Miksi olet ollut niin pitkään sinkku?

Hän kelpaa :)

joltakin kenet tunnet? Miksi et kysy ihmiseltä itseltään?

Jos ei ole löytynyt sitä yhtä, joka on enemmän kuin muut. Jos on mielummin yksin kuin sellaisen kanssa, joka ei ole oikea. Jos ei löydy ihmistä, joka ymmärtää ja näkee. Jos ei ole ollut rakkautta...

samanlaisia kuin sinä, pakko olla jonkun kanssa, ja sitten kaivata sitä jonka haluaa ikäväpalstoilla. Surullisempaa se on, kuin ihminen joka uskaltaa olla yksin. Ei huoli ketä vaan.

Kivannäköinen? Teen kesätöitä kummitusjunan kummituksena. Sosiaalinen?
Kerran miimikko tuli matkimaan minua ja kuoli tylsyyteen. Hauska?Juttuni ovat niin tylsiä, että ihmiset alkavat puhua valtion budjetista kahvipöydässä.

Miksi eilen ei tullutkaan krapulaa?

Miksikö? Ehkä olosuhteiden pakosta. Ihan kenen kanssa en viitti petiäni jakaa ainakaan pidempään. Onhan se tosin joskus hyvä kokeilla miehisiä kykyjä, on ne vielä tallella. Kyllä ne näköjään ovat. Kysymys kuuluukin kelpaanko minä hänelle, jota oikeasti haluaisin?

Ei ole ollut ottajia.Kukaan ei siltikään halua.

Miksipä ei, ei kai sitä nyt väkisin.

Jos vain yksi tietty, varattu kelpaa, niin huono tilannehan se on. Mieluimmin yksin.

Rakkausasioissa olen todella ujo ja epävarma. Vaikka olenkin sosiaalinen, niin tosipaikan tullen (varsinkin jos tunteita jo on) jäädyn ihan täysin. Tämän luulen olevan syynä, ettei mua lähestytä helposti, eikä muhun oteta kontaktia. Olemus viestittää muuta, kun mitä haluaisi. Ja sitten että itse ottaisin kontaktia, vaatiikin vielä enemmän rohkeutta. Mutta vaikka olenkin nainen, on mulle näinkin päässyt tapahtumaan. Se toinen on vain kolahtanut niin paljon. Nämä tapaukset ovat olleet sellaisia, joissa olen tuntenut toisen jo jonkin aikaa, ei siis missään baarissa tavattu. Ja siitä huolimatta pelot ympäröivät. Pelko ettei kelpaakaan, ettei se toinen kuitenkaan haluakaan. Suojapanssaria en osaa laskea. Koska jos sen laskee, sattuu taas. Olen myös pienestä asti tottunut yksinoloon. Ei se ole ongelma. Mielummin näin, kuin sellainen joka ei tunnu hyvältä ja oikealta. Tai en sit tiedä mitä se oikea on, mutta hyvältä sen pitäisi tuntua. Tunne että haluaa olla toisen kanssa. Sellainen tunne kuin nyt. Vaikka ei toista näe, niin ei pysty unohtaa. Ja vaikka ei nähdä, niin se toinen on kuitenkin on kutenkin lähellä...sydämessä ja toivoo hänellä kaiken olevan hyvin. Tältä sen ehkä pitäisi tuntua.

Olin aikaisemmin (llian) pitkään suhteessa.

Joillekin vapaus on se juttu, ahdistaa huonossa tai hädin tuskin tyydyttävässä suhteessa vankina oleminen.

rakastan ei rakasta minua.

Iän ja elämänkokemuksen myötä tulee varovaisemmaksi ja tarkemmaksi, siitä mitä haluaa. Joskus jopa pienet asiat antavat merkin, että ei kannata.
Lisäksi, kun on muutaman kerran jo elämässään laittanut tosi paljon likoon, epäonnistunut ja pettynyt, sitä tunnetta ei enää haluaa useaan kertaan.

Itsesuojeluvaistoa. Ja varovaisuutta.
Ja itsensä arvostammista.

Olen juuttunut pariin varsin tyydyttävään vakipanosuhteeseen. Siksi.

Kai niitä ottajia olisi, mutta on väärin kaikkia osapuolia kohtaan, jos mukana ei ole sitä aitoa tunnetta.... Siksi välttelen tilanteita, joissa voisi olla tällainen mahdollisuus. Käyn siis ulkona vain tutussa porukassa ja lähden kotiin ajoissa.

Ja se mies, jota kohtaan tunnen enemmän, ei taida välittää tarpeeksi, että ottaisi yhteyttä. Pitää mua vain höpsähtäneenä....

Koska haluan tasapainoisen suhteen. En välkivaltaa, en fyysistä, enkä henkistä, en pettäjämiestä, en epäluotettavaa, en peluria, en alkoholistia, en tupakoijaa. Miehen joka on luotettava päätöksissään, luotettava ettei käy vieraissa, luotettava että uskaltaa olla sanojensa mittainen, kykenevä kotitöihin, ruuan laitosta pyykkäykseen. Miehen joka rakastaisi minua, hyväksyisi minut, hyväksyisi minun tapani elää, hyväksyisi lemmikkini, hyväksyisi ominaisuuteni.

Ei ole vastaan tullut.
Väkivaltaisia on tullut, tupakoijia on tullut, alkoholistikin on tullut. epäluotettava on tullut. No, pari ihan varteen otettavaakin, mutta minun jokin ominaisuuteni ei ole ollut hyväksyttävä.

Parempi on olla yksin ja elää vähemmän huonoa elämää kuin kaverin kanssa joka tekee elämästä h*lv*ttiä.

Minulla on taivaskaipuu. Ja siten myös tiedän miltä rakkauden tulisi tuntua. En halua olla mitäänsanomaton, vaan merkityksellinen sille ihmiselle jonka vierellä eläisin.

Siten, olen yksin. Vielä:)

Oon käynyt läpi eroani. Pitkä tie, jonka aikana ei laastarisuhteita. Nyt olen valmis!

Nyt se tuntuu melko hyvältä. Joskus ei, mutta ajat muuttuu.

Mitä ottajia? Ei ainakaan fiksuja.

En kasvanut esimerkillisessä perheessä, josta olisi saanut terveen parisuhteen mallia. Sitten kun lopulta oisin halunnut parisuhteen ja etenkin lapsen, sairastuin moneks vuodeks (vanhan syömishäiriön peruja).

Eikä kukaan halua työtöntä.

Sivusta veikkaan.. Se on varmaan niin hyvä kinkku :)

Kävin vain lähden näin..

Ei ole tullut oikeaa vastaan. Jos en ole kiinnostunut, en ala millekään. Aina ei sitten kiinnostuksen tunteet kohtaa.

Kai niitä ottajia olisi. En vain aktiivisesti etsi ketään. Näinkin on aivan hyvä. Kuluttavaa sitä paitsi juosta jonkin sellaisen perässä joka tulee vastaan kuitenkin jossain vaiheessa jos on koskaan tullakseen.

Naistenlehtien ja muiden turhuuksien vouhotuksia on että koko ajan ja jokaisella pitäisi olla joku käsikynkässä.

Niin luulis,mutkun ei oo ;)

on se, ettei ole oikeaa vielä löytynyt. miksi täytyis vaan ottaa joku, joka ei ole tai tunnu oikealta.

Se paskapää mies ei tajua että rakastan sitä enkä jaksa enää ihme pelleilyä. Olen sitten yksin.

No vasta viisi vuotta, siis uusiosinkku.

En ole vielä valmis kierrätykseen, siksi pahoja kolhuja sieluni sai edellisessä suhteessa.

Harsin nyt tässä itseäni ideaalisiteillä, nippusiteillä ja rautalangalla kasaan ja katselen ympärilleni, jos sieltä löytyisi sopiva, pätevä ja muutenkin kelvollinen nainen vielä minullekin.

Kiirettä ei ole, koska yhä enemmän sinkkuelämä alkaakin maistua.

No huh huh, täällähän paljon jengiä, joka luokittelee itsensä kivannäköiseksi, sosiaaliseksi ja hauskaksi. Mikähän mahtaa olla totuus??

olen niin hyvää seuraa, etten kaipaa siihen ketään muuta. Joskus satunnaisesti hyvin lyhyitä aikoja saatan kaivatakin, mutta se menee yleensä aina nopeasti ohi.

Olen sinkku koska olen kavereiden mielestä tylsä ja takakireä. Omasta mielestäni olen asiallinen, enkä sorru ylilyönteihin. Ulkonäöstäni nyt ei kukaan ole mitään maininnutkaan, olen kait "mukiin menevä". Mutta olemukseltani semmoinen perusjamppa. Naisethan etsivät jotain räiskyvää ja jännää, sellaista, joka herättää mielenkiinnon. En osaa olla sellainen ja jos yritän muuttua sellaiseksi, en ole silloin oma itseni.

No kun miehet ei kelpaa enää eikä sopivaa naistakaan ole löytynyt, hakusessa on.

Ei kuulu sulle. Hanki oma elämä!

En ole kyllä koskaan ollut pitkään sinkku sitten teinivuosien...

siitä, kun mä en oo seurustellu pitkään aikaan?

-Km-

Sen tähden..

Sitä nyt vain odottaa sitä oikeaa. Ehkä häntä ei löydy ollenkaan, siihenkin olen jo asennoitunut. https://www.youtube.com/watch?v=4YG__LBJVZ0

kärryiltä jo ketjun puolivälissä ja samassa rytäkässä taisin kadottaa sen punaisen langan..

Siks ku olen ujo.

Siksi koska pelkään seksiä ja ahdistun toisen ihmisen läsnäolosta.

mulla liian iso penis siks kukaan ei huoli

Niin, miksi olen ollut pitkään sinkku. Täytin 30v tänävuonna ja edellisestä parisuhteesta on nyt 6vuotta aikaa ja nyt vasta alkaa tuntumaan taas siltä että alan kaivata vierelle naista jolle voin sydämmeni menettää ja rakastaa häntä täysillä. Minulle tuo 6vuotta on ollut matka itseeni ja olen tuona aikana päässyt vihdoin sinuiksi itseni kanssa ja voin nyt taas hyvillä mielin alkaa etsimään sitä ihmistä vierelleni. Moni ystävä, sukulainen, tuttava ja jopa osa työpaikan vakioasiakkaistakin on kysynyt toistuvasti tuota samaa että miksi olet yksin edelleen vaikka sinun ei varmasti tarvitsisi olla. Pitkään yritin perustella omaa kantaani asiaan mutta sitten älysin viimein että tämä on minun elämäni eikä minun tarvitse sitä kenellekkään perustella sen enempää.

Tarjolla olevat vaihtoehdot eivät kiinnosta, ja kiinnostavat eivät ole saatavilla.

Varattu tekevät tuttavuutta, sinkut lähestyvät harvemmin. Joskus toivoisi pääsevänsä tästä varattu-magneetista eroon. Lähestyn itse, mutta mistäpä kenestäkään tietää onko vapaa. Nuorena olin aika ujo ja se vaikuttaa jollain tavalla edelleen.

Ei ole ottajia näkynyt, kaikki odottaa, että minä ottaisin. En ota ketä tahansa, sitä jotain ketä haluan ei ole tullut vastaan. Yksinäisyys on tuttua ja turvallista, ei ongelma. Ehkä otankin jonkun, tai ehkä odotan jotain joka ottaisikin minut.

olen yhden ...

En ole halunnut ottaa elättäjää itselleni tai lapsilleni. En halua olla velkaa muille kuin itselleni. En ole suostunut myymään nahkojani. Olen vastuussa vain itselleni/tilivelvollinen. Toki on totta, että olisihan se ihanaa, jos Raqas Ihminen kulkisi rinnalla, mutta voi olla niinkin, et kaikkea en saa tässä elossa. Pitää tyytyä niihin painaviin jyviin, mitä saa jaossa suuressa ja rakentaa niistä, mitä rakennettavissa on. Marttyyriksikaan en ryhdy hevillä, jos muut ei polta elävältä. Se ei taas ole käsissäni, joten sitä en murehdi. Liidän vapaana ainakin mieleltäni, jos muutoin ei se ole mahdollista. Ihana olen. Sen olen tiennyt kauan...

Koska en itse välttämättä usko noita ominaisuuksia vaikka mulle niistä on sanottu. Lisäks mä jännitän mitä ei ole ollenkaan tuttujen ihmisten kanssa mutta heti kun on vieraampia niin mä oon vähän varuillani.

Mut joo. Toivon kovasti et joku uskaltaa ja haluu kiivetä mun suojamuurin yli. Oon vähän risa mikä ehkä lisää huonouden tunnetta mut varmasti on paljon hyvääkin ja osaan rakastaa. Se on paljon se risalle.

Koska mä olen ihan tajuttoman ronkeli, myönnetään ja saattaahan tuolla ujoudellakin olla osuutta asiaan.