Keinoja jaksaa huonossa työpaikassa?

RahaIhmisenEdelle

Olin aikoinaan innokas, ahkera, aidosti työstäni kiinnostunut sekä iloitseva työntekijä. Koin huonoa omatuntoa jos tein työni huonosti (teen virheen, tehtävä lähiaikoina osittain uudestaan) ja pelkäsin että jos vähänkin laiskottelen niin se huomataan eli olin hyvin tunnollinen työntekijä. Vaikka kellokorttiin pystyi keräämään plussaa, niin lähdin silti aina rehellisesti kun työt oli tehty vaikka moni työkaveri venytti lähtöään laiskotellen noin 15min vielä. Minulla oli siis korkea moraali.

Kävi ilmi vuosien varrella että firma uhkaa mennä konkkaan niin kaikenlainen valehtelu myös lisääntyi. Esim. opiskelijoille luvattiin töitä, mutta viimeisenä päivänä ei ollutkaan töitä enään tarjota. Jos ehdottaa jotakin uudistusta niin saatetaan sanoa että hyvä idea ja mietitään, mutta kun kysyt aiheesta kahden viikon päästä pomolta käytävällä niin huomat heti vastauksesta ettei ole edes miettinyt asiaa (ei aikomustakaan toteuttaa uudistusta). Saatetaan palkata jopa ulkopuolisia konsultteja luomaan meihin uskoa parempaan työelämään (muutoksiin), mutta konsultit vain katoavat aika nopeasti vaikka lupasivat viedä asioita eteenpäin (kusettivat nostaen vain palkkionsa). Kaikkia työkaluja ei meinaa saada vaikka puute tunnustetaan, mutta konsultteihin on kuitenkin varaa laittaa rahaa haisemaan vaikka työntekijöitähän ne konsultit pääasiassa haastattelevat oikeasti eli tieto tulee pitkälti meiltä. Työntekijöiden vinkit miten firma voisi säästää rahaa ei haluta kuunnella eikä myöskään suostuta sanomaan mitään vastaperusteluita miksei idea ole hyvä eikä sitä voida toteuttaa...vaan työnantaja kuuntelee vaan nyökytellen mahdollisemman vähän sanoen antaen toivoa työntekijälle että asiaa tutkitaan. Keskiporras käytännössä haluaa välttää työntekijöiden kanssa yhteistyön tekemistä vaikka vaativat kuitenkin tekemään töitä ja säästöjä.

Nykyään olenkin sitten ottanut aivan päinvastaisen linjan ja päättänyt ottaa vastaavasti itsekkin itsekkäästi vain hyödyt irti nykyisestä firmasta. Olen paljon miettinyt mitä kaikkea firman pientä omaisuutta voisin varastaa ja hyödyntää omassa elämässäni (vapaa-ajalla). Autoalalla kun olen niin kaikenlaista pientarviketta (sähköliittimiä, sulakkeita, ruuveja, muttereita, prikkoja, pattereita jne.) saa hyvin taskuihin ja joskus voi napata jotain hieman isompaa esim. auton lohkolämmityspiuhan, akkulaturin, työkaluja (unohtuneita), kemikaaleja omaa autoa varten jne. Säästää silläkin vuosien varrella monta sataa euroa kunhan onnistuu monipuolisesti viemään tavaraa.

Kun ei tuo työpaikan vaihtaminen ole minun tapauksessani ihan helppo juttu näin laman kynnyksellä ja nykyisessä on kuitenkin puolensa, niin säästämällä kroppaani tekemällä laiskemmin töitä (vanhuuden vaivat) ja saldotuntien avulla voin myös olla pois työmaalta otan sitten korvausta kaikenlaisesta pienestä kusetuksesta kun henkilökunnasta ei haluta välittää. Ei kuule enään vituta niin pahasti duunin epäkohdat (valheellinen johtaminen) ja on paljon vapaampi olo kun en enään välitä asioista työnantajaa huomioiden. Teen töitä myös välillä mistä aita on matalin jos joku homma ei miellytä esim. tota vittumaisen hankalaa korjattavaa vikaa en sitten huomannut kun ei muutkaan ole sitä huomannut. Olen siis nykyään paljon vapautuneemmalla mieleltäni kun olen heittänyt moraalin ja tuottavuuden ajattelun roskiin, jolloin viihdyn töissä paljon paremmin.
Paras paikka lusmuilla on wc mukamas pitkällä paskalla vaikka todellisuudessa räplään kännykkää pyörien netissä. Menee usein helposti 15min entisen reilu minuutin sijaan (kusella). Tai jos pomo lähtee ajoissa illalla kotiin, niin jään mukamas tekemään vielä töitä todellisuudessa tunnin lusmuillen saldoa kerryttäen.

Raaka tosiasia on että valheellisella johtamisella motivaatio menee kohti nollaa ja se myös tarttuu helposti jonkin ajan päästä myös toisiin työntekijöihin. Miksi siis huhkia jos saman rahan voi saada rennommalla työpanoksella?

21

1891

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perästä kuuluu

      Jos jotain on hukassa niin sitä voi kiertää ensin sen epätodennäköisemman mestan kautta samalla pysähtyä juttelemaan työkaverien kanssa niitä näitä.... ja 15min päästä jatkaa taas "etsimistä". Pitäähän sitä työpaikkaliikuntaa harrastaa työajalla. Jos oikein intoa riittää jollain urheilijalla niin pienen kunto-ohjelmankin voi tehdä esim. 15 punnerrusta, 30 vatsaa, 10 leukaa jne. TYÖAJALLA. Säästäähän sitä vapaa-ajan salilla käyntiä jos joskus menoa. :)

      Jos ei ole asiakaspalvelussa ja muutenkin tekee suht yksin töitä, niin hommaamalla kuppikuulokkeet (napit ei laadukkaita) musiikkia laadukkaasti kuunnellen unohtaa paremmin työpaikan murheet. Omaa mielimusaa tai radioasemia jolloin päivän puheenaiheetkin auttavat miettimään muuta tehden vain robottimaisesti töitä. Keino siis päästä duunin potutusta karkuun kun on muuta mietittävää samalla.

      Kuntoremonttoihin kannattaa ottaa osaa helsingissä asuvilla vaikkei oikeasti mitään todellista vaivaa olisikaan. Terveydenhoitaja saattaa silti kirjoittaa puoltavan lausunnon kunhan vain valitat työelämässä (henkistä) jaksamista. Pääset työajalla noin viikoksi kuntoilemaan (lähes) täydellä palkalla kunhan työnantaja sen hakemuksen puoltaa. Kuulemma hyvin usein puoltavat. Olen kuullut juttua että periaatteessa työnantaja ei voi täysin kieltää kuntoremonttiin menemistä mutta voi vaikuttaa ajankohtaan MILLOIN voit mennä esim. sesonkiajan ulkopuolella.

      Ottamalla osaa firman kaiken maailman koulutuksiin jos vain mahdollista vaikka vain osittain liittyy työhösi. Voit olla pois työmaalta mukamas opiskellen jotain muuta. Eihän siellä kurssilla välttämättä tarvitse kuin esittää olevansa kovasti opiskelemassa jos ei mitään loppukokeita pidetä esim. yleinen paloturvallisuuskurssi.

      Kysymällä tuttavilta mitä kaikkia sairauksia heillä on ollut ja millaista elämä silloin on ollut. Netistäkin kertomuksia voi lukea. Kun jotain vastaavaa EHKÄ joskus sairastat niin osaat sujuvasti kertoa "kokemuksista" liioitellen sairasloman pituuden tarvetta. Tietenkin järjen rajoissa ettei jää liioittelusta kiinni.

      Liian kiltit sortuvat liikaa ajattelemaan työnantajan hyvinvointia ja pitkällä aikavälillä se sitten kostautuu kun työnantaja ajattelee että kyllä se jaksaa joustaa vaikka vähän valittaa. Sitten ollaan ihan ihmeissään kun jäädään pitkälle sairaslomalle burnoutin takia lopulta ja kielletään jopa kolmikantaneuvottelussa "En minä ollenkaan osannut aavistaa että meidän pikku Petteri on noin uupunut" kun ei kehdata tunnustaa mahdollisten sanktioiden pelossa (työsuojelulaki) että asioihin oltaisiin voitu jo aikaisemminkin puuttua ja ne olivat jo pitkään tiedossa.

    • Tunnollinen hetero

      Olet mies makuuni!

    • laiskottelu ftw

      "Paras paikka lusmuilla on wc mukamas pitkällä paskalla vaikka todellisuudessa räplään kännykkää pyörien netissä. Menee usein helposti 15min entisen reilu minuutin sijaan (kusella)"

      Muistan kun olin varastotöissä niin harrastin itsekin tätä samaa :) mutta nykyään kun olen toimistotöissä niin ei tarvitse lähteä vessaan vaan voi selata nettiä esim näitä suomi24 hienoja keskustelupalstoja :D

      • reilu36+5

        Hehee! Tuo on kuin meikäläinen muutama vuosi taaksepäin. Painoin ensin hommia kuvitellen pomon ja muiden esimiehien kiinnittävän huomiota ahkeruuteeni. Tein ylimääräistä ja koitin keksiä uusia tehtäviä, jotta tulevaisuudessa pääsisimme kevyemmin. Esitin asiat ilmeisesti liian innostuneesti ja minut palautettiin maanpinnalle useamman kerran ennenn kuin otin opikseni. Ehdotukseni sain kyllä tehdä noin puolenvuoden viiveellä, eli kun pomo oli esitellyt ne ominaan. (ei sillä ny kauheesti ollut väliä, sillä sekin kävi minulle).
        Lopulta aloin seurata muita työntekijöitä ja ottaa esimerkkiä heistä.
        Se oli kuin jatkuvaa Italia-lakkoa. Hidasta junnaamista, jossa pyrittiin minimoimaan kaikki työt ja siirrettiin omaetu kaikkialla tärkeimmäksi. Ennen jopa tinkasin firman ostoksissa, nyt kysyttiin mitä minä siitä hyödyn ja jos ei hyötynyt ostettiin toisesta paikasta. Ostokset tein ennen tarvikkeiden nimillä, siirtyen vain tarvikkeita, työkaluja etc. nimikkeihin.
        Viikon pystyi kevyesti olemaan suhteellisen jouten. Joskus laskin viikossa tekemieni todellisten ja tehokkaiden työtuntien määrän ja se oli noin yhden työpäivän tunnit. Se miten ajan sai kulumaan ei ollut ongelma, koska työni oli liikkuvaa. Yhden pienen kaupungin alueella keksii yllättävästi puhaa.
        Sittemmin vaihdoin työpaikkaa firmaan, jossa on henkilöstöä todella paljon vähemmän. Työilmapiiri on reilu ja hommia tehdään oikeastaan kokoajan, mutta hyvällä fiiliksellä. On muuten oma mielikin tosi hyvä nykyään.


    • okijy

      Tuo on kyllä tuttua niin kauan kun tässä maailmaa on tullut nähtyä että juuri nuo ylempiarvoiset ottavat ideoita omiin nimiinsä vaikka joku muu niitä oiisi alunperin ehdottanutkin saattaa mennä parikin vuotta kun ensin hylätään idea ja sitten hyväksytään omana ideana. Näinhän ne psykopaatit toimivat.

      Edellämainituista syistä johtuen onkin fiksumpaa olla vain hiljaa ja toimia oman edun mukaisesti jos ei siitä muille ole haittaa.

    • aegul

      Sitä tulee mietittyä että olisiko helpompaa vaan vetää itsensä narun jatkoksi kun vaihtoehtoina ei ole kuin irtisanoutuminen ja siitä seuraava kärvistely tukien varassa tai työssä jatkaminen ja ensinmainitun harkitseminen. Molemmissa vaihtoehdoissa eläminen on kuitenkin turhaa eikä voi suunnitella mitään pitempikestoista.

      • junddilandia

        On niitä muitakin vaihtoehtoja kuin kituutella tukien varassa tai mennä köyden jatkoksi. Jos koysi tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, olisi sama ostaa vaikka matkalippu Australiaan ja mennä kokeilemaan miten elämä sujuu aboriginaalien kanssa. Ihmiset on hyvin koulutettu toimimaan johtajan tahdon mukaan kuin parvi kaloja. Tyhmien ja heikkojen perässähiihtäjien landia koko paikka. Kaikki omalaatuinen on kauhistus...


      • awfy
        junddilandia kirjoitti:

        On niitä muitakin vaihtoehtoja kuin kituutella tukien varassa tai mennä köyden jatkoksi. Jos koysi tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, olisi sama ostaa vaikka matkalippu Australiaan ja mennä kokeilemaan miten elämä sujuu aboriginaalien kanssa. Ihmiset on hyvin koulutettu toimimaan johtajan tahdon mukaan kuin parvi kaloja. Tyhmien ja heikkojen perässähiihtäjien landia koko paikka. Kaikki omalaatuinen on kauhistus...

        Hengailisin mieluummin intiaanien kanssa mut ne tapettiin jo sukupuuttoon : (


      • Comanche
        awfy kirjoitti:

        Hengailisin mieluummin intiaanien kanssa mut ne tapettiin jo sukupuuttoon : (

        Ala sitten itse oman elämäsi intiaaniksi :)


    • Ei kiinnosta työ

      Hirttäytyminen ei kannata varsinkaan työnantajan tiloissa, koska se aiheuttaa riippuvuutta entistä enemmän työnantajaa kohtaan. :)

      Joskus soittelen tutuille töistä varastaen tauon alusta JA lopusta. 15min tauko saattaa olla siis jopa 40min kun en mene tavanomaiseen taukopaikkaan vaan keksin jonkun oman piilon josta helppoa palata työpaikalle huomaamattomasti.

      Sähköpostia ja tekstareita on hyvä myös lähetellä työajalla. Olen säästänyt niitä vähemmän kiireellisiä sitten töihin niin on töissä mielekästä tekemistä.

    • Horinoita blaa blaa

      Jos et ketään vahingoita niin tee mitä täytyy. Tiedä se, kuitenkin, että kaikista teoistasi sinä itse tulet vastaamaan. Sen takia täytyykin ymmärtää, että velvollisuuksia on moni meille asettamassa ja näennäinen velvollisuus voi saattaa ihmisen mahdottomaan tilanteeseen... Esim. Natsi-Saksassa monet upseerit olivat sisäisesti kunnon miehiä, mutta ulkoisesti harhaan johtettuja. Siksi ns. velvollisuus ei ole aina se viisain vaihtoehto, omasta mielestäni.

      • Huom. horinoitsija

        "Ketään vahingoita" tarkoitti että itsesi mukaan lukien.


      • Käle
        Huom. horinoitsija kirjoitti:

        "Ketään vahingoita" tarkoitti että itsesi mukaan lukien.

        vedä vaan kätöseen kerran päivässä ainakin niin johan kummasti helpottaa paha olo.
        Ei työpaikalle tulla töitä tekemään, koittakaa jo ihmiset ymmärtää tämä fakta.
        Sinne tullaan näyttelemään että tehdään töitä.


    • mirkku4

      teen kahta työtä, joissa molemmista paikoista löytyy samanlaisia tyyppejä. ikään kuin riittää, että ilmestyy työpaikalle eihän siellä mitään tarvitse tehdä. taukoja pystyy paivästä pitämään ainakin 1/3 ja jos vähän on tekevinään niin jopa puolet ajasta. onneksi tämä on minulle vain väliaikaista, sillä en jaksaisi katsella vastaavaa vuodesta toiseen. enkä ymmärrä ihmisiä, joilla on pokkaa tehdä näin. jokainen tavallaan, mutta ei ole mun juttu tuollainen lusmuileminen. ja sekin vähän mitä tehdään, tehdään päin h***tiä.

    • ojugtd

      Jotkut työt ovat luonteeltaan sellaisia ettei niitä voi jättää tekemättä esim. eihän palomieskään voi jättää paloa sammuttamatta.

      Lähes kaikki fyysinen työ on myös sellaista ettei voi jättää tekemättä jos insinöörit ja johtajat toimisivat oikein niin niitä töitä voisi helpottaa olen silti nähnyt ettei heitä kiinnosta muu kuin tehokkuuden lisääminen. Toisena vaihtoehtona on tietenkin ettei se äly riitäkään muuhun kuin pistämään liukuhihnaan lisää vauhtia.

      Tavallisia ihmisiähän he kuitenkin ovat ei mitään eroa duunariin älykkyydessä. Ainoa ero on lähinnä se että he eivät ajattele tai välitä seuraamuksista.. Kehittävät avaruusaluksen vaikka tietävät että se voi tuhoutua ja ihmisiä voi menehtyä. Pitävät sitä kehityksenä että ihminen on käynyt kuussa. Siltikään eivät pysty maassa olevistakaan huolehtimaan.

    • werawer

      Ihan kun mun tarina, työmotivaatio on karissu 7 v aikana täysin huonon johtamisen takia. Alussa tein jopa ylitöitä palkatta innolla, kun työ oli niin kivaa. Suhtaudu työhön vain kylmän rationaalisesti, vailla tunnesiteitä. Teet vain pakolliset työt, et yhtään ylimääräistä. Kehität "hällä väliä" asenteen. Jos joku huomaa asenteesi, niin mitä sitten, koska pahinta mitä voi tapahtua, on, että saat potkut ja olet VAPAA! Jos yhtään on väsy/huono olo joskus, niin haet vain saikkua heti.

      • 13+19

        Hyvin kirjoitettu! Allekirjoitan täysin.

        Nimim.
        Tee työtä elääksesi, älä elä työtä tehdäksesi


    • paskaduunia

      Kaikki työpaikat ovat nykyään huonoja työntekijän kannalta, huonolla palkalla v1ttumaista työtä kusipäisten pomojen alaisuudessa. Haistakaa paska koko yhteiskunta prkele!

      • tuhoutukoon

        Sama juttu.
        Vihaan tätä roskaläjien amerikkanaama yhteiskuntaa silmittömästi.

        Kaikenlaisia kieroilevia molopäitä päälliköinä nähneenä.


    • kunnollinenvielä

      Kiitos kaikille kivoista vinkeistä! Minäkin olen pöljänä miettinyt, miksi kollegani unohtavat mennä pitämään tunteja ja miksi talosta katoaa kaikenlaista tavaraa. Suorastaan ihmetellyt mikä ihmisiä vaivaa! Vaan enpä enää ihmettele - hehän vain harrastavat työterveydellistä itsehoitoa. Ja tähän joukkoon aion itsekin liittyä. Jonkinlaista kamppailua käyn vielä oman moraalini kanssa vaan enköhän totu ja paadu.

      • Epätarkkuus

        Työntekijöille kuuluu, että ottavat vähän omia vapauksiaan ja pomolle kuuluu, että katsoo vähän sormien läpi. Niin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Jos ei tule, niin sitten ei ole työntekijöitä, eikä ole johtajaakaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1676
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1315
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1210
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1176
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1173
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1065
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1051
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      977
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      962
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      854
    Aihe