10 syytä miksi ateistit ovat uskovista hauskoja

Blessed Roflcopter

Ei voi kuin olla samaa mieltä.

http://www.gospelweb.net/ChurchHumor6/TenReasonsAtheistsMakeMeLaugh.html

1. Ateistit taistelevat jotakin sellaista vastaan, johon eivät usko. Se on kuin blogien kirjoittelua Kasper-aavetta tai Bilbo Reppulia vastaan. Miksi edes vaivautua?

2. Ateistit viettävät enemmän aikaa kristittyjen blogeihin kirjoitteluun kuin omiinsa. Miksi heittää öljyä tuleen, jota ei ole olemassa?

3. Ateistit rakastavat alykkömäistä käytöstä kunnes he jäävät kiinni älyttömästä käytöksestä ja sitten he sadattelevat sillä sehän on hyvin älykkömäistä.

4. Ateisteilla on sana teisti nimikkeessään. Joka kerta kun he sanovat keitä he ovat, he kiinnittävät huomiota Jumalaan.

5. Ateistit tuomitsevat kaiken mikä kristinuskossa on pielessä ja silti eivät pysty nimeämään yhtäkään taideteosta, kirjaa tai uhrausta joka on tehty ateismin nimissä. Jopa he itse ymmärtävät että se ei ole kuolemisen arvoista.

6. Ateistit uskovat vain siihen mitä aistinsa heillä kertovat, ellei se ole sitten Darwin joka kertoo heille asioista jotka tapahtuivat miljoonia vuosia sitten - silloin heillä on enemmän uskoa kuin katolisella ensimmäisellä ehtoollisellaan.

7. Ateistit uskovat tieteeseen, ainakin jos tiedemiehet eivät usko Jumalaan. Jos jokin uskoo, niin sitten he arvostelevat tiedemistä ankarasti ja kutsuvat häntä ääliöksi.

8. Ateistit uskovat ihmistoveriinsa, ainakin jos tämä ihmistoveri ei usko Jumalaan. Jos uskoo niin sitten he arvostelevat tätä ankarasti ja kutsuvat häntä ääliöksi.

9. Ateistit uskovat historian suuriin vapaa-ajattelijoihin kuten Andrew Flewiin, ainakin siihen asti kunnes he muuttavat mielensä ja heistä tulee teistejä. Jos niin käy, sitten he arvostelevat tätä ankarasti ja kutsuvat häntä ääliöksi.

10. Ateistit eivät usko ääliöihin elleivät he sitten ole ateisteja. Jos he ovat, he syleilevät ääliötä ja kutsuvat häntä älyköksi.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jehova1

      Niin. Allah on suuri ja Muhammed hänen profeettansa. Amen.

      • no.joopa.joo

        Ihan turha keskustelu


    • pötkö

      hohhoijaa taas kerran

    • viisaasti sanottu

      Antony Flew käännyttyään deismiin:
      "I'm thinking of a God very different from the God of the Christian and far and away from the God of Islam, because both are depicted as omnipotent Oriental despots, cosmic Saddam Husseins"

    • ---

      Enemmän tuo tylsähkö ja kömpelö käännös kertoo huonosta huumorintajusta kuin mistään muusta.

    • chjgh

      Ei atet taistele jumalaa vastaan koska sellaista ei ole. Vaan sen pahoja seurauksia vastaan että jotkut tollot uskovat olemattomaan ihmeolioon, ovat jumalharhanvallassa.

      Ja pakottavat kaikki tanssimaan, huono kielikuva koska tanssi on uskovaisten mielestä synti, heidän pillinsä mukaan, vaikka väkivaltaan turvautuen jos ei muu auta. Ja saavat vielä tahän pakkovaltansa apua malliselta vallalta jonka ovat kätyreillään miehittäneet.

      • ei-ihan-noin

        Eivät suomen uskovaiset pakota ketään tanssimaan, ehkä jehovissa voi olla jotain sellaista...?!


    • fghfgf

      Ja mihinkähän sinä ja antamasi linkin tekijät käytätte aikaanne?

    • bn.jn

      Noi jututhan on toistensa kopioita, ihan samaa suurimmassa osaassa. Aika heikkoa jos ei tuon parempaa kymmentä syytä keksitä. Esim. kohdat 7-10 ovat ihan samaa huttua, mutta 4 kohtaa on siitäkin saatu.

      Kiteytys: Ateistit on hauskoja koska sanovat tosiuskovaisia ääliöiksi.

      Ja nuo esitetyt 10 kohtaa, avutonta kyhäelmää osoittavat että totta atet turisevat. Kiva jos se on uskovaisista hauskaa.

    • fda

      "1. Ateistit taistelevat jotakin sellaista vastaan, johon eivät usko. Se on kuin blogien kirjoittelua Kasper-aavetta tai Bilbo Reppulia vastaan. Miksi edes vaivautua?"

      Niin vähän niinkuin eräiden ristiretket homoseksuaalisuutta, Harry Potteria, rockmusiikkia, jne jne jne vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe