Länsi kaivaa verta nenästään!

marttiluukas

Luin Iltasanomista tänään. Putin sai kolkon vastaanoton, joku kätteli joku ei joku kätteli, mutta huomautti Putinille, missä he ovat jne.

Todella "arvokasta diplomatiaa" yhtä g20 maiden jäsenmaan edustajaa kohtaan.

Kun muistetaan se, miten kaikki alkoi, niin ihmeellisesti asiat käännetään suomessakin päinvastaiseksi. En yhtään ihmettele Venäläisten suhtatumista länteen. Ensin viritetään ansa ja sitten yritetään, että siihen uisi Venäjä.

Ottaa jotain oppia Kiinasta, se on niin Venäjän ystävä kuin amerikkalaistenkin.
Ennen Amerikka liittolaistensa kanssa puhui (Neuvostoliitosta) Nykyinen Venäjä "Savijaloillaan seisova jättiläinen) Kun silloinen Neuvostoliitto ampui vuonna 1962 alas avaruudesta Amerikkalaisen vakooja lentokoneen. U ohjuksellaan, vaikeni länsimaiden media. Amerikkakin puhui sensaatiosta ja arvelivat, että Neuvostoliitto on varteen otettava vastustaja ja Amerikka alkoi kuumeisesti kehitellä aseita avaruudessa käytävään taisteluun.

Tämä kertoo nytkin siitä, että ei kannata suomenkaan pullistella lihaksiaan ja jatkaa nykyistä median välityksellä käytyä toisen maailman sodan aikana saatuja voittoja sodasta.

Nyt eletään vuotta 2014 ja ajat ovat toiset, samoin myös sotatoimet ei mene niin kuin se on viimesodistamme luotu.

Aina pitää suhtautua länsimaiseen mediaan kriittisesti.
Nyt on täysi buumi meneillään Venäjää vastaan. Kun muistetaan se, miten silloinen Neuvostoliitto pisti Suomen ahtaalle sotakorvauksien suhteen. Tämä oli tavallaan suomelle autuus, sillä sen sotakorvausten ansiosta. Suomen tekninen osaaminen ja teollistuminen oli ennennäkemätöntä.

Pistäkää vaan Venäjä tiukalle, te saatte varmuudella ei Venäjänkansan kunnioitusta, vaan Venäjän kansan vihat ja halveksunnan.

Nyt puhutaan Putinista kuin hän olisi Timo Soini, josta myös puhutaan aina yksikkönä. Soinilla on mukanaan monta hyvää neuvon antajaa ja niin myös Putinilla.

Ei siis kyse ole yksin Putinista, vaan laajemmasta skaalasta, jota sitten Putin toteuttaa toimissaan. Se on varmaa, että Ptui ei lähde maailman sotaan länttä vastaan. Vaan se totuttaa ne joita länsi pelkää, eli estää lennot maansa (joka todella on iso, sillä sen koko on 9:säs osa koko maailman maista.
Toisekseen jos Putin kiertää raanan kiinni, niin Eurooppa palelee.
Olen monesti teroittanut, että "Pidä ystävä kaukana ja vihollinen lähelläsi, niin pärjäät.

Ymmärrän ent. kokoomuslaista, mutta nyt jo meidän pressamme, kun hän rauhoittaa Suomea, että olkaa ja menkää itsenäisesti keskustelemaan naapurinne kanssa ja kuunnelkaa häntä. Hän on meille paha vastustaja ja paha naapuri, jos niikseen tulee.

33

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vitut Putinista!

      Pikku-kääkkä on joutunut paitsioon ja sitä vituttaa kuin pientä oravaa mutta minkäs voi. Ei kukaan lännessä ota Putinia enää tosissaan. Venäjä ei ole suurvalta kuin maa-alaltaan.

      Mitä Venäjä voi muka kuin uhata ydinaseillaan? Mitä-välii, ei se niitä voi kuitenkaan käyttää sillä siinä rytäkässä Venäjäkin poltetaan hiileksi.

      • Koroljov

        "Pikku-kääkkä on joutunut paitsioon ja sitä vituttaa kuin pientä oravaa mutta
        minkäs voi."

        Minä lähinnä ihmettelen, mitä avaaja -- sinsänsä järkevine ulko- ja maailmanpoliittisine meilipiteineen -- tekee puolueessa, joka hyysää avainpaikoillaan Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon kaltaisia kovia natottaja-atlantisteja ja Putiniin hysteerisesti suhtautuvia Venäjän vihamiehiä. Tällaiset marrtiluukkaat ovat eksyneet väärään liikkeeseen; Suomessa Itsenäisyyspuolue on todellinen oppositio, kun taas Perussuomalaiset on vesitetty valeoppositio, jonka olemassaolo itse asiassa on viime vuosina palvellut ainoastaan vallitsevaa status quota ja Suomen poliittisen eliitin kansallisen itsetuhon linjan jatkumista.

        "Ei kukaan lännessä ota Putinia enää tosissaan."

        Sehän on Putin ja ei-länsimainen osa maailmasta, joka ei pysty ottamaan Obaman, Cameronin, Hollanden ja Merkelin kaltaisia klovneja vakavasti (ja kotimaissaan näiden lännen "johtajien" kannatus on vuosia ollut enimmäkseen pohjalukemissa -- länsimaalaiset ovat kokonaan menettämässä luottamuksen omiin päättäjiinsä, ja moni uskaltaa jo toivoa, että länsimaillakin olisi Putinin tasoisia miehiä ja naisia johdossa nykyisten narrien asemesta). Puhumattakaan nyt jostain Suomen huvittavasta sattumapääministeristä (mistä löydettiinkin?).

        "Venäjä ei ole suurvalta kuin maa-alaltaan."

        Venäjä on nyt enemmän suurvalta kuin koskaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Avaintekijä tässä on ollut Moskova-Peking-akselin rakentaminen, johon Putin aktiivisesti ryhtyi viime vuosikymmenellä. Ei kysymys toisaalta niinkään ollut siitä, että Venäjä olisi tieten tahtoen kääntänyt selkänsä lännelle. USA-NATO-EU vain on osoittanut kerta kerrän perään, etteivät Venäjän läntiset kollegat ole luotettavia kumppaneita, vaan pelaavat halpamaista ja kieroa peliä. Karhun kärsivällisyys alkaa olla lopussa. Onneksi SCO- ja BRICS-maat tarjoavat Venäjälle maailmanlaajuisen kasvavan kentän harjoittaa talousyhteistyötä, kauppavaihtoa ja moninapaisen maailmansysteemin rakentamista länsimaiden tavoitteleman unipolaarisen hegemoniamallin tilalle. Venäjä kulkee samassa tahdissa ihmiskunnan enemmistön kanssa -- länsi jää yhä paremmin marginaaliin.

        "Mitä Venäjä voi muka kuin uhata ydinaseillaan?"

        Venäjän ydinpelote -- ja energiaomavaraisuus, sekä velkaantumattomuus -- nimenomaan estää länttä uhkaamasta tai painostamasta Venäjää. Lännen ainoaksi vaihtoehdoksi jää lapsellinen kiukuttelu ja länsijohtajien moukkamaiset provokaatiot valtiomies Putinia kohtaan. Venäjällä on kaikki kortit käsissään, ja Putin tietää sen. Venäjän ja Kiinan luopuessa petrodollarin käytöstäöljykaupoissa atlanttisen maailmantaloushegemonian kuolinkellot soivat yhä kumeammin.

        "Mitä-välii, ei se niitä voi kuitenkaan käyttää sillä siinä rytäkässä Venäjäkin poltetaan hiileksi."

        Venäjän ydinaseistus on sivumennen sanoen mennyt viime vuosina teknisesti edelle USA:n ja NATO:n arsenaalista. Ohjuspelotteen modernisoiminen ei ole käynyt halvaksi, mutta jatkuvaa kehittämistyötä tarvitaan, jotta USA-NATO muistaa, että karhulla on käpälänsä ja kyntensä...

      • Putinille näytetään
        Koroljov kirjoitti:

        Putinille näytettiin paikka. Venäjän talous on jotain italian luokkaa ja noin 100 kertaa yksipuolisempi kuin Italian.

        Vaikka Putin kuinka mahtailee, asia ei muuksi muutu. Nyt kun Venäjä ryhtyi rikkomaan kansainvälisiä pelisääntöjä, se työnnetään samaan nurkkaan Pohjois-Korean kanssa.

        Kiina ei takuulla ryhdy rikkomaan välejään länteen eikä varsinkaan Venäjän vuoksi. Se käyttää ketterästi hyväkseen tilannetta ja ottaa tietenkin vastaan Venäjän ale-tarjouksen kaikesta energiasta mirä se pystyy myymään. Kiina on riippuvainen lännestä - sen koko hyvinvointi perustuu lännen markkinoihin (ei Venäjän)

        Venäjän on otettava hattu kauniisti käteen jos ei taantua jättimäiseksi Pohjois-Koreaksi. Nopeimmin Venäjä pääsisi väleihin lännen kanssa heivaamalla Putinin mäkeen. Juuri Putin on höperyydessään aiheuttanut Venäjän nykyisen alennustilan.

      • No eipä poikaraasu
        Putinille näytetään kirjoitti:

        tajua mitä pashkaa työntää eetteriin.
        Venäjä on yksi maailman rikkaimmista valtioista ja ei mene persuksilleen, vaikka ryssävihaiset rääpäleet päätänsä aukovat.

        Minä pelkää enempi länttä ja usam höyrypäätä ja itä-saksasta tullutta karjakoa, on meinaan pakkomielle saada Venäjä polvilleen ja tuhota aseet, mitä esim. itä-rajan tuntumassa ja arvaappa mistä kautta länsi yrittää Venäjälle.

        On vain paree pojat kun meette paikalliseen terveyskeskuksee ja pyydätte rauhoittavii , ei mää kauan kun tosi on kyseessä.

      • Ongelmia tiedossa...

        Idiootit tekevät politiikkaa !! Saavat mahdollisesti aikaiseksi haluamansa sodan, jolla yleensä on maailman talouskatastrofit haudattu kykenemättömien jälkeen. Suurta uhoa, ja siis tyhmyyttä koko tämä lännen Ukraina-sekoilu ollut, ja näkyyy pahenevan vain.

      • kysyjä?
        No eipä poikaraasu kirjoitti:

        tajua mitä pashkaa työntää eetteriin.
        Venäjä on yksi maailman rikkaimmista valtioista ja ei mene persuksilleen, vaikka ryssävihaiset rääpäleet päätänsä aukovat.

        Minä pelkää enempi länttä ja usam höyrypäätä ja itä-saksasta tullutta karjakoa, on meinaan pakkomielle saada Venäjä polvilleen ja tuhota aseet, mitä esim. itä-rajan tuntumassa ja arvaappa mistä kautta länsi yrittää Venäjälle.

        On vain paree pojat kun meette paikalliseen terveyskeskuksee ja pyydätte rauhoittavii , ei mää kauan kun tosi on kyseessä.

        niin ja kun hän tulee sieltä kotiin niin hän ajaa kotiin venäläisellä autolla, laittaa ruokaa venäisellä hellalla, soittaa välillä puhelun venäläisellä kännykällä, kuuntelee samalla uutisia vielä venäläisestä radiosta, ottaa juomakseen venäläistä olutta jota säilyttää venäläisessä jääkaapissa.

        sitten ilalla hän katselee venäläisestä telkkarista venäläistä elokuvaa venäläisestä blue ray soittimelta, hoitaa sähköpostin venäläisen tietokoneen kautta, printtaa pari prittiä venäläisellä printerillä, iltakahvit keittää venäläisellä kahvinkettimelle, menee nukkumaan venäläiseen sänkyyn ja herää aamulla venäläisen herätyskellon ääneen.

        ps. venäjä on pelkkä bensa-asema kansainvälisessä taloudessa.

        pss. mistä näitä oikein tulee???

      • Nimimerkki: Vitut Putinista" On länsimaisen propagandan uhri.
        Se puree, niihin joilla on jonkin asteinen lukihäiriö ja joka seuraa vain yhtä kanavaa.
        Lähtisit arvon nimimerkki varmaankin ("pystykorvan" ent. yleinen kivääri) lähtisit kuin ennen vanhaan Venäjää vastaan, niin vihasta puhkuva kirjotuksesi on. Sinulta hyvä ystävä puuttuu täyin realismi nykyisyyteen!

      • Koroljov kirjoitti:

        "Pikku-kääkkä on joutunut paitsioon ja sitä vituttaa kuin pientä oravaa mutta
        minkäs voi."

        Minä lähinnä ihmettelen, mitä avaaja -- sinsänsä järkevine ulko- ja maailmanpoliittisine meilipiteineen -- tekee puolueessa, joka hyysää avainpaikoillaan Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon kaltaisia kovia natottaja-atlantisteja ja Putiniin hysteerisesti suhtautuvia Venäjän vihamiehiä. Tällaiset marrtiluukkaat ovat eksyneet väärään liikkeeseen; Suomessa Itsenäisyyspuolue on todellinen oppositio, kun taas Perussuomalaiset on vesitetty valeoppositio, jonka olemassaolo itse asiassa on viime vuosina palvellut ainoastaan vallitsevaa status quota ja Suomen poliittisen eliitin kansallisen itsetuhon linjan jatkumista.

        "Ei kukaan lännessä ota Putinia enää tosissaan."

        Sehän on Putin ja ei-länsimainen osa maailmasta, joka ei pysty ottamaan Obaman, Cameronin, Hollanden ja Merkelin kaltaisia klovneja vakavasti (ja kotimaissaan näiden lännen "johtajien" kannatus on vuosia ollut enimmäkseen pohjalukemissa -- länsimaalaiset ovat kokonaan menettämässä luottamuksen omiin päättäjiinsä, ja moni uskaltaa jo toivoa, että länsimaillakin olisi Putinin tasoisia miehiä ja naisia johdossa nykyisten narrien asemesta). Puhumattakaan nyt jostain Suomen huvittavasta sattumapääministeristä (mistä löydettiinkin?).

        "Venäjä ei ole suurvalta kuin maa-alaltaan."

        Venäjä on nyt enemmän suurvalta kuin koskaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Avaintekijä tässä on ollut Moskova-Peking-akselin rakentaminen, johon Putin aktiivisesti ryhtyi viime vuosikymmenellä. Ei kysymys toisaalta niinkään ollut siitä, että Venäjä olisi tieten tahtoen kääntänyt selkänsä lännelle. USA-NATO-EU vain on osoittanut kerta kerrän perään, etteivät Venäjän läntiset kollegat ole luotettavia kumppaneita, vaan pelaavat halpamaista ja kieroa peliä. Karhun kärsivällisyys alkaa olla lopussa. Onneksi SCO- ja BRICS-maat tarjoavat Venäjälle maailmanlaajuisen kasvavan kentän harjoittaa talousyhteistyötä, kauppavaihtoa ja moninapaisen maailmansysteemin rakentamista länsimaiden tavoitteleman unipolaarisen hegemoniamallin tilalle. Venäjä kulkee samassa tahdissa ihmiskunnan enemmistön kanssa -- länsi jää yhä paremmin marginaaliin.

        "Mitä Venäjä voi muka kuin uhata ydinaseillaan?"

        Venäjän ydinpelote -- ja energiaomavaraisuus, sekä velkaantumattomuus -- nimenomaan estää länttä uhkaamasta tai painostamasta Venäjää. Lännen ainoaksi vaihtoehdoksi jää lapsellinen kiukuttelu ja länsijohtajien moukkamaiset provokaatiot valtiomies Putinia kohtaan. Venäjällä on kaikki kortit käsissään, ja Putin tietää sen. Venäjän ja Kiinan luopuessa petrodollarin käytöstäöljykaupoissa atlanttisen maailmantaloushegemonian kuolinkellot soivat yhä kumeammin.

        "Mitä-välii, ei se niitä voi kuitenkaan käyttää sillä siinä rytäkässä Venäjäkin poltetaan hiileksi."

        Venäjän ydinaseistus on sivumennen sanoen mennyt viime vuosina teknisesti edelle USA:n ja NATO:n arsenaalista. Ohjuspelotteen modernisoiminen ei ole käynyt halvaksi, mutta jatkuvaa kehittämistyötä tarvitaan, jotta USA-NATO muistaa, että karhulla on käpälänsä ja kyntensä...

        Koroljoville"!

        Miksi roikun ps. puolueen riveissä, syy on yksinkertainen. Timo Soini on viisas, vaikkakin jonkin verran itsevaltias. Suurin pointtini on saada Suomi nousuun ja liittymään jälleen itsenäisten valtioiden joukkoon, jonka Suomi on jo menettänyt Euroopan Unionille. Tavallaan siis ollaan EU lakien alaisena.

        On hyvin ironista puhua itsenäisestä suomesta koska itsenäisyyden merkit ovat jo menneet. Ps. puolue on jarruna, muuta jos se alkaa muistuttaa liikaa ns. "peruspuolueita" lähden siitä niin nopeasti, että (vanhaa sota aikaista vitsiä mukaillen) "Lähtö tuli niin nopeasti, että haitari jäi pöydälle soimaan"

        Olen tutkinut myös Muutos11 ja Ipun (Suomen itsenäisyyspuolue) mielipiteitä. Valitettavasti ne puolueet ovat vielä ns. tynkäpuolueita. Toivotaan, että ne jossain vaiheessa ovat varteen otettavia.

        Länsi, lähinnä Eurooppa, tosiaankin on nyt lähtenyt satsaamaan Eurooppaaa, niin Liittovaltioksi kuin myös Nato yhteisöksi. Suomalaista on hyvä naruttaa, kun ensin tehdään asia, joka muuttaa tietoisesti Euroopan tilannetta. Pitää olla hyvä muisti, tai hyvä unohtamisen kyky, jos ei tiedä, mistä Ukrainan kriisi johtuu.

        Onko kirjoittajista kukaan katsonut Venäjän karttaa. Se maa on tosiaankin suuri, missä mittakaavassa tahansa.

        Nimimerkki : "Putinille näytettiin",kehuu näin, Venäjän talous on Italian luokkaa ja noin 100 kertaa yksipuolisempi kuin Italian. Onkohan nimimerkki koskaan käynyt Venäjällä? Kirjoittajan mahtipontisuutta lisää. "Työnnetään Pohjois- Korean kanssa samaan nurkkaan"! Mitä tulee Kiinaan niin se on kommunistinen maa, joka käyttää talouttaan länsimaisittain ja se hyötyy siitä.

        Mutta ollaanpa kotimaassamme. Miten on EU mennyt ja miten Suomen ja vielä, miten kohta menee myös Saksan?

        Nyt Nato ja Venäjän vastaiset kiimapuheet, ovat täysin hatusta vedettyjä ja kuten näkee. Stubbi puheet ovat kyllä, kyllä ja kyllä. Eli kaikki sopii, hän on nuorten kiihkoilijoiden idoli ja esikuva. Nuorten, joiden politiikka on sitä, kuka parhaiten osaa ja hallitsee nuorten manipuloinnin.

        Venäjän näkö kannasta katsoen, Suomi on rähisevä rakki ja ei ole vaarallinen, mutta kun mukaan liittyy "Saksan seisoja" niin Suomikin muuttuu vaaralliseksi. Kun Suomi lähti mukaan tuohon Venäjäpakotteisiin, teki maallemme suuren vahingon.

        Maatalous kärsii, köyhät kärsivät, mutta SUURPÄÄOMA ei! Se kiehuu omassa kastissaan, kulkee rakkikoiran lailla isäntänsä perässä, kunnes isäntä kyllästyy ja antaa merkin. Kolme AAA:ta lähtee kuin "Jämsän äijä taivaasta"!

      • kysyjä? kirjoitti:

        niin ja kun hän tulee sieltä kotiin niin hän ajaa kotiin venäläisellä autolla, laittaa ruokaa venäisellä hellalla, soittaa välillä puhelun venäläisellä kännykällä, kuuntelee samalla uutisia vielä venäläisestä radiosta, ottaa juomakseen venäläistä olutta jota säilyttää venäläisessä jääkaapissa.

        sitten ilalla hän katselee venäläisestä telkkarista venäläistä elokuvaa venäläisestä blue ray soittimelta, hoitaa sähköpostin venäläisen tietokoneen kautta, printtaa pari prittiä venäläisellä printerillä, iltakahvit keittää venäläisellä kahvinkettimelle, menee nukkumaan venäläiseen sänkyyn ja herää aamulla venäläisen herätyskellon ääneen.

        ps. venäjä on pelkkä bensa-asema kansainvälisessä taloudessa.

        pss. mistä näitä oikein tulee???

        En ensin, luin kyllä, aikonut tuolle "kysyjälle" vastata. Mutta tämä veikkonen on "kysyjä" sanan varsinaisessa tarkoituksessa. Vastausta häneltä on turha odottaa. Tämä yksinkertainen sielu, kun ei "Yksinkertaisuudessaan osaa vastat mihinkään asiaan.

        Hän on perisuomalainen hahmo, hän omaksuu nopeasti valtasuomalaisten taidon politiikassa. Argumentointia ei hän hallitse, siksi vastauksia ei ole.

        Jos sinä "kysyjä" tiedät liikkeen joka näistä kyseisiä julkituomiasi laitteita myy suomessa, anna merkki, niin käyn ihan uteliaisuuttani katsomassa. Ihan todella, mutta ei pahalla :)

      • Kermacosman
        kysyjä? kirjoitti:

        Tai yksinkertaisemmin, vaihtaa esim. Kiinalaisten, Intialaisten ja Brasilialaisten kanssa samoihin tavaroihin omina merkkeinä, joita lännessä käytetään brandi-merkeinä ;)
        Loput voi sitten pikkuhiljaa rakennella itse ja houkutella tehtaita muista, ei EU;sta perustavista maista. Venäjällä on jumalattomasti hyödyntämättömiä luonnonvaroja, joten sen kanssa ei kannata kaivaa verta nenästään pelkästään nokikeppiä ylistääkseen.

        Kysyjä:llä se vaan hakka isopyörä tyhjää ja uho on suuri ;)

      • Kysyjä?
        Kermacosman kirjoitti:

        Kerro mitä venäläistä autoa, hellaa, mikroaaltouunia, telkkaria, dvd / bleu ray laitetta, tietokonetta, älypuhelinta, puhelinta, hellaa, kahvinkeitintä, pölynimureita, astianpesukonetta, pesukonetta, kuivausrumpua, stereosoitinta, i padia, tietokonepelikonsolia yms yms yms sinä käytät? Vai onko sinunkin pakko tunnustaa että Venäjä on pelkkä bensa-asema?

      • Kysyjä?
        marttiluukas kirjoitti:

        En ensin, luin kyllä, aikonut tuolle "kysyjälle" vastata. Mutta tämä veikkonen on "kysyjä" sanan varsinaisessa tarkoituksessa. Vastausta häneltä on turha odottaa. Tämä yksinkertainen sielu, kun ei "Yksinkertaisuudessaan osaa vastat mihinkään asiaan.

        Hän on perisuomalainen hahmo, hän omaksuu nopeasti valtasuomalaisten taidon politiikassa. Argumentointia ei hän hallitse, siksi vastauksia ei ole.

        Jos sinä "kysyjä" tiedät liikkeen joka näistä kyseisiä julkituomiasi laitteita myy suomessa, anna merkki, niin käyn ihan uteliaisuuttani katsomassa. Ihan todella, mutta ei pahalla :)

        Kuule nyt vanha kommari. Haikaile sinä vain YYA aikaa takaisin. Siis sitä aikaan kun sinulla vielä otti eteen. Mutta meneppäs näine omine kannanottoineen käymään Soinin pakeilla ja vaadi häntä muuttamaan politiikkansa sinun viitoittamaan suuntaan. Saat olla varma että sinut käännytetään takaisin jo etuovelta.

        Mutta jatka sinä vain messussa täällä palstalla. Ihmettele samalla että miten jopa tämän palstan perSSut, siis nämä täydet latvakakkoset, ihmettelevät että mitä teet perSSupuolueessa?katsos kun perSSut edustavat äärioikeistoa, sinun ajatukset taas äärivasemmistoa.

        Mutta kerro toki sinäkin liittyen tuohon Venäjään että mitä venäläistä autoa, hellaa, mikroaaltouunia, telkkaria, dvd / bleu ray laitetta, tietokonetta, älypuhelinta, puhelinta, hellaa, kahvinkeitintä, pölynimureita, astianpesukonetta, pesukonetta, kuivausrumpua, stereosoitinta, i padia, tietokonepelikonsolia yms yms yms sinä käytät? Vai onko sinunkin pakko tunnustaa että Venäjä on pelkkä bensa-asema?

      • No voi on helppo
        No eipä poikaraasu kirjoitti:

        tajua mitä pashkaa työntää eetteriin.
        Venäjä on yksi maailman rikkaimmista valtioista ja ei mene persuksilleen, vaikka ryssävihaiset rääpäleet päätänsä aukovat.

        Minä pelkää enempi länttä ja usam höyrypäätä ja itä-saksasta tullutta karjakoa, on meinaan pakkomielle saada Venäjä polvilleen ja tuhota aseet, mitä esim. itä-rajan tuntumassa ja arvaappa mistä kautta länsi yrittää Venäjälle.

        On vain paree pojat kun meette paikalliseen terveyskeskuksee ja pyydätte rauhoittavii , ei mää kauan kun tosi on kyseessä.

        yhtyä ajatukseen.
        Se Suomi voi olla kusessa kun länsi yrittää tuhota Venäjän.
        Monta kertaa tuon suuren maan historiassa on yritetty vallata Venäjän aluetta ja syy on yksikertainen.
        Venäjän maan luonnonrikkaudet on suuret ja Venäjä on rikas valtio.
        Olen aikanani ollut töissä ent. Neuvostoliitossa , leikillisesti i sanottuna rakentamassa sosialismia ja tutustuin kansaan ja on erittäin miellyttäviä ihmisiä.
        Ja tuota maata ei hallita kevyellä demokratialla, vaan kansa tarvitsee vahvan johtajan.
        Ja niin kuin avaaja otsakkeessa mainitsee " niin länsi kerjää verta nenästään".
        Ja etunenässä " jenkkirosvo", tuo mainio rauhanpuolustaja, joka aseella puolustaa maata siellä missä on taloudellista hyötyä. Muuten Rauha saa olla rauhassa.
        Sitten on Saksassa tämä entinen itätyttö, pikkusen katkera " akka" ja muutamia muita, joilla on toimintahäiriöitä munuaisissa, pissa nousee ylöspäin ja saavat aikaan sodan ja se näyttää varmalta.
        Maailmalta tulee järjenvastaisia kommentteja ja revanssi henki on Suomessakin korkea. Suomessa on paljon kolmannen luokan "nyrkkeilijöitä", kuonoon tulee, mutta aina hinkuu takasin.
        Viisautta olisi neuvotella Venäjän kanssa yhteistyöstä ja turvata Suomelle tulevaisuus.

      • Kysyjä?
        No voi on helppo kirjoitti:

        Siis ensi tämä kertoo että "venäläiset ovat mukavia ihmisiä". Siten hän sanoo että "Venäjää ei hallita hempeällä otteella". Tuota olisiko tässä nyt vähän ristiriitaa. Miten kovalla otteella Venäjää pitäisi hallita jos venäläiset olisivat tylyjä ihmisiä????

      • Kermacosman
        Kysyjä? kirjoitti:

        Kerro mitä venäläistä autoa, hellaa, mikroaaltouunia, telkkaria, dvd / bleu ray laitetta, tietokonetta, älypuhelinta, puhelinta, hellaa, kahvinkeitintä, pölynimureita, astianpesukonetta, pesukonetta, kuivausrumpua, stereosoitinta, i padia, tietokonepelikonsolia yms yms yms sinä käytät? Vai onko sinunkin pakko tunnustaa että Venäjä on pelkkä bensa-asema?

        Koita nyt jumalauta keskittyä, ja koettaa ymmärtää lukemasi !!! Juurihan tuossa edellisessä kirjoitksessa kerroin, miten se homma toimii !!!

      • Kysyjä?
        Kermacosman kirjoitti:

        Koita nyt jumalauta keskittyä, ja koettaa ymmärtää lukemasi !!! Juurihan tuossa edellisessä kirjoitksessa kerroin, miten se homma toimii !!!

        Höpö höpö höö. Sinulta jää kertomatta että mitä venäläisiä merkkibandeja vaihdetaan intialaiseen tuotteisiin???

      • Metästäjä
        Kysyjä? kirjoitti:

        Kuule nyt vanha kommari. Haikaile sinä vain YYA aikaa takaisin. Siis sitä aikaan kun sinulla vielä otti eteen. Mutta meneppäs näine omine kannanottoineen käymään Soinin pakeilla ja vaadi häntä muuttamaan politiikkansa sinun viitoittamaan suuntaan. Saat olla varma että sinut käännytetään takaisin jo etuovelta.

        Mutta jatka sinä vain messussa täällä palstalla. Ihmettele samalla että miten jopa tämän palstan perSSut, siis nämä täydet latvakakkoset, ihmettelevät että mitä teet perSSupuolueessa?katsos kun perSSut edustavat äärioikeistoa, sinun ajatukset taas äärivasemmistoa.

        Mutta kerro toki sinäkin liittyen tuohon Venäjään että mitä venäläistä autoa, hellaa, mikroaaltouunia, telkkaria, dvd / bleu ray laitetta, tietokonetta, älypuhelinta, puhelinta, hellaa, kahvinkeitintä, pölynimureita, astianpesukonetta, pesukonetta, kuivausrumpua, stereosoitinta, i padia, tietokonepelikonsolia yms yms yms sinä käytät? Vai onko sinunkin pakko tunnustaa että Venäjä on pelkkä bensa-asema?

        Mulla on metästysautona Lada Niva ja työksein oon metallipajalla töissä siellä on venäläisvalmisteinen manuaalisorvi ja yläjyrsin. Ne ovat laadukasta tekoa. Leninkraatin matkalta ostin kerran samovaarin mutta koristeeksihan tuo jäänyt.

      • Kermacosman
        Kysyjä? kirjoitti:

        Höpö höpö höö. Sinulta jää kertomatta että mitä venäläisiä merkkibandeja vaihdetaan intialaiseen tuotteisiin???

        On se nyt jumalauta !! Kuinka tyhmä oikein olet ?? Et ymmärrä lukemaasi, mutta jaksat tyhmiä kysellä toistuvasti !!

        Onko tuttua mm. sellaiset Venäläisiset raaja-aineet kuin öljy, maakaasu ja puu ? lisäksi voivat myydä ja rakentaa TOIMIVIA ydilaitoksia, toimittaa niihin tuotantomateriaaleja jne.

      • kuin kuurokukko
        Kysyjä? kirjoitti:

        Siis ensi tämä kertoo että "venäläiset ovat mukavia ihmisiä". Siten hän sanoo että "Venäjää ei hallita hempeällä otteella". Tuota olisiko tässä nyt vähän ristiriitaa. Miten kovalla otteella Venäjää pitäisi hallita jos venäläiset olisivat tylyjä ihmisiä????

        Ristiriita ainoastaan idiootille, joka ei tunnu käsittävän mistään mitään, ja on pelkkä huonotapainen öykkäri ja häirikkö, siis kysyjä multinikkeillään.

      • Kysyjä?
        Kermacosman kirjoitti:

        On se nyt jumalauta !! Kuinka tyhmä oikein olet ?? Et ymmärrä lukemaasi, mutta jaksat tyhmiä kysellä toistuvasti !!

        Onko tuttua mm. sellaiset Venäläisiset raaja-aineet kuin öljy, maakaasu ja puu ? lisäksi voivat myydä ja rakentaa TOIMIVIA ydilaitoksia, toimittaa niihin tuotantomateriaaleja jne.

        Niin no sillehän sinä en voi mitään että sinun ajatuksenjuoksu ei ylety tajuamaan että mitä tarkoittaa kun sanon että "Venäjä on pelkkä bensa-asema". Mutta niinhän se on että kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia. Varsinkin kun sinulta on jäänyt kokonaan ymmärtämättä markkinatalouden periaatteet ja tyydyt edelleen toimimaan bilateraalisen kaupan säännöillä.

        Ps. Siis mistä näitä oikein tulee???

      • ... ;) ...

        ;)

    • Halla-ahon äänestäjä

      Kiina ei millään tavala auta Putinia
      siitä yksinkertaisesta syystä

      että Kiina on USA-riippuvainen ja myös EU-riippuvainen

      Putinin eristäminen on ainoa vaihtoehto ja häntä odottaa
      pKorean malli

      Venäjä on armosta hyväksytty kansainvälisiin järjestöihin
      G20-kokous maksoi Australialle
      massiivisine turvajärjestelyineen Al Qaidaa vastaan
      noin 500 miljoaan dollaria
      ja sitten

      Putin saa haukkumisest jokaiselta kokous ei pysy aiheessa
      ja ukko lähtee kesken kotiin

      Vasta Putinin lähdön jälkeen alettiin keskustella asiasta eli
      taloudesta

      PUTIN ÄSKEISESSÄ KONFERENSSISA AASIASSA APEC

      PUTIN TARJOAA TAKKINSA LÄMMITTÄÄKSEEN KIINAN JOHTAJA
      PUOLISOA, tämä ottaa sen, mutta neuvonanataja sanoo heti
      pois venäläisen takki päältä

      http://www.youtube.com/watch?v=w23jF7CznDY

      obama ja Putin lähekkäin Apecin kokouksessa
      ei hymyn häivää eikä katsetta

      Putin alentui jopa puhumaan ENGLANTIA
      "It's beautiful, isn't it?" Putin was overheard saying in English in Obama’s general direction, referring to the ornate conference room.

      "Yes," Obama replied, coldly, according to journalists who witnessed the scene.

      http://www.reuters.com/article/2014/11/11/us-china-apec-obama-putin-idUSKCN0IV0G220141111

      • Tarkennus

        Ei se ollut takki vaan rähjäisen näköinen viltti jonka "ritari" Putin kääri maireasti hymyillen Kiinan rikkaimman leidin ympärille. Leidi pullautti paskasen viltin heti hartioiltaan ja avustaja ojensi kerkeästi minkkiturkin tilalle

      • Leninin kuva löytyi
        Tarkennus kirjoitti:

        Ei se ollut takki vaan rähjäisen näköinen viltti jonka "ritari" Putin kääri maireasti hymyillen Kiinan rikkaimman leidin ympärille. Leidi pullautti paskasen viltin heti hartioiltaan ja avustaja ojensi kerkeästi minkkiturkin tilalle

        se oli untuvapäällystakki suojaksi, joka ei mahtunut päälle, ei ollut untuvaa vaan vilttiä, ei suojannut mutta
        se oli tehty Venäjällä ja siinä oli Leninin kuva liimattuna kylkeen

    • suritus

      Historia on opettanut ett'ä jos diktaattorille annetaan jossain periksi, hän haluaa vain lisää! Jos Putiinin annetaan rauhassa vallata Ukraina, mikä on seuraavaksi?
      Voi olla jopa Suomi! Kyllä kunnolla nyt täytyy vasta ,muuten saattaa sota olla ovella.
      Kaikki loputkin venäjän pankit boikottiin ja putiinin lähipiiri myös.

      • Doprov

        Kuohuuhan siinä, kun tämä "ylimielinen" länsi ei pidä lupauksiaan, eikä ymmärrä/viitsi välittää annetuista varoituksista. Hässlinkiä se sellainen aiheuttaa, mutta sotaa ei tuskin saa aikaiseksi, jos ei nokikeppi saa paskahalvausta ja vippaa Kinnalta rahaa panoksiin ja lähde Uraalille miekalla rajoja piirtämään.

    • Vanhan kansan

      joillakin ihmisillä oli / on sellinen "etiäinen", että ihminen tietää tulevaa.
      Ja nyt sanon näin, että ei mene kauan kun maailma on sodassa ja jossakin vaiheessa Suomi on mukana ja nyt ei kantsi ruveta energiaa purkamaan ympärillä olevaan, vaan meidän pitää vahvistaa valmiutta puolustaa maata, lähimmäisiä ja itseämme.

      Alkusoittoa kolmanteen maailmasotaan käydään ja sitä ei enää pysäytetä.

      • Ei tule sota, jokainen johtaja tietää syyn. Ydinvoima on edelleen pelote. Sen käyttöön ei Euroopassa ole kellään kanttia. Mitä tulee kansalliseen puolustukseen, niin se on ok. Jo yksistään nykynuorten heikkoon kuntoon kun katsoo.

        On aivan turha kuvitelle, että olemme Euroopan napa, emme edes pohjoismaiden napa. Kunhan maltamme pitää torrakat piilossa. Kirjoittaja puhuu täyttä potaskaa ja on länsimaiden propagandan uhri. Hän on Suomen hallituksen mieluinen ihminen. Jonka ei tarvitse ajatella itse.

      • Puolueeton maa?
        marttiluukas kirjoitti:

        Ei tule sota, jokainen johtaja tietää syyn. Ydinvoima on edelleen pelote. Sen käyttöön ei Euroopassa ole kellään kanttia. Mitä tulee kansalliseen puolustukseen, niin se on ok. Jo yksistään nykynuorten heikkoon kuntoon kun katsoo.

        On aivan turha kuvitelle, että olemme Euroopan napa, emme edes pohjoismaiden napa. Kunhan maltamme pitää torrakat piilossa. Kirjoittaja puhuu täyttä potaskaa ja on länsimaiden propagandan uhri. Hän on Suomen hallituksen mieluinen ihminen. Jonka ei tarvitse ajatella itse.

        Miksi Suomi haluaa Venäläistä ydinvoimaa jos se on pelote?

    • abced-----

      samaa mieltä marttiluukkaan kanssa,puhuu asiaa.tämä kysyjä sensijaan..rasittava tyyppi kaertakaikkiaan...

    • Persut outoja

      On nämä outoja nämä diktaattori Putinin rakastajat. Elävät itse länsimaisessa demokratiassa - sen suojasta nauttien ja kehuvat Euraasian diktatuureja. Voisi tulla itku kun nauttisi normaalista euraasialaisesta arjesta. Hevoskärryillä ajeltaisiin hakemaan jäätyneitä kaalinpäitä lähikolhoosin pellolta. Ei olisi sosiaaliturvaa eikä terveydenhoitoa. Ei katseltaisi digi-tv:stä jänniä amerikkalaissarjoja eikä muutakaan meille lkännessä normaaleja huvituksia olisi.

      Alle viiskymppiset miehet kuolevat Euraasiassa viinaan kun ei ole muuta hommaa kuin tentunjuonti. Tai olisihan sitä mutta kun ei kykene.

      Tänne Eurooppaan länsimaisesta vapaudesta, hyvinvoinnista ja demokratiasta nauttimaan tungetaan kaikkialta. Eurooppa onkin ihmiselle paras paikka elää koko maailmassa.

      Muuttakaa valittajat Kazakstaniin Boratin naapuriksi jos ei Suomi ja Eurooppa kelpaa.

      http://www.youtube.com/watch?v=y7R1E4cjZA8

      • Outo väite ?

        Mikä ettei tungeta, täällä kun nämä demokratian ihmeet päättäjät, ovat ilmoittaneet kansalaistensa halukkuuden kustantaa "parempi ja demokraattinen elämä" hulppeassa lännessä. Tyhmähän sellainen olisi joka ei kutsuun vastaisi. Tosin nämä demokratian ihmeet, päättäjät eivät ole kansalta kysyneet haluavatko rahoittaa tämän, myös totalitäärisyyteen vajoamassa olevan demokratian ihmeen kustannukset, lisääntyvineen lieve-ilmiöineen. Päättäjäthän ovat palatseissaan suojassa ja yltäkylläisyydessä ja käyvät parvekkeelta kansalle demokratiasta kertomassa.

    • ?????????

      "Jos Putin olisi Soini"?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3087
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      545
      2942
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2135
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1962
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1771
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1522
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1257
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1162
    Aihe