Osakeyhtiön vaikeudet

sitähän sä kysyit

Firma toiminut reilu viisi vuotta ja liikevaihto on lähtenyt 29t ja tasaisesti noussut 59t. Jatkuvaa kädestä suuhun elämistä ja alvit laahaa aina perässä. Näkymät tulevalle tilikaudelle 50-60t väliin. Palkkakulut 30t paikkeilla ja muut liiketoiminnan kulut 18t paikkeilla. Finveraa vielä reilu vuosi jäljellä eli noin 5t. Firma tappiollinen n.3t vaikkakin viime tilikaudella 8t voittoa. Verottajan kanssa maksusuunnitelmaa jäljellä n.2t ja päättyy heinäkuussa. Alvin myöhästyessä tulee aina kirje että menee perintään ellei maksettu 6.pva. Nyt sitten kävi vielä niin, että maksu meni perille vasta 7.pva ja olikin jo poistunut verotililtä ja saas nähä kuinka käy kun yritän sen tapella sieltä pois. Huh! En silti usko konkurssiin, koska aina voin vähentää kuluja n.1,5t kuussa tekemällä työt itse, mutta se taas huonontaisi yrityksen kasvua, joka on ollut hidasta nimenomaan yksin tehdessä kaikki työt. Mietin vain tässä ennen nukkumaan menoa, että mitäköhän järkeä tässä yrittämisessä ylipäätään on. Palkka mitä nostan ei päätä huimaa ja työtä on senkin eteen tehtävä ja lisäksi taisteltava laskujen kanssa. Eikö sitä ihminen voisi helpommallakin leipänsä ansaita. Sitten se kysymys vielä kun kaikki ihmettelevät mikä nyyhkytarinan tarkoitus on.

Mistä kassaan järkevää rahoitusta pitkällä maksuajalla? Pankithan ei meistä köyhistä tappiofirmoista tykkää.

Näillä annetuilla spekseillä on hankala antaa eksaktia neuvoa kun en avannut tarkemmin edes toimialaa ym tietoja, mutta kysynpä kuitenkin mitä tässä tilanteessa tekisitte arvon kolleegat?

21

402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinpä...

      Sulla on selvästikkin tappiollinen yritys.
      Mitä olet ajatellut tehdä asialle?
      Jos odotat että jokin ihme muuttaa yrityksesi kannattavaksi niin olet hakoteillä.
      Sulla on vaihtoehtoina muuttaa yrityksen toimintaa siten että liikevaihto moninkertaistuu ja alkaa tuottaa voittoa tai lopeta koko yritys.
      Faktaa on että jos aiot saada edes itsellesi palkkaa tulee liikevaihdon olla lähes 100000€.
      100000€/työntekijä niin on jotain järkeä.
      Lisävelan hommaaminen ei ole järkevää.

      Eräs tuttavani perusti liikkeen joka tuotti tappiota useita vuosia, hän järkeili että kun alittaa uuden liikkeen niin tappio pienenee.
      Tappio kuitenkin kaksinketaistui kun kulurakenne oli pielessä.
      No hän perusti vielä kolmannen liikkeen ja tiedät miten tappioiden kanssa kävi.
      Hän ei halunnut kuunnella järkeviä ehdotuksia kuten se että pyörittää toimintaa halvemmasa paikassa ja yksin ilman työntekijöitä.

      • oletko oikesti yrit.

        Sinun faktat on kaverin kaverilta kuultuja juttuja, tuo ohjesääntö 100 000 liikevaihdosta yrityksen kannattavuuden rajana on myös täyttä huuhaata. Yritys voi tehdä tuolla liikevaihdolla 100 000 tappiota, tai esim. 80 000 liikevaihdosta voi jäädä yrittäjälle itselle 75 000€, mikä vastaa helposti palkkatulona saatua 100 000 vuosipalkkaa, kun osakeyhtiöstä voi tuloja nostaa monella eri tapaa veroja minimoiden.

      • Verojen minimointi?
        oletko oikesti yrit. kirjoitti:

        Kerrotko vielä miten 80 000 euron liikevaihdolla saa itselleen 100 000 euron vuosipalkkaa vastaavatt tulot? Oletetaan vaikkapa, että teet itse kirjanpidon jne. eli kaikki 80 tonnia voi käyttää miten tahtoo omaksi tulokseen.

        Muuten olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että liikevaihto ei ole oikea kriteeri. Pienellä katteella tavaraa myymällä liikevaihdon pitää olla moninkertainen työn myyntiin nähden samaan toimeentuloon.

      • vaatii suunnitelmall
        Verojen minimointi? kirjoitti:

        En valitettavasti ketään halua neuvoa julkisesti, siitä ei ole itselle kuin haittaa, kun ei tiedä mitkä kätyrit tätäkin palstaa seuraavat, jokainen keksiköön omat keinonsa. Fakta tuo väittämäni kuitenkin on, aivan sama uskooko siihen joku, minulle merkitsee vain omalle tilille tulevat eurot.

        Liikevaihdossa ei myöskään näy yrityksen saamat vuokratulot esim. sijoitusasunnoista, joten liikevaihto ei kerro yrityksen kannattavuudesta välttämättä paljoakaan, ei edes sitä, paljonko sinne tulee rahaa.

      • Verojen minimointi?
        vaatii suunnitelmall kirjoitti:

        Jos nyt jätetään sematiikka pois siitä mikä on liikevaihtoa ja mikä muuta tuottoa, niin väitätkö tosiaan, että 80 000 € laskutuksella saa laillisesti 75 000 € omalla tilille tai edes 100 000 € vuosipalkkaa vastaavan summan (64 tonnia verotoimiston laskurin mukaan minun tiedoilla)?

        Vertailu kaatuu jo siihen, että 100 000 € palkkatulolla saa väkisin mukaan eläkevakuutuksen, jota vastaava YEL maksaisi yritykselle 24 tonnia vuodessa.

      • oletko vain tyhmä?

        Ei kukaan yrittäjä voi olla niin tyhmä, että maksaisi yelliä muuta kuin minimin, ellei sitten ole suunnitelmallinen työttömäksi, tai sairaseläkkeelle jäänti. Kun yelliin menevät rahat sijoittaa itse, saa tuoton itselle ja vapauden päättää eläkeiästään.

        Sinulla on muitakin ongelmia ymmärryksessä, edellä on väitetty, että 80 000€ liikevaihdolla voi saada yhtä paljon nettotuloa itselle, kuin bruttona 100 000 palkkaa vuodessa vieraalla tienaava, vastaavasti nettona. Tuo pitää paikkansa. Ei ole mitään kiinnostusta ja tarvetta valehdella, eikä silläkään ole merkitystä, mitä mieltä sinä olet, uskotko vai et.

      • sitähän sä kysyit
        oletko vain tyhmä? kirjoitti:

        Tämä yelin maksu menee itsellänikin minimin mukaan. Tietenkin jos nyt jotain sattuisi niin kyllähän tällä yelin maksulla joutuisi kuseen. Toki oma ajattelu näin alle kolmikymppisenä on ettei mitään satu ja uraa on vielä pitkästi jäljellä. Tätä omaa nälkäpalkan yritystä pyöritän ja toisessa olen mukana. Kummatkin myymällä voisin tienata mukavan palkan, mutten toki eläisi niillä kovin kauan. Tähän yelin maksuun kulminoituu juuri oma ajatukseni. En jaksa uskoa tulevaisuuden eläkkeen olevan tarpeeksi suuri vaikka maksaisin yeliä hieman reilumminkin. Eläkkeen olen ajatellut tehdä itse yrittämällä kovasti ja myymällä sitten aikanaan kaikki pois ja toivoa, että silloin on euroja tarpeeksi, että siitä voi maksaa "eläkettä" sen mitä tarvii. Tämä voi toki epäonnistua ja silloin pienellä eläkkeellä täytyy selvitä, mutta eiköhän sitä silloinkin jollain konstilla pärjää. Olen myös ajatellut tarkistaa näkemyksiäni noin 35 vuotiaana jolloin on vielä 30 vuotta työuraa jäljellä maksaa vaikka sitten isompaa yeliä jos näyttää siltä.

      • Verojen minimointi?
        oletko vain tyhmä? kirjoitti:

        Ei kukaan yrittäjä voi olla niin tyhmä, että maksaisi yelliä muuta kuin minimin, ellei sitten ole suunnitelmallinen työttömäksi, tai sairaseläkkeelle jäänti. Kun yelliin menevät rahat sijoittaa itse, saa tuoton itselle ja vapauden päättää eläkeiästään.

        Sinulla on muitakin ongelmia ymmärryksessä, edellä on väitetty, että 80 000€ liikevaihdolla voi saada yhtä paljon nettotuloa itselle, kuin bruttona 100 000 palkkaa vuodessa vieraalla tienaava, vastaavasti nettona. Tuo pitää paikkansa. Ei ole mitään kiinnostusta ja tarvetta valehdella, eikä silläkään ole merkitystä, mitä mieltä sinä olet, uskotko vai et.

        Tunnen monta hyvinkin viisasta yrittäjää, jotka maksavat YELiä yli minimin, jotkut jopa maksimin. Mutta se nyt ei ollut pointti tässä, vaan ylipäätänsä 80 tonnin liikevaihdosta 75 tai edes 64 tonnin saaminen laillisesti omalle tilille.

        Tietysti se onnistuu, jos yrityksellä on paljon muita liikevaihtoon kuulumattomia tuloja tai varallisuutta, jota voi syödä ja/tai jolla pääsee halvemman osinkoverotuksen piiriin, mutta mikään noista ei juuri liity alkuperäisen kysyjän kaltaiseen tai muutenkaan tavalliseen yrittäjän arkeen.

        Palatekseni vielä tuohon YEL:iin 100 tonnin palkoilla on saanut aika mukavan eläkkeen viime vuosina. Tulevaisuudessa ehkä ei saa yhtä hyvää, mutta ei ole mitenkään varmaa, että sijoittamalla ne rahat muuten pääsee parempaan.

    • graaaforsi

      lainaa karta. mutta kannattaako silti luovuttaa. päätät että keksit jonkun uuden idean ja modifioit hieman toimintaasi. onko kasvulla merkitystä jos se ei näy tuloksessa? voitolla eletään. liikevaihto on merkityksetön. tiedän pikkufirmoja jotka tekee 75% voittoa kun kulurakenne on oikea.

      yrittäjä voittaa aina. vaikka tekisi konkan. eiväthän ole ainakaan nössöjä

    • sitähän sä kysyit

      Kiitoksia vastanneille mielipiteistänne. Tällä pienemmälläkin liikevaihdolla voi saada voittoa kunhan on näin pienet kulut. Käytännössä katsoen mies, auto ja varasto ja joitakin hassuja työkaluja.

      Itseasiassa nostan palkkaa joka kuukausi ja keskimäärin 2,5t on olllut viime aikoina brutto päivärahat. Eihän se paljon ole, mutta lyhentää sillä asuntolainaa ja ruokaa perheelle. Välillä meinaa olla hankalaa saada asioita järjesteltyä ja joudun yhden kuukauden antamaan jonkin asteista palkan alennusta, mutta aina tässä on selvitty. Kulurakenne on järkyttävän pieni itsellä ja siellä ei juurikaan säästöpaikkoja ole muuta kun heivata ulkopuolinen toiminimi pois, mutta joutuisin sitten senkin työt tekemään ja kasvulle ei jäisi aikaa ja olisin oravanpyörässä (niinkun en muka olisi siinä jo nyt).
      Palvelen yrityksiä ja asiakkaita on laidasta laitaan joten välittömästä asiakkaiden kadosta ei tarvinne huolehtia sillä samoja asiakkaita on ollut jo reilut viisi vuotta ja jokaiseen kvartaaliin olen onnistunut muutaman lisäasiakkaankin saamaan.
      Uskon siis edelleen liikevaihdon nousevan tuosta ja sitä mukaa ajan kanssa kannattavaksi saavan tämänkin touhun.
      Periaatteessahan ongelmaa ei olisi jos kassaan saisi noin 5t pitkällä maksuajalla nimittäin tänä päivän kuukaudessa tulee tuloja euron pari menoja enemmän, mutta ongelmana on firman päästäminen retuperällä tyhmillä "luuloilla" yrityksen palkanmaksukyvystä. Nytkin suunta on parempaan ja onneksi tuo alvikin oli palautettu perinnästä ja homma sitä myöten selvä. Uusi alvi toki on taas vaihteeksi erääntynyt ja se pitänee hoitaa taas alkukuusta kun kassaan tulee myynnit.
      Jäi mainitsematta, että olen edelleen alle kolmekymppinen eli nuorena tuli firma pystyyn laitettua ja toisessa firmassa olen pienosakkaana josta jopa osinkojakin tulee. Virheitä tuli tosiaan tehtyä ja niiden takia nyt eletty kädestä suuhun.
      Uskon vakaasti, että kuukausi kerrallaan on helpompi hengittää, mutta kun tykkään hengittää jo aikaisemmin niin kysynpä uudelleen onko kenelläkään vinkkiä matalakorkoisesta pitkän aikavälin pienestä lainasta? Millä keinoilla muut on hoitaneet vaikean kasvun ajan rahoituksen?

      • sdfsdf

        Vakuudellisena lainana 5k voisit ainakin löytää jostain. Maksuajan pituudellakaan tuskin on kovin paljon väliä, mutta korko on toki väistämättä suhteellisen kova.

    • 200k ukkoa kortistoo

      > Faktaa on että jos aiot saada edes itsellesi palkkaa tulee liikevaihdon olla
      > lähes 100000€.
      > 100000€/työntekijä niin on jotain järkeä.

      Tuolla laskelmalla pitäisi laittaa 200.000 kpl suomalaisia yrityksiä lahtipenkkiin ja firma kylmäksi.

      Ymmärrän täysin hyvin että 100k/hlö myynnilla tai paremminkin sen suuruisella myyntikatteella firma pärjää aika mukavasti. Mutta ei niitä ole niin vaan otettavaksi, ja paljon pienemmillä summilla ihan vakiosti mennään.

      Jos tuo 200.000 hengen porukka päättäisi että nyt riitti paskakituutus. Lopetetaan, ja painutaan Työkkärin elätettäväksi, niin tämä Suomi romahtaa 6 kuukaudessa. Aivan täydellisesti.

      > Lisävelan hommaaminen ei ole järkevää.

      Tämä on totta, turhaa ottaa syömävelkaa, jos ei ole järkevästä investoinnista kyse. Nälkävyötä vaan tiukemmalle. Onko siinä muita mahdollisuuksia?

      • Heh heh....

        Aloittaja kirjoitti että palkkakulut ovat 30k€.
        Joten tehdäänpä laskelmia vähän.
        Faktaa on että työntekijöille on lain mukaan järjestettävä tietyt puitteet joten tuo palkkasumma on syytä kertoa 2 jotta saadaan edes alkeelliset puitteet tyäntekijöille.
        Tällä laskutoimituksella päästään 60k€
        Sitten toiminnan vaatimiin kassavarantoihin joista aloittajalla on huutava pula niin päästään 80k€
        Loppu 20k€ on sitten kiinni siitä pitääkö olla minkälaiset varastot yms. toiminnan pyörittämiseen.

        Ainakin rakennusalalla on karkea laskutapa että 100k€/työntekijä niin yritys on kannattava.
        Ja kyllä olen itsekkin sen huomannut 24 vuotisen yrittäjäuran aikana että jos aikoo niitä ei tuottavia töitä (tarjoukset, laskutus, jälkimarkkinointi, palaverit yms.) tehdä ja saada niistä korvauksen niin 100k€/työntekijä on raja, sen alle niin on joko pienennettävä omaa palkkaa tai tehtävä tappiollinen tulos.

        Tietenkin jos arvioi oman työpanoksen ½ arvoksi tyntekijän arvosta niin silloinhan sitä voi omalla työllä pönkittää firman taloutta.
        Ps. aloin arvostamaan omaa työtä jo -98 saman arvoiseksi kuin työntekijän työpanosta.

    • musta taivaanranta

      Käy tiheällä kammalla omat kuukausimenosi läpi. Aloittaen S-marketin vaihdosta Lidliin. Firman auto niin halpaan kuin suinkin. Vakuutukset veks, paitsi pakolliset.
      Yelli minimii. Sen lisäksi koita saada niille asiakkaillesi myytyä jotain ylimääräistä, mitä he eivät alun perin ole tilanneet. Tosin siinä täytyy olla hienovarainen, ettei liikesuhde katkea.

      Tulevaisuus on muuten mustempi kuin osaat arvatakkaan. Mutta olisi tärkeää saada firmasi siihen pisteeseen, että saat sen lopetettua ilman konkkaa.
      Sen jälkeen huilimaan muutaaksi vuodeksi, vaikka pulloja keräämään ja elämä säästöliekille, vaikka ei se nytkään törsäämistä ole. Jos olet yrittäjähenkinen, niin aloitat sitten uuden liiketoiminnan Viron kautta. Jaksamisia toivottaa loppuun palanut entinen yksinyrittäjä.

    • sitähän sä kysyit

      Palkkakulut mitä laitoin ovat vain itsestäni muutamalta viime tilikaudelta. Työntekijää minulla ei yrityksellä ole, mutta toiminimellä on kaveri joka tekee minulle töitä ja hänkin vain noin puoli kuukautta ja loput puoli kuukautta hän koittaa tehdä minulle lisämyyntiä saaden siitä provision.

      Eihän tämä tilastoja lukiessa kannattavaa ole mutta näkymät on silti hyvät. Ei tästä miljoonabisnestä saa, mutta kannattavaksi tämä on saatavissa kohtuu helposti kunhan myynti vain vetää. Muutamalla isolla kaupalla on mahdollista nosta tulevia ansioita reilusti. Nykyään tuloni tulevat noin 100 yrityksestä ja parhain näistä on noin 7% luokkaa kokonaimyynnistä. Jos saisin edes pari vastaavan kokoista yritystä asiakkaaksi olisi tilanne huomattavasti parempi.

      Tilannehan on yrityksellä huono omien typerien vuosien ansiosta ja oppirahat on maksettu. Uskon kuitenkin pystyväni nälkäpalkalla saamaan yrityksen kannattavaksi ja tätä kautta ehkäpä myytyä pois tai pitämään taustalla. Yrittäjyys on kyllä kiinnostavaa ja mukavaa, mutta suomen politiikka pienyritysten kohtelussa ei kovin innostavaa ole. En kuitenkaan valita sillä omilla teoilla on ainoastaan mahdollisuus menestyä tai olla menestymättä. Peiliin saa katsoa jos tämän homman saa kaatumaan.

      Tuosta lisärahoituksesta vielä. En ole siis "vielä" niin epätoivoinen, että hakisin sitä korkeakorkoisesta vaihtoehdosta sillä selviän kuukauden kerrallaan näinkin. Tiedän vain varmuudella työtehoni paranevan kun voin keskittyä vain ja ainoastaan yrityksen kehittämiseen ilman huolta siitä onko kassassa rahaa. Tämän takia olen pientä kehitysrahoitusta etsinyt.

      • MyyMyyMyy

        Hanki ne muutama asiakas lisää, keskity siihen äläkä hätärahoitukseen. Yrityksessä on vain myyntityö. Kaikki muu on myyntiä tukevaa toimintaa.

    • Allinamallina

      Anna potkut työntekijöille.

    • keka tietaa

      niin ja itse aloitukseen,

      jos teillä menee maksuohjelmassa päivän yli, niin kannattaa soittaa seuraavana päivänä verottajalle, voivat todennäköisesti odotuttaa perintään lähtöä päivällä parilla.

      • sitähän sä kysyit

        Joo tämä puoli on sinänsä selvä ja tähän asti olen aina voinut neuvotella asioista ja tämänkin aloituksen perintäalvin sain pois perinnästä kun soitin. Tilanne on sinänsä hallinnassa, että osaan kyllä sopia maksuaikatauluja jos jotain laskuja en voisi maksaa.
        Ongelmanahan on ollut alussa se, etten osannut budjetoida firman menoja ja tuloja oikein ja esimerkiksi alvia käytin laskujen maksuun ja kun hyvän myynnin osuessa ja alvin tullessa viiveellä oltiinkin tilanteessa, että huonon myynnin kohdalla tulikin iso alvi ja kun tätäkään ei opittu yhdestä "vahingosta" niin kierre missä alvit alkoi kulkea myöhässä olikin valmis. Välillä olen saanut asioita balanssiin, mutta sitten yllättävät autohuollot vievätkin potin minkä vaivalla olen saanut kasattua.
        Lisäksi on ollut oikeinkin ongelmallista saada korvamerkittyä rahaa joitain tiedossa olevia kuluja varten kuten esim. Finnvera lainan lyhennys. Yllättävän haasteellista tämä toiminta on kun tulot heiluvat myynnin mukaan. Suurimmat ongelmathan tulee syksyllä kun heinäkuussa on suomi kiinni ja myynti on minimaalista. Pidän itekkin heinäkuun lomaa.

      • Nice Neitokainen
        sitähän sä kysyit kirjoitti:

        Voi, tuo on joka kuukautisten ongelma. Kirjanpito valmiiksi ja huomaa, että kaikki shekkitilillä oleva raha on alvia, eli verottajan. Eikä aina riitä, omalla Visalla saa paikata vajetta.

    • sitähänsäkysyit

      Firmalla takana jo reilut kuusi vuotta ja tilinpäätöstä odotellaan. Tappiota on arvatenkin tulossa. Niinkuin arvata saattaa niin tilanne ei kauheasti ole kohentunut puolen vuoden takaisesta. Tähän on monia syitä ja yhtenä niistä oli havahtuminen ettei henkinen jaksaminen ole kovin korkealla jatkuvan talouden kanssa kamppailun johdosta. Puoli vuotta sitten se jo näkyi kirjoituksissa, mutta minä vahvana ajattelin olevani tuskan ulottumattomissa. Nyt kuitenkin pari kuukautta sitten tuli aallonpohja vastaan ja siitä lähdetty nyt jatkamaan. Käytännössä työmotivaatio katosi hieman ennen joulua kokonaan ja "aivan sama" asenne seurasi helmi-maaliskuulle asti kunnes ymmärsin tilanteen vakavuuden ja aloin taas tekemään töitä parhaani mukaan ja katsoa mihin se riittää. Nytkin välillä tulee "hanskat tiskiin" fiilis, mutta nyt osaan suhtautua näihin tilanteisiin vakavasti ja miettiä mikä milloinkin mieltä painaa ja pohtia voinko sille jotain nyt ja teen mitä pystyn ja jos en voi anna olla ja teen parhaani muuten.

      Tilanne ei siis ruusuinen vieläkään, mutta konkurssi kuukausi kuukaudelta vältetty ja kotitalouden puolella hommat pelaa välttävästi. Ei onneksi olla niin "tyhmiä", että elettäisiin pikavipeillä tai muulla vaan ymmärretään elää omillamme. Toki tällä ymmärryksellä ei firmaa olisi koskaan tullut kupattua tähän pisteeseen. Laskinpa huvikseni kuinka kuuden vuoden yrittämisen olisi voinut satasen pienemmällä palkalla kuukaudessa saada aivan eri näköiseksi. 100€ x 72kk = 7200€ Tämän verran enemmän voisi kassassa olla tälläkin hetkellä jos alusta alkaen olisi tyytynyt 100€ pienempään palkkaan. Ja tämä olisi ollut mahdollista sillä alkuajan palkat oli reilusti isompia mitä viime aikaiset palkat.

      Tahdoin vain kirjoittaa tämän tilannetiedoituksen kun olen huomannut itsekkin saavani paljon helpotusta omaan tilanteeseen kun on voinut seurata "reaaliaikaisesti" toisen ihmisen kirjoittelua talouden töppäilyistä ja niistä selviämisestä. Helpottaa kummasti kun on armollinen itselleen ja ymmärtää, ettei ole ainut tilanteessa. Muutkin ovat ajaneet samaan miinaan vauhtisokeudessaan. Tsemppiä vain kaikille yrittäjille tilanteesta riippumatta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2904
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      540
      2761
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1897
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1707
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1382
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1168
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      91
      1168
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe