Miehellä rahaa välilä yllinkyllin, sitten ajoittain aivan PA.

VuoroHoitsuKir

Hei.

Kuten otsikossa, avomiehelläni on välillä rahaa vaikka kuinkapaljon, ulkonasyömistä, lomailua ja lahjojakin.

Sitten aika-ajoin tekee kaupassakäyntikin tiukkaa, suunnittelee rahan käyttöä, kuten minunkin pitää.

Tässä ihmetyttää se että miksi tavallaan suunnitelmalliselta ihmiseltä rahat loppuvat muutaman kerran vuodessa? Minulle kävisi hyvin tasaisempi ja niukempi kulutus.

Se että loisinko miestäni, on itseänikin mietityttänyt, olen töissä, ja käytännössä käytän kaiken tuloni, vain pientä säästöä ja vähän rahastoja on minulla.

Mies on kohtuu hyväpalkkaisessa työssä, ja ymmärtää oikeasti rahan päälle.

Asia on askarruttanut mieltäni pitkään, suoraan kysytyksi en ole saanut, ja haluaisinko töniä miellyttävää parisuhdetta ylimääräisillä uteluilla on vähän epäselvää. Mutta miten asia muuttuisi paremmaksi jos mies vastaisi vain, nämä ovat minun asioitani?

Sillointällöin postikasassa on joidenkin rahaan liittyvien yritysten kirjeitä, nostan postit eteisen lattialta kulhoon puhelinpöydälle eteisessä. Häviävät vain kaikessa hiljaisuudessa miehen mukana työpaikalle.

En tiedä mitä odottaa tästä avautumiselta - en ole valmis sorkkimaan asiaa, ainakaan viellä.

15

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7ja9

      Kyllä sun on törkittävä, valitettavasti. Oletko ihan varma, että hän tienaa niin paljon kuin sanoo? ja onko raha-asiat ok?

    • retonkireetta

      Meillä on rahaa riittävästi mutta minua riepoo mieheni laskentatapa.
      Hän ei koskaan arvostele hankintojani, saati sitten, että kyseenalaistaisi niitä.

      Hänen laskentatapansa on ärsyttävä. Kun ostan vaikkapa saappaat niin hän laskee miten monta viskipulloa olisi summalla saanut.
      Sama koskee useimmissa tapauksissa muitakin henkilökohtaisia ostoksiani, varsinkin vaatteita.

      Olen yrittänyt repiä tuosta tavasta jotain vitsin tapaista mutta en löydä hayskuutta.

      • kgrignld

        Viskipulloa? Mitäs herra itse olisi näillä viskipulloilla tehnyt? Mutta tiedän tunteen. Meidänkin suhteessa joskus mies vertasi juustoihin kaikki isommat ostokset (oltermanni). Kyllä se vielä silloin nauratti. Nykyään vertaa kaljaan....

        Eikös tuo nyt sitten pitäisi vaan ottaa esille. Varsinkin jos mies sinun satunnaisia ostoksia arvostelee noin. Mikset itse saisi kyseenalaistaa?


      • Edellisessä avoliitossani minua ja exääni riepoi toistemme rahankäyttötottumukset. Minua ärsytti hänen kertakäyttövaatteensa ja häntä ostamani viina ja elekrtoniikka. Myöhemmin ymmärsin, että ihmiset tulevat onnellisiksi eri asioista. Ei minun mielitekoni olleet yhtään sen ylevämpiä kuin hänenkään. Pääasia on, ettei kumpikaan suhteessa elä ylivarojensa ja paikkaa sitä toisen kustannuksella.

        Oletko retonkireetta varma, että sinulla on moraalinen oikeus arvostella miehesi ostoksia?


    • AsinTuntija

      Tuo aloittajan ukkohan pelaa holtittomasti, kaikki rahansa.
      Ei mitään muuta selitystä ole näkyvissä.

      Parasta vain valmistua all in ja tappioon siinnä.

    • VuoroHoitsuKir

      Tänäänkin ukolla kuulema on raha vähissä, 70€ väittää olevan, vaikka tiliin on viellä1/3 kuukautta.

      Laskut on kyllä maksettu.
      Luottokorttikin näyttää olevan nollilla.

      Ota tästä sitten selvää.

      • pankkineiti

        Turha huolestua. Miehellä on työpaikka, mikä tärkeintä ettei ole loispummi. Luultavasti laittaa suuren summan kuukausittain säästöön uutta asuntoa varten.


    • pari vuotta

      Pidä huoli omista raha-asioista, koska herkästi alat pröystäilemään ja elää miehen vanavedessä liian hulppeasti. Ihan siksi että ensin toinen ostelee, sit toinen ei kehtaa pihistellä..
      Laita joka kuukausi rahaa säästöön, ei ole hyvä asia jos koko tili on sileänä.
      Nykyään työ voi mennä alta milloin vaan, ei kannata luottaa että kyllä rahaa aina jostain saa.

      Mun kokemus noista ihme salamyhkäisyyksistä on, että ei ole suhde terveellä pohjalla jos käytetään sanaa "parisuhde" ja silti ei kehdata toiselta kysyä mitään.
      Ei se ole silloin parisuhde, se on vasta tapailua.
      Älä mene liikaa asioiden edelle tuon miehen kanssa.

      Ja rahamiehet ja pelurit on sellaisia, että niille välillä käy joku iso mälli. Heillä saattaa olla todella sisäisesti kamalia morkkiksia niistä pelaamisista ja miten isoja rahoja meni milloinkin. Osa ottaa pikavippejä, voi olla että töissäkäyvä helposti niihin sortuu kun aattelee että "maksan sitten ensi tilistä takaisin"
      Mutta jos on luupää, niin kierre voi kasvaa kun ei sitten huvitakaan maksaa vaan kokeilee ensin pelata lisää.

      ja pelata voi monella tavalla. On jotain sijoitussössimisiä, uhkapelejä..
      Mä en miestä huolis joka rahan kanssa "Mällää" koska sellaisen tyhjän näpelöitsijän kanssa ei kylä voi tulevaisuuden suunnitelmia tehdä.
      Miten otat lainaa ja perustat oman elämäsi jonkun kanssa, joka ei pysty olemaan avoin omista asioistaan?
      Miten hankitte talon ja lapsia, jos et koskaan voi tietää milloin toisella rysähtääkin koko omaisuus jonnekin epämääräiseen rahareikään?
      Juu..ei toi oo parisuhde, se on tapailua. Katso itse miten pitkään olet valmis tapailemaan, mutta parhaiten näkee mikä mies on miehiään siinä jo alle parin vuoden sisällä.

    • Nykyisin optimoin.

      Eiköhän oikea totuus paljastu kun vaikka asuntoa menevät ostamaan, silloinhan myös maksuvarat syynätään, ei kannata miestä leimata, itsekin taloutta hoidan hyvin.

      Samanlaista ajoittaista vähärahaisuutta tunnustan, mutta koskaan ei rahat oikeasti lopu, aina kortilla voi mennä seuraavaan kuuhun.

      Mitä nopeammin saa rahat tuottavaan sijoitukseen, sitä enemmän sieltä palaa pätäkkää takaisin, tietenkin sijoittamisen ajoitus vaikuttaa, joskus on ollut päivistä kiinni 1000€ nettotuotto. Talouden optimointi muuttaa tuloja vuositasolla joitakin tuhansia euroja.

      Se että onko rahaa tilillä, ei enää yhtään huoleta, rahattomuuden pelko on jotenkin ihmisten kuvittelemaa, ja kortillahan voi sitten käytännössä ostaa ne yllättävät pakolliset "putkiremontit".

    • joku raja jo

      En kyllä hyväksyisi (teoriassa) että mies kuluttaa itseensä ja minuun rahaa tolkuttomasti, vaikka ei ole varaa (tai vaikka olisi). Ja sitten kituutetaan. Ei ole pakko tuhlata. Syömään pääsee ja lomalle, sillä budjetilla mikä lasketaan laskelmien kautta. Olkoonkin että hän itse määrää rahastaan täysin. Rahankäyttöä pitää aikuisena viimeistään opetella. Kumppania ei saisi myös ostaa itselleen tai miellyttää liikaa, se on surullista. Rakkauteenhan se perustuu ja miehen pitäisi tajuta se. T. sinkkunainen

      • ai niin

        Jos toinen olisi köyhä, silloin ymmärtäisi että toinen auttaa rahalla jossain määrin. Mutta jokaisella on omat rahat oikeastaan käytettävissä. Mitä hän haluaa vastineeksi rahan kulutuksesta? Mikä ajatus taustalla. Vai onko liian antelias eikä pidä puoliaan, pitäisi alkaa vähän ettei kukaan käytä hyväksi myöhemmin elämässä.


      • kysy!
        ai niin kirjoitti:

        Jos toinen olisi köyhä, silloin ymmärtäisi että toinen auttaa rahalla jossain määrin. Mutta jokaisella on omat rahat oikeastaan käytettävissä. Mitä hän haluaa vastineeksi rahan kulutuksesta? Mikä ajatus taustalla. Vai onko liian antelias eikä pidä puoliaan, pitäisi alkaa vähän ettei kukaan käytä hyväksi myöhemmin elämässä.

        "Sillointällöin postikasassa on joidenkin rahaan liittyvien yritysten kirjeitä, nostan postit eteisen lattialta kulhoon puhelinpöydälle eteisessä. Häviävät vain kaikessa hiljaisuudessa miehen mukana työpaikalle."

        Onko hän velkakierteessä? Puuttuisin ajoissa siihen. Muuten voi tulla yllätyksiä. Onko teillä avoehto tai avioehto? Ettei hän tee velkaa sinulle?


    • PaskaJaska

      Ei aloittajan viesteistä mitenkään heijastu velkakierre, "laskut maksettu ja kortit nollilla" jos avaaja näkee korttejen käytön, on varmasti perillä velattomuudesta.

      Ehkä ihmisten kannattaisi pitää huolta omasta rahankäytöstään.

      • sos. dantta

        Eikä aloittajan kannattaisi kysellä tällaisia asioita koska itse elää yhteiskunnan elättinä eli loispummina ja on mies.


    • Tiedän miehet

      Kannattaa selvittää, ennen huin mitään isompaa elämässään tekee.
      Jos ei selviä, eikä ukko halua kertoa, on parasta pistää se kävelemään.
      Hankkikoon uuden kämpän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2814
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      522
      2645
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1777
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1669
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      55
      1077
    Aihe