Kaunis koti

Tv:ssä on kaiken syksyä esitelty Suomen kauneimpia koteja. Yksi sitten valitaan äänestyksellä kaikkein kauneimmaksi.
Kateellisin mielin olen katsellut ohjelmia, sillä ei mikään - ei MIKÄÄN - ole epäjärjestyksessä näissä asumukslssa. Joka paikka kiiltää, tavarat on riveissä, ei roskan roskaa nurkissa.
Kyllä kelpaa asua.
Muuten olen hiukan ymmällä. Suuri osa kodeista on monen metrin korkuiset ja lattiasta kattoon ulottuvien ikkunoiden valaisemat. Maisemat pyrkivät sisälle.
Proosallisena ja rahapihinä ihmisenä ihmettelen, kuinka kalliiksi lämmitys tulee.
Lämmöllä on taipumus nousta ylöspäin, niin että kotien lämpimin paikka on siellä katorajassa 5 m korkeudella.
Toinen outo piirre tämän päivän uudisrakennuksissa on väliseinien puute. Eilenkin jopa juontajat nimittivät yhtä asuntoa 150 neliön yksiöksi. Ulko-ovelta näkyi suoraan pariskunnan parisänkyyn, ja vessassa oli pyttyä vastapäätä kolmen hengen sohva.
Eikö nykyisin kukaan halua mennä omaan huoneeseensa ja vetää ovea kiinni?
Iltapimeällä asukkaat asuvat näyteikkunassa ohikulkijoiden silmäiltävinä, vaikka nämä tosi erikoiset kodit kyllä sijaitsivat metsien keskellä kallioisilla rinteillä meren äärellä. Ehkä kulkijoita ei juuri ole.

Ja palatakseni vielä lämmitykseen, niin lämpölaitteita joutuu kyllä talvikylmillä lisäämään huoneistoihin, joissa ei ole ikkunaverhoja eikä mattoja. Olo lienee kuin maisemakonttorissa.

12

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Käsittämätön tuo kilpailu on. Kovin ovat suuria, erikoisia ja tällaisen maallikon mielestä jopa rumiakin.

      Kyllä asunnon pitäisi antaa turvallisuuden tunnetta, näkösuojaa ja kotoista viihtyisyyttä. EI lasikopissa asuminen voi olla mukavaa.

      Yliäveriäiden ihmisten mesominen asumisellaankin on käsittämätöntä.

    • luutikka

      Satuin katsomaan yhden jakson. Ei ainakaan kateeksi käy, kodikkuus on tipotiessään, esteettömyyttä ei ole lainkaan ajateltu. Ehkä mieltymykseni pienempiin koteihin perustuu lapsuuteen, kun yhdessä vaiheessa meitä oli 6 henkilöä yhdessä huoneessa. Nelihenkisellä perheellämme oli 83 neliötä ja hyvin riitti kuten minulle yksin tämä 60 neliön kaksio. Ei koti ole mikään näyttelytila. Yhdessä toisessa ohjelmassa oli nuori henkilö, joka siivosi 8 tuntia päivässä. Hänelle ehkä sopisi "Suomen kaunein koti".

    • Ramoona*

      Vauu, mielettömän upeaa - näinhän ne Suomen kauneinta kotia bongaavat alan ammattiaiset toistelevat. Muutaman jakson olen katsonut, eilinen oli oikein epäkodikkuuden kavalkadi. Mustaa ja valkeaa, kiiltävää kaakelia ja kiveä, valtavia lasipintoja ja terästä, pehmeitä tekstiilejä äärimmäisen vähän. Eivät ne design-huonekalutkaan tunnelmia paljon pehmentäneet. Miksi ihmeessä maiseman pitäisi tulla talon sisään joka suunnalta, miksi jopa kylpyhyuoneesta ja vuoteesta pitää nähdä koko ajan järvelle tai mäntykankaalle ? Varmuuden vuoksi yhdessä kylppärissä oli telkkari, jos kyllästyisi sinne järvelle tuijottelemaan. Mikseivät ihmiset voi mennä luontoon, ulos.

      Omakotiasumisen etuihin kuuluu mielestäni hoidettu puutarha, jossa näkyy ihmisen luovuus ja kädenjälki, jossa voi myös hyötykasveja viljellä, lapset leikkiä, linnut, siilit ja perhoset viihtyä. Monet esittelypihat on täysin kivetty ja terassoitu, kaiken voi vaikka painepesurilla puhdistaa streriiliksi. Rantaan ei johda polku, vaan painekyllästetystä puusta tehty leveä portaikko. Kukat ja vihanneksetkin kasvatetaan bunkkerimaisissa laatkoissa ja talon sävyihin sopivissa ruukuissa, miten sinne kastemadotkaan pääsevät töihin.

      Sisään tullessa pitäisi arkkitehtien mielestä aueta mielenkiintoisia näkymiä läpi talon ylisuurien ikkunapintojen läpi , kattoihinkin on puhkottu ties mitä valolyhtyjä ja ylikorkeita huoneita suositaan, jotta taivastunnelmakin tavoitettaisiin. Punainen matto astetaan paikalle, josta voi kerralla nähdä koko luomuksen disainatuille saunan lauteille asti. Eihän niitä ovia voi olla, kun kaikkki hienous pitää kerralla sisääntulevan vieraan silmiin osua. Vieraita ja sisustuslehtien juttujako varten talo onkin suunniteltu, eikö perheenjäsenten tarpeisiin , myös yksityisyyttä, lepoa ja rauhaa varten. Valon tulvimista vapaasti ihastellaan, kun normaalisti koetetaan helteellä se estää ja pakkasella taas suojautua lämmön hukalta. Kaipa näissä huipputekniikan avulla viilennetään ja vastaavasti lämmitetään. Näissä kaikissa taloissa taisi olla ruma pulpettikatto, kuten ulkohuusseissa, miksei kunnon harjakatto räystäineen enää kelpaa.

      Ohjelman nimi on epäonnistunut ja koko ohjelmaformaatti teennäinen. Eipähän onneksi ainakaan käy kateeksi nuo luomukset.

    • Joitakin olen ihastellut, vaaleaa avaraa ja selkeää. Sitten taas on talon arkkitehtuuri ulkoapäin pistänyt silmään, erikoisuuden tavoittelullaan, joka luo omituisia ratkaisuja asuinalaan.

      Edellisistä taloista jäi mieleeni viehättävä puutalo, sisustuksenkin ollessa ihanan kodikas.
      Kaikkein kamalin oli H:salainen taiteilijakoti, alakerrassa myyntitilat,värikylläisine keraamisine seinälaattoineen. Yläkerran värikirjavuus seinillä, jopa tekstiilien valinta sängynpeitteenä oli värikirjavuudessaan karmea. No, eipä se pistesijoille yltänytkään, mutta edes esittelyyn tuli valituksi!

      Pidän lähes pelkistetystä selkeydestä, valosta ja harmoniasta sisustuksessa, muutamine väriläikkineen tekstiilien, tai taide-esineiden muodossa.

      Nykyinen kotini ei sitä olekaan, mieheni keräilyvietin ansiosta, ehkäpä nyt voin sisustaa oman makuni mukaan kun uuden asunnon löydän.

    • havainnoija.

      En tajua koko kisan perimmäistä ajatusta.
      Nimeksi sopisi paljon paremmin Suomen Korskein Koti.

      Itseäni ei kadehdituta pätkääkään.
      Koteja on, lähes kaikki valtava pinta-alallisia, toiset ovat kuin museoita, toiset kuin messutaloja. Viimeksikin ihmettelin, eräs taloista oli lähes pelkkää ikkunaa, kalliiksi tulee pesettää ikkunoita vähän väliä.
      Vastakin eräs koti oli rakennettu tänä vuonna. Ei minkäänlaisia jälkiä asumisesta.
      Kovin on kovaa, kuin asunto siisteyksinään olisi pääasia, se ja sama asukkaille.

      Tontit ovat valtavia, yleensä veden ääressä.
      Noin yleensä ajatellen, ohjelma on kerskaa.
      Missä ihanat mummonmökit pienellä tontilla.
      Talot, joita keskituloisillakin on mahdollista asuttaa.
      "Ihanaa, upeeta, ah ja oh"
      .

      • Makriina ek

        Pitäisi olla kaksi sarjaa, toinen arki-ihmisten asumismukava koti ja toinen arkkitehtooninen kokonaisratkaisu-koti.

        Avaruus ja valo ovat tietenkin suuremmoiset, mutta nuo esimerkit tuovat mieleen modernien liikepalatsien aulat, ne kaikuvat ja kodikkuutta ei löydä etsimälläkään.
        Arvostelijoillakaan ei ole kuin muutama laatusana, kuten mieletön tai ihana, oih ja voih.
        Perustelut voisivat olla tarkemmat, asumismukavuutta on myös lämmitys. valaistus muulloinkin kuin keskikesän auringossa, käytännöllisyys, kodinhoito-ongelmien erilaiset ratkaisut jne.
        Miksi ei esitetä lämpöjärjestelmiä tai pihan hoitoa. Kaunis koti on myös käytännöllinen, helppo asua. Tuollaisissa hehtaariyksiöissä on varmasti aikamoinen siivoaminen, koska kaikki pöly näkyy kiiltävillä lattioilla valovirrassa. Siksi ei tietenkään tekstiilejä juuri harrasteta, niistähän se pöly irtoaa.
        Kasveja ei näissä kodeissa myöskään kasvateta. Eilen oli ammeen takana muovikissus. Miksi ei korkeita palmuja näe yhdessäkään kolmikerroksisessa ateljeeyksiössä?
        Kauhistun aina ikkunanpesuruljanssia, ja esimerkiksi lamppujen vaihtaminen metrien korkeudella on aikamoinen operaatio. Miten tuollaiset pienet asiat on hoidettu?

        Ohjelma jättää hyvien niksien ja ratkaisujen esittelyn pois ihan turhaan.


      • havainnoija.
        Makriina ek kirjoitti:

        Pitäisi olla kaksi sarjaa, toinen arki-ihmisten asumismukava koti ja toinen arkkitehtooninen kokonaisratkaisu-koti.

        Avaruus ja valo ovat tietenkin suuremmoiset, mutta nuo esimerkit tuovat mieleen modernien liikepalatsien aulat, ne kaikuvat ja kodikkuutta ei löydä etsimälläkään.
        Arvostelijoillakaan ei ole kuin muutama laatusana, kuten mieletön tai ihana, oih ja voih.
        Perustelut voisivat olla tarkemmat, asumismukavuutta on myös lämmitys. valaistus muulloinkin kuin keskikesän auringossa, käytännöllisyys, kodinhoito-ongelmien erilaiset ratkaisut jne.
        Miksi ei esitetä lämpöjärjestelmiä tai pihan hoitoa. Kaunis koti on myös käytännöllinen, helppo asua. Tuollaisissa hehtaariyksiöissä on varmasti aikamoinen siivoaminen, koska kaikki pöly näkyy kiiltävillä lattioilla valovirrassa. Siksi ei tietenkään tekstiilejä juuri harrasteta, niistähän se pöly irtoaa.
        Kasveja ei näissä kodeissa myöskään kasvateta. Eilen oli ammeen takana muovikissus. Miksi ei korkeita palmuja näe yhdessäkään kolmikerroksisessa ateljeeyksiössä?
        Kauhistun aina ikkunanpesuruljanssia, ja esimerkiksi lamppujen vaihtaminen metrien korkeudella on aikamoinen operaatio. Miten tuollaiset pienet asiat on hoidettu?

        Ohjelma jättää hyvien niksien ja ratkaisujen esittelyn pois ihan turhaan.

        Turhanaikainen ohjelma?
        Kaunis kotiko on, ettei ole jälkeäkään asukkaista, kukista, leluista, muualla, kuin jo ennen suunnitelluista kulmista? Seinällä, raameissa?

        Minusta ohjema kokonaisuuudessaan on erittäin epäonnistunut. Kenenkään ns. suomalaisien koti ei pääse jatkoon.
        Taas kai valitaan voittajaksi joku betonbunkkeri, jossa ei ole eläviä kasveja, ei tauluja seinillä, ei mitään elävää elämää?
        Seinätkö ja muu erinomaisuus on ihmisten viihtymystä tärkeämpää?

        Rikkaus vai rakkaus? " Ah kuinka upeaa, aah ja uuh"!
        .


    • Makriina ek

      25.11. esiteltiin viimeiset kauniit kodit. Ne olivat monessa sukupolvessa saman suvun ihmisten omistamia taloja.
      Yllätyin pahasti, kun kauniin maalaispihapiirin asuinrakennus oli modernisoitu katosta lattiaan ja alkuperäisestä asuintalosta oli näkyvissä pätkä tapetoimatonta hirsiseinää.

      Olen joskus sukuloinut vuosisatojen takaisissa maalaistaloissa, joissa menneisyys ja nykypäivä näkyvät sulassa sovussa. Nämä vanhat rakennukset ovat niin isoja, että osan tiloista voi pitää ennallaan vuosikymmenien takaisessa asussa. Niin näissä esimerkkitaloissakin olisi voinut.

      Kyllä ymmärrän, että on vaikea työskennellä 200 v mallisessa keittiössä, niin että siinä modernisointii on aivan aiheellista. Mutta esim. ison salin voi pitää vanhassa kuosissa, sillä sitä ei ole rakentajakaan aikanaan tarkoittanut jokapäiväiseen käyttöön. Sali oli ja on SALI, jonne mennään vain edustamaan ja esitellään vieraille isommissa tilaisuuksissa.

      Kun kävin eräässä vanhassa maalaistalossa ja sain astua heidän saliinsa, jossa oli 1800-luvun alkupuolen huonekalut ja tunnelma, tunsi todellisen historian havinan. Toivon sydämestäni, että rakennuksen nykyisetkään asukkaat eivät ole saliaan ruvenneet sisustamaan moderniin tyyliin.

    • Ramoona*

      Minua suretti tämän voittaneen talon ulkomuokkaus. Väri oli valkoinen, osa ikkunoista suuria maisemaikkunoita , ulko-ovet myös ihan eri aikakaudelta. Muuten pihapiiriä ympäröivät vanhat punamultaiset rakennukset ajalleen tyypillisenä umpipihana.En saanut käsitystä, millainen puutarha taloon kuului, ikkunoista näkyi peltoa ja puita, rakennusten keskellä kohosi yksinäinen suurempi puu. Tällaiseen taloon kuuluisi pihanurmikko, perinneperennat , hedelmä-ja marjatarha sekä kasvimaa. Pihapolut ovat perinteisesti olleet hiekkapolkuja , ehkä liuskekivillä tuettujakin tai vain nurmeen painuneita kulkuväyliä. Nykyisin ei tietenkään kaikilla ole aikaa hoitaa suuritöistä pihapiiriä, onhan vanhassa suuressa talossa asuminen haasteellista muutenkin.

      Espoon suojeltu talo oli ulkoa kaunis ja hyvin hoidettu, vaikka korkeaan kivijalkaan ympätty lasihuone näytti aika oudolta. Talo oli tupaten täynnä kalusteita, sohvaryhmiä monelta aikakaudelta lähes joka huoneessa, pientä sievää ripellystä ja koristeellisuutta läkähdyksiin asti.
      Pihapiiri oli talon ympärillä kalseasti kivetty, istutuksetkin kivialtaissa, eivätkä nämä kriitikot siitä mitään huomautettavaa löytäneet.

      Jokainen tietenkin sisustaa omannäköisensä pesän omiin tarpeisiinsa , mutta jo siivouksen kannalta tuollainen kalusteiden, pikkuesineiden ja tekstiilien määrä on hankala. Kodissa pitää olla ilmaa ja valoa, avaruuden tuntua ja selkeyttä, jos se neliöiden puitteissa on mahdollista, ja noissa taloissahan neliöitä oli ruhtinaallisesti.

      Pappilat olivat ennen asumiskulttuurin helmiä, mutta asuminen niissä verotettiin mahdottomaksi - sääli. Vanhoissa Suomi-filmeissä esimerkiksi Niskavuori on tällainen helmi myös, jonka avarassa salissa Loviisan nimipäiviä juhittiin, väentuvassa tanssittiin.

    • Pahapappuli

      Pappilat olivat joskus jotain, mutta suuret kylmät kalsat kansakoulutkin voivat olla jonkun koteja. Sopiihan se jos lapsia kuin Pohjanmaalla on, mutta on he hirviöitä lämpösyöppöjä. Mista sellaiset rahat tulevat? Ei ihminen käsitä sitä rojun määrää mikä yhteen kotiin tarvitaan. Ihminen on ahne. Kai se kesällä menettelee ja varsinkin jos isot tuottavat puutarhat, mutta epäilenpä, että osa on näyttämistä. Kenelle näytetään ja miski?

    • merkki tzah

      Erikoinen vuokraisäntä sai asumisen tuntumaan ahtaalta. Tuli moitteita sellaisestakin, joihin en voinut olla syypää.
      Yksityiseltä kaupungin omistamaan vuokrayhtiöön. Matka keskustaan piteni, mutta sen mielellään taittaa fillarilla tai kävellen.
      Bussiliikenne meillä paljon hiljentynyt. Kuitenkin hyvä asumisrauha pääasia, vaikka sisäsiisteys saisi kyllä olla jonkin mielestä parempikin.

      • Mistä aiheesta yrität keskustella?

        Tuntuu kuin noita kodeiksi kutsuttuja rakennetaan kilpailutarkoituksessa.

        Tyhjäntoimittajien kerskakulutuksesta on usein kysymys. Elämisen merkkejä ei noihin koteihin saa jäädä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3990
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3822
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      606
      3784
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      17
      2478
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      73
      2368
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      329
      2007
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1990
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1829
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1519
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe