Isän vai äidin "syy"?

Tätä miettinyt

Mistä johtuu että se pistetään naisen syyksi, jos vanhempi pariskunta saa jollain tapaa kehitysvammaisen lapsen? Eikö se johdu pikemmin miehestä, siis siitä vanhasta isästä?

Nimittäin vanheneminenhan johtuu kai siitä, että solut uusiutuvat koko ajan, ja uusi solu on aina entisen kopio. Ajan kanssa kopiosta tulee koko ajan huonolaatuisempi ja huonolaatuisempi. Miehethän tuottavat koko ajan siittiöitä ja niille käy kai samalla tavalla kuin muillekin soluille, eli vanhan miehen siittiöt ovat huonompia laadultaan kuin nuoren. Naisellahan taas on rajallinen määrä munasoluja, jotka ovat hänellä jo syntymästä asti, eli ne ovat periaatteessa täysin "priima -tavaraa", sillä ne eivät ole monistuneet kertaakaan.

Onko tässä vain käynyt niin, että ei "muisteta" että sillä vanhan äidin synnyttämällä lapsella on myös vanha isä? Jokin aika sitten luin uutisen tutkimuksesta, jonka mukaan vanhojen isien siittämät lapset ovat rumempia kuin nuorten.

Tämä saattaa olla väärä palsta tällaiselle pohdiskelulle, mutten löytänyt sopivampaakaan paikkaa.

2

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaa mieltä

      Olet oikeassa. Molempien vanhempien ikä vaikuttaa. Myös molempien elintavat vaikuttavat. On ihan eri asia, ovatko siittiöt alkoholin suurkäyttäjäisältä vai raittiilta isältä.

    • Eihän näistä tiedä

      Toisaalta myös ne naisen "varastoidut" munasolutkin ikääntyvät ja tapahtuu eräänlaista pilaantumista. Luonto pyrkii torjumaan tätä sillä että liian vanhat munasolut kuolee aikanaan kun nainen tulee vaihdevuosi-ikään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe