Puunpolton säädökset kiristyvät koko EU -tasolla

OikeaanSuuntaan

Vuonna 2022 viimeistään tulee olla kaikki myytävät polttolaitteet huomattavasti nykyistä vähäpäästöisempiä. Tämä on viime kuussa päätetty EU -tasolla ja tulee voimaan kaikissa jäsenmaissa. Toivottavasti suomalaiset osaavat ottaa liiketoimintahyöhyn tästä irti.

http://eng.mst.dk/about-the-danish-epa/news/news-archives/2014/okt/new-requirements-for-wood-burning-stoves-in-europe-provide-cleaner-air/

Suomen osalta näemme tilanteen muuttuvan tähän suuntaan jo selkeästi aiemmin, lähinnä terveydellisistä syistä mutta osin osin myös veroteknisistä.
Erittäin hyvä kehityssuunta. Tulemme lisäksi näkemään veroteknistä ohjausta vanhojen polttolaitteiden osalta sekä etävalvotujen sensoreiden avulla toteutettua valvontaa (5-10 vuoden aikajänteellä). Näihin liittyviä projekteja on EU tasolla useita käynnissä.

Puun polton haitat kasvavat nykyisillä regulaatioilla voimakkaasti nykypäivänä, aiheuttaen jo nyt merkittävän terveysriskin tiheästi asutuilla taajama-alueilla.

""Puunpoltto

Pientalojen puulämmityksestä aiheutuvat ilmanlaatuongelmat ovat erikoinen ilmiö, sillä kertaalleen, vuosikymmeniä sitten vähentyneet päästöt ovat viime aikoina yllättäen lisääntyneet voimakkaasti.

Puun käyttö väheni ja ilmanlaatu parani Suomen kaupungeissa tuntuvasti 1960-luvulta alkaen helpomman ja siistimmän öljylämmityksen sekä kaupunkeihin rakennettujen kaukolämpöverkostojen ansiosta. Puun pienpolton merkitys ilmansaasteiden lähteenä on lisääntynyt paljon 2000-luvulla, sillä puun käyttö on kasvanut lähes 50 prosentilla. Samaan aikaan teollisuuden ja energialaitosten päästöt sekä liikenteen pakokaasupäästöt ovat voimakkaasti vähentyneet.

Nykytavoin toteutetusta puun pienpoltosta syntyy

40 prosenttia Suomen kaikista pienhiukkaspäästöistä
65 prosenttia soluille myrkyllisten ja syöpävaarallisten polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen (PAH) päästöistä
25 prosenttia haisevien ja limakalvoja ärsyttävien haihtuvien orgaanisten hiilivetyjen (VOC) päästöistä
merkittävä osuus kaikista häkäpäästöistä.""

http://www.thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ilmansaasteet/puunpoltto
https://blogi.thl.fi/blogi/-/blogs/puun-poltto-ja-terveys

31

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fgsdfghsdfh

      Saitko hyvätkin kiksi moisestä sössötyksetä?

      Puunpoltto mihinkää suomessa ei muutu, onhan kommareillakin puulämmiteisiä kesämökkejä ja muuta.

    • jebu999

      suomalaiset menee minne eu sanoo, siinä on turha vastaan rutista...

    • Kannatan järkeä

      VITTTUUN ulkomaalisten KÄÄNTÄMÄTTÖMÄT TEKSTI!!! Tämä maa on SUOMI FINLAND
      .

      Muuten kannatan puhdasta polttotekniikkaa. Halkokattiloita enemmän ja kaikki huippulaatuista lambda tms ohjausta käyttäviksi ja pakollinen vara käyttö manuaali ohitukset ettei tule kylmä -30c keleillä tekniikan pettäessä .

      Toinen asia on kaikkik nainen ulkomaan lomalentely kiellettyjen listalle sillä yksi loma porukka saastuttaa hurjan säätelemättömän kattilamäärän verran yhdella edestakaisin lennolla. Muutenkin lentoliikenne pitäisi pudottaa 1% siis 1/100 osaan nykyisestä maailmanlaajuisesti. Ilmalaivat yms liki saateeton tekniikka tilalle. Esim ilmalaivat nykytekniikalla olisi aikamoisia luksus risteily kokemuksia kuin lentäviä kaupunkeja pilvissä . Hitaampaa toki joka olisi hyvä asia.

    • Järkiä juu

      Nykytavoin toteutetusta puun pienpoltosta syntyy niin huomattavast päästöt että saa jonkun verran lennellä että vastaavaan pääsee. Kannatan toki ehdottomasti myös lentomatkailun päästöjen rajoittamista ja ilmalaivat olisivat kyllä hieno lisä.

      Joillakin pientaloalueilla 80% pienhiukkas sekä PAH päästöistä syntyvät puun pienpoltosta, nämä luvut ovat merkittäviä.

      Hajautetun energiantuotannon turvallisuuden harha liittyy siihen, että vielä 1960-luvun alkupuolella Suomessa enemmistö väestöstä asui maaseudulla ja useimmat kaupungit olivat pieniä. Harvaan asutulla maaseudulla savusaasteet laimenevat niin paljon, ettei siitä aiheudu terveydellisiä ongelmia. Kuitenkin verrattaessa jo keskisuurten kaupunkien kuten Kuopion valokuvia 1950-luvulta nykyisiin, näkyy selvästi muutos ilman laadussa.

      • Tulisipa sota karsim

        Vertaat kuopion 50 luvun saasteita lambda ohjattuihin käänteispaloisiin? miten niin pienpoltto kunnon kattilalla on paha saastuttaja tuskimpa vaan. Pienhiukkaset tulee bensa ja diesel autoista. Lentoliikenne on suuri ongelma maailman saastumisessa myös ja turha semmoinen varsinkin.

      • fakt00
        Tulisipa sota karsim kirjoitti:

        Vertaat kuopion 50 luvun saasteita lambda ohjattuihin käänteispaloisiin? miten niin pienpoltto kunnon kattilalla on paha saastuttaja tuskimpa vaan. Pienhiukkaset tulee bensa ja diesel autoista. Lentoliikenne on suuri ongelma maailman saastumisessa myös ja turha semmoinen varsinkin.

        siis 50 luvulla ilma oli puhtaampaa kuin nykyisin, sitähän tuossa sanottiin, ei toisinpäin.

        Tuossahan sitäpaitsi sanotaan paljon pienhiukkasia tulee pienpoltosta eli yli 40% ja joillakin alueilla pirusti enemmän.

        Laita lentoliikenteen luvut tukemaan kun ne kerta isoimmat on, päästöt taitaa myös jäädä pois ihmisten hengityksestä...

        Laita faktoja tulemaan äläkä puhu p askaa, aloittajalla oli sentään luotetettava lähde jossa luvut perustuvat mitattuihin arvoihin.

      • älä jauha paskooo
        fakt00 kirjoitti:

        Siinä sulla faktaa...

        http://www.hsy.fi/seututieto/ilmanlaatu/vaikuttavattekijat/pienhiukkaset/Sivut/default.aspx

        http://www.hsy.fi/seututieto/ilmanlaatu/vaikuttavattekijat/pienpoltto/Sivut/default.aspx

        http://www.hsy.fi/seututieto/ilmanlaatu/vaikuttavattekijat/pakokaasut/Sivut/default.aspx

        http://www.hsy.fi/seututieto/ilmanlaatu/vaikuttavattekijat/katupoly/Sivut/default.aspx

      • Älä Ite jauha paskoo
        älä jauha paskooo kirjoitti:

        Siinä sulla faktaa...

        http://www.hsy.fi/seututieto/ilmanlaatu/vaikuttavattekijat/pienhiukkaset/Sivut/default.aspx

        http://www.hsy.fi/seututieto/ilmanlaatu/vaikuttavattekijat/pienpoltto/Sivut/default.aspx

        http://www.hsy.fi/seututieto/ilmanlaatu/vaikuttavattekijat/pakokaasut/Sivut/default.aspx

        http://www.hsy.fi/seututieto/ilmanlaatu/vaikuttavattekijat/katupoly/Sivut/default.aspx

        Suoraan tuolta sivulta otettua

        Kuudesosa pääkaupunkiseudun hiukkaspäästöistä

        "Puun pienpolton arvioidaan aiheuttavan pääkaupunkiseudulla ilmaan noin 110 tonnia hiukkasia vuodessa. Tämä karkea arvio päästömääristä on noin kuudesosa kaikista alueen hiukkaspäästöistä sekä noin puolet energiantuotannon ja alle puolet liikenteen pakokaasujen pienhiukkaspäästöistä. Pienpoltto on siten hyvin merkittävä päästölähde myös pääkaupunkiseudulla. Paikalliseen ilmanlaatuun pienpolton vaikutus voi olla huomattava, koska päästöt tulevat matalalta ja ovat pientaloalueilla ns. lähipäästöjä. Koko Suomessa pienpolton arvioidaan tuottavan noin noin neljänneksen kaikista pienhiukkaspäästöistä."

        Ja tuolla ei ole UUSIMPIA THL:n julkaisemia tuloksia kuten tuossa ensimmäisen kirjoittajan postauksessa. Joten älä sinä jauha paskoo. Eli HSY:n tuloksistä ollaan tultu lyhyessä ajassa ylöspäin.

        Ja mitä muuten olet mieltä PAH -yhdisteistä, ne kun ova viellä keljumaisempia terveyden kannalta. Laita linkkiä niidenkin osalta :D.

        Yhteenveto: Puunpienpoltto aiheuttaa merkittävän haitan, tutkitusti

      • happeva
        Älä Ite jauha paskoo kirjoitti:

        Tässä uusimmat luvut,. Huolettavinta on noi korkeat PAH päästöluvut.

        Nykytavoin toteutetusta puun pienpoltosta syntyy

        40 prosenttia Suomen kaikista pienhiukkaspäästöistä
        65 prosenttia soluille myrkyllisten ja syöpävaarallisten polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen (PAH) päästöistä
        25 prosenttia haisevien ja limakalvoja ärsyttävien haihtuvien orgaanisten hiilivetyjen (VOC) päästöistä
        merkittävä osuus kaikista häkäpäästöistä.

        Su

      • hesalaise älyköt
        Älä Ite jauha paskoo kirjoitti:

        Suoraan tuolta sivulta otettua

        Kuudesosa pääkaupunkiseudun hiukkaspäästöistä

        "Puun pienpolton arvioidaan aiheuttavan pääkaupunkiseudulla ilmaan noin 110 tonnia hiukkasia vuodessa. Tämä karkea arvio päästömääristä on noin kuudesosa kaikista alueen hiukkaspäästöistä sekä noin puolet energiantuotannon ja alle puolet liikenteen pakokaasujen pienhiukkaspäästöistä. Pienpoltto on siten hyvin merkittävä päästölähde myös pääkaupunkiseudulla. Paikalliseen ilmanlaatuun pienpolton vaikutus voi olla huomattava, koska päästöt tulevat matalalta ja ovat pientaloalueilla ns. lähipäästöjä. Koko Suomessa pienpolton arvioidaan tuottavan noin noin neljänneksen kaikista pienhiukkaspäästöistä."

        Ja tuolla ei ole UUSIMPIA THL:n julkaisemia tuloksia kuten tuossa ensimmäisen kirjoittajan postauksessa. Joten älä sinä jauha paskoo. Eli HSY:n tuloksistä ollaan tultu lyhyessä ajassa ylöspäin.

        Ja mitä muuten olet mieltä PAH -yhdisteistä, ne kun ova viellä keljumaisempia terveyden kannalta. Laita linkkiä niidenkin osalta :D.

        Yhteenveto: Puunpienpoltto aiheuttaa merkittävän haitan, tutkitusti

        Se ei ole minun ongelma jos hesalaiset on noin tyhmiä ettei edes puuta osata polttaa. Olisko parempi että kuolisitte kaikki savuun niin suomen äö nousisi kerralla ja rajusti.

    • savutonkattila

      Eipä huolestuta kun on jo nyt eurooppalaista laatu tekniikkaa pannuhuoneessa. Ja palaa pojat puhtaasti.

    • Mittakaava

      Tuon saman lähteen mukaan puupolton osuus ennenaikaisista kuolemista on noin 200 h/vuosi, vastaten tieliikenteen suoria kuolemia. Ero on vain se, että nuo laskennalliset kuolemat kohdistuvat vanhoihin ihmisiin, liikenteen keskimäärin nuorempiin. Eli ei merkittävä ongelma verrattuna yli 1000 kaatumiskuolemaan tai yli 1000 itsemurhaan. Jos nimittäin pitää johonkin ongelmaan puuttua!

      • geuli

        Liikenne tappaa, tämä sekä tappaa että aiheuttaa sairauksia / sairauksien pahenemista -> elämänlaadun heikkenemistä.

        Eli aiheuttaa haittoja paljon suuremmalle osalle ihmisiä kuin suorat kuolintilastot kertovat.

        Joten on ongelma johon tulee puuttua.

    • wetrvvwe

      Sairaaloissa kuolee tuhansia ihmisiä joka vuosi, pitäiskö sairaalat laittaa käyttökieltoon, kunnes kuolemat niissä saadaan loppumaan.

      • anargia

        totta ja ylipäätään maailmassa kuolee ihmisiä miljoonittain joka vuosi.f

    • typeräthesalaiset

      "Joillakin pientaloalueilla 80% pienhiukkas sekä PAH päästöistä syntyvät puun pienpoltosta, nämä luvut ovat merkittäviä."

      Ja tämä johtuu suurelta osin käyttäjien typeryydestä. Ei edes puuta osat polttaa enää. No onhan ne puut niin kalliita, pesällistä pitää koko illan pihuuttaa niin että terva valuu luukuista sisälle ja hormit on tukossa.

      • jebu1

        tai sitten typerät ihimiset ylipäätään. Myös vanhat asuinalueet joissa vanhat öljykattilat on puulammityskäytössä ovat pahoja (kaksoispesä)...

        ---näitä typeryksiä ei vain saa millään muulla kuriin kuin voimakeinoin

    • Näinpä niin

      Meillä lähti öljylämmityksen aikana peltikatosta pinnoitekin irti, kun siitä tuli jotain päästöjä. Onneksi vaihdettiin puulämmitykseen, niin katto pysyy ehjänä ja säästyy hurjasti lämmityskuluissa...

    • Atomheart mother

      Aloittajalta on jäänyt huomaamatta, että touhu on jatkunut yli 7 000 vuotta ja maapallo pyörii siitä huolimatta tai sen ansiosta edelleen.

      • Naiivia oli

        En ole aloittaja, mutta maapallo pyörii ilman ihmisiäkin. joten miksi se pitäisi huomata?

        Oletko sattunut huomaamaan että ihmiset ovat keskimäärin terveempiä ja elävät pidempään. MIkähän mahtaisi olla syynä?

        Ennen käytettiin elohopeaa lääkkeenä, enää ei, mikähän syynä?

        Joskus tupakka oli terveystuote, enää ei, miksii?

        Oiskohan siksi että ihiminen on tullut tietoisemmaksi riskeistä ja osaa niitä välttää, osa tosin ei omaa riittävää ajattelukykyä ja siksi tarvitaan lakeja ja holhousta. Parempihan olisi että kaikki osaivat hankkia kunnon polttolaitteiston ja polttaa oikein. Tämä ei tosin tule ikinä tapahtumaan ilman ohjausta, joten hyvä että mm EU on olemassa. Ihminen on prosessin heikoin lenkki.

        Joten jos joku on jatkunut pitkään ei välttämättä ole tae turvallisuudesta. Savukaasut ovat ylipäätään tunnustettu myrkyllisiksi, se tulevatko ne metsäpaloista, savupiipusta, nuotiosta jne ei muuta tilannetta.

        Aikoinaan myös ihmiset asuivat väljemmin, erilaisia saasteita oli kokonaisuudessaan vähemmän, joten se että että ymmärtää kokonaisuuden voi auttaa ymmärtämään mitä pitäisi tehdä että asiat muuttuvat paremmiksi ja ongelmia ei pääse syntymään.

      • Myllypuro hiljaa
        Naiivia oli kirjoitti:

        Tässä on sinun kaltaisellesi pölhövihreälle oikea lämmitysmuoto.

        http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1288780364167.html

      • CO2 vain, ei CH4
        Naiivia oli kirjoitti:

        En ole aloittaja, mutta maapallo pyörii ilman ihmisiäkin. joten miksi se pitäisi huomata?

        Oletko sattunut huomaamaan että ihmiset ovat keskimäärin terveempiä ja elävät pidempään. MIkähän mahtaisi olla syynä?

        Ennen käytettiin elohopeaa lääkkeenä, enää ei, mikähän syynä?

        Joskus tupakka oli terveystuote, enää ei, miksii?

        Oiskohan siksi että ihiminen on tullut tietoisemmaksi riskeistä ja osaa niitä välttää, osa tosin ei omaa riittävää ajattelukykyä ja siksi tarvitaan lakeja ja holhousta. Parempihan olisi että kaikki osaivat hankkia kunnon polttolaitteiston ja polttaa oikein. Tämä ei tosin tule ikinä tapahtumaan ilman ohjausta, joten hyvä että mm EU on olemassa. Ihminen on prosessin heikoin lenkki.

        Joten jos joku on jatkunut pitkään ei välttämättä ole tae turvallisuudesta. Savukaasut ovat ylipäätään tunnustettu myrkyllisiksi, se tulevatko ne metsäpaloista, savupiipusta, nuotiosta jne ei muuta tilannetta.

        Aikoinaan myös ihmiset asuivat väljemmin, erilaisia saasteita oli kokonaisuudessaan vähemmän, joten se että että ymmärtää kokonaisuuden voi auttaa ymmärtämään mitä pitäisi tehdä että asiat muuttuvat paremmiksi ja ongelmia ei pääse syntymään.

        Typerys ei ole ottanut kokonaisvaltaisissa huomioon, että näitä piippuja ja nuohouksia säädellään määräyksissä.

        Nuotioon vertaaminen on typeryydestä ja tietämättömyydestä johtuvaa.

      • kommunismkyllästynyt

        "Tämä ei tosin tule ikinä tapahtumaan ilman ohjausta, joten hyvä että mm EU on olemassa. Ihminen on prosessin heikoin lenkki."

        Pohjoiskoreassa myös ihminen on heikoin lenkki. Tervemenoa koko julkinen sektori eurostoliittoa myöten ja faneinen pohjoiskoreaan.Siellä on lämpimäänkin kuin täällä ja aurinko paistaa enemmän ja kauniit maisemat.

        http://tendtotravel.com/wp-content/uploads/2011/10/North-Korea-by-WanderingSolesPhotography-e1318460709867.jpg

      • helli3
        CO2 vain, ei CH4 kirjoitti:

        Typerys ei ole ottanut kokonaisvaltaisissa huomioon, että näitä piippuja ja nuohouksia säädellään määräyksissä.

        Nuotioon vertaaminen on typeryydestä ja tietämättömyydestä johtuvaa.

        piippuja ja nuohouksia juu, mitään muuta ei sitten niinkään. Tosin vuonna 2022 muuttuu...

    • nyk.puulämmittäjä

      Vuoteen 2022 on niin pitkä aika että eipä tarvitse sitä murehtia. Moni asia ehtii muuttua ja lämmitysmuodotkin menee ihan uusiksi.

      • Järkikäteen

        luin tuon h****tin pitkän raportin ja mitä h****ttiä sitten jos puun pienpoltto joissakin päästöissä on suurin yksittäinen saastuttaja, ei minun nuoruudessa mistään pe***leen PAH -yhdisteistä puhuttu tai kukaan niihin sairastunut.Sitäpaitsu läheskään kaikissa saasteissa ei ollut isoin saastuttaja, tulee niitä muualtakin.

        Minen ainakaan usko että noilla mittauksilla tai päästöillä ylipäätään on yhtikäs mitään merkitystä terveyden kannalta. Jatkan puunpolttoa kuten ennenkin!

      • hajautettu

        Joo pääkaupunki seutu on suurin suomen saastuttaja raportin mukaan. Olisko parempi hajauttaa ne hörhöt ympäri suomea niin päästöt vähenisi. Ei siitä muuta haittaa olisi kun että muiden maakuntien älykkyysosamäärä hiukan laskisi.

    • Lambdaa pukkaa

      Toivottavasti vihreän kullan maassa kehiteltäisiin kunnon puunpolttokattila. Nuo yläpaloiset pitäisi kieltää heti ja nyt myynnissä olevat sulattaa. Myös toiminnassa oleville kattiloille jokin 5 v siirtymä aika jona on pakko muuttaa alapaloisiksi säädellyiksi kattiloiksi.

    • kaasutta

      Laitetaan kosanipullolle euron-parin polttoainevero niin kompensoi

    • Sauhut

      Puunpolton tuottaman savun hiukkaset ovat suurempia ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilaisia kuin dieselin polton tuottamat hiukkaset. Siksi on varsin ymmärrettävää, että niiden vaikutus verisuoniterveyteen on erilainen kuin dieselsavun hiukkasten, vaikka molempien vaikutukset ovat haitallisia.

      – Biodieselin pakokaasut sisältävät vähemmän hiukkasia kuin fossiilisen dieselin, mutta ovat yhtä haitallisia, Unosson summaa. – Puunsavun hiukkasten massakonsentraatio puolestaan on suurempi kuin dieseleiden, mutta niiden haitallinen vaikutus verisuoniterveyteen on pienempi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1957
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1691
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1638
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1527
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1485
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1377
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1213
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe