Onko täällä asianajajaa? Neuvoja kaipailen...

Elämältä pohja pois

Luulin, että elämässämme on asiat hyvin. Ristiriidoista on tähän saakka selvitty, mut nyt vaan tuntuu etten millään jaksa. Meillä on talo, auto, kesämökki, kaksi ihanaa lasta, molemmilla vakituinen työ ja kaiken tämän ihanuuden mukana kulkenut "piilojuoppous." Lapset on olleet kantava voima tähän saakka. Tänään tuntui, että nyt tuli piste ii:n päälle. Iki kuuna päivänä en osaa käsittää, että miten selviäisin avioerosta. Muuta vaihtoehtoa ei taida enää olla... Kolmatta osapuolta ei tähän liity. Ongelma on puolisoni epärehellisyys monessa asiassa. Tänään sain selville, että hän on varastanut vuosien varrella minulta lompakostani rahaa monen monta kertaa. Minä jo kuvittelin itseni "vainoharhaiseksi" ja epäilin poikaamme. En jaksa käsittää, että miten ihminen voi toimia aviopuolisoaan kohti noin törkeällä tavalla. Kyse ei ole isoista summista, mutta kyllähän niistä pienistäkin vuosien varrella kertyy. Meillä ei siis ole ollut yhteistä tiliä vaan molemmilla omat. Itse olen enemmän säästäjätyyppi ja mieheni pistää kaiken sileäksi joka kuukausi. Apua haluaisin hakea, mutta mikä tähän enää auttaa?? Raha-asiat on toimineet muuten hyvin koko liittomme ajan.

Nytpä halusinkin kysyä neuvoa viisaammilta...
Miten ositus menee jos eroon päädytään. Meillä on avioehto, ei siis ole oikeutta toistemme omaisuuksiin. Tämä tehtiin siksi, koska mieheni oli velkajärjestelyssä silloin, kun tavattiin. Talo ja toinen auto on minun nimissä, mutta mökki on yhteinen. Yhdessä on molempien lainoja/kulut maksettu. Ilman muuta (minun mielestä) talon hinnasta (jos myydään) kuuluisi puolet miehelleni, mutta miten se tuo avioehto vaikuttaisi tässä tilanteessa? Vai katsoisiko oikeus, että joutuisin maksamaan miehelleni sen verran, mitä hän on talosta ehtinyt maksaa? Nää on tosi hankalia asioita. Tiiän että "kusessa" oisin velkojen kanssa joka tapauksessa. Mökki on sellainen henkireikä, että siitä en ikinä haluaisi luopua. Sydäntä repii jo ajatuskin siitä, että muutettaisi lasten kanssa pois. Lapsethan siitä eniten kärsii...:(

7

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ......

      Koska teillä on avioehto, omaisuus ositetaan sen mukaisesti. Eli talon pidät ja autosi. Kesämökki puoliksi. Voit myös lunastaa puolison osuuden.

    • 1233366

      Ja kun on avioehto, niin kannattaa muistaa että mahdollisesta osituksesta maksetaan varainsiirtoverot. Kannattaa selvittää tarkkaan ennen osituspaperin allekirjoittamista miten vero asiat menee.

      • ei vaikeaa

        Ainahan on mahdollista tehdä uusi avioehto, joka kumoaa edellisen.


    • mek

      Tyhmä on miehesi ollut jos avioehdolla suoajttua omaisuutta on maksanut mutta jos et halua maksaa talsota mitään niin se jää sulle mutta jos miehesi pitää sitä kohtuuttomana niin hänen pit'' riitauttaa avioehto ja se tarkoittaa oikeuteen menoa. Miehesi voi joutua maksamaan lahjaveroa jos ositus tehdään siihen osaan mikä on avioehdolla suojattu mutta avioehtoa ei ole pakko käyttää osituksessa. Lakiehnkilö auttaa asiassa.

    • laki33

      mä luulen että sun on paras mennä lakimiehen juttusille. Riippuen miten pahasti haluat ruuvata miestäsi niin he kyllä auttaa mutta uskoisin että miehesi pystyy kyllä tarvittaessa riitauttamaan tuo sopimuksen koska hän on maksanut lainojen lyhennyksiä tässä ajan varrella. Avioehtosopimus on pitävä kunnes se ei ole ja Suomessa on heikosti tunnettu ns. kohtuullistamispykälä eli tilanne esim 20 vuotiaat menee naimisiin, nainen on kotona ja mies tulee miljönääriksi vuosien varrella. Avioliitto vaikka sitten 30 vuotta ja poissulkeva avioehtosopimus. Ei tule toi sopimus pitämään oikeudessa niin että näiselle ei jäisi yhtään mitään -> kohtuullistamispykälä otetaan käyttöön. Esimerkki on toki äärimmäinen mutta havainnollistava

    • Elämältä pohja pois

      Kiitos jo tähän asti vastanneille! Jos päädyn ottamaan eron (mies ei sitä halua), niin minun ei todellakaan ole tarkoitus ruuvata miestäni. Kuten alussa kirjoitin, niin mielestäni talosta kuuluu puolet hänelle. Lähinnä tarkoitin sitä, että maksaisinko miehelleni hänen maksamansa lainan verran vaiko myydessä puolet talosta saadusta hinnasta? Niin kuin tuolla jo joku kirjoitti, niin mieheni joutuisi maksamaan lahjaveron. Varmaan siinä tapauksessa, jos talon myyntihinnasta "antaisin" puolet hänelle? Tietty ekaks velka pitäs maksaa pois. Ja jos mies suostuisi siihen, niin ostaisin mökin osuuden itselleni. Ihan kauheaa ees ajatella tällaisia, mutta pakko miettiä mitä se ero tarkoittaisi oikeesti. Ikinä en haluaisi tästä talostakaan muuttaa, mutta ei pysty yksin selviytymään veloista. En vaan kerta toisensa jälkeen jaksa tollaista patologista valehtelijaa, joka ei edes osaa pyytää tekojaan anteeksi :( Nää on niin monimutkaisia asioita, joita joudun selvittämään myös pankista. Mökkilainassa kun on panttina talo, niin ei kai sitä niin vaan pysty tätä taloakaan myymään.

      • Omillaan

        Pankin lakimies tietää, miten ositus pitää hoitaa. Tietysti ensin sovitte miehen kanssa pääasiat. Kun pääset eroon tuhlarista, se on helpotus, koettu on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe