Olen lähes koko elämäni ollut jollain tapaa ahdistunut, välillä enemmän välillä vähemmän. Aikuisiällä ahdistus on vain voimistunut.
Ahdistun lukemattomista asioista. Tämän takia olenkin hiljainen sillä pelkään päästäväni suustani jotain mitä saa sitten jälkeen päin miettiä. JOudun aina hyvin tarkkaan miettimään mitä sanon ennnekuin sanon. Lisäksi luen koko ajan ympärilläni olevia ihmisiä, varmistaakseni ettei minuun kohdistu negatiivisia signaaleja. Jos joku nyt katsoo minua hieman oudosti alan miettimään mitä tein, mitä sanoin jne. Vaikkei katse 99% todennäköisyydellä edes tarkoittanut mitään. Lisksi pelkään tehdä mitään sillä voin tehdä sen väärin. Vaikka teenkin asian oikein mutten voi olla siitä 100 % varma vatvon päässäni mahdollista virhettä ja mitä siitä voi seurata. Lisäksi olen hyvin etäinen enkä halua päästää ektään liian lähelle. En jotenkaan halua/kehtaa olla täysin avoin kenenkään edessä. Jotenkin häpeä omasta historiasta, tapahtumista yms. on niin suuri että pelkään sen paljastuvan. Ja tuskin minun historiani edes on mitenkään sellainen että siitä joku jotain ajattelisi mutta silti häpeän. Esim nykyiset koulukaverini eivät tiedä elämästäni juuri mitään sillä en kerro, en kehtaa... välttelen ja en osallistu mihinkään, näin en tule ikinä saamaan uusia ystäviä vain pintapuolisia tuttvavuuksia jotka häviävät kun siirtyy taas elämässä eteenpäin. Minulla on vain yksi kaveri ja häneenkin olen tutustunut jo 25 vuotta sitten, vaippaikäisenä.
Tä mun ahdistuneisuus on johtanut siihen etten pääse elämässä yhtään mihinkään. En tule koskaan seurustelemaan sillä häpeän itseäni siinä määrin enkä pysty päästämään ketään lähelle. Työhön en ole kunnolla pystynyt koskaan, ahdistun liikaa ja tulen tosi sairaaksi joten aina olen joutunut lopettamaan. Olenkin tässä opiskellut muutamaa alaa ja sitten ollut vain työttömänä. Yhdet opinnotkin jouduin lopettamaan kun tunsin liikaa ahdistusta koulun huonon ilmapiirin takia, vaikkei se minuun edes kohdistunut mutta tietenkin päässäni myös näin ajattelin. Lisäksi en tule koskaan hankkimaan lapsia ja tämä on päätös jonka olen jo kauan sitten päättänyt enkä ole tullut toisiin ajatuksiin. Kyse ei ole siitä ettenkö lasta haluaisi vaan siitä etten usko kykeneväni äitiyteen. Oma lapsuuteni oli mitä oli niin pelkään että omilla teoillani ja käytökselläni aiheutan sen ettei lapseni ole onnellinen. Lisäksi kun olen masentunut ja ahdistunut niin en todellakaan halua siirtää sitä keheenkään viattomaan. Oman äitini käytös minua kohtaan onkin suuri syy miksi itse olen mitä olen.
Olen käynyt terapiassa ja käytän säännöllisesti masennuslääkitystä, lisäksi joudun ajoittain turvautumaan rahoittaviin. Unilääkkeitä olen syönyt jo viimeiset vuotta.
Olen usein päättänyt että nyt tämä ahdistus saa loppua ja lopetan asioiden pyörittämisen päässäni. Yleensä pyörittelen asioita aina siihen pisteeseen että olen lähes paniikin kaltaisessa olotilassa. Olen terapiasta oppinut erilaisia tapoja hallita ajatuksia mutta en vain saa päätäni järjestykseen, aina se paha ajatus kalvaa ja tulee uudestaan. Opinko ikinä olemaan normaali tai edes siten etten ahdistuisi aina näin älyttömästi ja niin turhistakin asioista.
Viime vuodet ovat olleet aikamoista kamppailua eikä minkään näköistä valoa näy. Lisäksi kun minulla ei ole mitään mitä elämältä haluan. Ei ole mitään selvää suuntaa mihin tähdätä. Joskus ajattelin kun en vielä tajunnut pelkääväni työntekoa näin älyttömästi että musta tulee sen saralla jotain. Vihasin lapsena sitä että perheemme oli varaton ja päätin että hommaan kunnon ammatin ja hyvät tulot itselleni. Päätä kyllä riittäisi muttei sitten henkistä puolta. Tämänkin ainoa tavoite tuntuu lähes mahdottomalta. Vaikka opiskelenkin tällä hetkellä korkeakoulussa ammattiin josta hyvät tulot on mahdollista saada mutta pelkään pahoin etten siihen työhön pysty. Työharjoittelu on edessä joten pelkään jo että koko koulu tyssää siihen kun en pysty edes sitä tekemään. Ei ole ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinen. Edellisissä opinnoissa lopetin harjoittelun kesken ja tein sen sitten koulussa. Nyt se ei vaan ole enää mahdollista......
Välillä pahimpina päivinä havahdun usein siihen että ajattelen omaa hautakiveäni, millainen se olisi. Ja kuinka paljon helpompaa olisi kun saisi vaan levätä maanpovessa. Silloin ei tarvitsis enää kärsiä tästä ahdistuneisuudesta joka raastaa ja repii mieltä.
olen aina ollut ahdistunut
27
1325
Vastaukset
- ei toivoa paremmasta
niin unilääkkeitä olen napsinut 10 vuotta
- Angus Beef Master
Voin kertoa omasta ahdistuksestani ja verrata sitä sinun kertomaasi.
Itse koen jatkuvaa ahdistusta ilman mitään syytä. Koko olemassaolosta. Että se on rikki. Että olemassaoleminen ja ajatukset eivät toimi oikein. Ahdistun myös pikkuasioista.
Vaikka pyörittelen asioita päässäni, en päädy ikinä täysin paniikinkaltaisiin tiloihin.
Minullakaan ei ole unelmia tai toiveita. Olen kuitenkin onnistunut korkeakouluttautumaan ja saanut hyvän työpaikan. Ehkä toiveenani olisi päästä ahdistusvaivoistani eroon ja saada parisuhde.
Koen olevani jollain tasolla ulkona sosiaalisissa tilanteissa, vaikka esim. työkaverit ovat sanoneet että olen mukava tyyppi jolla on kiinnostavia näkökulmia. Ja että olen hyvin integroitunut ryhmään. Niin itse koen kuitenkin jonkinlaisen vierauden ihan peruskahvipöytäkeskustelussa. Minulla on taipumus ylitulkita kaikki ongelmani. Joten tulkitsen tämänkin siten että olen sosiaalisesti erittäin sairas. Siinä mielessä on hyvää perspektiiviä lukea, että sinulla on vaikeampaa. Vaikkei toki sinulle mukava asia.- ei toivoa paremmasta
tosiaan.... moni miettiii ja itsekin mietin miten lapsi voi olla ahdistunut, mutta olen ollut sitä aina. Nämä tunteet mitkä tällä hetkellä luen ahdistukseksi ovat olleet osa minua niin kauan kuin muistan. Olen aina tiennyt etten merkitse mitään kenellekkään, lisäksi äitini on vahvistanut tätä tunnetta koko elämäni ja tekee näin edelleen. Olen ollut n. 6-7 vuotias kun olen miettinyt tosissani että kaikille olisi parempi ettei minua olisi. Lisäksi uniongelmista olen kärisnyt aina.... alkoivat kuulemma jo ennen kuin täytin vuoden. En ehkä lapsena tajunnut näitä asioita ja tietenkin syytin itseäni mutta vanhemmiten olen alkanut jollain tasolla ymmärtämään aisioita.
Ahdistustani analysoidessani sitä on kahdenlaistan. Puolet siitä on suht koht siedettävää, puristusta rinnassa jne. Toinen puoli on taas sietämätöntä. Mieti tunnetta kun olet juuri pelästynyt niin paljon kuin voit ja liitä siihen syvä pelko ja pidä tämä tunne yllä 24/7.
Kun menin ongelmistani kertomaan sain heti cibra reseptin kouraan ja nyt kadun että aloiti kyseisen lääkityksen. Ahdistaa ja ottaa päähän että on tälläinen vellihousu mihinkään kykenemätön turhake kun toiset vielä rankemman lapsuuden/nuoruuden kokeneet henkilöt pystyvät olemaan suht normaaleja mutta minä en pääse mihinkään vaikka yritän. Ja yrittämisen tiellä kun on nämä ahdistuksen tunteet joita en sitten millän saa aisoihin... tuntuu että ne vain voimistuisivat - sivusta seurannut pa
"mutta minä haluan kysyä, What would a cavewoman do?"
Jostain syystä oon olettanut, että Angus on mies :D En tiedä mistä moinen oletus tuli. No haitanneeko tuo mittän. - Angus Beef Master
ei toivoa paremmasta kirjoitti:
tosiaan.... moni miettiii ja itsekin mietin miten lapsi voi olla ahdistunut, mutta olen ollut sitä aina. Nämä tunteet mitkä tällä hetkellä luen ahdistukseksi ovat olleet osa minua niin kauan kuin muistan. Olen aina tiennyt etten merkitse mitään kenellekkään, lisäksi äitini on vahvistanut tätä tunnetta koko elämäni ja tekee näin edelleen. Olen ollut n. 6-7 vuotias kun olen miettinyt tosissani että kaikille olisi parempi ettei minua olisi. Lisäksi uniongelmista olen kärisnyt aina.... alkoivat kuulemma jo ennen kuin täytin vuoden. En ehkä lapsena tajunnut näitä asioita ja tietenkin syytin itseäni mutta vanhemmiten olen alkanut jollain tasolla ymmärtämään aisioita.
Ahdistustani analysoidessani sitä on kahdenlaistan. Puolet siitä on suht koht siedettävää, puristusta rinnassa jne. Toinen puoli on taas sietämätöntä. Mieti tunnetta kun olet juuri pelästynyt niin paljon kuin voit ja liitä siihen syvä pelko ja pidä tämä tunne yllä 24/7.
Kun menin ongelmistani kertomaan sain heti cibra reseptin kouraan ja nyt kadun että aloiti kyseisen lääkityksen. Ahdistaa ja ottaa päähän että on tälläinen vellihousu mihinkään kykenemätön turhake kun toiset vielä rankemman lapsuuden/nuoruuden kokeneet henkilöt pystyvät olemaan suht normaaleja mutta minä en pääse mihinkään vaikka yritän. Ja yrittämisen tiellä kun on nämä ahdistuksen tunteet joita en sitten millän saa aisoihin... tuntuu että ne vain voimistuisivatItse koen oman lapsuuteni olleen positiivisemman kuin sinun kertomasi. Äitini oli ehkä hieman sekaisin itsensä kanssa, ja ehkä hieman etäinen, mutta tuollaista suoranaista rakkaudettomuutta en kokenut.
Voin sanoa ettet kuitenkaan ole ahdistunein mahdollinen ihminen. En taas tiedä kuinka huojentavaa tämä on kuulla. Perustan väitteeni siihen, että tälle palstalle on kirjoittanut ihmisiä joiden tila on sinun tilaasi pahempi. Etteivät mm. pääse ulos talosta, tai heidän pitää joka aamu herätä 4 tuntia ennen töihinlähtöä että pystyvät taltuttamaan aamuahdistuksen.
Ei sinun pitäisi ajatella että olet vellihousu tai että et ole ansainnut olla ahdistunut ja huonossa jamassa. Voisitko jotenkin koittaa hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Noniin nyt minulle tulee sellainen olo, että kaikki nämä sanat ovat turhia. Koska mikä minä olen auttamaan.
Minä olen lähiaikoina harjoittanut tietoinen läsnäolo -tekniikkaa ja yllättynyt että se on tarjonnut jotain tuloksia. Luen kirjaa "Mielekkäästi irti ahdistuksesta" pitkän kaavan mukaan, eli olen pysähtynyt kunkin luvun jälkeen viikoiksi ja miettinyt ja yrittänyt omaksua siinä selitettyjä juttuja. Koska mikäs kiire tällä asialla kun on oltu ahdistuneita jo 20 vuotta melkein.
Tietoisen läsnäolon käyttäminen ahdistuksen hoitoon lähtee siitä, että ahdistusta vastaan ei saa taistella. Että sitä ahdistusta ei aiheuta niinkään se tunne, vaan se itsekritiikki ja paha musta olo joka on kiinnittynyt siihen tunteeseen.
Yleensä ihminen sanoo: olen surullinen, olen onnellinen tai että olen ahdistunut. Mutta oikeampi tapa sanoa olisi: koen nyt ahdistuksen tunnetta. Ihmiset siis kiinnittyvät liiaksi tunteisiin, ja kuvittelevat että tunteet olen minä itse. Vaikka tunteet ovat eräällä tavalla oman itsen ulkopuolisia jostain nousevia ajatuksia.
Tämä oli siis yksi ajatus tuosta kirjasta jota luen... - Angus Beef Master
sivusta seurannut pa kirjoitti:
"mutta minä haluan kysyä, What would a cavewoman do?"
Jostain syystä oon olettanut, että Angus on mies :D En tiedä mistä moinen oletus tuli. No haitanneeko tuo mittän.Olen mies mutta käytin cavewoman-termiä koska suuntasin viestini naiselle :).
- elinikäisesti sairas
Angus Beef Master kirjoitti:
Itse koen oman lapsuuteni olleen positiivisemman kuin sinun kertomasi. Äitini oli ehkä hieman sekaisin itsensä kanssa, ja ehkä hieman etäinen, mutta tuollaista suoranaista rakkaudettomuutta en kokenut.
Voin sanoa ettet kuitenkaan ole ahdistunein mahdollinen ihminen. En taas tiedä kuinka huojentavaa tämä on kuulla. Perustan väitteeni siihen, että tälle palstalle on kirjoittanut ihmisiä joiden tila on sinun tilaasi pahempi. Etteivät mm. pääse ulos talosta, tai heidän pitää joka aamu herätä 4 tuntia ennen töihinlähtöä että pystyvät taltuttamaan aamuahdistuksen.
Ei sinun pitäisi ajatella että olet vellihousu tai että et ole ansainnut olla ahdistunut ja huonossa jamassa. Voisitko jotenkin koittaa hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Noniin nyt minulle tulee sellainen olo, että kaikki nämä sanat ovat turhia. Koska mikä minä olen auttamaan.
Minä olen lähiaikoina harjoittanut tietoinen läsnäolo -tekniikkaa ja yllättynyt että se on tarjonnut jotain tuloksia. Luen kirjaa "Mielekkäästi irti ahdistuksesta" pitkän kaavan mukaan, eli olen pysähtynyt kunkin luvun jälkeen viikoiksi ja miettinyt ja yrittänyt omaksua siinä selitettyjä juttuja. Koska mikäs kiire tällä asialla kun on oltu ahdistuneita jo 20 vuotta melkein.
Tietoisen läsnäolon käyttäminen ahdistuksen hoitoon lähtee siitä, että ahdistusta vastaan ei saa taistella. Että sitä ahdistusta ei aiheuta niinkään se tunne, vaan se itsekritiikki ja paha musta olo joka on kiinnittynyt siihen tunteeseen.
Yleensä ihminen sanoo: olen surullinen, olen onnellinen tai että olen ahdistunut. Mutta oikeampi tapa sanoa olisi: koen nyt ahdistuksen tunnetta. Ihmiset siis kiinnittyvät liiaksi tunteisiin, ja kuvittelevat että tunteet olen minä itse. Vaikka tunteet ovat eräällä tavalla oman itsen ulkopuolisia jostain nousevia ajatuksia.
Tämä oli siis yksi ajatus tuosta kirjasta jota luen...----- tälle palstalle on kirjoittanut ihmisiä joiden tila on sinun tilaasi pahempi. Etteivät mm. pääse ulos talosta, tai heidän pitää joka aamu herätä 4 tuntia ennen töihinlähtöä että pystyvät taltuttamaan aamuahdistuksen.----
Minä olen kertonut tuon omaksumani käytännön nykytyöpaikastani. Kyse ei ole siitä, että töihinlähdössä olisi jotain vikaa. Vaan siinä, että menen siihen yhteen ja samaan työpaikkaan istumaan, siellä ollaan aina samassa paikassa ja ulkopuolisia kontakteja on vähän ja puolet asioista menee yli hilseen. Kehitin tämän käytännön nimenomaan nykyisessä työpaikassani ja se on osoittautunut toimivaksi. Tosin loppuviikosta kertyy univajetta ja väsyttää. Työ on kuitenkin pääsääntöisesti positiivinen asia ja vähentää ahdistusta, nykytyöpaikassakin
Minulla ahdistusta alkoi jo ihan pikkulapsena johtuen senaikaisiata turvattomista olosta. Ne olen läpikäynyt ammattiauttajien kanssa vuosikymmenten varrella joten loppuun on käyty senaikainen, enkä niihin viitsisi palata. Ahdistus on kuitenkin muista syistä jatkuvaa.
En mielelläni kirjoita pitkiä viestejä, kun täällä ei ole oikolukua. Teen kovasti kirjoitusvirheitä, minulla on lievä lukihäiriö, joka todettiin samanaikasesti keskittymishäiriön kanssa. ADHD todettiin vasta kun olin n. 55 tai jotain sinnepäin, nyt olen yli kuudenkymmenen. Minulla on myös yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö. - Angus Beef Master
elinikäisesti sairas kirjoitti:
----- tälle palstalle on kirjoittanut ihmisiä joiden tila on sinun tilaasi pahempi. Etteivät mm. pääse ulos talosta, tai heidän pitää joka aamu herätä 4 tuntia ennen töihinlähtöä että pystyvät taltuttamaan aamuahdistuksen.----
Minä olen kertonut tuon omaksumani käytännön nykytyöpaikastani. Kyse ei ole siitä, että töihinlähdössä olisi jotain vikaa. Vaan siinä, että menen siihen yhteen ja samaan työpaikkaan istumaan, siellä ollaan aina samassa paikassa ja ulkopuolisia kontakteja on vähän ja puolet asioista menee yli hilseen. Kehitin tämän käytännön nimenomaan nykyisessä työpaikassani ja se on osoittautunut toimivaksi. Tosin loppuviikosta kertyy univajetta ja väsyttää. Työ on kuitenkin pääsääntöisesti positiivinen asia ja vähentää ahdistusta, nykytyöpaikassakin
Minulla ahdistusta alkoi jo ihan pikkulapsena johtuen senaikaisiata turvattomista olosta. Ne olen läpikäynyt ammattiauttajien kanssa vuosikymmenten varrella joten loppuun on käyty senaikainen, enkä niihin viitsisi palata. Ahdistus on kuitenkin muista syistä jatkuvaa.
En mielelläni kirjoita pitkiä viestejä, kun täällä ei ole oikolukua. Teen kovasti kirjoitusvirheitä, minulla on lievä lukihäiriö, joka todettiin samanaikasesti keskittymishäiriön kanssa. ADHD todettiin vasta kun olin n. 55 tai jotain sinnepäin, nyt olen yli kuudenkymmenen. Minulla on myös yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö.Johtiko se keskustelu jossa kerroit tästä siihen, että joku kritisoi sinua voimakkaasti, että ylipäätään olet työelämässä? Joku siis suuttui sinulle (tai oli kateellinen), että menet ahdistuksesta huolimatta töihin. Näin muistan sen ketjun jonka joskus täältä luin. Halusin vain tarkistaa menikö se näin?
- elinikäisesti sairas
Angus Beef Master kirjoitti:
Johtiko se keskustelu jossa kerroit tästä siihen, että joku kritisoi sinua voimakkaasti, että ylipäätään olet työelämässä? Joku siis suuttui sinulle (tai oli kateellinen), että menet ahdistuksesta huolimatta töihin. Näin muistan sen ketjun jonka joskus täältä luin. Halusin vain tarkistaa menikö se näin?
Angus, ei se noin mennyt.
Minua ei ole kukaan koskaan kritisoinut siitä, että olen työelämässä. Eikä kommentoinut asiaa muutoinkaan. Olisiko ollut sitten joku muu henkilö ja muu ketju.
Tunnistin vain itseni tuosta, että herään nykytyössä reilusti aiemmin kuin mitä lähden kohti rautatieasemaa matkustaakseni töihin. Aiemmin sellaista ei ollut. Olen ollut mm. matkatöissä, ihmiset vaihtovat, paikkakunnat vaihtuvatm, asiat vaihtuavt, sellainen sopi minulle. paikallaanjunnaaminen papereiden seassa ei ole minuplle paras mahdollinen työ.
Ongelma on siinä, etten ole koskaan kysennyt suunnittelemaan opintojani ja työelämääni, vaan ajautunut paikasta ja alalta toiselle. Lähtökohta tähän kaikkeen on siis ihan nuoruudessani saakka, jolloin kukaan ei minua ohjannut enkä itse kyennyt sitä tekemään. Jos mietin sitä, niin alkaa helposti suututtamaan. ;ietin, missä olisinkaan, jos joku olisi nähnyt hieman vaivaa vuokseni. Esimerkiksi psykologi, jolle menin kun olin hieman yli kaksikymppinen ja erittäin ahdistunut. Se jauhoi vain äitisuhdetta ja muuta vastaavaa ja ei kiinnittänyt huomiota siihen, että aloitin aina uutta alaa yliopistossa, kun asiat alkoivat mennä yli hilseen sen jälkeen, kun peruskurssi oli suoritettu. Minun olisi pitänyt keskeyttää opinnot ja mennä johonkin lyhyeen koulutukseen. Aikaa kului hukkaan toistakymmentä vuotta. No kyllä lukiokin meni hukkaan, olisi pitänyt lopettaa koulunkäynti aiemmin.
Näin tyhmäksi ja lyhytjännitteiseksi ihmiseksi olen pärjännyt työelämässä hyvin. - kunhan kysyn
elinikäisesti sairas kirjoitti:
Angus, ei se noin mennyt.
Minua ei ole kukaan koskaan kritisoinut siitä, että olen työelämässä. Eikä kommentoinut asiaa muutoinkaan. Olisiko ollut sitten joku muu henkilö ja muu ketju.
Tunnistin vain itseni tuosta, että herään nykytyössä reilusti aiemmin kuin mitä lähden kohti rautatieasemaa matkustaakseni töihin. Aiemmin sellaista ei ollut. Olen ollut mm. matkatöissä, ihmiset vaihtovat, paikkakunnat vaihtuvatm, asiat vaihtuavt, sellainen sopi minulle. paikallaanjunnaaminen papereiden seassa ei ole minuplle paras mahdollinen työ.
Ongelma on siinä, etten ole koskaan kysennyt suunnittelemaan opintojani ja työelämääni, vaan ajautunut paikasta ja alalta toiselle. Lähtökohta tähän kaikkeen on siis ihan nuoruudessani saakka, jolloin kukaan ei minua ohjannut enkä itse kyennyt sitä tekemään. Jos mietin sitä, niin alkaa helposti suututtamaan. ;ietin, missä olisinkaan, jos joku olisi nähnyt hieman vaivaa vuokseni. Esimerkiksi psykologi, jolle menin kun olin hieman yli kaksikymppinen ja erittäin ahdistunut. Se jauhoi vain äitisuhdetta ja muuta vastaavaa ja ei kiinnittänyt huomiota siihen, että aloitin aina uutta alaa yliopistossa, kun asiat alkoivat mennä yli hilseen sen jälkeen, kun peruskurssi oli suoritettu. Minun olisi pitänyt keskeyttää opinnot ja mennä johonkin lyhyeen koulutukseen. Aikaa kului hukkaan toistakymmentä vuotta. No kyllä lukiokin meni hukkaan, olisi pitänyt lopettaa koulunkäynti aiemmin.
Näin tyhmäksi ja lyhytjännitteiseksi ihmiseksi olen pärjännyt työelämässä hyvin.Mistä arvelet johtuvan, että olet pärjännyt niin hyvin? Mitä olet kuvannut tässä ja muissa ketjuissa, ei kuulosta kovin lupaavalta.
Kaltaisesi ovat yleensä eläkkeellä tai pitkillä sairauslomilla. - Angus Beef Master
elinikäisesti sairas kirjoitti:
Angus, ei se noin mennyt.
Minua ei ole kukaan koskaan kritisoinut siitä, että olen työelämässä. Eikä kommentoinut asiaa muutoinkaan. Olisiko ollut sitten joku muu henkilö ja muu ketju.
Tunnistin vain itseni tuosta, että herään nykytyössä reilusti aiemmin kuin mitä lähden kohti rautatieasemaa matkustaakseni töihin. Aiemmin sellaista ei ollut. Olen ollut mm. matkatöissä, ihmiset vaihtovat, paikkakunnat vaihtuvatm, asiat vaihtuavt, sellainen sopi minulle. paikallaanjunnaaminen papereiden seassa ei ole minuplle paras mahdollinen työ.
Ongelma on siinä, etten ole koskaan kysennyt suunnittelemaan opintojani ja työelämääni, vaan ajautunut paikasta ja alalta toiselle. Lähtökohta tähän kaikkeen on siis ihan nuoruudessani saakka, jolloin kukaan ei minua ohjannut enkä itse kyennyt sitä tekemään. Jos mietin sitä, niin alkaa helposti suututtamaan. ;ietin, missä olisinkaan, jos joku olisi nähnyt hieman vaivaa vuokseni. Esimerkiksi psykologi, jolle menin kun olin hieman yli kaksikymppinen ja erittäin ahdistunut. Se jauhoi vain äitisuhdetta ja muuta vastaavaa ja ei kiinnittänyt huomiota siihen, että aloitin aina uutta alaa yliopistossa, kun asiat alkoivat mennä yli hilseen sen jälkeen, kun peruskurssi oli suoritettu. Minun olisi pitänyt keskeyttää opinnot ja mennä johonkin lyhyeen koulutukseen. Aikaa kului hukkaan toistakymmentä vuotta. No kyllä lukiokin meni hukkaan, olisi pitänyt lopettaa koulunkäynti aiemmin.
Näin tyhmäksi ja lyhytjännitteiseksi ihmiseksi olen pärjännyt työelämässä hyvin.Ehkä tuo äitisuhdejuttu on psykologeille tärkeä. Eivätkä he osaa katsoa aina laajempaa kuvaa.
Ajatteletko että jos sinut olisi ohjattu kouluttautumaan oikein, ahdistus ei olisi koskaan päässyt niin pahaksi? - elinikäisesti sairas
Angus Beef Master kirjoitti:
Ehkä tuo äitisuhdejuttu on psykologeille tärkeä. Eivätkä he osaa katsoa aina laajempaa kuvaa.
Ajatteletko että jos sinut olisi ohjattu kouluttautumaan oikein, ahdistus ei olisi koskaan päässyt niin pahaksi?Kyllä, ehdottomasti. Siihen aikaan ei tunnettu ADHD-diagnoosia, mutta totta mooses YTHS:n psykologin olisi pitänyt tajuta, että jos aloitin aina uudesta oppiaineesta peruskurssin jälkeen (kun kaikki alkoi mennä yli hilseen enkä saanut luetuksi kirjatentteihin), niin jokin oli pielessä. Jokin muu kuin äitisuhde. Jo keskukoulussa ja lukiossa kaikki meni pieleen, oli nelosia ja luokallejäämisiä.
Toistuva epäonnistuminen opinnoissa iässä 10 - 30 muovasi itsetuntoani eli se muovautui hyvin huonoksi. Lisäksi aika meni hukkaan ja opintolainaa kertyi useita kymmeniätuhansai markkoja.
Oloni parani kummallisesti, kun jätin opinnot kesken kolmikymppuisenä ja menin pysyvämmin työhön. Siihen saakka olin elättänyt itseäni tilapäistöillä siellä sun täällä. Olin mm. antanut sossussa huoltoapua ihmisille, joilla oli minua paremmat tulot. Opiskelija ei siihen aikaan voinut saada kyseistä avustusta, nykyisin toimeentulotukiaikoina tilanne on toisin. Tosin en usko, etä ihmistä jätetään vuosikymmeniksi lojumaan yksikseen opiskelija-asuntolan sisälle.
Näin tyhmäksi ja ammattitaidottomaksi ihmiseksi olen pärjännyt kohtalaisen hyvin työelämässä, lukuunottamatta palkkakehitystä. Olen hyvin sitkeä ja yritteliäs ihminen. En ole perfektionisti vähääkään. Enkä ole millään lailla työkyvytön, vaikka osa hommista meneekin yli hilseen. Se johtuu siitä, että olen hyvin käytännönläheinen, kaiki teoreettisempi asia menee yli.
- dfghj1
Jotenkin tosi lohduttavaa lukea samankaltaisesti ajattelevien maailmankuvaa, tuntuu ettei ole niin yksin ja kun kuitenkin käsittää miten asiat oikeasti on ja mikä on ahdistustilan muokkaamaa ajattelua..
Itse arvelen että seretooni epätasapaino/rankka vaihtelu aivoissa aiheuttaa rankkaa ahdistusta ja kun itse kärsin bulimiasta ja juomisessakin on ongelmat krapulan kanssa mikä tuntuu aivan kohtuuttomalta määriin nähden, niin syy on oltava juuri aivoissa.
Tänäänkin ollut kamala itkupäivä,on vaan niin paha olla.
Yksinäisyys ja tekemisen puute viellä päälle.. :/ - ei toivoa paremmasta
en nyt ole kaikkein ahdistunein mutta minä en herää 4 tuntia aiemmin töihin lähtöä sillä olen suurella todennäköisyydellä jo valmiiksi hereillä. Mietin tosiaan liikaa kaikkea ja varsinkin iltaisin ja siitä sitten johtuu se etten välttämättä nuku muutamaa tuntia enempää. Olen muutenkin unihäiriöinen eli en tarvitse paljoa siihen etten nuku.
Tilanteeni ei kuitenkaan ole niin paha ettenkö kotoani pois pääsisi vaan se liittyy haasteiden kohtaamiseen ja siihen että uskaltaa tehdä virheitä. Ongelmana onkin että mihin mennä tekmään niitä virheitä??
Olen tarpeeksi kuullut näistä "työkokeiluista" ja kuulemani perusteella minun ei semmoisiin kannata lähteä. Ongelmanani ei ole se työn tekeminen vaan se minkä ajatuskierteen saatan siitä itselleni kehittää ja juuri niistä mahd. virheistä. En kuitenkaan näissä ohjatuissa kokeiluissa ole siinä asemassa että niistä sisin mitään apua ongelmaani. Olen työharjoitteluja tehnyt mutta niissäkin olen suurimmassa osassa ahdistunut.- elinikäisesti sairas
Minä olen ollut monenlaisissa töissä ja jos se jotain lohduttaa, niin tehnyt myös virheitä. Eikä mitään kamalaa ole ikinä tapahtunut, vaikka olen tehnytkin! Mutta en olekaan vähimmässäkään määrin perfektionisti.
Ymmärrän, jos sanot ettei lohduta, koska kyse on ajatusrakennelmasta, ei siitä mitä tapahtuu oikeasti. Mutta mitä jos yrittäisit kuvitella, mikä olisi pahinta mitä voit tehdä ja mitä sen jälkeen tapahtuu? Ehkä lopputulos ei niin kauhea olekaan. Ja sitten toisinpäin eli mitä jos et tekisikään virheitä, vaan kaikki menisi ok ja mitä siitä seuraisi? Ehkä jotain hyvää sinulle itsellesi. - Angus Beef Master
Itse olen usein kokenut epäonnistuvani työtehtävissä. Vaikka tekemäni työ on sellaista, ettei epäonnistumista ole oikein mahdollista edes havaita. Kuvittelen vain itse, että olen epäonnistunut ja saan pahan tuomitsevan ajatuksen. Kuin jokin musta hahmo (joka on jollain tasolla tietty minä itse) löisi vyön alle.
Luin kerran aforismin, ettei ole pahempaa vihollista kuin itse on itselle. Mutta näin se näyttäisi olevan. Itsehän siinä syyllistää itseään. Miksi ei voisi päättää, että on tehnyt kaiken tarpeeksi hyvin.
Tämähän on ihan virallinen psykologiassa käytettävä termikin nykyään. Tarpeeksi hyvä. Tarpeeksi hyvä äiti. Tarpeeksi hyvä ystävä. Tarpeeksi hyvä työntekijä. Kun on tarpeeksi hyvä niin ei tarvitse olla yhtään parempi.
Mutta eivät nämä ole helppoja asioita omaksua ja ei ole helppoa muuttaa omaa ajatusta itsestä.
Voisi myös yrittää ajatella, että 100 vuoden päästä tällä ei ole mitään väliä. Että miksi et voisi nauttia elämästäsi. Elämästähän pitäisi jotenkin nauttia. Et ole velkaa kenellekään, et ole vastuussa kenellekään. Miksi et vain eläisi miten haluat elää. Elät kuitenkin oikein juuri niin kuin elät. - Angus Beef Master
Itse olen usein kokenut epäonnistuvani työtehtävissä. Vaikka tekemäni työ on sellaista, ettei epäonnistumista ole oikein mahdollista edes havaita. Kuvittelen vain itse, että olen epäonnistunut ja saan pahan tuomitsevan ajatuksen. Kuin jokin musta hahmo (joka on jollain tasolla tietty minä itse) löisi vyön alle.
Luin kerran aforismin, ettei ole pahempaa vihollista kuin itse on itselle. Mutta näin se näyttäisi olevan. Itsehän siinä syyllistää itseään. Miksi ei voisi päättää, että on tehnyt kaiken tarpeeksi hyvin.
Tämähän on ihan virallinen psykologiassa käytettävä termikin nykyään. Tarpeeksi hyvä. Tarpeeksi hyvä äiti. Tarpeeksi hyvä ystävä. Tarpeeksi hyvä työntekijä. Kun on tarpeeksi hyvä niin ei tarvitse olla yhtään parempi.
Mutta eivät nämä ole helppoja asioita omaksua ja ei ole helppoa muuttaa omaa ajatusta itsestä.
Voisi myös yrittää ajatella, että 100 vuoden päästä tällä ei ole mitään väliä. Että miksi et voisi nauttia elämästäsi. Elämästähän pitäisi jotenkin nauttia. Et ole velkaa kenellekään, et ole vastuussa kenellekään. Miksi et vain eläisi miten haluat elää. Elät kuitenkin oikein juuri niin kuin elät.
- Angus Beef Master
Lähmäsin näköjään saman viestin kaksi kertaa esiin. Noh, tätä voi käyttää havainnolistavana esimerkkinä sanonnasta: jos ei tee mitään ei tee virheitäkään.
- Oma apu
Itsehän se oma päänsä on uudelleenjärjestettävä.
On itse etsittävä välineet ongelmiinsa ja alettava etsiä kaikkia niitä positiivisia ja rakentavia ratkaisuit ja ajatuskuvioita, pala palalta, asel askeleelta, kunnes kuuppa on kasassa ja ahdistus poissa. Piktä tie, mutta aloittaa voi vaikka heti.
Ei sitä kukaan muu puolestanne tee.
Vaikka ehkä on miellyttävämpää velloa loppuelämänsä huonossa olossa ja odottaa, että joku tulee ja heilauttaa sen taikasauvalla pois?- elinikäisesti sairas
Kyllä sitä voi elää suht mielekästä elämää, vaikka se ahdistus on joka päivä läsnä. Monille on kauhistus ajatella, ettei vaiva koskaan poistu, mutta tässä maailmassa on paljon vaivoja, joiden kanssa ihmisten on elettävä. Jotkut psyykkisiä, jotkut muunlaisia. Silti ei kannata heittää kirvestä kaivoon vaan nuorena on tehtävä kaikki mahdollinen vaivojen poistamiseksi.
Oma pää on kyllä järjestettävä uudestaan, jos aikoo jotenkuten tässä maailmassa pärjätä. Muttei se riitä. Myös ulkoisten olosuhteiden on oltava joinkinmoisessa kunnossa.
Käsittääkseni tässä ketjussa kukaan ei ole odottanut, että joku tulisi ja ottaisi ahdistuksen tai muun vaivan pois. Taikasauvoja ei ole olemassakaan.
- Ahdistunt mies
Minäkin olen lähes koko elämäni ollut ahdistunut paitsi ihan lapsena en vielä osannut ahdistua oikeastaan mistään. On tämä elämä kyllä vaikeaa kun on tällaisen riesan saanut harmikseen. Enkä itsekkään ole keksinyt parempaakaan ratkaisua kuin että kuolisin pois.
- Ahdistunut mies
Niin ja itsehän en ole kyennyt menemään edes jatko-opintoihin kun pelkään kuollakseni kaikkia esiintymisiä ja ryhmätilanteita eikä minusta olisi työllistymäänkään vaikka olisinkin pätevä johonkin ammattiin. En edes harrasta mitään kun ei pysty harrastuksiinkaan menemään joten olen oikeastaan ihan täysin syrjäytynyt. Eipä voi mitään kun pää ei kestä.
- artsi7
Olin itsekin kauhuissani esiintymisistä aikoinaan. Liikunta ja kuntosali ovat tuoneet paljon itseluottamusta. Ja nykyään ajattelen, ettei oo mitään väliä jos mokaa. Jokainen mokailee, eikä sillä muutenkaan ole merkitystä itse elämän kanssa. Nuorena sitä vaan hötkyilee turhista jutuista.
Tiukkoihin tilanteisiin pyytäisin Opamoxia tai vastaavaa rauhoittavaa.- elinikäisesti sairas
Minun mielestäni taas esiintyminen on mukavaa. Harmittavan vähän siihen on tilaisuuksia nykytyössä. Aiemmin olin jatkuvasti esillä ja isoillekin ihmisjoukoille.
Kouluaikana kirjoittelin näytelmiä ja esiinnyin niissä. Se jäi, kun kukaan ei tukenut harrastustani. Improvisaatiota olen jonkin verran harrastanut myöhemmin. Suosittelen muillekin! Hyvä vetäjä pitää kyllä olla. Tiedä näistä kaikista kursseista, ainakin yhdellä olen ollut jossa vetäjä oli nynnyhkönsorttinen.
Nasa "moka" on ärsyttävä: sen ovat keksineet liiallista itsetarkkailua harjoittavat perfektionistit. Mitä väliä, jos kaikki ei mene viimeisen päälle? Sitä paitsi ei toiset teitä arvostele ja tarkkaile, ette te ole niin kauhean tärkeitä! Ei ollut tarkoitus vähätellä, vaan asettaa ihminen kohdalleen: ei tavallisia ihmisiä arvioida kuten pääministeriä tai presidenttiä.
- artsi7
Me tarkkaillaan liian paljon itseämme ja ollaan liian tunnontarkkoja. Sen vuoksi meille tulee kaikenmaailman ongelmia. Pitäis ottaa löysin rantein ja antaa vaan mennä.
Mokillekin pitäis vaan nauraa! Siinä suhteessa vois ottaa mallia vaikka Aku Hirviniemestä ja Duudsoneista.- elinikäisesti sairas
Jankkaan edelleen, että miksi pitää käyttää sanaa "moka"? Miksi pitää arvioida omia tai toisten tekemisiä?
Ja ei se itsetarkkailu ja ahdistus välttämättä kulje käsi kädessä. Varmasti on paljon itseään tarkkailevia, jotka eivät siitä tarkkailusta mitenkään ahdistu. Vastaavasti sellaisia kuin itse olen: mitä väliä, miten asiat menevät, en aseta itselleni mitään ihme vaatimuksia. Joskus voisi tosin hyvä niitä asettaa, ei sekään ole hyvä että antaa asioiden tulla ja mennä. Ulkoiset asiat saattavat mennä pahastikin pieleen ja se lisää ahdistusta.
Esitän, että itselle pitäisi asettaa realistisia vaateita. Olen malliesimerkki siitä, että kun ei aseta niitä vaateita, niin koko elämä menee pipariksi. Eikä näin vanhana voi enää tehdä asioille mitään.
- Rentoutumista
Hyvä ystävä !
Olet herkkätunteinen, nuori ihminen.
Haluaisitko lukea pienen kirjasen: Hyväksy itsesi, uskalla elää ( Wayne Dyer ).
Sen saa kirjastosta tai ainakin huuto.net.
Opit rakastamaan itseäsi, ymmärrät, että olet arvokas ja riittävä juuri sellaisena kuin olet. ym.
Tee virheitä ja opi niistä, se on kehitystä !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031575
Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.781224- 881137
- 1391056
Mika Muranen juttu tänään
Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras11007Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt5801005Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."
Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih8902- 20900
Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."
Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum9764Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa
On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida8690