VATSA- JA RUOANSULATUSVAIVAT

ISOÄITI 68 V

Yksi kohtalotoveri
Minulla oli myös vatsavaivoja ja ylävatsan paineisuuden tuntua varsinkin öisin ja mikäli söin isompia ruoka-annoksia, välillä oli jopa oksennettava, jotta olo olisi helpottanut; terveyskeskuksessa arveltiin ärtyneen suolen oireyhtymää. Helikobakteeri tutkittiin, havaittiin ja ja hoidettiin pois. Vaivat jatkuivat senkin jälkeen, Aloin jonain yönä itse tunnustelemaan -palpoilemaan vatsaani ja havaitsin jotain ylimääräisiä muhkuja siellä; lääkärikin oli aiemmin jo kevyesti hivellyt vatsaani, eikä löytänyt mitään erityistä. Tämän seurauksena hakeuduin paikalliseen yksityiseen lääkärikeskukseen, jossa tähystetttiin ja kuvattiin joka suunnasta. Löydös oli 2 kpl isohkoja imusolmukesyöpäpaketteja, johon sain 2012-2013 hoidot, jotka eivät tuntuneet minusta erityisen raskailta fyysisesti. Olin onnekas ja sain lopulta terveen paperit jotka parin kontrollikäynnin jälkeen edelleen osoittavat minun olevan terve.
Tosin pidemmän eteisvärinän seurauksena olen juuri hiljattain saanut 2 aivoinfarktia, joita niiden tullessa en ole itse havainnut itsesssäni mitään erityistä vaivaa tai oiretta. Toinen henkilö havaitsi oireet ja hankki apua eli sain liotushoidon välittömästi.
Onni on tähän asti ollut puolellani, kun tästäkään tapahtumasta ei ole jäänyt mitään havaittavaa vauriota itselleni.

6

858

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järjestyksen.valvoja

      Nyt perkele tää helvetin ruma palsta siistiksi asiattomista kommenteista eikö sana kuulu ?

      ja voi saatana !

    • anteeksi.muitten.puolest

      Toivottavasti aloittajalla menee oikein hyvin tänä päivänä !
      Hänellä on ollut paljon voimia vaativa urakka.
      Kaikkea hyvää sinulle, jos satut lukemaan ikinä enää tätä palstaa !

    • Valvojat_asialla

      Olette törkykirjoittajat nyt tarkkailussa, eli poistukaa palstalta tai perästä kuuluu...

    • jakke.l
    • Anonyymi

      Joo en varsinaisesti rupea häiriköimään jos seuraavan totuuden mukainen teksti ei sitä ole mutta tällä palstalla puhuttiin Kalle kämäräisestä kun hän pyörittelee perunoita ja vihanneksia perse reijässä ja kyrvän nupin esinahan alla pahan hajuiseksi

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3700
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1813
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1384
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      151
      1270
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      913
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      870
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      850
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      830
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    Aihe