Yritystuet ja maataloustuet poistettava heti! Nyt se on tutkitt

Yritystuet ja maatal

Yritystuet ja maataloustuet poistettava heti!

Nyt se on tutkittu: yritystuista 70 prosenttia on turhaa!!!

Ensi viikolla kansantaloustieteen tohtoriksi Jyväskylässä väittelevä Anu Tokila osoittaa väitöskirjassaan, että valtaosa yritystuista on turhaa.

Yritysten menestystä ja yrittäjien tuloja yritystuilla voi parantaa, mutta tutkimuksen mukaan yli kaksi kolmannesta tuetuista hankkeista on sellaisia, että ne olisivat toteutuneet ilman julkista tukeakin.

Vuosina 2000-2004 investointi- ja kehittämishankkeille myönnetystä tukimäärästä tämä turhan tuen osuus oli jopa yli 70 prosenttia.

Tulos kertoo Tokilan mukaan tukijärjestelmän tehottomuudesta. Turhan tuen riski on suurempi pitkään toimineilla ja isommilla yrityksillä.

”Turhan yritystuen myöntämistä voitaisiin vähentää aluekohtaisilla ohjeistuksilla kansallisten myöntöohjeiden sijaan. Tämä tukee EU:n alueellista agendaa 2020, jonka korostaa politiikkatoimien paikkakohtaista räätälöintiä. Myös tuettavien yritysten tarkemmalla valikoimisella voitaisiin pienentää turhan yritystuen määrää. Tällöin esiin nousevat suuremman riskin hankkeet, joita ei voida toteuttaa ilman julkista tukea, Tokila suosittelee.

Tähän kun lisätään vielä maataloustukien tehottomuus, päästäänkin jo sellaiseen rahamäärään, jolla voisi maksaa velat pois ja palata jälleen hyvinvointimaaksi.


Kriittiseen tarkasteluun tulisi ottaa ainakin maatalous- ja yritystuet, sekä erilaiset avustukset ja verovähennykset koskien milloin mitäkin toimintaa.
Jotain tilanteesta kertoo se, että elinkeinoelämä itsekin vaatii valtion maksamien kahden miljardin euron yritystukien leikkaamista ja järkeistämistä. Yli sata tahoa myöntää yli tuhatta eri yritystukea, joiden parissa työskentelee jopa 5000 byrokraattia. Miten leikkauspyyntöön vastasi valtio? Ministeri Pekkarinen teetti selvityksen, jonka mukaan tukia ei oikeasti tarvitse leikata.

Väitös: Yritystukia valuu hukkaan

kelle yritykselle ei "ilmainen raha" kelpaisi, jos sitä kerran on tarjolla?

“Yritystuet ovat veronmaksajien rahojen tuhlaamista ja ne synnyttävät uusien työpaikkojen sijaan
ainoastaan lisää byrokratiaa ja hyväveliverkostoja. Ihmisten tulisi voida itse jakaa
yritystukea ostamalla niiden yritysten tuotteita ja palveluita mitä itse haluavat,
sen sijaan, että virkamies tekee tämän päätöksen heidän puolestaan.”



http://www.talouselama.fi/uutiset/ny...turhaa/a669458

http://www.tietokone.fi/uutiset/2007...s_tyollisyytta

5

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yrittäjä

      Hyvin joutaa poistaa. Itse olen yrittäjänä ollut liki 20 vuotta ja senttiäkään en ole tukia saanut.

      • kataonna

        Nämä meneekin kavereille.


    • Asiaaan

      Mitenkä asia liittyy yrityksen perustamiseen. Ei mitenkään.

    • laaja-alainen ajatus

      Aloittaja on aiva oikeassa, että meidän tulee maataloustukia nostaa merkittävästä.
      Takaamme silloin nykyistä paremman huoltovarmuuden elintarvikeraaka-aineiden osalta. Onhan jotakin muutakin kun ylähuuli mitä leivän päälle laittaa, jos KARTANON herra päättää sulkea Itämeren liikenteen Kaligradista...
      tms.

      • laaja-alainen a

        Kaligradin varustelu aktivoituu...

        vai aivan muutenko vaan sinne turisteja kuskaavat!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe