Transtech nykytilanne.

Fil.tri Andei

Onko johtoa vaihdettu vaikka yhtiö on ehkä tappiota tuottava.
Paljonko tuotannon henkilöstöä on pakkolomalla ja poistunut.
Kannattava vai ei.
Lainaa valtiolta rahaa pysyäkseen pystyssä.
VR:n halukkuus tilata vaunuja.

111

1243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minna Kinnar

      No taas, kunkahan paljon veromarkkoja on
      laitettu turhaan. Valtio tukee kiskotuotantoa ja
      sitten itse ostaa kaluston.

    • tietomies1

      Pakkolomalla viimeisen tiedon mukaan 350:stä työntekijästä noin satakymmenen.
      Toimihenkilöitä normaalisti noin sataviisikymmentä, näistä lomautettuna tämän hetken tiedon mukaan kaksi.
      Työntekijöiden lomautukset todennäköisesti lisääntyvät kevättä kohti, huonoimman arvion mukaan maaliskuussa noin sataviisikymmentä työntekijää, töissä.
      Toimihenkilöitä ei lomauteta näköjään tässä laitoksessa ollenkaan suhteessa työtekijöihin, mitä ihmeen töitä näillä on jos työntekijöillekkään ei töitä ole ja mistä raha heidän palkkoihinsa tulee?
      Parhaillaan kolme kellottajaa (työajankäytön tutkijaa, toimihenkilövakanssilla) vahtaa yhtä työntekijää.
      Eipä tarvi ihmetellä et tappiota tulee.

      • VIELÄKÖ?

      • Lomautettu

        Kylläpä meni taas kerran vi......koko vaunutehtaan työtilanne. 50 työntekijää irtisanotaan ja toimihelnkilöistä 30
        Et sillee...ja harosoo!

      • lusmuluuserit
        Lomautettu kirjoitti:

        Kylläpä meni taas kerran vi......koko vaunutehtaan työtilanne. 50 työntekijää irtisanotaan ja toimihelnkilöistä 30
        Et sillee...ja harosoo!

        mitä mieltä ytk-lusmuluuserit p-erseen nuoliat on

      • perskärpäset
        lusmuluuserit kirjoitti:

        mitä mieltä ytk-lusmuluuserit p-erseen nuoliat on

        Saavatko perskärpäset pitää työpaikkansa vai menikö nuolenta hukkaan??

    • !!!!

      Aivan perseestä koko paja.

    • VIELÄKÖ ?

      Siellä taistelee vanha pääluottamusmies ja nykyinen pääluottamusmies keskenään, joskus aihe oli tärkeempi, kuin työntekijöitten puolustaminen...ne määräaikaiset työsopimukset, jota aikoinaan tekivät....olivat laittomia..sanoi itse nykyinen pääluottamusmies, "mutta kun en uskalla tehdä asioile mitään", oli virsi mitä veisattiin

      • pelleliitto

        Vaihdoin liittoa niin johan uskalsivat laittaa stopin laittomuuksille!

      • VIELÄKÖ?
        pelleliitto kirjoitti:

        Vaihdoin liittoa niin johan uskalsivat laittaa stopin laittomuuksille!

        Vaihdoit liittoa, paperiliittoonko?
        Minä en kerennyt edes erota metalliliitosta siellä töissä ollessani, määräaikaisuudet loppui kesälomiin mennessä, erosin tosin metatalliliitosta, kun pääsin seuraavaan työpaikkaan ja liityin YTK:n, yhdet irtisanomisrahat saimme jälkeenpäin väärinmaksun takia.
        Muuta ei tullut, nykyään määräaikaisuuksia ei ole, pelkästään vuokrafirman kautta palkataan määräaaikaisia työntekijöitä....eipä ole enää kiinnostanut.
        Yritän toista alaa, koska ylä-alamäki tällä alalla ei kiinnosta.

      • lampaita kaikki
        VIELÄKÖ? kirjoitti:

        Sähkö.

      • KESKUSJÄRJESTÖT
        lampaita kaikki kirjoitti:

        Sähkö.

        Yhdistyy, on uusin ehdotus suomessa, sen jälkeen ei paljon kannata liittyä mihinkään liittoon, koska metalliliittokin on paisunut liian isoksi.

        Silloin sähkötkin katkeaa sähköliitosta, ollaan yhtä perhettä....minä pysyn YTK:ssa.

      • hitsari turust
        KESKUSJÄRJESTÖT kirjoitti:

        Yhdistyy, on uusin ehdotus suomessa, sen jälkeen ei paljon kannata liittyä mihinkään liittoon, koska metalliliittokin on paisunut liian isoksi.

        Silloin sähkötkin katkeaa sähköliitosta, ollaan yhtä perhettä....minä pysyn YTK:ssa.

        pusy vain luuseri sinne sinä kuulut siivellä istujien joukkoon

    • Reilu Meininki

      No.
      Laitetaan harjoittelijat tekemään lomautettujen työt ilmaiseksi.
      Otetaan uusia työntekijöitä vaikka olisikin lomautettuja lomalla.
      Järjestetään "Työllisyyskursseja" kymmeniä vuosia työtänsä tehneille
      lomautetuille.
      Reilu meininki.

    • tuli mieleen

      Onko Seppo saanut työpaikan pitää??

    • mieleen tuli

      Kuka helevetin Seppo ? Siellä ne 30 vuotta siellä työssä olleet jauhaa niin, että uudet työntekijät kyllästyy siihen toisten painostamiseen

      • vai vaihtuuko

        Jospa siellä tilanne normalisoituu kun luottamusmiehet vaihtuu. Näky olevan paikallis lehdessä oikein iso ilmoitus uusista ehdokkaista. Ilmeisesti halutaan uudet miehet remmiin kun oikein noin mainostetaan.

    • Reilu Meininki

      minulla on perseensilmä jo tuohtunut liiasta pöystimisestä. Voisikohan joku transtechin koneistaja valmistamaan pöystinraudan?

    • Reipasta Meininkiä

      Palkkoja vaan piennetään ja
      kukaan ei voi mitään.
      Voi että kun pitää pöystiä perseensilmää että palkka nousisi.

      • VIELÄKÖ?

        mitä tehdään kun pöystitään perseensilmää ?
        En koskaan ole kuullut tuollaista sanontaa.

        Kun eroaa metalliliitosta, metallmiehellä ainoa työttömyyskassa on YTK, KUN EI OLE SÄHKÖMIES

      • pöljäkö oot
        VIELÄKÖ? kirjoitti:

        mitä tehdään kun pöystitään perseensilmää ?
        En koskaan ole kuullut tuollaista sanontaa.

        Kun eroaa metalliliitosta, metallmiehellä ainoa työttömyyskassa on YTK, KUN EI OLE SÄHKÖMIES

        Kuka on metallimiehestä puhunut?

      • OOT PÖLJÄ
        pöljäkö oot kirjoitti:

        Kuka on metallimiehestä puhunut?

        Eipä kukaan, tosin Transtechilla taitaa olla eniten metallimiehiä, metallimies ei voi olla sähköliitossa !?!
        Tosin en enää ole edes metallimies.....olen työtön joutilas, joka yritää vaihtaa alaa ;)

      • kilisilmä
        VIELÄKÖ? kirjoitti:

        mitä tehdään kun pöystitään perseensilmää ?
        En koskaan ole kuullut tuollaista sanontaa.

        Kun eroaa metalliliitosta, metallmiehellä ainoa työttömyyskassa on YTK, KUN EI OLE SÄHKÖMIES

        http://www.hear.fi/pedia/Pöystiminen

    • VIELÄKÖ?

      Keskenkasvuisten huumoria, no minä huomasin siellä töissä ollessani, huumorikin meni minulta yli hilseen.
      Minä harrastan seksiä ihan oman vaimokkeen kanssa, vaikka vieraissa kävisinkin, en sillä pröystäile muille, en koskaan ole ymmärtänyt tuollaista kehuskeluhuumoria, olen aina ollut sitä mieltä, kuka tuollaista huumoria viljelee, on itse puutteessa tai pienenä on jäänyt ilman lahjoja ;)

    • 2 viikkoa

      Ottakaa lopputili niin ei tarvi netissä vinkua.

      • VIELÄKÖ?

        Kahvihuoneessa siellä vingutaan, mutta kun mentiin töihin ne 20-30 vuotta töissä olleet oli mielin kielin pomon kanssa, minulle hyssyteltiin, koska alkoi kiehuttamaan se puhumattomuus, joten tein selväksi....ei koskaan tarvitse mennä sinne enää....!
        Määräaikaisen ei tarvinnut ottaa lopputiliä, koska se ilmoitettettiin suullisesti kaksi viikkoa ennenkuin työt loppui ja ne loppui minun osalta lopullisesti, koska ilmoitin, että määräaikaisuudet ei enää kiinnosta....ketjutettuja määräaikaisia työsopimuksia ei koskaan ainakaan minun osalta tutkittu sen kummemmin, koska ei uskallettu tehdä mitään ):

      • vätykset

        Kuulostaa tutulta. Joku soitti liittoon ketjutuksista ja sai vastaukseksi paskaiset naurut! MetalliMIEHIÄ muka, hame passaisi parhaiten suurimmalle osalle!

      • VIELÄKÖ?
        vätykset kirjoitti:

        Kuulostaa tutulta. Joku soitti liittoon ketjutuksista ja sai vastaukseksi paskaiset naurut! MetalliMIEHIÄ muka, hame passaisi parhaiten suurimmalle osalle!

        Sinne ei soittanut kukaan, koska Pääluottamusmies olisi pitänyt soittaa

    • lampaita kaikki

      Ottakaa kaikki lopputili ja menkää pöystimään siitä!

    • Herra YLI-Herra

      Niinpä onkin.
      Lomautettujen tilalle pomojen poikia vaan.
      Herrat eivät ikinä joudu vastuuseen tappioista vaikka olisivat
      johtaneetkin yhtiötä päin persettä.
      Tukiaisia ja lainaa ruinaavat, PÄÄTTÄJÄT HERÄTKÄÄ.

    • karvamuna

      Joutaa sieltä ylimääräiset pöystijät lomalle. Onpahan sitten aikaa pöystiä.

    • VIELÄKÖ?

      Typerä sana tuo pöystijä, sopisit sinne vanhojen sekaan töihin ):

    • Mikael Nikulin

      Lommautukset kuullumma jatkuu.
      Lissää porukkaa lomille, harjottelijat tekkee työt.

    • Pöysti

      Pöysti Pöystin tapoja, ei keskustelu ilman aihetta.

    • df¨kvf

      laittasivat kiinni koko paskan. ihan liikaa jonnin joutavia herroja jotka ei osaa ihan mittää eikä niillä tee mittää. kyseleevät vaan onko valmis, onko valmis?

    • sama...............

      meno jatkuu vuodesta toiseen hahahahahahhahahahahah (;

    • Kyösti Pöysti

      Siellä harjoitetaan varmasti kiivaasti pöystipyyhintää. Ei pääse pyöstinraudat pölyttymään.

    • TRN

      Transtechilla on se ongelma että herrat kuvittelee tulevan toimeen ilmanki duunareita. Koko ajan kiristetään pantaa duunarin kaulassa ja kuvitellaan että se pelastaa firman talouspolitiikan. Tehtaanjohtajan vaihdoksen jälkeen mikään ei muuttunu. Ja tuohon hommaan firma tulee vielä joskus kompastumaan.

      • p.l.m

        Silmänkääntötemppu koko vaihdos. Muutos vain paperilla. Mutta kun kukaan ei hanttiinkaan pistä niin helppo jatkaa duunareiden kyykyttämistä...

    • Pääluottamusmees

      Pöystinraudat jo ihan kipinöi perskarvoista.

    • Oravanpyörä

      Hyvä TRN, ei johtajaa vaihtamalla työnjohti ja insinööristö vaihdu.
      Eli samat virheet ja taitamattomuus jatkuvat vuodesta toiseen.
      Oravanpyörää pyörittää vaan duunarit. Hah.

    • Ingenjör

      sepä se on duunarin tehtävä

    • Mä ja ranstekin miäs

      Seppo on töissä, voi hyvin ja nauttii piparista.

      • vieläkö

        Nuoleeko persettä?

    • VMP-Mieäs

      Eri miehet nuoloo perrsettä.
      Ei meirän Seppo.
      Uskomattoman taitavvii siinä lajissa kun
      lommautus-lappuja alakaa jajella. Tekköö työkavvereitte työkkin.
      Hätäpäissään valehtelloovat työkavvereistaankin.

    • mä ja ranstekin miäs

      Seppo tykkää vaan sika sinapista.. onse hivelly hieman haaroväliä joskus.

    • Semi Duunari

      Kiinalaista sekin on että vaunut pyörivät ringissä korjattavana.
      Palkkaus on kiinalaisten tasoa ja vittuilun määrä.
      Sivusta vedetään uusia työntekijöitä lomautettujen tilalle.
      Sama johto 30-vuotta, samat virheet ja tulos.

    • SUPERBEE

      Ottakaa perhana pojat lopputili sieltä paska pajasta, minäkin otin vaikka olin vaki-ukko ei oo kaduttanut päivääkään. On niitä töitä muuallakin älkää olko niin lampaita ja alistuko pompoteltavaksi :/

    • ihmetteliä

      Miten ne voi ottaa väkeä sivusta jos on lomauttuja?Eikö siihen kukaan puutu.

    • Opettaja Liitu

      Ammattitaidotonta johtoa jos jatkuvasti
      on korjattavaa.
      Kansakoulu on jäänyt käymättä.

    • joskustöissäsiellä..

      Hameet ainakin pitäisi ostaa muutamalle vanhemmalle hitsarille ja potkia pihalle. Jonninjoutavat selän takana kyyräilijät niitä siellä transtecillä riittää 50 vanhoja miehiä.

    • joskustöissäsiellä..

      Sori, että käytän samaa nimimerkkiä, mutta kolmeen kertaan siellä olleena tiedän asiasta, olin 43 vuotias vuoonna 2007, kun oli ensimmäistä kertaa, se oli pisin 1.5 vuotta, silloinkin minut piti vakinaistaa....vuonna 2011-2012 viimeisen kerran kun olin siellä, sanoin Halmeelle, kun hän ensin sanoi minulle, ettei tiedä minun jatkosta tulevaisuudessa, minä vastasin että minä tiedän....jos ei tarjota kun määräaikaista työsopimusta, minulle ei kannata soitella...sen jälkeen vuokrafirmat palkkasi sinne määräaikaisia ;)

      • aivan oikein

        eihän ne tommosta luuseria vakinaista

    • Akseli Rasvassa

      Pitääkö paikkaansa että tapaturmatapauksessa esimies on käskenyt
      siirtämään joskus vakavasti loukkaantuneen ettei linjan toiminta häiriinny
      ammattitaidottomuuttaan.

      • joskustöissäsiellä..

        En koskaan ole kuullutkaan.....kerran sattui tapaturma, vesisäisäiliö tipahti asentajan varpaille kaivoskoneen runkoa kootessa, se oli " sähkömies " joita oli enemmän kuin muita ja se vesisäiliö oli väärin kiinnitetty, jonka kiinnitystä neuvoi, nyt jo eläkkeellä oleva työntekijä, joka oli työskennellyt tehtaassa jo 40 vuotta.
        Hänelle sattui niitä tapaturmia, runkoa nostaessa runkotolpat kaatui, hän teki itse ilmoituksen, väärin kiinitetystä ketjusta kaivoskoneen runkoon. ( siihen aikaan sai kahvilapun ilmoitetusta vaarailmoituksesta
        Joku varmaan keksii kuka hän oli, " kommariksi " sanoivat, oikea ay-aktivisti, jonka puheesta en aina saanut selvää.

    • !!!!

      Minä en maksais ytk porukalle kuin alinta taulukkopalkkaa ja lisistä nyt puhumattakaan. Kuka niitä puolustais.

      • yksin olet

        Yhtä paljon puolustajia kuin 5 kertaa enempi maksajilla...

      • !!!!
        yksin olet kirjoitti:

        Yhtä paljon puolustajia kuin 5 kertaa enempi maksajilla...

        Kuinkahan se ytk puolustaa.Ja ei ainakaan luottamusmies.

      • joskustöissäsiellä..

        Eihän sillä mitään merkitystä nykyään ole, onko ytk:ssa tai metalliliitossa, ainoa asia on, että metalliliitto on kallis saa samat asiat kun ytk:ssa.
        Itse olin vielä metalliliitossa siellä ollessa, erosin vuonna 2012 26 vuoden jälkeen.
        Huomasin Transtechilla ollessa, ettei liitto ajanut määräaikaisten asioita millään muotoa, ketjutettujahan ne oli, mutta metalliliitto ei osannut tehdä mitään,

      • älysit
        joskustöissäsiellä.. kirjoitti:

        toisin kuin tuo huutomerkki

      • joskussiellätöissä..
        !!!! kirjoitti:

        Kuinkahan se ytk puolustaa.Ja ei ainakaan luottamusmies.

        Ei ytk itsessään, vaan kun maksaa 18€ lisää ytk-yhdistys, saa saman avun irtisanomistapauksissa, eli asianajaja apua tulee !
        Ei ole tarvinnut sen jälkeen, kun Transtechin homma loppui !

      • SOPIMUSJÄRSTELMÄ
        joskustöissäsiellä.. kirjoitti:

        Eihän sillä mitään merkitystä nykyään ole, onko ytk:ssa tai metalliliitossa, ainoa asia on, että metalliliitto on kallis saa samat asiat kun ytk:ssa.
        Itse olin vielä metalliliitossa siellä ollessa, erosin vuonna 2012 26 vuoden jälkeen.
        Huomasin Transtechilla ollessa, ettei liitto ajanut määräaikaisten asioita millään muotoa, ketjutettujahan ne oli, mutta metalliliitto ei osannut tehdä mitään,

        siivellä eläjä olet nautit samalla AYneuvottelemista palkoista ym,etuuksista kautta aikojen.sanonkin sinulle KOKEILE ITSE NEUVOTELLA PALKKASI YM. ASIAT.SAMA KOSKEE MUITAKIN LOIMAAN KASSAN JÄSENIÄ.

      • !!!!!
        SOPIMUSJÄRSTELMÄ kirjoitti:

        siivellä eläjä olet nautit samalla AYneuvottelemista palkoista ym,etuuksista kautta aikojen.sanonkin sinulle KOKEILE ITSE NEUVOTELLA PALKKASI YM. ASIAT.SAMA KOSKEE MUITAKIN LOIMAAN KASSAN JÄSENIÄ.

        Järkipuhetta.Vittuun siipieläjät!.

      • joskustöissäsiellä..
        SOPIMUSJÄRSTELMÄ kirjoitti:

        siivellä eläjä olet nautit samalla AYneuvottelemista palkoista ym,etuuksista kautta aikojen.sanonkin sinulle KOKEILE ITSE NEUVOTELLA PALKKASI YM. ASIAT.SAMA KOSKEE MUITAKIN LOIMAAN KASSAN JÄSENIÄ.

        Vai siivellä !?! Metalliliitto on on ollut jo vuosia, joka on hyväksynyt PALKKATARJOUKSEN valtakunnansovittelijalta.
        Minulle on sattunut yksi laiton irtisanominen ja Transtechilla näitä ketjutettuja määräaikaisia työsopimuksia, kerran työsopimuksessa luki, työsuhde kestää kesälomiin alkuun asti ja työsopimus haettiin palkanlaskijoilta,metalliliitto ei tehnyt mitään, ensimmäinen tapahtui jo 12 vuotta sitten.
        Kestin 26 vuotta sitä...saamatta yhtään mitään, palkat ovat laskeneet 20 vuoden aikana palvelualojen kastiin.
        Johonkin pitää kuulua, kun työt on pätkähommia ja metalliliitto ei ollut päivärahamaksujen osalta oikein nykyaikatasolla, netissä teki anomuksen käsittely kesti 1.5 viikkoa....en tiedä nykyaikana, mutta metalli on ajanut asiansa huonosti.....liian iso liitto ):

      • {{{{{{{{{{{{{{{{{{

        SIIVELLÄ ELÄJÄ MIKÄ SIIVELLÄ ELÄJÄ.

      • TALIKKO KUORMA
        joskustöissäsiellä.. kirjoitti:

        Eihän sillä mitään merkitystä nykyään ole, onko ytk:ssa tai metalliliitossa, ainoa asia on, että metalliliitto on kallis saa samat asiat kun ytk:ssa.
        Itse olin vielä metalliliitossa siellä ollessa, erosin vuonna 2012 26 vuoden jälkeen.
        Huomasin Transtechilla ollessa, ettei liitto ajanut määräaikaisten asioita millään muotoa, ketjutettujahan ne oli, mutta metalliliitto ei osannut tehdä mitään,

        TUSKIN YTK.SSA ÄLÄ PUHU SONTAA.

      • joskussiellätöissä..
        {{{{{{{{{{{{{{{{{{ kirjoitti:

        SIIVELLÄ ELÄJÄ MIKÄ SIIVELLÄ ELÄJÄ.

        Puhuvat että työnantaja maksoi ABB:n pääluottamusmiehen ulos omasta virastaan....niin kävi aikoinaan varaluottamusmies Nivalle Transtechilla, kukaan ei puhunut mitään muuta, että Niva oli talutettu ulos Transtechilta...kun yritti jotain kysyä......kuului HYSSHYSS ! Asiasta ei saanut puhua.
        Onko tällaisella liitolla mitään merkitystä.
        Transtechilla pääluottamusmiestäkin heitellään kohta ulos koko tehtaasta.
        Siitä siivellä elämisestä. Ytk:lle pitää maksaa työttömänäkin se vuosimaksu se on tänä vuonna 118€ ja ytk-yhdistyksen jäsenmaksu on 18€, siinä palvelussa on asianajaja laittomiin irtisanomisiin palvelu ja jotain alennuksia vapaa-aikaan.
        Siitä siivellä elämisestä voin sanoa, olen jättämässä metallialan, katson sitten, kun joskus pääsen toiseen alaan kiinni, liitynkö siihen liittoon, mitä työpaikka edustaa.

      • {{{{{{{{{{{{{{{{{{{{
        joskussiellätöissä.. kirjoitti:

        sinne toiselle alalle sinä luuseri peräpukama hitsari joudat kun et tunnu asioita ymmärtävän.

      • joskussiellätöissä..
        {{{{{{{{{{{{{{{{{{{{ kirjoitti:

        sinne toiselle alalle sinä luuseri peräpukama hitsari joudat kun et tunnu asioita ymmärtävän.

        Hehheh....nyt sattui oikea ay-aktivisti, tuli mieleen se oikea kommari 40-vuotta tehtaassa olleena, oli vielä enemmän pihalla kun minä sinne ensimmäisen kerran menneenä, mennä touhotti sellaista vauhtia, teki välillä enemmän vahinkoa kun sai valmista aikaan.

        Ehkä kyllästyin koko alaan, mutta en viihtynyt siellä enkä alalla muutenkaan, jotain muuta pitää keksiä.....
        Asiat muuttuu Transtech ei koskaan ,,,,,, ;)

      • reilu!
        joskustöissäsiellä.. kirjoitti:

        Vai siivellä !?! Metalliliitto on on ollut jo vuosia, joka on hyväksynyt PALKKATARJOUKSEN valtakunnansovittelijalta.
        Minulle on sattunut yksi laiton irtisanominen ja Transtechilla näitä ketjutettuja määräaikaisia työsopimuksia, kerran työsopimuksessa luki, työsuhde kestää kesälomiin alkuun asti ja työsopimus haettiin palkanlaskijoilta,metalliliitto ei tehnyt mitään, ensimmäinen tapahtui jo 12 vuotta sitten.
        Kestin 26 vuotta sitä...saamatta yhtään mitään, palkat ovat laskeneet 20 vuoden aikana palvelualojen kastiin.
        Johonkin pitää kuulua, kun työt on pätkähommia ja metalliliitto ei ollut päivärahamaksujen osalta oikein nykyaikatasolla, netissä teki anomuksen käsittely kesti 1.5 viikkoa....en tiedä nykyaikana, mutta metalli on ajanut asiansa huonosti.....liian iso liitto ):

        Joo, edes henkilöstöpäällikkö ei ilkeä itse jakaa määräaikaisia sopimuksia vaan delegoi ne palkanlaskija paroille!

      • joskussiellätöissä..
        reilu! kirjoitti:

        Joo, edes henkilöstöpäällikkö ei ilkeä itse jakaa määräaikaisia sopimuksia vaan delegoi ne palkanlaskija paroille!

        Joo ja Halme soitti aina kesälomien loputtua, milloin tullaan töihin, oikeastaan kerran itse hain sinne töihin...sitten kyllästytti katsoa palkanlaskijoiden hapannaamoja, kun haettiin työsopimuksia sieltä, piti aina kysyä mitä ne kirjoitukset tarkoitti......muistan kun ensimmäisen kerran menin töihin sinne, oli varaluottamusmies paikalla, kirjoitettiin siinä ne sopimukset, sitten lähdettiin Turkuun....sitten olikin kahdet työsopimukset päällekkäin, muka sillä säilytettiin työpaikat...paskanmarjat, takaisin samaan Normetin pilttuuseen birraamaan sopimattomia osia yhteen.
        Nyt vain nautin siitä ettei tarvitse lähteä sinne töihin, aika stressaava paikka...):

      • joskussiellätöissä..
        !!!! kirjoitti:

        Kuinkahan se ytk puolustaa.Ja ei ainakaan luottamusmies.

        Ytk-yhdistys, se on eri instanssi, sinne pitää maksaa erikseen, se on tänä vuonna 18€, tässä em. ytk-yhdistyksessä on asianajaja palvelu laittomiin irtisanomisjuttuihin.
        Itse YTK ON PELKKÄ TYÖTTÖMYYSKASSA, se maksaa 118 € tänä vuonna ja se maksetaan kerran vuodessa, olit sitten töissä tai et.
        Olen elämäni aikana ollut kahdessa isossa tehtaassa töissä, etelä-suomessa olin 14 vuotta, sieläkin oli pääluottamusmies,joka ei uskaltanut tehdä yhtään mitään, työnjohto myönsi etteivät voi perua irtisanomista, joka ei mennyt oikein, irtisanoivat 14 vuoden jälkeen ja muutaman viikon päästä yrittivät kutsua takaisin, minä muutin pois sieltä ja tämä Transtech täällä kainuussa, koskaan en päässyt edes toistaiseksi sopimukselle asti.....kolmas kerta riitti minulle myös metalliliiton jäsenyyden lopetin vuoteen 20012 ;(

      • laki sauma

        luuserille ihan oikein kotso itseäsi peiliin siipeiliä

    • Ilman hametta ;)

      Tai olla se autovaunu-juttu...

    • Opettaja Amk

      Eivät osaa tehdä ja korjata vaunuja vieläkään.
      Ammattitaidotonta johtoa.
      Koulutuksessa puutteita.

      • tinuri uhtualta

        ethän sinä osaa opettaa höhlätampio

    • Ammatti OPE

      Suomen Paras Koulu KAO opettaa laatu oppilaita
      työelämää varten.
      SINÄ Pomo joka et ole käynyt edes kansakoulua loppuun
      , et ole pätevä edes arvostelemaan oppilaitamme.
      Taikka johtamaan tehtaalla.

      • joskussiellätöissä..

        Kyllä välillä katsoi sitä työporukkaakin siellä töissä....suurin osa porukasta oli ammattitaidollisia vain suustaan, isot oli puheet, mutta mitään ei saatu aikaan.
        En minäkään ollut suurimmalta osiltaan tiennyt edes missä mennään ja mitä tehdään, kunhan oli jotain tekevinään, minulla ei ollut sellaista koskaan, että työnteolla näytetään jollekkin.
        Oli koko ajan ulkopuolinen olo.

      • ei kuulu minulle

        osuiko arkaan paikkaan ammatti ope ei saa oma p...a haista noin kovasti.

    • joskussiellätöissä..

      Aikaisemmin ihmettelin insinöörien koulutusta, miksi siellä on niin paljon insinöörejä, tai miksi niitä yleensä koulutetaan niin paljon Transtech on siitä ihmeellinen paikka, että melkein joka työntekijällä on oma työnjohtaja.
      Työnjohtaja on sellainen, mikä lomautetaan / irtisanotaan viimeisenä, työnjohtajaa insinööriä tarvitaan, vaikka ei olisi töitäkään ;)

      • LUOKKAHITSARI

        sinä olet tainnut olla siellä vaunu tehtaalla OIKEA PERSE LÄPI kun noin kirj.tällä palstalla. JOSKUSSIELLÄTÖISSÄ

    • joskussiellätöissä..

      Hitsasin minäkin luokat, mutta en edes halunnut hitsariksi...enkä varmaan olisi päässytkään, saatan olla se OIKEA perse LÄPI, onko sillä väliä, sillä en koskaan tule menemään sinne töihin........

      • JO VALITTU AMMATTI

        no siirry sitten toisen asia piiriin .TAI MENE PITSIN NYPLÄYSKURSSILLE.

    • joskussiellätöissä..

      Tais mennä herne nenään ja jäädä sinne hahaha !!!!!!!.... vituttaa varmaan olla lomautettuna koko ajan........ ;)

    • joskussiellätöissä..

      Eikö ole sama olla kokonaan työtön, kun olla valmiina kun tinasotamies lähtemään töihin, kun henkilöstöpäällikkö sattuu soittamaan ja kutsuu sinut töihin....jos kutsuu ja muistakaa yli 200 päivää ne ei anna olla lomautettuna, muuten joutuvat maksanaan lomakorvaukset ja kaikki pois, niin kyllä sieltä soitetaan ennen sitä, ainakin viikoksi töihin ja sen jälkeen antavat lopputilin ja papukaijanmerkin persuuksiin, itse en edes päässyt toistaiseksi sopimukselle asti töihin, mutta juttujahan siellä kiersi, niinnkuin se Varaluottamusmies Nivan juttu, jotkut puhui, että oli käynyt käsiksi johonkin ja valuottamusmies maksettiin ulos tehtaasta ;;;;?!?

    • pattaya

      Mieluummin lomilla kuin siellä töissä.

    • joskussiellätöissä..

      Eikö se olisi sama se Talvivaaran juoksuputki ohjata Transtechille, hukuttaa koko paikka, joskus joku työntekijä ehdotti, että muuttaisin Otanmäkeen, sinne persereikään en koskaan muuta.
      Nimimerkkiä vois muuttaa eikoskaansiellätöissä.....

    • Tukien Tuki

      TUKIAISIA Transtekkiin kun homma ei muuten pyöri,
      vaikka niitä laatupuutteellisia korjattaviakin kuullema riittää.

      Joku pikku avustus valtiolta ehkä pikkusen tuhma, valtio
      ostaa sitten vaunut kun on antanut tukia ostamiinsa vaunuihin.
      !!!!!!!

    • tupa jumi

      SINULLA JOSKUSSIELLÄTÖISSÄ ON JÄÄNYT LEVY PÄÄLLE MEE JO HYVÄ IHMINEN HOITOON.

      • joutaa

        Kiini vaan koko vitun paja.

      • eienääsiellätöissä..

        Levy vaihtui joskussiellätöissä.. on historiaa, se muuttui eienääsiellätöissä.... levyksi....TULIPA PERKELE HYVÄ OLO !!!!!

    • SIELLÄ JOSKUS TÖISSÄ

      Työntekijöitäkin kohdellaan huonosti.
      Kytätään seläntakana jatkuvaan ja vittuillaan.

      • ähäähä hääääääääääää

        ihan oikein tollaiselle LUSMU LUUSERILLE

    • SIIPIVEIKKOJEN KINGI

      Hyvä hoito Terveystalolla....

    • eienääsiellätöissä..

      Kyllä Transtech oli sellainen sisäpiirityöpaikka, jos olit eri mieltä tiettyjen työntekijöiden kanssa...et kuulunut työyhteisöön ollenkaan, siellä oli yksi työntekijä ainakin, joka hitsarina ollessaan, oli käynyt " YLÄKERRASSA " kertomassa mitä työkaverit oli tehnyt tai mitä kukin oli jättänyt tekemättä.
      Huomasin, että suu kävi koko ajan kertoi samoja juttuja, vaikka kukaan ei ollut kuuntelemassa, jos olit eri mieltä jostain asiasta, hän oli kuin pikkupoika räkytti ainakin pari viikkoa vieressä ja vittuili joutessaan, vaikka huomasi itse, että oli väärässä....minä viisastuin virheestä, annoin olla seuraavissa työsuhteissa....annoin hänelle periksi.

    • eienääsiellätöissä..

      Mutta.....tämäkin toisille työntekijöille nalkuttaja, oli hiljaa....kun olisi tarvinnut kannustusta...eihän hänen tarvinnut, koska hän oli JUURTUNUT tehtaaseen, sitten kun tuli hiljainen hetki...oikein juoksi, kun päälliköt käveli verstaan ohi tai ainakin keskeytti työt ja alkoi kieli latkuttaa suussa RUSKEAKIELISEN juttuja....oikein ällötti jutella.....minulla oli tapana liueta toisaalle, koska minulta pettää pokka.
      Kolmen työsuhteen jälkeen ja etelä-suomessa 14 vuoden metallialan töissä työskentely alkoi 2000-luvulla olla pätkätyötä ja tarjolla pelkästään jonkun työstökoneen ohjausta, olen itse niin liikkuvaa sorttia, pitkästyn olemaan yhdessä kohti, enkä edes halua ohjelmoida jotain konetta ja istua ja olla tekevinään koko ajan jotain.
      Metalliala automatisoituu liikaa, käden jälki ei näy kun koneelta käsin ja asennushommiin ei oteta, koska ei ole rassanut jotain traktoria kotonaan koko ikänsä...oman autonikin vien nykyään korjaamolle.
      Minusta työ on työtä, en minä koskaan vapaa-ajalla tee sitä, mitä teen työkseni.
      Asiasta viidenteen, ehkä se on aika n.20 vuoden metallivuoden jälkeen aika tehdä jotain muuta, sillä lupasin itselleni, etten tee tuottavaa työtä....urakkahommia enää koskaan....meni mielenkiinto, koska ne kestää niin vähän aikaa.
      Aika näyttää, mitä se työ on, mutta transtekki on menneisyyttä !

      • KÖNTSÄKEKÖNTSÄKE

        sinut on nytten tunnistettu jo monet tietävät kuka olet EIPÄ KANNATA KOM, KIRJT. SIASI. NIINPÄ JATKA VALITSEMALLASI URALLA.....

      • eienääsiellätöissä..
        KÖNTSÄKEKÖNTSÄKE kirjoitti:

        sinut on nytten tunnistettu jo monet tietävät kuka olet EIPÄ KANNATA KOM, KIRJT. SIASI. NIINPÄ JATKA VALITSEMALLASI URALLA.....

        Tuskimpatietää.com, Kannattaa.com, kirjoitin asiani.com, niinpäjatkanvalitsemallaniuralla.com, kirveellätöitäköntsäkeköntsäke.com.

      • efwfwefef

        siis maksetaanko siellä niin paljon palkkaa että on varaa viedä auto autokorjaamolle jossa laskutetaan 80-100e/tunti ja laskut on aina 200-1000e? ei vaan meikäläisen palkoilla....autokin on arvoltaan jotain 1000e.

    • Alakko nää mua

      Muutkin osaa kirjoittaa. com

    • Mikkeliin Mänijä

      Tollasella toiminnalla ei tuu kaksista tulosta.
      Tehdään samat asiat monta kertaa.
      Duunarit ajetaan loppuun kyttäämisellä ja pelottelulla.
      Sairasta toimintaa.

    • 2015 Jannu

      Eipä taidakkaan saada tilauksia niin vaan.

      • KUSTI IIVARI

        jospa se loimaan kassa järjestää RÖITÄ LUSMUILLE-

      • huhuja
        KUSTI IIVARI kirjoitti:

        jospa se loimaan kassa järjestää RÖITÄ LUSMUILLE-

        Joko sieltä on kaikki pakkolomilla?

    • tyämies

      120. ainakin ja 2 toimihenkilöä/työnjohtajaa

    • tietomies1

      30.1 .2015 Julkaistaan tieto uusista yt neuvotteluista, koskee kaikkia hehkilöstöryhmiä 200 lomautetaan ja 50 irtisanotaan, irtisanomiset ei koske toimihenkilöitä. Eli voimme taas päätellä siitä ettei irtisanomiset koske toimihenkilöitä, on vain tarve vedättää valtiota pakkovaunukauppaan.

      • kait nyt

        Kait nyt ne hyvät Loimaan miehet jää nuolemaan!!

    • melanteri

      Järjestäkää joukko pöystintä mielipiteidenne tueksi. Ei muuta kuin pöystinraudat kipinöimään.

    • Uuudettuulet

      Omistajat vaihtui ja uudet sävelet puhaltaa...Työntekjöiden irtisanomiset perutaan työllisyystilanteen parannettua....20.8.2015

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe