perSSut ja gallup

kysyjä?

perSSut jaksavat väittää että gallupit sortavat heitä. tällöin he käytävät esimerkkinä aina edellisiä ek-vaaleja ennen "jytkyä". vuonna 2011 gallup näytti ennen vaaleja perSSuille reilun 17 prosentin lukemia. tuli vähän yli 19 prosenttia. gallup oli oikeassa sillä virhemarginaali oli kaksi prosenttia suuntaan sun toiseen.

nyt tuntuu siltä että nykyisiin yliampuviin ( 5 prossaa) galluplukuihin perSSuilla vaikuttaa vitsiporukka. eli perSSut ovat omalla ek-käytöksellään tehneet itsestään vitsejä. tämän vuoksi henkilö joka ei edes aio äänestää, niin vastaa galluppiin vitsillä äänestävänsä perSSuja. tässä mielessä slogan "sitä saa mitä tilaa" pitää täysin paikkansa...

tietysti taustalla voi olla myös tämä salaperäinen "virhekorjain". josta tälläkin palstalla on puhuttu. juttu menee kai niin että perSSuille tulee ylisuuria lukuja, koska käytössä on edelliseen viralliseen vaalin (ek 2011) äänestytulokseen liittyvä kerroin. itse en tiedä tuosta virhekertoimesta yhtään mitään joten en ota kantaa siihen millään tavalla.

mutta koville perSSujen kannatuksen romahtaminen tuntuu ottavat puolueen kannattajille. etenkin niille jotka hehkuttivat vielä viikko sitten yli 30 prosentin lukuja. nyt he ovat soinin ulostulos jälkeen häipyneet kuin pieru saharaan. soinin puolueessa ei saa enää edes siis haaveilla muuten kuin miten "pomo" määrää.

totta kai syypäätä aleneviin kannatuslukuhin hatetaan puolueen "ulkopuolelta". se on tämä paha media joka vääristelee ja "koulukiusaa" perSSuja. kuten nyt vaikka tästä aivan naurettavasta valituksesta käy ilmi, jonka on tenyt kukapa muu kuin perSSUjen kannattaja:

http://www.jsn.fi/sisalto/4881-sl-12/?year=2010&search=Helsingin Sanomat

34

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pSS pimeyden ydin

      Persujen elämäntehtävä tuntuu olevan jatkuva uhriutuminen ja valittaminen?

      • Ihmetyttää !

        Kysyjä ei taida persu olla, joten ;) Vai onko tajunnanvirtaasi pukattava milloin mihinkin kuinka sattuu, vai onko kommentointi ja ketjurakenne liian monimutkainen asia antipersun tajunnanvirtaan ?

      • Ihmetyttää, joo!
        Ihmetyttää ! kirjoitti:

        Kysyjä ei taida persu olla, joten ;) Vai onko tajunnanvirtaasi pukattava milloin mihinkin kuinka sattuu, vai onko kommentointi ja ketjurakenne liian monimutkainen asia antipersun tajunnanvirtaan ?

        Missä sanottiin että Kysyjä? olisi persu? Minäkin olen sitä mieltä, että persuilla on paha tapa uhriutua ja väittää milloin mistäkin, että heitä sorretaan, siis olen aivan samaa mieltä kuin nimimerkit Kysyjä? ja pSS pimeyden ydin.

      • Niin totas nuin?
        Ihmetyttää, joo! kirjoitti:

        Missä sanottiin että Kysyjä? olisi persu? Minäkin olen sitä mieltä, että persuilla on paha tapa uhriutua ja väittää milloin mistäkin, että heitä sorretaan, siis olen aivan samaa mieltä kuin nimimerkit Kysyjä? ja pSS pimeyden ydin.

        Kysyjä aloitukseenhan sinä sen kirjoitit, vai mitä ?

    • 11-13% 23 paikkaa

      Viime vaalien alla vain oli asiat monin tavoin sekaisin ja ns. liikkuvat äänestäjät ja nukkuvat teki jytkyn! Soini sai vuolla kultaa olosuhteitten armosta. Nyt ei samanlaista meteliä ei ole ja persujen kyky tehdä jotain on havaittu olemattomaksi, niin miksi esim persujen haukkumat köyhät äänestäisi näitä puoluerahoilla mällääjiä?
      Soinikin on tuon huomannut ja selittelee jo 33 edustajan "voitosta"!
      Onko tuo voitto tulosta persujen omista "kalupeista"?

      • takiaiset ulos

        tärkeintä on kommunistien vasliiton ja vihreiden mamuhörhöjen
        ulostaminen eduskunnasta ensi vaaleissa

        Suomen puolesta toiminta siis

      • Oisko jotain . . .

        Missä persut ovat köyhiä haukkuneet ???

    • persutakiainen

      Persut on itse takiainen vaalien jälkeen! Potkitaanko ne sitten ulos?

    • pSS pölhölä

      Soinistit ovat syöksymässä takaisin takiaispuolueeksi ja niin on hyvä. Vihanlietsonnalla ja ennakkoluuloja ruokkimalla pSS ei tämän pitemmälle pötkinyt.

      • Jokainen kykyjensä..

        Ei sulla voi olla kaikki kunnossa, ei kukaan täysipäinen jaksaisi noita typeriä kommenteja syöttää pitkin palstaa. No, osoittahan se palstahäirikkö antipersun "kyvykkyyden" kaikelle maailmalle, ei vaan taida olla oikein luottamusta herätttävää ja toimivaa noilla "eväillä" persujen morkkaaminen ;)

    • takiaisista irti nyt

      takiainen tarkoittaa omien taktisten etujen perässä juoksevia
      eikä vain pientä joukkoa

      kaikkien takiaisten äiti on Rkp-sortajien puolue
      ja toinen vasliitto, jossa istui Kremlin nuoleskelijoita jaakkolaaksoja,
      tennilä-taanila talousteoreetikkoja eli seppäsiä ja tällaisia
      mutta sitten puhuttiin eurovasemmistosta muka
      ja kolmas takiaisten äiti on vihreä puolue
      joka tarkoittaa Heidi Hautalan ja hänen poliittisen perheensä
      Pekka ja Pekka Haavisto - Saurin virkoja
      pätevyydestä riippumatta (haavisto junttiylioppilas, Sauri psykologi teknisenä
      kaupunginjohtajana pääkaupungissa)

      takiaiset on hyvä saada ulos nyt vaaleissa mutta
      rkp vähenee vain pakkoruotsin kuihtumistahtia sitä ei yhdessä
      vaalissa heitetä kuin oppositioon

      viherpunaiset saadaan kokonaan ulos eduskunnasta jos hyvin käy

    • pSS-nasuosasto

      perSSujen suuren talousasiantuntijan ikkunaklasi-immosen jvaalimenestys antaa suuntaviitat koko puolueelle.
      Vaalikeskusteluissa saamme kuula miten Oulun talousalueen romahduksesta voinee syyttää yksinomaan pahaa mamuongelmaa?
      Oululaisten näkökulmasta Suomen mamuongelma on jo niin paha,etteiesimekiksi Itä-Helsingissä uskalla kantasuomalainen liikkua.

    • Halla-ahon äänestäjä

      Talousasioiden tuntemuksesta Suomessa, tapaus Kauppalehti

      Alla näkee millaista sekoilua Suomessa on YYA-ajan rähmälläänolon takia
      - muka jotain ammattilaisia Venäjällä ja peräti Moskovan valtionyliopiston maisteri johtaa

      Joo, Moskovan valtionyliopiston kuuluisa professori oli Raisa Gorbatshova
      Gorban puoliso,
      joka siellä piti hallussaan marxismileninismin professuuria tekemättä mitään
      mleninismin hyväksi tai sen simuloimiseksi tai muuksi

      MIT on taas teknillinen korkeakoulu USA:ssa
      Viereisen Hardvardin yliopiston opettajana toimi maineikas guru Esko Aho
      kun ei minnekään muualle päässyt

      ovat lukeneet kuulemma samat oppikirjat, mutta kirja lienee ollut Venäjällä väärin
      päin kädessä
      http://www.kauppalehti.fi/omaraha/rupla tanssii ripaskaa/201411708260

      Ruplan irrottamisesta dollariin ja euroon sidotun valuuttakorin putkesta tuskin päätti Vladimir Putin, vaikka häntä nyt epäilläänkin ihan kaikesta, mitä maassa tapahtuu. Venäjän keskuspankki on ammattilaisten johtama instituutio.

      Julkisuudessa ollut pääjohtaja Elvira Nabioullina on Moskovan valtion yliopistosta taloustieteen maisteri, kokenut talousvaikuttaja ministeritasolla asti. Toinen pankin äänen käyttäjä on Kzenia Judaeva, joka on maineikkaan amerikkalaisen MIT:n kasvattama taloustieteen tohtori. He ja muut pankin johtajat ovat lukeneet samat kansantalouden oppikirjat kuin suomalaisetkin ekonomistit. Päätös ei ole ollut helppo. Me suomalaiset tiedämme sen omista karvaista kokemuksistamme.

      • kysyjä?

        siis höö...miten tämä sinun sepustuksesi vastaa siihen mitä avaus koski?? varsinkin kun halla-aho on ja pysyy eu-parlamentissa eikä ole ek-vaaleissa siis edes ehdokkaana.

        ps. siis mistä näitä oikein tulee???

    • Kun mikään ei riitä

      Persujen galluplukuja vääristää korjauskerroin, joka on laadittu eduskuntavaalituloksen mukaan ja jonka tarkoitus on estää satunnaisvaihtelujen vaikutus galluptulokseen. Kun persujen kannatusvaihtelut ovat selvästi muita jyrkempiä ja kannatushuippu on osunut juuri eduskuntavaaleihin, kaikki niiden jälkeen tehdyt gallupit ovat menneet persujen osalta prosenttikaupalla yläkanttiin.

      Sama korjauskerroin on todennäköisesti liian pieni keskustan kohdalla, joten persuja äänestäneiden entisten keskustaäänestäjien siirtyminen takaisin tulee vaikuttamaan eniten persujen kannatukseen (suhteessa galluplukuihin). Tämä on varmaan jo selvinnyt Soinille, joka on ryhtynyt valmistautumaan vaalitappioon. Hän markkinoi vertailuluvuksi keksimäänsä "kohtuullista tulosta", 33 paikkaa.

      Kun persujen todellinen paikkaluku jää selvästi tätäkin pienemmäksi, Soini voi sanoa ennustaneensa tilanteen ja tuloksen jääneen vain hieman hänen ennustamastaan. Puheenjohtajana jatkaminen on Soinille tärkeää, koska hänen säätiölleen tulevat rahavirrat todennäköisesti ehtyvät puheenjohtajavaihdoksen yhteydessä. Eihän kukaan suostu johtamaan puoluetta, jonka talous on käytännössä sen ex-puheenjohtajan mielenoikkujen varassa. Puoluetuet tullaan vaihdoksen jälkeen ohjaamaan siten, että silloisella puheenjohtajalla ja muilla luottamushenkilöillä on täysi valta päättää niiden käytöstä.

      • siten täten

        Kuten ymmärrät tekstistäsi niin
        Kokoomuksen lasku siten tarkoittaa
        täten

        että oikea raakanumero Kokoomuksella
        on tällä

        hetkellä kannatus 10 prosenttia
        mutta kertoimet auttavat

      • älävastaa hörhölle
        siten täten kirjoitti:

        Kuten ymmärrät tekstistäsi niin
        Kokoomuksen lasku siten tarkoittaa
        täten

        että oikea raakanumero Kokoomuksella
        on tällä

        hetkellä kannatus 10 prosenttia
        mutta kertoimet auttavat

        aivan hömppien mukaan perussuomalaisten kannatus on
        jotain 10
        prosenttia ja koska kokoomus on samoissa perussuomen kanssa vahvemmilla
        kertoimilla sen oikea raakakannatus on jotain 8 prosenttia

        vihreät rkp kristityt vasliitto ja muut parikymmentä prosenttia
        demarit ehkä hörhöjen mukaan 15 prosenttia

        joten keskustan kannatus lienee siinä 47 prosenttia tai yli

        mutta siis tätä pohjatonta lässyä saavat ne jotka suostuvat kirjoittamaan
        hörhöjen aloituslistaan prosenteista

      • Ei jaksa taas
        älävastaa hörhölle kirjoitti:

        Vähän niin kuin ymmärtämisongelmia noissa korjauskerroinasioissa persulla, vai? Löytäisitkö jostain vaikka vanhan matikanopesi, hän voisi ehkä yrittää selittää sinulle, mitä eroa on persujen ja kokkareitten korjauskertoimissa, ja millä tavalla ne vaikuttavat tuloksiin...?

      • Ei jakelussa?
        älävastaa hörhölle kirjoitti:

        aivan hömppien mukaan perussuomalaisten kannatus on
        jotain 10
        prosenttia ja koska kokoomus on samoissa perussuomen kanssa vahvemmilla
        kertoimilla sen oikea raakakannatus on jotain 8 prosenttia

        vihreät rkp kristityt vasliitto ja muut parikymmentä prosenttia
        demarit ehkä hörhöjen mukaan 15 prosenttia

        joten keskustan kannatus lienee siinä 47 prosenttia tai yli

        mutta siis tätä pohjatonta lässyä saavat ne jotka suostuvat kirjoittamaan
        hörhöjen aloituslistaan prosenteista

        Galluppien ja vaalitulosten ero on ollut persuilla jytkyn jälkeisissä pressan-, kunta- ja EU-vaaleissa kaikissa vähintään tuo 4-5 prosenttiyksikköä. Ei tarvitse kuin vähän googlettaa, niin havaitsee, että kyse on tosiasiasta.

        Persu-uskovaiset tietysti yrittävät aina lyödä läskiksi kaiken vähänkin persujen kannalta kielteisen viestin. Kun asia on jokaisen helposti todennettavissa, tällainen käytös osoittaa yksinkertaisesti vain esittäjänsä ajattelun tason.

    • älä kiihoita sitä

      häirikölle ei pidä ei kannata ei saa
      vastata sen jatkuviin samanalaisiin kysymyksiin jotka eivät liity
      mihinkään

      häirikön kiihottaminen vastauksilla on kielletty luonnonlaissa

    • ex persehinen

      Hyvä avaus kysyjältä taas kerran. Hän saa katkerat ja ylimieliset persut aina raivon valtaan ja epätoivon partaalle, kun neuvottomina eivät osaa vastata asiakysymyksiin. YESS!

      • tollooot

        Niin missä on asiakysymys? Gallupit on galluppeja ja neljän ison joukossa ollaan. Aloittajahan on veikannut kannatukseksi 12,5% ja onkin hauskaa heittää huumoria 30% kannatuksesta ja katsoa miten se ja muut vähän hölmöt ottavat sen niin todesta. Eihän 30% kanntusta ole ollut aikoihin millään puolueella.
        Asiakysymyksiä? Niinkuin onko marttiluukas käynyt Lidlissä Sitäpaitsi aloituksessa ei ollut minkäänlaista kysymystä

      • PePeP
        tollooot kirjoitti:

        Oli siinä kuitenkin mielenkiintoinen tieto jostain persusta, joka teki valituksen Julkisen sanan neuvostoon ja hävisi.

      • Metaxa*******
        tollooot kirjoitti:

        Niin missä on asiakysymys? Gallupit on galluppeja ja neljän ison joukossa ollaan. Aloittajahan on veikannut kannatukseksi 12,5% ja onkin hauskaa heittää huumoria 30% kannatuksesta ja katsoa miten se ja muut vähän hölmöt ottavat sen niin todesta. Eihän 30% kanntusta ole ollut aikoihin millään puolueella.
        Asiakysymyksiä? Niinkuin onko marttiluukas käynyt Lidlissä Sitäpaitsi aloituksessa ei ollut minkäänlaista kysymystä

        Lähimmäksi 30% kannatusta "nykyajassa" päässee puolue SDP, joka sai vuoden 1995 ek-vaaleissa 785 637 ääntä ( 28,25% ).

        Kansakunnan nykytila osoittaa sellaista, että hallitusvastuuta kantanut SDP olisi "oikeutettu" korkeintaan puoleen vuoden 1995 "saavutuksestaan".

        Onhan se nyt kumma, että duunarikansalla on "puolue takanaan", joka ei edes yritä ajaa duunareitten etua, vaan on livennyt Urpilaisen risojen verkkosukkien myötä Kokoomuslaisten laariin.

      • ei siitä kuole
        tollooot kirjoitti:

        Niin missä on asiakysymys? Gallupit on galluppeja ja neljän ison joukossa ollaan. Aloittajahan on veikannut kannatukseksi 12,5% ja onkin hauskaa heittää huumoria 30% kannatuksesta ja katsoa miten se ja muut vähän hölmöt ottavat sen niin todesta. Eihän 30% kanntusta ole ollut aikoihin millään puolueella.
        Asiakysymyksiä? Niinkuin onko marttiluukas käynyt Lidlissä Sitäpaitsi aloituksessa ei ollut minkäänlaista kysymystä

        Kun persu häviää väittelyn kuuluu vitsi vitsi! Hahhaha!
        Lieneekö oppinut pikkupojilta vai jäänyt aikuisena kokonaan pikkupojan asteelle?
        Eikö voisi olla vaikka vahongossa rehellinen ja myöntää että persiilleen meni?

      • Oikeassa on
        tollooot kirjoitti:

        Niin missä on asiakysymys? Gallupit on galluppeja ja neljän ison joukossa ollaan. Aloittajahan on veikannut kannatukseksi 12,5% ja onkin hauskaa heittää huumoria 30% kannatuksesta ja katsoa miten se ja muut vähän hölmöt ottavat sen niin todesta. Eihän 30% kanntusta ole ollut aikoihin millään puolueella.
        Asiakysymyksiä? Niinkuin onko marttiluukas käynyt Lidlissä Sitäpaitsi aloituksessa ei ollut minkäänlaista kysymystä

        Niin, no, korjauskerroin huomioiden persujen kannatus taitaa nyt olla siinä 11-12% tuntumassa.

      • Oikea suunta
        Oikeassa on kirjoitti:

        Niin, no, korjauskerroin huomioiden persujen kannatus taitaa nyt olla siinä 11-12% tuntumassa.

        Niin, ja ehtii vaaleihin mennessä pudota vielä reilusti alle kymmeneen prosenttiin.

    • Uskonpuuteko vaivaa?

      miksi ihmeessä sitä sitten pitää jatkuvasti palstalla hokea, pelottaako ettei sittenkään rommaakaan persujen kannatus ? vai mikä vaivaa ?

    • soinidiktatuurista

      Kysyjältä oli äsken hyvä keskusteluketju palstalla. Kommentteja puolesta ja vastaan. Ei riitelyä eikä hörhöilyä. Silti ketju sensuroitiin itkupersujen toimesta pikavauhtia. Totaalisen järjetöntä.

      • Persunaivismia

        Ei ole vaikea päätellä, mikä näiden poistojen taustalla on. Umpipersua valvojaa ärsyttää suunnattomasti kaikki kritiikki persuja kohtaan. Vallantunne on tietysti mahtava, kun tuntee voivansa toimia ylistämänsä puolueen puolesta konkreettisella tavalla. Näin lapsellinen ja läpinäkyvä toiminta ei kuitenkaan persuja tule pelastamaan, julkisuutta kun ei pysty pelkällä Suomi24-palstan sensuroinnilla hallitsemaan.

      • Sellaista se on
        Persunaivismia kirjoitti:

        Lue palstaa ja pohdipa onkohan syy sittenkään mikään persukritiikki, vaan se miten sen tekee. On fiksu tapa pysytellä asialinjalla, ja sitten on antipersun tapa wäyyääääwääääyyyyydnndbnsSOINIwwwyyyyssaaaSOINIhsioqhsaajsjSOINI, MIKSI AINA MUN IHAN ASIALLISET JUTUT SENSUROIDAAN PASKA LUOTSI . . . . .

        Siis antipersulla katse peiliin, täällä ei asiaa ole poistunut, vaan sikamaisesti esitettyjä valheita ja panetteluja. asiallisesti esitettynä kovakin kritiikki pysyy palstalla, kuten varmasti huomaat jos valitukseltasi palstaa luet.

        Kysyjä ei koskaan ole mitään asiallista, se on nykyisin viikonlaopun rähjälinjalla jo alkuviikosta.

        Varmin tapa saada kommentinsa poistoon on sääntöjen vastaisesti kommentoida luotsia ja poistoja. No, sehhän on oma valintasi mutta älä itke Iines.

      • pSS rähinää&kähinää
        Sellaista se on kirjoitti:

        Miksi tuota valheellista jorinaasi pitäisi uskoa, nimimerkki Sellaista se on?

      • Sellaista se on
        pSS rähinää&kähinää kirjoitti:

        Miksi tuota valheellista jorinaasi pitäisi uskoa, nimimerkki Sellaista se on?

        Harvinaisen vähän on merkitystä uskotko vai et, eikä edes kiinnosta.
        Osoita sitten että olen väärässä.

    • pussiin menit!

      Sinunkaan mielipiteesi ei kiinnosta tippaakaan. Todistit muuten juuri, että valehtelet?!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      3770
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      592
      3549
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3472
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2199
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2171
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1947
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1927
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      170
      1694
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1381
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe