Isännöintiyritys Kemissä

ex-jäsen

Kemissä isännöintiyritys, jossa työskentelee isännöitsijä joka ei ole ihan kartalla kaikelta osin. Hän toimii periaatteella mistä aita matalin. Kun taloyhtiön hallituksesta eroaa, hän ei enää edes tervehdi. Taloyhtiön hallituksesta eronnut useampi henkilö. Isännöitsijä joka ei tiedä talo-osakeyhtiölaista höikäsen pöläystä., on suuri riski taloyhtiölle. Toki hallituksessa on pari muuta jäsentä, jotka eivät tienneet edes kokouskäytäntöä, vaan luulivat sen oleva yleinen keskustelutilaisuus heidän omista asioistaan. Edes puheenjohtaja ei saanut heitä vaikenemaan, vaan keskustelua jatkettiin entistä kovemmalla äänivolyymillä. Lisäksi he syyttivät puheenjohtajaa liiasta aktiivisuudesta, mutta itse eivät osallistuneet minkään asian hoitoon millään tavalla. Taloyhtiön konsultti oli palkattu vuositarkastuksen vikojen asiantuntijaksi. Vaan kuinka sitten kävikään, hallituksen kokoukseen saapui rakennusfirman edustaja päättämään asioista jotka olisivat kuuluneet ainoastaan taloyhtiön hallituksen jäsenille. Kaiken huipuksi hallitus hyväksyi tämän, ainoastaan puheenjohtaja oli eri mieltä. Jääviys oli isännöitsijälle aivan tuntematon käsite, perustuu lakiin. Ei voi muuta kuin ihmetellä miten voidaan toimia isännöitsijänä, jos näin selvä asia hukassa.

3

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • köhköh

      Ei siitä tervehtimisestä mitään siellä "taloyhtiölaissa" sanota. Taitaa se isännnöitsijä kuitenkin siellä olla se, joka jotain sentään tietää? Muut olette enemmän ja vähemmän kuutamolla? Kannattaisi muidenkin ehkäpä lähteä sieltä hallituksesta, jollei ymmärretä miksi siellä ollaan.

    • järki, äly ja tieto

      Niin kunpa asia olisi niin että isännöitsijä jotain tietäisi. Mutta jos duunari alkaa toimitusjohtajaksi, niin kyllä siinä taloyhtiölaki on tuntematon käsite. Tiedoksi hallituksen jäsenet vaihtuneet jo miltei kokonaan, ja uskon että vaihtuu edelleen. Tässä hallituksessa sattui olemaan jäseniä joilla oli alalta pitkä kokemus, mutta isännöitsijällä sitä valitettavasti ollut. Tiedoksi myös, että tervehtiminen kuuluu yleissivistykseen, ja varsinkin jos kyseisen taloyhtiön palkkalistoilla.

      • turhaa valitusta...

        Yhtiökokous valitsee hallituksen..vaihtakaa hallitus, jos on noin hankalaa.

        Hallitus valitsee isännöitsijän..vaihtakaa isännöitsijää, jos on noin hankalaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      80
      3530
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      568
      3314
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3059
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2112
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      1951
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1898
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1875
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      144
      1522
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1301
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1292
    Aihe