Tampereen Helluntaikirkolle takapakkia

Vanha kaarti

Tampereella yritettiin tehdä tässä kuussa "porit". Eli yritettiin siirtää seurakunnan yhteisesti rakennettu omaisuus kirkkolaisille. Ei mennyt läpi, vaikka kuinka yrittivät houkutella. Kirkkolaiset yrittivät siellä kovasti houkutetta "uskon puolelle", kirkkoloppareita riitti, mutta vanha turvallinen malli otti erävoiton.

40

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koditon1

      Hieno uutinen !
      Mutta melkoisella varmuudella rohkenen sanoa, että kohta yrittävät uudelleen ja entistä kovemmalla innolla. Aivopesua, loppausta tulee tuutin täydeltä ... Kaikki entinen toiminta, siis yhdistyspohjainen, on yhtäkkiä lähes laittomuudessa tehtyä jne.- tätä tulette kuulemaan.

      Näin ainakin eräässä pohjoisen suuressa seurakunnassa v. 2010.

    • S.A.

      En kuulu itse tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan. Ja välillä jotkut Ristin Voitossa julkaistut puheet asian puolesta häiritsevät. Mutta tästä oman seurakuntani Tampereen helluntaiseurakunnan prosessista mulla ei ole menettelytapojen puolesta pahaa sanottavaa. Asia on edennyt hyvin rauhallisessa hengessä ja seurakunnan yhtenäisyyttä vaalien.

      • tyhmyyshuipussaan

        "En kuulu itse tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan.
        Mutta tästä oman seurakuntani Tampereen helluntaiseurakunnan "

        Et kuulu ja kuulut kuitenkin ? No oli mitä oli,niin tuo riitely ei ainakaan ole Raamatullista. Hallaa sillä tehdään niin seurakuntalaisille kuin uskomattomille.
        Ja mikä tämä kirkko villitys on muutenkaan ?
        Ei tuolla Ev.lut.kirkolla hyvin mene, että ei mitään järkeä matkia sitä.


      • * Tosiasia on ja takulla Raamatullinen, se, että PYHÄ HENKI ei koskaan riko seurakuntia eikä herätyksiä, Hän ei ole puolueellinen koskaan, Hän on alati Jeesuksen tykö syntisiä ohjaamassa, eikä suinkaan erottamassa ja tai jakamssa seurakuntia kirkoksi ja perinteiseksi seurakunnassa, tämä kahtia jako on alusta asti lähtöisin paholaisesta, joka on ovela ja kiero ja valehteljia ja voi näin tuhanten juonten mestarina usuttaa heikkoja uskossaan tälläiseen jakoprosessiin, josta kärsii kaikki, voittajaa ei oel eikä tule olemaan tässä jakomielisessä kahtia jakautumisessa.
        * " Daavidin matkalaulu. Kuinka hyvää ja suloista onkaan, kun veljekset elävät sopuissasi yhdessä.
        2. Se on kuin päänpäälle vuodatettu hyvä öljy, joka valuu partaan. Aaronin partaan, öljy, joka tippuu pitkin hänen viittaansa.
        3. Se on kuin Hermonin kaste, joka laskeutuu Siionin vuorille. Sillä sinne on Herra säätänyt siunauksen, ikuisen elämän."!
        * Herra on itse säätänyt siunauksensa, että seurakuntansa elää Jumalan pelossa ja Sanan ja Pyhän Hengen ohjauksessa, eikä sitä VOI selittää millään muulla ideoimisella ja Sanan käänteillä tai tulkinnoilla, Sana on tässä aivan selkeä ja täysin ymmärrettävissä.


    • DoctorT

      S.A!!!

      Ai mitä yhtenäisyyttä vaalien?? Kerro,sillä 2007 se seurakunta jo jakaantui kahtia!

      Sama laittomuuden ja totuuden vastainen henki kuin mikä Porin hell srkn on vienyt käräjöintiin ja minkä yhdistyskokous on kahdessa oikeusasteessa todettu laittomaksi ja kunniattomaksi.

      Oulussa srksta lähti 300 henkeä laittoman kokouskäytänteen vuoksi. Saarnamies ajoi vuosi sitten päissään rekan keulaan!! Miksikö? Siksi, että vieraantuminen totuudesta vei pois Jumalasta ja Hänen henkensä vaikutuksesta.

      Helluntaikirkkohanke ei ole Jumalan hengen tuotos, siksi sitä runnotaan laittomin toimin ja väkivalloin eteenpäin. Jumala antaa tuomioiden tulla !

      • S.A.

        Silloin vuosia sitten lähti ihmisiä pois, joo. Mutta ne on vanhoja juttuja, ja käsittääkseni kumpikin seurakunta on jatkanut toimintaansa rauhassa. Ainakaan Tampereen helluntaiseurakunnassa en muista vuosikausiin enää puhutun sen aikaisista jutuista millään tavalla huonoon sävyyn.


      • tuomareitariittää

        " Jumala antaa tuomioiden tulla !"
        Evankeliumi Matteuksen mukaan 7.
        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; 2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan;


    • Kertokoon ken tietää

      Onko Tampereella siis samoissa tiloissa kaksi seurakuntaa; kirkollisten seurakunta ja ei-kirkollisten seurakunta? Sitten on se vanha rukoushuoneyhdistys, jota kirkolliset yrittävät lopettaa? Uusitaanko äänestys niin kauan, että yhdistys saadaan lopetettua?

      • S.A.

        Ei toimi samoissa tiloissa kahta seurakuntaa. Pirkanmaan Perinteisen helluntaiseurakunnan nimellä toimii se seurakunta, jota olivat perustamassa ne pois lähteneet.


    • Totuus auttaisi

      Kyllä kai siellä Tampereella on yhä edelleen ristiriitoja, koska tätä perusteellisesti valmisteltua lopetushanketta vastustettiin niin paljon, että se ei mennyt läpi. Mistä oikein on kysymys?

      • S.A.

        Itse en ollut paikalla kokouksessa viikko sitten enkä ole keskustellut asiasta kenenkään kanssa joten en tiedä, mitä siellä on keskusteltu. Mutta tärkeää on, että seurakunnan yhtenäisyyttä vaalitaan yhtä hyvin tässäkin tilanteessa.


    • DoctorT

      Helluntaikirkkoseurakunta ei yksinkertaisesti voi olla yksimielinen!

      Hankkeena ja laitoksena se on jo lähtökohdiltaan, perustamisestaan lähtien ollut täynnä ristiriitaa.

      Mainittakoon, että alkutahdit lyötiin juuri Treella ja todella epärehellisissä merkeissä.

      Se, mikä ei ole syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ei myöskään elä ja saa Hengen siunausta!

      Tästä on kysymys ristiriitojen repimässä.

    • voi itkua

      Eikös se eräs TT julistanut ja valistanut meitä niin kalliisti tässä taannoin kuinka vain ja ainoastaan nämä kirkkohiipparit ovat niitä tulevaisuuden tekijöitä!

      Jokohan T:lla on liperit tilattuna,.. puuvillaisetko, joita voi painella sitten villaisella, vaiko ihan kiinansilkkiä, ovat lepattimet leuan alla.

      siis voiko olla enää mitään lapsellisempaa ja hengettömämpää touhua pettereineen kuin tämä helluntain typerin hanke!

      ei ole ainakaan vastaan tullut vastaavaa. vielä.

      seuraava on sitten kunhan alkavat vauvoja kastaa esikuviensa mukaan, ja tulee satavarmasti, laittakaa muistiin.

      • S.A.

        En ole itse tullut koskaan kuulleeksi sellaista väitettä, että vain tämän uskonnollisen yhdyskunnan edustajat olisivat "tulevaisuuden tekijöitä". (Ei varmaan tämä TT ollut kukaan tamperelainen?) Mutta varmaan on voinut sanoakin. Kun on tunteet kuumentuneet puolin ja toisin, niin sitten voi sanoa paljon harkitsematonta.

        Itse ajattelen, että eniten tässä uskonnollisessa yhdyskunnassa on vastustusta herättänyt nimi KIRKKO. Kirkko-sana on helluntaiseurakunnissa mielletty tarkoittamaan luterilaista kirkkoa ja kirkko oli menneinä vuosikymmeninä "kaiken pahan alku ja juuri". Jos olisi valittu joku muu nimi kuin helluntaikirkko, niin vastustus olisi voinut olla 50-75% vähäisempää. Kuten eräs tuttavani totesi aikanaan, että "hän on aikanaan eronnut kirkosta (=ev.lut.), eikä enää liity takaisin. Muut saa liittyä vapaasti, jos haluavat." Ja takaisin liittymisellä tarkoitti "helluntaikirkkoa".

        Baptistiyhdyskunta on ollut uskonnollinen yhdyskunta jo kauan, mutta en tiedä, että se olisi herättänyt pelkoa lipereistä ja lapsikasteista.

        VapaaKIRKKO on ollut uskonnollinen yhdyskunta jo lähes sata vuotta, mutta siellä kai kastekäytäntö on lähestynyt helluntailaista. Käsittääkseni aiemmin oli paljon enemmän lapsikasteita.


      • S.A.

        Eli: jos nimi olisi valittu toisenlaiseksi kuin helluntaikirkko, niin kenellekään ei olisi edes tullut mieleen puhua lipereistä tai lapsikasteesta.

        Nimi "kirkkohan" valittiin kai etupäässä siksi, että kansainvälisesti englanninkielisessä maailmassa Church on hyvin vakiintunut nimitys vapaakristillisille seurakunnille, ja Kirkko-pohjainen sana on monessa muussakin kielessä varsin neutraali ilmaus.

        Suomessa sana kirkko taasen on helluntaiseurakunnissa ollut aikanaan jotakuinkin haukkumasana, joten sen vuoksi nimi olisi saanut olla mieluummin joku toinen.


      • tode*
        S.A. kirjoitti:

        Eli: jos nimi olisi valittu toisenlaiseksi kuin helluntaikirkko, niin kenellekään ei olisi edes tullut mieleen puhua lipereistä tai lapsikasteesta.

        Nimi "kirkkohan" valittiin kai etupäässä siksi, että kansainvälisesti englanninkielisessä maailmassa Church on hyvin vakiintunut nimitys vapaakristillisille seurakunnille, ja Kirkko-pohjainen sana on monessa muussakin kielessä varsin neutraali ilmaus.

        Suomessa sana kirkko taasen on helluntaiseurakunnissa ollut aikanaan jotakuinkin haukkumasana, joten sen vuoksi nimi olisi saanut olla mieluummin joku toinen.

        osuit asian ytimeen, S.A.! Nämä ns. perinteiset ystävät ovat aina suhtautuneet varsin vihamielisesti evlut- ja ortodoksikirkkoon. Ikävä sanoa, mutta mielestäni palstamme doctor edustaa tätä kansanosaa erinomaisesti.


      • koditon1
        tode* kirjoitti:

        osuit asian ytimeen, S.A.! Nämä ns. perinteiset ystävät ovat aina suhtautuneet varsin vihamielisesti evlut- ja ortodoksikirkkoon. Ikävä sanoa, mutta mielestäni palstamme doctor edustaa tätä kansanosaa erinomaisesti.

        Voin todeta itsestäni, etten suhtaudu "vihamielisesti" muihin kirkkokuntiin.

        En vain näe vieläkään oikeana kirkonmuodostuskuviona sitä, että valmiiden seurakuntien sisälle, pesivän käenpoikasen lailla, tunkeudutaan ja sysätään vanhemmat jäsenet ulkopuolelle ja vallataan seurakunta varoineen päivineen.

        Mikään ei olisi estänyt perustamasta ihan reilusti alusta alkaen uutta yhdyskuntaa, mutta kun piti valmiille päästä.

        Tamperelaiset eivät olleet valmiita tällaiseen. Hyvä niin. Jälkimainingit vuosien jälkeenkin vaikuttavat epäedullisesti niissä seurakunnissa, joissa kovalla kädellä on "pantu asiat järjestykseen" ja siirretty omaisuus yhdistykseltä pois.


      • .....
        koditon1 kirjoitti:

        Voin todeta itsestäni, etten suhtaudu "vihamielisesti" muihin kirkkokuntiin.

        En vain näe vieläkään oikeana kirkonmuodostuskuviona sitä, että valmiiden seurakuntien sisälle, pesivän käenpoikasen lailla, tunkeudutaan ja sysätään vanhemmat jäsenet ulkopuolelle ja vallataan seurakunta varoineen päivineen.

        Mikään ei olisi estänyt perustamasta ihan reilusti alusta alkaen uutta yhdyskuntaa, mutta kun piti valmiille päästä.

        Tamperelaiset eivät olleet valmiita tällaiseen. Hyvä niin. Jälkimainingit vuosien jälkeenkin vaikuttavat epäedullisesti niissä seurakunnissa, joissa kovalla kädellä on "pantu asiat järjestykseen" ja siirretty omaisuus yhdistykseltä pois.

        "Evangelista" asialla


      • oli asiaa
        ..... kirjoitti:

        "Evangelista" asialla

        Ahaa ja sekö oli se asian pointti, kuka on asialla!?

        mitäs jos asialla olija olikin asialla, toisin kuin pianistinampujat.


      • .....
        oli asiaa kirjoitti:

        Ahaa ja sekö oli se asian pointti, kuka on asialla!?

        mitäs jos asialla olija olikin asialla, toisin kuin pianistinampujat.

        "Evangelista" vois pysyä kotikonnuillaan


      • halot
        tode* kirjoitti:

        osuit asian ytimeen, S.A.! Nämä ns. perinteiset ystävät ovat aina suhtautuneet varsin vihamielisesti evlut- ja ortodoksikirkkoon. Ikävä sanoa, mutta mielestäni palstamme doctor edustaa tätä kansanosaa erinomaisesti.

        miksi sä olet niin katkera omilles? jos et pääse tuosta katkeruudesta se vie sut helvetinmajoille olit sitten perinteinen tai kirkkolainen


      • vanhatuojuttu
        S.A. kirjoitti:

        Eli: jos nimi olisi valittu toisenlaiseksi kuin helluntaikirkko, niin kenellekään ei olisi edes tullut mieleen puhua lipereistä tai lapsikasteesta.

        Nimi "kirkkohan" valittiin kai etupäässä siksi, että kansainvälisesti englanninkielisessä maailmassa Church on hyvin vakiintunut nimitys vapaakristillisille seurakunnille, ja Kirkko-pohjainen sana on monessa muussakin kielessä varsin neutraali ilmaus.

        Suomessa sana kirkko taasen on helluntaiseurakunnissa ollut aikanaan jotakuinkin haukkumasana, joten sen vuoksi nimi olisi saanut olla mieluummin joku toinen.

        "VapaaKIRKKO on ollut uskonnollinen yhdyskunta jo lähes sata vuotta, mutta siellä kai kastekäytäntö on lähestynyt helluntailaista.
        Käsittääkseni aiemmin oli paljon enemmän lapsikasteita."

        Koskahan tämä aiemmin on ollut ? Koska niin kauan kun minä olen vapiksesta tiennyt, siellä KASTETAAN vain USKOONTULLEET.
        Kaste
        " Vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan kristillinen kaste toimitetaan uskoville veteen upottamalla Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."
        http://www.svk.fi/?sid=256


      • S.A

        Tietoni ovat pohjautuneet siihen, mitä vanhempi polvi on puhunut. Vapaakirkon sivuilta löytyi tällainen maininta:

        "Vaikka uskovien kastaminen olikin jo kauan ollut vallitseva käytäntö, poistettiin vuonna 1974 monien vaiheiden jälkeen teoreettinenkin mahdollisuus toisenlaiseen käytäntöön."

        Eli ei ole pitkään aikaan ollut enää edes mahdollista vauvojen kastaminen.

        http://www.svk.fi/?sid=232


      • todellahuolestunut

        * Jospa nyt hoksaisitte, miksi on tätä ikuista kahtijauutumista, ja miksi jakaa erikasteihin ? Siihen on ihan helppo ja yksinkertainen selitys. Mennäänpä helluntailaisuuden , lähes juurille, siihen aikaan jolloin kirkko oli hellutaiserk. pää vihollinen, kirkon taholta. Silloin hs. säilyi yksimielisenä ja luotti saarnaajiin, joka oli ihan oikein, että luottivat, koska silloin hs. saarnattiin Raamattua Pyhän Hengen voitelussa aidosti, Henki oli voimakkaan läsnä lähes joka kokouksessa mitä silloin pidettiin , lähinnä eteleäpohjanmaalla, jolloin siellä oli voimakasta herätystä, huomaa, jääräpäisemmissä maakunnissa, ja silti sopu hs. säilyi, juuri siksi, kun heirä kunnioitettinja uskottiin johtajiin ja heitä pidettiin kaksinkertaisen kunnian ansainneina, oikeasti.
        Nyt on hajaannusta siksi, että on oikeastaan henkien " sota " käynnissä. On vierasta verta sisällä Kristuksen ruumiissa, on valvominen unohtunut johtajilta varsinkin, sisään on päässyt ei uudestisyntymätönä väkeä Kristuksen ruumiin jäsenksi, tämä on todellista, ei pidetä seurakuntaa enää pyhänä, otetaan jäseniä mistä saadaan, opetus on täysin hakoteilla, on väärää suvaitsevaisuutta, esm. lapsikastettuja aikoinaan , he kun pyrkivät hs. kuntaan, ei olla oikeasti uudestisynnytty, uskotaan kyllä kirjaimessa ja se eksyttää vanhemmat hyväksymään heitä hs. jäsenyyteen, ja oikesati he eivät ole kastetut Jumalan Hengessä Kristuksen ruumiiseen, ja he saavat vaikustus valtaa, ei enää Pyhä Henki ohjaa , vaan inhimillinen viisaus ja järkiperäiset ratkaisut ja toiminnot, ja raha on tullut määrääväksi tekijäksi, jopa niin, että jos on rahaton, ja heikko taoloudelliseti, on suorastaan halveksittu seurakunnissa. Seurakuntalalisia arvostetaan edestä maallisen omaisuuden ja opintojen antamien ammattinimikkeiden ansiosta. Yllä mainittujen asioiden vuoksi varmaan Jeesuskin, joka tunsi tulevat seurakuntien vaikeudet, että " löytäneekö Hän uskoa maanpäältä?" Tämä sotien jälkeinen aineelliseti menestyksekäs aikakusi on muovannut myöskin uskovaisia, olemme alkaneet rakastamaan tätä ajallista elämää, ja varsinkin kun enemmistö seurakunnissa on varakkaita, heillä on " onnellinen" elämä, ja vielä seurakunta paikka etumaisissa penkeissä, ja kun luentojen tuloksena on alettu uskomaan, että kaikki on Jumalan siunausta, heidän kohdallaan, ja vähemmän varakkat ja velalliset on niitä, jotka Jumala on jättänyt oman onnensa nojaan, näin karrikoidusti sanottuna että ymmärretään mitä tässä tarkoitan. Seurakunnat ei ole puhtaasti vain Pyhän Hengen johdossa, jos lainkaan, raha johtaa. Ja nyt on myös aitoja Hengessä palavia aidosti uudestisyntyneitä kaikissa h-seurakunnissa, ja he jos vaan sanovatkaan jotain nykyistä henkeä vastaan, usein eivät nöyrinä ja Sanalle kuuliaisina eivät sano mitään. On hengelliseti kuollutta toimintaa liian paljon ja sen kannattajia liian palon, siksi, " löytäneekö Jeesus uskoa maanpäältä tullessaan takaisin ? En usko, että tätä tilanetta enää koskaan saadaan enstiselleen. Yksi hyvä yritys voisi olla mahdollista, että siinä saataisiin siunaus veljesten kesken. H-kirrkko ja Herran kansa osapuolet onnistuisvat sopimaan riitansa ja palaisiva Raamattuun Vapahtajan ristin juurelle sopimaan Hänen ristin veren kautta erimielisyytensä, se voisi johtaa laajempaankin uskovein todelliseen Hengen yteyteen, pois maailmallisesta , uskonnollisesta lihallisesta egumeniasta , todelliseen Hengen kautta , ensin Kristkseen ja Hänen kauttaan Hengen yhteyteen keskenämme, anteeksi annon ja saamisen kautta.


    • Vanha vara

      On niin tai näin, mutta selvää vastustusta olemassa Tampereella vieläkin, vaikka monta sataa joutui eroamaan seurakunnasta. Kuinka tämä on mahdollista, kun niin kovasti maihostetaan ilmisten kunnioittamista? Teuvo Tikkanen tosiaan ilmoittautui jyrkästi helluntaikirkko-mieheksi, tulevaisuuden tekijäksi. Samalla kertaa vanha helluntailaisuus sai häneltä kovan tuomion.

      • S.A.

        Tämä Teuvo Tikkanen on minulle tamperelaiselle täysin tuntematon henkilö, mutta nettihakujen perusteella hänellä on näyttänyt olleen yhteyksiä ainakin Poriin.

        Eli: ei häntä kannata yhdistää Tampereen helluntaiseurakuntaan.

        Huhut monesta sadasta eronneesta Tampereella lienevät liioiteltuja. Ja yhtä paljon kuin oli lähtijöitä silloin 2007 vuoden paikkeilla, taisi olla vuoden kahden päästä Missioon.

        Pirkanmaan Perinteiseen helluntaiseurakuntaan on kai tullut ihmisiä muualtakin kuin Tampereelta.


    • DoctorT

      Niin Teuvo Tikkanen kuin muutkin harhaanmenneet vielä kerran heräävät,tosin myöhään!

      Helluntaikirkkohanke EI OLE JUMALASTA,siksi siellä on väkivaltaa eikä totuudellisuutta!

      Tikkasen tavoin niin meni kadotti ensirakkauden ja samalla Jumalan ja Hänen sanansa kunnioituksen.

      • pietu73

        se on tämä kirkkohanke aivan samanlaista propagandan levitystä, puolitotuuksia ja vehkeilyä kuin tämä homohankekin.


    • Penninen

      Helluntaikirkkolaiset edustavat pääasiassa kovia arvoja; äänestävät äärikovaa oikeistoa, toimivat itsekkäästi työelämässä, kasvattavat omaa varallisuuttaan, ovat paikalla aina ensimmäisinä vaatimassa omaa osaansa...

    • * Hyvä Tamperelaisille, että kunnioittavat Jumalaa, enemmän kuin ihmisiä, ja vanhat kyllä tuntee Raamatun ja mitä se sanoo seurakuntajärjestyksestä. Sana jos vaihdetaan ylistykseen ja bräreihin, niin hakoteillä olllaan !

      • S.A.

        Sana jos vaihdetaan ylistykseen...? Ei Daavidkaan vaihtanut Sanaa ylistykseen, vaan hän oli vahvasti sekä sanan että ylistyksen mies. Ja jos Daavid oli sitä, niin meidänkin on syytä olla!

        Mutta ylistyksen on syytä olla palavaa, samoin kuin rukouksen ja julistuksen.


      • hyh kertakaikkiaan
        S.A. kirjoitti:

        Sana jos vaihdetaan ylistykseen...? Ei Daavidkaan vaihtanut Sanaa ylistykseen, vaan hän oli vahvasti sekä sanan että ylistyksen mies. Ja jos Daavid oli sitä, niin meidänkin on syytä olla!

        Mutta ylistyksen on syytä olla palavaa, samoin kuin rukouksen ja julistuksen.

        Kirkkotouhu oli ja on Helluntain typerin hanke sen syntymästä tähän päivään.

        enkä voi antaa minkäänlaista arvoa sellaisille uskoviksi itseään tituleeraaville jotka pakkopaukuttivat Kirkon helluntaiseurakunnan keskikäytävälle, sen suurempaa pöljyyttä on vaikeaa kuvitella, joka vielä olevinaan Jumalan nimissä tehtiin!

        Ainuttakaan sellaista en pönttöön päästäisi jos se minusta riippuu.

        Ja Pori nyt on jo sellainen taso ettei viitsi edes ajatella koko paikkaa.


    • Pasi Toivonen

      Suomen 50 000 helluntailaisesta muutama tuhat kuuluu Luterilaiseen kirkkoon (ja yksi katoliseen kirkkoon - joutuu varmaan siitä hyvästä helvettiin). Luterilaiseen kirkkoon kuuluvat haluavat säilyttää kaksoisjäsenyyden, siksi Helluntaikirkko ei saa laajaa kannatusta.

      Miksi he haluavat kuulua molempiin kirkkokuntiin. Vastaus lienee siinä että he tuntevat jonkin asteista epäluottamusta Ev. Lut. kirkkoa kohtaan, mutta myös helluntailaisuutta kohtaan.

      • koditon1

        Pasi Toivanen, jos "muutama tuhat kuuluu luterilaiseen kirkkoon" helluntailaisista, se ei selitä kirkkoaatteen hidasta etenemistä alkuunkaan. Taitaa olla muutama kymmenetuhatta hellaria, jotka eivät suostu taipumaan kirkolliseksi. Ja kyseessä ei todellakaan ole ns. perinteiset!
        Yhdyskuntaseurakuntaa ei koeta merkittävänä "tulevaisuuden tekijänä" hengellisessä mielessä.
        Kaikkinainen menestys kun tulee ainoastaan Taivaalliselta Isältämme .


    • mikkrelinmies1

      Tämä Teuvo Tikkanen vahva on Israelfani ja varmasti vilpitön uskossaan. On nyt Lapinlahden hell.srk:n saarnaaja ja jos on yhteyksiä Poriin, niin Veikko Kokkonen oli aikanaan myös Lapinlahden saarnaajana. Veljet varmasti muistelevat menneitä. TAmpereen yhteyksistä en tiedä, kenties vierailevana saarnaajana käynyt kunnon Mansen Saalemissa Aleksanterinkatu 18. Tikkanen tuli Kiuruvedellä uskoon joskus 1980-luvun vaihteessa, alkoi heti todistella. Sai sitten JUmalan valtakunnan työhön. Että näin. Siunausta vaan Teuvolle. Kyllä sitä ollaankin jo vanhoja, mutta jaksetaan kiistellä seurakuntamallista. Joku on sanonut että aika hoitaa tämän asian.

      Muistetaan rukouksin huomista 28.11. kun Eduskunta äänestää sukupuolineutraalista avioliittomallista. Kansanedustaja Mika Niikko on esiintynyt tyylikkäästi puolustaen perinteistä avioliittomallia, miehen ja naisen välinen liitto.

    • Puistattaa ihan

      Kuinka nyt rupesi tuntumaan, että helluntailaisuus on paljon pahempi kuin ateismi? Ateistit tai normiluterilaiset (siis ei-uskovat, välinpitämättömät, evvk:laiset) eivät tappele työpaikoillaan, harrastusseuroissaan, ammattiliitoissaan yms. paikoissa läheskään niin paljoin kuin nämä helluntailaiset, jotka vielä väittävät olevansa uskovaisia!!!! Aivan käsittämätöntä pahuutta, selkäänpuukottamista, huijausta ja rosvousta ns. seurakunnassa!

    • Vastuuvalinnoista

      1.Kor.6: 9.". Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, 10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. .."

      Room.8: 5.".. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. 6. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; 7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. 8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset..."

      Jaak.4: 4." Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen..."

    • kunniatonta

      Olisin kaivannut aloitukseen aivan dokumentointia ja linnkkiä ko. uutiseen. Alla jotakin jo elettyä.

      "Oikeus piti tekoa kunniattomana ...Helluntaikirkko vei miljoonaomaisuuden" - 1.11.2012

      "Käräjäoikeus mitätöi helluntaiseurakunnan varojen siirtämisen uudelle Helluntaikirkolle."

      - http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012110116275317_uu.shtml

      • koditon1

        Pohjoisen suuressa seurakunnassa palautettiin yhdistykselle (jota oltiin jo kuoppaamassa) kirpputoritoiminnot. Ja syynähän ei ollut mikään sen hienompi asia kuin raha. Valtion edut noukitaan sieltä, mistä ne saadaan - yhdyskuntaseurakunnan kirpputorit eivät ole oikeutettuja minkäänlaisiin tukiin. Pahoin parjatusta yhdistyksestä tulikin pelastava enkeli.


    • eikirkkohelluntaita

      Pattiin ottaa tämä kirkkohullutus edelleen! Kaikki sen puuhamiehet on samanlaisia pöhöegoja, joita en seurakuntaan huolisi missään tapauksessa, pysykööt vaan siellä tapuleissaan kelloja puunaamassa!

      Helluntai on rikottu, eikä se koskaan enää korjaannu, kuka siitä ottaa vastuun, onko siitä ollut puhetta siellä tulevaisuuden tekemisissä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe