Häivähdys - Suolistotarina

Olen lukenut, kuittaus tehty.

Juuri näinhän minullekkin kävi (tai ennyt oikein muista...)

"Ei hätää tämä ei satu, se on vain pieni nipistys.", Valkotakkinen sanoi.
Hänellä oli ilkeä virne kasvoillansa. Mitäköhän ainetta mahtoi olla tuossa ruiskussa, tuskin mitään parantavaa kuiteskaan. Onneksi muistin, että partiossa opetettiin vetämään aina itsensi täyteen ilmaan, kun olet köysissä. Puhalsin ilman pois ja köyset löystyivät tarpeeksi ja pääsin pois.

Valkotakkiset hyökkäsivät kimppuuni.
"EI! Ette voi koskea viattomaan naiseen!" , kiljaisin.
"Kyllä voimme!" , valkotakkiset nauroivat.
Ei noille järkipuhe auta, ties mitä ovat tehneet muille täällä oliskelijoille. Siis... suolistolaisille. Paikka vaikuttaa olevan jonkinlainen mielisairaala. Tuon ruiskun täytyy tehdä jotain potilaille. Tyypit lähestyivät minua kohti. He ovat miehiä, kyllä minä aina näppärä tyttö miesten kanssa olen. He eivät voi vastustaa yhtä asiaa.
"Pian saat pyyhkiä muistosi meistä ja tunnet olevasi täällä omasta tahdostasi, kuin muutkin." , Toinen heistä nauroi.
He ovat siis pyyhkineet muiden asukkien muistoista nappauksen, jotta he eivät muistaisi mitään tästä labrasta tai ruiskusta. Saati sieppauksesta! Se on syy miksi kukaan ei ole ikinä poistunut täältä. Ajatuksissani huomasin, että tyypit olivat jo melkein kiinni meissä ja toinen heistä osoitti minua ruiskulla.
"Eeeei!"
Juoksin kauemmas. Katsoin miehiä hetken.

"Tunnelma käy yhtä kuumana kuin te komistukset."
Aloin flirttailla miehille ja riisuin takkiania. Miehet pysähtyivät ja katsoivat minua hämillään. Hetken päästä he näyttivät jo kiinnostuneilta ja aloin riisua paitaakin.
"Ehkä voimme sittenkin odottaa hetken.", miehet sanoivat yhteen ääneen.
Lähestyin miehiä ja he olivat aivan lumoissaan. Riisuin liivini ja miehet katsoivat minua. Heilutin ja pitelin rintoja, kuin p*rn*tähti aikoinaan.
"Tulkaa vain."


Menin ihan miesten lähelle ja toinen heistä kouraisi rintaani. Potkaisin miestä palleille ja löin toiselta tajun.
"Idiootit!"
Nappasin vaatteni ja lähdin juoksemaan. Juoksin ja samalla laitoin liivejä paikoillensa. Lähin ulos pääsy häämöttikin lähellä. Toinen miehistä juoksi perässäsini, mutta olin häntä nopeampi. Yritin avata ovea, mutta pahus vieköön se oli lukossa. Olin siis umpikujassa, kun tuo sekopää lähestyi minua ruiskun kanssa.
"Vai, että oikein prostituttia.", hän sanoi vihaiseen äänensävyyn.

Hän otti minusta rajusti kiinni ja osoitti minua ruiskulla. Tajusin heti, että mitään ei ole enään tehtävissä. Nyt vain suurella älyllä voisi selvitä tälläisestä tilanteesta.
"Kuules, kaverisi on tuolla tainnutettuna, etkö edes auta häntä!"
"Lähitsit vain pakoon.", hän mutisi.
Nyt on keksittävä jotain todella ovelaa. Mietin hetken ja katsoin tyyppiä, joka oli lyömässä ruiskua minuun. Käytä naisellisuuttasi.
"Ei!"
Puraisin miestä kädestä niin, että hänen otteensa ruiskusta hupeni ja hän karjaisi. Tämän jälkeen otin hänet naamanaamakkain ja suutelin tätä. Tätä en kyllä ikinä toista kertaa tee, mutta nyt oli vain pakko. Suudelman aikana löin tajun tuolta sivistymättömältä ahdistelijalta.
"Se oli helppoa, no mitä voit odottaa miehiltä."
Huomasin, että tyypillä oli huoneen oven lukon avain. No minun oli pakko ottaa se.

Kävelin ovea päin. Aikoja sitten tainnuttettu kaveri alkoi heräillä. Lähdin juoksemaan, mutta hän alkoi saavuttamaan minua.
"En voi antaa tämän tapahtua nyt!"
Minulla on tärkeitä tietoja tästä paikasta, tietoja joita kellään muilla ei ole. Tietoja joista kukaan Suolistolainen ei tiädä! Tietoja jotka ovat arvoikkaita. En saa menettää niitä. Juoksin ovea kohti ja tyyppi seurasi ripeästi perässä. Muistin, että ovi oli lukossa. Mutta olihan minulla avain. Avasin oven niin ripeästi kuin pystyin, mutta tyyppi oli ihan kintereillä.

Juostuessani tulin pitkälle käytävälle. Tyyppi seurasi minua. Juoksin niin kovaa kun pystyin, mutta voimani alkoivat jo huveta. Seuraajani oli liian nopea ja kestävä. En voi hävitä nyt. En saa! En voi! Tyyppi otti jalastani kiinni ja kaatoi minut. Epämääräinen, mutta kova huutorefleksi ilmaantui automaattisesti. Tunsin ruiskun ja päässäni alkoi sumeta.
"Minä hävisin..."

[Jatkuu]

Pari kysymystä:

Mitä mieltä olettekin kun tyyppi oli tyttö?

Oletitteko hänen olevan poika?

"#Yolo# #Trotski on homo# #Ebzu on ihastunut Raippariin# "

Missä minän olinkaan. Näin tekstejä ympärilläni, mutta pian ne häipyivät. Heräsin huoneessani. Viimeinen muistikuva on metsästä, jossa eksyin. Ehkä olin nukahtanut metsään ja poliisi toi minut sieltä kotiin. Jotain outoa tässä kuiteskin olisi, ihan kuin olisin unohtanut jotain. Ihan kuin muistista puuttuisi palanen. Tuli mieleen taas se Robinin ärsyttävä laulu.

Katsoin huonettani ja päätin lähteä keittiöön syömään aamupalaa. Avasin huoneeni oven ja huomasin pitkän käytävän. Mistä lähtien huoneessani on ollut pitkä käytävä? Katsoin käytävää ja aloin kävellä sitä. Näin jonkun viiksekkään miehen kuvan ja paljon ovia. Tajusin heti, että tämä paikka ei ollut koti. Mutta mikä laitos tämä sitten oli? Ketään ei näkynyt käytävällä, mutta ovia oli paljon. Katselin ovissa lukevia nimiä.
"Kuka muka on tyyppi nimeltänsä Biologinalku?"
"Salanimiä varmaan, mutta miksi tuo kuulostaa niin tutulta."
Katsoin oman oven nimeä.
"Tyhjää..."
Minulla ei siis ollut minkäänlaista salanimeä. No miten minulla voisi ollakkaan, kun minut tuotiin tänne vasta eilen. Mutta mikä tämä paikka on ja miksi olen täällä. Ehkä tämä kaikki onkin vaan unta. Katselin paikkoja ja huomasin käytävän olevan todella pitkä.
"Täällä on varmaan kaikki asukkaat."
Astelin hetken kohti käytävän päätä ja näin, että se johti toisiin huoneisiin. Hetken vaelluksen päätytyttyä pääsin olohuoneeseen, jossa oli joitakin tyyppejä. He näyttivät oudoilta.

"Pöö, olet varmaan uusi!", Takaani kuului ääni.
Käännyin katsomaan tyyppiä. Tyypillä oli kommunistimerkki käteen tatuoituna ja oudonnäköiset lasit. Hänen tyylitajunsa oli kuin 60 lukua. Hänen silmänsä tuijottivat minua pelottavasti ja hän hymyili. Hän oli todella oudon ja karsean näköinen. Lähdin juoksemaan pakoon käytävelle.
"Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik!"
Olen varmaankiin päätynyt jonkinlaiseen mielisairalaan. Nyt täytyy vain miettiä mistä täältä pääse pois. Katsoin pitkänlaista käytvää ja kävelin sitä eteenpäin. Kuulin, kun jonkun huoneesta kuului mekkalaa. Sieltä astui ylös minua paljon pidempi tyyppi, jolla oli mustat viikset ja blondi tukka. Tyyppi mutisi jotain Ruotsiksi ja sanoi olevansa Herre. Mitä sekin mahtoi tarkottaa? Hän myös pyysi minua väistämään ja ehdotti minua vaimokseen, hän vaikutti joltain pähkähullulta Ruotsin kuningaalta. Päähäni tuli ajatus ja mutisin itsekseni.
"Onko täällä yhtään järkevää tyyppiä?"
Seuraavana kohtasin pienen ja viattoman näköisen Siilin, mutta se ei ollutkaan niin viaton kuin luulin. Se tarrautui jalkaani kiinni, enkä saanut sitä pois. Pian joku noin 14 vuotias poika astui huoneestaan ulos.
"Herra Siili missä olet ollut!", hän huusi siilille.
Hän otti sen pois jalastani ja laittoi sen huoneeseensa.
"Pysytkin täällä!", hän sanoi ja paiskasi huoneen oven kiinni.
"Eh kiitos..."
Tähän asti olin kohdannut vain outoja tyyppejä, ehkä seuraavaksi vastaan tulisi joku järkevä. Kävelin ja katsoin käytävää. Yhtäkkiä huoneesta astui ulos pitkähkö tyyppi. Tyyppi tuuppasi minut epähuomiossa maahan.
"Auts, mitä sinä..!"
Tyyppi antoi minulle käden ja katsoi minua.
"Anteeksi se oli vahingo.", hän sanoi.
Katsoin häntä silmiin ja nousin ylös. Hän oli komea. Tunsin punan poskissani. Hän vaikuttikin järkevimmältä kuin muut tähän asti tavatut. Jotenkin hän näytti minusta tutulta.
"Anteeksi, mutta olettekin varmaan uusi täällä", hän sanoi.
"Öh... kyllä."
Hän katsoi minua ja hymyili. Hymyilin takaisin ja katsoin häntä.
"Sinut minä näinkin jo eilen." , Hän sanoi ja hymyili.

Mitä? Enhän minä täällä ole eilen ollut. Nyt hän on varmaan erehtynyt henkilöstä.
"Mutta tulin tänne vasta tänään..."
Hän katsoi minua kummastuneena.
"Mutta mehän tapasimme jo eilen, etkö muista?", Hän sanoi.
"Mutta kun en ole koskaan nähnytkään sinua!"
Hän alkoi selittämään koko juttua ja kertoi olevansa Biologinalku.
"Siis kävelimme metsään?"
Katsoin häntä ja mietin, että oliko hänkään niin järkevä kuin aluksi vaikutti. Hyvästelin hänet, koska minun täyty miettiä. Mutta sain yhden tärkeän tiedon, salanimeni. Olen siis Sivistynyt Lukiolainen tai se olen sanonut olevani. No siksi he saavatkin minua kutsua.

Kävelin käytävää pitkin ja mietin. Miksi muistini ei sano mitään, mutta hän tuntui tutulta? Kävelin käytävää pitkin toiseen päähän käytävää. Paikassa oli rautaovi, jossa luki "Vaara! Älä mene sisälle!" Mietin mitä sisällä oli, mutta uteliaisuus voitti. Halusin todella tiätää, mitä sisällä oli. Avasin oven ja huomasin vain pimeän käytävän. Mennäkö vai eikö mennä? Rohkeus voitti ja päätin mennä käytävää pitkin, koska ehkä siellä oli jotain tärkeää tietoa minulle. Pimeää käytävää käveltyäni huomasin käytävän päässä rautaoven, johon tarvittiin salasanaa. Kuulin askelia ja tajusin, että joku oli tulossa. Nojasin seinää vasten ja toivoin, että hän ei pimeässä huomaisi minua. Ohi käveli valkotakkinen tyyppi, joka näppäili salasanan.
"69243340"

[Jatkuu, koska 5000 merkkiä]

Kommunistimerkki!?!!? För helvete!

[Se tunne kun olin saanut juuri hyvän alun ja sitten painoin" sulje välilehti"-painiketta.]

#Tasa-arvoinen avioliittolaki toteutuu!# #Tukija värjää viiksiänsä# #Trotski teki wessassa jotain epäilyttävää#

Nasse ei kovin pitänyt seinään sprayatuista teksteissä, etenkään hakarististä ja Hitlerin kuvasta. Raippari hyppeli pitkin olohuonetta.
"Homoavioliitot sallittiin!", Raippari hihitteli.
"Olet sanonut tuon jo 156 kertaa.", Tukija huokaisi.
"Mutta eikös se olekkin hieno asia.", Fluttershy huomautti.
Hän heilutti sateenkaarilippua, samanlaista jota raippari oli heiluttanut viikko sitten.
"Onhan se.", Biologi haukotteli.
Hän oli väsyneen näkönen, koska pimeän takia ei ollut päässyt linturetkille.
"Tulispa jo lunta.", Biologi mutisi.

Tuollahan on Biologinalkukin, se komea ja hyväkuntoinen nuori poika. Kuka tuo outo tyyppi on, jota he kutsuvat Raippariksi? Vaikuttaa kaikista oudoimmalta ja hassuimmalta tyypiltä. Unohdin juuri, että minun piti miettiä miten pääsisin täältä pois. Eikä katsoa noiden kahden typerää vakoilutelevisiota. Muistin juuri miten kireälle he olivat sitoneet köydet. Ainakin noilla menee viälä pitkä aika valmistellessaan rokotetta, joka tuhoaa koko muistin. Tunnistelin taskujani, mutta siellä ei ollut mitään hyödyllistä. 5 sentin kolikko, lompakko, kännykkä. Mutta ehkä kolikosta voisi olla jotain hyötyä.

Sain kolikon otettua taskustani ja hinkkasin sitä köysiä vasten. Pitkän hinkkaamisen jälkeen sain köydet katki, mutta silloin rokoite oli jo melkein valmis. Ei olisi pitänyt vakoilla heitä, vaivuin hetkeksi muistoihin.
Kävelin pimeää käytävää, kohtasin valkotakkisen tyypin, joka oli toinen noista tolloista. Hän näppäili tämän laboratorion salasanan ja avasi rautaoven. Sen jälkeen näppäilin oven koodin ja avasin sen, mutta valitettavasti kompastuin kynnykseen. Tyypit huomasivat minut, lähdin juoksemaan käytävää pitkin, mutta pahuksen ovi oli kiinni. Kun sain se auki toinen tyypeistä tarrasi jalastani ja he sitoivat minut köysiin. Ja alkoivat valmistella rokotetta, viihteksii he antoivat minun katsoa todella suuresta vakoilutelevisiosta muiden huoneiden tapahtumia. Ja nyt minä olen tässä, pakenemassa taas.

Heräsin muistelmista ja huomasin, että toinen tyyppi lähestyi minua uhkaavasti. Avasin rautaoven sisäpuolella ei näet ollu salasanaa. Lähdin juoksemaan täysiä ovea kohti, jossa oli muiden täällä asuvien tyyppien huoneita. Paiskasin oven kiinni ja juoksin. Miksi kukaan ei ole ikinä mennyt tuonne käytävään saati laboratorioon. Nyt sen keksin, he rokottavat heidät aina ja he unohtavat koko tapahtuman. Siksi kukaan ei ikinä tiädä tuosta paikasta mitään, mutta kohta he kaikki tiätävät totuuden. He saavat tiätää kaiken tästä paikasta! Juoksin niin täysiä kuin pääsin ja vihan tunne sen kuin nopeutti minua. Tyypit olivat jo kaukana takana, eivätkä he enään seuranneet minua.

Valvontakamera nauha 1:

Valkotakkiset tyypit keskustelivat keskenään.
"Meidän täytyy kutsua vakooja antamaan hänelle tämän rokotteen."
"Niin täytyy!", toinen heistä totesi.

Kävelin rauhassa olohuoneeseen, jossa nuo oudot tyypit olivat. Yksi leipoi keksejä, se ihan kajahtanut oli lähtenyt johonkin, tuo kauhistus makasi sohvalla ja yksi vahasi viiksiään. Toisinaan oli tuolla yksi edes hieman järkevältä vaikuttava tyyppi, Biologinalku. Ajattelin kertoa hänelle ensimmäisenä tästä. Istuin Biologin viereen ja katsoin häntä.
"Terve sopiiko jos liityn seuraan?"
"Tottakai!", hän sanoi.
Täällä oli liian paljon ihmisiä, en minä täällä voisi kertoa tätä tietoa. Ties mitä nuo kaistapäät keksisivät. Otin Biologia kädestä.
"Tule, minulla on asiaa ja se on salaista."
"Selvä...", Biologi sanoi hölmistyneen näköisenä.
"Kuinka salaista?", yksi noista sivistymättömistä huusi.
"Se ei teille sivistymättömille kuulu!"
Vein Biologin alkua käytävälle ja avasin huoneeni avaimellani.
"Terve tuloa matalaan... siis vaatimattomaan huoneeseeni."
"Okei, onpa kiva pieni huone.", Biologi sanoi.
Suljin oven ja menin istumaan sängylle ja katsoi Biologia silmiin.
"Minulla on sinulle vakavaa asiaa."
"Kuten mitä?", Biologi sanoi hämmästellen.
"Olen saanut tärkeää tietoa, joka voi mullistaa koko tämän paikan tulevaisuuden."
"Kerro toki!", Biologi innostui.
Katsoin Biologia hetken epäröivä ilme kasvoillani. Pitäisikö minun kertoa hänelle? Voiko häneen luottaa.
"Lupaat ettet kerro kenellekkään?"
"Lupaan.", Biologi nyökkäsi vakavasti.
"Hyvä ja jos kerrot minä tapan sinut!"
"Ei kirjaimellisesti..."

[Jatkuu, koska 5000 merkkiä]

Kaikki katsoivat minua pahasuvilla ilmeillä, vaikka olinkin syytön. Vain tuon Raipparin takia ja eivät he uskoisi jos sanoisin, että olisin syytön. Katsoin ympärilläni olevaa supatusta. Biologin viereen istui tyyppi ponipaidassa , kuka hän oli? Joku Biologin kaveriko? Katsoin tyyppiä ja hän alkoi puhua Biologille.
"Minulla on sellainen aavistus, että Raippari on se vakooja.", tyyppi supatti.
"Aivan, Raippari varmasti on se vakooja ja petturi!"
Huusin tuon viälä äänen ja kaikki katsoivat minua, heidän katseet siirtyivät Raippariin ja alkoi taas kiihkeää supatusta. Aloin hipsiä pois paikalta, koska se näytti olevan paras vaihtoehto. Raippari katsoi minua vihaisesti ja hipsin paikalta hiljaa pois.
"Seis, vakooja yrittää karata!", Hän huusi.
Idiootti, tuo vaikuttaa kaikista tyhmimmältä. Pitikin hänen mennä sanomaan se, nyt kaikki tuijottavat minua.
"Öh, en minä ole karkaamassa..."
Katsoin kaikkia outoja tyyppejä. Olin jo alkanut tottumaan heihin. Minun pitäisi kertoa nyt totuus niin pääsisin pälkähästä, mutta uskovatkohan sen varmasti. Voinko luottaa heihin, yhden heistä on pakko olla se vakooja.
"Arvoisat, eh... kröh..."
Mikä se nimi nyt olikaan... ainiin Suolistolainen.
"Suolistolaiset, minulla on teille tärkeää kerrottavaa!"
Katsoin kaikkia, niin paljon ihmisiä, niin paljon outoja tyyppejä. Niin paljon oudonnäköisiä ihmisiä. Esiintymispaine kasvoi ja nielaisin. Kaikki tuijottivat minua vihaisilla silmillään, ainakin useat. Mutta jos keroisin heille tiedot, he epäilisivät mistä olen saanut ne ja silloin he epäilisivät minua ainakin vakoojaksi.

En sanonut mitään ja lähdin juoksemaan. Juoksin ja jokunen heistä lähti perääni.
"Vakooja!", Perässäolijani huusivat.
Juoksin, kunnes tulin huoneiden käytävlle. Omaan huoneeseeni ei ollut enään pitkää matkaa. Kaivoin avaimia taskustani ja juoksin. Otin avaimet taskustani ja paiskasin viimeisellä hetkellä oven kiinni.
"Turvassa, ainakin hetkeksi."
Tyypit alkoivat paiskoa ovea ja huutaa.
"Ovi auki!", Tyypit huusivat.
Kiljaisin ja kovaa.
"En ikinä!"
Nyt piti miettiä, olin varma, että seuraavaksi he yrittäisivät murtaa oven. Onneksi huoneessani oli ikkuna. Menin ikkunan luokse ja katsoin alas. Tuosta on kylläkin kahden kerroksen pudotus. No pakko kai ottaa se riski. Avasin ikkunan, kuulin kuinka he yrittivät murtaa oveani. Ihan pian ovi murtuisi, katsoin lattialla olevaa reppua. Ja laitoin kaiken tarpeellisen huoneestani reppuun. Tämän jälkeen kapusin ikkunalle, heitin reppuni maahan ja otin repusta köyden. Sidoin köyden sängyyni ja laskeuduin sitä pitkin alas. Lopuksi vedin köyden katki ja lähdin juoksemaan kohti metsää. Kuulin kuinka tyypit mursivat oven.
"Perhana, hän pääsi pakoon!", toinen tyypeistä kirosi.

Juoksin minkä kengistäni pääsin. Onneksi oli päivä, joten viälä oli valoisaa. Ainakin hetken. Halusin vain tästä paikasta pois. Täällähän oli vain tyyppejä, jotka vaikuttivat hulluilta. Ilmeisesti paikka olikin joku mielisairaala. Kaikki ovat ihan vinksaneita täällä! Paitsi, paitsi Biologi, hän vaikuttaa järkevältä. Järkevä ja komea. Huokaisin ja jatkoin juoksemista. Kukaan ei tuntunut seuraavan minua enään. Saavuin metsällä, mutta jotenkin minusta ei tuntunut hyvältä idealta mennä tuonne, jokin alitajunnassani yritti kai varoittaa minua. Pah, olen vain varmaan sekoamassa tässä kun on tullut oltua ainakin päivä noiden hullujen kanssa. Juoksin niin nopeasti, kuin pääsin. Tuntui kuin joku seuraisi minua, mutta en nähnyt ketään.

Yhtäkkiä ihan metsän rajalla kuulin askelia takaani. Kun käännyin en nähnyt ketään, mutta noita keksinmurusia ei ollut äskön tuossa. Outoa, minua alkoi jo vähän pelottaa. Mutta ehkä joku lintu oli vain tiputtanut ne siihen. Päätin jatkaa matkaa, kunnes saavuin metsään. Kävelin metsää pidemmälle, kuulin askeleita. Käännyi, mutta en nähnyt ketään. Hetkinen, joku tyyppi oli minun takanani. Hän katsoi minua.
"Minä näin sinut!"
Tyyppi alkoi lähestyä minua ja näin parhaaksi perääntyä. Lähdin perääntymään ja katsoin tyyppiä.
"Ä-älä koske minuun!"
Tyypillä oli musta huppari, jonka alta ei nähnyt hänen kasvojansa. Sitä paitsi hän tuntui pitelevänsä kädessä jotain ruiskua. Ruiskua? Hänen täytyyy olla se vakooja ja hänen tehtävänsä on tuhota muistini! Lähdin juoksemaan pakoon, mutta metsässä se oli vaikeaa. Etenkin kun oli kiviä ja risuja kaikkialla. Tyyppi vain seurasi minua ruisku kädessä. Kompastuin kiveen.
"IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIK!"
Kiljaisuni kantautui sille talolle asti. Tyyppi mustassa hupussa lähestyi minua. Hän katsoi minua ja piteli ruiskua kädessä.
"Se on hyvästi Emilia!", hän sanoi.
"Eeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeei!"

[Jatkuu...]

Tämähän meni jännäksi. Hienoa, kun olet jaksanut jatkaa.

Et jatkanut tänään 0______________0 so sad!!

Kiljun niin kovaa, kun vain pystyin, mutta kukaan ei ollut paikalla auttamassa. Katsoin tyyppiä, joka lähestyi minua ruisku kädessään. Tähänkö kaikki sitten päättyi? Tämän hetken jälkeen en muistaisi enään mitään. Kaikki mitä oli tapahtunut tämän viikon aikana katoaisi. Kaikki mitä oli tapahtunut tämän vuoden aikana katoaisi. Ihan kaikki katoaisi tuskin muistaisin edes nimeäni, mutta mistä hän tiesi oikean nimeni. Hän ei kutsunut minua Sivistyneeksi lukiolaiseksi. Pian tulisin unohtamaan kaiken, kaiken, Biologin. Äh... hän on vain yksi noista typeryksistä. Katsoin tyyppiä ja huokaisin.

"Mutta mehän tapasimme jo eilen, etkö muista?", Hän sanoi silloin.
Jokin vetovoima vain veti minua hänen puoleensa ja minun piti kertoa hänelle totuus tästä paikasta. Minä vain heräsin siinä oudossa huoneessa yhtäkkiä, muistini oli tietenkin pyyhitty sen päivän ajalta. Ne valkotakkiset tyypit olivat aika häijyn näköisiä, mutta miksi he tekevät tämän. Kenelle he työskentelävät? Olisimme voineet selvittää Biolgin kanssa tämän asian. Miksi meninkään avaaman sille papukaijafanille oven. Ilman häntä en olisi tässä tilanteessa, mutta nyt on liaan myöhäistä syyttää ketään.

Tämä paikka on muutenkin ollut outoja tyyppejä täynnä. Mutta minusta Biologi ei ole niin otuo, hän vaikuttaa aivan normaalilta. Heräsin kuvitelmista ja huomasin tyypin olevan aivan minussa kiinni.
"Ei älä tee sitä!"
Tyyppi vaan katsoi minua ilkeästi ja hymyili.
"Kutsu minua vain Kravatti mieheksi.", Hän sanoi ilkeä hymy kasvoillansa.
Hänen sadistiset silmänsä tuijottivat minua ja hänellä oli leveä hymy kasvoillansa. Tämä on pelottavaa, hän otti ruiskun ja työnsi minut puuta vasten.
"Aaaih, tuo sattui!"

Tyyppi otti minusta kiinni ja katsoi minua.
"Oikeastaan olet aika seksikäs."
Kukaan ei enään pelastaisi minua, kohta hän painaisi ruiskun minuun ja unohtaisin kaiken. Ihan kaiken...Tyyppi katsoi minua ja hänen suustansa valui kuolaa. Hän otti hupparin pois, jossain olin nähnyt nuo kasvot, mutta en vain muista missä.
"Sinä alat olla kammottava!"
"Minäkö muka kammottava!"
Hän läpsäisi minua poskelle ja piteli ruiskusta tiukemmin kiinni, hän katsoi minua pervosti.

Tyyppi lipoi kieltänsä ja nuolaisi kaulaani.
"Hyyyi!"
Minä aloin kiljua ja huuta, silloni tyyppi repäisi paitaini pois ja kävi intohimoisesti kimppuuni. Hän heitti ruiskun maahan, muutaman metrin päästä itsestänsä. Hän otti kravattinsa pois ja riisui paitansa. Hän veti vyönsä irti ja minun oli vain katsottava tätä kammottavaa näkyä. Hän riisui kaikki ja repi minun liivini rikki.
"Mitä sinä teet!"
"Etkö huomaa.", Hän sanoi ivallisesti.
Tämä oli raiskaus, kauheaa. Kumpa joku tulisi pelastamaan minut. Tyyppi otti minusta rajusti kiinni ja repi housujani. Hän repäisi ne irti ja alkoi nuolla minua.
"Sinä olet tosi kaunis.", Hän sanoi.
Läpsäisin häntä kovalla voimalla poskelle.
"Irti minusta sivistymätön!"

Silloin hän raivostui ja riisui minut kokonaan, sen jälkeen hän teki sen. Hän laittoi minut puuta vasten. Tämä ei olisi kivaa. Tämä sattuu! Tämä on hirvein päivä ikinä! Tyyppi nyrkytti minua puuta vasten ja minä kiljuin minkä kurkustani pääsen.
"Nauti viälä kun muistat!", hän huusi.
Tämä oli tuskallista ja kivualiasta, miten joku voikin tehdä viattomalle naiselle tälläistä. Etenkään metsässä! Kumpa Biologi olisi täällä.
"Biologi, pelasta minut!"
"Onko hän poikaystäväsi?", Tuo sivistymätön juntti kysyi.
Olin vain hiljaa, eihän sitä tiädä mitä tuo pervo sekopää sitten tekisi.

Minun piti vain kestää tätä kipua, mutta kauaa en kestäisi tätä. Mitään keinoa pelastua tästä ei pälkähtänyt mieleeni ja minun piti vain kärsiä. Katsoin maata, kun tuo likainen idiootti näytti nauttivan tästä. Pian kuulin tutun kuuloisen äänen.
"Seis!", ääni sanoi.l
Se oli Biologi, hän tuli pelastamaan minua. Tyyppi lopetti ja mäiskäisi minut puuta päin ja se sattui. Tämän jälkeen hän kävi Biologin kimppuun.
"Sekaantuisit vain omiin asioisiisi!", tyyppi huusi.
"Biologiiiiiii!"
Katsoin ruiskua, joka oli maassa. Tämä oli tilaisuuteni. Tämä oli tilaisuuteni pelastaa Biologi. Otin ruiskun maasta ja katsoin tyyppiä.
"Seis tai unohdat kaiken!"
Tyyppi vilkaisi minua ja puristi Biologia kurkusta ja päästi Biologin otteestaan. Hän otti taskustansa jotain. Hän otti aseen, pistoolin! Hän katsoi minua ja osoitti aseella Biologia.
"Teetkin jotain niin poikaystäväsi kuolee!", hän huusi.


[Jatkuu...]

Loppua kohti tulossa, jos inspaa tarpeeks saatan saada tän valmiiks tänään.

Elämäni pysäyttävimmät hetket, ihmishenki oli kyseessä ja se oli kiinni minusta.
"Teetkin jotain niin poikaystäväsi kuolee!", Kravatti tyyppi huusi.
Vaikka onhan se aika hulvattoman näköistä, kun alaston mies osoittelee metsässä aseella toista tyyppiä. Nyt piti miettiä.
"Älä laske ruiskua ase, minulla ei ole niin väliä!", Biologi huusi.
En saattanut antaa hänen kuolla, vaikka olisin ehkä pelastanut muut miksikä he itseään kutsuivat... suolistolaiset. Aivan. Nyt piti käyttää naisellista viähätystä. Laskin ruiskun alas ja katsoin tyyppiä.
"Minä luovutan."
Biologi katsoi minua hämmentyynenä ja tyyppi hymyili ilkeän näköisenä.
"Tulit vihdoin järkiisi.", Tyyppi sanoi.
Katsoin tyyppiä ja lipaisin kieltäni, joka oli erittäin vastenmielistä.
"Kuules, mitäpä jos ottaisimme rennosti ja vaikka..." ,
Vihjailin kaikenlaista ja flirttailin tyypilleni. Pitelin myös käsiäni rinnoillani ja katsoin tyyppiä. Hän näytti kiinnostuneelta ja nyökkäisi. Pian hän pudottin aseensa ja otin hänestä kiinni.

Nappasin äkkiä aseen maasta ja osoitin häntä päähän.
"Kukas nyt on häviöllä!"
Tyyppi katsoi minua järkyttyneenä ja pettyneenä.
"Olisi pitänyt arvata!", Hän huusi.
Biologi otti ruiskun ja osoitti tyyppiä.
"Voimme myös tyhjentää muistisi!", Hän huusi.
Biologi ruiskautti tyyppiä ruiskeella ja tyyppi ikään kuin vaipu syvään uneen. Katsoin Biologia hieman pelokkaasti ja huokaisin helpotuksesta.

"Ehkä parempi noin..."
"Olihan hän se agentti.", Biologi selitti.
Katsoin Biologia ja halasin häntä. Hän oli sentään järkevä tyyppi.
"Sinä pelastit minut, se oli urhoollista."
Biologi huomautti vaatteista ja nolostuin. Aloin pukea vaatteita päälleni ja Biologi alkoi selittää mistä hän tiesi, että olen täällä.
"Kuulin huutosi, joka kantautui Suolistotalolle päin, sitten näin huoneesi rikotun oven ja tajusin, että olet pulassa."

No ainakin nyt asiat olivat hyvin, Agentti oli hoideltu ja Biologi kantoi häntä Suolistotalolle päin. Mutta eivätpähän päivän ongelmat tähän loppuneet. Valkotakkiset tyypit olivat vakoilleet meitä ja nyt he ilmestyivät eteemme osoittaen meitä aseilla.
"Seis siihen paikkaan ja hopi hopi labraan!", Toinen heistä sanoi.
Biologi vain näppäili kännykästään jotain, tälläisessä tilanteessa. Hetken kun luulin jo, että hän olisi järkevä!
"Selittäkää mistä on kyse, miksi teette tätä meille!"
Katsoin tyyppejä ja olin vihaisen näköinen.
"Potilaiden muistot koko laboratoriosta on hyvä pyyhkiä... onhan tämä eräänlainen mielisairaala.", Toinen laboratorion tyypeistä sanoi.

Eikä aikakaan, kun he olivat viemässä meitä laboratorioihinsa. Miksi olin sekaantunut koko tähän taloon. Miksen vain lähtenyt pois. Olin aivan liian utelias ja tässä sitä nyt ollaan. Ehkä tämä on vain pahaa painajaista. Kun valkotakkiset tulivat käytävälle heitä odottti siellä yllätys. Aseistettuja tyyppejä, jotka olivat tämän talon potilaita. Yhdellä oli äkäisen näköisiä siilejä, yhdellä taas hirvittävä määrä tyhjiä pulloja. Valkotakkiset tyypit pidätettiin pian kahden "agentin" toimesta, jotka kutsuivat itseään Omiglin agenteiksi. Toisen nimi oli joku Felix.. sehän on se Ketsuppi merkki!

Tämä tarina sai siis sittenkin onnelisen lopun, mutta nyt oli enään päästävä täältä hullujen huoneelta pois, mutta sehän ei ongelma eikä mikään ollut. Olihan minulla paras opas Biologinalku! Katsoin Biologinalkua ja käveli hänen vierellänsä, ilta oli tullut, mutta oli parasta poistua paikalta niin nopeasti, kuin vain pääsi. Huokaisin, sillä pian joutuisin jättämään Biologin tänne. Tänne noiden sekopäiden sekaan. Ellen sitten... kyllä. Minä haluan jäädä tänne, mutta en voi sallia sitä.

Päätin perua lähtijäiset. Tänä yönä tällä talolla bailattiin ja kovaa, mutta minä en. Se ei ollut minun tyylistäni. Valkotakkiset oli rokotettu ja heidän muistinsa oli tuhottu. Harmi, koska VeHin suorittamissa kuulusteluissa he eivät myöntäneet mitään, jolloin he olisivat saaneet pitää muistinsa. Heiltä olisi voinut saada tärkeitä tietoja.No kaipa on parasta, että.. kävelin huoneeseeni ja katsoin ruiskua.
"Onneksi sain napattua tämän."

Katsoin ruiskua ja mietin. Kyllä halusin unohtaa ihastukseni. Halusin unohtaa tämän paikan ja miksi olin täällä, vaikka sitä en ole viäläkään kokonaan saanut selville. En haluaisi muistaa Biologia, se on liian raskasta. Hän ei kuiteskaan edes pidä minusta, vaikka minä olen... olen... raka... Kyyneleet silmiltäni valuivat lattialle ja käteni tärisivät. Pidin ruiskusta kiinni ja löin sen käteeni. Kaikki alkoi sumeta ja päässä soida jaa kaaduin suoraan sängylleni. Pian en muistaisi edes omaa nimeäni...

[Jatkuu...]

3 Päivää myöhemmin.

Oli lohduttavaa, että rokotteen vaikutus tehosi vain 3 päivää, jolloin muisti taas palautuisi normaalina. Nyt olin vihdoin valmis lähtemään täältä. Pakkasin kamoja, kunnes joku koputti oveeni. Huokaisin.
"Kuka siellä nyt"
Siellä olI Biologi , ilahduin tästä näystä ja katsoin Biologia. Paiskasin oven kiinni ja katsoin häntä.
"Mitä asiaa?"
"Ajattelin vain tulla moikkaamaan.", Hän sanoi ystävällisesti.
"Ai no sepä kiva."
Hymyilin ja katsoin häntä. Katsoin häntä pitkään.
"Oli tosi urheaa, kun pelastit minut. Olen kiitollinen!"
Katsoin häntä ja hän punastui vähän.
"Kuka tahansa muukin olisi tehnyt sen...", Hän mutisi.
"Mutta kuka tahansa muu ei ole noin rohkea..."
Biologi katsoi minua pää aivan punaisena ja katsoin häntä. Pian minä suutelin häntä ja hän meni aivan punaiseksi.
"Minä rakastan sinua."
Hän katsoi minua hieman järkyttyneenä ja aivan punaisena ja oli vain hiljaa. Pian olisi lähdön aika. Otin tavarani ja hyvästelin Biologin. Onneksi minulla oli viälä yksi ruisku mukana, en välttämättä haluaisi muistaa häntä enään tämän jälkeen.

Lähdimme metsän suuntaan, kävelimme Siwan ohi. Oudon näköinen tyyppi oli Siwassa vauhtipipo päässä. Kävelimme metsän rajalle ja näin kyltin, jossa luki "Suolisto". Lähdin kävelemään metsässä Biologin kanssa, viälä oli valoisaa. Päädyimme autotielle. Halasin Biologia ja hyvästelin hänet. Kirjotiin kyltin "Kyyti Kotkaan."
Odotin, että autot tulivat ja kelasin tapahtumia päässäni. Yksi autoilijoista pysähtyi ja otti minut kyytiini, kun olin tunnin liftannut. Saavuin Kotkaan ja riensin Bussiasemalle, pian saapuisi Bussini, josta matka jatkuisi. Nousin pitkänmatkan Bussiin ja katsoin ikkunaa.

Kotio tultuani oli jo ilta. Katsoin ruisketta ja pistin sen käteeni, tämä ruiske tuhosi lopullisesti viimeisien päivien tapahtumat aivoistani. Vaivuin hetkeksi uneen.

Heräsin ja oli outo tunne. Olin tutusssa huoneessani ja muistan nähneeni outoa unta, en vain muista millaista. Kaivoin reppuani ja näin siellä lapun. Lapussa luki: "Minäkin sinua T. Biologinalku

hyvä tarina antaisin kymmenennnnmmmmnmnm...

joulukalenteri:joka päivä kori kaljaa. Kertoi Ebzun bilsanope.

mikä ihmeen Ebezzu?