Miten purat stressiä?

8+11

Hei, kiinnostaisi millaisia tapoja muilla on lievittää akuutin stressin oireita?

Itse en pitkään aikaan osannut käsitellä sitä mitekään, jonka vuoksi sain jatkuvasti ahdistuskohtauksia. Sen jälkeen keksin lähteä metsään vetämään hermosauhuja, vaikka en muutoin polta. Nyt se on jäänyt/harvinaista, mutta sen sijaan olen löytänyt itseni ahmimasta ruokaa kuvotuspisteeseen saakka (en oksentaakseni, en vain pysty lopettamaan syömistä ennen huonoa oloa).. TämäKÄÄN ei ole terve tapa.

Mihin lievitätte oloanne?

13

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei 8 11


      Stressi on ikävä tunne, josta tahtoisi eroon melkein napin painalluksella. Olet kokeillut keinoja, jotka ovat vain vieneet ojasta allikkoon. Kuulostaa siltä, että olet halunnut paeta stressin syyn kohtaamista ja yrittänyt keksiä keinon, joka vaimentaa sen oireet alleen.

      Kuitenkaan en usko, että stressistä voi päästä eroon kohtaamatta sen perusolemusta. Tätä päin pääsee muun muassa miettimällä seuraavia kysymyksiä itsekseen tai jonkun luotettavan tahon kanssa
      : Mistä stressi on tullut? Mikä oma ominaisuuteni vaikuttaa siihen, että olen stressaantunut? Mitä itsen ulkopuolisia seikkoja on altistanut stressille? Mitä voin itse tehdä sille asialle, joka stressin aiheuttaa? Mitä muutosta kaipaan, jotta stressi vähenisi? Millaista tukea kaipaisin, jotta voisin muuttaa stressiä aiheuttavia elämäntilanteita? Kuka tätä tukea voisi tarjota? Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän tai papin kanssa voi varata ajan keskustellakseen elämäntilanteestaan.

      Mitä mieltä olet näistä pohdinnoista? Toivon sinulle voimia päästä terveesti ulos stressavista tekijöistä

      Meiju, diakoni

      • 8+11

        Kiitos vastauksesta, niinhän se on, että tekee asialle jotain vasta kun on stressi on pahimmillaan päällä ja siitäkin yrittää päästä mahdollisimman helpolla. Viimeaikainen säännöllinen nukkuminen on auttanut yleiseen väsymykseen ja sitä kautta myös hitusen stressin vähenemiseen. Mutta vain hitusen. Koitan vastata kysymyksiin tässä.

        Mistä stressi on tullut?
        -Stressaan velvollisuuksia, kuten työ, koulu, taloudellinen tilanne. Myös sosiaalisten suhteiden ylläpito ja luominen, terveyden tila ja kiire aiheuttaa.

        Mikä oma ominaisuuteni vaikuttaa siihen, että olen stressaantunut?
        -Asioiden viimetippaan jättäminen, huono itsetunto ja pelko asioiden ja ihmisten menettämisestä. Sekä yleinen ahdistuneisuus.

        Mitä itsen ulkopuolisia seikkoja on altistanut stressille?
        -Taisin luetella ne ensimmäisessä.

        Mitä voin itse tehdä sille asialle, joka stressin aiheuttaa?
        -Elän tavallista elämää, joten stressin aiheuttaja on minussa itsessäni. En vain osaa muuttaa reagointitapaani, tapaani asennoitua tai ajatella. Asioiden jättäminen viimetinkaan on tapa ja jokainen tietää ettei elämäntavoistaan pääse helpolla.

        Mitä muutosta kaipaan, jotta stressi vähenisi?
        -Ehkä se vaatisi itsetunnon kohotusta, avoimuutta, vetelehtimisen lopettamista ja asennemuutosta elämään.

        Millaista tukea kaipaisin, jotta voisin muuttaa stressiä aiheuttavia elämäntilanteita? Kuka tätä tukea voisi tarjota?
        - En todellakaan tiedä. Jonkinmoista terapiaa olen miettinyt, pelkään kuitenkin leimautumista terveydenhuollon silmissä. Toisaalta epäilen onko ongelmani liian pieniä moiseen terapiaan kuuluakseni.
        Uskonnottomana en kuulu kirkkoon. Vaikka arvostan kirkon työtä, en jotenkaan osaa ottaa vakavasti puhetta johon liitetään hengellisiä asioita. Siksi luulen sen olevan tehotonta.


    • 7+12

      Ap, stressi johtuu siitä, että elät tavallista elämää. Tavallinen elämä tarkoittaa sitä elämää jota sinut ja muut on kasvatettu elämään, ei sitä mitä itseasiassa tahdoimme elää. Se kasvatus sisältää yhteiskunnan moraaliopit ym. ja joissain tapauksissa myös uskonnolliset opit, jotka määrittelevät kuinka elämä tulisi elää. Mutta oli se mitä tahansa, se johti harhaan ja nyt koet sen seuraukset.

      Jos haluat todella selkeyttä asioihin ja ratkaista ongelman, voin suositella Alkuajatusta, siinä on oiva apuväline elämän asioiden tarkasteluun. Tutustu siihen kunnolla, vaikka aluksi ajattelisitkin ettei se "ole sinun juttusi", sillä se toimii jos sen ymmärtämisen laittaa aikaa. Tsemppiä.

    • Kanavoiden

      Puran oma stressin musiikkiin. Soitan kitaraa ja bassoa. Jos pitää kunnolla purkaa paineita niin painelen jonnekkin karaokeen jossa on vähän rokimpaa tarjolla. Sitten vaan rääkäsee kaiken pahan pihalle ns.

    • Hengessä mukana <3

      Yksinolo ja hiljaisuus. Minua auttaa se, kun olen yksin kotona, istun ja katselen ulos ikkunasta tai makaan hiljaa vuoteellani. Hengittelen syvään ja rauhoitun. Vastaavasti ulkona kävellessäni voin suunnata metsään ja istahtaa hetkeksi alas vain olemaan.

      Toisin sanoen, pieniä pysähtymisiä silloin tällöin. Ja kynttilänvaloa :)

      Ja komppaan tuota musisointia. Jos osaa, niin istahtaa pianon ääreen tai ottaa kitaran syliinsä. Lukeminen on myös rauhoittavaa.

    • stressi juoksija

      Nuorempana minäkin purin stressia ahmimalla. Tungin itseeni mielellään roskaruokaa tai muuta höttöä mutta lopulta aina mitä tahansa kaapista löytyvää niin kauan kunnes alkoi ällöttää ja tuli muutenkin huono olo.

      Eräänä päivänä, kun stressitasot hyppäsi pilviin enkä ollut jääkaapin tai muunkaan ruuanlähteen lähellä, lähdin juoksemaan. Juoksin niin kovaa kuin jaksoin niin kauas kun jaksoin (mikä ei ollut kovinkaan kauas näin sohvaperunalta) ja kun lopulta voimat loppuivat pysähdyin hengittämään. Se oli aika siisti fiilis mikä siinä tuli, stressikin katosi kuin seinään. Nykyään puran edelleen akuuttia stressiä juoksemalla ja sen lisäksi käyn 2-3 kertaa viikossa hölkkäämässä 'stressitasojen kunnossapidon takia'. Huomattavasti terveellisempi tapa kuin ahmiminen tai mitkään huumausaineet ja kivana bonuksena kuntokin on kohentunut, suosittelen.

    • Runkkaus...

      Lievittää paineita kyrpä seisoo kuin rautakanki niin mitä siinä muutakaan voi.

    • Luulen, että lukeminen, urheilu, elokuvien kastominen ovat hyvät keinot. On tärkeää, että on mahdollisuus olla yksin tai tehdä jotakin kivaa perheen tai ystavien kanssa.

    • Puran paineita

      Runkkaamalla.

    • Ventti2015

      Puran stressiä liikunalla.

      Toinen tapa on purkaa puhumalla.

      Ammattiauttajat ovan ammattiauttajia.

      Parille lähimmälle ystävälle jotka ovat kokeneet myös kovia olen purkanut.

      Huomasin että sukulaiset eivät paras keskustelukumppani näistä. Vahvoja mielipiteitä siitä millainen olet vaikka ette ole asuneet yhdessä kuin lapsena ja näette harvoin. Voi kääntyä sinua vastaan kun vika onkin sinussa eikä koskaan missään muualla. Yllätyin totaalisesti että burn-outini onkin laikuuttani.

    • Rat.lvkjltväankarnä

      Ei stressiä voi lievittää kuin vain poistamalla sen aiheuttajan. Karsi elämästäsi tekijät, jotka sitä aiheuttavat. Kaikkea ei voi saada, eikä kannata ripustautua kynsin hampain kuvioihin, jotka ei toimi ja aiheuttaa sulle lopulta vakavan sairastumisen, mistä näetkin jo ensimmäisiä oireita.

    • jotainapuamulleainakin

      Mä puran stressiä/ahdistusta luonnossa. Kunnon kävely hämyisessä metsässä on ihan parasta.

      Lisäksi stressiä aiheuttavien asioiden listaaminen ja asettaminen tärkeysjärjestykseen. Jos on pakko stressata, valitse ne tärkeimmät ja jätä muut sivuun odottamaan vuoroaan ja ole stressamatta niistä. Lisäksi stressinaiheiden purkaminen/rationalistaminen auttaa, ja purkaminen osiin, jonka jälkeen suorittaminen voi olla helpompaa, jos voi pienen palan kerrallaan hoitaa. Ei tunne liian isolta möykyltä. Ja myös yritä olla murehtimatta niistä asioista joihin et pysty itse vaikuttamaan.

    • 5212535231

      Ohjatut meditaatiot. Lenkkeily 2 kertaa viikossa. Saunominen 2-3 kertaa viikossa. Selkä ja niskalihasten ja jänteiden hieronta. Kaverin tapaaminen silloin tällöin. Riittävä vitaminointi. Eräästä kirjasta Tara Brachilta (ehdoton hyväksyminen) luin tämmöisen, että ajattele: "mitä sydämeni kaipaa?" ja toista kysymystä useita minuutteja ja seuraa mitä vastauksia siitä tulee. Lisäksi voi kysyä itseltään "Mikä on todella tärkeää?". Myös "Mitä minä todella haluan?" tms. käyvät myös...

      Kirjassa monia hyviä harjoituksia. Voi auttaa löytämään kosketuksen itseen, joka voi olla ollut kadoksissa vuosikymmeniäkin ja korvikkeiden ja pakkomielteiden perässä juostu vuosikaudet stressissä. Hyvä kirja ja hyviä harjoituksia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5580
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1672
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1656
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1102
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      819
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe