Tupla herääminen

hereillä

Vaikka kuinka etsin niin en löydä mitään tietoa tällaisista unista jotka ovat mietityttäneet jo jonkin aikaa. Kerron muutaman esimerkin:

- Nukun poikaystävällä ja herään siihen että hänen äitinsä raivoaa jotain minusta viroksi poikaystävälleni, pian tästä herään uudestaan ja luulin torkahtaneeni. Kyselyn ohessa selvisi että olinkin nukkunut koko ajan

- Istuin normaaliin tapaan bussin edessä kun bussi ajaa terminaalissa melkein seinää päin jonka jälkeen bussi lähtee kieppumaan kuin se olisi tornadossa. Herään tunteeseen että lennän penkistä vaikka bussi oli lähes paikallaan.

Tämänkaltaiset unet toistuvat useaan kertaan viikosta, ja tuntuvat todella todella aidoilta. En edes erota olevani unessa ja menen täysin hämmennyksiin ikäänkuin olenkin silmänräpäyksessä toisessa tilanteessa silmät auki. Unesta ja todellisuudesta erottaa vain se pieni pyörtymisen tunne ennekuin oikeasti herään.

Kiinnostaisi todella paljon onko muilla samanlaisia kokemuksia ja mistä tällainen ilmiö voisi johtua. Kiitoksia etukäteen :)

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olet osittain nukkunut ja osittain ollut valveilla. Kuvitelmat sekoittuvat tosielämään. Olen kokenut samanlaista, eri olosuhteissa ja eri tavalla tietenkin.

      Sitä pientä pyörtymisen tunnetta en osaa selittää, mutta koen sitä itsekin usein kun pakottaudun hereille. Kenties unet vaikuttavat tasapainoonkin?

      Luultavasti aivot reagoivat näköhermoon ja tasopainoelimeen jotenkin sovittelevasti. Unessa olet yhdessä asennossa, kenties pystyssä ja todellisuudessa makaat. Väkisinkin se aiheuttaa huimausta kun avaat silmäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1635
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1275
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      90
      1182
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1106
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1102
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      991
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      942
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      907
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      771
    Aihe