Viisi vuotta sairaana ja syytä ei löydy

Epätoivoinen

Olen 20-vuotias nainen, olen käynyt viisi vuotta lääkärissä tiuhaa tahtia, mutta syytä oireiluuni ei kukaan löydä. Tarvitsen pahasti apua, sillä psyyke ei enää tätä kestä. Oireeni alkoivat tyhjästä, olen aina ollut todella urheilullinen, ei allergioita tai muita sairauksia. Polveni alkoivat kipeytyä ja lopulta en enää voinut kävel ajoittain ollenkaan, jouduin siis lopettamaan kaiken urheilun. Vatsani oli päivittäin todella kipeä ja sekaisin. Vatsa meni niin huonoksi, että aina kun kuukautiset alkoivat tai pari päivää ennen alkua kipuni olivat niin voimakkaat että tajuni lähti, en voinut liikkua ollenkaan. Jouduin sairaalaan melkein joka kerta kuukautisten aikana, ensimisellä kerralla olin 2 viikkoa osastolla saaden päivittäin kohtauksia. En itse muista siellä olostani paljoa sillä aina kun heräsin olin niin kovissa kivuissa, että lääkkeillä vaivuttivat uneen uudestaan. Syytä kivulle ei löytynyt ja naistentautien poli puolella käytyäni pari krt kuukaudessa ja useiden tähystysten jälkeen, päättivät laittaa kierukan kuukautisten lopettamiseksi. Tämä laitettiin nukutuksessa kipujen takia, heräsin nukutuksesta hulluun kipuun ja yritin pyytää apua hoitajalta joka ei uskonut minua. Pari tuntia myöhemmin heräsin kun lääkäri silitteli päätäni ja selitti että olin alkanut kipujeni takia hyperventiloimaan ja pyörryin. Kuulemma olin hengityslaitteissa ollut heräämiseen asti. Samaan aikaan vatsakipujen kanssa jalkani huononivat, annettiin kortisonipiikit molempiin polviin pahan tulehduksen takia, helpotti hetkeksi mutta kipu palasi viikkoa myöhemmin. Itse kun asiasta huomautin lääkäri näki, koko vasemman jalkani olevan virhe asennossa lantiosta nilkkaan asti. Sain tukipohjalliset. Polveni turpoilevat ja kipu on levossa todella voimakas, parinkin metrin kävely sattuu nilkkaan ja polviin, välillä lantioon. Kipu on vihlovaa ja terävää, tuntuu kuumotusta. Kesällä lähti ensimmäistä kertaa voimat jaloista. Olin sairaalassa viikon kävelykyvyttömänä. Syytä ei löytynyt, tunto ja voimat vain hiljalleen palasi takaisin itsestään. Voimat lähti uudestaan pari viikkoa sitten todella kivuliaan yön jälkeen. Sairaalasta häätivät pois seuraavana päivänä, sanoivat etteivät yksinkertaisesti osaa auttaa. Kävelykyky palautui parissa päivässä. En pysty hallita askeliani kunnolla, kompastelen koko ajan ja hävettää kävellä julkisilla paikoilla sillä tiedän näyttäväni oudolta. Yksityinen lääkäri huomasi ettei aineenvaihduntani toimi ja veri ei kierrä kunnolla. Sain dietin jossa söin pelkkää kalaa, pähkinöitä, hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Oloni paheni heti seuraavana päivänä niin pahaksi etten päässyt sängystäni ylös pariin päivään. Vatsani turposi palloksi ja kivut pitivät päivät unessa ja yöt hereillä. Kipulääkkeit eivät auta. Lopetin kalan syönnin, olo helpotti. Tällä hetkellä pahin vaivani on huimaus, epätodellinen olo, väsymys, kaksoiskuvat, näön sumeneminen. Minulla on valtava lista oireita, mutta syytä ei kukaan löydä. Käyn psykofysioterapiassa kerran viikossa. Jalkojen hieronta auttaa loppupäiväksi, olo seuraavana aamuna on taas kaamea. En pysty käydä koulua enkä töissä kipujeni takia, valmistuminen lukiossa on viivästynyt kaksi vuotta. Laitan kaikki oireeni listana, jos joku edes samaistuisi.

-voimakas vatsakipu
-virtsateiden kipu
-kipu vessassa käydessä
-virtsaamisen pidättely aiheuttaa muljahtelua ja kramppeja
-sydämen tykytys
-hengästyminen vähänkin sykkeen noustessa
-alaraajojen voimakas kipu
-varpaiden tunnottomuus
-kylmät kädet ja jalat (verenkierto häiriö?)
-alhainen verenpaine
-huimaus
-väsymys
-näön heikkeneminen
-kuivat silmät (kosteus nollassa)
-sekava olo, epätödellinen tunne kuin olisin humalassa tai unessa
-sykkeen noustessa enemmän> ohimokipu>vatsasekaisin>pääkipu>hyperventilointi>oksennus
-lihakset surkastuneet
-selkäkipu
-hartia ja niskakipu
-pahoinvointi
-vulvodynia
-nokkosrokko päivittäin
-ainainen jano

Lääkärit sanovat aina, etteivät uskalla koskea minuun, sillä mihin tahansa minua koskee minua sattuu. Reumalääkäri sanoi fibromyalgiasta, mutta yksityinen sanoi ettei tämä sitä ole. Minun piti päästä kipuklinikalle helsinkiin, mutta ilmoittivat etteivät ota minua vastaan. En jaksa enää kuunnella sitä etteivät lääkärit usko kipujani ja sanovat minun tarvitsevan vain psykiatrin apua, kävin vuoden eikä fyysiset oireet muuta kuin pahentuneet. Haluan vain että kipuni lähtevät pois jotta voin taas elää.

2

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yks vaan

      -Borrelioosi?
      -CFS?

      • Epätoivoinen

        Borrelioosi katsottiin eikä ollut. Testi otettiin kahdesti ensimmäisen testin oltua positiivinen. Katsoin mikä tuo CFS on ja olen järkyttynyt miten minulle tuosta ei ole sanottu! Aivan samanlaiset oireet! Kiitos sinulle!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe