Tornipöllön tarina (yleisön pyynnöstä)

Tornipöllö

Tämän olen kai jo parikin kertaa laittanut, mutta sitä tuolla yhdessä ketjussa pyydettiin:

Olipa kerran pieni aikuinen Tornipöllö, joka ei osannut lentää. Se hyppelehti jalkaisin paikasta toiseen siipiään hieman räpytellen, tyytyen syömään sammakoita, eikä liidellyt taidokkaasti hiiriä nappaamassa kuten muut kaltaisensa. Kaikki marmattivat sille jatkuvasti kuinka tärkeää lentotaito olisi. "Menisit metsään oppiin, kyllä siellä opettavat sinut lentämään…" Tornipöllöä painostus harmitti ja se sanoi aina, että hän opettelisi sitten kun siltä tuntuisi. Päivä päivältä sitä kuitenkin kiehtoi yhä enemmän ajatus kunnollisesta lentotaidosta ja se kuljeskeli metsän laitamilla miettien mitä tekisi. "Nyt teen sen", pikkuinen ajatteli ja räpiköi hieman pelokkaana metsän siimekseen.

Isommat, kokeneemmat linnut opettivat metsässä pienempiään. Pientä pöllöä jännitti tulevan opettajansa tapaaminen, miten he mahtaisivat tulla toimeen? Kun opettaja viimein saapui, se herätti pienemmässään suurta kunnioitusta, vaikkei pikkupöllö mikään untuvikko enää ollutkaan kuten toiset paikallaolijat. Suuri pöllökoiras, rauhallisen oloinen, mutta hieman tuimannäköinen Huuhkaja otti kuitenkin pikkupöllön vastaan ystävällisesti kuten muutkin. Suuri pöllö kuitenkin hieman kiusasi jännittynyttä Tornipöllöä sanomalla, että hän katsoisi metsästä pari oikein paksua puuta ja laittaisi oppilaansa sitten lentämään siitä välistä. Pikkuinen toivoi vielä oppitunnin lopuksi, ettei opettaja kovin suuria puita valitsisi… ja opettaja lohdutteli sitä lempeään sävyyn sanomalla, että hänellä oli hyvä konsti sen oppimiseen, joten ei tarvinnut olla huolissaan. Pikkuinen jäi jännittyneenä odottelemaan seuraavaa tapaamista, jolloin alkaisivat lentoharjoitukset.

Pikkupöllö oli kyllä jo salaa itsekseen harjoitellut lentämistä, joten se osasi jo hieman. Ensimmäisellä lentokerralla mentiin syrjemmälle joen rantaan, josta alettiin hiljalleen siirtyä kohti metsää. Huuhkaja huomasi Tornipöllön jo osaavankin jotain. Pikkuinen tunnusti opetelleensa itsekseen, mikä oli opettajan mielestä vaan hyvä asia. Oli kuulemma harvinaista, että ensimmäisellä lentokerralla lenneltiin jo metsässä, kun monen untuvikon kanssa opeteltiin vasta siipien räpyttelyä. Pikkuinen kuunteli tarkasti opettajan ohjeita ja teki työtä käskettyä. Myöhemmin se kuuli Huuhkajan kehuneen häntä juurikin tuosta ohjeiden noudattamisesta: pikkuinen otti lentotunnit tosissaan.

Vaikka joka kerralla metsään meno jännitti Tornipöllöä niin, että se tärisi kauttaaltaan, se meni paikalle mielellään kun tiesi näkevänsä taas Huuhkajan. Se oli aina kärsivällinen, vaikka pikkuinen joskus hieman kiukuttelikin turhautuneena. Tornipöllön lentotaito kehittyi kerta kerralta ja pian se liitelikin sujuvasti ympäriinsä Huuhkajan seuratessa vierellä. Pikkuinen tiesi, että pian tulisi aika sanoa hyvästit Huuhkajalle ja ajatus hirvitti sitä jo etukäteen. Se ei halunnut sanoa hyvästejä, se oli niin suuresti kiintynyt opettajaansa. Iso pöllökin näytti muuttuneen sitä hiljaisemmaksi, mitä lähempänä hyvästijättö oli. Mahtoiko se ajatella samoin, vai miksi se oli niin hiljainen? Tornipöllö mietti itsekseen ja alkoi söheltää epätoivoisesti siipiensä kanssa: mitä opettajansakaan mahtaisi siitä nyt ajatella ja tunsi itsensä surkeaksi lentäjäksi. Se ei olisi halunnut tuottaa pettymystä Huuhkajalle. Pikkupöllö tiesi, että he kaksi olivat täysin eri lajia, eivätkä koskaan sopisi samalle pesälle, mutta silti se ei voinut olla tuntematta lämmintä tunnetta pienessä sydämessään nähdessään tuon suuren pöllön, jota piti jo rakkaana ystävänään.

51

789

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tornipöllö

      (jatkuu)

      Kun viimeinen tapaaminen koitti ja pikkuinen oli osoittanut lentotaitonsa, se sai viimein painautua onnellisena Huuhkajan siipien suojaan. Sehän oli vain onnittelu hyvästä suorituksesta…vai oliko se vain sitä?

      Sitä pikkuinen ei koskaan saanut tietää, vaikka yrittikin vielä myöhemmin. Se antoi Kirjekyyhkyille viestin vietäväksi Huuhkajalle, johon tämä vastasi hieman töksäyttäen. Sillä ei kertomansa mukaan ollut aikaa pikkuiselle, mutta ei myöskään osoittanut millään tavalla haluavansa enää nähdäkään tätä, joten Tornipöllö sai jäädä yksin ikävänsä kanssa. Tornipöllö vastasi vielä takaisin ystävällisesti, esittäen, ettei asia sitä muka haitannut, vaikka sen sydämeen sattui.

      Aikaa kului ja Tornipöllö mietti mahtaisiko Huuhkajalla nyt olla aikaa ja josko sitä kiinnostaisivat pienemmän kuulumiset? Se laittoi jälleen Kirjekyyhkyt asialle, mutta tällä kertaa ei tullut enää edes sitä töksähtävää vastausta. Pikkuinen ei kuullut ihailemastaan suuresta pöllöstä enää mitään. Viimeisenä oljenkortenaan se lähetti pidemmän viestin kyyhkyjen matkassa. Se pyysi Huuhkajaa vastaamaan edes sen verran, että tietäisi tämän saaneen viestin. Mutta metsässä vallitsi täysi hiljaisuus…

      Pettyneenä ja suruissaan Tornipöllö liiteli takaisin kotitorniinsa. Ei Huuhkaja siitä enää välittänyt, sillä oli jo uudet untuvikot siipiensä suojissa, ei sen tarvinnut enää välittää. Tornipöllö jatkoi elämäänsä parhaansa mukaan ja kuuli aina silloin tällöin jotain pientä Huuhkajasta, mutta ei enää yrittänyt lähestyä tätä millään tavalla. Silloin tällöin Tornipöllö saattoi nähdä vilauksen suuresta pöllöstä opettamassa nuorempiaan ja joka kerta sen sydäntä kivisti. Se ei kuulunut enää Huuhkajan elämään. Ainoa, mitä Tornipöllö saattoi enää toivoa, oli unohdus. Ehkä vielä joskus tulisi se päivä, jolloin tuon suuren pöllön näkeminen ei enää sattuisi sydämeen niin kovasti.

      • 5837

        Huuhkajassa ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään ihailtavaa. Mikään ei ole niin julmaa kuin jättää toinen hiljaisuuteen. Ihailu ja ihastuminen tulee osata ottaa vastaan oikealla tavalla, vaikka ei samoin tuntisikaan.

        Pari kertaa tullut itsekin jätetyksi hiljaisuuteen ja se todella teki kipeää. Mutta onneksi elämässä tulee vastaan myös heitä, jotka eivät sorru samaan.

      • Huuhkaja pöllö

        Tiedätkö Tornipöllö, että huuhkaja rakastui sinuun, mutta huuhkaja ei koskaan voinut kertoa Törnipöllölle sitä kasvotusten, koska hän oli leimattu usealta taholta. Huuhkaja sai kuulla että ei olisi hyvä jos huuhkaja kiintyisi tornipöllöön, vaan pidättäytyisi vain siinä tehtävässään mikä oli Tornipöllölle, lentoon, elämään opettaminen. Huuhkaja tunsi suurta kaipuuta ja surua menettäessään rakkaan Tornipöllön elämästään, tuntee sitä vieläkin. Koskaan huuhkaja ei opettanut ketään muuta enää lentämään. Vaikka huuhkaja elää nykyisin kauniissa metsässä, niin huuhkaja kaipaa ja ikävöi Tornipöllöä, ja toivoo hänelle kauneinta elämään mitä toivoa voi. Voi, jos Tornipöllö olisi edes yhden kerran sanonut, kertonut, että hän tykkää huuhkajasta, huuhkajalle itselleen kasvotusten, niin asiat olisivat ihan toisin. Kaikki pöllöt, nyt ette tuomitse huuhkajaa, sillä ei kaikki asiat johtunut huuhkajasta...Joka tapauksessa, jos Tornipöllö vain tahtoo joskus tavata huuhkajan, lento-opettajansa, niin huuhkaja on valmis tapaamaan ja kertomaan asiat kuinka ne oli ja kuinka huuhkaja ne koki. Kaikki ei ole niinkuin Tornipöllö niiden ajattelee olleen .Olit, olet rakas huuhkajalle, Tornipöllö, edelleenkin. Olet rakas minulle

      • Huuhkaja opettaja
        Huuhkaja pöllö kirjoitti:

        Huuhkaja jatkaa vielä hiukan. Koskaan huuhkaja ei saanut, ei koskaan, henkilökohtaisesti vastaanottaa kirjekyyhkyn viestiä Tornipöllöltä, ei koskaan. Korppi varmaan sieppasi ne viestit ja tuhosi ne. It is true.

      • Tornipöllö
        Huuhkaja opettaja kirjoitti:

        Huuhkaja jatkaa vielä hiukan. Koskaan huuhkaja ei saanut, ei koskaan, henkilökohtaisesti vastaanottaa kirjekyyhkyn viestiä Tornipöllöltä, ei koskaan. Korppi varmaan sieppasi ne viestit ja tuhosi ne. It is true.

        Kun Tornipöllö oli kerran lentotunnilla Huuhkajan kanssa ja alkoi söheltää siipiensä kanssa, se johtui siitä kun se ajatteli vaan vierellään lentelevää Huuhkajaa.

        Huuhkaja käski laskeutua ja molemmat kököttivät hetken hiljaa vierekkäin paikallaan. Tornipöllö katseli vain eteensä, eikä uskaltanut katsoakaan isoa pöllöä. Huuhkaja ihmetteli ja yritti kysellä, mikä Tornipöllöä vaivasi. Pikkuinen katsoi vaan eteensä ja mutisi jotain huonosta päivästä...

        Se ei voinut paljastaa opettajalleen, että oli niin suuresti kiintynyt tähän, sillä se olisi asettanut Ison pöllön hankalaan tilanteeseen, kun lentokertoja oli vielä jäljellä. Mitä jos Huuhkaja ei ajattelisikaan samoin, vaan hylkäisi Tornipöllön ja käskisi tämän jatkossa lentää jonkun toisen kanssa? - Ei, sitä Tornipöllö ei halunnut vaan pysytteli hiljaa, jotta saisi jatkossakin lentää rakkaan Huuhkajansa kanssa.

        Myöhemmin viesteissään Tornipöllö kertoi Huuhkajalle miten asianlaita oli, mutta mikäli Korppi sieppasi ne, ei mitään olisi enää tehtävissä. Tornipöllö ei saisi enää mitenkään yhteyttä Huuhkajaan, sillä aina olisi pelkona se, etteivät viestit tavoita sitä.

        Tornipöllö asustaa edelleen tornissa, vaikkakin joutui muuttamaan pari vuotta sitten toiseen torniin. Se tietää, että myös huuhkaja korjasi itselleen suuremman pesän, jossa nyt asustelee. Tornipöllö on äskettäin käynytkin pesän laitamilla, mutta ei nähnyt Huuhkajaa, joten se lensi takaisin kotiinsa. Jollei huuhkaja tiedä, missä Tornipöllö asustaa, se voi kysyä tietä kirjekyyhkyltä. Korppikin tietää kyllä, mutta se tuskin haluaa auttaa asiassa.

        Mitään muuta Tornipöllö ei toivo, kuin että saisi yhteyden ystäväänsä, mutta se ei uskalla enää yrittää. Sen ainoa toivo on nyt se, että Huuhkaja löytää sen.

      • Tornipöllö
        Tornipöllö kirjoitti:

        Jos Huuhkaja muistaa sen rannan, josta lentoon lähdettiin ensimmäisen kerran, niin Tornipöllö voisi joku päivä lennähtää sinne muistelemaan menneitä ja pohtimaan tulevia. Ehkä jo huomenna?

      • En tiedä,

        ehkä. Jos tornipöllö pääsee sinne suunnalle.

      • Tornipöllö
        En tiedä, kirjoitti:

        ehkä. Jos tornipöllö pääsee sinne suunnalle.

        Pääsee, lyhyt matka siihen on tästä nykyisestäkin tornista :)
        Paljon mahdollista, ettei tämän tarinani Huuhkajaa paikalla näy, mutta sitten Tornipöllö ottaa reissun kuntoilun kannalta. Puoliltapäivin, vai onko liian valoisaa aikaa, tykkäisikös Huuhkaja pimeämmästä?

      • Tiedätkö,

        huominen ei taida onnistua mutta tiistai saattaa onnistua.

      • teidän kanssanne...
        Tiedätkö, kirjoitti:

        huominen ei taida onnistua mutta tiistai saattaa onnistua.

        Laittakeehan nyt edes kylä tai kaupunki ettette ihan sokkona täällä sovi vieraiden kanssa?

      • Tornipöllö
        Tiedätkö, kirjoitti:

        huominen ei taida onnistua mutta tiistai saattaa onnistua.

        Aika? Ei ole pakko olla puoliltapäivin, minulla kun ei kummemmin menoa ole.

      • Tiistai varmaan siis
        Tornipöllö kirjoitti:

        Aika? Ei ole pakko olla puoliltapäivin, minulla kun ei kummemmin menoa ole.

        Puolilta päivin tiistaina. Niin ei haittaa vaikka oltais eri kylissä vallan, onhan siinä paikkoja missä käydä, ihmisiä joita tavata..siinä lähellä.. ei mene hukkaan reissu vaikka puhuttais väärille pöllöille.

      • Tornipöllö
        Tiistai varmaan siis kirjoitti:

        Puolilta päivin tiistaina. Niin ei haittaa vaikka oltais eri kylissä vallan, onhan siinä paikkoja missä käydä, ihmisiä joita tavata..siinä lähellä.. ei mene hukkaan reissu vaikka puhuttais väärille pöllöille.

        Niinpä. Aina sitä jotain muuta sitten keksii. Toivottavasti nähdään ja ollaan ne oikeat, vaikka onhan täällä varmasti samanlaisiakin kohtaloita, joille tuo tarinani voi osua. Odotellaan Tiistaita :)

      • Palstailua ei enää

        Joo.

        Tämä pöllö ei tule palstalle nyt sitten enää. IRL tiistaina tai jos se ei onnaa, sitten jätetään sattuman armoille, mutta täältä liitelen pois.

      • Tornipöllö
        Palstailua ei enää kirjoitti:

        Joo.

        Tämä pöllö ei tule palstalle nyt sitten enää. IRL tiistaina tai jos se ei onnaa, sitten jätetään sattuman armoille, mutta täältä liitelen pois.

        Toivottavasti ei tarvitse minunkaan enää tulla Tiistain jälkeen :)

      • Tai mikä olenkin..
        Tornipöllö kirjoitti:

        Toivottavasti ei tarvitse minunkaan enää tulla Tiistain jälkeen :)

        Ei tämän pöllön takia ainakaan enää lainkaan.

    • Hieno tarina

      Onks tää mieheltä vai naiselta?

      • Tornipöllö

        Naaraspuoliselta pöllöltä

    • Muistahan mä tän

      Kesällä tästä tarinasta teki hulvattoman hauskan ne lennossa vaihtuvat juonenkäänteet kommenttiosiossa. On tämä kyllä kiva tarina näinkin, ihan lastenkirjamatskua. Mitä nyt vähän jää avoimeksi se, että mikä ihme sitä huuhkajaa sitten oikein vaivasi, kun se käyttäytyi sillä tavoin. Sen avaaminen voisi täydentää tarinaa kivasti.

      • Tornipöllö

        Se onkin sitten jo Huuhkajan puoli tarinasta, sitä ei Tornipöllö osaa kertoa kun ei oikein tiedä, miksei Huuhkaja halunnut pitää yhteyttä pieneen ystäväänsä, joka olisi sitä nimenomaan halunnut olla, ystävä, läheinen.

      • Nessut esiin

        Ajattelin vaan randomin lukijan kannalta. Joo nyyh, aika surullinen loppu.

    • Harald Huuhkaja

      Liikaa täytesanoja, töksähtäviä lauseita. Ei kulje teksti. Rehellinen mielipide.

      • kiva tarina

        Minusta tarina oli jotenkin hellyttävä, mutta surullinen. Onnellinen loppu on huuhkajasta kiinni. Eihän tornipöllö tuollaisen jälkeen mitään uskalla tehdä.
        Hyvät kertojanlahjat jollakin.

    • viisas varpushaukka

      Tornipöllöön lakkaa sattumasta kun hän jonain päivänä kohtaa helmipöllön ja huomaa tämän olevan paljon lämpimämpi, rakastavampi ja turvallisempi kuin huuhkajan konsanaan. Viimeistään silloin tornipöllö tuntee sisimmässään sen minkä mielessään jo tietää, tornipöllössä ei ole mitään vikaa. Sen siivet kantaa ja sillä on hyvä sydän. Tornipöllö oppii olemaan itsestään jälleen ylpeä ja hän näkee ennen niin paljon kaipaamansa huuhkajan petollisuuden, selkärangattomuuden ja tyhjyyden. Tornipöllö säälii mielessään huuhkajaa.

      • Kultahamsteri

        Olipa kerran hamsteri...

      • viisas varpushaukka
        Kultahamsteri kirjoitti:

        Olipa kerran hamsteri...

        Tornipöllö vetää hamsterin huiviin ennen kuin se ehtii päivää sanoa. Ja niin teen minäkin. Pysy kolossasi jyrsimässä hyviä, et selvästo kuulu tähän tarinaan.

      • Tornipöllö
        viisas varpushaukka kirjoitti:

        Tornipöllö vetää hamsterin huiviin ennen kuin se ehtii päivää sanoa. Ja niin teen minäkin. Pysy kolossasi jyrsimässä hyviä, et selvästo kuulu tähän tarinaan.

        Nohnoh... Jos Kultahamsteri haluaa kertoa oman tarinansa tämän omani jatkeeksi, niin sana on vapaa :)

    • Tornipöllö

      (jatkuu)

      Tuli päivä, jolloin Tornipöllön oli määrä tavata Huuhkaja puoliltapäivin. Sää huononi lumisateeksi, mikä olisi vaikeuttanut lentämistä, joten Tornipöllö päätti mennä tapaamispaikalle jokirantaan kävellen. Se suki valkean höyhenpukunsa kuntoon ja lähti matkaan hyvissä ajoin. Jokirannassa se istahti toiveikkaana odottelemaan Huuhkajaa. Se odotti ja odotti... Lunta satoi ja Tornipöllöä alkoi paleltaa. Pöllö muisteli kesää, jolloin ihmiset tapaavat pestä mattoja siinä rannalla ja jotkut ulkoiluttavat siellä koiriaan myös talvella.

      Huuhkaja oli yleensä ollut täsmällinen, joten Tornipöllö ihmetteli missä se viipyi? Kun kello tuli ihmisten aikaa noin 20 yli 12 Tornipöllö tajusi tilanteen: Huuhkaja ei tulisi paikalle. Olikohan se jäänyt väärään paikkaan, metsään, odottelemaan, pikkuinen mietti ja lähti astelemaan kohti metsää ja päätti toimittaa muita asioitaan samalla kun katseli ympärilleen sen varalta, että Huuhkaja olisikin jäänyt sinne, missä he alkujaan tapasivat. Mitään ei näkynyt. Tornipöllö raahusti surkeana takaisin kotiinsa.

      Huuhkajalle oli joko tullut muuta menoa, tai sitten se oli väärä Huuhkaja, asuihan niitä metsässä muitakin. Tai sitten hänen Huuhkajansa olikin luullut jonkun toisen kaipailevan itseään ja olikin mennyt johonkin toiseen rantaan odottelemaan.

      Tornipöllö mietti surkeana: tai sitten Huuhkaja ei oikeasti koskaan halunnut tavata sitä, eikä välittänyt, tai sitten sitä oli vain pahan kerran vedetty nokasta.

      Tornipöllö istui yksin tornissaan, tunsi itsensa todella typeräksi ja itki.

      • odottelemmehuuhkajaa

        Veikkaanpa, että Huuhkaja oli väärä huuhkaja.

        Joku toinen Huuhkaja odotteli jotain toista Tornipöllöä turhaan myöskin, ja tunsi itsensä typeräksi.

      • Tornipöllö
        odottelemmehuuhkajaa kirjoitti:

        Veikkaanpa, että Huuhkaja oli väärä huuhkaja.

        Joku toinen Huuhkaja odotteli jotain toista Tornipöllöä turhaan myöskin, ja tunsi itsensä typeräksi.

        Niin voi olla ja minä kun kuvittelin, että se oikea kyllä tunnistaa itsensä ja minut noista tarinoistani. Kirjaimellisesti todella pöllö olo nyt. :(

      • odottelemmehuuhkajaa
        Tornipöllö kirjoitti:

        Niin voi olla ja minä kun kuvittelin, että se oikea kyllä tunnistaa itsensä ja minut noista tarinoistani. Kirjaimellisesti todella pöllö olo nyt. :(

        Ongelma lienee se, ettei toi sun ja Huuhkajasi tilanne ole ollenkaan ainutlaatuinen. Ei ollenkaan. Kuvittele, mikä määrä ihmisiä Suomenmaahankin mahtuu... Niin moni kokee juuri kuten sinäkin.

        Sulla on kyllä taito kirjoittaa, sitä en kiistä.

      • Tornipöllö
        odottelemmehuuhkajaa kirjoitti:

        Ongelma lienee se, ettei toi sun ja Huuhkajasi tilanne ole ollenkaan ainutlaatuinen. Ei ollenkaan. Kuvittele, mikä määrä ihmisiä Suomenmaahankin mahtuu... Niin moni kokee juuri kuten sinäkin.

        Sulla on kyllä taito kirjoittaa, sitä en kiistä.

        Noin uskon kyllä itsekin. Hyvin pieni mahdollisuushan täältä on ketään tavoittaa. Yritinpä nyt kuitenkin kun tuo Huuhkajan kirjoitus jotenkin niin hyvin osui... Typerää tietysti uskoa näihin, mutta epätoivoisena sitä vaan jaksaa yrittää, että josko saataisiin asialle piste ja jokin ratkaisu. Sehän voi olla ettei Huuhkaja oikeasti edes muistele minua enää saati muista oikeaa nimeänikään. Helppohan hänen olisi nimen perusteella hakea yhteystiedot jos haluaisi minuun yhteyden...mutta ei.

        Monestihan ne itse kirjoitukset osuu... mutta sitten kun alkaa tarkentamaan ja yksityiskohtia kyselemään, niin mitä enemmän saa selville täsmentäviä tietoja, vaikka päivämääriä ynnä muuta, niin huomaakin, että oli joku vallan muu kyseessä...

      • Storylinee

        OHops, noinko siinä siis oikeasti kävi?

        :-D

      • Tornipöllö
        Storylinee kirjoitti:

        OHops, noinko siinä siis oikeasti kävi?

        :-D

        Kyllä. Minua ei tosin naurata.

      • No sorisori...
        Tornipöllö kirjoitti:

        Kyllä. Minua ei tosin naurata.

        Väärä hymiö siis.

        Onko tämä poliittisesti korrektimpi?

        :,(

      • jotain tuttua
        No sorisori... kirjoitti:

        Väärä hymiö siis.

        Onko tämä poliittisesti korrektimpi?

        :,(

        Kiinnostava tarina, hirvee tyyppi se Huuhkaja. Ei voi muuta sanoa. Eiks kukaan varoittanut Tornista huuhkajista? Ne ovat jo vanhan kansankin mukaan oikeita pahan ilman lintuja. Kertooko tarina miten Torniksella menee nyt?

      • Tornipöllö
        jotain tuttua kirjoitti:

        Kiinnostava tarina, hirvee tyyppi se Huuhkaja. Ei voi muuta sanoa. Eiks kukaan varoittanut Tornista huuhkajista? Ne ovat jo vanhan kansankin mukaan oikeita pahan ilman lintuja. Kertooko tarina miten Torniksella menee nyt?

        Olihan Tornipöllö kuullut tarinoita noista Huuhkajista, että ne saattoivat viedä sydämenkin mukanaan, mutta eihän sitä voinut uskoa omalle kohdalle.

        Pöllö asustelee tornissaan ja katselee iltaisin pohjoisen tähtitaivasta. Kun ihmiset hiljentyvät Joulun viettoon, myös Tornipöllö suuntaa maaseudulle tuttuja katsomaan. Lähettihän se terveiset myös Huuhkajan pesälle, mutta sen enempää se ei aio sekaantua opettajansa elämään. Toivottavasti Huuhkaja elää onnellisena hienossa uusitussa pesässään kaikesta huolimatta.

        Tornipöllö toivottaa Huuhkajalleen hyvää joulua. Lämpimät muistot elävät, samoin ikuinen ikävä.

      • Voi, voi :(

        Surullinen tarina.

    • lintutorni

      Niin surullinen tarina ja aivan kuin omasta menneisyydestä. Tämän tornilinnun on välillä ihan hirvittävän ikävä omaa opettajaansa. Enää tämä "lintunen" ei lentele vierailla mailla vaan pysyy kiltisti omassa kotipesällä.

      Opettaakohan huuhkaja jo uusia pöllöjä?

    • Tornipöllö

      Lähden jouluksi etelään, Hyvää Joulua

    • Uusi elämä

      Näin sinusta unta, tulit luokseni,suutelimme, suutelimme, hyvä uni

    • pyryharakkana

      Huh huh miten pitkä stoori, en jaksanut yliopiston lintukurssillakaan istua, enkä tätä lintutarinaa lukea.

      • pöllö pöllömpi pöllö

        Mä voisin tehdä vaikka väitöskirjan lintujen pariutumisesta ;)

    • upp

      Tää on niin hyvä :)

      • vitut.

        kyl joo kun aloittaja nolo itte itteään uppaa.

    • söpö tarina

      Jos huuhkaja tai tornipöllö tuntee olonsa epätietoisiksi.

      • Kai se on niin,

        että kaikkeen tottuu.

    • Hullutarina

      typerät pöllöt

    • voiitkusentään

      Miksei se huuhkaja tee mitään? Sillä oli jotain syitä, mistä se toinen mikä tornipöllö nyt olikaan voisi tietää mikä on huuhkajan ongelma. Kauhean surullinen tarina. Minä toivoisin onnellisempaa loppua.

    • ihmehyypiöoot

      aloittaja taas uppasi pösilöäkin pösilömmän aivopierunsa sivun alkuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe