Vauvakuume ja tyhmiä kysymyksiä.

vaippahaaveita

Otin hormonikierukan pois tuossa joku aika sitten ja sen jälkeen minulla on ollut 2 normi pituiset kuukautiset.
Mieheni kanssa olemme siis lasten hankinnasta keskustelleet ja edellisen ovulointiin otettiin kaikki ehkäisy sitten pois. Mulla turposi ennen tuota jo rinnat ja ne on olleet turvoksissa aina tähän päivään asti eli reilun kuukauden, sillä seuraava ovulaatio pitäisi testin perusteella tulla siinä 27. päivä tai sen jälkeen.

Raskaaksi en ensiyrittämästä tullut, testattu on moneen kertaan ja mulle tosiaan tuli ne menkat normaalipituisena.
Silti rinnat turvoksissa edelleen, ei arista, mutta hölskyvät ja ovat täytetläiset.
Normaalisti minulla pienirintaisena naisena tissit turvonneet vain hetken ja aina menkkojen tullessa taas "tyhjentyneet".

Olen tässä miettinyt, että onko mahdollista että kroppani tavallaan valmistautuu jo omalta osaltaan raskauteen? Että hormoonit sun muut alkavat tekemään vartalostani vastaanottavaisempaa? En tiedä miksi rintojen turvotus siihen liittyisi, mutta en keksi syytäkä miksi ne nyt yhtäkkiä olisivat kasvaneet. Tuntuu mutuenkin siltä että olisin mieleltänikin valmis, silittelen jo nyt vatsaani niin kuin siellä olisi asukki =)

Toive esikoisesta on kova, ja ehkä siksi kuvittelen tämänkin liittyvän siihen =)
Ps. jos tikku näytti että noin 24-36 tunnin päästä tapahtuisi ovulaatio, niin kannattaako heti alkaa puuhiin vai vasta kun tämä ovis tapahtuu?

Tähän sais muutkin toiveilijat ja hehkuttajat laittaa tuntemuksiaan ja vauvahaaveitaan.

2

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haistan ongelmia

      Miten sulla kierukka on ollut ja esikoista haaveilet?

      Oletko kauan ollut sen "miehesi" kanssa ja paljonko teillä ikää?

    • vaippahaaveita

      5 vuotta tulee täyteen, kiitos kysymästä ja kierukka oli alkuun ehkäisynä. Minusta ihan normaalia että alussa käytetään ehkäisyä ja kun aika on valmis, niin sitten yritetään lasta..?

      Ikää on 24 ja 25, mikäli sillä on merkitystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      82
      3560
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      568
      3344
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3129
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2112
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      1981
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1898
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1875
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      147
      1545
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1311
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1302
    Aihe