monen deittailu

Los Pulu

Jos on jo jonkin aikaa tapaillut säännöllisesti yhtä deittiä, mutta ei ole vielä sopinut, että varsinaisesti seurusteltaisiin, niin onko ok jatkaa deittipalstalla toisten vikittelyä ja kenties käydä niiden kanssa myös treffeillä, jotta saa vähän vertailukohtaa, vai pitäisikö tuo ensimmäinen ensin katsoa loppuun ja sitten vasta tarvittaessa katsoa muita vaihtoehtoja?

179

6028

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miesvm_1967x

      Hmm.. ehkä sanoisin että viikon pari voi pitää päällekkäin siten että toisen on jo nähnyt livenäkin mutta ei mun mielestä oo oikein reilua naisia kohtaan että deittailee toista livenä ja toista esim. nettinä kovin kauan. Nää on aika hienovaraisia asioita, miljoona maustetta asioissa joissa rämpii. No, loppupäätelmäni on että niin kauan kun mitään suurempaa ei ole sovittu eikä ihmiset oo varmoja toisistaan niin kait sitä voi jollain tasolla myös kirjekaveriakin pyörittää.

      Sinähän et siis ole varma tunteistasi ollenkaan tässä vaiheessa.. ehkä olis hyvä pikaisesti selvittää edes mitä tuo mimmi tuumailee teistä kahdesta, miten hän näkee asian, tuleeko hommasta mitään. Mutta yksi asia on tasan varma, oikeaa rakkautta ei ole ilmassa ainakaan sun kohdalla. Ehkä parempi jatkaa etsintää, itekin tyrin pariin kertaan homman noin..

      • miesvm_1967x

        Eikoo.. "Los Pulu" eli ei oo miehiä kohtaan reilua, miehiä, oletan :D

      • miesvm_1967x
        miesvm_1967x kirjoitti:

        Eikoo.. "Los Pulu" eli ei oo miehiä kohtaan reilua, miehiä, oletan :D

        Tai no siis ihan sama molemminpäin :D Mä olen nyt reilu koiraani ja käytän sitä pissalla ja annan safkaa..

      • miesvm_1967x
        miesvm_1967x kirjoitti:

        Tai no siis ihan sama molemminpäin :D Mä olen nyt reilu koiraani ja käytän sitä pissalla ja annan safkaa..

        ..kohtaan.. mikä piru näitä näppejä vaivaa?

      • Hel i28

        Mä tapilin muita siihen asti,
        kunnes nykyinen kihlattuni "kosi",
        näinhän se yleensä menee,ei voi yhdestä miehestä tietää
        onko hän se oikea?
        Näin myös monet ystävättereni tekevät!

      • miesvm_1967x kirjoitti:

        ..kohtaan.. mikä piru näitä näppejä vaivaa?

        mit sie riehut siellä ja kiroot turhaan ?? no, mik sitte niit sun näpejäs oikeen vaivaa ? vain eip KIINNOSTA, OLE SÄ VAA hiljoo siellä ! äläkä höpötä !

      • mies kaks ysi
        miesvm_1967x kirjoitti:

        Tai no siis ihan sama molemminpäin :D Mä olen nyt reilu koiraani ja käytän sitä pissalla ja annan safkaa..

        Niin, mielestäni toisien tai viimeistään kolmansien treffien jälkeen pitää keskittyä siihen ketä tapailee.Jos sitä samaan aikaan etsii netistä ja baarista seuraa, ei toinen ole mielestäni tosissaan ja itse ainakin jättäisin leikin sikseen.Minä en leiki naisen tunteilla eikä nainen minun.

      • mies kaks ysi
        Hel i28 kirjoitti:

        Mä tapilin muita siihen asti,
        kunnes nykyinen kihlattuni "kosi",
        näinhän se yleensä menee,ei voi yhdestä miehestä tietää
        onko hän se oikea?
        Näin myös monet ystävättereni tekevät!

        Mitenkä voit sitten vastata myöntävästi "kosintaan" jollet tiedä yhdstä miehestä onko hän se oikea?

      • hggfhfghfh
        Hel i28 kirjoitti:

        Mä tapilin muita siihen asti,
        kunnes nykyinen kihlattuni "kosi",
        näinhän se yleensä menee,ei voi yhdestä miehestä tietää
        onko hän se oikea?
        Näin myös monet ystävättereni tekevät!

        Kusipäää antanut itselleen plussia.

      • Nainen 1967
        mies kaks ysi kirjoitti:

        Mitenkä voit sitten vastata myöntävästi "kosintaan" jollet tiedä yhdstä miehestä onko hän se oikea?

        Joo voi olla mut täl miesq1967 nimemerkil onkin monta vastausta,
        no huvinsa kullakin,eipä toi mua haittaaa!

      • No huhhuh
        Hel i28 kirjoitti:

        Mä tapilin muita siihen asti,
        kunnes nykyinen kihlattuni "kosi",
        näinhän se yleensä menee,ei voi yhdestä miehestä tietää
        onko hän se oikea?
        Näin myös monet ystävättereni tekevät!

        Kivaa, kerroitko myös Urpolle että tapailit muita samalla?
        Suhde joka ei perustu luottamukseen ja rehellisyyden, ei kestää marraskuuta....

      • Tupu6
        Nainen 1967 kirjoitti:

        Joo voi olla mut täl miesq1967 nimemerkil onkin monta vastausta,
        no huvinsa kullakin,eipä toi mua haittaaa!

        Samaa mieltä kanssasi,
        pitää tavata monta,kun täälläkin
        monenlaista vipeltäjää,
        sen näkee jo vastauksistakin,
        noit pitää "väistellä"!

      • Outi32
        Tupu6 kirjoitti:

        Samaa mieltä kanssasi,
        pitää tavata monta,kun täälläkin
        monenlaista vipeltäjää,
        sen näkee jo vastauksistakin,
        noit pitää "väistellä"!

        Jees ja ninhän se on,
        hyvä et teillä älli kotona,
        tsemppiä hakuunne!

      • karvalaukku
        mies kaks ysi kirjoitti:

        Niin, mielestäni toisien tai viimeistään kolmansien treffien jälkeen pitää keskittyä siihen ketä tapailee.Jos sitä samaan aikaan etsii netistä ja baarista seuraa, ei toinen ole mielestäni tosissaan ja itse ainakin jättäisin leikin sikseen.Minä en leiki naisen tunteilla eikä nainen minun.

        oot naiivi...
        herää jo, naiset kusettaa sinuu,,,

      • karvalaukku
        Hel i28 kirjoitti:

        Mä tapilin muita siihen asti,
        kunnes nykyinen kihlattuni "kosi",
        näinhän se yleensä menee,ei voi yhdestä miehestä tietää
        onko hän se oikea?
        Näin myös monet ystävättereni tekevät!

        kohta se sut kuitenkin jättää sinut...
        ja se on oikein, naiset on kierrätettäviä...

      • g7ju76

        Naiset ne deittaili muita samaan aikaan. Puhun omakohtaisesta kokemuksesta. Salaa yrittivät mutta käry kävi aina. Onneksi löysin sopivan ja jo toistakymmentä vuotta onnellisesti yhdessä... ei deittaile muita.

      • 45666566
        mies kaks ysi kirjoitti:

        Mitenkä voit sitten vastata myöntävästi "kosintaan" jollet tiedä yhdstä miehestä onko hän se oikea?

        Naiset on sitten yksinkertaisii...

      • 12975387
        45666566 kirjoitti:

        Naiset on sitten yksinkertaisii...

        Täysin samaa mieltä!

      • AnnaToosa28
        Hel i28 kirjoitti:

        Mä tapilin muita siihen asti,
        kunnes nykyinen kihlattuni "kosi",
        näinhän se yleensä menee,ei voi yhdestä miehestä tietää
        onko hän se oikea?
        Näin myös monet ystävättereni tekevät!

        Joo mää kans tykkään jakkaa toosaa vähän kaikille, tällanen yhteishyvä ku oon...
        kovasti kans ootan että joku näistä kosis mua, sais kyllä tooooosi luotettavan kumppanin.
        Näin myös monet ystävättereni tekkee.. tuota.. ööö...

    • -K--

      Ei kai se nyt niin hankalaa voi olla treffailla vaan yhden kanssa samaan aikaan.

      Itse en halua pitää ketään varalla, mutten nyt vielä poista profiilianikaan lyhen treffailun jälkeen. Tai poistan sen sitten kun asia sovitaan yhdessä.

      • karvalaukku

        kyllä naisii kannattaa ja pitääkin pitää useita samaan aikaan listalla...
        naiset ovat kieroja paskiaisia enimmäkseen, jonkinlainen prinsessasyndrooma vaivaa lähes jokaista keski-ikäistä pissisteiniä...
        naiset ei yksinkertaisesti tiedä mitä haluavat, ota heidät nyt sitten vakavasti!!

      • -Peku-
        karvalaukku kirjoitti:

        Allekirjoitan tuon täysin. Tapailin peräti vuoden yhtä juuri kuvailemasi kaltaista keski-ikäistä pissis prinsessa (omasta mielestään ainakin) 'teiniä'. Ja mitä tää akka teki, bimboili joka hiton viikonloppu baareissa suunnilleen joka äijän kanssa joka kohdalle sattui. Eikä nähnyt mitään väärää jos sattui lähtemään kapakasta hotelliin jonkun 'tarpeeksi kiinnostavan' äijän kainalossa. Kuulemma kutsui toisinaan jonkun tästä laajasta 'kaveripiiristä' vielä kotiinsakin. Kun bimbo ite oli omasta mielestään niiiin herkkä yms paskaa. Vika niitti tän lutkan kans oli kun mentiin baariin yhdessä &menin ostamaan drinksuja niin ihmettelin mihin se ämmä hävisi. No, sieltä tassilattialtahan se löytyi jonkun äijän sylistä :-) Paskinta koko hommassa oli että kohtelin sitä bimboa hyvin kaiken aikaa enkä useaan kuukauteen harrastanut mitään yhden yön juttuja. No, loppuajasta maksoin sitten potut pottuina vähintään tuplasti. Tarinan opetus on että pysykää kaukana narsisista luonnehäiriöisistä bimboista, hukkaatte vain aikaanne. Ei tällaiset edes halua sitoutua vaikka muuta väittävät, kukaan kun ei 'prinsessalle' ole tarpeeksi hyvä.

      • nnnaine
        karvalaukku kirjoitti:

        kyllä naisii kannattaa ja pitääkin pitää useita samaan aikaan listalla...
        naiset ovat kieroja paskiaisia enimmäkseen, jonkinlainen prinsessasyndrooma vaivaa lähes jokaista keski-ikäistä pissisteiniä...
        naiset ei yksinkertaisesti tiedä mitä haluavat, ota heidät nyt sitten vakavasti!!

        'naiset ei yksinkertaisesti tiedä mitä haluavat, '

        KYLLÄ HE TIETÄVÄT : HE EIVÄT HALUA SINUA.
        En oo itekään koskaan suoraan sanonu miehille etten halua niitä vaik n sadat pakit oon antanu. Oon sanonu en tiä tai sit vaan ollu hiljaa. Ne miehet joita olen halunnut tavata tietävät kyllä tasan tarkkaan että olen nnhalunnut juuri heidät.

    • kyl ne miehetkin

      Oon nähny nyt 3 kertaa erästä ja mies vaikuttaa kovinkin innokkaalta (viestejä joka päivä, ehdottaa usein näkemistä jne.), mutta itellä ei oikein oo tunteet heränneet että jaksais niin paljoa panostaa. Ja joo, oon nähny edelleen muitakin, ei olla sovittu seurustelusta tms. sitoutumisesta, profiilien piilotuksesta ei oo ollu puhetta ja myös miehen profiili on edelleen avoin (hyvä niin). Varmaan tää homma jäis heti jos tulis joku tosi kiinnostava kehen ihastuiskin..

      • Jos ei tunteita ole herännyt eikä jaksa edes panostaa niin eikö olisi fiksumpaa ilmoittaa ko. miehelle, että kiitos mutta ei kiitos? Mitä järkeä on antaa hänen ymmärtää, että olet kiinnostunut?

      • niinpä,.....
        helka kirjoitti:

        Jos ei tunteita ole herännyt eikä jaksa edes panostaa niin eikö olisi fiksumpaa ilmoittaa ko. miehelle, että kiitos mutta ei kiitos? Mitä järkeä on antaa hänen ymmärtää, että olet kiinnostunut?

        Oon vaan niin kiltti että on tosi vaikee sanoo muille jotain mistä tietää että pahottaa mielensä. Haluaa miettiä tarkkaan miten sen sanois ja ehkä jollain tapaa valmistella sitä siihen ettei ois niin kamalaa (esim. olemalla suht passiivinen ja vastaukset ympäripyöreitä, "en nyt osaa ajatella tätä tässä vaiheessa kovin pitkälle/vakavasti"..). Kun joiltain on sit tullu ikävää reaktioo ns. jättämisestä ja suuttunu, jotkut jopa haukkunu, niin sitäkin pelkää. Ois paljo helpompaa jos se kiinnostus ikäänkun alkais hiipuun miehen puolelta ja siitä tuntuis että päätös on ollu sittenkin sen, eikä mun ois tarvinnu olla se joka "pilas" kaiken.

      • varovaisuus kannatta
        niinpä,..... kirjoitti:

        Nimimerkille kyl ne miehetkin ja niinpä:
        luota omaan vaistoosi. Jos mies ei tunnu sinusta kiinnostavalta, niin ei siitä välttämättä tule mitään uusilla treffeillä.

        Kannattaa olla varovainen ja luottaa omaan vaistoon.

        Mulle kävi huonosti just vastaavanlaisessa tilanteessa: kaveri oli innokas, mutta mua ei kauheasti kiinnostanut, mutta olin liian "kiltti". Kaveri vonkasi treffeille, ja niin meille tuli suhde, joka päättyi surkeasti. Kaverilla oli vaikka kuinka monta viritystä eri nettipalveluissa, enkä ollut ainoa jota hän treffasi.

        Olisi pitänyt kuunnella omaa vaistoa ja lopettaa sellainen treffailu, joka ei itseä kiinnostanut. Olisi myös pitänyt luopua turhasta kiltteydestä ja keskittyä siihen mitä minä haluan.

        Tunteet voi olla siinä mielessä vaarallisia, että ne sokaisevat eikä enää osaa ajatella järjellä.

      • Reilu peli, kiitos!
        niinpä,..... kirjoitti:

        Oon vaan niin kiltti että on tosi vaikee sanoo muille jotain mistä tietää että pahottaa mielensä. Haluaa miettiä tarkkaan miten sen sanois ja ehkä jollain tapaa valmistella sitä siihen ettei ois niin kamalaa (esim. olemalla suht passiivinen ja vastaukset ympäripyöreitä, "en nyt osaa ajatella tätä tässä vaiheessa kovin pitkälle/vakavasti"..). Kun joiltain on sit tullu ikävää reaktioo ns. jättämisestä ja suuttunu, jotkut jopa haukkunu, niin sitäkin pelkää. Ois paljo helpompaa jos se kiinnostus ikäänkun alkais hiipuun miehen puolelta ja siitä tuntuis että päätös on ollu sittenkin sen, eikä mun ois tarvinnu olla se joka "pilas" kaiken.

        "niinpä,....." Ei ole kiltteyttä antaa tilanteen jatkua, sen takia ettet voi olla rehellinen, kun jätät toisen odottamaan ja ihmettelemään. Mieluummin ajoissa asiallinen ja rehellinen lopetus kuin toisen vedätys.
        Ei toisten tunteilla saa pelleillä!
        Saat sitten aikaisemmin ne huudot jos saat mutta mitä myöhemmäksi totuutta siirrät, sitä ansaitumpaa sulle suuttuminen tulee olemaan.
        Mieluummin paska totuus, kuin inhottava valhe!
        Tämä naisen näkökulma.

      • JennaRiia

        niinpä... on tosi reilua tapailla muita ja toivoa että se toinen kiinnostuu jostakin toisesta? Höh. Mihin kuuluisa suomalainen rehellisyys on hävinnyt?

        On paljon parempi kertoa toiselle että "se kipinä" puuttuu ja jatkaa hakemista. Se voi sattua, mutta jos tapailet toista puoli vuotta ja huomaat jossain vaiheessa että tällä on ainakin pari muutakin, niin se kyllä vie uskon deittailuun. En viitsi sanoa naisiin tai miehiin, molemmissa taitaa esiintyä tätä "kiltteyttä" joka estää olemasta rehellinen ja aito.

        Antakaa sille toiselle mahdollisuus tavata joku, jonka kanssa hän voisi olla ihan oikeasti onnellinen. Se on kiltteyttä - ei sitä että roikutte hihassa ja vilkuilette samalla muita.

      • no, sano sille, et ei kiinnosta, jätä mut rauhaan...........ja blokkaa se, jos se ei usko heti......mulla oli sama juttu yhen läskin kans, se tympeä kappalainen kehtas lähetel
        -lä mulle viestejä monta kertaa päiväs, ei uskonu, ku sanoin sille, et lopeta tai vä- hennä viestien kirjoittelemista HETI, en vastaa yhteenkään.......ja sit se ihmetteli, et miksen mä vastaa takas.......en mä oo mikään miljonääri, jolla on valtavasti rahaa kännykkälaskuihin ja turhiin viestien lähettelyyn......se usko sit, ku mä uhkasin ilmo- ittaa siitä poliisille, jos viestejä tulee vielä yksikin...........se loppu siihen, en oo onne-
        ks nähny enkä kuullu siit sen jälkeen mitään.......tästä on jo muutama vuosi.....
        Toimi noin, kuten mä sanoin, eiköhän se sitten usko......

      • maibre
        niinpä,..... kirjoitti:

        Oon vaan niin kiltti että on tosi vaikee sanoo muille jotain mistä tietää että pahottaa mielensä. Haluaa miettiä tarkkaan miten sen sanois ja ehkä jollain tapaa valmistella sitä siihen ettei ois niin kamalaa (esim. olemalla suht passiivinen ja vastaukset ympäripyöreitä, "en nyt osaa ajatella tätä tässä vaiheessa kovin pitkälle/vakavasti"..). Kun joiltain on sit tullu ikävää reaktioo ns. jättämisestä ja suuttunu, jotkut jopa haukkunu, niin sitäkin pelkää. Ois paljo helpompaa jos se kiinnostus ikäänkun alkais hiipuun miehen puolelta ja siitä tuntuis että päätös on ollu sittenkin sen, eikä mun ois tarvinnu olla se joka "pilas" kaiken.

        sanokaa vain reilusi jos teillä on toinen, ei ole kiva kuulla sitä kavereilta eikä vihjailusta. on raukamaista pitää salassa toist suhdetta vuositolkulla. näkeehän sen jo kaverin kättäytymisestäkin.ok. jos olet löytänyt paremman niin onnea tulevaisuudelle. ehkä minäki joskus.

      • karvalaukku
        Reilu peli, kiitos! kirjoitti:

        "niinpä,....." Ei ole kiltteyttä antaa tilanteen jatkua, sen takia ettet voi olla rehellinen, kun jätät toisen odottamaan ja ihmettelemään. Mieluummin ajoissa asiallinen ja rehellinen lopetus kuin toisen vedätys.
        Ei toisten tunteilla saa pelleillä!
        Saat sitten aikaisemmin ne huudot jos saat mutta mitä myöhemmäksi totuutta siirrät, sitä ansaitumpaa sulle suuttuminen tulee olemaan.
        Mieluummin paska totuus, kuin inhottava valhe!
        Tämä naisen näkökulma.

        naisen näkökulma ei tunne sellaista käsitettä kuin reiluus!

      • ei yksin
        niinpä,..... kirjoitti:

        Oon vaan niin kiltti että on tosi vaikee sanoo muille jotain mistä tietää että pahottaa mielensä. Haluaa miettiä tarkkaan miten sen sanois ja ehkä jollain tapaa valmistella sitä siihen ettei ois niin kamalaa (esim. olemalla suht passiivinen ja vastaukset ympäripyöreitä, "en nyt osaa ajatella tätä tässä vaiheessa kovin pitkälle/vakavasti"..). Kun joiltain on sit tullu ikävää reaktioo ns. jättämisestä ja suuttunu, jotkut jopa haukkunu, niin sitäkin pelkää. Ois paljo helpompaa jos se kiinnostus ikäänkun alkais hiipuun miehen puolelta ja siitä tuntuis että päätös on ollu sittenkin sen, eikä mun ois tarvinnu olla se joka "pilas" kaiken.

        Ollessasi passiivinen toinen osapuoli sun jättää, jos vähänkin aikuinen osaa varmaan hienotunteisesti ilmoittaa, jos se taito puuttuu ei kannata ketään hakea. Seuraavan kohdalla on sama tilanne.

      • heteropappara
        Reilu peli, kiitos! kirjoitti:

        "niinpä,....." Ei ole kiltteyttä antaa tilanteen jatkua, sen takia ettet voi olla rehellinen, kun jätät toisen odottamaan ja ihmettelemään. Mieluummin ajoissa asiallinen ja rehellinen lopetus kuin toisen vedätys.
        Ei toisten tunteilla saa pelleillä!
        Saat sitten aikaisemmin ne huudot jos saat mutta mitä myöhemmäksi totuutta siirrät, sitä ansaitumpaa sulle suuttuminen tulee olemaan.
        Mieluummin paska totuus, kuin inhottava valhe!
        Tämä naisen näkökulma.

        Olen nyt 70-vuotias ukkeli, jolla on ollut 25 pitkäaikaista naissuhdetta elämänsä varrella.
        Vielä tähän päivään mennessä en ole tavannut yhtään rehellistä naista. He kaikki pettävät joko sinua tai toista sinun kanssa. Tyttärenikin ovat maanpetturifeministejä.
        Tällaisille naisille olemme antaneet vallan, ja siksi heidän hallussaan on 90% julkisesta sektoristakin.
        Ei ihme, ettei yhteiskunnassamme mikään toimi kunnolla, kun tällaiset petturivalehtelijat saavat pitää valtaa niin julkishallinnossamme kuin yksityiselämässämme.
        Koko Suomi rypöö henkisessä pahoinvoinnissa akkavaltamme takia.
        Nyt maamme suurin ongelma on naisemme maanpetturuus!

        Siitä kaikesta saamme kiittää vain itseämme, me vellihousuiset" munattomat" juujuu-miehet! Se nähtiin taas homoavioliittoäänestyksessä.
        Epärehellinen huijariakkavalta on nujertanut meidät eikä mikään parane, ennenkuin otamme asemamme takaisin vaikka väkisin.

        Muuten meidät hukka perii, kun akkavallan hyyssäämät ISIS-muslimit hyökkäävät kimppuumme, koska emme pysty pitämään naisiamme kurissa.
        "Rakkaat" naisemme uhraavat hölmöjen miestensä hengen omien tarkoitusperiensä alttarille.

      • MissFinland76 kirjoitti:

        no, sano sille, et ei kiinnosta, jätä mut rauhaan...........ja blokkaa se, jos se ei usko heti......mulla oli sama juttu yhen läskin kans, se tympeä kappalainen kehtas lähetel
        -lä mulle viestejä monta kertaa päiväs, ei uskonu, ku sanoin sille, et lopeta tai vä- hennä viestien kirjoittelemista HETI, en vastaa yhteenkään.......ja sit se ihmetteli, et miksen mä vastaa takas.......en mä oo mikään miljonääri, jolla on valtavasti rahaa kännykkälaskuihin ja turhiin viestien lähettelyyn......se usko sit, ku mä uhkasin ilmo- ittaa siitä poliisille, jos viestejä tulee vielä yksikin...........se loppu siihen, en oo onne-
        ks nähny enkä kuullu siit sen jälkeen mitään.......tästä on jo muutama vuosi.....
        Toimi noin, kuten mä sanoin, eiköhän se sitten usko......

        Kyllä tuossa taitaa onni olla enemmänkin sen "tympeän kappalaisen" puolella :D

      • tähtisilmät
        heteropappara kirjoitti:

        Olen nyt 70-vuotias ukkeli, jolla on ollut 25 pitkäaikaista naissuhdetta elämänsä varrella.
        Vielä tähän päivään mennessä en ole tavannut yhtään rehellistä naista. He kaikki pettävät joko sinua tai toista sinun kanssa. Tyttärenikin ovat maanpetturifeministejä.
        Tällaisille naisille olemme antaneet vallan, ja siksi heidän hallussaan on 90% julkisesta sektoristakin.
        Ei ihme, ettei yhteiskunnassamme mikään toimi kunnolla, kun tällaiset petturivalehtelijat saavat pitää valtaa niin julkishallinnossamme kuin yksityiselämässämme.
        Koko Suomi rypöö henkisessä pahoinvoinnissa akkavaltamme takia.
        Nyt maamme suurin ongelma on naisemme maanpetturuus!

        Siitä kaikesta saamme kiittää vain itseämme, me vellihousuiset" munattomat" juujuu-miehet! Se nähtiin taas homoavioliittoäänestyksessä.
        Epärehellinen huijariakkavalta on nujertanut meidät eikä mikään parane, ennenkuin otamme asemamme takaisin vaikka väkisin.

        Muuten meidät hukka perii, kun akkavallan hyyssäämät ISIS-muslimit hyökkäävät kimppuumme, koska emme pysty pitämään naisiamme kurissa.
        "Rakkaat" naisemme uhraavat hölmöjen miestensä hengen omien tarkoitusperiensä alttarille.

        Enpä ihmettele etteivät heteropaapan suhteet ole kestäneet kun lukee vuodatuksesi.Järin lepposaa seuraa et taida olla itekkään ja he.....le......vetin tuomitseva ja katkera olet.Kukaan ei sua jaksaisi niinkun jo itse kerroit. Olen NAINEN ja ylpeä siitä, koita kasvaa hieman suvaitsevaisemmaksi jos pystyt. ps.enpä ole koskaan pettänyt, vaikka kaikki yleistätkin samaan pakettiin.Kyllä ne on ne miehet kun oksa sojossa juoksee joka naaraan ja vähä uroksenkin perässä. siunausta.

      • kaksinkauheampi
        Reilu peli, kiitos! kirjoitti:

        "niinpä,....." Ei ole kiltteyttä antaa tilanteen jatkua, sen takia ettet voi olla rehellinen, kun jätät toisen odottamaan ja ihmettelemään. Mieluummin ajoissa asiallinen ja rehellinen lopetus kuin toisen vedätys.
        Ei toisten tunteilla saa pelleillä!
        Saat sitten aikaisemmin ne huudot jos saat mutta mitä myöhemmäksi totuutta siirrät, sitä ansaitumpaa sulle suuttuminen tulee olemaan.
        Mieluummin paska totuus, kuin inhottava valhe!
        Tämä naisen näkökulma.

        Löysin kesällä parsuhteesta erottua hyvän kirjan, harmi vaan en muista nimeä. Kyse oli tutkimuksesta, eli testatusta tiedosta siitä, miksi (niin usein) erotaan. Minua auttoi lukea, että suhteessa voi vasta parin kuukauden tutustumisen jälkeen saada niin ratkaisevaa informaatiota toisesta ja varmistua käsitys, ettei suhteessa olisi ainakaan helppoa olla, että on uskallettava erota. Voihan sitä tauoksikin kutsua, itse suosittelen ilmoittamaan pian epäröinti ja sen syy jos on selvillä. Mä panostan aina suhteeseen 100% kuten viimeksikin, enkä vaatinut toiselta todellakaan mahdottomia. Kun sitten mm. pukeutumiseni ja kampaukseni jatkuvasti saivat arvostelua(eli en kelvannut omana itsenäni), ja elämäntapansa osoittautui lähes vaaralliseksi- järkeilin omien läheisteni kanssa ettei riskiä kannata ottaa. SAIN kunnon haukut ja pelkäsin pitkälle syksyyn miehen reaktioita, jos ei vaikka olisi löytänyt uutta haukuttavaa.
        Tunteet voivat tosiaan huiputtaa itseä, tarpeet sanella tekemisiä. Valitaan huolella seuramme, ei niinkään ulkoisten kuin syvähaastattelun perusteella! Olen itse tuuminut luottaa tuttavieni tuttuihin, eli jos aika moni arvostaa kaveria, ei tästä saata paljastua isoja "vikoja". Sanon kiltisti että "erilaiset eivät sovi yhteen". Vakka ja kansi- sanonnan ymmärrän, nehän ovat samaa materiaalia ja tehty mahtumaan sisäkkäin:)

      • 45578788788889
        helka kirjoitti:

        Jos ei tunteita ole herännyt eikä jaksa edes panostaa niin eikö olisi fiksumpaa ilmoittaa ko. miehelle, että kiitos mutta ei kiitos? Mitä järkeä on antaa hänen ymmärtää, että olet kiinnostunut?

        Pitää pitää sitä varapyörää... Ei kehtaa myöntää että pelkää olla yksin...

    • Los Pululle: on ok jatkaa toisten vikittelyä ja treffeillä käymistä, mutta ihan turhaan sinä sitä deittiä enää roikotat mukanasi. Jos olisit häneen ihastunut niin et haluaisi "vertailukohtaa".

    • 4+7

      Ei siinä mitään tunteita voi tulla jos montaa tapailee ja odottaa parempaa. Siinä kuluttaa vaan naamaansa palstalla jos säännöllisesti jo tapailee. Minä menetin monta tosi hyvää miestä sillä kuin kikkailin monen kanssa. Eipä niitä enää kiinnosta edes yrittää kun leikin niiden tunteella.

      • paremman odotus

        on merkki siitä ettei kukaan oo ollu tarpeeks kiinnostava. Jos ois, niin ei muiden hakemiset enää kiinnostais pätkääkään vaan haluaa keskittyä vain siihen yhteen.

    • 7+15

      Miksi tästä pitää tehdä niin vaikeaa? Jos ainakin toinen ei halua toista, peli on selvä ja molemmat voivat jatkaa seuraavan ehdokkaan etsimistä. Jos molemmille kelpaa, muodostui pari. Jossain on jotain vikaa, jos pitää ihmetellä vertailukohtia tai tutustuminen kestää niin kauan, että pitäisi samalla jo treffailla muitakin. Omalla kohdallani se on aina ollut nainen, jolla päätöksenteossa tai vastailussa kestää.

    • toinen1

      "Jos ei tunteita ole herännyt eikä jaksa edes panostaa niin eikö olisi fiksumpaa ilmoittaa ko. miehelle, että kiitos mutta ei kiitos"

      Näin mä olen tehnyt joka kerta jo 1. treffien jälkeen jos tunnen ettei oikein jaksais raivata kalenteriin tilaa yms. toista varten. Kuitenkin nyt tätä palstaa lukiessa olen huomannu että tätä toimintaa pidetään tosi pinnallisena, eihän ne tunteet kuulemma heti tule vaan pitäis eka tutustua toiseen rauhassa jne jne.

      Kuinka paljon tutustumista/ kuinka monta treffikertaa riittää siihen, että voi sanoa ettei tästä nyt mitään kehkeydy? Mä olen ilmeisesti ollut liian hätäinen mutta neuvokaapa nyt mikä on oikea tapa?

      • 1+18

        Oikea tapa on se, että valitset miehen niiden kriteerien perusteella, joilla on merkitystä suhteen onnistumisen kannalta. Pinnallinen ihastuminen voi olla yksi niistä, mutta olet totaalisen hakoteillä, jos se on ainoa kriteerisi.

    • Gandolffi

      Entäs jos ei aikaisemmin ole erityisemmin vertailukohtaa, niin siinä mielessä voisi olla ajatusta katsoa useampaakin ennen kuin yhteen päättää sitoutua.

      • simple as that

        Mitä ihmeen vertailukohtaa ja mihin tarkoitukseen? Jos toinen kelpaa, ota se (olettaen että se myös huolii sinut), jos ei niin anna pakit.

    • kärsivällisyyskoe

      Voisikos olla ideaa ottaa asia puheeksi hänen itsensä kanssa? Jos tuntuu, että tämän ihmisen kanssa jotenkin viihtyy, ja mielellään tapaa häntä jatkossakin jotenkin, mutta haluaa tapailla muitakin, niin sen voi sanoa?

      Tai jos tapailu on kokonaan pakkopullaa, ja toisella on ehkä kuitenkin joitain odotuksia, niin pitää sanoa se jotenkin kohteliaasti: "Ei meillä ei ole minusta edellytyksiä rakentaa mitään syvempää ihmissuhdetta eikä ehkä kannata järjestää tapaamisia" tms.

    • ei onnistuis

      Jos olen tapaillut jotakuta useammin kuin pari kertaa ja pidetään yhteyttä ja suunnitellaan ehkä seuraavaa tapaamista ... suljen profiilin ja keksityn kyseiseen henkilöön...
      jos henkilö ei muutaman tapaamisen jälkeen tunnu kiinnostavalta niin en jatka tapailua ja pidä häntä varalla...vaan lopetan tapailun ennekuin alan etsiä uutta.

      Jos joku minulle sanoisi että olen mukava ja hän viihtyy kanssani, mutta haluais tapailla muitakin niin en kyllä sellaisen kanssa jatkaisi tutustumista!

      • Kärsivällisyyskoe

        Minusta pakonomaisen parisuhteen metsästämisen voi jättää sivuosaan ja tapailla vaikka kuinka lukuisin määrin sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on joku yhteinen harrastus tai yhteinen mielenkiintoinen keskustelunaihe, vaikka sitten tapailisi muitakin, ja tuumaisi, että parisuhdemielessä se oikea ei ole vielä tullut vastaan. Se on tietenkin kaverimielellä tapaamista. Eihän siinä silti välttämättä ole poissuljettu välttämättä sekään, että ystävyys syvenee myöhemmin. Mutta se pitää kyllä sanoa suoraan, jos tietää, että ei meistä parisuhdemielessä eikä seksuaalisesti tule mitään, jos ei ole sellaista kiinnostusta.

        Tätä tarkoitin, kun kirjoitin, että asenteenhan voi tehdä selväksi ääneen sanomalla. Se ei tietenkään ole kivaa kenenkään kannalta, että pidetään jotakuta varalla odottelemassa ja annetaan ymmrtää jotain enemmän kuin pitäisi, ja toinen jää odottamaan ihan täysillä. Siksipä pitää ilmaista selvästi, mitkä ovat omat aikeet. Toinen voi tehdä sitten niistä omat johtopäätöksensä.

      • 14+2

        Oikein, joku puhuu asiaa!

      • 8+13
        Kärsivällisyyskoe kirjoitti:

        Niin, se pitää kyllä sitten sanoa selvästi, jos aikoo tapailla vain huvin vuoksi. En minä ainakaan haluaisi tapailla sellaista, joka ei halua minua parisuhteeseen vaan huvikseen tappaa aikaa.

    • Nurinnkurin

      No et sinä ainakaan ole ihastunut, jos pitää "vertailla". Nettiprofiilin voi pitää niin kauan kuin tuntuu sopivalta, mutta muista, se on samalla viesti deitille, että et ole tosissasi.

      Ei voi vaatia profiilin poistamista. Minun kohdalla toiminut usein siten, että tapaamisen jälkeen mies on poistanut profiilin ja viestinyt sähköpostin kautta. Joskus olen antanut oman profiilin olla vähän aikaa, mutta en ole kirjautunut sinne. Jos pakottaa toisen poistamaan profiilin, mistä voi olla varma, että ei roiku jossain muualla?

    • suoramies

      tapasin puolisoni "lauantaina" päivällä ja tapasimme uudestaan illalla. Kiiheän yön jälkeen menin sunnuntaina kotiin jolloin poistin profiilini välittömästi. Ehkä tämä oli nyt selkeä rakkautta ensisilmäyksestä mutta mielestäni ainoa oikea tapa jos halutaan olla yhdessä eikä shoppailla

      • karvalaukku

        oot sinisilmäinen ääliö....
        se nainen kusettaa kuitenkin tuollaista tolloa....
        tuut huomaamaan sen vielä, onneksi.
        meinaan että silmäsi ehkä avautuvat, deittaa useampia kerralla ja lopeta spanielikäytös, naiset ei arvosta spanielimiestä..
        oot mies etkä koira!

      • suoramies
        karvalaukku kirjoitti:

        oot sinisilmäinen ääliö....
        se nainen kusettaa kuitenkin tuollaista tolloa....
        tuut huomaamaan sen vielä, onneksi.
        meinaan että silmäsi ehkä avautuvat, deittaa useampia kerralla ja lopeta spanielikäytös, naiset ei arvosta spanielimiestä..
        oot mies etkä koira!

        voi poju, voin vannoa että olen tehnyt paljon enemmän asioita joita voit vain haaveilla. Kokemuksen puutteesta ei voi syyttää. Mutta kun kolahtaa niin kolahtaa.

    • ön deittejä

      Kyl treffeillä vöi käydä jös hälyää.

      • jeejee1234

        Sä ööt päräs

      • chucknorrisrules
        jeejee1234 kirjoitti:

        Sä ööt päräs

        chuck norris on paras!

    • Hmmm...

      En tiedä, ehkä reilua on katsoa yksi kohde kerrallaan, mutta ihminen ilmeisesti on moniavioinen luonnostaan. Onhan joillakin suosituimmilla miehillä usein monta naista kierrossa yhtä aikaa, joiden kanssa touhuaa... Enemmänkin naisten hommaa on sellainen, että lyhyen aikaa yhden kanssa, joka sitten saa pian väistyä uuden miehen tieltä.

      • karvalaukku

        puhuit täyttä asiaa veljeni!

    • ikuinenriidanaihe

      Mä olen seukannut puoli vuotta nettimiehen kanssa. monta kertaa otettu puheeksi pitäisikö ilmoitus poistaa, yksi edistysaskel oli kun ei enää kumpikaan maksanut mutta pääsee kyllä deittisivulle. molemmat siis tiesi että toinen käy siellä sillointällöin. syksyllä laitoin profiilini telakalle, eli saa takaisin jos haluaa. pääsin kyllä seuraamaan että ukko siellä edelleen käy. kävin joskus katsomassa. no sekin sitten laittoi ilmotuksensa piiloon. riita tuli kun huomasin sen ottaneen profiilinsa taas aktiiviseksi (ei maksanut jäsen), kysyin miksi mutta ei vastausta ja oli vielä käynyt aikana jolloin piti olla kiire ja muualla (ei käytä kännykkää deittailuun). sitten alkoikin ulkoruokinta, joka jatkuu edelleen. syytteli mua vaikka oma ilmotukseni oli telakalla. kannattaa välillä tehdä tarkistuskäyntejä, ei ne miehet niin puhtoisia ole kuin antavat ymmärtää =(
      Mielestäni muutaman viikon- kuukauden jälkeen jos ollut tiivistä seurustelua voi poistaa ilmotukset. jos ukon otan vielä takaisin ensimmäinen ehto on että molemmat poistaa ilmotuksensa..mutta voiko silti luottaa? tulee uusi profiili tai toisella foorumilla.

      • Sellaisia miehiä

        Vieläkin pahempaa kun mies "varaa" sut sanomalla että ollaan kihloissa ja itse jatkaa vaan nettideittejään salaa selkäsi takana. Ei halua menettää sua mutta itse pelehtii kaiken aikaa uusien naisten kanssa ja kuka tietää vaikka tapailisikin heitä.
        Ajan mittaan sellaiseen mieheen menee tietenkin mielenkiinto, häntä alkaa pitää halpamaisena ja itsekin alkaa deittailemaan. Vähemmästäkin ne kiintymys ja rakkauden tunteet katoaa. Ei ne pelkät sanat että sanoo rakastavansa ja kihlaavansa toisen ole luotettavia, teot merkitsee aina enemmän.

      • karvalaukku

        oot kyttäävä nainen, kuten naiset yleensäkkin...
        oikea mies laittaa sinut kuriin!

      • Sellaisia naisia
        Sellaisia miehiä kirjoitti:

        Vieläkin pahempaa kun mies "varaa" sut sanomalla että ollaan kihloissa ja itse jatkaa vaan nettideittejään salaa selkäsi takana. Ei halua menettää sua mutta itse pelehtii kaiken aikaa uusien naisten kanssa ja kuka tietää vaikka tapailisikin heitä.
        Ajan mittaan sellaiseen mieheen menee tietenkin mielenkiinto, häntä alkaa pitää halpamaisena ja itsekin alkaa deittailemaan. Vähemmästäkin ne kiintymys ja rakkauden tunteet katoaa. Ei ne pelkät sanat että sanoo rakastavansa ja kihlaavansa toisen ole luotettavia, teot merkitsee aina enemmän.

        Minun elämässäni naiset ovat käyttäytyneet juuri noin. Enpä ole yhtään rehellistä ja reilua naista vielä Suomessa tavannut. Suomalaiset naiset ovat kauttaaltaan miehiä huijaavia valehtelijoita ja feministisiä nujertajia. Hyvin harvalla on miehelle mitään hyvää tarjottavanaan.
        Suomalaismiehen kannattaakin muuttaa ulkomaille, sillä siellä naiset arvostavat suomalaismiestä aivan eri tavalla kuin kotimaan naiset. Varovainen kannattaa olla sielläkin, sillä hyväksikäyttäjänaisia on maailma pullollaan.

      • olensun1
        Sellaisia naisia kirjoitti:

        Sinun pitäisi tutustua minuun, olisin ensimmäinen kerrankin jossakin lajissa! Paitsi että en esittäydy, olet käsityksinesi naisten pilallisuudesta varmaan niin ehdoton, että muuttuminen tuskin mahdollista. Ellet kirjoita "kieli poskessa"...

      • jgjkf8j58gfm0

        Ei naiset ole sen kummempia täällä kuin ulkomaillakaan. Kaikki samoja "piip". On kokemusta sekä kotimaisista että kaverin kautta ulkomaisista ja ei hyvin mene... Ja olen kunnollinen tapaus. En juo polta enkä räyhää ja rällää. Mutta ihan sama. Ei kelpaa tai pelleillään seläntakana.

      • Aikuinen nainen
        olensun1 kirjoitti:

        Sinun pitäisi tutustua minuun, olisin ensimmäinen kerrankin jossakin lajissa! Paitsi että en esittäydy, olet käsityksinesi naisten pilallisuudesta varmaan niin ehdoton, että muuttuminen tuskin mahdollista. Ellet kirjoita "kieli poskessa"...

        Et takuulla ole ainoa kunnollinen nainen :), sillä täällä on toinen samanlainen!

    • pelimies2

      Pelimies pitää profiilinsa silloinkin, kun on jo naimisissa :)
      Ai niin, pitääpä laittaa joku muu nimimerkki kuin profiilissani on...

      • kylsääöötkövä

        sä ööt niiiiin kövä!

    • deittausta

      Itse toivoisin, että minua lähestyisivät vain henkilöt, jotka ovat kiinostuneita nimenomaan minusta. Muita kohtaan olen myös toiminut samalla tavoin, en näkisi mitään järkeä muuten vain tapailla samanaikaisesti useita eri miehiä. Mikä kiire tässä muuutenkaan on? Jos taas saisin selville, että minua piirittävä mies piirittää samalla kaikkia muitakin, tuskin jaksaisin kiinnostua hänestä ainakaan mitenkään vakavammin. Näin minä ajattelen, mutta ehkä nettideittailussa on sitten omat sääntönsä?

    • Vain nainen valitsee

      Naisille aivan normikäytöstä poimia paraspäältä, koska tarjontaa riittää ja on varaa valita. Sen sijaan miehenä kannattaa olla hyvin varovainen jos pääsee edes yhden kanssa trehveille, ja onkin järkevintä keskittää kaikki energia tähän yhteen, jotta nainen valitsisi juuri sinut.

      • Näin on marjat

        Juuri niin, jos nainen on jotenkin kelvollinen ja mies on tavallinen.

        Vain naisilla (ja muutamilla alfauroksilla) on yleensä varaa treffailla monia ja valita paras päältä.

      • Jussii..

        Heh, puhu vaan omasta puolestasi.

      • karvalaukku

        höpönlöpön...lopeta hiirustelu ja ole mies ylpeästi...
        hanki uusia naisia ja käytä tarjontaa hyväksesi, naiset alkaa kunnioittaa sinuu heti kun ansaitset kunnioituksen..
        naiset potee prisessasyndroomaa, nuo tollot teiniprinsessat ikää katsomatta.., kaikenlaiset kuikelotkin katsoo peiliin ja kyselee kuka on kaunein...jösses!!

    • Mä deittailisin vaan yhden kanssa kerrallaan, ja katsoisin tuleeko mitään.

    • deittailu on jees

      Täällä Kanadassa ja Usassa olisi outoa, jos ei deittailisi useaan ihmistä samaan aikaan.
      Vasta sitten, kun on käyty yhdessä ns. fifth date - viides tapaamiskerta - (eikä tämäkään ole niin tarkka, voi olla myös 15. kerta) - päätetään joukosta karsia ne ei-niin-kiinnostavat.

      Muiden deittailu loppuu yleensä vasta sitten, kun mies ehdottaa "vakkariksi" ryhtymistä ja silloin, jos molemmat niin päättävät, alkavat seurustella tosissaan ja vain toistensa kanssa.
      Avoliitossa ei myöskään asuta vuotta pidempään. Jos seurustelu tai avoliitto ei tästä johda avioliittoon, erotaan.

      Näitä tapoja - jotka oikeasti ovat selkeitä ja helpottavat deittailua - toivoisin myös Pohjoismaihin, erityisesti Suomeen.

      Minusta on järkyttävää, että Suomessa teinit - siis alaikäiset lapset tai juuri-ja-juuri lain mukaan täysi-ikäiset heiluvat kadulla ja baareissa kännissä ja naivat toisiaan.

      • 50% päättyy eroon

        Arvaapa, mitä näiden kadulla heiluvien teinien isät ja äidit tekevät ensimmäisillä tai viimeistään toisilla treffeillä?

      • Träff

        Mutta eikö tuossa Pohjois-Amerikan deittailussa ole kyse eri asiasta. USA:ssa on tapana "deittailla" kenen kanssa vain, se on melkein sama kuin kävisi kahvilla kaverin kanssa. Suomessa treffit ovat selkeästi jotain muuta kuin tavallinen tapaaminen ja niille lähdetään sellaisen tyypin kanssa, jonka kanssa voisi ainakin harkita suhdetta. Ei minusta näitä kahta deittailukulttuuria voi ihan rinnastaa toisiinsa.

      • avoin poly
        Träff kirjoitti:

        Kulttuureja on hankala rinnastaa toisiinsa, mutta olen kyllä ymmärtänyt, että amerikkalaisenkin deittikulttuurin tarkoitus on etsiä nimenomaan sitä elämänkumppania. Siellä vaan aloitetaan tutustuminen eri tavalla: ennen deittiä tai edes muutaman ensimmäisen deitin jälkeen ei vielä tarvitse muodostaa mielipidettä siitä, onko tämä henkilö "se oikea". Ajatuksena lienee, että ajan kanssa saa selville, kuka deittikumppaneista jos kukaan on se, kenen kanssa synkkaa niin paljon, että voitaisiin sitoutua olemaan yhdessä.

        Minusta suomalainen deittikulttuuri on todella kummallinen, sillä se olettaa erittäin voimakkaan sitoutumisen (ei tapailla muita saati harrasteta seksiä muiden kanssa) olevan läsnä viimeistään ensimmäisistä live-treffeistä saakka. Jotkut vievät asian niinkin pitkälle, että kirjoittelevat netissä vain yhden kanssa kerrallaan. Miksi? Miksi sitoutua johonkuhun henkilöön, jota ei vielä lainkaan tunne? En ymmärrä.

      • nimimerkkii

        just...

        ehkä se on silti parempi kännätä ja naida (kaveri selkeästi tietää mistä puhuu, ei kannata väittää vastaan tai voi herkkä jenkki pahoittaa mielensä), kun sekoilla aseiden kanssa ympäri valtiota, kouluja ja laitoksia. Se jos joku on järkyttävää.

        Mutta mielipiteensä kullakin, kai se touhu on mielestäsi aivan normaalia.

        Oma maa mansikka, muu maa mustikka.

      • karvalaukku
        avoin poly kirjoitti:

        Kulttuureja on hankala rinnastaa toisiinsa, mutta olen kyllä ymmärtänyt, että amerikkalaisenkin deittikulttuurin tarkoitus on etsiä nimenomaan sitä elämänkumppania. Siellä vaan aloitetaan tutustuminen eri tavalla: ennen deittiä tai edes muutaman ensimmäisen deitin jälkeen ei vielä tarvitse muodostaa mielipidettä siitä, onko tämä henkilö "se oikea". Ajatuksena lienee, että ajan kanssa saa selville, kuka deittikumppaneista jos kukaan on se, kenen kanssa synkkaa niin paljon, että voitaisiin sitoutua olemaan yhdessä.

        Minusta suomalainen deittikulttuuri on todella kummallinen, sillä se olettaa erittäin voimakkaan sitoutumisen (ei tapailla muita saati harrasteta seksiä muiden kanssa) olevan läsnä viimeistään ensimmäisistä live-treffeistä saakka. Jotkut vievät asian niinkin pitkälle, että kirjoittelevat netissä vain yhden kanssa kerrallaan. Miksi? Miksi sitoutua johonkuhun henkilöön, jota ei vielä lainkaan tunne? En ymmärrä.

        puhut asiaa!!

      • Arjen ajattelija

        Niin, Suomessahan eletään siinä mielessä nykyaikaa että uskonnoista ja avioliiton oletuksesta ollaan pääsemässä. Haittapuolena alkoholi ja menetetty seksuaali- ja parisuhdemoraali. Hyötyjä en jaksa edes luetella eikä ne tähän mahtuisi. Voi olla niinkin että haitat vähenee tietyn "siirtymäajan" jälkeen.

      • skorppari71
        avoin poly kirjoitti:

        Kulttuureja on hankala rinnastaa toisiinsa, mutta olen kyllä ymmärtänyt, että amerikkalaisenkin deittikulttuurin tarkoitus on etsiä nimenomaan sitä elämänkumppania. Siellä vaan aloitetaan tutustuminen eri tavalla: ennen deittiä tai edes muutaman ensimmäisen deitin jälkeen ei vielä tarvitse muodostaa mielipidettä siitä, onko tämä henkilö "se oikea". Ajatuksena lienee, että ajan kanssa saa selville, kuka deittikumppaneista jos kukaan on se, kenen kanssa synkkaa niin paljon, että voitaisiin sitoutua olemaan yhdessä.

        Minusta suomalainen deittikulttuuri on todella kummallinen, sillä se olettaa erittäin voimakkaan sitoutumisen (ei tapailla muita saati harrasteta seksiä muiden kanssa) olevan läsnä viimeistään ensimmäisistä live-treffeistä saakka. Jotkut vievät asian niinkin pitkälle, että kirjoittelevat netissä vain yhden kanssa kerrallaan. Miksi? Miksi sitoutua johonkuhun henkilöön, jota ei vielä lainkaan tunne? En ymmärrä.

        olen ihan samaa mieltä! Loppuelämäksihän sitä ollaan kuiten ylleensä sitä kumppania hakemas eikä hetken huviks... kun ollaan deittisivustolla, ni no, osahan sielä on just sitä varten, että salarakasta, muuten vaan mennäänkö panemaan-pannaanko menemään-mentaalilla, jota en ymmärrä...

    • mietipä sitä

      Kyllä on sulla pienet murheet!

    • maija5

      Mun mielestä on ihan normaalia, että jos on profiili deitissä, ja saa monia vastauksia, että tapaa esim 5 henkilöä. Miksi pitäisi heti alkaa olemaan "uskollinen" sille ensimmäiselle jonka on hätäisesti valinnut, tapaamatta muita henkilöitä? Muuten voi jäädä harmittamaan ettei ns. saanut tavata muita joilta sai viestiä.

      • Hmmm...

        Ehkei kannata hätäisesti valita ketään. Kerrasta poikki on kai se paras, jos toinen ei säväytä. Ja niinhän se käytännössä meneekin tuolla nettideittien maailmassa.

    • ajomeis i kiirehi

      autoa kun etsiskelee niin käyn koeajamassa useita eri vaihdokkeja ja niistä valikoin parhaan
      samoin naisista
      paitsi että nyt olen kolmen naisen loukussa, mutta ajattelin pudottaa yhden pois mutta se on vaikeaa kun kriteereinä on se että hän nielee, pikku kakkonen on käytössä vapaasti ,vaakatasossa aktiivinen, soiva peli, jne
      mutta pakko on käynnistää yyteet lähiaikoina niiden kesken

      • Näin on marjat

        Miksi pudottaa ketään pois, ennen kuin putoavat itsestään? Eikö vaihtelu virkistä?

        Yksi vaihtoehto toki on ottaa se, joka tulee ensimmäisenä raskaaksi.

      • karvalaukku

        älä suotta tiputa kolmatta, ota vielä neljäs ja viides!
        naiset on ääliöitä, ei yksi tollo riitä!

    • kohta tosi

      Tasa arvoinen avioliitto tuli jo .
      On hyvä valmistautua moni puolisoiseen avioliittoon .

    • ehdotomasti EI SAA !!! sehän on toisen PETTÄMISTÄ !!!! tai älä ainakaan salaise asiaa, kerro rehellisesti toiselle, et oot mahdolisesti myös kiinnostunut muistakin... ettei käy, kuten mulle on tapana käydä...........AINA, kun tapaan täällä treffit-osiossa jonkun kiinnostavan, kirjoittelemme ja jopa tapaamme kasvotusten, ja sit myöhem- min tää ilmottaa, et sillä on toinen, ja et ne on muuttaneet yhteen.......pitääkö hakea nunnaluostariin, että suru ja viha saadaan musta pois ?! ei se ole reilua se salailu ja valehtelu. Itse en IKINÄ tekis noin ! noin tekee vain NARSISTI !!! ja tyhmä !! pettä-
      jät HUOM !!! HÄVETKÄÄ JOKAINEN !!!!!

      • Hmmm...

        Se on pelin henki. Toinen ei vain kiinnostunut sinusta riittävästi.

        Noh, pian sinäkin jonkun löydät.

    • -Esa-

      Tottakai voi olla useampi. Itse pyöritän neljää viittä panoa ja siinä sivussa tapaan "oikeita" treffiehdokkaita. Naiset toimii juuri samalla tavalla joten miksei miehetkin.

      • -Esa-

        Joskus sitä naista ei vaan ole saatavilla, ja silloin pitää ihan reilusti vetää hanskaan

    • BIG DICK

      Ei mitään rajoituksia, pitää kölkkiä niin monen kanssa kuin kunto kestää

    • Pyry28

      Naisten treffeille saaminen on taidetta. Itse käytän täällä suomi24 yli kymmentä eri profiilia treffeillä, laittelen niihin hieman eri ikiä ja profiilikuvauksia ja isken sitten sopivalla profiililla naisen kimppuun. Tottakai voi tapailla montaa yhtäaikaa, ihan miten aika ja resurssit riittävät. Sitäpaitsi jos sinulla on vaikka 15 eri profiilia niin on todennäköisempää että sinuun otetaan yhteyttä. Kuvia ei toki käytetä vaan näytetään valituille jossain vaiheessa. Tarkoituksenani ei ole seurustelukumppanin löytäminen vaikka niin hämäksen vuoksi lähes kaikissa profiileissa lukee vaan nimenomaan tapailla monia yhtäaikaa ja solmia useita seksuaalisia suhteita. Mikä sen parempaa sinkkuna ollessa =)

      • kiitoseisinulle

        Olet siis se kuuluisa "pillukerääjä"! Hyi häpeä käytöstäsi!

      • Pyry28
        kiitoseisinulle kirjoitti:

        Olet siis se kuuluisa "pillukerääjä"! Hyi häpeä käytöstäsi!

        En häpeä vaan nautin, keräilyharrastus se on siinä missä muutkin.

      • Nainen999

        Nainen ei ole niin tyhmä kuin luulet. Monesta asiasta jää kiinni, aina et edes tiedä että olet jäänyt kiinni. Nainen nauraa sulle paskasta nauruaan kun luulet vain ettei hän tiedä. Hän tietää ja tekee aivan mitä häntä huvittaa.

      • karvalaukku

        juuri noin!

      • karvalaukku
        Nainen999 kirjoitti:

        Nainen ei ole niin tyhmä kuin luulet. Monesta asiasta jää kiinni, aina et edes tiedä että olet jäänyt kiinni. Nainen nauraa sulle paskasta nauruaan kun luulet vain ettei hän tiedä. Hän tietää ja tekee aivan mitä häntä huvittaa.

        nainet ovat tyhmiä....

      • ukontatti
        karvalaukku kirjoitti:

        nainet ovat tyhmiä....

        Näistä ääliömiesten sepustuksista kyllä säteilee se suurin tyhmyys,lapsellisuus,typeryys......ihan sama,ette te ketään saa,täällä voi jakainen olla vaikka kuka tai mitä tahansa,säälittävää porukkaa olette.Hakekaa seuraava keskari ja keksikää lisää.

    • Tähtitaivas

      No kai se nyt riippuu siitä, että mitä tuntee. Jos on jo rakastunut niin ei kai sitten edes kiinnosta lähteä muitten kanssa treffeille, mutta jos se ei ole niin vakavaa niin miksei sitten voisi tavata muitakin. Kyllähän sen aika pian tietää, haluaisiko ruveta seurustelemaan vai ei. Ja tietenkään ei pidä antaa toiselle väärää kuvaa siitä missä mennään, vaikka sitä tässä ei kysyttykään.

    • koksa

      olen ollut vuodesta 2000 ja yhä edelleen,,vaikka väliin ollut suhteitakin,,,ketä se haittaa

    • Edustaja Sörkkä

      Aivan kuten valtiollisissa asioissa aina siihen saakka kunnes etu on laillistettu ja sydänikävä torjuttu sitten onkin syytä paneutua takaosan työllistämiseen .Prr. Tulipa minulle nyt yht;äkkiä niin onnellinen olo että. Hmm. Tulisipa kaikille muillekin suomailaisille ikään sukupuoleen taikka koulutukseen katsomatta.

    • Niin se on

      Totta kai osa suosituimmista miehistä pyörittää monia naisia samanaikaisesti, jos on tilaisuus. Niinhän on aina ollut, eikä se siis ole minkään nettideitin tulosta. Netti vain helpottaa naisten saantia.

      Naiselle puolestaan on tärkeintä saada mahdollisimman laadukas mies, joten jos mies ei heti miellytä, tämä saa suorat pakit heti.

    • juuri niin

      Pari kertaa ainakin täytyy nähdä, sen jälkeen jos molempia vielä kiinnostaa yhteydenpito, on loogista jättää muut rannalle uikuttamaan ja katsoa miten suhde lähtee käyntiin yhdessä ilman kolmansia tai neljänsiä osapuolia. Eihän kehenkään voi tutustua jos on monta rautaa tulessa ja meneehän siinä ajatuksetkin sekaisin väkisin. Eikä sitä amoria tule sydämeen jos sählää monien kanssa. Tyhmäkin tajuaa ettei sähläyksestä tule kuin sotkua aikaan. Fiksu katsoo yhden kerrallaan ja on sitten sen yhden kanssa onnellinen vaikka lopun elämää. Jos haluaa pelkkää seksiä niin menkööt sellaiset hakemaan sitä niiden omilta sivuilta ja mainitkoon sen seksin hakunsa heti kättelyssä ettei tule harmeja niille jotka todella etsivät sitä kumppania. Toista ihmistä pitää kunnioittaa, sellaiset jotka vain sähläävät ovat raukkoja eivätkä ole kasvaneet aikuisiksi vaan leikkivät toisten ihmisten tunteilla.

      • Mr. John

        Mitä järkee tehdä ennen valintaa kun on päässyt työntämään sen anaaliin, vain siten ratkeaa onko tyttöystäväainesta vai ei. Joka ei anaalitestiä läpäise niin jääköön unholaan.

      • Siitä vaan
        Mr. John kirjoitti:

        Mitä järkee tehdä ennen valintaa kun on päässyt työntämään sen anaaliin, vain siten ratkeaa onko tyttöystäväainesta vai ei. Joka ei anaalitestiä läpäise niin jääköön unholaan.

        Menehän siitä paneskelemaan homomiehiä!

    • Lulu ottaa poskeen

      Jos tapailet useaa samaan aikaan, niin on parempi kertoa asia miesehdokkaille (Los Pulu on ilmeisesti nainen tai homomies). Kurjempi juttu, jos ehdokkaista joku osoittautuu unelmien prinssiksi ja useampien kanssa deittailu paljastuu myöhemmin. Siis, jos unelmien mies on luullut sinusta muuta. Pos Lulu

    • Pera M

      Siinä vaiheessa voi poistaa kun on kolmen eri naisen kanssa yhteisiä lapsia.

    • Jotain rajaa..

      Riippuu onko Pulu mies vai nainen - miehet tietysti saa mutta vähän kyseenalasta touhuu ois naiselta :P

    • Moikka =) Mulla oli profiili pitkään ja ite tein aina niin, että jos vähänkin oli lupaava tapaus, niin pistin sen kiinni siksi aikaa. Vasta kun kaksi vuotta sitten löysin "the hänet" niin poistin kokonaan jo kahden viikon jälkeen, koska ymmärsin, että tämä juuri se oikea =) Jos kuitenkin tapaillaan säännöllisesti, niin oletus kai on, että jotain syvempääkin syntyy, niin mielestäni ei ole kohteliasta "pitää verkkoja edelleen vedessä". Mut jokainen tyylilään, tsemppiä sinulle.

      • karvalaukku

        sinut kuitenkin kohta jätetään...
        ota vaan profiili jo käyttöön..

    • Minä ja Hän

      Riippuu persoonista. Meillä on molemmilla edelleenkin avoinna treffiprofiilit. Ollaan tapailtu puolitoista vuotta. Tosin melkein vuoteen ei kumpikaan ole muita tavannut. Me ollaan molemmat sitä mieltä, että pitää oikeasti tuntea toinen hyvin, ennen kuin mitään isoja ratkaisuja tehdään, eikä se tapahdu muutamien treffejen aikana. Moniko esimerkiksi juttelee raha-asioistaan ensimmäisten muutamien treffien aikana? Ja paljon on tapoja, joita ei osoita ennen kuin on jonkun aikaa tapaillut ja tullut oikeasti tutuksi, niin että vieraskoreus katoaa. Nyt tosin me ollaan juteltu, että oltaisko me jo ihan virallisesti yhdessä.

      Kyllä sun on viisainta jutella sen deitin kanssa, kysyä hänen mielipidettään ja sopia asia yhdessä, miten toimitte.

      • Hmmm...

        Voi olla, ettei teistä tule paria, koska molemmat pitävät koko ajan verkkoja vedessä, vaikka noin pitkään olette treffailleet toisianne. Alitajuisesti ymmärrätte, ettei homma tule toimimaan.

      • Minä ja Hän
        Hmmm... kirjoitti:

        Voi olla, ettei teistä tule paria, koska molemmat pitävät koko ajan verkkoja vedessä, vaikka noin pitkään olette treffailleet toisianne. Alitajuisesti ymmärrätte, ettei homma tule toimimaan.

        No siltä nyt kyllä jo näyttää, että me olemme jo pari. Molemmat olemme koko ajan pikku hiljaa kiintyneet toisimme enemmän ja enemmän eli aivan päin vastoin kuin arvelet. Suunnittelemme elämää yhdessä eteenpäin ja vietämme lähes puolet vapaa-ajastamme nykyisin yhdessä. Emme todellakaan ole enää puoleen vuoteen "vain seksin takia" tavanneet. Olemme molemmat hyvin itsenäisiä ja hitaasti lämpeneviä, emme ihastu tai rakastu ja meitä molempia ahdistaa, jos deitti alkaa hyvin nopeasti "vaatimaan liian tiukkaa sitoutumista". Meistä molemmista vaan on sitten vasta parisuhteen aika, kun todella tuntee toisen ja tietää, että tuon kanssa haluan olla ja kulkea yhtämatkaa sekä jakaa elämääni. Sillä ei ole meidän mielestä mitään merkitystä onko treffiprofiili tai ei, sillä ei siellä tarvitse käydä, eikä kiinnosta tavata muita. Rakastuminenkaan ei meidän kummankaan mielestä onnistu tuntematta toista hyvin. Ja kun ainakin tykkää paljon ja arvostaa kumppaniaan, niin ei siihen mikään väliin pääse, eikä toista tarvitse yrittää kahlita, koska toinen haluaa itse olla toisen kanssa. Ei kukaan pysy toisen kanssa kuin omasta halustaan. Toisilla tuo halu syntyy nopeammin kuin toisilla.

        En kyllä usko, että olemme ainoat ihmiset, jotka ei rakastu omiin mielikuviinsa toisesta muutamien treffien tai kuukauden tuntemisen jälkeen. Varmasti on toisiakin, jotka etenevät aina rauhallisesti ihmissuhteissaan. Ainakin itse olisin oitis lopettanut tapailemisen, jos minulle olisi edes ehdotettu profiilin poistoa muutamien treffien jälkeen, minä en ole sellaisen hätähousun nainen.

        Onneksi jokaiselle löytyy sopiva, kun vaan kuuntelee itseään. Jos itsestä tuntuu hyvältä, että profiili pois parin kolmen treffin jälkeen ja toisestakin, niin sehän on hienoa. Mutta jos toinen ajattelee toisin, niin on varmasti haastavaa saada minkäänlaista suhdetta syntymään. Tärkeintä on kuunnella itseään, mitä minä haluan ja etsiä sellainen deitti, joka ajattelee samoin.

    • kabeesha

      Vaikuttaisi siltä, että joudut jättämään tuon jota olet tapaillut säännöllisesti, sillä jos hän olisi "se" niin tietäisit sen jo, eikä olisi mitenkään ok käydä treffeillä toisten kanssa. Siis ei. Toki se riippuu siitä, mitä olet etsimässä, tarkoitan tässä tosisuhdetta.

    • Voimakas mies

      Olen sinkku ja tein profiilin. Kiinnostuin yhdestä, mutta kun hän pyysi kuvia niin "säikähdin", koska en ollut ajatellut niin pitkälle ja pistin homman jäähylle muutamaksi päiväksi, pääasiassa siksi koska arkielämässä oli tärkeämpääkin mietittävää. Lupasin kuitenkin lähettää kuvia. Sitten yhtenä viikonloppuiltana olin hieman humalassa ja lähetin muutamalle muullekin tiedusteluviestejä ja muutaman kanssa läheteltiin useampikin viesti, vaikka olin edelleen kiinnostunut vain siitä alkuperäisestä. Nyt se ei ole vastannut enää mitään, josta olin alun perin kiinnostunut. Lähetin kaiken lisäksi parin viikon jälkeen pari kuvaa, joista yksi oli vielä niin huono että poistin sen omaltakin kovalevyltä :P

      Harmin harmi, mutta kaipa tälle pitää vain nauraa, ettei sydän tuntuisi niin raskaalta...

      • karvalaukku

        olet tollo...miehisty!

      • Toll0
        karvalaukku kirjoitti:

        olet tollo...miehisty!

        Onko tarkempia ohjeita?

    • Jos tapailisin jotakuta ja saisin tietää että hän tapailee muitakin laittaisin ihan heti välit poikki.Saman tietysti hyväksyisin toiseltakin puolelta.Aina löytyy maailmasta niitäkin jotka eivät harrasta tuota useamman kierrättämistä samaan aikaan...Ja niitä on enemmän kun tuollaisia.

      • karvalaukku

        tyhmiä näkyy olevan paljon...
        avaa silmäsi!

    • niiiiiiina

      En tiedä lukeeko tätä enään kukaan, mutta kirjoitampahan silti. Älä tee samaa mokaa kuin minä, ajatelin juuri niin että jos tapailee yhtä se on sitten siinä eikä samaan aikaan voi tapailla toista. Sanoin toiselle, jota en ollut vielä tavannut, niin kuin asiat oli, että katson toisen kanssa ensin pelin loppuun. Se oli virhe. Juttu valitsemani kanssa ei toiminut ja päädyimme eroon. En koskaan enää löydä sitä toista enkä saa tietää olisiko meillä ollut niin paljon yhteistä kuin kuvittelin tai olisiko hän ollut niin ihana kuin kuvittelin, eikä hän koskaan lähde kanssani telttailemaan tai paistamaan ahvenia nuotiolle. Ne olisivat ollet meidän juttuja :) Suosittelen kaikkia katsomaan kaikki kortit ennen kuin valitsee seurustelukumppaninsa. Eiphän jää sitten kaivelemaan, niin kuin minulle kävi.

      • Minä ja Hän

        Juuri näin minäkin ajattelen niiiiiiina. Mielestäni on myös riskaapelia hyvältäkin tuntuvan deitin kanssa katsoa juttu loppuun muutamien treffien perusteella, kun eihän sitä ihmistä oikeasti niin äkkiä tunne. On niin paljon tapoja ja asioita, jotka oppii tuntemaan toisesta tuntemattomasta ihmisestä vasta pitkän ajan kuluessa, kun ei enää ole vieraskoreutta. Ja eihän halua pitkään tapailla avoiminkortein, jollei toinen oikeasti kiinnosta ja tunnu hyvältä.

    • Päällekkäisyydellä kai varmistetaan, ettei tule pitkiä panopuutaukoja?

    • KyrpYrjö

      Huorat ei poista!

      Suatana lumput!!!!!!

    • käpyrauhanen
    • nainen999

      Palstalla mun on pakko ollut haistattaa pitkät paskat jo toiselle kymmenelle miehelle juuri sen takia, että he eivät ymmärtäneet että jos yksi deitti kerralla ei riitä niin sitten on oltava ilman. Ainakin ilman mua. Jos takana jo useat treffit ja sänky on tullut tutuksi, mutta mies ei vieläkään poista profiiliaan, hän ei ole mun arvoinen. Mies tyrii itse mahiksensa edes tutustua. Siinä ei auta hanihani kultapupu -tekstarit.

      Jos monipuolinen seksi yhden kanssa ei riitä, on parempi mennä hoitoon seksiaddiktion takia. Jos intenetdeittailu koukuttaa niin että live-elämä treffailuineen vaikuttaa tylsältä, kannattaa taas katsoa peiliin ja miettiä omaa addiktoitumistaan. Usean valeprofiilin kanssa metsästäjät on valitettavasti psyykkisesti häiriintyneitä. Olisi hyvä, jos voisimme naisina antaa hyvien, vaikkei itselle oikeiden treffikokemusten jälkeen, suosituksen rehdeille ja hyvin käyttäytyville miehille. Karsiintuisipa valehtelevat pelimiehet muualle. Ja onhan heille omat panopalstansa. Mitä sekoilevat täällä treffipalstalla?

      • karvalaukku

        olet typerä lehmä...
        kukaan ei sinua huoli...kuka nyt nautaa haluaa muualla kuin lautasella?

      • nainen1000

        Olen täysin samaa mieltä nimim. nainen999 kanssa.

        Se on pelkästään hyväksikäyttöä, jos deittailee useampaa samanaikaisesti ja harrastaa seksiä näiden kanssa. On turha puolustella omaa moraalittomuuttaan millään, jos tällaista harrastaa.

        Oletan että meillä naisilla ainakin on tavoitteena vakituinen parisuhde eikä deittipanot tällaisten seksiaddiktiivisten nettimiesten kanssa. Kukaan kunnon nainen ei halua olla näiden Auervaarojen panopuu, mutta siltä ei nähtävästi voi välttyä.

        Narsistisuus on valloillaan tässäkin touhussa, valitettavasti.

      • HHUHUH

        Hehheee, kyllä "nainen999" veti herneet nenään ja kovaa. No kuules nyt "nainen999". Sinä juuri olet sellainen hyväuskoinen hölmö, joka kuvittelee löytävänsä noilta laillistetuilta paritussivuilta aviomiehen! Voi pyhä yksinkertaisuus, jos haluat päästä alttarille, niin hae se miehesi ihan jostain muualta.
        Siinä olet ihan oikeassa, että se kuka sen profiilinsa porno-partitussivustoille laittaa, ei sitä sieltä poista vaan hakee koko ajan uutta ja uutta. Ja jos joku onneton on löytänyt tuolta puolison, niin kyllä ne siellä roikkuu edelleen kyttäämässä olisiko se puoliso vielä siellä ja samalla tulee testattua omaa vientiä jne.. Siinä se piiri pieni pyörii ja kaikki siellä roikkuvat tietää homman nimen. Mutta ei hätää, se on laillista ja hyväksyttyä. Eihän siinä kärsi kun lapset, kun isi ja äiti hyppää sängystä toiseen, auton takapenkiltä toiseen jne.... Ja kaikki on hyvin. Vai onko??

    • rouva 69

      En jaksanut lukea edellisiä viestejä, mutta sanonpahan mielipiteeni. Saa ja mielestäni kannattaa tapailla useampia. Ja ei kai sitä menemisistään ja ihmissuhteistaan noin aikaisessa vaiheessa ole vielä toiselle tilivelvollinen. Mieluummin kannattaa nyt vapaana kääntää jokainen kivi, ettei sitten myöhemmin ole tarvetta hypätä vieraissa.

    • ingeilgee

      Mua niin naurattaa muutamat, jotka roikottaneet likimain 10 vuotta treffiprofiiliaan täällä. Ja tyyliin "en pidä profiiliani kauan täällä" ...ja tottakai ne kuvatki ovat "sen maailman aikasia*.... ::D :D .D ....voi tytöt ku tietäsitte nykyisyyden :D Ainiin, sen profiilin sanamuoto ei ole vaihtunut kertaakaan näiden vuosien aikana, joku imu niissä on kun tykkäämisiä on paljon :D

    • Ilman puolisoa/ kumppania asuva, NAIMATON TAI KIHLAUTUMATON mies tai nainen on VAPAA,
      ellei hän ole LUPAUTUNUT, OMASTA VAPAASTA TAHDOSTAAN seurustelemaan jonkun kanssa.

      Kun olin vasta ensimmäisen kerran tavannut nykyisen aviomieheni, tapasin JULKISILLA PAIKOILLA (ei mitään intiimiä) muitakin, kirjeenvaihtoilmoitukseeni vastanneita miehiä. Mutta, kun päätimme YHTEISTUUMIN alkaa seurustella keskenämme, lopetin KAIKEN MUUN TREFFAILUN.

      Ihmisiä, jotka ovat niin omistushaluisia, että VAATIVAT JO HETI ENSIMMÄISILLÄ TREFFEILLÄ toista henkilöä "sitoutumaan" itseensä, sietää karttaa. (Eri asian on, jos jo ensitreffeillä kumpikin haluaa aloittaa keskinäisen seurustelun ja lopettaa muiden tapailun. Niinkin voi nimittäin käydä, kun se oikea osuu kohdalla: Ei enää edes haluta tapailla muita.)

      Itseään ei kannata antaa turhanpäitten KIRISTÄÄ, KAHLITA ja HALLITA, jos kyseessä on vain satunnainen tapailu. (Ellei sitten salaa nauti siitä, että toinen pyrkii TAVOITTELEMAAN ja HALLITSEMAAN itseä.)

      Olet ilmeisesti mies, koskapa nimimerkkisi on "Los-alkuinen"(?)

      • karvalaukku

        veikkaan että sinulla on ero jo lähellä..
        oot naiivi...

      • lakkaa huutamasta

        Tota sun huutoa on vähän vaikea lukea.

    • Nainen vm. -60

      yksi kerrallaan.

    • Ei kai siinä mitään "parasta ennen päivää" oo. Olennaista on se et käykö siä treffaileen vai ei.

    • kusetusta

      enpä osaa mitään tuohon neuvoksi sanoa, kun en ole koskaan nettideittaillut. virtuaali on virtuaali ja netti sitä on.

    • loverman

      Kun nyt kerran tuollaista joudut kysymään, tuskin on mitään syytä poistaa. Sitten kun on, tiedät sen kysymättä.

    • Anustiina_

      Profiilin voi hyvin poistaa ja tehdä toisen :-)

    • Jukka918

      Poista profiili viimeistään silloin, kun sinuun ottavat ihmiset (homppelit tai lepakot) ovat rollaattoria käyttäviä TAI SILLOIN,
      kun vanhainkotisi dementiayksikön johtaja kehottaa!

    • VÄIN ELÄMÄÄ

      Hommatkaa itellenne ELÄMÄ S*ATANAN SURKIMUKSET!!!!!

    • mietiskelijä64

      Se on ihan ok, että ihmiset tekevät eri lailla.

      Minä teen niin kuin minusta itsestäni tuntuu hyvältä ja minusta on ihan sama mitä muut ajattelevat. Minä haluan keskittyä vain yhteen kerrallaan, kyllä parisuhde sen ansaitsee, koska arvostan sitä todella paljon. Etsin syvää, luottavaista, läheisyyttä arvostavaa suhdetta ja siihen ei todellakaan kuulu monet deitit yhtä aikaa. Lisäksi jos suhteesta ei tule mitään, niin pidän kyllä taukoa, kunnes sitten jaksan taas lähteä tutustumaan uuteen ihmiseen.

      Nyt tätä sinkkuutta on kestänyt ihan riittävästi elämäni yhden pitkään suhteen päätyttyä, joten toivon löytäväni ihmisen, joka arvostaa kenties samoja asioita. Voin vakuuttaa, että helppoa ei ole, kaarvaasti olen saanut sen kokea. Voitte pitää minua naivina tai vanhanaikaisena, ihan vapaasti - Suomessa on mielipiteenvapaus, eikä haittaa minua : )

      Toivottelen kaikille, että löydätte juuri sellaisen suhteen itsellenne kuinka itsekin toimitte. Se on sitä tasa-arvoa ; )

    • vähäks hei

      No mutta eihän se eka sitten kovin kiinnostava taida alkujaankaan olla jos tollaisia pyörii mielissä?
      Siirry seuraavaan.

    • fifi

      Kuulee,siitä sun pitäsi itse kyllä tietää.

    • nainen1966+

      Palstolla on ylestä, että pyöritään ja aina katsotaan että löytyisikö jotain parempaa. Ja juuri siksi ei sieltä taidakaan löytyä. Jos deittaa monia samaan aikaan niin eiköhän ne palikat menee nopeasti sekaisin..No tätä voi hoitaa monella tavalla..siksi minä poistuiun palstoilta, enkä enää palaa.. Onnea matkaan ! :)

    • Tuikkaaja. . . .

      Onhan noita multiplayereitä, siitä vaan...
      eiköhän se jossain vaiheessa paljastu kaikille :)

    • alex6

      Jos asiaa täytyy edes miettiä niin ei ole kyllä moraalia kohdillaan. Kuulostaa lapsellista ajatella että katson kumpi on parempi. Sitä " oikeaa " ei löydä etsimällä se tulee vastaan

      • kulunu klisee

        Mistähän sellanen "tulee vastaan" jos ei aktiivisesti etsi (esim. asettamalla itsensä tarjolle deittipalstalle) ja anna siten oikeita tilaisuuksia tulla vastaan, ja jos ei käy baareissa, harrastuksissa joissa ois sopivia henkilöitä jne.? Muutenkin molemminpuolisen kiinnostuksen löytyminen on niin tuiki harvinaista, että netinkin kautta pitää yleensä nähdä kymmeniä ennenkun sellanen osuu kohdalle. Jos sittenkään...

    • ReiluPeli

      Fiksuinta varmaan olisi kertoa tälle ensin tapaamallesi henkilölle, että haluat mahdollisesti samaan aikaan katsoa myös muita vaihtoehtoja tai sitten olla vikittelemättä muita ja mennä loppuun asti tämän ensin tapaamasi henkilön kanssa, minne ikinä se sitten johtaakin.
      Monen kanssa samaan aikaan säätäminen harvoin muutenkaan on se parempi vaihtoehto. :)

    • HHUHUH

      No senkus jatkat, deittipalstathan on laillistettuja paritussivustoja, joten eihän sillä ole mitään merkitystä. Kaikki ketkä siellä on, tietää varmaan homman nimen.. Ja jos joku kuvittelee, että sieltä löytää aviovaimon tai -miehen, niin kantsii sitten lopettaa siellä oleminen. Ne on pelkkiä parutussivustoja, joissa ihmiset "saa toteuttaa itseään"

    • Netissä deittaillut

      Omasta puolestani voin todeta, että kyllä sen yleensä ekalla tapaamisella huomaa onko ns. kipinää. Ja jos vain toisella on, niin ei sekään riitä jatkoon.

      En suosi huomion jakamista moneen kohteeseen kerralla, enkä toisenkaan toivoisi niin tekevän. Jos päätetään alkaa tapaileen, niin profiili alas hetkeksi ja lopullisesti.

      Aloittajan tapauksessa takana on useita tapamisia, ja pohdintaa muista - miksi.

      Jos haluaa jatkaa muiden kohtaamista lienee selvää, ettei se eka ollutkaan SE.
      Liekö parempi sopia jatkon olevan ns. ystävyyspohjalta kahvittelua ja leffaseuraa jne.

      Helppo mielestäni lähestyä asiaa miettimällä kuinka haluaisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Pelimiehet saavat loppupeleissä mustanpekan kouraansa.

    • Los Pesä

      On mielestäni hyvä jakaa persettä kaikille.

    • rakstunut71

      vaan mitäpäs tuumitte tilanteest, jossa olet löytäny sen nk. oikeen mut hää onki varattu, vaiks ite ol aikanaan oli alotteellinen ja sanoi että on eroamassa, tätä juttua jatkunu jo muutaman kuukauden.... ja edelleen ollaan samas tilantees... mies sanoo olevansa rakastunut ja viettää kaiken vapaa-aikansa mun kanssa mut kuiten asuu toisen kanssa ... Olen ns. miljoona kertaa "jättänyt" hänet, sanonut ettei tästä tule mtn kun ei ratkaisua tehe... eli muuta pois... mitä ihmettä tehä....

      • rakstunut71

        eli on itellä profiili ollut netissä, ja tää toinen on tietoinen ne siitä kun olen sanonut että kun et kerran osaa päättää mitä haluat nin oikeus itellä jatkaa etsintää josko se oikee sitte kolahtais sieltä... vaan eipä oo ollu helppoo alkaa tapaileen ketään toista...

    • leijonanainen

      jos olisit oikeasti hänestä kiinnostunut et varmaan edes pohtisi treffejä muiden kanssa. ehkä kannattaisi kuitenkin katsoa tämä kortti loppuun asti ja jos ei sitten kolahda niin miksi ei sitten jatkaisi treffeillä käymistä muiden kanssa. vai onko kauhea kiire?

    • hero1

      avoimuus vois olla aika hyvin paikallaan tossa kohtaan! niin ei tule kummallekkaan mitään väärinkäsityksiä.

    • Monenlainen turn off

      No siis ei ainakaan mun kärsivällisyys riitä netissä viikkotolkulla jauhaa tyhjää paskaa jonku tuntemattoman proofiilin kans. Se on korkeintaan muutama päivä netissä sitä liirumlaarumia ja sitten tavataan tai yhteys katkeaa.

      Kun ollaan tavattu, niin kyllä siinä jo pitäisi tietää haluaako jatkaa vaiko ei. Jos haluaa jatkaa vielä toisillekin rehveille, niin kyllä silloin pitäisi olla jo niin varmalla pohjalla omista tunteistaan, että muiden kans deittailun voi suosiolla lopettaa, kun sen vielä voi tehdä menettämättä kasvojaan...
      Pistää suorastaan vituttamaan tuonlaiset mielenvikaiset pelurit, jotka leikkii toisten tunteilla ja pyörittää montaa kumppania yhtaikaa!

    • nainen333

      Niin kauan kun mitään ei ole sovittu, niin muita ihmisiä saa tapailla. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Sitten jos menee intiimiksi, niin varmaan aiheellista ottaa asia puheeksi. En muutenkaan raportoi 1-3 kertaa tavatulle "treffikumppanille" menemisiäni. Sen jälkeen pitää osata jo päättää, haluaako tavata kyseistä ihmistä vai kenties jotain muuta.

    • Sanomattomat säännöt

      On olemassa ihan hyvien tapojen mukaisia sanomattomiakin perus-sääntöjä ja periaatteita. Näiden luulisi olevan jokaiselle vähänkin sivistyneelle ihmiselle selvää.
      Ei rengasta tarvitse keksiä uudelleen!

      "Sen jälkeen pitää osata jo päättää, haluaako tavata kyseistä ihmistä vai kenties jotain muuta."
      Juurikin näin. Eli viimeistään 1-3 tapaamiskerran jälkeen pitää jo osata tehdä toiselle selväksi että mitä oikein haluaa, eikä turhaa vedättää toista ja antaa ymmärtää jotain muuta, ja samalla kuitenkin pyörittää kokonaista haaremia ympärillään.

    • T.B > hyh hyh

      Itse erehdyin olemaan sellaisen kanssa joka tapaili salaa muita ja piti profiilejaan siellä täällä. Jätin sen nuolemaan näppejään.
      Olen tavannut uuden ja jo ekoilla treffeilla oli ihan eri meininki kuin edellisen petturin kanssa. Poistin profiilin, sillä on väärin antaa muille toivoa, jos on kiinnostunut jostain toisesta henkilöstä. Siispä yksi kerrallaan tutustuen - liika on liikaa.

      • itsellä sama

        tavattiin netin kautta, tapailtiin kolmisen kuukautta ja räms; mies ilmoitti tekstiviestillä tavanneensa toisen eli kiitos & näkemiin. voi paska: tuli niin vedätyksen maku suuhun. itse olin ottanut ilmoituksen pois kolmannen tapaamisen jälkeen kun ei ole tapana kyttäillä toisen olan yli.
        (jep - tiedän olin sinisilmäinen pönttö).

        mies kolmisen kuukautta myöhemmin otti yhteyttä ja käytiin kahvilla. voi sitä marinan määrää kun se "ihana" ei ollutkaan sitten niin ihana, ikävä minua..

        silloin annoin tulla.. voi sitä ällistyksen ilmettä kun kysyin mieheltä tuliko hänelle ikinä mieleen A) kertoa minulle että vielä katselee josko sopivampi kuin minä löytyisi jotta tietäisin mikä on homman nimi. B) tuliko ikinä mieleen että minäkin viestittelin toisen kanssa samoihin aikoihin kun hänen kanssaan; tein sitten valinnan hänen suuntaan ja "hyvästelin toisen".

        ilme kertoi että ei ollut asiaa ajatellut. lähtiessä ei hänelle onneksi jäänyt epäselväksi että tämä viimeinen myrsky olisi jäänyt väliin jos olisi kertonut aikoinaan minulle vielä netissä roikkuvansa kun minua tapaili ja tiesi minun oman ilmoituksen poistaneen. totuudella hän ei olisi mun ajatuksissa nyt kusipäinen vedättäjä.

        minun vinkki teille jotka vielä nettideittejä käytätte. jos tapailette yhtä mutta vielä kurkitte deittisivuille periaatteella "josko parempi löytyisi" - kertokaa sille toisille jotta osaa varautua ja ennenkaikkea voivat halutessaan myös "katsella". reilu peli molempiin suuntiin...

      • neppis56
        itsellä sama kirjoitti:

        Mulla vähän vastaava tilanne. Sillä erotuksella että olin se "ihana joka ei ollutkaan niin ihana". Eli mies styylasi mun kanssa ja sitten huomasin, että sehän käy deiteillä edelleen. Jostain syystä halusi joko vaihtaa tai ylläåpitää haaremia jossa useampia nettinaisia.
        Varokaa näitä "johtaja-tason" miehiä, ulkokuori, rauhallinen olemus ja ns nuhteettomat elämäntavat voivat tosiasiassa olla pelkkää kusetusta. Ihmiseen tutustuminen vie kauemmin kuin 3 kk:n tapailun. Ja sen ajan huijarit pystyy kevyesti teeskentelemään ja esittämään rooleja.

      • huomasin
        neppis56 kirjoitti:

        reilu vuosi tapailtiin mutta kesällä jokin alkoi epäilyttämään. naureskelin "naisen vaistolle" - ei olisi kannattanut. tein ansan ja suoraan käveli sinne, poks ja räiskis... nyt mietin montakohan oli vuoden aikana, en kysynyt.

      • Auts :D ei satu enää
        huomasin kirjoitti:

        ellei sama mies ollut minunkin kanssani? Outoa oli käytös.. ja häen tapauksessaan olen kyllä tutkinut asoita ja selvishään sieltä kaikenlaista.. Itse hän esitti viatonta ja minä olin se vainoharhainen, joka epäili. No, en sitten ollut vainoharhainen vaan koko ajan oikeassa :D

      • huomasin
        Auts :D ei satu enää kirjoitti:

        ellei sama mies ollut minunkin kanssani? Outoa oli käytös.. ja häen tapauksessaan olen kyllä tutkinut asoita ja selvishään sieltä kaikenlaista.. Itse hän esitti viatonta ja minä olin se vainoharhainen, joka epäili. No, en sitten ollut vainoharhainen vaan koko ajan oikeassa :D

        eihän sitä tiedä vaikka sama olisi kysessä mutta ikävä kyllä näitä taitaa aika paljon olla liikenteessä. tällähetkellä tuntuu että enemmän kuin niitä tosissaan olevia.

        ainoa mistä voin olla varma nyt kun asiaa tarkemmin selvittelin oli että asunto oli oma, ei kaverin, se missä asui. loppu ja muut asiat ovatkin hämärän peitossa - kuka tietää totuuden en minä ainakaan.

        päähän ottaa se asia että keski-ikäinen mies viitsiikin pelleillä. alussa puhutut "historian" siistimiset olisin voinut antaa anteeksi ja unohtaa... mutta se että etsii uutta ennenkuin minulle kertoo että haluaa jatkaa elämäänsä ilman minua ei ole anteeksi annettavissa, hän kun tiesi että avoliittoni oli päättynyt pettämiseen.

      • Auts! ei satu enää

        Tämä sanoi kyllä asuvansa talossaan, mutta talo oli jotenkin omituisen tyhjä -aivan kuin se olisi vain käyntipaikka.
        Mä sanoin kans hänelle, että jos joku muu kiinnostaa emnemmän, niin haluan että se kerrasta poikki siinä tapauksessa. Jep, ei tehnyt niin vaan oman vaistoni mukaan eli kaksoiselämää jonkun toisen kanssa selkeästi sekä samalla touhuili muuta. Ja vaistohan oli oikeassa :)
        Pettäjät kehittelee omia valheenverrkkojaan, mutta liika on heillekin likaa, sillä jossain vaiheessa alkaa tulla virheitä omissa kutomuksissaan :D
        Näin hänellekin kävi :)

    • uhuhuhuhu

      Riippuu niin paljon ihmisistä ja elämäntilateesta, että vaikea sanoa! Paras tapa on jutella sen deitin kanssa, että millä linjalla hän on, ja millä linjalla haluaa olla.

      Minulla ja miehelläni oli nettiprofiili, ja sitä kautta siis tapasimme. Satunnaisesti deittailimme vuoden verran. Aluksi tutustellen, sitten välillä "etujen kera" ilman mitään sitoumuksia, molemmat tiesi että kyse oli vain seksistä. Ja välillä taas ihan vaan kaverihengessä esim. autettiin joskus toisiamme käytännön jutuissa yms, lapsemme olivat ystäviä keskenään yms. Kahviteltiin.

      Ainoa asia mitä joskus silloin puhuttiin oli se, että kun emme sängyssä kumia käyttäneet (ehkäisy oli muuten kunnossa), niin sanoin miehelle että jos hänellä on muita kuvioita, niin olis kiva jos niitten kanssa sitten käyttäis kumia, ettei tule mitään tauteja. Mies tuumas että ok.

      En varsinaisesti tiedä, miten pitkälle siihen aikaan mies muiden kanssa meni, mutta kyllä lyhyitä pätkiä deittaili muitakin. Taatusti ollut sängyssäkin ainakin parin muun kanssa silloin. Ei mulle niistä silloin jutellut, sellaisista en udellut. Minä tosin kyllä mainitsin deittailuistani pariin otteeseen miehelle. Ei ne salaisuuksia ollut. Itse en ihan sänkyyn asti muiden kanssa päätynyt, mutta pusuttelua yms oli kyllä. Ja mulle on ihan ok, vaikka mies on silloin sängyssä ollut muidenkin kanssa. Meidän deittailu oli niin satunnaista. Joskus nähtiin viikossa parikin kertaa, ja joskus saattoi kulua kolme viikkoa, ettei kummastakaan kuulunut mitään.

      No, sillä deittailulinjalla jatkettin reilu vuosi. Sitten käytiin se keskustelu, että meistä oli tullut toisillemme tosi tärkeitä, ja päätettiin keskittyä vain toisiimme. Minä sitä lopulta ehdotin, mutta mies oli vastaavasta toiveesta vihjannut jo aiemmin. Vasta silloin lopetimme nettiprofiilitkin. Ja kerroimme lapsille hiljalleen, että emme ole vain kavereita.

      Nyt takana on jo vuosia yhdessä, yhteisessä kodissakin, ja tiedän että kumpikaan ei muita katsele.:) Meille toimi tällainen rauhallinen sitoutuminen, mutta kun se oikea hetki tuli, niin pistettiin sitten kaikki peliin.

      Veikkaan että joskus nuorempana tämä ei olisi toiminut mitenkään. Olisin ollut valtavan mustasukkainen joskus nuorena, jos mies vaikka deittailisi muitakin kuin minua. Ei olis itsetunto kestänyt. Elämä opettaa. Ja myös halusin huolella ja rauhassa katsella ja miettiä, että kuka on se mies, joka on oikeasti minulle sopiva, kunnollinen ja tärkeä. Kenen kanssa juttu todella voi kestää.

    • kiesus kraistus

      Ootko tyhmä vai vitun tyhmä?

    • Moniarvoisuus

      Milloin eduskuntaan tulee laki moniarvoisesta avioliitosta? Kyllä ainakin 4 kumppania tulisi olla laillista.

      • Lumikki ja

        Rokkari ja 7 bändäriä ;-)

    • vuosiendeittailijat

      Eiköhän tuo mene silviissiin että kun sitä aina haetaan sitä uutta panostamatta ja näkemättä sitä vaivaakaan tähän uusvanhaan nettituttavuuteen niin kieroksi menee maailma ja oman napansa tutkisteluksi.
      Tuolla näkökannalla ja ajatusmaailmalla ei mistään suhteista tule mitään ja jää koukkuun nettideittailuun niinkuin monet naiset on vuostolkulla profiileineen deittailemassa.

    • deittailua

      Kirjoittelin jo tuolla aiemmin, että itse katson selkeimmäksi tapailla kerrallaaan vain yhtä ihmistä. Esim. tämän ketjun esimerkki"suhdetta" (?), jossa oli tapailtu peräti kolme kuukautta, ei ainakaan minun näkemykseni mukaan voi enää pitää pelkkänä nettideittailuna, vaikka tuttavuus olisikin saanut alkunsa sitä kautta. On aivan ymmärrettävää, että suhteen toinen osapuoli tunsi itsensä vedätetyksi ja hyväksikäytetyksi.

      Mielestäni nettideittailu hämärtää kuvioita melkolailla ja vaikuttaa myös ns. tavalliseen seurusteluun liittyviin asenteisiin. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä deitttailulla/tapailulla tarkalleen ottaen tarkoitetaan? Jos kyse on vain netissä kirjoittelemisesta ja näiden tyyppien kanssa kahvittelemisesta niin mikä ettei, vaikka sitten tapaisi useammankin kandidaatin. Tuskin sitä pelkkien kahvitreffien jälkeen tarvitsee sitoutua loppuelämäksi. Jos taas aloitellaan säännöllistä seksielämää jne, toivoisin ainakin itse tietäväni missä mennään jo pelkän tautivaarankin vuoksi! En tuomitse seksisuhteita, mutta molempien osapuolten olisi hyvä olla suunnilleen kartalla sen suhteen, mihin tapailulla pyritään.

    • 9+17

      Tapasin mukavan miehen S24-treffipalvelussa. Muutaman tapaamiskerran jälkeen laitoin oman profiilini jäähylle muilta näkymättömiin, ajattelin rauhassa katsella mihin tämä johtaa.

      En tiedä minkä sortin aivopierua kyseinen herrasmies harrasti, profiilistahan näkee kirjautumisajankohdat, jotka sattuivat tapahtumaan sen jälkeen kun olimme tavanneet. Ehkä arveli etten sitä huomannut, saati tajunnut että sehän on siellä kaiken kansan nähtävissä. Naisen logiikalla en luonnollisestikaan moisesta pukahtanut, ajattelin että totta se loppuu mikäli minusta on tarpeeksi kiinnostunut.

      Eipä loppunut puoleen vuoteen ja profiili päivittyikin suhteellisen ahkerasti, mm. hyviä ja huonoja puoliani päivitettiin Risuja&Ruusuja-osioon. Vau. Koin orastavan suhteemme lähinnä harmittomaksi ilonpidoksi keskittyen muuhun elämääni ilman varsinaista puolison jahtaamista. En annetuilla eväillä uskonut mihinkään pysyvämpään välillämme, vaan kuinka väärin luulinkaan.

      Yllättäen tapasin nykyisen kumppanini muista yhteyksistä ja päätin viheltää pelin poikki ensin kuvioissa olleen miehen kanssa yksien treffien jälkeen. Ilmoittaessani asiasta sain kuulla olevani ties mitä ja klassisen "aina te naiset ootte tommosia". Vetämässä johtopäätöksiä seikoista, jotka nököttävät siinä naaman edessä mustaa valkoisella? Sen voin allekirjoittaa. Vaikea kuvitella olevansa mahdollisesti Se Oikea kun tarjonta pitää tsekata välittömästi kun vedän ulko-oven kiinni perässäni.

      Meni vähän pitkäksi tämä vastaus, mutta oma mielipiteeni on se, että jos olette säännöllisesti tapailleet ja homma voi kehittyä vakavammaksi, keskity häneen. Profiilisi voit piilottaa ja ottaa käyttöön taas sen ollessa ajankohtaista, mutta henk. koht. en itse ota vakavasti tuollaista playeria, kuten ylhäällä tulee ilmi. Miltä itsestäsi tuntuisi jos tietäisit että ihminen, jonka kanssa on vispilänkauppaa hyppää ympäriinsä lepertelemässä muille ja etsimässä aktiivisesti uutta treffikumppania? Ei siinä välttämättä tunne itseään kovin arvostetuksi toisen silmissä.

      Mutta tässä on vain oma ahdas maailmankatsomukseni edustettuna, voi hyvinkin olla ettei tapailemasi ihminen ole asiasta moksiskaan. Ihan omatunnon mukaan vaan.

    • näin meillä

      Mulla samanlainen meininki kun 19 7 kirjoituksessa, tapasin kivan ja puolitutun miehen s24 asumme suht lähellä toisiamme. Hän textailee ja soitteleekin usein, haluaa tapaillakin, en aina ole halukas. Sanoi olevansa varovainen kun vastaeronnut, emme ole liikkuneet julkisesti kun lenkillä ja kerran teatterissa, sielläkin olimme kuin sisko ja sen veli...)) Hän on se innokkaampi osapuoli, kerran jopa ehdotti puolihuolimattomasti seurustelua ja pari kertaa luvannut ottaa profiilin pois-vielä se siellä keikkuu ja käykin lähes päivittäin. Olen piilottanut omani joten välillä pääsen kurkkimaan mitä tapahtuu s24 onko treffimieheni linjoilla....Otin eri nikin välillä millä olin siellä ja kuins ollakaan hän halusi tutustua minuun paremmin en voinut olla sanomatta kuka olen ...ja poistin profiilin kokonaan, sen jälkeen kyseli haluanko edelleen tutustua häneen.....
      Tekstareissa on sydämiä, lenkeillä sanoo kuin kaipaa kun pitempiä eroja....olen kylmän viileä niin kauan kun hralla on profiili aktiivinen ja pidän itseäni sinkkuna en ole tilivelvollinen hänelle kenen kans liikun missäkin.....

      • näin meillä

        nimimerkki 9 17 korjaan edellistä....

      • tutulta kuulostaa

        Näin jotakin kertoja noin kuukauden aikana erästä joka vaikutti kovinkin innokkaalta, aina tekstaili, ehdotteli usein sen luo menemistä ym. ja jo ekan näkemisen jälkeen tuli jotain "muru" ja "kutaseni" juttuja.. näistä olin lähinnä hämmentyny. Itelle kun ei tulis mieleenkään alkaa "kullitteleen" ketään yhden tapaamisen perusteella vaikka oisin kuinka ihastunukin! No piilotin oman profiilini, mutta mies ei vaan tehny samaa omalleen. Seurasin tilannetta toisella nimimerkillä ja siellähän se oli lähes päivittäin pitkiä aikoja onlinessakin. Ilmaisversiossa ei kai pysty näkeen millon on viimeks kirjautunu? Ties kuinka monelle muullekin lirkuttamassa samoja ikävöintejä ym. murustelujaan. Onneks en ollu kuitenkaan niin innoissani tai kiinnostunu koko hommasta ja lopulta sanouduin irti siitä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe