Mikä vittu saa ihmiset hankkimaan lapsia?

Intellekti nihilisti

Mikä vittu saa ihmiset hankkimaan lapsia? En ole ikinä ymmärtänyt tuota keskiluokkalarppausta. Ihmiset väittää hankkivansa lapsia puhtaasta halusta mutta voin kertoa että totuus on usein toisenlainen. Tässä oikeita syitä lastenhankkimiseen:

>Elämän tyhjyyden pakeneminen (pelko aikuisuudesta, yksinäisestä vanhuudesta ja sisällöttömästä elämästä)
>Lapsilisät
>Status
>Ajattelemattomuus (täytyy muistaa että elintason kasvaessa ja älykkyyden lisääntyessä yhä harvempi ihminen hankkii lapsia)
>Vahinko

Sen lisäksi että aivokuolleet lampaat vaihtavat vapaa-aikansa rahantekoon niin sitten viimeisetkin rippeet vapaudesta menee joihinkin vitun rääkyviin kakaroihin. Ja sitten jos et halua hankkia lapsia niin olet tietenkin keskenkasvuinen.

66

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Isä

      Yksikään noista syistä ei ollut ainakaan minulla syynä lapsentekoon. Minä nyt satun pitämään lapsista, enkä näe mitään ihmeellistä siinä, että halusin myös oman lapsen.

      En usko että mainitsemasi syyt nyt muutenkaan ovat kovin yleisiä. Paitsi ehkä tuo vahinko.

      • Naulan kantaan

        Isä ei taida myöntää itselleenkään totuutta.

        Ap kirjoittaa todellakin asiaa.

        Minun mielestäni tämä perhekeskeisyyys on yhteiskunnassamme sodan älkeinen jäänne.

      • Pelle sinä olet

        Sinä isä olet itsekin vahinko ja sen huomaa.

      • lisää_lapsia_paljon

        Näin on. Lapsissa ainoastaan on tulevaisuus. Se on luonnon kannalta terve ulottuvuus. Myös ihmiset tullessaan johonkin ikään, luonnostaan haluavat siihen pieniäkin ihmisiä.
        Hassua että ihminen joka on tuota vastaan, "puhuu" täällä ihmisille jotka kaikki ovat terveen luonnollisen tuloksen tuotoksia. Luulisi että jos on sitä vastaan, ei hyväksyisi ketään. Hän kaipaa kuulijaa, mutta ei tiedä, että kuulijoita täytyy jostain tulla->syntyä.
        Ehdottomasti lisää lapsia Suomeen ja PALJON. Tykkään lapsista ja he ovat tärkeä osa yhteiskuntaamme.
        Heitä vastaan ovat ne, jotka ovat jotenkin vaurioituneita olentoja.

    • Se ainakin

      Itsekkyys.

      • Ehkä erilainen.

        En ymmärrä, haluaako ap sitten itse yksinäisen vanhuuden? Minä ainakin olen isoäidilleni tukena ja varmasti myöhemmin äidilleni - ja olen tästä onnellinen. Voin vain toivoa samaa kun itse olen vanha ja tarvitsen apua. Minusta ihan käypä ajatus, ja kautta ajan tähän on tähdätty, ymmärrettävästä syystä.

        Toinen kysymys kuuluu, eivätkö lapset sitten tuo sisältöä ap:n mielestä elämään? Jos tuntuu, että perhettä ja elämää puuttuu ympäriltä, ja että olisi jaettavaa rakkautta, niin eikö ne lapset silloin tuo sitä täyttymystä ja tarkoitusta elämään? Minusta tuovat. Voisin itse tässä tilanteessa hankkia lapsia.

        Pelkästä biologisesta tarpeestako ne lapset pitäisi hankkia? Vai mikä olisi hyvä syy?

        Kaikki varmaan haluavat lapsilleen vain hyvää ja rakentaa heille elämän, mutta kyllä ihmisellä varmasti omiakin lähtökohtia ja ajatuksia perheestä on ennen kuin lapsen hankkii. Ja minusta nämä ovat sellaisina ihan ymmärrettäviä.

      • Yhden vanhempi
        Ehkä erilainen. kirjoitti:

        Lapsia ei nykyaikana kannata hankkia jotta on vanhana joka huolehtii. Ennen se oli ymmärrettävää, mutta me emme elä kehitysmaassa. Itsekäs syy siis tuo "lapsia pitää hankkia jotta joku vanhana huolehtii", kun laitoksessa huolehtivat kyllä.

        Lapset tuovat sisältöä elämään, mutta hyvin usein vievät sisällön elämästä. Tulee erot jne.

        Kaikkien ei kannata lapsia hankkia ja moni hankkii niitä liikaa.

      • antaa_mennä_vaan

        Hahhahhaa. Vai hyväksyttyjen luetteloa. Minusta taas ihmiset voivat tehdä niin monta lasta kun saavat. jos jaksavat. Ei ole mitään liikaa tai liianvähän. Toki myönnän että 1 on liian vähän 2 ihmisen tulokseksi. 2 On neutraali. 3 on hyvä ja pikkusen tuloksellinen.
        Noh, ken elämää pelkää, se pelkää luontoa ja itseään.

    • Isä

      »älykkyyden lisääntyessä yhä harvempi ihminen hankkii lapsia»

      Mielestäni nimimerkin Intellekti nihilisti kirjoitus "Mikä vіttu saa ihmiset hankkimaan lapsia?" ei anna kovin vahvoja viitteitä älykkyyden lisääntymisestä ainakaan kaikkien kohdalla.

      • Näkee kadullakin

        Miten niin? Kun älykkyys lisääntyy tajutaan se, miten paha asia liika lisääntyminen on. Ihmisiä on vain liikaa ja viisaat tajuavat sen, muutta idiootit ei tajua. Tämä on huono asia; idiootit lisääntyy ja viisaat ei.

    • joopajooniimpäniin

      No lopettakaa sitte lasten tekeminen. Eipä oo 100 vuoden päästä ihmisiä enää maailmassa. *peukku*

    • pfodjgeporkjgp

      Väestökasvu on vakava ongelma! Yritättekö te tuhota koko maailman?

      ”Emme. Ajattelimme perustaa perheen.”

      Vaikka on sanomattakin selvää, että väestökasvu johtuu ihmisten lisääntymisestä, ei lasta yrittävien harteille voi heittää huonosti pyöritetyn maailman taakkaa.

      Täytyy myös muistaa, että Suomen väestökäyrä nuokkuu jatkuvasti alapainotteisesti. Samalla logiikalla voisi siis kysyä: kuka hoitaa sinut vanhana, jos et tee yhtään lasta Suomeen?

      • Isä itsekin

        Meillä on Suomessa kohta työttömiä niin paljon, että vanhuksille on hoitajia kyllä, mutta onko halua hoitaa? Siis Suomesta lähtee työt 90%, mutta kyllä jokainen silti nyt ja tulevaisuudessa yrittää pukata vanhukset yhteiskunnan laitokseen niin kuin hyvinä aikoina on opittu.

        Me suomalaiset lämmitämme maapalloa enemmän kuin esimerkiksi virolaiset. Ihan järjetöntä, että asumme täällä -28 asteen pakkasessa 22 asteisessa talossa. Se lämmittää ilmastoa!! Syömme meille tuotettua lihaa, ananasta talvella, meille kuskataan ruoka muualta, on kotimaista kurkkua joka kasvatetaan kasvihuoneessa jne. Meidän pitäisi kuolla pakkaseen tai lähteä etelämmäs. Ei Suomeen ole tarkoitettu kuin murto-osa tästä ihmismassassa.

        Ehdotukseni on: adoptoikaa itsenne Afrikkaan jollekin lapselle vanhemmiksi.

        Suomalaisia on liikaa! Js ennenkaikkea niitä suomalaisia jotka saastuttaja heillä on ongelmia. Nämä myöskin aikovat lisääntyä eniten.

      • Isä itsekin
        Isä itsekin kirjoitti:

        Niin ja minä vedän Itselleni kuulan kalloon kun alan olla muille taakka eli en lähde laitokseen kitumaan!
        Luonnonlaki on, että heikot poistuu ja vahvat jää.

      • ja sitten
        Isä itsekin kirjoitti:

        Niin ja minä vedän Itselleni kuulan kalloon kun alan olla muille taakka eli en lähde laitokseen kitumaan!
        Luonnonlaki on, että heikot poistuu ja vahvat jää.

        Et kuitenkaan itse totellut omia ohjeitasi.

    • äowvhwpg

      "mikä vittu saa ihmiset hankkimaan lapsia??"

      Sinäpä sen sanoit :DD

      • Kastroikaa itsenne

        V....u on lestadiolaisilla ja muilla viiden lapsen ja yli äideillä.

      • teepäs se
        Kastroikaa itsenne kirjoitti:

        V....u on lestadiolaisilla ja muilla viiden lapsen ja yli äideillä.

        Voi sinähän sen sanoit. Osta porsaiden kastroimispihdit ja napsauta pallisi pois. On nopea ja kivulias toimenpide :)

      • oluen_voimalla

        *peukku*
        Olet oikeassa. Nuo taitavat vaan puhua aivopierujaan. Tositoimet ovat sitten vähissä.

    • teillä hulluilla

      Kerroppa kerrankin itsellesi vastaava oululais pöpi, mikä on sinun mielestäsi oikea syy.

    • TOIVO.
      • !!!!

        Huippukommentoija
        Ei äidiltä saa viedä Toivoa!!!!

      • IL potaskaa
        !!!! kirjoitti:

        Huippukommentoija
        Ei äidiltä saa viedä Toivoa!!!!

        Huippukommentoija · Oloneuvos yrityksessä Eläkkeellä
        Huostaanotto bisnes on tuottoisaa.

      • dfjwåoe

        Miten tuollaista voi tapahtua??!! Kuka Maria on? Hänen oikea henkilöllisyys?? Haluan auttaa häntä!! :(

      • Jggjmfhbnn

        Viranomaisilta oikea päätös. Tuollaisia pitäisi tehdä enemmän - päätöksiä siis.

        Lapsenteko luvanvaraiseksi!

      • niwoäp
        Jggjmfhbnn kirjoitti:

        Viranomaisilta oikea päätös. Tuollaisia pitäisi tehdä enemmän - päätöksiä siis.

        Lapsenteko luvanvaraiseksi!

        MInkälaisia päätöksiä? Että jos saat aivoverenvuodon lapsi viedään, eikä anneta takaisin, vaikka äiti kuntoutuu ja pystyy hoitamaan.

      • odfjepov
        niwoäp kirjoitti:

        MInkälaisia päätöksiä? Että jos saat aivoverenvuodon lapsi viedään, eikä anneta takaisin, vaikka äiti kuntoutuu ja pystyy hoitamaan.

        Ihan väärin, niin väärin. :( Ei niillä ollut mitään syytä enää pitää Toivoa poissa äidiltä ja vielä harkitsevat antaa sen toiseen perheeseen. :( Äitihän kuntoutui!

      • oifhwpif
        Jggjmfhbnn kirjoitti:

        Viranomaisilta oikea päätös. Tuollaisia pitäisi tehdä enemmän - päätöksiä siis.

        Lapsenteko luvanvaraiseksi!

        Ei tainnut "Jggjmfhbnn" lukea tekstiä kunnolla. Olet kamala :(

    • apc

      Ap, älä muuta viserrä!:)

    • HavainnoijaX

      Idiootit lisääntyy eniten.

      • jsndqälofp

        Niinpä. Äitisi on idiootti.

    • HankiVaikkaKissa

      "Mikä vittu saa ihmiset hankkimaan lapsia"
      -Sinä ilmeisemmin et ole niitä saanut? (!!lapsia ei hankita, niitä ei myydä tavaratalon hyllyllä!!) ja olet katkeroitunut yksinäinen ihminen, jota vituttaa jokainen asia ja nyt eniten lapsien "hankinta"---> huomenna jokin muu asia. Mutta koskaan et hymyile!!

      "Väestönkasvu on vakava ongelma"
      -Sinä sen sanoit!! Niinkauan kun tänne kiikutellaan venäläisiä korvaamaan suomalaisten työt ja kiikutetaan rättipäitä sossunluukun jonoksi niin minä olen onnellinen saadessani tähän yhteiskuntaan omat lapseni.
      Jos todella väestönkasvu olisi vakava varteenotettava asia juuri nyt tämän Suomen nykyistä aikaa niin ei tänne kyllä koko aikaa otettais lisää väkeä muualta maailmalta!

      Lasten hankinta. Tuuri peliähän se on. Ne joille suodaan mahdollisuus saada lapsia, he olkoot ylpeitä hedelmällisyydestään. Elämän tarkoitus, jokainen päätelkööt sen itse omaan elämään sopivaksi. Joillekin se on perhe, toisille jotain aivan muuta! Annetaan ihmisten rauhassa päättää omasta elämästään. Otetaan me vastuu omasta elämästämme.

      Minä olen ottanut vastuun omastani! Olen jo satamani valinnut ja ankkurin ankkuroinut. Ihana mieheni ja kaksi upeaa lastani! lapsuuden haaveet perheestäni toteutui, loput rakennan siihen päälle.

      • Puhut_asiaa

        Totta turiset!! *peukku*

      • Daddy-man

        Olipa mistään mitään tietämätön kommentti. Luuletko, että ulkomaalaisia otetaan tänne ihan vaan huvikseen? Tajuatko, että niillä ihmisillä ei ole mahdollisuutta elää kotimaassaan, niin Suomikin on velvoitettu niitä ottamaan? Vaikka suomalaisia, kaltaisiasi sisäsiittoisia suppeakatseisia tolloja olisi miten paljon enemmän, niin silti maahanmuuttajia tulee. Suomalaisiakin on ollut ja on maahanmuuttajina. Sota-aikaan 140 000 suomalaista oli Ruotsissa pakolaisena.

        Just tuollaiset kaltaisesi idiootit lisääntyy eniten ! Helvetin tynnyrissä kasvanut kuspää! Ihan turha ilmanjaaskaaja!

        Ja jos joku on realisti ja sanoo asiat miten ne on, niin ei se hänestä tee lapsetonta ja katkeraa. Lapsettomuus on monen pelastus ja etenkin maailman ja yhteiskunnan pelastus. Sinäkin kusipää olisit lapsettomana ehkä vaikka matkustellut ja pääsi ei olisi omassa katkerassa läskiperseessäsi!

        Suomalaisia on ihan liikaa! Syntyvyyttä pitää saada alas, koska uusia veronmaksajia ei tarvita, KUN EI OLE TYÖPAIKKOJA!! Tajua nyt saatanan lantapaakku!

      • justjooo
        Daddy-man kirjoitti:

        Tuollaisilla käytöstavoilla on ihme, jos olet löytänyt jonkun nössön pantavaksi ja saanut aikaan (muka) pari käytöshäiriöistä lasta.

      • lapseton1

        Niinpä huhhuh mitä käytöstä

      • HankiVaikkaKissa
        Daddy-man kirjoitti:

        Olipa mistään mitään tietämätön kommentti. Luuletko, että ulkomaalaisia otetaan tänne ihan vaan huvikseen? Tajuatko, että niillä ihmisillä ei ole mahdollisuutta elää kotimaassaan, niin Suomikin on velvoitettu niitä ottamaan? Vaikka suomalaisia, kaltaisiasi sisäsiittoisia suppeakatseisia tolloja olisi miten paljon enemmän, niin silti maahanmuuttajia tulee. Suomalaisiakin on ollut ja on maahanmuuttajina. Sota-aikaan 140 000 suomalaista oli Ruotsissa pakolaisena.

        Just tuollaiset kaltaisesi idiootit lisääntyy eniten ! Helvetin tynnyrissä kasvanut kuspää! Ihan turha ilmanjaaskaaja!

        Ja jos joku on realisti ja sanoo asiat miten ne on, niin ei se hänestä tee lapsetonta ja katkeraa. Lapsettomuus on monen pelastus ja etenkin maailman ja yhteiskunnan pelastus. Sinäkin kusipää olisit lapsettomana ehkä vaikka matkustellut ja pääsi ei olisi omassa katkerassa läskiperseessäsi!

        Suomalaisia on ihan liikaa! Syntyvyyttä pitää saada alas, koska uusia veronmaksajia ei tarvita, KUN EI OLE TYÖPAIKKOJA!! Tajua nyt saatanan lantapaakku!

        Hurjaa tekstiä isukki-mieheltä. Toivon todella että nimimerkkisi ei pidä paikkaansa sillä jälkikasvustosi oppisi kielenkäyttösi sinulta ja taas on yhteiskunnassa lisää huonosti kasvatettuja lapsia kiusaamassa niiden lapsia joiden vanhemmat ovat opettaneet mm. sivistyneen kielenkäytön.

        Tuosta maahanmuuttaja asiasta voidaan olla montaa mieltä.
        Jos meille suomeen tulisi hätä ja joutuisimme muuttamaan väliaikaisesti ulkomaille. Olisin todella kiitollinen maalle joka meidät ottaisi vastaan ja tarjoaisi suojaa.
        Kunnioittaisin kanta-asukkaita ja käyttäytyisin mallikkaasti ja nöyrästi.
        Mikä on kun tänne Suomeen tuodaan ulkomaalaisia niin saa koko ajan lukea lehdestä murhista, raiskauksista, ryöstöistä ja tekijänä ulkomaalaistaustainen.
        Suomalainen tekee itsekin rikoksia, mutta se että tänne tuodaan muita kulttuureja jotka väestöluvultaan, prosentuaalisesti tekee ison osan koko suomen rikoksista. Suomalaisen rikos kuohuttaa, mutta muualta tulleen rikokset kuohuttaa enemmän.

        JA SITTEN TULET SINÄ daddy-man joka aika avoimesti juuri kerroit että
        a) maahanmuuttajia tulee tänne halusin tai en.
        b) suomen väestön kasvu tulee saada alas, KOSKA EI OLE TYÖPAIKKOJA.

        Eli suomeksi. Sinä haluat mieluummin Suomen täyttyvän ulkomaalais taustaisista ihmisistä? Koska tilanteelle ei voi mitään?!
        Toiseksi. Työpaikkoja ei ole. Ei kai niitä ole kun Suomi on lamassa ja firmat lopettaa, vähentää työtekijöitä. Työttömiä on enemmän kuin mitään.

        Olen silti tässä tilanteessa sitä mieltä, että niinkauan kun ulkomaalaisia kiikutetaan tänne niin meillä Suomalaisilla on todella oikeutemme kasvattaa omaa kantaväestöämme. Minä en ainakaan hyväksy Suomen muuttuvan tulevaisuudessa kirjavan kukertavaksi kehitysmaaksi.
        Olen mielestäsi ehkä jollain tavalla ahdasmielinen. Olen Suomalainen ja puolustan omaa maatani.

        "Minun tapaiseni sikiää eniten". 2 lasta ja lapset on saatu. Onko se sinusta liikaa sikiämistä? Olet aika ahdasmielinen. :)
        "ilman lapsia minäkin matkustelisin" Kiitos vain, mutta vaikka olenkin kahden ihanan lapsen äiti niin kyllä minä matkustelen. Olen käynyt mieheni ja lasteni kanssa kahdesti ulkomailla lämpimässä ja mieheni kanssa kerran keskenään lämpimässä ja muutaman kerran vkl reissussa euroopassa.
        Matkustelu on mukavaa silloin tällöin, muuten siitäkin menee ilo jos liian useasti käy ulkomailla.

        Mutta se ero mikä meissä kahdessa on :)
        Minä hymyilen ja olen onnellinen elämäni valinnoista. Minun kirjoitustavastani huomaa että en alennu törkeään kielenkäyttöön vaikka kommettisi saikin verenpaineeni nousemaan :)
        Sinä haukuit minut pystyyn. Noh anonyymisti se on muuten helppoa. Toivon että kielenkäyttösi olisi ollut erilainen ja kunnioittavampi jos olisimme tämän keskustelun käyneet ventovieraina kasvotusten :D Muuten olet aika susi mieheksi.

    • Hehhehahhaa

      Oulussa aika moni lapsi syntyy vitusta, täällä kun on liian suuria perheitä.

      Kts. Vitun määritelmä!

      • olitkosinä

        Olitko sinä se oululainen tyyppi, jonka lapset on huostassa ja vaimo mielisairaalassa?

      • Hehhehahhaa

        En ole.

      • oletsinä
        Hehhehahhaa kirjoitti:

        En ole.

        Taidat olla :) No kuvittele toki itsellesi mukava elämä, jos se lohduttaa.

    • hohhohoijaa

      Lapsia hankitaan hormoninarkoosissa, jota ei kyetä hallitsemaan. Vaatii itsehillintää ja kykyä analyyttiseen ajatteluun, jotta tältä voi välttyä. Toki lasten hankkimisessa kunnostautuvat koulutuksesta ja työelämästä sivussa olevat parikymppiset yksinäiset tytöt, jotka tällä lunastavat vapaalipun elämään miltei pariksi vuosikymmeneksi, he katsovat tämän olevan arvokasta työtä (uusien "veronmaksajien" tuottaminen).

      Tyypillisimmillään hankintaa perustellaan ulospäin sillä, että näistä kaikista pennuista kasvaa perseenpyyhkijöitä meille lapsettomille. Jeah.

    • Isäpappa

      Mua oikeesti ihmetyttää enemmän, miten joku ei halua lapsia.
      Johtuuko se minäminäminä -asenteesta: "En halua lasta, koska en halua menettää vapauttani, haluan elää vain itselleni"?
      Lisääntyminen on kuitenkin varsin syvällä biologiassamme (enkä tarkoita nyt pelkkää lisääntymisharjoittelua).

      • TaasNiinTurhaAloituskin

        Juuri näin!

      • Ei-pärsenaama

        Ei se johdu minä minä asenteesta, kun se on kaukana siitä. Se on vastuunottoa. Ihmisiä on maailmassa liikaa, niin on väärin tehdä huonoon elämäänsä lapsia. Just nuo persenaamat lisääntyy kuin rotat ja se on seurausta persenaamojen tyhnyydestä. Tyhmyys siis lisääntyy.

        Mutta epäepäitsekästä on lapsenhankinnassa?

      • Ei-pärsenaama

        Lisää vielä: siis monien näiden laosettomuuden valinneiden viisaiden tulisi hankkia kaksi lasta. Se olisi evoluution etu. Persenaamat taas pitäisi kastroida kaikki!

      • kokeile
        Ei-pärsenaama kirjoitti:

        Lisää vielä: siis monien näiden laosettomuuden valinneiden viisaiden tulisi hankkia kaksi lasta. Se olisi evoluution etu. Persenaamat taas pitäisi kastroida kaikki!

        Oletko harkinnut kastroida itseäsi, kun olet sellainen persenaama.

      • Ei-persenaamoille
        kokeile kirjoitti:

        Oletko harkinnut kastroida itseäsi, kun olet sellainen persenaama.

        Skitsolla omia kuvitelmia. Oletko nähnyt tuon hemmon? Et. Olet niin tyhmä ja varma persenaama, että huomenna varaat ajan kastraatioon!

      • sinunkodiagnoosi
        Ei-persenaamoille kirjoitti:

        Skitsolla omia kuvitelmia. Oletko nähnyt tuon hemmon? Et. Olet niin tyhmä ja varma persenaama, että huomenna varaat ajan kastraatioon!

        Taidat puhua itsestäsi? Kumma miten aina käännät jutut itseesi :)

      • juunu

        En ole itse koskaan kokenut biologisen kellon tikitystä. Koska en koe tarvetta hankkia lasta, miksi minun pitäisi tuottaa maailmaan ihminen, joka ei olisi alun alkaen tänne toivottu? Jokaisella lapsella on mielestäni oikeus olla haluttu ja syntyä rakastavaan kotiin.

      • Isäpappa
        juunu kirjoitti:

        Tietenkään lapsia ei pidäkään tehdä, jollei koe siihen mitään tarvetta.
        Lapsella tosiaan on oikeus syntyä toivottuna, siitä olen täysin samaa mieltä.

      • juunu
        Isäpappa kirjoitti:

        Tietenkään lapsia ei pidäkään tehdä, jollei koe siihen mitään tarvetta.
        Lapsella tosiaan on oikeus syntyä toivottuna, siitä olen täysin samaa mieltä.

        Jos ei sitä luonnollista kutsumusta vanhemmuuteen ole, niin itsekästä olisi silloin saada lapsia vain esim. vanhuuden turvaksi.

    • pulmastiffi

      Aloittaja on oikein emätyperys. Mikä sai aloittajan tekemään noin idioottimaisen aloituksen? On se sentään hyvä, ettei aloittajasta tule vanhempaa kenellekään. Minusta aloitus alittaa jo alimmankin tason, joten enpä vaivaudu sentään aivan tyhjäpäille selvittämään elämän tosiasioita.

      • Maailmanpelastaja

        Minusta aloittaja on todella fiksun oloinen ja ajatteleva ihminen (realisti). Hänen kaltaisensa kannataa hankkia lapsia 12/32-säännöllä, muun tyyppiseen ei saisi hankkia ollenkaan lapsia.

      • Isäpappa
        Maailmanpelastaja kirjoitti:

        Minusta aloittaja on todella fiksun oloinen ja ajatteleva ihminen (realisti). Hänen kaltaisensa kannataa hankkia lapsia 12/32-säännöllä, muun tyyppiseen ei saisi hankkia ollenkaan lapsia.

        Ja mikäs helvetti se sellainen 12/32-sääntö sitten on?

      • tekintosinerositte

        Mukavaa, kun osaat arvostaa itseäsi :) No pakkohan se on, kun kukaan muu ei niin tee.

      • Komppaaja
        Isäpappa kirjoitti:

        Ja mikäs helvetti se sellainen 12/32-sääntö sitten on?

        Se on sääntö, että lapsia hankitaan aikaisintaan 12 vuoden parisuhteeseen ja yli 32 vuoden iässä. Tällä maksimoidaan perheen vakautta.

      • ehkäkunoletnarsisti
        Komppaaja kirjoitti:

        Se on sääntö, että lapsia hankitaan aikaisintaan 12 vuoden parisuhteeseen ja yli 32 vuoden iässä. Tällä maksimoidaan perheen vakautta.

        Mutta eihän se sinunkaan perhe kestänyt.

      • Isäpappa
        Komppaaja kirjoitti:

        Se on sääntö, että lapsia hankitaan aikaisintaan 12 vuoden parisuhteeseen ja yli 32 vuoden iässä. Tällä maksimoidaan perheen vakautta.

        Onneksi tuollaista sääntöä ei oikeasti ole olemassakaan.

    • Hyvä_aloitus

      Sun asenne alkaa olla jo aika normi yleistyvä asenne ja vaihtoehto. Olen samoilla linjoilla. Elämä voi olla täysipainoita, vakaata ja välittävää silti, ilman lapsiakin.

      Tuolla joku äimisteli, että saa yksinäisen vanhuuden ilman lapsia (!!??!) Siitä mitä ihmettä?
      Yksin tulin ja yksin lähden. Lapset karkaa kuitenkin maailmalle, ei kai kukaan tee niitä itsensä hoitajiksi. Tuolla on vanhusten hoitoon tarkoitettuja laitoksia. Joo, ne on kelvottomia ja laatu ei varmaan parane...

      Tulla joku äimisteli, miksi EI tekisi lapsia. Miten joku ei ole vielä tässä iässä ja tilanteessa kyseenalaistanut sitä? SE on mielestäni itsekkäämpää kuin päätös olla tekemättä lapsia. Ei tänne ole pakko tehdä lapsia kärsimään vain itselleen seuralaiseksi tai että olisi hyväksyttävä naapurin tai pomon silmissä.

      Luulen, että se on monella asetettu tehtävälista. Se pitää suorittaa elämässä. En tiedä tekeekö ne sitä itselle vai toiselle?

      Ja jos tahtoo kasvattaa lapsen, tuolla on kodittomia lapsia, niitä voi adoptida jos meinaa, että on tarjottavana hyvä ja välittävä koti.

      • Ihmisapinoita-liikaa

        Olen samaa mieltä. Kotisleikit ei yleensä tuota tyydytystä. Tulee aika ääliäksi, niin kuin näiden suopeakatseisten kommenteista näkee.

      • joopaitsiettä
        Ihmisapinoita-liikaa kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Kotisleikit ei yleensä tuota tyydytystä. Tulee aika ääliäksi, niin kuin näiden suopeakatseisten kommenteista näkee.

        Ei ollut sullakaan tyydytystä kotisleikissäs...

    • prokortsu

      Sinun vanhempasi esimerkiksi ovat olleet vastuuttomia pahimmasta päästä. Eivät liene aivan täysjärkisiäkään; alkoholisteja tai huumeveikkoja, sinun järjestäsi päätellen.

      • Ihmisapinoita-Liikaa

        Sinun vanhempasi taisi olla juuri kuvailemaasi paskaa.

      • sekoukolle
        Ihmisapinoita-Liikaa kirjoitti:

        Sinun vanhempasi taisi olla juuri kuvailemaasi paskaa.

        No älä nyt aina puhu itsestäsi.

    • nimimerkitön10

      Globaalisti ajatellen on itsekästä hankkia omia lapsia. Meitä on yli 7 miljardia. En ymmärrä Paavin puheita siitä, että on itsekästä olla hankkimatta lapsia. Eikö hän ole tietoinen ympäristöongelmista? Eikä aikuisuus ole mitään herkkua; jatkuvaa kilpailua asemasta, rahasta jne. Kuka sellasta haluaa, ehkä joku tosi kilpailuhenkinen. Minä en hanki omia lapsia. Adoptio voisi olla hyvä mutta "köyhät" ei saa adoptoida.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe