Törkeä Debbie

Huomioita sohvalta

Debbie ei hillitse agressioitaan missään. Naisella ei ole minkäälaisia tapoja.
Toisten lapsen ristiäisissä, kirkossakin alkoi suureen ääneen räyhäämää Chasille. ja ajamaan tätä ulos tilaisuudesta. Cainin oli pakko viedä, rääväsuinen, tilaisuutta häirinnyt räpättäjätyttärensä ulos. Kukaan muu ei uskaltanut käskeä hirviöbebsiä pitämään suutaan kiinni, tai poistumaan.

Harmi, ettei Ednakaan ollut paikalla. Hän olisi varmasti puuttunut asiaan ja huomauttanut, kastetilaisuuden ja kirkon olevan sopimaton tuollaiselle keskustelulle.
Hyvä ettei Chas taas nöyrtynyt Debbien edessä. Debbie on selvästi narsistinen persoona. Se on tullut monissa tilanteissa selvästi esille.

Uskomattoman tökerö oli, muka hienostunut Georgiakin, kun kysyi Moiralta, miksi hän on tullut hänen lapsenlapsensa ristiäisiin, kun ei ole edes kutsuttu.
Ihmeellisesti emmerdalessa saadaan aina pilattua, nämä kirkolliset tilaisuudet. Järjestämällä niidenkin oheen aina, jos jonkinlaisia sotkuja ja selkkauksia.

102

1280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi Einari!!!

      Debbie on äärettömän itsekäs. Kaikki asiat menevät aina hänen kauttaan. Vaikka Rishi ja Georgia muuttaisivat Norjaan, Debbie alkaisi siitäkin valittaa vaikkei hänelle kuulu mitenkään. Vaikka Bob alkaisi myydä kahvilassa puolukkapiirakkaa, Debbie ottaisi senkin henk. koht. loukkauksena.

    • Diktaattoridingle

      Viis puolukkapiirakoista. Mutta jos Bob myisi salaa huumeita kahvilassaan.
      Debbie polttaisi heti kahvilan, tai pistäisi ainakin ikkunat säpäleiksi.

    • 17+20

      Joku sanoi, että Debbiellä on uudet rinnat, oletteko huomanneet?

      • Ötyskä

        Eilen kiinnitin huomiota, että on tainnut leikkauspöydällä käydä.

      • ei uskois..
        Ötyskä kirjoitti:

        Eilen kiinnitin huomiota, että on tainnut leikkauspöydällä käydä.

        Tai sitten on pitänyt aina löysiä vaatteita päällä. Ei tuo näyttelijä vaikuta henkilöltä joka tuollaista tekisi. Mutta mistäs sitä tietää...(?)

    • Nodea

      Mua on jotenkin huvittanut tämä Debbien muodonmuutos. Värjäs tukkansa tummaksi (sopii paremmin kuin se kamala tyvikasvunen blondaus) ja alkoi käyttämään jotain nahkatakki jäljitelmää ja rupes tekemään rikoksia lastensa takia.
      Jotenkin kaikki tapahtui liian samaan aikaan, että naurattaa. Ymmärrän, että elämän kolhut jättää jälkiä, mutta olisi nyt keskittynyt nyt niihin lapsiinsa enemmin. Taisi Debbie tarinan käsikirjoittaja vaihtua, kun tuli särmää poksauttamalla.

      • Jätetyn uhmassa

        Debbiellä ny hirveä, aivoton uhma päällä, näyttää Cameronille millaisen naisen jätti ja Chasille, miten kova hän on.

      • mies..

        Miksihän Emmerdalessa siellä kukaan asuva ei koskaan kiinnitä huomiota näihin asioihin, etenkin naisethan ruukaa kysellä tyyliiin Ai? Sinä värjäsit hiukset jne.. mutta emmerdalessa ei kukaan välittäis mitään vaikka Debbie olisi ajanut päänsä kaljuksi ja maalannut päänahkansa siniseksi, kaikki olisi siellä ihan ookoo, se on ookoo, ei me huomata miitään.

      • mies..
        mies.. kirjoitti:

        No nyt kun aloin muistelemaan niin kyllähän Marlon huomasi Baddyn kaljun, mutta tässäkin vain Marlon ja siksi koska Baddy piiloitteli hatulla sitä kaljuaan aluksi.

      • emmelotta
        mies.. kirjoitti:

        Miksihän Emmerdalessa siellä kukaan asuva ei koskaan kiinnitä huomiota näihin asioihin, etenkin naisethan ruukaa kysellä tyyliiin Ai? Sinä värjäsit hiukset jne.. mutta emmerdalessa ei kukaan välittäis mitään vaikka Debbie olisi ajanut päänsä kaljuksi ja maalannut päänahkansa siniseksi, kaikki olisi siellä ihan ookoo, se on ookoo, ei me huomata miitään.

        Sillon kun Debbie palas tähän omaan tummaan väriinsä, niin Danhan sanoi hänelle kadulla vastaan tullessa, että olet värjännyt hiuksesi. Eli oli siinäkin vähän yritystä kiinnittää huomiota näihin ulkonäkömuutoksiin.

      • dani-ella
        mies.. kirjoitti:

        Miksihän Emmerdalessa siellä kukaan asuva ei koskaan kiinnitä huomiota näihin asioihin, etenkin naisethan ruukaa kysellä tyyliiin Ai? Sinä värjäsit hiukset jne.. mutta emmerdalessa ei kukaan välittäis mitään vaikka Debbie olisi ajanut päänsä kaljuksi ja maalannut päänahkansa siniseksi, kaikki olisi siellä ihan ookoo, se on ookoo, ei me huomata miitään.

        Dan huomautti Debbielle hiusten värjäämisestä tummaksi. Kiinnitin huomiota sen jälkeen moneen asiaan mitä Dan huomaa. Ehkä tulee sivulauseessa huomiot ja toisinaan jää suomentajaltakin kääntämättä.

        Dan on todella huomaavainen ja suloinen tyyppi! ♥

    • emmelotta

      Mua jotenkin naurattaa tuo Debbien meuhkaaminen vanhemmilleen ja syyttely, että heidän takiaan hänen lapsiaan on nyt uhkailtu. Joo, voi v*ttu, mutta eiköhän se vika ole nimenomaan Debbiessä, kun alunperin piti saada Peten firma nurin. Niin, kun hän tekee kaiken tämän vain lastensa vuoksi. Jep.

    • jokseenkin6

      Jos silläkin on sama oireyhtymä kun tällä kuopion tapauksella...

    • Emsnakkeli

      Jes, vihdoin Cain sanoi tyttärelleen ettei hän näe koskaan lapsiaan jne! Tuota olen odottanut!!!

    • 14+11

      Debbie tuntuu tosiaan olevan sekoamassa niin kun Cain sanoi. Cain sen sijaan näyttäisi oppivan pikku hiljaa käyttäytymään.

      Mikähän Debbietä riivaa, jatkuvasti pitää olla haastamassa riitaa jonkun kanssa ja kiukuttelemassa ympäriinsä.

      • emmelotta

        No katoppa ku Sarahkin alkaa olemaan jo kunnossa, niin ei voi enää vedota Sarahin sairauteen joka käänteessä. Näinhän Debbie on toiminut aikaisemmin. Sitten vielä kun Chaskin vei hänen miehensä, Ja kaikki, jotka aluksi olivat tästä Chasille vihaisia ja olivat Debbien puolella, niin ovatkin jo taas hyvissä väleissä Chasin kanssa.

        Edelleenkin mua naurattaa tuo Debbien touhu istua tietokoneen ääressä näpyttelemässä eikä pane tikkua ristiin korjaamonsa kanssa. Ihmettelee sitten, kun hommat seisoo, eikä mitään tapahdu, vaikka voisi ajankuluksi itsekin korjata niitä autoja.

      • Ei saa arvostella

        Älä arvostele tällä palstalla Debbietä, ettet muutu palstakyylän toimesta lihavaksi ja kateelliseksi. Näin tällä palstalla käy kaikille jotka Debbietä arvostelee.

    • Hyvää Joulua

      Tässä kai tuodaan esille se, että rikollisessa ympäristössä kasvava kasvaa rikolliseksi.
      Debbien isi ja äiti roistoilivat kun lapsi olisi isä ja äitiä kipeimmin tarvinnut, ja nyt sitten Debbia toimii samoin.
      Määrätyt asiat periytyvät ihan oikeesti, sukupolvelta toiselle.
      Debbie viskoo vauvaa sinne tänne, nyt kelpaa jo vaikka kuka hoitamaan babya, ja Sarahparka peruukissaan saa olla yksin, missä milloinkin.
      Ei kovin hyvä juoni.
      Ihminen joskus toki vanhetessaan pikkasen pehmenee, kuten muka Cain nyt, tai sitten menee vain alaspäin, kuten Cainin isä.
      Eikö tuota keittiössä päivystävää murhaajaa laiteta vastuuseen, nyt savustaa poikaparkaa joka yrittää selvitä isänsä menetyksestä? Kohta ottaa kai fileerausveitsen ja huitoo pojan hengiltä ja Chas saa murhasyytteen, taas.
      Jännää kun sarjassa asutaan entisten ja nykyisten kumppanien kanssa, sekaisin. Nyt oli lehdessä että Danny, meidän iso D viettää jouluaan ex-vaimonsa ja tämän uuden kumppanin kanssa. Hyvä Danny!

      • avaimenperä

        Siis kasvoiko Debbie Cain ja Charityn kanssa perheenä?
        Sen muistan, että Debbie tuli kylään Padyn ja Emilyn myötä. Siinä elämän vaiheessa en kerinnyt sarjaa katsomaan useinkaan, että pahoja aukkoja on.

      • Kävijä
        avaimenperä kirjoitti:

        Siis kasvoiko Debbie Cain ja Charityn kanssa perheenä?
        Sen muistan, että Debbie tuli kylään Padyn ja Emilyn myötä. Siinä elämän vaiheessa en kerinnyt sarjaa katsomaan useinkaan, että pahoja aukkoja on.

        Ei kasvanut Cainin ja Charityn kanssa perheenä, Cain ei muistaakseni edes tiennyt lapsesta. Varmaan jossain lastenkodissa kasvoi. Lisäksi Debbiellä on aggressiiviset vanhemmat ja tätäkin tällä Debbien käytöksellä varmaan yritetään sanoa. Olishan se näillä taustoilla hiukan outoa, jos se olis joku todella tasapainoinen ja rauhallinen.

      • Vanhojen muistelija
        Kävijä kirjoitti:

        Ei Debbie lastenkodissa kasvanu vaan Charity oli lykänny hänet vauvana jollekin kaverilleen tms, olisko ollu nimeltään Pat? Mutta sitä en muista, miksi Debbie Paddyn ja Emilyn luokse päätyi, että mitä oli tapahtunu tuolle Charityn kaverille.

      • Emmestiina
        Vanhojen muistelija kirjoitti:

        Ei Debbie lastenkodissa kasvanu vaan Charity oli lykänny hänet vauvana jollekin kaverilleen tms, olisko ollu nimeltään Pat? Mutta sitä en muista, miksi Debbie Paddyn ja Emilyn luokse päätyi, että mitä oli tapahtunu tuolle Charityn kaverille.

        Emily ja Paddy halusivat kasvatin. Debbie tuli alkuun heidän kotiinsa ja hänellä oli valokuva mukanaan, muistaakseni Cainista. Kävi katsojille selväksi, että hän on Dinglejä.
        Kukaan ei tunnut muistavan näitä alkuaikoja, ihan kuin Paddy ja Debbie eivät edes tuntisi toisiaan. Minusta he eivät edes moikkaa.
        Emily hoivasi sitten Debbien Sarahia, kun Debs ei jaksanut, ja Emily vei lapsen pois Emmerdalesta pariksi vuodeksi. Ihan Debbien luvalla. Debbie sai Sarahin 15-vuotiaana, Sam kätilönä, ja Charity oli vasta 14, kun Debbie syntyi.
        Charity antoi vauvansa pois ystävälleen. Ihmettelen, ettei tätä ole liitetty henkilövalikoimaan. Olisi hyvä lisä mustasukkaisena kasvattiäitinä. Yritettiinkö sitä jossakin vaiheessa? Ehkä Debbie vaan on niin vaikea ihminen, että kukaan ei erityisen innokkaasti halua häntä tyttärekseen. Cainilla tuntuu olevan jonkinlaisia isän tunteita, mutta Charity ei oikein äitimuorilta vaikuta.

        Nuoria ovat nämä brittiläiset äidit, eikä kukaan tunnu heistä huolehtivan, kun vauvat syntyvät metsämökeissä ja puhelinkioskeissa kenenkään edes raskautta huomaamatta.

        Ja nyt Debbie kuljettaa muksujaan paikasta toiseen kenelle vaan voidakseen mennä omiin harrastuksiinsa.

      • Ei vät gaiggi
        Emmestiina kirjoitti:

        "Nuoria ovat nämä brittiläiset äidit, eikä kukaan tunnu heistä huolehtivan, kun vauvat syntyvät metsämökeissä ja puhelinkioskeissa kenenkään edes raskautta huomaamatta."
        Ei pidä yleistää TV-sarjan perusteella

      • Emmestiina
        Ei vät gaiggi kirjoitti:

        "Nuoria ovat nämä brittiläiset äidit, eikä kukaan tunnu heistä huolehtivan, kun vauvat syntyvät metsämökeissä ja puhelinkioskeissa kenenkään edes raskautta huomaamatta."
        Ei pidä yleistää TV-sarjan perusteella

        Ei vät gaiggi-hyvä.
        Oletpa väärällä palstalla nyt. Täällä puhutaan Emmerdalesta ja sen antamasta kuvasta. TOTTA kai jokainen ymmärtää, että kyseessä on fiktio eikä dokumentti.
        Ei pidä yleistää tämän palstan mielipiteitä.

        Ilmoitan ihan varmuuden vuoksi, että jokainen Emmerdalen esittäjä on näyttelijä, jolla on oma elämänsä, eikä metsämökit ja puhelinkopit todellakaan olleet dokumentteja brittiläisistä synnytyksistä.

      • ei siitä enempää

        Kyllä varmaan kaikki ymmärtää että sarja kyseessä mutta ton lauseen alotukses perustella vois ymmärtää yleistykseksi (Nuoria ovat nämä brittiläiset äidit, ...).

      • Emme Mothers
        ei siitä enempää kirjoitti:

        Kyllä varmaan kaikki ymmärtää että sarja kyseessä mutta ton lauseen alotukses perustella vois ymmärtää yleistykseksi (Nuoria ovat nämä brittiläiset äidit, ...).

        Tuon olisi voinut osiaan aloittaa vaikka 'Nuoria ovat nämä emmerdalelaiset äidit' jne

      • 2+6
        Emmestiina kirjoitti:

        Emily ja Paddy halusivat kasvatin. Debbie tuli alkuun heidän kotiinsa ja hänellä oli valokuva mukanaan, muistaakseni Cainista. Kävi katsojille selväksi, että hän on Dinglejä.
        Kukaan ei tunnut muistavan näitä alkuaikoja, ihan kuin Paddy ja Debbie eivät edes tuntisi toisiaan. Minusta he eivät edes moikkaa.
        Emily hoivasi sitten Debbien Sarahia, kun Debs ei jaksanut, ja Emily vei lapsen pois Emmerdalesta pariksi vuodeksi. Ihan Debbien luvalla. Debbie sai Sarahin 15-vuotiaana, Sam kätilönä, ja Charity oli vasta 14, kun Debbie syntyi.
        Charity antoi vauvansa pois ystävälleen. Ihmettelen, ettei tätä ole liitetty henkilövalikoimaan. Olisi hyvä lisä mustasukkaisena kasvattiäitinä. Yritettiinkö sitä jossakin vaiheessa? Ehkä Debbie vaan on niin vaikea ihminen, että kukaan ei erityisen innokkaasti halua häntä tyttärekseen. Cainilla tuntuu olevan jonkinlaisia isän tunteita, mutta Charity ei oikein äitimuorilta vaikuta.

        Nuoria ovat nämä brittiläiset äidit, eikä kukaan tunnu heistä huolehtivan, kun vauvat syntyvät metsämökeissä ja puhelinkioskeissa kenenkään edes raskautta huomaamatta.

        Ja nyt Debbie kuljettaa muksujaan paikasta toiseen kenelle vaan voidakseen mennä omiin harrastuksiinsa.

        "Sam kätilönä,"

        Ei ollut Sam vaan se Andyn velipuoli, en muista nyt nimeä vai oliko Das? siinä samassa metsämajassa Debbie synnytti joka paloi pari kolme viikkoa sitten.

        Muistaakseni se Debbien kasvattiäiti sairastui vakavasti ja siksi joutui luopumaan tytöstä.

        Debbie oli tullessaan todella kiltti ja hyväkäytöksinen, ainakin verrattuna niihin kahteen riiviökakaraan jotka häntä aikaisemmin oli Emilyn ja Paddyn luona hetken aikaa.

    • Taas toistoa!

      Tom King suututti kyläläiset ennen kuolemaansa.
      Cain Dingle suututti kyläläiset ennen kuin Zak hakkasi hänet.
      Carl King suututti kyläläiset ennen kuin kuolemaansa.
      Mitä on odotettavissa Debbien kohdalla?

      • villi veikkaus

        Veikkaus: Cameron tekee jotain. Ilmeet ja käytös sellaista, että nupissa viiraa ja pahasti.

      • Toisto

        Nicola on suututtanut kyläläiset ainakin kahdesti ja poistunut sarjasta ja palannut takaisin "kullanmuruilemaan".

        Hyvä huomio silti.

      • epäuskottava
        villi veikkaus kirjoitti:

        Veikkaus: Cameron tekee jotain. Ilmeet ja käytös sellaista, että nupissa viiraa ja pahasti.

        Tuo Cameron on tosi heiveröisen näköinen jätkä, vaikee oli uskoa että se nuori jätkä Alex ei voinut tälle Cameronille mitään kun se nihtasi sen?

      • 13+15
        epäuskottava kirjoitti:

        Tuo Cameron on tosi heiveröisen näköinen jätkä, vaikee oli uskoa että se nuori jätkä Alex ei voinut tälle Cameronille mitään kun se nihtasi sen?

        Niimpä.

        Toinen asia, mikä on ihmetyttänyt, miksi kaikki muka pelkää jotain Cainia. Jätkä on 183 cm pitkä, eikä näytä järin lihaksikkaalta, ihan normaalilta. Sen sijaan esim. Andy, Carl tai miksei Marlon tai Declankin, tappelussa vetäisi todennäköisesti paskat pihalle tältä.

        Ja Debbie voi kiukutella ja käyttäytyä miten huvittaa, koska muuten "joudut tekemisiin isän kanssa". Koomista.

      • Kävijä
        13+15 kirjoitti:

        Kyse onkin luonteesta. Cain oli jo alusta alkaen kirjoitettu todella pahan jätkän rooliin ja näyttää ulkoisestikin siihen sopivalta. Andy nyt on todella muuttunut siitä, mitä on joskus ollut, ainakin ulkoisesti, mutta koittakaapa kuvitella jotain Marlonia pahana jätkänä... sehän pelästyis omaa varjoaankin.

      • jeps.

        Juu, kyllä tuo pahiksen esittäjä tarvii myös luonnetta jota Cainilla on, ei se pelkkä pituus tee pahista, Marlon olisi tosi epäpätevä pahiksena. Andykin on luonteensa puolesta vähän liian lusu, kuin joku iso lihaksinen mutta lempeä sonni.

      • EnOleRoskapostirobo
        jeps. kirjoitti:

        Juu, kyllä tuo pahiksen esittäjä tarvii myös luonnetta jota Cainilla on, ei se pelkkä pituus tee pahista, Marlon olisi tosi epäpätevä pahiksena. Andykin on luonteensa puolesta vähän liian lusu, kuin joku iso lihaksinen mutta lempeä sonni.

        Marlonista samaa mieltä ylempien kanssa, mutta:

        Carl oli lähes yhtä pitkä kun Marlon, ja luonteeltaan samanlainen sekopää kun Cain, joten siinä oli melkoisen jäätävä "pahis".

        Cainin ja Carlin lisäksi muita psykopaatteja on ainakin Cameron, joka ei juuri Cainia lyhyempi ole, mutta päässä tuntuu olevan vikaa ihan yhtälailla.

        Robbienkin luonne on muuttumassa samantyyliseksi, mutta näytti olevan Debbietäkin päätä lyhyempi, joten tuskin kovin suuri kovis on.

    • näyttelijäkö

      Debbiellä en ole nähnyt koko kahdenkymmenen vuoden aikana kuin yhden ilmeen!

      • kerran hymyillyt

        Debbie ollut vasta kymmenisen vuotta sarjassa...

      • emmelotta
        kerran hymyillyt kirjoitti:

        Debbie ollut vasta kymmenisen vuotta sarjassa...

        On se useamminkin hymyillyt, kuin vain kerran! :)

      • 67SGR

        Tiedän oikeassa elämässä ihmisiä, joilla on yksi ja sama ilme koko ajan. Eikä se ole hymy.
        Eemelikään ei koskaan hymyillyt. Paitsi kerran pyydettäessä. Hymyä kesti 0,3 sekuntia

    • emmerteili

      Debbie... tai mikä lienee oikealta nimeltään on kaikkein surkein näyttelijä muuten kyllä hyvässä sarjassa. Hirvittävää yli-näyttelemistä.

      • Shaking roles

        Näyttelijä näyttelee sitä roolia, joka hänelle annetaan. Debbien hahmon kuuluu olla vakavailmeinen. Tuskin ohjaaja hyväksyisi näyttelijän sooloiluja roolin suhteen.

        Hahmon/roolin luonne ja näyttelijän hyvyys ovat kaksi eri asiaa.

      • emmerteili
        Shaking roles kirjoitti:

        Näyttelijä näyttelee sitä roolia, joka hänelle annetaan. Debbien hahmon kuuluu olla vakavailmeinen. Tuskin ohjaaja hyväksyisi näyttelijän sooloiluja roolin suhteen.

        Hahmon/roolin luonne ja näyttelijän hyvyys ovat kaksi eri asiaa.

        Jos näyttelijä paistaa itse roolistaan läpi, on hän huono näyttelijä. Jos et tajua mitä on ylinäytteleminen niin voi voi! Tyttö ylinäyttelee ja sillä sipuli.

        Belle on nuori tyttö mutta osaa näytellä loistavasti.

      • Kellonaika!
        emmerteili kirjoitti:

        Jos näyttelijä paistaa itse roolistaan läpi, on hän huono näyttelijä. Jos et tajua mitä on ylinäytteleminen niin voi voi! Tyttö ylinäyttelee ja sillä sipuli.

        Belle on nuori tyttö mutta osaa näytellä loistavasti.

        Tiedätkö Sinä, millainen ihminen Charley Webb on? Eli miten tiedät hänen paistavan roolin läpi?
        Debbien rooliin kuuluu olla kovis, kylmä, laskelmoiva yms.

    • Mainio valinta

      Oikein loistava valinta Charley Webb kovanaaman rooliin. Roolinsa ulkopuolella netistä löytyvissä kuvissa hän on alkanut hymyilemään enemmän, kuin ennen.
      Minun mielestäni Webbin kasvoissa on hieman jotain samaa näköä kuin, edesmenneen iskelmätähti Laila Kinnusen tyttäressä Milana Micicissä.
      Korostaa ihan liikaa, silmiään ja ripsiään mascaralla Debbien roolissa, myös roolin ulkopuolella. Nykyisissä emmerdale jaksoissa Debbien ripsiä on nyt vähän kevennetty. Ilmeisesti hänellä on roolissa nyt irtoripset.
      http://satumaa.yle.fi/sites/satumaa.yle.fi/files/images/milana_misic.jpg
      http://images.dailystar-uk.co.uk/dynamic/117/photos/289000/620x/11289.jpg

      • tuo on totta

        Kieltämättä.

      • Old Guy

        Alkoi vanhallakin miehellä värähtelemään...

      • Haaveissa vain

        Kuvat ovat ilmeisesti tulevaisuudesta? Onko Debsin peppu saanut lisää muotoja vai onko ne nykyjaksoissa piilotettu?
        Viime viikon jaksossa, kun Debbie oli minihameessa, ajattelin, että pääsisipä noita reisiä hivelemään.

        Erityisesti tuo kuva on mahtava missä Debbie on Charityn kanssa, peppu ihanasti esillä. Pääsisipä tuohon tilanteeseen mukaan. Hame ylös ja lekkarit alas ja silleen! Välillä mammaakin....

      • Ohuet jalat

        Onks Debsille tullut "läskiperse"?

      • ei hyväksynyt
        Ohuet jalat kirjoitti:

        Onks Debsille tullut "läskiperse"?

        kirjoitan uudestaan "läzkiperze"

    • "yhdyn" edellisiin

      Debbie on namu, käytöksestään huolimatta.

      • sexy debs

        Hitto miten seksikkäitä kuvia!

    • upeita kuvia

      huh huh, nyt alkoi panettamaan.

    • Frederic

      "Debbien" peräpeili on parasta hänessä. Jos näyttelijä lihoisi hieman tai tekisi kyykkytreenejä, hän saisi myös reitensä hieman täyteläisempään muotoon. Hänen kävellessään reidet näyttävät nimittäin hieman liian tikkumaisilta. Eivät tähän kaikki kiinnitä huomiota. mutta itselläni tuo pistää vähän silmään. Olisi aika pienellä työllä korjattu asia.

      Mutta ehkä Charley Webb pitää itsestään juuri tuollaisena. Eihän tämä missikisaa ole. Ja erittäin hienoa pyrstöä ei voi muuta kuin kehua.

    • Debs
      • cool

        Hyvältä näyttää jokaisessa . Ai että

    • Letla B.
    • emmuska87

      Haluaisitko sä Letla b pussailla Debbien kanssa?:)
      Itse haluaisin ja olen kanssa tyttö:)

    • Letla B.
    • kuumaa huumaa

      olispa kiva nähdä uusi lesbosuhde debbiellä.

      • Debbie eheytyi

        Tuskin enää nähdään nyt kun Debbie on parantunut siitä lesboudesta.

    • bamsuman

      Debbie sitten näytti parhaat palat itsestään, kun meni pientä lasta pelottelemaan Chasin olevan murhaaja. Törkeetä!

      Debbien Cameronissa roikkuminen on noloa ja vaivaannuttavaa katseltavaa.

      • höpölöpöä

        Minua häiritsee ja ihmetyttää miten Cameron halusi mielummin Chasin kun Debsin? En pysty käsittämään....

      • Jood
        höpölöpöä kirjoitti:

        Minua häiritsee ja ihmetyttää miten Cameron halusi mielummin Chasin kun Debsin? En pysty käsittämään....

        Mitä kummaa siinä on? kaikki kolme hulluja.

      • aisankannattaja came
        höpölöpöä kirjoitti:

        Minua häiritsee ja ihmetyttää miten Cameron halusi mielummin Chasin kun Debsin? En pysty käsittämään....

        Kai siinä vaikutti kovasti se kun Debbie hankkiutui raskaaksi toiselle miehelle ja oli niin äitiä kuin olla ja voi.
        Mies lähtikin sitten hakemaan lämpöistä syliä, joka löytyikin ihan suvusta.
        Chasin syli on jo kylmennyt ja mies sekoaa lisää syystäkin.Nyt sitten kaheli äämä viskoo lapsiaan juopon hoteisiin.

      • Balsua!
        höpölöpöä kirjoitti:

        Minua häiritsee ja ihmetyttää miten Cameron halusi mielummin Chasin kun Debsin? En pysty käsittämään....

        Chas on aikuinen nainen, Debbie pikkutyttö. Ehkä siksi.

      • 17+7
        Balsua! kirjoitti:

        Chas on aikuinen nainen, Debbie pikkutyttö. Ehkä siksi.

        Debbie on ulkonäöllisesti paljon paremman näköinen, mutta luonteeltaan äkäinen ja entistä enemmän sekopäisen oloinen. Chasin luonne on reilusti parempi.

    • VoiLaiffi

      Debbie on kyllä varmaan häirintynein hahmo koko sarjassa. Ei osaa muuta kun riidellä, sysätä lapset Andylle, itkeä kun chas vei miehen. Jopa Cain on inhmilisempi kuin tämä seonnut en tiedä mikä? lapselta näyttää, mutta naisen iässä kyllä jo. https://www.youtube.com/watch?v=91YJvWiNl00 Siinä niille jotka haluaa nähdä sekoämmä vauhdissa.

    • kupoli päässä

      Nyt suomalaisetkin läskiperseet saa kotisohvalta purkaa omia agressioitaan Debbietä kohtaan. :D
      Tuulipuku päälle vaan ja ihmettelemään kun maailmassa on niinkin rohkeita ihmisiä jotka osaa olla omia itsejään, eikä käyttäytyä kuin lampaat.
      Miellytetään muita ja samalla yritetään olla mukamas persoonallisia, vaikka kuitenkaan ei uskalleta olla omia itsejään.
      Vahva nainen on Debbie, oman tiensä kulkija joka ei mätä liikaa ruokaa suuhunsa ja osaa muodostaa oman mielipiteensä!

      • läskillä tai ilman

        Odotinkin jo milloin joku peräkammarin poika kääntää tämänkin ketjun suomalaisten naisten läskeihin..

        En arvosta yhtäkään suoraanpuhujaa, jos hän pitää suoraan puhumista solvaamisen/haukkumisen/alistamisen/riehumisen/yms. välineenä. Debbien käytös ei tee hänestä mitenkään vahvaa, päinvastoin. Eksyksissä olevan pikkutytön, jota ei ole rakastettu. Itsestään epävarmat ihmiset käyttäytyvät juurikin noin kuten Debbie.

        Charlie tekee loistavaa duunia Debbien roolissa. Mistäpä Debbie olisi käytöstavat oppinut, kun äiti jätti tyttöparan ensimmäisen vastaantulijan hoteisiin jne. Isänsä on tunnevammainen hylkiö.

        Debbie on alkanut jättämään lapsiaan tuontuosta Andylle, äidilleen, lähes kelle vaan.. Pikku hiljaa hylkäämistä. Eihän hän osaa äidin roolia, kun ei sitä ole hänelle kukaan ollut.

        Debbie ärsyttää toisinaan, mutta symppaan. Vaikka Cameronin lasten päiden sekoittaminen on jo pohjanoteeraus. Ei pysty käsittämään. Debbie käyttää suoraan lapsia koston välineenään, kun ei pysty päästämään rakastamastaan miehestä irti vieläkään.

        Hienoa keskustelua, kunhan nuo ulkonäkö arvostelut jäisi pois.

      • onnea3

        Voi hellan lettas, sanon mielipiteeni sinun suosikkihahmostasi niin sekoat loppulisesti. Eipä taida sinunkaan elämä olla oikein onnistunut kun noin kovaa puolustat sarjan hahmoa ja samalla vedät monen rivin tarinaa suomalaisista? Sinä varmaan oletkin rohkea ihminen? :D Uskallat solvata ja keksiä väittämiä muista suomi 24:ssa, oikeassa elämässä epäilen että edes uskallat mennä ulos.

        Suomalaiset läskiperseet tuskin ovat syy sinun yksinäisyyten ja ahdistukseen.

    • Törkeä teko

      Todella kamalaa.
      Debbie piti Cameronin lapsia luonaan, eikä kertonut asiasta näiden isälle. Poikia etsittiin poliisin avulla.
      Debbieltä on kadonnut viimeisinkin järjen hiven. Mielessä ei ole mitään muuta kuin kosto. On todella alhaista kostaa lasten kautta.

    • Aikuinen nainen

      Mikäli aivan oikein muistan niin Dinglejen suvun jälkikasvu on syyllistynyt eräitä kertoja vastaaviin tekoihin. Katsojat tuntuvat tekevän Debbiestä varsinaisen paholaisnaisen, eivätkä tunnu muistavan hänenn rakkaiden vanhempiensa aiempia tekosia ollenkaan. Debbie jatkaa vain sukunsa perinteitä huonojen käytöstapojen tiellä, joten tässä ei pitäisi olla mitään ihmeteltävää.

      Sellainen lapsi millaiset vanhemmat. Itse olen alkanut pitää tästä Charley Webbin Debbiestä yhä enemmän. Hän viehättää ulkonäöllään minun naisellista silmääni ja pystyy tuohaan esiin jotakin siitä pahuudesta, jonka hän on geeneissään saanut..

      • My_Best_Girl

        ^My thoughts exactly! Löytyyhän täältä järkeviäkin ihmisiä. Ihme Debs dissaamista melkein koko ketjun täydeltä.

        Debs on alusta asti ollut yksi lemppareitani. Kaunis, seksikäs, omapäinen ja vähän hullu, aina ei niin vähääkään. Oikean näyttelijän ovat valinneet esittämään kylmän kaunista mutta ah niin jäätävän seksikästä Debbietä ;)

        Ihmettelen miten lyhyt on ihmisten muisti, mutta onneksi jotkut sentään muistaa miksi Debbiestä on tullut tuollainen itsekäs "sekopää". Raukkaparka ei voi luottaa kehenkään. Oma faijakin hylkäsi ja valitsi petollisen siskon/tädin puolen. En ole koston kannalla, mutta ymmärrän Debbietä. Hän ei ole nyt oma itsensä. Hän tuntee itsensä kaikkien, varsinkin raikkaimpiensa pettämäksi ja hylkäämäksi. Ainoastaan mutsinsa Charity, toinen vahva ja upea naisnäyttelijä sarjassa, on vielä tyttärensä rinnalla. Sitä en olisi hänestä uskonut. En ole Charista aiemmin kauheesti välittänyt, mutta nyt alan lämmetä hänellekin.

        Chasista en ole sensijaan koskaan tykännyt, vaikka upea näyttelijä siis hänkin, kaunis ja varmasti lämmin nainen niin roolissa kun ulkopuolellakin. Jotenkin hänestä vain välittyy sellainen lämpö ja energia ja ymmärrän miksi niin monet rakastavat hänen esittämäänsä hahmoa. Eniten Chasissa tökkii hänen puhetyylinsä ja äärimmilleen viety "rahvaanomaisuutensa" verrattuna esim. muihin Dinglen naisiin. Hän on myös tehnyt pahoja tekoja ennenkin. Pettäminen tuntuu olevan hänen juttunsa. Petti kilttiä ja hyväsydämistä Paddyakin sillä lailla ja nyt vokotteli siskontyttönsä miehen. Aijaija sentään...

        Yhteenvetona näistä kolmesta Dingle-kaunottaresta, joista Debbie ylitse muiden, sanoisin että kaikki ovat yhtä hulluja ja itsekkäitä, jopa pahojakin tiettyyn pisteeseen

    • Vihan vallassa

      Palstakyylästä viis. Me emme arvostele palstalla toisiamme.
      Vaan keskustelemme asiallisesti ainoastaan emmerdalesta.
      Keskustelu Debbiestä on asiallista, kunhan hyppää yli tietynlaiset kommentit.
      Jatketaan samaan malliin.

      Olen samaa mieltä, että Debbien rooli on yksi näkyvin rooli sarjassa ja Charlie Webb näyttelee sitä aina vaan paremmin. On silti luonnollista, että tälläinen hahmo ärsyttää katsojia. Epätoivoinen, katkera Debbie alentuu tekemään älyttömyyksiä, koska jätetyksi tuleminen on liikaa. Naiselle, joka on lapsena hylätty, joka kokee siksi jääneensä vaille rakkautta.
      Hän on päättänyt, ottaa kaiken vajeen takaisin korkojen kera. Häntä ei enää hylätä, tai jätetä, ei ainakaan ilman seurauksia. Debbie ripustautuu epätoivoisesti ihmisiin, jotka on antaneet hänelle rakkautta. Rakkauden nälkä on valtava.
      Hän haluaa vain rakkautta, äärettömästi rakkautta ja hemmottelua.
      Debsin hetkellinen yliampuva äitiysvimmakin, on seurausta hänen lapsuudestaan.
      Hän ei oikein tiedä millainen äidin kuuluisi olla, mutta koettaa tarjota lapsilleen sellaista lapsuutta minkälaisen olisi halunnut itselleenkin.
      Hän haluaisi jokatapauksessa olla itse erilainen äiti, kuin Charity oli hänelle.
      Mutta perityt geenit valitettavasti estää henkisessä tasapainossa pysymisen, myös vakaan äitiyden.
      Jos jonkinlainen viha ja katkeruus saa sijaa Debbiessä, silloin kaikki muu menettää merkityksensä, myös rakkaus lapsiin laimenee. Hän keskittyy silloin vain käsittelemään tätä yhtä tunnetta. Viha on voimakkain Debbietä hallitsevista tunteista, joka tappaa nopeasti hänessä kaikki muut tunteet.

    • Tekopyhyyden kylä

      Tekopyhyyttä tässäkin taas, Debs paneskeli Andyn kanssa ja tälläisen metakan nostaa tästä.

      Charley Webb on kuitenkin loistavasti onnistunut näyttelyssään ja on ilo silmälle.

    • Ei osaa hävitä!

      Menee Debbiellä tosi överiksi. Äiti Charity ei saanut taottua järkeä päähän.

      • Charitylle ihan sama

        Charitya ei pahemmin edes näyttänyt kiinnostavan Debbien touhut, Cain sen sijaan koitti saada Debsiä asettumaan mutta ei. Tänää sitte paukkuu?

    • Hämeen likka

      Siis todella kylmäverinen ja laskelmallinen ansa Debbieltä Chasille. Onneksi Chas soitti Lisalle, niin voivat herätä tilanteen tasalle Toivonlähteen tuvassa, kun Jai kertoo nähneensä Debbien auton.

      Charity ei todellakaan yrittänyt saada tytärtään luopumaan kostotoimista, vaan pelkästään olemaan ovelampi. Ajatus meni heti perille.

      Dinglen naisten mielestä pettää saa, kunhan on itse se pettäjä. Jos heitä petetään, niin siinä ei henki paljon maksa.

      Kamalaa.

    • Itsekkäät ja tyhmät

      Dinglen naisille ei ole koskaan se oma lääke maistunut. Jos maistaisivat ja antaisivat vaikuttaa, sillä voisikin olla tervehdyttävä vaikutus. Mutta mielestäni sarjassa annetaan Dinglettäristä se kuva, että nämä ovat kaikenlisäksi hieman yksinkertaisia.
      Eivät pysty näkemään koskaan asioita muiden näkökulmasta, ainoastaan omastaan.

    • Piirileikki

      Ärsyttää siinä käsikirjoituksessa, että Debbie vamppas aikoinaan naimisissa olevan Cameronin, niin nyt hän raivoaa itse samasta asiasta Chasille. Kukaan ei muka muistuta Debbietä omista töpeistään, vaan antaa sen raivota vaan.

      • Törppödebbie

        Debbie painosti Aliciankin hyväksymään sen inhottavan asian, että Debs käytti häikäilemättömästi hänen silloista poikaystäväänsä Andya lapsen siittämiseen.
        Sen lisäksi, että oli alkanut Jerseyssä kekkuloimaan ukkomies Cameronin kanssa.
        Mutta Debbiehän ei näe asioita kuin omalta kannaltaan. Muiden tunteita tämä nainen ei koskaan ole ajatellut.

    • Go DEBS!

      Täytyy sanoo että hiukan on hurahtaneita viestejä täällä!
      Mun mielestä Debbie toimi täysin oikein tilanteessa, mitä muuta se olisi voinut?
      Taitaa jokaisen viestien takana ole naisten typerä kateus toista naista kohtaan!

      • Perkule

        Oot kyllä todella sekaisin jos Debbien käytös on mielestäsi on ok, toiseen uhkaaminen aseella noin naurettavan syyn takia. Valoja päälle Debbiefani.

      • majupapa

        Kyseessä on provo tai kirjoittaja ei tajua asioita.

    • Hämeen likka

      Aseella uhkaaminen on todella väärin ja sairasta.

      Chas on onneksi ymmärtänyt, että asiaa ei pidä kertoa Cameronille, joka on toinen kostohurmainen.

      Valitettavasti Debbie ei näytä ymmärtävän tilanteen vakavuutta.

    • ÄLÄ ANNA HUOMIOTA!

      Hyvät palstankäyttäjät! Palstan vakihäirikkö ei poistu koskaan täältä. Niin kauan kun annatte huomiotanne palstahäirikölle. Jolla ei ole tarkoitustakaan keskustella sarjasta ja pysyä asiassa. Hän haluaa ainoastaan aiheuttaa palstoilla häiriötä, provosoiden palstankäyttäjiä. Arvostelemalla tuntemattomien ulkomuotoa ja elämäntapoja.
      Hän jatkaa tätä loputtomiin, koska on huomannut täällä käyvän ihmisiä, joihin anonyymin palstahäirikön kalikka kalahtaa.
      Sairaalloinen ihminen saa ihmisten ärsyttämisestä tyydytystä tyhjään elämäänsä.
      Jos siis haluatte hänen kyllästyvän tähän taktiikkaansa.
      Älkäää enää antako huomiota hänelle, lukemalla hänen kommenttejaan, saati reagoimalla niihin. Lukekaa palstalta vaan asialliset kommentit.

    • Emmestiina

      Viihteenkään nimissä ei pitäisi vetää juonta noin vastenmieliseksi.

      Tarkkaan ottaen Debbie on hiukan yli kaksikymppinen, kahden lapsen äiti, ja aivan ilmeisesti lapsensa sairauden ja poikaystävän petturuuden vuoksi menettänyt todellisuudentajunsa kokonaan. Stressi on ollut liikaa nuorelle ihmiselle. Hän ei ole järjissään.
      Jos perhe todella välittäisi, he hakisivat apua ja veisivät ehkä väkivalloin Debbien hoitoon, niinhän Zakillekin tehtiin.

      Mutta käsikirjoittaja kyllä ampui yli. Noin harhainen ja täysin psykoosissa tuijottava nainen ei pysty olemaan äiti lapsillensa. Hän saattaa menettää hermojensa hallinnan myös lapsien vuoksi, ja silloin hän pystyy tekemään hetkessä hirmutyön.

      Sarjassa suojellaan lapsia mielestäni turhankin huolekkaasti, mutta kun äiti ilmiselvästi ei ole tehtävänsä tasalla, siihen ei puututa. Mistä Debbie tuossa tilassaan pystyisi kaivamaan esiin äidinrakkauden tarvittaessa?
      Andy onneksi paimentaa kersoja mielellään, mutta ei tunnu huomaavan, että lapset ovat varmasti ahdistuneita ja peloissaan.

      Minulle on nyt turhaa kertoa, että tämä on fiktiota vaan. Kyllä tiedän, ja olen kiitollinen siitä.

      • juonikuvio

        Olen samaa mieltä. Debbie pakkohoitoon. Kyllähän siitäkin saisi juonikuviota aikaiseksi.
        Minusta Debbien ja Cameronin välillä ei ollutkaan sellaista aitoa rakkautta, mitä nyt uskoisi olevan vielä maailmassa. Aina oli riitaa jostakin. Ainakaan minulle ei ole mitään onnelisia hetkiä jäänyt mieleen. Eikä heillä ollut edes yhteisiä lapsia. Omat lapset Cameron pystyi jättämään tuosta noin vaan.
        Mutta ei olisi Debbie silti antanut Cameronia Chasillekaan.

      • My_Best_Girl

        Samaa mieltä. Mun mielestä Cameron oli liian vanhakin Debsille ja heidän välillään ei ollut yhtään "kemiaa". Jotenkin tuntui että Cam oli Debsille vain jonkinlainen isän korvike.

        Silloinkin kun olivat yhdessä, Debbie varsinkaan ei vaikuttanut kovin rakastuneelta, komenteli ja pomotti äijää mennen tullen ja tuntui muutenkin että Debs oli suhteessa se joka käytti housuja. Cameron oli aika vässykkä noin yleensä. Siksi vähän itsekin ihmettelin aluksi Debbien täydellistä sekoamista "rakkaansa" menetyksen johdosta, mutta syyt ovat syvemmällä. Ehkä ne paljastuu sarjan edetessä. Yksi syy sekoamiseen on tietenkin hylkäämisestä johtuva raivo mutta sekään ei selitä kaikkea. Debbiehän on kuitenkin läpi sarjan ollut jokseenkin kylmähermoinen.

    • Puolihullut Dinglet

      Dinglet kuvataan katsojille hieman yksinkertaisena sakkina. Esim. Sam ei ole ihan normaali, eikä Butchkaan kovin normaalilta vaikuttanut.
      Eikä Zak kestänyt sekoamatta, häirikköpoikansa Cainin aiheuttamia ongelmia. Tappamalla yritti hänkin ongelman hoitaa, kuten nyt pojan tytärkin omiaan.
      Zakin piti lähteä hoitoon. Jos nyt Debbiekin vielä vietäisiin hoitoon.
      Dinglen sukuhan saisi siitä liikaa hullun mainetta. Kun tarkoitus on ilmeisesti kuvata heitä vain puolihulluina.
      Vankilassahan Dinglet on ahkeria istumaan tuomioita, milloin mistäkin syystä.
      Sinne Debbiekin joutaisi hetkeksi nyt rauhoittumaan. Kun hänen lapsiaankin hoitaa kuitenkin nykyään muut, kuin hän itse.

    • Debbieen_kyllästynyt

      Debbie jättää aina lapsena Andylle ja itse juhlii miesten kanssa. Muutenkin viime jaksojen perusteella nainen kaipaisi pitkää terapiaa tai jotain.

    • Kesyhaukka

      Aloin katella koko sarjaa yksinomaan Debbien takia. Hän on ehdottomasti yksi sarjan kiinnostavammista magneeteista. Aivan sama mitä hän tekee. Pääasia että on mukana mahdollisimman paljon. Eivät kaikki jaksa kiinnostua Davidin ja kumppanien päättömistä toilailuista.

    • eiminulleainakaan

      Debbs on aika karmeannäköinen minihameessa. Riukumaiset jalat, ei yhtään lihaksia, polvet paksummat kuin reidet.

      • Erinomaista

        Tästä asiasta on muutamat maininneetkin. Polvet ja reidet eivät ole Debbien parhaita ominaisuuksia, mutta kokonaisuutena hän on upea. Ja Emmerdale ei ole mikään missikisa, jossa arvostellaan ulkonäön perusteella. Debbiessä on sellaista särmää, jota Aliciasta, Priyasta ja muista naisista ei löydy. Debbien ylimielinen katse on suoranaista herkkua, ja hänen "poikakaverinsa" Robbie tekee tästä kaksikosta koko sarjan mielenkiintoisimman parin.

    • manofmans

      Näyttäähän varmasti ne Debbbien hoikat ja kauniit reidet omituisilta jos omat on kuin tukkipuut.

      • xzcdsacfaz

        Sama tuli mieleen, että minkähänlainen pallojalka siellä on taas vuodattanut tuntemuksiaan.

      • naurettavaaTouhua

        Ei helv pitääks noi peräkammarinpojat emmeä jonain sexsarjanaan. Eiks netist löydy oikeaa pornoa? vai eikö taidot riitä ettimiseen?

    • masa44444

      onks noit kuvii viel jossai?

    • jorma656

      löytyykö peppukuvia?

    • ekierkki54

      löytyykö charley webb peppukuvaa?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      82
      3560
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      568
      3344
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3129
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2112
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      1981
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1898
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1875
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      147
      1545
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1311
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1302
    Aihe