Kari äänesti perinteisen avioliiton puolesta

pisteet Rajamäelle

Vaikken ole millään tavalla demari, nostan hattua Kari Rajamäelle sukupuolineutraalin avioliittolain äänestyksessä. Karin osakkeet nousivat, harmi vaan ettei enää pyri eduskuntaan.

66

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kivikautista

      Ja lähes ainoana demarina, Aika vertauskuvallista myös Varkauden nykytilanteeseen, jossa edelleen mennään pysähtyneisyyden tilassa ja vanhoja kunnian päiviä muistellen.

    • Ei perk,le

      Oikein Rajamäki äänesti. Ei kaikkia nykyajan vouhotuksia tarvitse hyväksyä.
      Voihan ne yhdessä asua,mutta ei avioliittoa,eikä Lapsia.

      • edistyksen airut

        Onneksi Suomessa on myös vielä tarpeeksi fiksujakin kansanedustajia, jotka elävät 2010-luvulla.

        20 vuoden päästä nämä dinosaurukset laitetaan oppikirjoissa samaan porukkaan, jotka kannatti orjuutta tai vastustivat naisten äänioikeutta.

    • ei homo,ja homo

      Tämä on nykyaikaa.Eletään kuin pellossa.Entisajassa oli paljon hyvää. On väärin, et tommonen homolaki hyväksyttiin.
      Toivottavasti eivät ainakaan ota Lapsia,et nekin joutuvat kärsimään aikuisten hölmöyksistä,vai haluaako joku olla homon lapsi. Lapsella pitää olla Isä,ja Äiti,et lapsista kasvaa täyspäisiä.
      Koulussakin toiset pilkkaa homo,homo.

      • oppi alkaa kotona

        Ei pilkkaa, kun ihmisten arvomaailma muuttuu siihen, että on ihan normaalia olla hetero tai homo.

        Jos omat lapset pilkkaa, niin syy löytyy peilistä.

      • Kiintiöhetero
        oppi alkaa kotona kirjoitti:

        Ei pilkkaa, kun ihmisten arvomaailma muuttuu siihen, että on ihan normaalia olla hetero tai homo.

        Jos omat lapset pilkkaa, niin syy löytyy peilistä.

        Mitä normaalia siinä on? Avioliitto on avioliitto ja homoliitto on homoliitto.

      • epävarmoja politiikk

        Tietysti on nykyaikaa, vuosi 2014!
        Mutta ei se edellytä ,että nämä pippelin nylykättäjät/viilu viilua vasten on best.

        Kyllähän ne ymmärtää itsekkin, mutta ne haluaa tuoda härskin seksin, ja toiset vaan nyökyttelee, ja vielä sekin,
        Ovat epävarmoja,
        Pistävät äänestyksen pystyyn?

      • lopetuspiikki...
        oppi alkaa kotona kirjoitti:

        Ei pilkkaa, kun ihmisten arvomaailma muuttuu siihen, että on ihan normaalia olla hetero tai homo.

        Jos omat lapset pilkkaa, niin syy löytyy peilistä.

        "Jos omat lapset pilkkaa, niin syy löytyy peilistä."
        Kyllä näitä homojen lapsia pilkkaa toiset lapset. Sama kuin puet koirasi hienoihin vaatteisiin ja esittelet sitä ystävävillesi, että "katsokaa kuin ihqu tää on". Ei ole mitenkään "in" omistaa lapsi, vaan lapselle kuuluisi normaali elämä isän ja äidin kanssa, eikä sitä tosiaanakaan pitäisi antaa homoliittojen lemmikiksi.

      • huonot vanhemmat
        lopetuspiikki... kirjoitti:

        "Jos omat lapset pilkkaa, niin syy löytyy peilistä."
        Kyllä näitä homojen lapsia pilkkaa toiset lapset. Sama kuin puet koirasi hienoihin vaatteisiin ja esittelet sitä ystävävillesi, että "katsokaa kuin ihqu tää on". Ei ole mitenkään "in" omistaa lapsi, vaan lapselle kuuluisi normaali elämä isän ja äidin kanssa, eikä sitä tosiaanakaan pitäisi antaa homoliittojen lemmikiksi.

        Jos asenteet kotona ovat rasistisia ja muita ihmisiä syrjiviä, niin tällaisten ihmisten lapsista tulee helposti näiden koulukiusaaja vanhempiensa kaltaisia. Mieluummin minä ottaisin lapset pois näiltä huonoilta kasvattajilta.

        Onneksi elämme kuitenkin suht modernissa sivistysvaltiossa nimeltä Suomi emmekä missään Venäjällä tai natsi-Saksassa. Vähän liian pitkään tasavertaisen avioliittolain kanssa kesti verrattuna esimerkiksi muihin pohjoismaihin.

      • Miikat hylkii toisiaan
        oppi alkaa kotona kirjoitti:

        Ei pilkkaa, kun ihmisten arvomaailma muuttuu siihen, että on ihan normaalia olla hetero tai homo.

        Jos omat lapset pilkkaa, niin syy löytyy peilistä.

        Jep. Kova on kova homma opettaa naperoillekin mikä on oikein ja väärin kun telkkukin on täynnä kiintiöseksuaalivähemmistöjä. Onneks noi meidän pojat on nopeita oppimaan.

      • lätslätsruskeaaa
        oppi alkaa kotona kirjoitti:

        Ei pilkkaa, kun ihmisten arvomaailma muuttuu siihen, että on ihan normaalia olla hetero tai homo.

        Jos omat lapset pilkkaa, niin syy löytyy peilistä.

        Oppi alkaa kotona!
        Kyllä tähän asti olet oikeassa, mutta loppu meneekin peffalleen,
        Mitenkä kaksi naista voi tehdä lapsen tai kaksi miestä.?
        Kerroppas se, vai onko sulla miehen ja naisen synnytykseen tarvittavat vehkeet vai kenellä on?

        Haaveile sitten lapsista ja katsokaa samaasukupuoltaolevat sillä peilillä sinne alapäähän nivoutuuko ne yhteen vai olisiko hylkimisreaktio!

      • Oppi alkaa kotonaa
        lätslätsruskeaaa kirjoitti:

        Oppi alkaa kotona!
        Kyllä tähän asti olet oikeassa, mutta loppu meneekin peffalleen,
        Mitenkä kaksi naista voi tehdä lapsen tai kaksi miestä.?
        Kerroppas se, vai onko sulla miehen ja naisen synnytykseen tarvittavat vehkeet vai kenellä on?

        Haaveile sitten lapsista ja katsokaa samaasukupuoltaolevat sillä peilillä sinne alapäähän nivoutuuko ne yhteen vai olisiko hylkimisreaktio!

        Mitä tekemistä synnytyksellä on naimisiin menon kanssa?

        Suomessa elää tälläkin hetkellä paljon sateenkaariperheitä ja vähintään yhtä paljon YH-äitejä ja isiä, joiden lapsilla ei ole toista vanhempaa tukena. Huostaanotot on sitten vielä asia erikseen.

        Eli mikään ei siis muutu, ihmiset vain menevät avioon maistaatissa ja kenties jotkut joskus kirkossakin, jos kirkko sille kannalle taipuu.

        Ei hetorot muutu tämän lain myötä mitenkään homoiksi, eli tuskin sukupuutto uhkaa edelleenkään. Enemmän huolena on maapallon liian suuri väestönmäärä tulevaisuudessa.

    • hyi saatana

      Kyllä on sairas laki ja ihan persiistä! Ihmispelko oli niin suuri, että monet kalastivat
      ääniä itselleen kannattamalla tuota lakia jopa pääministeri.

      • fobiaa

        Oman ahdasmielisyytesi takia sitten muiden pitäisi kärsiä?

        Hei, kenenkään ei edelleenkään tarvitse mennä pakolla homon tai lesbon kanssa naimisiin.

        Eikä sua tulla nyt perseraiskaamaan.

    • hyi suatana

      Tännään se phaska haissoop ja balalaikka soe, kun veijarit juhlii.

    • järki voittakoon

      Eihän se ole vielä laki.Muuttuu vielä varmasti.
      Ei auttanut stupin homo äänikään.
      Kokoomuksen kannatus menossa yhä alaspäin.

      • Kumpi on sun isäs

        Vassarit ja sossut ne tätä muiden hihhuleiden kanssa haluaa, fantsuilulla saadaan homojen äänet myös. Vaikka porukassa on muutama järki-ihminen kuten Rajamäki, niin ei auta jos muu porukka kannattaa peräänajoa... Näkyy Suhonenkin kannattavan. Ikonen sentään oli varovaisempi kannassaan.
        Kokoomuksesta varmasti löytyisi homoilua vastaan olevia enemmänkin, etenkin oikeista kokoomuksen kannattajista eikä näistä Pelkosista, Stubbeloista, yms putoushahmoista.

    • vastakkainasettelu

      sivistymättömät juntit VS vuodessa 2014 elävät

      • BUA HA AH AHHA HA AHAHA

        Vastakkain asettelun aika on ohitse. -Peräänajojen aika on tulossa...

    • periaate

      Miettikää tarkkaan!!!

      Onko se normaalia, että mies tunkee mulk....an toisen miehen rektumiin.

      Miettikää vielä toisen kerran!!!

      Jos sattuisitte yhtäkkiä kuolemaan, antaisitteko tyttärenne adoptoitavaksi miesparille?

      • oma valinta

        Ihan normaalia, jos siltä tuntuu. Ei ne tule sulle sitä pakolla tunkemaan. :)

        Jos on kuollut, niin ei ole antamassa adoptoitavaksi kenellekään.

    • purkaa rectumianne

      Homojen vastustajat rajamäkikin munas ittensä.itte oli valitsemassa homoa kaupunginjohtajaksi hehehehe.varsinainen moralisti

    • hirveetä tänäpäivänä

      Sanoisin, olen elänyt ja nähnyt maailmaa,
      Mutta,
      Ei mee kaaliin, että 'samanmerkkiset;, lätskyttää samanlaisilla legoilla, mitkä ei mee/niksahda paikoilleen, ovat tekevinään.

      Tyhjästä on paha nyhjästä!
      Eikö??

      • Vai kiinnostaisiko?

        Sun ei tarvitse onneksi sitä ymmärtää.

    • HOMOLA

      Suomen nimikin voitas muuttaa "HOMOLA"

      • kukkivatölli

        Homot&lesbot pitäisi 'korvamerkitä',
        Ja voisivat tehdä oman asuinalueensa, tiedä vaikka pitkässä juoksussa tulisi jotain säästöjäkin.

        Olkaa nyt lesbot/homot ylpeitä sillätavoin itsestänne, että kokoonutte asumaan 'samalleplaneetalle', yhdessähän on voimaa, eikös sitä oo pruukattu sanoa.!
        Nyt vain ideoimaan asuinaluetta!

    • olkuiyjtrgefwd

      Homot ovat ihmisiä ja samanlaisia kuin heterotkin joille kuuluu samat oikeudet. Ihme että varkaudessakin o näin paljon juntteja jotka kauhistelevat homoja..Homot voivat olla ihan yhtä vanhempia mkuin heterotkin.

      • Hoeperoe

        No höpöhöpö

      • fobian syyt

        Yleensähän nämä muiden "homottelijat" ja homofoobikot ovat itse vähän epävarmoja omasta seksuaalisuudestaan ja jopa kaapissa eläviä. Tämä aiheuttaa sitten vastareaktion, jossa omat tunteet pyritään kieltämään ja korostamaan omaa "heterouttaan"

      • linttilanti

        Miks siitä hintteydestään pitää niin suurta ääntä, yleinen pahoinvointihan , siis yökkääminehän siitä tulee kun koilottaa jotta minä oon hintti.

      • mielensäpahoittajiak
        fobian syyt kirjoitti:

        Yleensähän nämä muiden "homottelijat" ja homofoobikot ovat itse vähän epävarmoja omasta seksuaalisuudestaan ja jopa kaapissa eläviä. Tämä aiheuttaa sitten vastareaktion, jossa omat tunteet pyritään kieltämään ja korostamaan omaa "heterouttaan"

        Fobian syyt!

        Tehän homot&läbsyt olette vaatimassa ja huutamassa omaaminäänne.
        Eipä jaksais vähempää kiinostaa toistenasiat, mutta mihin te pyritte mesomisellanne.
        Varmaan teille kasvaa sarvi tai aukko otsaan, kun rynitte noin yltiöpäisesti.

      • Tasa-arvoa kaikille
        mielensäpahoittajiak kirjoitti:

        Fobian syyt!

        Tehän homot&läbsyt olette vaatimassa ja huutamassa omaaminäänne.
        Eipä jaksais vähempää kiinostaa toistenasiat, mutta mihin te pyritte mesomisellanne.
        Varmaan teille kasvaa sarvi tai aukko otsaan, kun rynitte noin yltiöpäisesti.

        mielensäpahoittajiak sinulla ei ollut sitten mitään järkevää kirjoitettavaa?.Samat oikeudet kuuluu kaikille, olivat mitä tahansa seksuaalimieltymyksiltään.

    • Ei lapsia.

      Itselläni ei ole homoja,lespoja vastaan,voivathan ne elää yhdessä ilman papin vihkimistäkin. En voi hyväksyä,et he adoptoivat Lapsen. Lapsella pitää olla Isä,Äiti.
      Enkä todellakkaan Miehenä haluu alkaa tökkimään toisen Miehen pa,ska reikää.

      • Ei Lapsia

        Eikä lakia ole vielä,ja uskon kyllä että järki voittaa,ettei tulekkaan

      • fobia on tyhmyyttä
        Ei Lapsia kirjoitti:

        Eikä lakia ole vielä,ja uskon kyllä että järki voittaa,ettei tulekkaan

        Kai Suomi haluaa olla sivistynyt länsi-maa eikä kehitysmaiden joukossa?

        Näissä maissa on jo tasa-arvoinen avioliittolaki:
        USA, Alankomaat, Argentiina, Belgia, Brasilia, Espanja, Etelä-Afrikka, Islanti, Kanada, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Tanska, Uruguay ja Uusi-Seelanti

      • utdyhtfdgdfdg

        Itseasiassa tutkimuksen mukaan homojen lapset voivat papermmin kuin heteroiden..adoptiooikeus kuuluu kaikille oli samaa tai eri sukupuolta. Onneksi te juntit ette päätä mistään asioista.

      • homous on tyhmyyttä
        utdyhtfdgdfdg kirjoitti:

        Itseasiassa tutkimuksen mukaan homojen lapset voivat papermmin kuin heteroiden..adoptiooikeus kuuluu kaikille oli samaa tai eri sukupuolta. Onneksi te juntit ette päätä mistään asioista.

        Olet varmaan kasvanut homojen kanssa,kun on noin kieroutunut mielipide.
        Laki ei ole voimassa,eikä tule.

      • utdyhtfdgdfdg
        homous on tyhmyyttä kirjoitti:

        Olet varmaan kasvanut homojen kanssa,kun on noin kieroutunut mielipide.
        Laki ei ole voimassa,eikä tule.

        En ole kasvanut homojen kanssa ja en ole kieroutunut kuten sinä luuseri juntti. Kyllä se tulee voimaan. Sinun kaltainen pelle voi sitten vaikka muuttaa Venäjälle.

      • Pjur - Power.
        utdyhtfdgdfdg kirjoitti:

        En ole kasvanut homojen kanssa ja en ole kieroutunut kuten sinä luuseri juntti. Kyllä se tulee voimaan. Sinun kaltainen pelle voi sitten vaikka muuttaa Venäjälle.

        Maistuuko pers,reikä hyvälle.?
        Millasta liukuvoidetta käytät,vai jyystätkö kuivana.?
        Muistahan pestä aamulla ennen kauppaan lähtöä ka,kka kikkareet naamalta,vai haittaako ne mittää.?

      • utdyhtfdgdfdg
        Pjur - Power. kirjoitti:

        Maistuuko pers,reikä hyvälle.?
        Millasta liukuvoidetta käytät,vai jyystätkö kuivana.?
        Muistahan pestä aamulla ennen kauppaan lähtöä ka,kka kikkareet naamalta,vai haittaako ne mittää.?

        Enpä tiedä kun en ole maistanut peräreikää. Liukuvoidetta tosin olen käyttänyt joskus naisten kanssa. Kokeilisit sinäkin ressukka joskus. Kaikki eimole homoja vaikka voivat myös kannattaa homojen avioliittoa ja heidän adoptio-oikeutta, mutta ethän sinä sitä ymmärrä.

    • suomen rappio

      Itsenäisyyspäivä lähestyy,ja olen varma, että jotka olivat Suomea puollustamassa,eivät puollustaneet tätä maata homo,lespo onnelaksi.Tällä menolla Suomi menee rapiolle.
      Onneksi laki ei tule voimaan.

      • plox

        Miksi homous toisi tälle maalle rappion? Typerää ajattelua tuommoinen. Nyt eletään nykyaikaa, menneisyyteen kuuluu tuollainen rasismi. Jokaisella on oikeus olla miksi on syntynyt, oli homo tai hetero. Sotien aikaan on hyvin dokumentoitu miesten välisiä seksisuhteita, jotka oli yllättävä yleisiä jopa heteroiden kesken.

      • teatteria kokobuumi
        plox kirjoitti:

        Miksi homous toisi tälle maalle rappion? Typerää ajattelua tuommoinen. Nyt eletään nykyaikaa, menneisyyteen kuuluu tuollainen rasismi. Jokaisella on oikeus olla miksi on syntynyt, oli homo tai hetero. Sotien aikaan on hyvin dokumentoitu miesten välisiä seksisuhteita, jotka oli yllättävä yleisiä jopa heteroiden kesken.

        Onhan se kyllä ollut tiedossa, että maailma saastuu vaikka h&l.

        Mutta ajattelisin humoristisesti, miten uusavuttomia jotkut ovat,
        Tuuppivat toista suklaapuolelle, elikkä vähissä on tieto/taito näissä abz-asioissa.

        Entäs, jos joku on keksinyt homuden/lesbouden ja sitten nauraa partaansa, että halpaan menivät.

      • Heheheehheeh
        teatteria kokobuumi kirjoitti:

        Homous on synnynnäistä, ei sitä ole kenenkään tarvinnut keksiä. Ainut syy miksi homot ei saa mennä naimisiin on satukirja nimeltä raamattu johon jotkut tyhmät vielä uskoo.

      • kysyn vaa
        Heheheehheeh kirjoitti:

        Homous on synnynnäistä, ei sitä ole kenenkään tarvinnut keksiä. Ainut syy miksi homot ei saa mennä naimisiin on satukirja nimeltä raamattu johon jotkut tyhmät vielä uskoo.

        On erittäin tyhmää verrata raamattua satukirjaan.
        Kun Ihmiset vieraantuvat uskonnosta,elämä menee sekaisin.
        Tulee vainoharhaisuutta,luulevat et homous on luonnollista.
        Olen lukenut et ämerikassa apinatkin menevät naimisiin.
        No suomessa haluavat homotkin naimisiin,onko siinä sit eroa.?

      • Heheheehheeh
        kysyn vaa kirjoitti:

        On erittäin tyhmää verrata raamattua satukirjaan.
        Kun Ihmiset vieraantuvat uskonnosta,elämä menee sekaisin.
        Tulee vainoharhaisuutta,luulevat et homous on luonnollista.
        Olen lukenut et ämerikassa apinatkin menevät naimisiin.
        No suomessa haluavat homotkin naimisiin,onko siinä sit eroa.?

        Miksi se olisi tyhmää? Samanlainen satukirja kuin Kalevala, no tosin jotkut idiootit uskovat että maapallo on 6000 vuotta vanha ja ovat muka laskeneet sen raamatusta.
        No jos sinä vertaat apinoita ja homoja toisiinsa, niin et taida olla ihan terve tai viisas yksilö?

      • opamaki

        Perun vertaukseni. Eihän niitä voi verrata toisiinsa. Apinathan ovat tietenkin viisaampia.

      • Thanatoz
        opamaki kirjoitti:

        Perun vertaukseni. Eihän niitä voi verrata toisiinsa. Apinathan ovat tietenkin viisaampia.

        Sinun ÄO taitaa olla aika matala opamaki. Osaatko itse edes sitoa kengännauhasi vai joudutko käyttämään tarralenkkareita?

    • savontien tehasukko

      SAATANA KOHTA KOIRATKIN SAA MENNÄ NAIMISIIN!!!! PERKELE

      • Typerää todella

        On erittäin tyhmää verrata homoutta ja eläimiä, älä juo enempää tänä päivänä tehasukko.

      • Kaboom boom
        Typerää todella kirjoitti:

        On erittäin tyhmää verrata homoutta ja eläimiä, älä juo enempää tänä päivänä tehasukko.

        Meillä oli homo ajokoira. Se ei malttanut ajaa jänistä kun piti vetää naapurin ukon koiraa hanuriin. Loppu se homma lyhyeen mettäreissulla.

    • yäks, ja piste

      Kertokaa lesbot& homot,
      Miks teidät pitäis kirkossa vihkiä?

      Kulkekaa omiapolkujanne loppuun asti,
      Elikkä tehkää homo/lesbo kirkkonne, omat vihkikaavanne tai tehkää mitä haluatte, kunhan ette pidä itsestänne älämölyä.

      Eläkää omilla tempuillanne!

      • Kesähäät

        Sori, mutta sulta ei kysytä lupia eikä kuulu muutenkaan sulle.

      • rasvanlentoonkuintul
        Kesähäät kirjoitti:

        Sori, mutta sulta ei kysytä lupia eikä kuulu muutenkaan sulle.

        Kesähäät!
        Muista, tussuka tussukkaa vasten on kiellettyä lätskyttää ennen vihkimistä!

      • samantasoiset
        Kesähäät kirjoitti:

        Sori, mutta sulta ei kysytä lupia eikä kuulu muutenkaan sulle.

        Seuraavaksi voit mennä koirasi kanssa naimisiin.

      • Kesähäät
        rasvanlentoonkuintul kirjoitti:

        Kesähäät!
        Muista, tussuka tussukkaa vasten on kiellettyä lätskyttää ennen vihkimistä!

        Kyllä saa eikä lupia tarvitse muilta kysellä.

        Katsos, kun kaikki aikuiset ihmiset ei usko joulupukkiin ja tuhansia vuosia vanhoihin satukirjoihin. :)

    • vanhathyvätajat

      Hylätään vaan perinteiset arvot ja nähdään seuraukset vasta muutaman vuoden päästä. Avioliitto on ollut 1930-luvulta eli 84-85vuotta ollaan oltu syrjiviä rasisteja.
      Homoliitot on siis yhtä hyväksyttäviä Insestikin ja muut seksuaalivähemmistöt, eli moniko tämän lain kannattajista olisi valmis kannattamaan myös muita suuntautumisia. Eli samalla tulisi myös ottaa muutkin seksuaalivähemmistöt saman avioliittolain alle, sillä se olisi epätasa-arvoista, jos vain homot ja lesbot saavat mennä naimisiin.

      • 67u5yrtew

        Pedofiilit, zoofiilit ja insestin harjoittajat ovatkin psyykkisesti sairaita.

      • kysyn uteliaisuudest

        Jäikö peruskoulu kesken?

      • takapajula Suomi

        Joo, tätä varmaan mm. Obama ja Ruotsin pääministeri lähtevät ajamaan seuraavaksi?

        Näissä maissa on jo tasa-arvoinen avioliittolaki:
        USA, Alankomaat, Argentiina, Belgia, Brasilia, Espanja, Etelä-Afrikka, Islanti, Kanada, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Tanska, Uruguay ja Uusi-Seelanti

      • tervemenoa
        takapajula Suomi kirjoitti:

        Joo, tätä varmaan mm. Obama ja Ruotsin pääministeri lähtevät ajamaan seuraavaksi?

        Näissä maissa on jo tasa-arvoinen avioliittolaki:
        USA, Alankomaat, Argentiina, Belgia, Brasilia, Espanja, Etelä-Afrikka, Islanti, Kanada, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Tanska, Uruguay ja Uusi-Seelanti

        Menkääpä ihmeessä mamuiksi niinpitkälle kuin pippuri kasvaa,
        Kun on siellä niin sopivaa olla.

      • 67u5yrtew
        kysyn uteliaisuudest kirjoitti:

        Jäikö peruskoulu kesken?

        Ei jäänyt, kaikki eivät ole henkisesti niin tyhmiä kuin sinä:(

    • 34221

      67u5yrtew

      Pedofiilit, zoofiilit ja insestin harjoittajat ovatkin psyykkisesti sairaita.

      Homot eivät ole psyykkisesti sairaita? Se on siis sairaampaa, jos serkut haluavat mennä naimisiin ja rakastavat toisiaan? Perusteluja kiitos. Hauskaa miten homolliitojen kannalla ollaan, sillä se on muka TASA-ARVOA. Hyvin median aivopesu uponnut ihmisiin.

    • jätetäänmaanarvoosa

      Hyvää Joulukuun alkua,!

      Annetaan noiden h&l lätskyttää omaantahtiinsa,
      Ei pilata aikaamme,

    • Umpihetero

      Ei ole mitään minulta pois

    • repsikka 2

      Se on vaan niin trendikästä vetää karvapersettä pakoputkeen. Eiköhän se tuokin vouhotus mene ohi siinä kuin nenärenkaat ja pillifarkut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe