Nuoriso on manipuloitu tasa-arvon käsitteellä

07989

Eniten näitä homouden kannattajia löytyy nimenomaan nuorista. Heille on ehkä pienestä pitäen opetettu homoutta normaalina ja luonnollisena asiana, vaikka kaikki tiedämme, ettei se sitä ole. Jumalakaan ei hyväksy homoutta, ja sanoo sen suoraan Raamatussa. Siihen ei homoudenvastustajat voi todeta kuin, että Raamattu on satukirja. Juuri tällainen väittely on ääliömäistä ja vie pohjan rakentavalta keskustelulta. Suurin osa tästä kansasta on ilmiselviä ateisteja ja matkalla helvetin tuleen. Näihin henkilöihin kuuluvat myös homouden kannattajat ja tasa-arvoisen avioliiton eteen touhuavat. On syntynyt uusi uskonnollinen käsite: homolahkolaisuus. Tähän lahkoon kuuluvat ihmiset pitävät homoutta kaikkivaltiaana jumalanaan ja polkevat kristittyjen ihmisoikeuksia, kuten oikeutta miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Avioliiton käsite onkin nyt vähinnyt olemasta, homouskovaisten takia.

Homolahkolaiset ovat yksi rasistisimpia ihmisryhmiä nykyaikana. He eivät voi sietää oman aatteensa vastaisia mielipiteitä vaan olisivat valmiita jopa tuhoamaan nämä ihmiset heidän mielipiteidensä takia.

Lopputulema: toivon, että Venäjä hyökkää, valloittaa tämän maan, ja säätää oikeat ihmisoikeudet tännekin. Herran nimeltä Vladimir Putin arvostus on noussut silmissäni huomattavasti viimeaikaisen vertailun vuoksi!

25

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raippari

      Just toisin päin. Aikuset on manipuloitu kirjalla nimeltä raamattu! Nyt ihmiskunta on vihdoin pääsemässä tästä kirjasta ylitse. Muutenkin, kirjasta ei ole mitään todisteita! Ne on vain 1 juutalaisen keksimiä satuja, jota on manibuloitu nuoriin. Jumala on olemassa, mutta hän ei vihaa ketään.
      Mitä raamattu sanoo:

      "Ihminen on syntinen"

      Vitun tekopyhät paskiaiset. Hankkikaa nyt elämä. Epäsuvaitsevaisuus on sairaus, joka vaivaa viäläkin moniakin!

    • Toivottavasti...

      Tulee vielä aika, jolloin kaikki homot, sairaat, vangit, tupakoitsijat, huumeukot ja muut paskat listitään pois!

      • Good luck

        No tervetuloa vaan listimään mut :) vähän veikkaan ettet onnistu.ei sulla oo pokkaa ja vaikka oiskin ni et uskaltais. Homoseksuaalisuus ei ole tehnyt musta heikkoa, päinvastoin.


    • dfsgdfgg

      "Heille on ehkä pienestä pitäen opetettu homoutta normaalina ja luonnollisena asiana, vaikka kaikki tiedämme, ettei se sitä ole."

      Omat vanhemmat on uskovaisia, ei onneksi mitään äärihihhuleita sentään. Homofobisia sekä rasisteja kumpikin, eli ei avarakatseisuuteni sieltä ainakaan tule. Varmaan se on sitä tervettä järkeä ja loogista ajattelukykyä? Jumalat tai muut mielikuvitusolennot ei ole kummittelemassa, vaan pystyy käyttämään sitä omaa järkeään.

      "Jumalakaan ei hyväksy homoutta, ja sanoo sen suoraan Raamatussa. Siihen ei homoudenvastustajat voi todeta kuin, että Raamattu on satukirja.Juuri tällainen väittely on ääliömäistä ja vie pohjan rakentavalta keskustelulta."

      Miltä keskustelulta? Pohjan keskustelulta vie se Raamatulla hierominen naamaan, kun ei pystytä mitään muuta argumenttia esittämään. Asiaa ei myöskään yhtään auta se, että hihhulit käyttävät perusteluina vain niitä Raamatun pätkiä, jotka toimii heidän edukseen, ristiriidat sivuutetaan täysin.


      "Suurin osa tästä kansasta on ilmiselviä ateisteja ja matkalla helvetin tuleen. Näihin henkilöihin kuuluvat myös homouden kannattajat ja tasa-arvoisen avioliiton eteen touhuavat."

      Helvettiä ei ole, joten sinne ei ole matkalla yksikään ateisti. Eikä sen puoleen kukaan muukaan.


      "On syntynyt uusi uskonnollinen käsite: homolahkolaisuus. Tähän lahkoon kuuluvat ihmiset pitävät homoutta kaikkivaltiaana jumalanaan ja polkevat kristittyjen ihmisoikeuksia, kuten oikeutta miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Avioliiton käsite onkin nyt vähinnyt olemasta, homouskovaisten takia."

      Tässä kohtaa viimeistään selviää, että olet joko trolli tai vaihtoehtoisesti se sinun Jeesus-lahkosi on syövyttänyt aivosi. Siinä missä esim. homous, pingviinit ja moottorisahat ovat totisinta totta, eikä näin ollen uskon asioita, se sinun Jesse ja Jumalasi ovat todellisia vain sinun ja kaltaistesi päissä.

      "Homolahkolaiset ovat yksi rasistisimpia ihmisryhmiä nykyaikana. He eivät voi sietää oman aatteensa vastaisia mielipiteitä vaan olisivat valmiita jopa tuhoamaan nämä ihmiset heidän mielipiteidensä takia."

      Sinun täytynee tarkistaa sanan "rasismi" merkitys. Jos oman aatteen vastainen mielipide on tasa-arvon vastainen, niin kyllä. Ei sinulla ole mitään oikeutta polkea muita maahan ilman mitään perusteluja.

      Valmiita tuhoamaan mielipiteen takia? Yllä uhkailit itse helvetillä, homojen ja homomyönteisten tuholla. Alla taas toivot Venäjän hyökkäävän ja vievän ihmisten tasa-arvon. Miten tää meni sun mielestä? Ei ihan putkeen varmaan.

      • olet homo

        tosi tarina.


      • Ällöttävää

        Juuri tuollaset ihmiset kuten sinä saavat aikaan sotia ja hirvitystä. Tapa ittes ennenku maailmassa tapahtuu sun takia jotain hirveetä! :(


      • Ällöttävää
        Ällöttävää kirjoitti:

        Juuri tuollaset ihmiset kuten sinä saavat aikaan sotia ja hirvitystä. Tapa ittes ennenku maailmassa tapahtuu sun takia jotain hirveetä! :(

        Tämä siis nimimerkille dfsgdfgg


      • dsdssd
        olet homo kirjoitti:

        tosi tarina.

        Yhtä tosi kun Jumala. Loistavasti argumentoitu muuten.


      • fdsdfsdsf
        Ällöttävää kirjoitti:

        Tämä siis nimimerkille dfsgdfgg

        Jos välttämättä täytyy trollata, niin panostaisit edes.


    • 18+15

      Jumalaa ei ole olemassa, eikä homoudessa ole mitään pahaa.

      • 19-32

        Jumala on olemassa, eikä homoudessakaan ole mitään muuta pahaa kuin homous.


      • sfasfsdd
        19-32 kirjoitti:

        Jumala on olemassa, eikä homoudessakaan ole mitään muuta pahaa kuin homous.

        Lähteitä kehiin siis. Näytä todiste Jumalasta ja iske pöytään todisteitä siitä, että homodessa on jotain pahaa.

        Uskoisin, että a) jätät vastaamatta b) hakut minut homoksi c) koska Raamattu.


      • ...nolikset
        sfasfsdd kirjoitti:

        Lähteitä kehiin siis. Näytä todiste Jumalasta ja iske pöytään todisteitä siitä, että homodessa on jotain pahaa.

        Uskoisin, että a) jätät vastaamatta b) hakut minut homoksi c) koska Raamattu.

        ES on jumalamme


      • Uskovainen ja ylpeä siit
        sfasfsdd kirjoitti:

        Lähteitä kehiin siis. Näytä todiste Jumalasta ja iske pöytään todisteitä siitä, että homodessa on jotain pahaa.

        Uskoisin, että a) jätät vastaamatta b) hakut minut homoksi c) koska Raamattu.

        Luepa kirja nimeltä "Näky". Miten siinä kirjassa ennustetaan kaikki mitä tulee tapahtumaan ja on tapahtunut? Kirjan kirjoittaja ja kyseiset näyt nähnyt mies sanoo, että Jumala on antanut hänelle nämä viestit. Tulet yllättymään, kuinka kaikki kirjassa mainitut asiat käyvät toteen, jos edes vaivaudut vilkaisemaan sitä. Viimeisinä päivinä tulet varmasti katumaan, että vänkylöit vastaan sokeasti "tieteelläsi" ja "tasa-arvollasi". En kiellä teitä vastaamaamasta ja haukkumasta tätä viestiä, koska Raamattu kertoo että sanaa julistavat tulevat kärsimään. Mutta se on sen arvoista. Tuo näky-kirja on jo melko vanha, joten sitä suuremmalla syyllä kannataisi uskoa Jumalaan.


        Tässä kirjassa on mainittu muun muasssa seksuaalisuuden pursuaminen, alastomuus televisiossa, ja homoavioliitot. Kuulostaa kai tutulta. Kirjassa kerrotaan myös lasten joukkoraiskauksista puistoissa, ja kuinka kukaan ei siitä välitä. Siihen ei ole enää pitkä aika. Mutta minähän olenkin jo siinä vaiheessa Herrani turvassa.

        Mielipiteeni homoliitosta siis on ehdoton ei.


      • dsasdsdasda
        Uskovainen ja ylpeä siit kirjoitti:

        Luepa kirja nimeltä "Näky". Miten siinä kirjassa ennustetaan kaikki mitä tulee tapahtumaan ja on tapahtunut? Kirjan kirjoittaja ja kyseiset näyt nähnyt mies sanoo, että Jumala on antanut hänelle nämä viestit. Tulet yllättymään, kuinka kaikki kirjassa mainitut asiat käyvät toteen, jos edes vaivaudut vilkaisemaan sitä. Viimeisinä päivinä tulet varmasti katumaan, että vänkylöit vastaan sokeasti "tieteelläsi" ja "tasa-arvollasi". En kiellä teitä vastaamaamasta ja haukkumasta tätä viestiä, koska Raamattu kertoo että sanaa julistavat tulevat kärsimään. Mutta se on sen arvoista. Tuo näky-kirja on jo melko vanha, joten sitä suuremmalla syyllä kannataisi uskoa Jumalaan.


        Tässä kirjassa on mainittu muun muasssa seksuaalisuuden pursuaminen, alastomuus televisiossa, ja homoavioliitot. Kuulostaa kai tutulta. Kirjassa kerrotaan myös lasten joukkoraiskauksista puistoissa, ja kuinka kukaan ei siitä välitä. Siihen ei ole enää pitkä aika. Mutta minähän olenkin jo siinä vaiheessa Herrani turvassa.

        Mielipiteeni homoliitosta siis on ehdoton ei.

        Ennustetaan kaikki mitä tulee tapahtumaan, jaahas. En tiedä mitä se mies on ennustellut, mutta on hyvin mahdollista, että "ennustukset" toteutuu, ellei ne ennustukset ole luokkaa "Saatana tulee riehumaan Kuopion torille humalapäissään" tai "murmelit kaappaavat vallan Yhdysvalloissa". Noissa "ennustuksissa" ei ole mitään hohtoa, ellei pysty tarkasti sanomaan mitä tapahtuu ja jos ei pysty antamaan tarkkaa päivämäärää.

        Minä voin luvata, että tulee vielä lama, joka vaikuttaa enempi tai vähempi koko maailmaan. Siinä oli ennustus, joka tulee toteutumaan. Ei, en osaa sanoa tarkkaa päivää, kuukautta tai vuotta, mutta näin tulee tapahtumaan ja se on varmaa.

        Ennustuksen pitää tosiaan olla tarkka, jotta sitä ylipäätään voisi kutsua ennustukseksi. Se ei myöskään saa olla mitään tulkinnanvaraista pätemistä, jota voi soveltaa tilanteeseen kun tilanteeseen, vaan jos ennustuksessa sanotaan X, niin se on X, ei Y.

        Me voidaan tutustua myös erilaisiin tieteellisiin tilastoihin, ja tehdä "ennusteita" vuosikymmenien päähän. Meistä jokainen voi ennustaa, se ei ole juttu eikä mikään.

        Eli mielestäsi seuraava etappi on lasten joukkoraiskaukset puistoissa? Eiköhän tuota ole pienemmissä määrin tapahtunut jo tuhansia vuosia. Vaikea nähdä, että tuosta tulisi yleisesti kovin suosittua puuhaa.


    • ...nolikset

      mä en manipuloi ketään

    • homojavastaan

      vetäydyn erileen raamatusta ja sanon että homous on tauti, Joka syntyy lapsena väärinkohtelusta ja muista sosialisista tekijäistä. kyseinen sairaus saastuttaa meidät nuoret, ja suomen maan. minä vastustan henkeen ja vereen.

      • dssdds

        Voit varmastikin esittää päteviä perusteluja, anna kuulua vaan.


      • 1+2

        Jos homous olisi sairaus "ei ole" niin miksi sairaat eivät saisi olla onnellisia.


    • ...nolikset

      homot juo batteryy, se on tarpeeks sairauden perustelulle

      • morso1997

        Yksikään tuntemistani homoista (mukaan lukien itseni) ei juo...


      • Flutttershy.

        Aikamoinen yleistys... -.-


    • ...nolikset

      no sitte sä ootkin joku metrotransuhomostelija, niinku kaikki tuntemas muka homot

    • joo-o...

      Huhhuh onpa täällä kapeakatseista ja huonosti argumentoivaa porukkaa. Jos ootte homoja vastaan, pliis yrittäkää ees saada jotain järkevää suusta ulos. Teiltä ei oo mitään pois jos homot pääsee naimisiin.

      • fsddfsdf

        Kohtuuton vaatimus, ei ole mahdollista sanoa homoja vastaan mitään järkevää. Paitsi yksittäisiä homoja vastaan tietysti, samoin kuten yksittäisiä heteroja vastaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe