Nimimerkin ”Herra armahda meitä” sanoma 28.11.2014

Pihon sivustolta

Nimimerkin ”Herra armahda meitä” sanoma 28.11.2014

Heti eduskunnan äänestyksen jälkeen sain sanoman, että Suomi-neidolla on jälleen ryvettyneet helmat, ja sen sijaan että se pyrkisi niitä puhdistamaan, on Suomi tänään ryvettänyt helmansa yhä uudelleen. On tahraa tahran päällä. Jumala ei anna itseään pilkata, ja niinpä tämä maa, Suomi-neito tullaan viemään polvilleen noiden ryvettyneiden helmojen päälle huutamaan Jumalaa avuksi. Joka silloin sydämestään apua pyytää, pyhän veren puhdistusta, saa sen. Se, joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja se joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Taivaan hääjuhlaan mennään vain valkoisessa puhtaassa vaatteessa, ei muutoin. Jeesus tulee pian noutamaan omiaan, puhdistaudu ja ole valmis.

28.11.2014

Jouko Pihon sanoma 28.11.2014

Tuomiot tulevat

Jumala on surullinen ja murheellinen, että hänen täytyy rangaista Suomea, vaikka hän haluaisi mieluummin armahtaa. Mutta katumatonta syntiä ja synnistä ylpeilyä (PRIDE) Jumala ei voi armahtaa. Jumala ei voi toimia omaa vanhurskauttaan vastaan.

13

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puupenniajatuksia

      Ansa on asetettu, mutta kenenkähän toimesta ja kenelle? Onko kukaan pohtinut muutamaa pientä seikkaa avioliitosta. Avioliitto on ensinnäkin varsin rinnasteisessa asemassa monien eri uskontojen ja kulttuurien parisuhteisiin monilla tavoilla, eikä se ole tällöin ollut suojattu tavaramerkki luterilaisessa uskossa alun alkaenkaan. Jo kristillisessä kirkossa itsessään toimitetaan monenlaisia erilaisia vihkimyksiä, joten luterilaisuus on jo sinänsä riitautunut oman uskonhaaransakin sisällä eroten uskontulkinnoissaan moneen kertaan, joten tässä ei liene edes kirkon sisällä kuin taas jonkinlainen mielipiteellinen jakautumisen paikka?

      Oikeastaan voidaan ajatella, että koko ajatus on täysin pielessä alusta alkaen suomalaisten perususkovaisten perusteluissa sen ikiaikaisuudella. Ensinnäkin maistraatissa on harjoitettu jo kirkon ulkopuolista vihkimistä varsin kauan ennen tätä päivää; joka kuten todettua siis ei ole vielä mikään tae edes lakimuutoksen kokonaisvaltaisesta läpimenemisestä. Edessähän on, kuten sanottu, jokunen kierros äänestämistä, joissa asia saattaa joko viivästyä tai jopa kokonaan estyä.

      Ihmisiä on ilmeisesti jopa eronnut kirkosta vastalauseena arkkipiispalle. Onkohan tämä hieman hataraperustaista ylireagointia? Eikö näillä ihmisillä usko kirkkoon ole horjunut nyt varsin suurella varmuudella, oli sitten syynä siihen mikä tahansa? Jos taas heidän uskonsa ei ole horjunut tänään tai siis mistään, niin ei pitäisi olla mitään väliä, miten arkkipiispa toimii vähimmässäkään määrin? Ensinnäkään kyseessähän ei ollut asia, jossa kirkko alkaisi vihkiä sitä iljettävää ainesta, vaan valtiovalta?

      Väitetään myös, että luterilaisten pyhässä kirjassa lukee sitä ja tätä. Siellä todellakin lukee monenlaisia asioita, ilmeisesti varhaisella ajalla avioliitossa vihityillä vaimolla ei ollut taustallaan edes valtiollista tasa-arvoa äänioikeudenkaan muodossa; näin ollen siis nykynaisen asemakin on jo jotakin vallan muuta kuin tuolloin; ainakin paperilla.

      On osoitetavissa, että ansoja on ollut matkan varrella jo tuhansia vuosia eri kulttuureissa ennen teille tämän yhden ainoan ja oikean uskon syntymää. On myös osoitettavissa, että samat keskustelut maailman hulluksi tulemisesta on pyöritetty ihmiskunnan historiassa tuhansia vuosia eri asiayhteyksissä; siltikään se ei koskaan ole varsinaisesti tullut hullummaksi tapahtumista niitä ennen tai niiden jälkeen. On ollut ihan toisenlaisia asioita, kuten esimerkiksi uskontojenkin nostattamat sodat, joilla sitä vastoin on ollut varsin kauaskatseisia ja jopa epätoivottuja vaikutuksia. Eräitä niistä ovat nämä, minkä tähden tänäänkin ihmiset vauhkoontuivat juuri Suomessa ja sinänsä varsin mitättömästä valtiollisesta uudistuksesta.

      Adoptiokysymys tai kaikki muu on silkkaa silmänlumetta, siksi että maailmassa on ollut seksuaalisuutta ja sen moninaisuutta jo vuosituhansia ennen uskontoja ja niin taitaa tulla olemaan vielä niistä riippumattakin myös kulttuureissa, joissa siitä saatetaan tuomita ihmisiä jopa täysin järjenvastaisesti kuolemaan. Edes tuon tasoiset pakotteet eivät voi lopettaa ihmisyyttä tapahtumasta. Siihen ei ole yksinkertaisesti minkäänlaista perustetta. Ehkä yhteiskunta todellakin voisi ryhtyä pohtimaan todellisia syitä tähän ylireagointiin ja voisitte jättää ajatukset, jotka teitä niin paljon iljettävät, että teidän normaalipsyykeenne järkkyy?

      Joten jos tahdotte tulkita pyhiä kirjoituksianne sanatarkasti; teidän tulee hankkia iso lavallinen kiviä aivan ensimmäiseksi ja aloittaa modernin yhteiskuntajärjestyksen kyseenalaistaminen; nykypäivänä vain valtio saattaa puuttua niihin toimiin, joihin kyseisiä kiviä ollaan ajateltu käyttää. Pyhä kirjanne sisältää monta epämukavaa tointa ja yksi niistä on esimerkiksi oman lapsenne uhraaminen, jos jokin sopiva tapahtumaketju niin vaatii. Kenties sekin on jonkun mielestä iljettävää tänä päivänä?

      Se mitä tapahtui, nostatti tunteet pintaan ja se on sinänsä merkki siitä, että koetaan tunteita ja koko henkisyys ei ole vielä uskovaisiltakaan kuollut. Todelliset syyt suivaantumisille vain oli aivan jossakin muualla; reaktionne etsii sijaiskärsijöitä.

      • Inhottava realisti

        Puupenniajatuksia

        Loistava kirjoitus. Valitettavasti täällä ei keskustelua synny noin hyvin perustelluista ajatuksista,


    • okkigaam

      Siellä Pihonkin sisällä taitaa asua pieni homo???
      Jokainen homo fobiaa lietsova pelkää olevansa itse, toinen mahdollisuus on toivoa olevansa!!!!

      • Että mitä?

        okkigaam

        Ihan todellako sinä et edelleenkään ymmärrä, että Piholla on oma profetiat sivusto, johon kuka tahansa saa lähettää sanomansa.

        Tässä tapauksessa se oli :
        Nimimerkin ”Herra armahda meitä” sanoma 28.11.2014

        (Miksihän minua rasittaa tuo ihmisten tyhmyys ja pahantahtoisuus)


    • Kyllä taitaa olla uskovaisten Jeesuksen omien aika lähteä kirkosta ulos.

      Tähän astihan sieltä ovat eronneet jumalattomat.

      • ulos kutsutaan!

        Eduskunnan tasa-arvoinen avioliitto -äänestys toi mukanaan piikin kirkosta eroamisten tilastoon, kertoo Eroakirkosta-verkkopalvelu.

        Välittömästi eduskunnan äänestyksen jälkeen kirkosta eroaminen kiihtyi, ja ensimmäisen tunnin aikana kirkosta erosi noin 140 ihmistä. Eroakirkosta-verkkopalvelun kautta kirkosta erosi eilen yhteensä yli 2 600 ihmistä.

        Palvelusta kerrotaan, että tällä kertaa lähes kaikki eronsa syyn ilmoittaneet kertovat syyksi arkkipiispa Kari Mäkisen lausunnot tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

        Myös tänään eroamiset näyttävät verkkopalvelun mukaan jatkuvan.

        Mtv3 -uutiset


      • makisen_erottava

    • Hengen uudistus

      Katsotaan, mitä tapahtuu.

    • JeesusVoittaja

      Nimimerkin ”Herra armahda meitä” sanoma 28.11.2014

      Heti eduskunnan äänestyksen jälkeen sain sanoman, että Suomi-neidolla on jälleen ryvettyneet helmat, ja sen sijaan että se pyrkisi niitä puhdistamaan, on Suomi tänään ryvettänyt helmansa yhä uudelleen. On tahraa tahran päällä. Jumala ei anna itseään pilkata, ja niinpä tämä maa, Suomi-neito tullaan viemään polvilleen noiden ryvettyneiden helmojen päälle huutamaan Jumalaa avuksi. Joka silloin sydämestään apua pyytää, pyhän veren puhdistusta, saa sen. Se, joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja se joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Taivaan hääjuhlaan mennään vain valkoisessa puhtaassa vaatteessa, ei muutoin. Jeesus tulee pian noutamaan omiaan, puhdistaudu ja ole valmis.
      _____________________________

      Samansuuntaista kuin edellä, on Herra ilmoittanut monille palvelijoilleen, profeetoille, jotka ovat Hänen edessään.

      Hän on ilmoittanut joillekin jo ennakkoon, että "kansa saa mitä himoitsee", he saavat kyllä "sodoma-lakinsa". Mutta sitten?
      - "Tämä on teidän hetkenne ja pimeyden valta" - sanoi Jeesus kun Via Dolorosa oli startissa.

      Valta ja "valta". Jumala antaa pahuudelle valtaa, pahuus saa käyttää pelivuoronsa, jotta lopuksi Jumalan on mahdollista ratkaista pahuuden ongelma, kun mitta täyttyy!
      "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."

      Lopullinen voitto on Herran! Hän voitti jo Golgatalla, synnin, perke-leen ja kuoleman vallat. Ja Hänessä jokainen uskollinen voittaa... vaikka näennäisesti pahuus olisi niskan päällä.

      Kiittäkäämme Kaikkivaltaista, voittajaa!

    • Digidigi

      Uskohan ei ole kirkkoon sidottu eikä seurakuntiin, jos usko olisi jotenkin jäsenkirjaan sidoksissa, niin kovin huteralle pohjalle olisi rakennettu. Olisi suuri hupi katsella jatkossa tätä kirkkolaitoksen uudelleenmuodostumista, kun tunnustavat kristityt olisivat pois ja homot sun muut liberaalisti ajattelevat laittaisivat lait ja säädökset uusiksi ilman Jumalan sanan kunnioitusta. Sellaiseen ilotaloon en ainakaan minä jalallaan astuisi ja Jumalan Henkikään ei siellä toimisi.

    • palomies 1

      Joku on kerran sanonut"minä uskon kirkkoon".Kun häneltä kysyttiin mihin sinä sitten uskot jo kirkko palaa?Vastausta ein tullut ,uskoi varmaan sen jälkeen jos kirkko olis palanut varmaan palovakuutukseen.

    • offi10001

      Kun tieto saavuttaa kirkon hallinnollisen sisäpiirin enemmistön, niin Jeesus heitetään sieltä ulos, ja luodaan jokin uusi uskonto jossa ei Jeesus Jumalalla ole mitään , takasin tulon ja maailman hallintoon ottamisen roolia.

      Juutalaisten luoma raamattu joudutaan nakertamaan pala palalta kappaleiksi , tuhoamaan tuon uskonnon luomat lakipykälät ja uuden tiedon valossa syntyneet käsitykset puetaan uudelaisiksi tai lisäyksiksi noihin lakiteksteihin.

      Jumalan ja Mooseksen lait syöstään syvimpään helkuttiin.

    • Ilo333

      Moi minnasmile. Tuo ilmoitus ei kuulu näille sivuille, mutta koska olet sen tänne laittanut olkoon se avunhuuto herralle. Itse olin aiemmin addiktoitunut moniin riettauksiin ja himoihin. Hetkelliset nautinnot ja niitä seuranneet moraaliset tuskat ovat vaihtuneet armon myötä rauhaan ja ja todelliseen iloon ja rakkauteen. KIITOS Jeesuksen ristin työn!!!! Jeesuksessa on voima , uskalla turvata häneen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe