Haluaisin aloittaa valuuttakaupat

Mukaan bisnekseen

Minulla on n 20.000e ja olen kovasti kiinnostunut sen rahan sijoittamaan niin että saisin nopeilla kaupoilla aina hieman voittoa ja pitkäntähtäyksen jutut ei nyt kiinnosta ja niihin ei yksinkertaisesti ole edes aikaa. Miten käytännössä tätä valuuttakauppaa tehdään ja miten voitot kerätään? menenkö siis pankkiin ostamaan jotain valuuttaa jonka euroon nähden kovassa laskussa ja sitten hieman odottelen kun tilanne kääntyy päinvastaiseksi ja marssin pankkiin myymään ostamani valuutat ja saan kohtuullisen korvauksen kaupoistani?

16

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • amatöörisäästäjä

      "olen kovasti kiinnostunut sen rahan sijoittamaan niin että saisin nopeilla kaupoilla aina hieman voittoa"

      Joo, tuosta olisi kiinnostunut jokainen. Valitettavasti menetelmää, jolla saisi aina voittoa, edes hieman, ei ole olemassa. Ennustaminen, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen, kun on pirullisen hankalaa. Väittäisin jopa, että mahdotonta.

      Järkevintä on, että sijoitat rahasi muutamaan hyvin hajautettuun passiiviseen rahastoon, joiden hallinnointikulut on mahdollisimman pienet. Ei kannattaa sijoittaa kaikkea kerralla, vaan mielummin ostella niitä rahastoja vaikkapa parilla kolmella tonnilla kuussa, niin saa vähän ajallistakin hajautusta.

    • hbyyyg

      vaihda ruplia

      Tämän vuoden alusta dollari on vahvistunut ruplaa vasten 61,5 prosenttia. Dollarilla sai 1. tammikuuta 32,86 ruplaa, kun nyt dollarilla saa lähes 54 ruplaa.

      seurailet nyt vielä tilannetta ja sit isket ei se voi enää paljon huonommaksi mennä se meinaa jo sitä että sota syttyy
      .
      vuoden päästä voi taas olla toisin

    • Luki.

      Ai ei voi mennä pahemmaksi ,se on kuule mennyt jo paljon pahemmaksi,nyt jos tuo neuvosi puri tuolle aloittajalle niin otti ja rankasti takkiin,sen piti saada nopeita tilejä ei menettää.

      Nyt on täysi rytinä päällä - ruplan syöksy ei lopu!

      Jo aamulla eurolla sai lähes 73 ruplaa, mutta illalla yhteisvaluutalla on saanut korkeimmillaan jo yli 83 ruplaa.

      Euro noteerattiin 81,56 ja dollari 65,64 ruplassa klo 20.49 Suomen aikaa. Vuoden alusta rupla on heikentynyt jo 45 prosenttia suhteessa euroon.


      Loppua ei ole edes näkyvissä.

      • alpari

        Älä hae vastauksia täältä,niitä et tule löytämään.
        Jos olet todella kiinnostunut,lue ensin babypips/school netistä,ja siitä eteenpäin....
        Ja varaa muutama vuosi opiskeluun/harjoitteluun...


      • pätkä-sijoittaja
        alpari kirjoitti:

        Älä hae vastauksia täältä,niitä et tule löytämään.
        Jos olet todella kiinnostunut,lue ensin babypips/school netistä,ja siitä eteenpäin....
        Ja varaa muutama vuosi opiskeluun/harjoitteluun...

        Ruplaan tuskin kannatta enää sijoittaa, se aika meni jo.

        Valuutanvaihdossa pitää osata ja tietää halvat vaihtokulut, aivan kuin osakkeissakin, ensin pitää osata myydä, ennenkuin ostaa.


      • alpari
        pätkä-sijoittaja kirjoitti:

        Ruplaan tuskin kannatta enää sijoittaa, se aika meni jo.

        Valuutanvaihdossa pitää osata ja tietää halvat vaihtokulut, aivan kuin osakkeissakin, ensin pitää osata myydä, ennenkuin ostaa.

        Tätä juuri tarkoitin,täältä löydät lähinnä harhaan johtavia neuvoja.On aivan sama,ostaako vai myykö,kunhan se tapahtuu vallitsevan trendin mukaan.trendin näet esim 200 simple moving averagella.


      • Pipsit_paremmille
        alpari kirjoitti:

        Tätä juuri tarkoitin,täältä löydät lähinnä harhaan johtavia neuvoja.On aivan sama,ostaako vai myykö,kunhan se tapahtuu vallitsevan trendin mukaan.trendin näet esim 200 simple moving averagella.

        Kukahan siellä valuuttamarkkinoilla oikein häviää, kun voittaminen on noin helppoa?


      • kuitennii

        Osta ONECOIN-virtuaalivaluuttaa, niin häviät varmemmin kaiken!
        Ei tarvitse olla epävarma voittaako, vai häviää!


      • alpari
        Pipsit_paremmille kirjoitti:

        Kukahan siellä valuuttamarkkinoilla oikein häviää, kun voittaminen on noin helppoa?

        Voittaminen ei ole helppoa,häviäminen on paljon todennäköisempää.Mutta mahdollisuus on siinä,että hankkii itselleen riittävän tietopohjan ja treidaa demolla riittävän kauan.Ja jos sinnikkäästi jaksaa ,palaset alkaa viimein loksahdella paikoilleen...
        Eka viestissäni mainostamassani babypipsissä on hyvin sanottu,että jos kolmen kk:n tutustumisen jälkeen päätät treidata oikealla rahalla,olisi paras antaa nekin rahat suoraan hyväntekeväisyyteen.Totta kai voi hetkellisesti voittaa vailla mitään kokemusta,voittaahan joku aina rulettipöydässäkin...


      • PipsiFani
        Pipsit_paremmille kirjoitti:

        Kukahan siellä valuuttamarkkinoilla oikein häviää, kun voittaminen on noin helppoa?

        Jaa-a kukakohan. Juuri nyt EKP on ilmoittanut että se tulee alentamaan euron arvoa USD.hen nähden ja että tavoite taso on niinkin alhainen kuin 0.9 kun se alkuvuonna 2015 oli 1.2. Kukakohan siinä häviää? Ne jolla on jotakin omaisuutta euro alueella. Vuoden alusta jo -12,3% Suomeksi, velkavetoisen 200 000€ "arvoisen" kämpän arvo on laskenut dollariin nähden n.3kk 24700€. Kannattaa ihan oikeasti olla hereillä ja miettiä millainen voima Forexilla on kun sen oikein oivaltaa. Huom. ylläolevassa ei ollut mukana yhtään vipua joka on Forexissa yleisesti käytössä.

        Ja vielä ei olla edes puol välissä.


    • Henna86-
    • PipsiFani

      Alpari selvästi jäljillä eli täältä etkä oikeen mistään suomi saitilta saa oikeaa tietoa. Wincapita jätti suomen markkinoille lähtemättömän jäljen ja se vääristää keskusteluja vielä pitkään. Mikä on sinänsä hassua siinäkin mielessä että suomen oikeusasteet ovat nimen omaan todenneet että wincapita EI ollut valuuttakauppaa. Siitähän ne tuomiot tulivatkin!

      Itse aloin perehtymisen valuuttakaupan saloihin noin vuosi sitten ja olen ostanut muutaman kurssinkin sitä opiskellessani. Nyt näyttää siltä että oikeaa rahaa menee kiinni tämän kevään aikana ja neuvoni onkin että opiskele, opiskele ja opiskele.

      Oma lähestymiseni ei perustu pikavoittoihin vaan pieniin voittoihin ja vielä pienempiin riskeihin (n.1%) kassasta. Ideana on että jokainen voitto joka kasvattaa kasaa kasvattaa samalla seuraavan kaupan kokoa ja jo lyhyessä ajassa korkoa korolle efekti on se joka sen rahan lopulta tekee.

      • Älä_jätä_päivätöitä

        Kasvatat siis panosta kunnes tulee jokin yllätys, joka vie kertaheitolla kassasta enemmän kuin arvaatkaan. Ilman riskiä ei tule tuottoakaan ja yhden prosentin panostuksilla loppuu ikä kesken ennen kuin pystyt elättämään itsesi.


      • PipsiFani

        Panoksen ja riskin suhde pidetään kokoajan samana joka on noin 1:2. Eli jokaisella sijoittamallani dollarilla voitan kaksi dollaria tai häviän yhden. Mitään yllätyksiä ei näin ollen pääse tulemaan. Jokainen kauppa jonka avaan on valmiiksi laskettuna vaihe vaiheelta ennen sen avausta. Ts. tiedän koko kaupan avoinna olo ajan miten kauppa etenee kohti voittoa tai tappiota. Se tuleeko kaupasta tappio vai voitto selviää tietenkin vasta kun kauppa sulkeutuu. Koko kauppa perustuu 100% matematiikkaan ja 0% tunteeseen tai muuhunkaan "kutinaan". Käyn kauppaa 15-17 parilla joista osa on CFD (esim. usd-kulta).

        Prosessiin kuuluu myös testaus jonka teen 2 vuotta taaksepäin, 1kk demo rahalla, 1kk normaalia pienemmällä panoksella ja sen jälkeen tuolla 1% kaupalla jossa siis riski on puolet siitä eli 0,5% kassan koosta. Testin tulokset 2013 333% ja 2014 328%. Kahdessa vuodessa 10k kassa olisi siis lihonut 107 777€ Tämä vauhti riittää minulle ja tämä on se syy miksi en ole pikavoittojen perässä juoksija. (esim. ruplan rommaaminen)

        Mutta kuten sanottua jos Forexilla meinaa rahaa tehdä niin kannattaa hakeutua sellaiseen seuraan jossa sillä rahaa tehdään=pois suomi saiteilta ja opiskella ala kunnolla.
        Btw. Päivittäiset kaupat vievät aikaa päätteellä n.30min päivässä ja teen kaikki kaupat manuaalisesti ilman mitään robotteja. Kaikki on kiinni siitä miten teet kotiläksysi.

        Ja vielä vinkiksi niille jotka haluaisivat oppia ja elää Forexilla mutta ei ole sitä alkukassaa. Opetelkaa asia kunnolla ja aloittakaa pienellä kassalla vaikka sitten ihan muutamalla satasella. Pitäkää huoli että kun aloitatte oikealla rahalla niin dokumentoitte tulokset niin että jokin ulkopuolinen taho pystyy vahvistamaan tulokset. Jos tulokset ovat hyviä ja teillä on dataa 1 vuoden ajalta sitä rahaa kyllä löytyy siinä vaiheessa ihan niin paljon kuin tarvitte.

        Maailmalla on tällä hetkellä paljon rahaa joka hikoilee pankkien muutaman prosentin tuottojen parissa. Jos pystytte näyttämään hyvää tuottoa pienellä riskillä niin tulette saamaan kyllä ihan kelpo kassan käyttöönne. Futuuri ja osake puolelle kassoja voi joka vuokrata mutta se onkin sitten toinen tarina.


    • Valuuttakaupoilla ei vielä tuolla summalla tee oikeestaan yhtään mitään... pitäs olla vähintään 500 000e. 20 tonnilla on suuri mahdollisuus polttaa kaikki rahat kun alat tekemään korjausliikkeitö "vähän suuremmalla" panoksella. :(

      • lienee-a

        Kuinka vauraita täällä oikeastaan on, minä olen aivan yksinkertaisesti tehnyt valuuttakaupalla 30-60 % voitoja useina vuosina. Enkä ole seuraillut erityisemmin, vajaa puoltuntia viitenä ilta katselen ja teen päätöksen.
        Valuuttakauppaan olen innostunut jo 30v sitten, kun siinä ei voi koskaan hävitä paljoa, kun aina on kyseessä oikea raha ja sen voi vaihtaa päivän aikana. Osakkeet on meinannut jäädä käsiin kun ei ole ollut ostajaa, pari kertaa on käynyt niin että olen myynyt aamupäivällä, iltapäivällä ei olisi saanut puoliakaan.

        Valuutat on ollut tuttuja, paljon "arvoaan muuttavia" euroopan maiden, ennen euroo ja amerikan, päävaluutta tietysti USD.
        Ny alkoi toukokuussa tuntumaan niin hurjilta euron arvon pudotukset että laitettiin kaikien jälkeläisten tileille 75 000 e, nyt alkaa olemaan jo talletussuojan rajalla.

        Luulen että oikean valuuttakauppiaan kannatta vieläkin muuttaa euronsa dollareiksi, niin hurjasti alaspäin mennään ja varmaan lähelel 0,80 arvoa. Itekin laitoin vielä em. myöhemmin heruneet eurot mitkä jäi Joulurahoista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe