Joukkoero kirkosta Lapualla

pappia kyyditsemässä

Arkkipiispan homomyönteiset ja naisen ja miehen välistä avioliittoa halventavat lausunnot saivat aikaan joukkoeron kirkosta Lapualla. Arkkipiispan tulisi katua syntejään ja erota.

54

815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näkemiin kirkko

      erosin eilen kirkosta ja oli pelkkä napin painallus ja kotona sai hoitaa ton asian,,onpahan pois yksi verokin,,niitä kun tuntuu muutenkin olevan tässä rakkaassa maassamme maksettavana,,piispat saa haistaa pitkän ja homoilla rauhassa

    • raha ratkaisee

      Voisiko syy kirkosta eroon olla siinä, että kirkollisvero on vero, jonka voi jättää maksamatta eroamalla kirkosta? Kun tekee tiukkaa rahan kanssa, niin etsitään jokin asia, millä verukkeella sitten voidaan erota kirkosta ja ollaan kuitenkin itse niin "pyhiä ja erehtymättömiä". On väärin, että kirkollisverot voi jättää maksamatta pitkiltä ajoilta ja sitten kun tarvitsee kirkon palveluita, voi taas liittyä ja saada palvelut ilmaiseksi. Suurin osa eroajista ei tosiaankaan tee sitä "vakaumuksen" vuoksi. Jos he oikeasti tuntisivat näin voimakkaasti kirkolliset asiat omakseen, he eivät heti luovuttaisi! TV luvat tulivat kaikille pakollisiksi, kun sitäkin palvelua kaikki käytti ja osa vain maksoi. Pitäisikö tuota kirkollisveroakin jollain tavalla uudistaa? Kirkosta eroamiset voisi vaikka loppua...

      • Joukossa tyhmyys...

        Ilman muuta näin. On paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat vertaistukea kirkosta eroamiselleen. Nyt sitä on ollut tarjolla ja eron syyksi voi mainita vaikka piispa Mäkisen, vaikkei Mäkisellä olisi osaa ei arpaa veronmaksuhaluttoman nolostuttavaan ratkaisuun.

      • Hyvä ajatus

        Kirkollisvero tulisi uudistaa ja muuttaa vapaaehtoiseksi jäsenmaksuksi. Seurakuntaelämä voi tietääkseni hyvin maissa, joissa kirkko ja valtio ovat erillään.

      • Uskoton
        Hyvä ajatus kirjoitti:

        Kirkollisvero tulisi uudistaa ja muuttaa vapaaehtoiseksi jäsenmaksuksi. Seurakuntaelämä voi tietääkseni hyvin maissa, joissa kirkko ja valtio ovat erillään.

        Hyvä ajatus ja uskoa voi vaikka ei kirkollisveroa maksakkaan. Mielestäni raamattukaan ei vaadi että suomen valtion ja kirkon pitää olla kimpassa.

    • Piispa saarnasi hyvi

      Perjantai-iltaan mennessä liittymisiä oli kirjattu Liitykirkkoon.fi -sivustolle kaksinkertainen määrä normaalipäivään verrattuna. Mittakaava tosin oli tuolloin muutamissa kymmenissä eli huomattavasti alhaisempi kuin eroissa, Pesonen huomauttaa. Hänen mukaansa eilen ja tänään liittymisiä on oletettavasti tullut yhteensä muutamia satoja.

      Iltalehden jutusta kopsattua.

    • Apuja Päiville

      Hyvä uutinen. Kyllä siinä ois liikaa vaadittu jos pelkästään Päivi Räsänen hartioille ois jätetty tuo kirkon alasajo.

      • Donni

        Mä en ymmärrä tätä kirkosta eroamista tai siis tätä syytä. On äänestetty lapsinlisistä vanhusten palveluista yms. Mun mielestä nämä äänestykset on paljon tärkeimpiä. Voisikohan valtiosta erota. Liityin muuten juuri vähän aikaa sitten kirkkoon.Miksikö?No ihan itte ajattelin asian kukaan ei lyöny raamatulla eikä yleisellä mielipiteellä.

      • 14+2
        Donni kirjoitti:

        Eikö kirkon pitäisi puhdistaa oma pesänsä ensin ja sitten jatketaan verojen maksamista seurakunnalle?

        Puhdisti kirkko Mertsinkin paljon pienemmän syyn takia ja Mäkinen jatkaa homojulistuksesta huolimatta.

        Kyllä minä liityn ja maksan veroja kirkkoon mutta sieltä pitää ensin lakaista pois nämä oppijulistajat jotka kannustavat homoliittoihin vihkimistä.

        Jokainen homopari saa solmia parisuhteen mutta kirkon pitää suhtautua siihen kielteisesti.

        Noista homoliitoista seuraa adoptio-oikeus ja huostaanotettujen lasten niihin sijoittaminen. Siellä pieni poika nukkuu parrakkaan homoparin valissä ja imee käytösmallin heiltä.

    • ennustukset toteen

      Pieni seksuaalinen vähemmistö (homot ja lesbot) vievät kansakirkkoamme teuraaksi, kun pässiä narussa. Avioliittoinstituuttion romuuttaminen tulee hajoittamaan kirkkomme lopulisesti. Kirkkolaitos on tullut tiensä päähän ja hajoaa, mutta aina tulee jotain uutta tilalle.

      • whihtori

        Voiko lapualaisimmin asiaa sanua.

      • Kirkko tervehtyy

        kun sateenkaaren päästä löytyy aarre eli kirkko ja valtio erotetaan toisistaan. Nyt siinä pakkaa hihhuloimaan ääriainekset valtiovallan suojeluksessa.

      • aikoja eronnut
        whihtori kirjoitti:

        Voiko lapualaisimmin asiaa sanua.

        silloinkin olisi voinut tulla ero aalto kun Vihtorit istui kirkossa

      • aamen
        Kirkko tervehtyy kirjoitti:

        kun sateenkaaren päästä löytyy aarre eli kirkko ja valtio erotetaan toisistaan. Nyt siinä pakkaa hihhuloimaan ääriainekset valtiovallan suojeluksessa.

        kirkko tervehtyy sitten vasta kun körttilääset ja lestaariolaaset erotetahan sitten minä liityn takaasin kirkkohon

    • Järki käteen

      Hellan jestas sentähen..

      On aikoihin eletty teidän nirppanokkien kanssa.. Onko tuo kirkosta eroaminen joku helvetin sankariteko. Ei itsellä tule mieleenkään erota kirkosta tämmöisen/kään
      jutun takia. Tuo eroaminen on tehty aivan liian helpoksi kirkosta, kun ei tarvi naamaansa näyttää, vaan kotona nappia painaa.

    • en eroa

      Hyvä järki käteen kirjoittaja.

      Veit sanat suustani, noinhan se homma etenee näiden nirppanokkien kanssa.
      Jospa tosiaan pitäisi kirkkoherran virastossa käydä eroanomus tekemässä, niin eipä olisi eronneita tämmöisiä raukkis laumoja.

      • Kertaluontoista

        Ainakaan eivät voi toistaa sankaritekoaan, ennen kuin ovat liittyneet kirkkoon takaisin.

      • Ei oo heleppua

        Kun minut kirkon jäseneksi otettiin, niin ei sitä kukaan multa kysynyt. Jos olis vanhempana pitänyt kirkkoherranvirastos joku anomus käydä täyttämäs niin liittymättä olis jäänyt.

    • Tuntematon eroaja

      Jotka eroo, samaan monttuun vaan!

    • 11+11

      Erottakaa Mäkinen niin ei nuo eroluvut silloin kasva.

      Ei yksittäisellä seurakunnan jäsenellä ole muuta konstia osoittaa tyytymättömyyttään, kuin lopettaa rahan antaminen kirkolle.

      Rahaa ne tuntuu ymmärtävän parhaiten.

      • ilhjopi52iyh

        Nythän kirkosta eroavat nämä, jotka uskovat raamattuun ja Jumalan sanaan! Onhan ja pidemmän aikaa ollut niin, että nämä papit ja piispat on julistaneet Jumalan sanaa muunnellen, ettei vaan kukaan loukkaantuisi ja eroaisi kirkosta! En ole koskaan uskonut sitä, että pelkästään uskomalla voisi taivasosuuren tienata. Kyllä syntinsä tunnustaa pitää, niitä anteeksi pyytää ja tehdä parannus! Jotkut eivät raamattuun usko, mutta kun seuraa kuinka uskovia pilkataan ja halveksitaan, niin usko raamattuun vahvistuu! Siellähän se kerrotaan, nämä pilkkaamiset,lukekaa! Nythän papit ja piispat aikovat muuttaa raamatun tekstit paremmin "nykypäivää vastaaviksi". Ovakkohan mitää Jumalalta kysynehet? Lukekaa tähän juttuhun tullehet kommentit ajatuksella!

    • yhteinen lupaus

      meidän perhe eroaa välittömästi kirkosta jos tai kun lapualla vihitään ensimmäinen homo tai lesbopari

      • nuorena kusetettu

        Moi yhteisen lupauksen tekijä.

        Oletko nyt tosiaan tekemässä näin typerää päätöstä koko perheen voimalla. Vain sinä näköjään olet se päättäjä teidän perheessä ja muut turpa kiinni, eikö olekkin
        näin. Teitä kusipäitä on suomi täynnä ja aina tulee olemaan

      • antolrauhmaas

        Kirkkoko on sinun Jumalasi. Oletko miettinyt miten Jeesus suhtautuisi komoihin ja lesboihin? Ei ainakaan tuomitsisi eikä kivittäisi.

      • Kysympä vaan
        antolrauhmaas kirjoitti:

        Kirkkoko on sinun Jumalasi. Oletko miettinyt miten Jeesus suhtautuisi komoihin ja lesboihin? Ei ainakaan tuomitsisi eikä kivittäisi.

        Minkä takia Jeesus sitten tuhosi Sodoman ja Gomorran?

    • samamaksu

      Kirkosta eronneiden tulisi maksaa "väestörekisterimaksua" kirkollisveron tilalla. Rahan käyttökohteista ei varmaan olisi pulaa: hautausmaat, rekisterikulut, nuorison syrjäytymisen ehkäisy, hätäapu onnettomuuksissa ...

      • toiveden tynnyri

        no voi hitsi..

        Sinä ja koko perheesi aikoo erota kirkosta, jos homo tai lespo pari vihitään lapuan kirkossa. Anna mun kaikki kestää, onko tosiaan noin ahdasmielisiä ihmisiä vielä olemassa, te perk....n primadonnat olette myös tuhomassa omien lapsienne tulevaisuutta, eihän pienet lapset voi ymmärtää mitä tyhmät vanhemmat on päättämässä, eroamalla kirkosta noin yksinkertaisen asian takia. Itse kuulun kirkkoon ja tulen aina kuulumaan, mikä sen mukavampaa on tulla siunatuksi oman tutun papin
        siunaamana haudan lepoon. Miten te kirkkoon kuulumattomat edes kehtaatte sinne kirkkoon vainajaa tuoda papin siunaamaksi, kuin tiedätte, että tässä on tosi iso juttu kyseessä, ei olla maksettu kirkollisveroa ja silti halutaan oma rakas papin "saattelemana" saattaa haudan lepoon.. voi jeesus sentähen anna mun kaikki hullut kestää..

      • ajattlu pop
        toiveden tynnyri kirjoitti:

        Tomppeli ei laske tai osaa laskea. Kunhan maksat elinaikana n. 30000 € ja sun työpaikka maksaa samaan aikaan n. 200000, että pääset kuoltuasi tutun papin siunaamaksi.

        Se tuttu pappi on saattanut ottaa loparit tai erotettu kuten Mertsi. Ompa hän voinut kuollakkin, jäädä eläkkeelle, joten melko epävarma rahanreikä sulla on.

        Olisiko parempi käyttää omaan perheen eteen tuokin raha, jos nämä papit ei jaa sun ja perheesi näkemyksiä elämästä?

      • Pekka L
        toiveden tynnyri kirjoitti:

        no voi hitsi..

        Sinä ja koko perheesi aikoo erota kirkosta, jos homo tai lespo pari vihitään lapuan kirkossa. Anna mun kaikki kestää, onko tosiaan noin ahdasmielisiä ihmisiä vielä olemassa, te perk....n primadonnat olette myös tuhomassa omien lapsienne tulevaisuutta, eihän pienet lapset voi ymmärtää mitä tyhmät vanhemmat on päättämässä, eroamalla kirkosta noin yksinkertaisen asian takia. Itse kuulun kirkkoon ja tulen aina kuulumaan, mikä sen mukavampaa on tulla siunatuksi oman tutun papin
        siunaamana haudan lepoon. Miten te kirkkoon kuulumattomat edes kehtaatte sinne kirkkoon vainajaa tuoda papin siunaamaksi, kuin tiedätte, että tässä on tosi iso juttu kyseessä, ei olla maksettu kirkollisveroa ja silti halutaan oma rakas papin "saattelemana" saattaa haudan lepoon.. voi jeesus sentähen anna mun kaikki hullut kestää..

        Eli "toiveiden tynnyrin" mukaan se iso juttu asiassa oli se vero? Raha, raha ja raha :D Uskohan mitataankin juurikin maksettujen kymmenysten mukahan? Kuinka ne kehtaa olla maksamatta :D

        Kirkot nuin kiinteistöinä ajatellen on rakennettu pitkälti seurakuntalaisten selkänahoista jo kauan sitten, eli raippataksvärkkiä on noiren etehen tehty jo muinoin... Vaikka leskeltä viimenen lehmä vietiin, notta tuli kymmenykset täyteen..kyllä kirkko on AINA mammonan perään ymmärtänyt :)

        Ihan henkilökohtasesti olen valamis, nottei mua kirkkomaalle kuopata, kun "hetki lyö" mulle on se ja sama, vaikka antasivat kompostoitua omaan sänkyyni....tosin jälelle jäävät voi jo viikon hajujen jälkeen olla toista mieltä asiasta.

      • muisti pelaa
        Pekka L kirjoitti:

        Olet harvinaisen oikeassa. Minä olen syntynyt 12 lapsiseen perheeseen ja ollessani vaahtosammuttajan kokoinen -50 luvun alkupuolella oli kotomökki ulosmittauksessa kirkollisveroista.

        Naapurimökkien omistajat kävivät pyytämässä seurakunnasta, että ei suurta perhettä ajeta maantielle. Vastaus oli, "että emme voi asialle mitään".

        Muistan, kun poliisi teki meillä omaisuudesta luetteloa ja oli varmasti vaikea paikka, kun mökkiläisten keräykseen otti itsekkin osaa huomattavalla summalla.

        Se keräys pelasti perheen ja seurakunta sai rahansa.

        Isä ja äiti ei eronnut seurakunnasta senkään jälkeen.

      • Notta näin

        Mulle käy käteiskauppa jonkun maanomistajan kans, siinä mitään kirkkoa tarvita. Rekisteröinti varten on jo olemas maistraatti ja kehitysapua antaa valtio ja muita avustuksia KELA. Kirkon kannattaas ihan oikeasti karsia kaikki "rönsyt"pois ja keskittyä perustehtäväänsä. Sen takia ihimiset eruaa, kun kirkosta on tullu sekatavarakauppa.

      • Olipas...
        toiveden tynnyri kirjoitti:

        no voi hitsi..

        Sinä ja koko perheesi aikoo erota kirkosta, jos homo tai lespo pari vihitään lapuan kirkossa. Anna mun kaikki kestää, onko tosiaan noin ahdasmielisiä ihmisiä vielä olemassa, te perk....n primadonnat olette myös tuhomassa omien lapsienne tulevaisuutta, eihän pienet lapset voi ymmärtää mitä tyhmät vanhemmat on päättämässä, eroamalla kirkosta noin yksinkertaisen asian takia. Itse kuulun kirkkoon ja tulen aina kuulumaan, mikä sen mukavampaa on tulla siunatuksi oman tutun papin
        siunaamana haudan lepoon. Miten te kirkkoon kuulumattomat edes kehtaatte sinne kirkkoon vainajaa tuoda papin siunaamaksi, kuin tiedätte, että tässä on tosi iso juttu kyseessä, ei olla maksettu kirkollisveroa ja silti halutaan oma rakas papin "saattelemana" saattaa haudan lepoon.. voi jeesus sentähen anna mun kaikki hullut kestää..

        Viimesen päälle harrasta tekstiä "toiveiden tynnyriltä".....Heh.

    • älyhoiiiiiii

      yhteinen lupaus vastaa,,,,,,,,lapset jo aikuisia ja osaavat ajatella omalla järjellään

    • Syyrakki
    • 12+8

      Mäkiselle korkea kunniamitalli homomyönteisyydestä.

      .

      • Ei vanhurskas

        Ja samalla potkut arkkipiispan postista.

        onhan näitä luopioita kirkko täynnä, Lapuan piispa mukaan lukien.

        Sitä niittää mitä kylvää.

    • näin se nyt on

      Valtion kirkko =homokirkko, en halua siihen kuulua, siitä syystä olenkin siitä eronnut jo 2011.- Minä saan suojan ja siunaukseni Jumalalta en kirkolta. Aamen.

    • Mun valinta

      No minä ainakin olen mieluummin mukana tekemässä hyvää. SIksi en kahmi kaikkia rahoja itsekkäästi itselleni, vaan haluan maksaa jäsenmaksuni kirkolle, joka omalla toiminnallaan takuulla osaa kohdentaa roposeni vaikuttavammin kuin mihin tse kykenisin.

      EIköhän tämän jokainen itse sydämmessään tiedäkin, kunhan vaan keksitään noita tekosyitä. Oikea syy on ajan henki: minä minä minä minä eli itsekkyys

      • 100+1oo

        Eikö ole asiallista, että ei anna rahojaan sellaisen tahon käyttön, jolla on erillaiset elämänarvot, kuin itsellä.

        Kyllä rahoillaan voi tehdä yhteisössä hyvää vaikka ei tue seksuaalivähemmistöä.

        Hyväksymällä Mäkisen arvot kirkko rohkaisee homoutta eikä ansaitse mun rahoja.

    • Körttiläset

      ovat psykoosissa.
      Naispappeus
      Homot.
      Piispa muuttaa sivistykseen.

      • 10+6

        Onko homoilu sivistystä?

        Ei sivistykseen sitten paljon tarvita, istua toisen naamanpäällä tai rassata omallaan toisen anaalia.

      • voi hyvä jysäys
        10+6 kirjoitti:

        Onko homoilu sivistystä?

        Ei sivistykseen sitten paljon tarvita, istua toisen naamanpäällä tai rassata omallaan toisen anaalia.

        Hyvä 10 6, noita voi kyllä ihan nainen ja mieskin keskenään touhata... mutta sulla ei taida olla moisesta kokemusta... rutiiniseksiä... Kannattaisi nyt vähän höllätä vannetta, joka päätä kiristää.

      • 10+10+6
        voi hyvä jysäys kirjoitti:

        Hyvä 10 6, noita voi kyllä ihan nainen ja mieskin keskenään touhata... mutta sulla ei taida olla moisesta kokemusta... rutiiniseksiä... Kannattaisi nyt vähän höllätä vannetta, joka päätä kiristää.

        Jep, niillä touhuilla ei geenit periydy.

      • isompijorma
        10+6 kirjoitti:

        Onko homoilu sivistystä?

        Ei sivistykseen sitten paljon tarvita, istua toisen naamanpäällä tai rassata omallaan toisen anaalia.

        10 6 , taidat olla Homouden asiantuntija mitä ja miten ne kamarissaaan touhuavat .
        Kerro vähän tarkemmin ja kerro mitä heterot tekee .
        Helppo ottaa kantaa anonyyminä ja asioista mitä ei tunne .
        Isäsikin saattoi olla piilohomo , mtäs sitten .

      • 10+6
        isompijorma kirjoitti:

        10 6 , taidat olla Homouden asiantuntija mitä ja miten ne kamarissaaan touhuavat .
        Kerro vähän tarkemmin ja kerro mitä heterot tekee .
        Helppo ottaa kantaa anonyyminä ja asioista mitä ei tunne .
        Isäsikin saattoi olla piilohomo , mtäs sitten .

        Eikö sinun pitäisi valistaa meitä heteroja tavoistasi?

        Heteropari, jos harrastaa homojen tapoja on henkisesti vinoutunut. Mulle on aina riittänyt kuuma vastapuoli ja luonnollinen liukkaus. Voi, että mä nautin siitä, kun kuuma vastapuoli hehkuu ja huo...

        Olenko sitten sairas, kun en tarvitse lisäkiihotusta ja anaalia naiselta? Epäilen.

        Joskus tuntui, että pystyisin hoitelemaan koko kylän naiset, mutta järki sanoi, että jätä naapurillekkin jotain.

    • näin on

      Homous on sairaus ja kaikki homot saisi lähettää eheytymiskurssille venäjälle.

    • Korttiöäisongelmat

      Homot
      lesbot
      naispappeus
      piispa
      raamattu
      kommunistit
      Tiistenjoki
      leirintäalue
      Simsiö
      Seinäjoki
      Kauhava
      kateus

      • 14+8
        Lakeus on laajaaa kirjoitti:

        Vähän alkupaloja ja aamujumppaa aivoille.

        http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=4&ved=0CDsQFjAD&url=http://hikipedia.info/wiki/Pohjalainen_luonteenpiirre&ei=yPaDVKSXIYOAU__cgNgP&usg=AFQjCNGQqIqBbWj30NTlmAEKnmct5aGSlA&sig2=P-AQzCWKHYJW_UfVRngnEA&bvm=bv.80642063,d.d24&cad=rja

        Tunnetusti Hikipediassa ei totuuteen ole yhteyttä.

        Siinä heti alkupuoleiia sanotaan, että mäkisen maaston takia oli vaikea siirtyä naapuripitäjään. Meillä on jätemaista tehty mäkiä kuten Jouppilan vuori.

        Täälä on tasaista.

    • Homojenongelmat

      Heterot.

      Ei monta mutta suurta.

    • Tyytyväinen

      Itsehän erosin kirkosta heti kun täytin 18 vuotta, siitä on jo pitkä aika. Nyt olen tyytyväinen satanisti.

    • demokraatti

      minä olen eronnut kirkosta kun papitkin oli mukana tässä 30-luvun terrorissa mukana
      vihtorin kaverina

    • kirkosta eronnut

      kuinka paljon kirkko on tehnyt vääryyksiä

    • autuas 10

      lapualaaset saa mun pualesta erota vaikka heti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe