Taksikeskuksen vuorohäröily Tampereella

Suunnittelun kukkane

Viime perjantaina menin ajamaan pätkävuoroa, joka oli laitettu poikkeuksellisen lyhyeksi: 24-6. Mitenkäs ollakaan kun aloitin, takseille oli valtava kysyntä ja kaikki autot olivat menossa.

Tähän "kaikkiin" en laske yhtä tai kahta autoa, jotka roikkuvat tolpalla 16 ei sen väliä miten kiireistä muuten.

Ihmetyttää tuo taksivuorojen suunnittelun taso, kun yhtenä koko syyskauden vilkkaimmista perjantaista takseja on pistetty noin älyttömän lyhyelle pätkälle. Olisin itse ehtinyt aloittamaan jo huomattavasti aiemmin. Olisikohan liian vaikeaa keskuksella soittaa isännille ja sanoa, että nyt voisi tulla ajooon kun on ruuhkaa.

7

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelrihgj

      Vaikken Tampereella ajakkaan, ajoon SAA mennä koska haluaa. Mikset käyttänyt päätäsi ja lähtenyt jo vaikka 21.00?

      • Suunnittelun kukkane

        Oisin mennyt kun olis ollut kristallipallo...


    • petersson

      "Olisikohan liian vaikeaa keskuksella soittaa isännille ja sanoa, että nyt voisi tulla ajooon kun on ruuhkaa."

      Kun takseilla on kysyntää, niin silloin yleensä myös keskuksen palveluilla on kysyntää. Epäilen, että teidän tai minkään muun keskuksen henkilökunnalla on vastaavassa tilanteessa aikaa soitella vapaalla oleville autoille, että nyt olisi hommia varsinkaan, jos ajossa olevat autot hoitavat datatilaukset tarpeeksi hyvin.

      • Turku :)

        Täysin samaa mieltä peterssonin kanssa. Kuka rupeaa soittelemaan moiselle määrälle ihmisiä saati olettaa että heidät saa kiinni ja vaikka saisikin se ei hyödytä mitään siinä vaiheessa kun lämmin on jo housussa.


    • 2014 kohta 2015

      Ei nykyisin tarvitse mitään numeroita näpytellä, vaan napin painalluksella kaikille autoilijoille tekstiviesti, että vuoroja aikaistettu / jatkettu.

      • Suunnittelun kukkane

        Tämä olisi tosi hyvä juttu. Ihmettelen jos sellaista ei ole käytössä, kun nykytekniikka tosiaan antaa mahdollisuuden.

        Voihan sinne autoja täynnä olevalle taksitolpalle tosiaan mennä koska tahansa, kuten tuossa edellä huomautettiin. Silloin tosin "järkevien" tolppien määrä on vähäinen kun sen pitäisi olla tolppa, jolle ihmiset kävelevät ottamaan taksin.


    • rotvallirreuna

      Muut täähän oliki vaan Tampereen renkin miälipire. Mitääs me muut.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6043
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3821
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      245
      2151
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1850
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1299
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      303
      1065
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      939
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe