Sain juuri

vaihteeksi tietää millainen lapsena olen ollut AMMATTILAISELTA, samaan koulukuntaan kuuluvalta, jonka eräälle jäsenelle aikoinaan kerroin eräästä oireyhtymästä. Yritin 2-vuotiaana vanhemmilleni kertoa, kuinka suhtautua as-lapseen, mutta he eivät tienneet kuinka minuun olisi tullut suhtautua ja tekivät lähes kaiken väärin. Hieman vanhemmaksi tultuani yritin uudelleen kertoa tämän saman heille, miltä minusta tuntuu, mutta he jatkuvasti ohittivat tunteeni. Nyt kun on kulunut 40 vuotta yritän edelleen kertoa tunteistani heille, hyvistä ja huonoista puolistani, missä olen hyvä ja missä huono, kuinka minua tulisi tukea, minuun suhtautua, jotta Maslowin tarvehierarkia sekä ihmisoikeudet toteutuisivat. Mutta ei, saman kaavan mukaista tylyä, ymmärtämätöntä, ivallista, välinpitämätöntä kohtelua yhä saan kokea, 40 vuoden jälkeen, vaikka olen yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt kertoa SELVÄSANAISESTI tunteistani, elämästäni. - Minulle on myös sanottu; kaikkea ei pidä ottaa kirjaimellisesti! Eli jos minulle sanotaan, että tavataan vaikka kello 13 rautatieaseman b-oven edessä ja minä olen siellä silloin eikä vastapuolta näy, voiko hän tulla minulle sanomaan syyttävään sävyyn ettei sitä aikaa nyt olisi tullut niin täsmällisesti noudattaa eli se oli vain suurinpiirteinen aika. Hän olisi voinut jo ETUKÄTEEN kertoa, ettei välttämättä tavatakaan silloin vaan joskus vähän myöhemmin.