Heinolan kaupunginjohtajan sihteeri Teija Lepinsalo

Hyvä Teija!

Heinolan kaupunginjohtajan sihteeri Teija Lepinsalo on saanut kutsun presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle. Lepinsalo vastasi useista käytännön järjestelyistä presidentti Sauli Niinistön elokuisen Heinolan vierailun aikana (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2014/07/29/tasavallan-presidentti-saapuu-puolisoineen-heinolaan ).
http://www.itahame.fi/Uutiset/2014/11/24/paatoimittajalle-ja-kaupunginjohtajan-sihteerille-kutsu-presidentinlinnaan

Onko se sama sihteeri, joka toimii jo kolmannen kaupunginjohtajan oikeana kätenä (Hannu Komonen, Tita Rinnevaara ja Jussi Teittinen)?

Verkosta poimittu:

Kaupunginjohtajan sihteeri Teija Lepinsalo antaa lehdessä esimerkin kaupunginjohtajan käytöksestä. Hän kertoo tarinan syyskuun alusta, jolloin sihteerille soitettiin ja ilmoitettiin, että hänelle lähetetään Vierumäeltä kassillinen esitteitä ja kaksi pussia tuoretta leipää. Varmistettuaan, että lähetys oli tarkoitettu hänelle, hän otti sen vastaan. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että lähetys oli tarkoitettu Rinnevaaralle. Lepinsalo kertoo kaupunginjohtajan syyttäneen häntä väärinkäytöksestä. ”Että sinä olet syönyt leipäni ja esiintynyt kaupunginjohtajana”, Lepinsalo kertoo ESS:lle.
:D
http://www.talouselama.fi/uutiset/ess kaupunginjohtajan kaytos hammentaa sina olet syonyt leipani/a2155805

Kaupunginjohtajan sihteeri Teija Lepinsalo koki yhteistyön Rinnevaaran kanssa erityisen vaikeana. Kuukauden kuluttua Rinnevaaran tulosta pääluottamusmies totesi, että on kyse työpaikkakiusaamisesta. Lepinsalo jäi lomalle 21.9. alkaen 16.10. saakka.
http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20132515-2-1.PDF

Salla Pyymäen muistio: Kaupunginjohtajan sihteeri Teija Lepinsalo on ollut mukana päiväkirjakoosteen laadinnassa. Lisäksi hän on kirjannut päiväkirjaan myös muita kuin omia kokemuksiaan tapahtumasta. Hän ottanut tilanteeseen kantaa julkisuudessa.
Kooste on ilmeisesti laadittu sillä tarkoituksella, että se toimitetaan tiedoksi va. kaupunginjohtaja Rinnevaaran esimiehelle, kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Päiväkirjakooste on tuolloin ilmeisesti tarkoitettu pysyvän luottamuksellisena ja kaupungin sisäisenä asiana.
http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20132515-2-3.PDF

”Heinolan kaupungin luottokortilla Teija Lepinsalo oli maksanut ruokailun Ketussa ja Kanassa. Ruokailuun osallistuivat 6.2. Teijan ja Tehin nimipäivänä seitsemän ryhmä. Lepinsalon toimivaltaan ei kuulu maksaminen ko. tilaisuuksissa.
Va. kaupunginjohtaja esitti, että kaupunki ei maksa Terhi Kankaanpään järjestämää ruokailua, koska tilaisuus ei ollut työpaikkakokous eikä henkilöstön virkistystiaisuus.
Raili Hilden esitti Juhani Ahosen kannattamana, että kaupunki maksaa kyseisen laskun kaupungin normaaliin tyky-toimintana kuuluvana.
Hilden-Ahosen esitystä, että ruokailu on normaalia tyky-toimintaa ja kaupunki maksaa, kannattivat:
- Ahonen, Hilden, Aven, Varjo)
Kaupungin ei tule maksaa Terhi Kankaanpään ja Teija Lepinsalon sekä ystäviensä ruokailua nimipäivänään Kettu ja Kanassa, kaupunki ei maksa:
- Ulmanen, Rämö
Ei mitään mielipidettä siitä, pitäisikö kaupungin maksaa vai ei edellä mainittua ruokailua, esittivät:
- Järvinen, Rusila, Virtanen
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11378582

117

1863

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nopeaa toimintaa

      Sihteeri on mielestäni käyttäytynyt aika "lojaalisti" esimiestään kohtaan. Vai mitä ajattelette?

    • Lojalisti

      Kumpaa nyt tarkoitat?

      • Ammattietiikka

        Juuri sitä, että esimiehelle pitää olla lojaali, mutta tässä tapauksessa se sääntö taisi unohtua. En haluaisi firmaani sellaista sihteeriä.

      • mul on huva sihteeri
        Ammattietiikka kirjoitti:

        Juuri sitä, että esimiehelle pitää olla lojaali, mutta tässä tapauksessa se sääntö taisi unohtua. En haluaisi firmaani sellaista sihteeriä.

        Vai on rinnevaaralaisilla oikein firma?
        Liikeideana voisi olla kunnallisvalitukset, henkilöstön kiusaaminen.
        Lisäksi veneiden vuokraus ja moottoreiden irroittaminen veneistä.

      • En tarvitse ideaasi
        mul on huva sihteeri kirjoitti:

        Vai on rinnevaaralaisilla oikein firma?
        Liikeideana voisi olla kunnallisvalitukset, henkilöstön kiusaaminen.
        Lisäksi veneiden vuokraus ja moottoreiden irroittaminen veneistä.

        Taitaa sinun firmasi bisnesidea olla tuo mitä kuvailet. Minun mieleeni tuollainen bisnes ei ole tullutkaan. Mutta kukin taaplaa tyylillään.

      • kalliiksi tulloo
        En tarvitse ideaasi kirjoitti:

        Taitaa sinun firmasi bisnesidea olla tuo mitä kuvailet. Minun mieleeni tuollainen bisnes ei ole tullutkaan. Mutta kukin taaplaa tyylillään.

        Ei ou miulla firmoo, mutta hyvin oli oivallettu mahdollisesti tulevan Rinnevaara Oy:n liiketoiminta idea. Sitähän nyö ovatten
        puuhastelleet jo lähes parin vuoden ajan, mutta heikolla menestyksellä, vain Tiitaa on toistaiseks rahoissa kiinne, Sepällä ja Laitisella
        pelkkii tappioit. Mutta tiitaankin jättipotti sulannoo korkeimas oikeuvessa..

    • Heinolan imago

      Kuka vastasi käytännöistä pääministeri Stubbin vierailun aikana, kun pääministerille yritettiin lahjoittaa suksipaketti, josta tämä joutui kieltäytymään eduskunnan määräysten mukaisesti, koska lahjan arvo ylittyi?

      • Aika moka

        Eikö sihteeri yleensä hoida tällaiset asiat?

      • Oppeja lisää

        Mikä on Lepinsalon koulutus ja missä vaiheessa hän on siirtynyt kaupunginjohtajan sihteeriksi? Aikoinaan toistakymmentä vuotta sitten oli hän ainakin jonkinlainen matkailusihteeri tms. Kaupungin toimipiste oli Tähtihovin vuokrapaikalla, ja sitten kirjaston vieressä toisessa kerroksessa homma jatkui. Jäppisen kanssa ei tainnut yhteistyö sujua.

    • Ole tarkka, ota...

      Älä tee, Teija, Linnassa Rinnevaara-mokaa. Seuraamme käytöstäsi lauantaina ja nauhoitamme varmuuden vuoksi lähetyksen.
      Vitsi, vitsi…
      Totta kai tiedät, mistä pöydästä tarjotaan vieraille ja et erehdy. Ja onhan porukassa Itä-Hämeen päätoimittaja, kysy häneltä, jos epäröit.
      Oliko muuten ilmoitettu, että nytkin vastaanotolla ei tarjoilla Linnan boolia?

      Tutustu juhlapaikkaan tässä
      http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/linnan-juhlat-lahestyvat-tutustu-juhlapaikkaan-tassa/1945344

    • susilaumaa

      "Onko se sama sihteeri, joka toimii jo kolmannen kaupunginjohtajan oikeana kätenä (Hannu Komonen, Tita Rinnevaara ja Jussi Teittinen)?"

      Oikea käsi, joka puri kättä, jonka leipää söi?

      Sihteeri, joka ei osaa olla lojaali, ansaitsee potkut. Tälle kuitenkin satelee palkkioita teostaan. Rumaa.

      • ilmaista leipää

        Söikö kaupunginjohtajalle tarkoitetut leivät?

      • Eväät
        ilmaista leipää kirjoitti:

        Söikö kaupunginjohtajalle tarkoitetut leivät?

        Olen ihmetellyt sitä että kuka lähettäisi sihteerille leipää?
        Yleensä "lahjukset" lähetetään kaupunginjohtajalle suoraan ei sihteerille.
        Minnehän entiselle kaupunginjohtajlille lähetetyt "lahjukset" ovat päätyneet?

      • retyebu
        Eväät kirjoitti:

        Olen ihmetellyt sitä että kuka lähettäisi sihteerille leipää?
        Yleensä "lahjukset" lähetetään kaupunginjohtajalle suoraan ei sihteerille.
        Minnehän entiselle kaupunginjohtajlille lähetetyt "lahjukset" ovat päätyneet?

        Ehkä ne lahjat ja näytteet ja lahjukset ovat olleet jotain muuta kuin leipää. Kai kyseinen rouva olisi Heinolan virkanaisten yleistä pyylevää sorttia, jos hän olisi niistä paketeista enemmältikin napsinut leipiä. Joku muu tarvike tai esine ei lihota, mutta saattaa muuten olla kiva palkan lisä.

      • dhehagwnehehwhgwrh
        retyebu kirjoitti:

        Ehkä ne lahjat ja näytteet ja lahjukset ovat olleet jotain muuta kuin leipää. Kai kyseinen rouva olisi Heinolan virkanaisten yleistä pyylevää sorttia, jos hän olisi niistä paketeista enemmältikin napsinut leipiä. Joku muu tarvike tai esine ei lihota, mutta saattaa muuten olla kiva palkan lisä.

        MIeti aikuisten oikeesti, mistä edellä kirjoitit. Lahjuksista ja virkanaisten pyylevyydestä. EIkö tähänkään päivään ole mitään muuta sisältöä, kuin istua internetissä piikittelemässä ja vielä perättömästi ja nimettömästi. Hyvää Joulua sinulle kaikesta huolimatta.

    • Tsemppiä Teija

      Voi hyvänen aika. Ja vielä kerran : voi h y v ä n e n aika.
      Ettekö te nyt muuta keksiny, tai oikeastaan vastaan itse, tämähän se on se tärkein asia, puuttua ja arvostella heti kun joku onnistuu ja saa kiitosta. En tunne henkilökohtaisesti tätä sihteeriä, mutta tämä negatiivinen kirjoittelu menee yli ymmärryksen.
      Eikö nyt voitais olla ylpeitä, että Heinolasta on edustava ihminen itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Toivotaan, että hän voi nauttia aivan mahtavasta tilaisuudesta ja pitää ihanana kokemuksena koko päivää.

      Älä vaan lue tänään näitä masennus viestejä, se on vaan kateellisten panettelua.

      Nauti päivästäsi, ei meistä moni saa koskaan tota mahdollisuutta.

      Ole Prinsessa, tämä yksi päivä :)

      • dsgfadgfadfgad

        Teija, kai heidän oli pakko kutsua sinut, koska sinut oli pantu ottamaan osaa vierailun järjestämiseen. Miten meni? Tuliko syötyä toistenkin leivät? Osaatko olla edes pressalle lojaali, vai puukotatko häntäkin selkään, kuten esimiestäsi? Oliko oikein prinsessamainen, edustava olo?

      • dsh ggrgtrgy

        Sanot, ettet tunne Lepinsaloa, mutta sanot: "Ole prinsessa". Jonkinlainen kuvitelma sinulla siis oli siitä, millaiselta hän näyttäisi juhlapuvussa. Jostain Hildenin tai Jäppisen kokoisesta et olisi tuollaista sanonut. Eli arvatenkin olet yksi näistä kolmesta. Naista tuntematon ei olisi puhunut 'prinsessasta', koska ei olisi tiennyt, onko kyseessä hoikka nuorehko ihminen vai vanha lihava hompsu.

      • terttunen
        dsh ggrgtrgy kirjoitti:

        pitääkö prinsessan olla hoikka? Minun silmin prinsessa -nimityksen saa ihan muilla kriteereillä kuin vaa´alla mitattuna.

    • vesitorni

      Teija ei booliin koske. Omat Lumumbat mukana.

    • voelke

      Sairausloma, kun on pahoittanut mielensä, niinkö? Voi herran jestas sentään? Muistan, kun kerran asioin Heinolan sosiaalitoimessa...siellä huusi (ilmeisesti sos.joht. oli) Saarinen kurkku suorana sihteerilleen (myös Saarinen) ja sihteeri ei tainnut lehteen juttuja viedä. Se huutaja Saarinen sai olla eläkeikään asti tietääkseni, eikä kukaan tainnut kerätä nimiadresseja tai pitää päiväkirjaa!
      Puheiden mukaan oli ihan normaalia käyttäytymistä Saariselta. Sai vaan olla työssään....

    • ohijohtaminen

      Ei meidän täydy Teijaa morkata. Hän tekee tunnollisesti sen, minkä johtaja määrää. Ainona ongelmana on se, että tässä kaupungissa ohijohtamisen kulttuuri, jolloin määräys tulee kaupunginjohtajan sijasta ohijohtajalta. Näin taisi käydä Rinnevaaran tapauksessa.

      • fdsfhgg hsthst

        Sihteerin johtaja on hänen lähin esimiehensä. Kaupunginjohtajan sihteerin tapauksessa se on tietysti kaupunginjohtaja. Jos ei osaa tai halua olla lojaali esimiehelleen, ei silloin oteta tietsikoitaan ja paeta suu mutrulla vesitorniin, vaan silloin on aika luovutta hyväpalkkainen virka jollekin, joka osaa ja haluaa tehdä työn, josta palkka maksetaan.

        En muuten katsoisi Suomen itsenäisyyden muistojuhlaa, mutta sen verran nyt katson, että näen ja nauhoitan nämä Heinolan valopäät.

      • Oikeuden puolesta
        fdsfhgg hsthst kirjoitti:

        Kutsu kuuluisi antaa Tita Rinnevaaralle. Rita joutui kärsimään raskaasti televisiota ja nettiä myöten.

      • Et edes tätä tiennyt
        fdsfhgg hsthst kirjoitti:

        Sihteerin johtaja on hänen lähin esimiehensä. Kaupunginjohtajan sihteerin tapauksessa se on tietysti kaupunginjohtaja. Jos ei osaa tai halua olla lojaali esimiehelleen, ei silloin oteta tietsikoitaan ja paeta suu mutrulla vesitorniin, vaan silloin on aika luovutta hyväpalkkainen virka jollekin, joka osaa ja haluaa tehdä työn, josta palkka maksetaan.

        En muuten katsoisi Suomen itsenäisyyden muistojuhlaa, mutta sen verran nyt katson, että näen ja nauhoitan nämä Heinolan valopäät.

        Ei ole. Kaupunginjohtajan sihteerin esimies on hallinto- ja kehitysjohtaja. Titan aikaan se oli kansliapäällikkö.

    • katselija nojatuolis

      Miksi kaupunginjohtaja ei saanut kutsua linnaan ???

    • oikeusvoittaa

      Kutsu olisi kuulunut heinolasta Sepälle ja Laitiselle.

    • Ymmärsinkö oikein?

      "Eikö nyt voitais olla ylpeitä, että Heinolasta on edustava ihminen itsenäisyyspäivän vastaanotolla."

      Millä tavalla EDUSTAVA ihminen? Kooltako?
      Omana aikana Teija piti kiusaamisena se, että Rinnevaara halusi voileipiä perinteisen pullan sijaan. Ilmeisesti Rinnevaaran pyrkimys terveellisempään ruokavalioon epäonnistui.
      Niin Teittisen aikakautena epäterveellinen pulla palasi kahvikaveriksi ja nyt itsenäisyyspäivän vastaanotolla Heinolasta on "edustava" ihminen.

      • Voipulla

        Missä tätä Teittisen pullaa olet syönyt?

    • Oikee asenne

      Kateellisia ihmisiä näköjään liikkeellä ja sehän ei oo Heinolassa uutta

    • gtreieiytut

      En nyt kuitenkaan viitsinyt tuhlata aikaani tuijottamalla entisen itsenäisyytemme muistojuhlan kättelyjonoa. Jos joku katsoi, ja osaa sanoa, millä kohtaa suunnilleen tämä epälojaali leivänsyöjä, pullanmussuttaja oli (minuutit Ele Areenan videolla), voisin vilkaista. Tällä kertaa hänen ei tarvinnut vohkia toisten paketeista syötäviä, koska juhlissa syömistä oli laitettu häntäkin varten.

      • möhkösepi

        Kyllä se kutsu Linnaan tulee vielä Jarpellekin, malta odottaa, lisää tekoja, ehkä jo ensi vuonna.
        Lepinsalo edusti Heinolaa eilen ihan tyylikkäästi.

      • Edusti tyylikkäästi
        möhkösepi kirjoitti:

        Kyllä se kutsu Linnaan tulee vielä Jarpellekin, malta odottaa, lisää tekoja, ehkä jo ensi vuonna.
        Lepinsalo edusti Heinolaa eilen ihan tyylikkäästi.

        Toiko Lepinsalo edustaessaan siellä jotenkin tyylikkäästi esiin sen, että hän on Heinolasta, sieltä kuuluisasta kaupungista, jossa on ihan kesäteatterikin. Kai kesäteatterin mainoksiakin oli mukana jaettavaksi.

    • Mitä vielä tulossa?

      Voiko näin surkeata toimintaa olla missään muussa kaupungissa kuin Heinolassa? Innostuin katselemaan netistä vanhoja uutisia ym., joihin tämän ketjun otsikkohenkilön nimi liittyi ja jäin ihmettelemään tapahtumia, joista siellä kerrottiin. Ne eivät todellakaan anna hyvää kuvaa kaupungintalon joidenkin henkilöiden ammattitaidosta ja työmoraalista. Toiminnassa ei ainakaan kaupungin asukkaiden etu näytä olevan etusijalla.

      • kyökkisykolooki

        Sana-assosiaatioita: Teija, leivät, kärpäset, vesitorni, nimpparit, Lumumba.

        Terhi: adressi, erottaminen, tyky, nimpparit, Lumumba.

        Saija: kesäteatteri, luottokortti, Kettu ja Kana, Lumumba, Lontoo, pakettiauto, New York, Pietari, Siwa, oppisopimus.

        Raili: nepotismi, narsismi, huutaminen, vanhus, penkki, invalidin lyöminen, Viron lautta, hesalainen, Vierumäen mies.

      • Toinen sykolooki
        kyökkisykolooki kirjoitti:

        Sana-assosiaatioita: Teija, leivät, kärpäset, vesitorni, nimpparit, Lumumba.

        Terhi: adressi, erottaminen, tyky, nimpparit, Lumumba.

        Saija: kesäteatteri, luottokortti, Kettu ja Kana, Lumumba, Lontoo, pakettiauto, New York, Pietari, Siwa, oppisopimus.

        Raili: nepotismi, narsismi, huutaminen, vanhus, penkki, invalidin lyöminen, Viron lautta, hesalainen, Vierumäen mies.

        Hieno koonti. Lisäisin vielä Saijan listaan kenkälaatikkokassa, äidillä pelottelu.
        Täydentäkää muut lisää niin, että saadaan täydellinen lista.

      • Kolmas sykolooki
        Toinen sykolooki kirjoitti:

        Hieno koonti. Lisäisin vielä Saijan listaan kenkälaatikkokassa, äidillä pelottelu.
        Täydentäkää muut lisää niin, että saadaan täydellinen lista.

        Saijan listaan: kengät pöydälle Kettukanassa kun on Brysselistä vieraita, kontrolinauhat roskiin kun ei tiedetä velvotteita, nurkkaretki Turkuun, Kirjamessut, Lambertiin toimisto, suurtyöllistäjä...

      • Heinolan tähti
        Kolmas sykolooki kirjoitti:

        Saijan listaan: kengät pöydälle Kettukanassa kun on Brysselistä vieraita, kontrolinauhat roskiin kun ei tiedetä velvotteita, nurkkaretki Turkuun, Kirjamessut, Lambertiin toimisto, suurtyöllistäjä...

        Onpa Saijalla meriittiä. Varma valinta suurempaankin kaupunkiin kulttuurisihteeriksi.
        Kannattaa hakea.

      • uusi yritys
        Heinolan tähti kirjoitti:

        Onpa Saijalla meriittiä. Varma valinta suurempaankin kaupunkiin kulttuurisihteeriksi.
        Kannattaa hakea.

        Teija: lojaalisuus, sihteeri, leivät, kärpäset, vesitorni, nimpparit, Lumumba, Linna.

        Terhi: adressi, erottaminen, tyky, nimpparit, Lumumba.

        Saija: lapsi, kesäteatteri, luottokortti, Kettu ja Kana, Lumumba, Lontoo, pakettiauto, New York, Pietari, Siwa, oppisopimus, Lambert, laatikkokassa, kontrollinauhat, väliaikatarjoilu, kirjamessut, Turku, äitituupyyhkii.

        Raili: äiti, nepotismi, narsismi, huutaminen, vanhus, penkki, invalidin lyöminen, Viron lautta, hesalainen, Vierumäen mies, sähköpostit, mulle ette voi mitään, entäs ne veneet.

      • Itkuvirsi
        uusi yritys kirjoitti:

        Lisää listaan: teot ei kestä päivänvaloa

      • Keksitty kannattaja

        Rinnevaaralaiset poliitikot tiedetään ja muutama siviilihenkilökin. Yhdestä pioneeristä taisi olla haastattelukin lehdessä. Historia ei kerro yhtään Rinnevaaralaista virkamiestä, vai kykyneekö kukaan nimeämään. Vai tullaanko taas tähän "pysyvät salassa kun joutuvat kärsimään muuten". Luulen että sellaisia kuin Rinnevaaralaisia ei henkilökunnassa ollut, koska kukaan ei koskaan astunut esiin. Näin jälkikäteen ajateltuna täyttä legendaa.

      • En keksi
        Keksitty kannattaja kirjoitti:

        Mistä keksitystä kannattajasta on kysymys? Nyt ei pysty ymmärtämään mitä haluat sanoa ja mihin asiaan liittyen.

      • Keksitty kannattaja
        En keksi kirjoitti:

        Mistä keksitystä kannattajasta on kysymys? Nyt ei pysty ymmärtämään mitä haluat sanoa ja mihin asiaan liittyen.

        Nimeä yksikin virkamies joka kannattaa/ tai kannatti Rinnevaaraa. Sellaista ei ole, eikä ollut. Sitä tarkoitin.

      • Kannattaja
        Keksitty kannattaja kirjoitti:

        Nimeä yksikin virkamies joka kannattaa/ tai kannatti Rinnevaaraa. Sellaista ei ole, eikä ollut. Sitä tarkoitin.

        Ei Rinnevaaran tehtävä ollut ns. viihdyttää kaupungintalon ja kaupungin työntekijöitä. Siellähän on työnjohto ja henkilöstöhallinto palkattuna sitä tehtävää varten. Jäikö työnjohdolta varsinainen tehtävänsä suorittamatta? Kaupunginjohtajan tehtävä on hoitaa kaupungin kehittämistä ja varmistaa kaupungin toiminnan laillisuus ja oikeudenmukaisuus asukkaiden kannalta. Hyvin suuri joukko kaupunkilaisia ilmoitti allekirjoittamassaan adressissa tukevansa kaupunginjohtajaa, mutta tämä mielipide jätettiin huomioimatta. Heinolalaiseen kulttuuriin ei ilmeisesti kuulu kaupunkilaisten kuuleminen ja heidän mielipiteensä selvittäminen. Kaupungin virkamiehet ovat asukkaiden palveluksessa, eivät he voi olla määräämässä kaupunginjohtajasta.
        Eikä virkailijoiden tehtävänä ole kannattaa kaupunginjohtajaa. Heidän tehtävänsä on järjestää palveluita kaupunkilaisille.

      • lisäys edelliseen
        Kannattaja kirjoitti:

        Lisäisin edellä olevaan, että tällä hetkellä nykyisen kaupunginhallituksen murheena näyttää olevan kaupungin virkamiesten hyvinvointi kuin kaupunkilaisten veronmaksukyky. Tähän viittaavat Railin toiminnat. Ensinnäkin Rinnevaaran ajojahti aiheutti kaikkineen kuluineen yli 200000 euron kuprun Heinolan menoihin, mikä Railin mielestä ei ollut suurikaan. Sen jälkeen Raili sai järjestymään palkkiovirat kaikille adressissa mukana olleille. Senkin jälkeen väittää vakavana, että Rinnevaara olisi tullut kalliiksi Heinolalle.
        Jos Raili toimisi avoimesti, kuten luottamusmiehen tulisi tehdä, haluaisin tietää, mihin Raili perustaa väitteensä. Valitettavasti emme saa edellä olevaan tiedusteluun vastausta. Kyllä poliitikolla pitäisi olla jokin vastuu, mitä suustaan päästää. Pitää muistaa, että Rinnevaara ehti saada melkoiset säästöt aikaan, vaikka ehti olla vähän aikaan virassa.
        Me kaupunkilaiset emme halua olla teitä virkamiehiä vastaan, mutta holtiton varojen käyttö ajaa siihen.
        Muistakaa me kaupunkilaiset emme ole teitä varten, vaan päinvastoin.

      • Ei työntekijät
        lisäys edelliseen kirjoitti:

        Muistutan että valtuutetut jotka ovat kuntalaisten valitsemia edustajia, päättivät Rinnevaaran lähdöstä, ei kunnan työntekijät.

      • Kyllä työntekijät
        Ei työntekijät kirjoitti:

        Muistutan että valtuutetut jotka ovat kuntalaisten valitsemia edustajia, päättivät Rinnevaaran lähdöstä, ei kunnan työntekijät.

        Tuskinpa valtuutetut olisivat päättäneet Rinnevaaran lähdöstä ilman eräiden työntekijöiden järjestämää manööveriä. Uusia, heikkoja valtuutettuja vietiin kuin pässiä narussa.

      • sykolookit
        Itkuvirsi kirjoitti:

        Lisää listaan: teot ei kestä päivänvaloa

        Lisätäänkö kaikkien kohdalle vai joidenkin muutamien?

      • Ihmiset ihmisinä
        Keksitty kannattaja kirjoitti:

        Rinnevaaralaiset poliitikot tiedetään ja muutama siviilihenkilökin. Yhdestä pioneeristä taisi olla haastattelukin lehdessä. Historia ei kerro yhtään Rinnevaaralaista virkamiestä, vai kykyneekö kukaan nimeämään. Vai tullaanko taas tähän "pysyvät salassa kun joutuvat kärsimään muuten". Luulen että sellaisia kuin Rinnevaaralaisia ei henkilökunnassa ollut, koska kukaan ei koskaan astunut esiin. Näin jälkikäteen ajateltuna täyttä legendaa.

        Tarkoitatko, että kaupungintalon kaikki virkamiehet ovat hildeniläisiä? Vai onko oikea muoto hildenistejä? Hui kauhistus!
        Eikö heidän pitäisi olla ihan puolueettomia ja pakertaa kaikessa rauhassa töitänsä.

      • Ihmiset ihmisinä
        Ihmiset ihmisinä kirjoitti:

        Tämä kysymys siis Herra keksitty kannattajalle.

      • wejrjeht erty
        Ihmiset ihmisinä kirjoitti:

        Tarkoitatko, että kaupungintalon kaikki virkamiehet ovat hildeniläisiä? Vai onko oikea muoto hildenistejä? Hui kauhistus!
        Eikö heidän pitäisi olla ihan puolueettomia ja pakertaa kaikessa rauhassa töitänsä.

        Sitoutumattomina läpi päässeiden pitäisi olla puolueettomia, mutta muut valitettavasti pokkuroivat vain puolueensa johtajia, eivät äänestäjiään. Heinolassa tilanne on vielä pahempi, koska suurin osa valtuutetuista, puolueesta riippumatta, tottelee yhtä henkilöä. Tämä ei ole kansanvaltaa, ei demokratiaa, vaan diktatuuri.

      • Eikökökö
        Kyllä työntekijät kirjoitti:

        Tuskinpa valtuutetut olisivat päättäneet Rinnevaaran lähdöstä ilman eräiden työntekijöiden järjestämää manööveriä. Uusia, heikkoja valtuutettuja vietiin kuin pässiä narussa.

        Kuka ne uudet ja heikot valtuutetut sinne äänesti?

      • "stasi"
        Ihmiset ihmisinä kirjoitti:

        Tarkoitatko, että kaupungintalon kaikki virkamiehet ovat hildeniläisiä? Vai onko oikea muoto hildenistejä? Hui kauhistus!
        Eikö heidän pitäisi olla ihan puolueettomia ja pakertaa kaikessa rauhassa töitänsä.

        Eivät varmasti kaikki virkamiehet ole hildenistejä, mutta tällaisena lama-aika jokainen pitää kiinni työpaikastaan. Varomattomat lausunnot tietää varmasti potkuja. Varsinkin tänä päivänä on oltava varovainen puheissaan, koska kolmaskerros miehitetty uskollisilla Hildenin kannattajilla( palkkioviran omaavilla).
        Taitaa olla kaupungintalolla sama tunnelma kuin aikanaan Itä-Saksassa, stasi valvoo.

      • dfhgd h gsre
        "stasi" kirjoitti:

        Tämä oli hyvä huomio. Ehkä ei tosiaan tarvita sen kummempia uhkailuja kuin työpaikan menettämisen uhka. Tosin paras toimenpide tällaisessa tilanteessa olisi enemmistön liitoutua, ja avoimesti vaatia uhkailijoiden viraltapanoa. Kaupunkilaiset kyllä valitsisivat sen oikean puolen siinä riidassa. Kukaan ei halua Heinolaan diktatuuria, paitsi diktaattori itse ja hänen kaltaisensa.

        Minusta Hilden pitäisi ehdottomasti erottaa tehtävistään ja laittaa viettämään eläkepäiviä. Jos hän pitää tätä 'kunniansa' loukkauksena, tehköön vaan tutkimuspyynnös. Mielelläni setvisin hänen asioitaan, ja teksin sen niin julkisesti kuin mahdollisesta. Hän on tullut Heinolalle liian kalliiksi. Hänen on aika lähteä.

    • Kutsu Linnaan

      http://areena.yle.fi/tv/2525769
      Kohdassa 27 min.
      Jari Niemisen puolisoineen takana kaksi naista: toinen pitkä ja hoikka "edustava" nainen, vihreä olkaimeton mekko, ja toinen "edustava" nainen, lyhyt ja pullea, viinipunainen mekko.
      Kumpi on se entinen Vesitornin vanki?

      Viimeksi, kun kaupunginjohtaja Komonen oli kutsuttu Linnaan, se oli Itä-Hämeen kuuma uutinen. Oli valokuvia, haastatteluja jne. Nyt asia pysyy jotenkin varjossa, vain lyhyt muistutus lehdessä.

      "Edustava"? Ei Linnaan kutsuta sen takia, että ihminen on edustava.

    • Oikea Teija

      Erään Teija Lepinsalon Heinola) FB:n kaveria on Saija Jäppinen, Kaisa Koivunoro, Ossi Arvela, Niina Varjo, Mika Yli-Kaakinen (Oho!!!), Sinikka Malin, Heimo Riutta, Dimitri Tarzalainen, Terhi Kankaanpää, Raili Hilden, Ville-Matti Kuusela, Pirjo Hepo-oja.
      Niin ystäväpiirin perusteella löytyy oikea Teija Lepinsalo.

      • Kuka osaa selittää

        No mutta nämähän kaikki ovat Rinnevaaran perushätyyttäjäporukkaa! Kuinkas sattuikaan!

    • Sinkkuko?

      Eipä totisesti, ei totisesti ole yllätys tuo "ystäväpiiri". Kaikki samaa revohkaa sanmantyylisine "ansioineen", Miten noin kaunis ja edustava leidi kuitenkin oli linnan juhlissa ilman seuralaista, vai miten se meni? Hömppähemppa, ja Taistokin, olisi kiljuen menneet mukaan, boolille.

      • möhkösepi

        Kyllä mie oisin ollut paras kavaljeerinsa teijalle, onhan mulla tota mahaa haaaaaaaaa

    • Yhteistyö sujuu

      "Mikä on Lepinsalon koulutus ja missä vaiheessa hän on siirtynyt kaupunginjohtajan sihteeriksi? Aikoinaan toistakymmentä vuotta sitten oli hän ainakin jonkinlainen matkailusihteeri tms. Kaupungin toimipiste oli Tähtihovin vuokrapaikalla, ja sitten kirjaston vieressä toisessa kerroksessa homma jatkui. Jäppisen kanssa ei tainnut yhteistyö sujua.".

      Lepinsalo valittiin kaupunginjohtajan sihteerin virkaan sen jälkeen, kun Hannu Komosen sihteeristä (Johanna Lahtinen) tuli helluntaiseurakunnan nuorisopastori.
      Ja Jäppisen kanssa yhteistyö ilmeisesti sujuu (Facebook-kavereita)

    • Vuorovaikutus
      • Ei sossu eikä possu

        Elikkä semmoinen lahkolaisuus tekee hyväksi ihmiseksi? Onko Teija opissa hellariksi sihteerinä? Tulee sitten hyviä lehtijuttuja ja pääkirjoituksia Niemen tukemana. Vaikka eduskuntaan voi päästä kun on tarpeeksi ansioitunut ja kunnollinen, eikä sitten kukaan kiusaa.

    • Runsauden sarvi

      Jos Mäkelässä on ainesta elinkeinojohtajaksi, niin Lepinsalossa on ainesta kanslian päälliköksi. Ainakin olisi edustava tulosaluejohtaja.

    • takuutyöpaikka njet

      Eikö ne vaadi edes jonkinlaista rehellisyyttä helluntailaisissa?

      Meinaan, jos heitin pitää öylätit ja viinit piilottaa ennen ehtoollista, varmuuden estämisen välttämiseksi, niin kannattais pikkasen vilkaista sitä "ansioluetteloakin".

      No, Herra ja Rouva armahtaa pelkääväisiänsä, heh...

    • edusti tyylikkäästi

      "Lepinsalo edusti Heinolaa eilen ihan tyylikkäästi."
      Jahaa, Heinolan edustustehtäviä hoitaa nyt kaupunginjohtajan sihteeri.

      Teittinen ei johda. Teittinen ei enää edusta hallintoa Heinolassa tai Heinolan ulkopuolella.
      Mitä yleensä Teittinen tekee kaupungintalossa? Mihin Teittistä tarvitaan?
      Lähtisi viisasti takaisin Mäntyharjuun, kun kunnanjohtajan paikka ei vielä ole varattu, Teittinen poloinen.

    • Lystin maksaja

      Loppuivatko jo tähän ketjuun liittyvät asiat? Vielä on kuitenkin kuulematta se kamala asia, jonka Rinnevaara teki ja jota kukaan asian tietävä ei voi kertoa, kun se oli niin kamala. Tiedettäisiin sitten me muutkin, että kannattiko verorahoja hassata tähän irtisanomisprojektiin.

      • minä myös

        Minäkin haluan tietää. Olen monta kertaa asiaa udellut. mutta vastausta ei ole tullut.
        Mutta jospa nyt tulisi. Odotan kieli pitkällä.

      • dfdfgjsfhsfgj
        minä myös kirjoitti:

        Minäkin haluan tietää. Olen monta kertaa asiaa udellut. mutta vastausta ei ole tullut.
        Mutta jospa nyt tulisi. Odotan kieli pitkällä.

        Minäkin haluaisin tietää. Voisiko Rinnevaara itse kertoa meille? Vai pidettiinkö se salaisuutena häneltä itseltäänkin? Miksi? Pelättiinkö, että kaupunginjohtaja olisi pahastunut? Hänen tunteidensa säästäminen ei muuten tuntunut olevan tärkeyslistalla lainkaan.

      • iiotyyhg
        dfdfgjsfhsfgj kirjoitti:

        Minäkin haluaisin tietää. Voisiko Rinnevaara itse kertoa meille? Vai pidettiinkö se salaisuutena häneltä itseltäänkin? Miksi? Pelättiinkö, että kaupunginjohtaja olisi pahastunut? Hänen tunteidensa säästäminen ei muuten tuntunut olevan tärkeyslistalla lainkaan.

        Nimimerki tietävä
        9.1.2014 15:02

        "Valitettavasti hän ei osannut tehdä työtään. Siihen en sen suuremmin enää palaa mutta näin se vaan oli. Mitä suurimmassa määrin.
        Kerron myös, että on täysin väärin syyttää Raili Hildeniä "masinoimisesta" Rinnevaara-asiassa. Tiedän, että jotkut valtuutetut saivat jo syyskuun alussa 2012 monia hätääntyneitä yhteydenottoja tavallisilta kaupungin työntekijöiltä Rinnevaaran toimintaa koskien. Tilanteet olivat pahoja, paljon pahempia kuin on voitu julkisuudessa kertoa."

        Tässä se on se koko karmeus. VALTUUTETUT JA KAUPUNGINHALLITUS SOTKEENTUVAT KAUPUNGIN SISÄISIIN KÄRHÄMÖINTEIHIN. Henkilökemiat ja riidat kaupungintalolla ovat puhtaasti organisaation sisäisiä asioita, ne eivät kuulu valtuutetuille eivätkä ne ole poliittisia kysymyksiä. Ajatellaan asiaa toisaalta, vaikka valtion tasolla. Jos jollain on omasta mielestään paska pomo vaikka esim. ympäristöministeriössä, sitä asiaa ei käsitellä eduskunnassa eikä hallituksessa. Pahoin pitää mokata, ennenkuin kansliapäällikkö saa kenkää. Tämä näyttää olevat kovin vaikea asia pikkukaupungin poliitikoille.

        Miten Rinnevaara ei osannut tehdä työtään?

        "Tilanteet olivat pahoja, paljon pahempia kuin on voitu julkisuudessa kertoa." Käsittelikö Hovioikeus näitä karmeita tilanteita ja mitä ne pahat tilanteet olivat?

        Me haluamme tietää miksi Tita Rinnevaara erotettiin.

      • Kiusa
        iiotyyhg kirjoitti:

        Nämä tavalliset työntekijät Heinolasta taisivat olla pyhäjärveläisiä poliitikkoja.

        Sähköpostiviestit ovat vielä tallella.

    • aihetta tutkia

      Taitaa Teijakin tietää, miksi hänet vaadittiin allekirjoittamaan adressi. Hänet pitäisi saada oikeuden eteen kertomaan tietonsa. Ei hän varmaankaan niin kova ole, että valan tehneenä valehtelisi.
      Täytyisi saada ulkopuolinen poliisi tutkimaan asiaa. Paikalliset poliisit eivät varmasti sitä tee. Näinhän kävi Pyhäjärvellä.

    • ihailen

      Jokatapauksessa upean näköinen nainen

    • Human Rights

      Juu, ei Rinnevaaran Tiittaa upeampaa olekkaan! Sekö siinä oli syynä että kateelliset rupukat alkoivat jahdata Tiittaa pois?

      Jotain sellaista venäläismallista kateutta on jo pitkään uumoiltu olevan koko Tiittaan kohdistuvan ajojahdin takana. Hovioikeus sen nyt tavallaan myönsi että jotain tämänkaltaista sen on täytynyt olla.

      Voi Tiitta parkaa! Voi näitä hänen vainoojiaan! Pitäisiköhän asiasta valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen? Saataisiin ennakkotapaus..

    • Kaikki tuki Titalle!

      EU-tuomioistuimeen on Suomen ihmisoikeusrikkomuksista valitettu ennenkin, nyt olisi taas ihan ehdottomasti valitettava Tita Rinnevaaran kaltoinkohtalusta!

      Vastuuseen nämä jahtaajat ja epäasiallisesti käyttäytyneet reptiilit on saatava! Ei tämmöistä enää nyky-Suomessa voi suvaita, ei kertakaikkiaan.

    • valmis allekirj.

      Kyllä minäkin valituksen allekirjoitan, jos joku alkaa organisoida sellaista. Oli se niin räikeää ajojahtia, johon meidän kaupunkilaisten olisi jotenkin puututtava. Edellinen valtuusto valitsi Titan yksimielisesti kaupunginjohtajaksi, niin eikö yksi järjestänyt sellaisen ajojahdin, että valtuusto meni polvilleen. Jotenkin ymmärrän tilanteen, jos Tita olisi saanut hoitaa virkaansa edes pari vuotta ja sen jälkeen olisi todettu kykenemättömäksi hoitaa virkaansa ja sen jälkeen alettu ajojahtiin.
      Aikaisemmatkin kaupunginjohtajat ovat saaneet rauhassa tehdä työtään, vaikka on sanomista heidänkin työtaidosta.

    • Se on demokratiaa

      Kaupunkilaiset yrittivät puuttua Rinnevaaran ajojahtiin, mutta kun valta on hallituksella (hallituksen pj:lla), niin ei mahda mitään. Se on demokratiaa, että vääriä ja huonojakin päätöksiä menee läpi, kun sen takana on enemmistö :(((

      • Oikeaa demokratiaa

        Vaitettavasti demokraattistakin päätöksentekoa pitää jotenkin kontrolloida, sillä sekään ei ole erehtymätöntä. Siis demokraatisten elinten tekemiä päätöksiä pitää arvioida. Historiassa on paljon esimerkkejä siitä, että demokraattisesti tehdyt päätökset ovat olleet kaikkea muuta kuin oikeita, jopa suorastaan katastrofaalista tuhoa aiheuttaneita. Siksi esim. Heinolan demokraattisesti valittujen luottamushenkilöiden pitäisi nöyränä ja korva tarkkana kuunnella kaupunkilaisten palautteita heidän toiminnastaan ja mahdollisesti muuttaa toimintaansa.
        Siis järjestäkää mahdollisuuksia kaupunkilaisille rakentavaan palautteenantoon.

    • Veroja +50t per a

      Arvon palstalaiset tiedättekin, Heinola on vanhoellinen menneisiin teollisiin menestyksiin urautunut punainen kaupunki, ettei näe omaa statustaan nykymailmassa. Tätä keskustelua luettuani muidostuu kuva kaupungintalosta joka on kuin kanatarha omine nokkimis sääntöineen. Maailma omine pikkukuppikuntineen ja tapoineen sekö suvaitsevuusasenteineen. Ihanaa ja turvallista jäsenilleen. Ai niin, oli puhe sihteeristä. Pomon luottohenkilöstä.
      Yrittäjänä en hyväksyisi moista käytöstä ihmiseltä jonka työpanoksen maksan. Saati palkan tekemättömästä, palkanmaksajaa hyödyttämättämästä työstä; pekkas päivät, lomaltapaluurahat, sairaslomat ja muut yrittäjälle kuulumattomat, ay liikkeiden, työllistämistä ehkäisevät toimet.
      Hyvä Teija, jaksamista valitsemillasi suksilla

      • Duuduuduunari

        Mene nyt hyvä suuri yrittäjä nukkumaan. Ennen kyllä sanottiin että porvari nukkuu huonosti. Rinnevaara oli ja meni ja ota sinä yrittäjä hermo lääkettä tai juttele Titan kanssa, jos se helpottaisi. Onneksi saimme uuden eteenpäin menevän kaupunginjohtajan. Milloin muuten Rinnevaara muistelu kerho kokoontuu taas? Muistakaa ampua haulikolla omaan jalkaan.

      • Todellinen duunari
        Duuduuduunari kirjoitti:

        Edustat kirjoituksillasi huonosti duunareita. Emme ajattele sinun tavallasi Heinolan asioista. Nimittelet vain muita kaupunkilaisia.

      • Jahhajjssjshsh
        Todellinen duunari kirjoitti:

        Edustat kirjoituksillasi huonosti duunareita. Emme ajattele sinun tavallasi Heinolan asioista. Nimittelet vain muita kaupunkilaisia.

        Missä tekstissä nimitellään muita kaupunkilaisia? Kerro?

      • enemmän tietoja
        Duuduuduunari kirjoitti:

        Mene nyt hyvä suuri yrittäjä nukkumaan. Ennen kyllä sanottiin että porvari nukkuu huonosti. Rinnevaara oli ja meni ja ota sinä yrittäjä hermo lääkettä tai juttele Titan kanssa, jos se helpottaisi. Onneksi saimme uuden eteenpäin menevän kaupunginjohtajan. Milloin muuten Rinnevaara muistelu kerho kokoontuu taas? Muistakaa ampua haulikolla omaan jalkaan.

        Olisitko ystävällinen kertoisitko meillekin, mitä eteenpäin menevää toimintaa nykyinen kaupunginjohtaja on saanut aikaan?
        Minulla ei ole muuta tiedossa kuin se, että hän yritti nostaa kaupungilta vuokrattuja rantatonttien vuokrat nykyajan tasoon. Mutta miten kävi, Raili torppasi ja siihen sekin näyttö jäi. Se, että osaa seurustella virkamiesten kanssa, ei riitä minulle tavalliselle veronmaksajalle eteenpäin menon näytöksi, kun koko ajan perustetaan turhakevirkoja kaupungin menojen kasvattamiseksi.
        Sen sijaan Titan eduksi on veronmaksajan kannalta pantava ne merkittävät säästöt, jotka hän ehti saada aikaan sinä lyhyenä aikana, jona ehti olla kaupunginjohtajana, vaikka sihteeri asusteli vesitornissa.

    • uuuuuuuuuuuuuuuuuuuu

      Te olette tyypit oikeasti menettäneet järkenne! Vouhkaatte täällä ihmisistä ja pidätte omia käräjiä! Samalla nostatte jalustalle yhden täysin epäonnistuneen kj-pyrkyrin.
      Hoidon tarpessa koko porukka!

    • VASTAUSTA ODOTET.

      Voisitko vähän selvittää, millä tavalla mainitsemasi kj-pyrkyri täysin epäonnistui?
      Sitä seikkaa olemme täällä yrittäneet saada selville, mutta vastausta emme ole saaneet, jospa sinä selvität seikkaperäisesti, niin olisimme hyvin tyytyväisiä.
      Varmasti kirjoittelu tällä palstalla vähenisivät, jos saisimme tiedossasi olevat perustelut yleiseen tietoon.
      Nyt me tavalliset veronmaksajat vain tiedämme, että mainitsemasi kj-pyrkyri ehti lyhyellä virkakaudellaan saada aikaan huomattavat säästöt kaupungin menoissa.
      Jos vertaamme niitä kaupungin viime kahden vuoden ajan turhiin menoeriin, niin kaipaus kj-pyrkyriin on vain voimistunut, en voi sille mitään.
      Mutta jos tiedät muutakin, niin tuo se tällä palstalla esille.
      MUUTEN EI TÄMÄ KIRJOITTELU LOPU.

      • uuuuuuuuuuuuuuuuuuuu

        Jumankekka ne vastaukset on annettu sata kertaa mutta eihän ne teidän paksuihin kalloihin mene! Yks höyrypää Laitinen lietsoo puppupuheilla lisää höyryä koneisiin ja teidän vouhkaamisenne vaan kiihtyy. Puppu synnyttää puppua ja hölmöt pitää sitä totena. Työntäkää päänne hetkeksi virtaan niin jäähtyy toi tolkuton vouhka!

    • Onko vai eikö

      Sitä mää vaan suureesti ihmettelen, että tää kehuttu exkj ei ole palkattu mihinkään paikkaan. Vai onko se jossain töissä?

      • Totta on

        Että noita rinnevaaralaisia, ( viktuuuuuria, pulmanen, hansu, seppä ja sepän sälli alias laivuri, pennaset, rusila, tähkänen, mole, vikmanni, töpselimies)
        harmittaa, kun tiitaa ei ole enää häsläämässä meidän heinolalaisten asioita. Heinolassa kaikki aika lailla hyvin nyt!
        Menestystä kaikille vuodelle 2015 !!

      • Ethän minua unhoita
        Totta on kirjoitti:

        Että noita rinnevaaralaisia, ( viktuuuuuria, pulmanen, hansu, seppä ja sepän sälli alias laivuri, pennaset, rusila, tähkänen, mole, vikmanni, töpselimies)
        harmittaa, kun tiitaa ei ole enää häsläämässä meidän heinolalaisten asioita. Heinolassa kaikki aika lailla hyvin nyt!
        Menestystä kaikille vuodelle 2015 !!

        .... Älä nyt taas unhoita minua.

        Muuten miksi kirjoitat "...kaikki aika lailla hyvin"
        Mistä epävarmuus, eikö kaikki olekaan hyvin tai jopa erinomaisesti.

        Aannetaan nyt vaan uuden kj. näyttä oma osaaminen, ei sitä täällä tarvitse pönkittää.

      • Terveisiä..

        Ota selvää pyhäjärven asioista niin tiedät mitä Rinnavaaralle on tapahtunut.
        Asiat ovat sekaisin vaikka Rinnevaara ei ole ollut töissä. Tuomiotakin on tullut ja hallintosääntö rikotaan.

        Nyt on selvinnyt miksi Rinnevaarasta alettiin pitämään päiväkirjaa ennen kuin hän aloitti työt Heinolassa. Syynä oli pyhäjärveläisten poliitikkojen kostoisku. (Sairasta miestä painostetiin puhelimitse ja sähköpostilla, myös osa poliitikoista saivat viestin, jotka vastasivat saivat katkeran saarnan.)

        Rinnevaara huomasi että pyhäjärven kaupungin rahoja käytetään omiin bisneksiin.
        Nyt on löytynyt lisää epäilyttäviä omien etujen ajamisia. Esimerkiksi homeisen jääkiekkohallin myyminen väkisin kaupungille. Samalla poliitikolla on iso merkitys hallin yhtiön toimintaan. Samoin on selvinnyt avustusten järjestöille ilman että on jäävännyt itsensä. Ja jos on ihan selvästi jäävi niin kolleegaa äänestää puolesta.

        Epäilen että Heinolaisilla poliitikoilla tuli pupu pöksyyn kun Rinnevaara alkoi tutkia kaupungin taloutta. Rinnevaaran tulilinjalle päätyi kesäteatteri, mutta epäilen että muutakin löytyy.

    • epävarm. ilmassa?

      Hyvä totta on!
      Alatko sinäkin epäillä kaupungin nykymenoa, kun toteat, että Heinolassa kaikki AIKA LAILLA hyvin? Saapa nähdä, menetätkö täysin uskosi Heinolan menoon, kun nykyinen hallitus saa puuhasteltua vielä kaksi vuotta.

      • Näin kävi että,

        Rinnevaaralaiset kömpivät koloistaan kirjoittamaan höpöjään, tää oli koepallo noille poliitiikan höppänöille.

      • Terveisiä..
        Näin kävi että, kirjoitti:

        Rinnevaaralaiset kömpivät koloistaan kirjoittamaan höpöjään, tää oli koepallo noille poliitiikan höppänöille.

        En ole Rinnevaaralainen, vaan verojen nettomaksaja.

        En halua että maksamistani veroista kustannetaan poliitikon lapsen jääkiekkoharrastus tai poliitikon tanssikurssit.

    • Jarmo Laitinen

      Rinnevaara löysi lyhyen kautensa ensimetreillä jo niin paljon epäkohtia ja epäselvyyksiä jotta hänet haluttiin heti pois ennenkuin asiat olisivat lopulta selvinneet ja selvitetty. Kukaan ei vaan osannut varmaan arvata jotta se ratas minkä Rinnevaara laittoi liikkeelle ei pysähtynytkään hänen erottamiseen, vaan jatkuu luultavasti kunnen asiat selviää kaikin puolin. Tämä muutamaien valtuutettujen ohjeistus ja opastus paimentaminen ei tätä kehitystä onneksi pysäytä enään. Ei ole myöskään mitään perustetta miksi asioita ei selvitettäisi. Se ei riitä jotta muutamat näitä paimenkirjeitä rustailevat vakuuttaa kaiken olevan hyvin ja kunnossa, pitäisi olla jotain dokumennttiakin jotta näin olisi. Sana ei enään riitä vakuudeksi, ei senjälkeen kun on ilmennyt kaikenmaailman omituista toimintaa (laatikkokassoja) ym ym ym. Näin minä tämän asian näen.
      Yleensäkkin esim kh;n tulisi vetää johtopäätökset kaupugin kaupunkilaisten edunvalvojana, sekä muistaa jotta pienempienkin asioiden ja omilaatuisuuksien takia on eronneet ministerit ja hallitukset.

      • ojvimycmuygmmutfutfu

        Rinnevaara sai paljon aikaan lyhyessä ajassa, se on totta. Henkilöstön sekaisin ja sairauslomalle ja jätti itse hommansa hoitamatta. Ei osannut mitään vaan sotki kaiken ärsytyksissään. Luojan kiitos se on ohi.

      • Alainen
        ojvimycmuygmmutfutfu kirjoitti:

        Siinä menee oma mieli sekaisin kun poliitikko käskee alaisen pitämään esimiehestään päiväkirjaa.

      • Perikunta

        Epäilen että Heinolaisilla poliitikoilla ei ole kanttia lähetää Rinnevaaralla sähköposti viestejänsä pyhäjärveläisiltä. Tai edes julkistaa niitä.

      • lj k h hng bhfxhngcj
        Alainen kirjoitti:

        Siinä menee oma mieli sekaisin kun poliitikko käskee alaisen pitämään esimiehestään päiväkirjaa.

        Järjetöntä löpinää! Kenenkään ei tarvii sietää kiusaamista ja törkeilyä mitä Tiiiiiitta harrasti. Pitäkää jo suunne kiinni kun ette mistään mitään tiedä.

      • Neuroni
        lj k h hng bhfxhngcj kirjoitti:

        Järjetöntä löpinää! Kenenkään ei tarvii sietää kiusaamista ja törkeilyä mitä Tiiiiiitta harrasti. Pitäkää jo suunne kiinni kun ette mistään mitään tiedä.

        Juu, ei tarvi.
        On se niin kamalaa kun esimies käskee tehdä töitä.

      • öööööööööööööööööööö
        Neuroni kirjoitti:

        Juu, ei tarvi.
        On se niin kamalaa kun esimies käskee tehdä töitä.

        Aijaa, onko sun milestä siis oikein olla törkeä toista kohtaan jos sattuu olemaan esimies? Herää pahvi, maailma on muuttunut sota-ajoista! Työntekijän ei tarvitse sietää kaikenlaista sontaa.

      • öhhöh
        öööööööööööööööööööö kirjoitti:

        Aijaa, onko sun milestä siis oikein olla törkeä toista kohtaan jos sattuu olemaan esimies? Herää pahvi, maailma on muuttunut sota-ajoista! Työntekijän ei tarvitse sietää kaikenlaista sontaa.

        Aijaa, onko sun mielestä siis oikein olla törkeä toista kohtaan jos sattuu olemaan valtuutettu tai sihteeri? Herää pahvi, maailma on muuttunut sota-ajoista! Ihmisen ei tarvitse sietää kaikenlaista sontaa.

    • epäs. esille

      Onpa hyvä, että meillä on Jarmo, joka uskaltaa panna kunniansa alttiiksi ja on aloittanut selvittämään Heinolan poliitikkojen touhuja. Taitaa täältä Heinolastakin löytyä samanlaisia epäselvyyksiä kuin Pyhäjärveltä. (lue terveiset Pyhäjärveltä)
      Taidamme joutua Jarmolle suureen kiitollisuuden velkaan, kun asiat selviävät.
      Ainakin varma valtuustopaikka on tiedossa.

      • ljvljvkjvkyvkyvkyvky

        Ei pääse Laitinen valtuustoon. Yksikään ryhmä ei tollasta itsemurhaa tule tekemään.Ukko on pelkkä tietämättömien jumala puhuessaan ihan niinkuin tietäisi.

      • leipää
        ljvljvkjvkyvkyvkyvky kirjoitti:

        Ei pääse Laitinen valtuustoon. Yksikään ryhmä ei tollasta itsemurhaa tule tekemään.Ukko on pelkkä tietämättömien jumala puhuessaan ihan niinkuin tietäisi.

        Onko Teijalla vielä kaupungin johtajalle lähetettyjä leipiä pakastimessa syömättä? Ovat pian retroa.

      • Höpönassujen väite

        Että laivuri laittaa kunniansa alttiiksi tehdessään kiusantekovalituksiaan ja herjauskirjoituksiaan kunniallisista virka- ja luottamushenkilöistä.
        Kaikilla ei ole enää kunniaa tai ainakaan sitä ei voi menettää, kun sitä ei ole ollutkaan, 2011 käräjien jälkeen.

      • sflgjbasdjgf.kasbdgj
        leipää kirjoitti:

        Onko Teijalla vielä kaupungin johtajalle lähetettyjä leipiä pakastimessa syömättä? Ovat pian retroa.

        Voi lapsellisuuden huippu! Järjen taso näkyy ja se ei ole korkea.

      • tytytyt mcvmcm
        Höpönassujen väite kirjoitti:

        Että laivuri laittaa kunniansa alttiiksi tehdessään kiusantekovalituksiaan ja herjauskirjoituksiaan kunniallisista virka- ja luottamushenkilöistä.
        Kaikilla ei ole enää kunniaa tai ainakaan sitä ei voi menettää, kun sitä ei ole ollutkaan, 2011 käräjien jälkeen.

        ***Ovatko ihmiset sitten liian herkkänahkaisia? - "Kunniaton kunniaansa oikeudessa etsii". Voisin melkein väittää, että kun henkilö tuntee kunniaansa loukatun kovan arvostelun jälkeen on todennäköisesti arvostelu osunut suoraan maaliinsa. Ei savua ilman tulta.***
        Lähde: http://oikeusjakohtuus.blogspot.fi/

        Keitä ovat Heinolan kunnialliset virka- ja luottamushenkilöt?

        Minua hämmästyttää kovin näiden kunniallisten heinolalaisten pyrkimys nolata jo rangaistuksensa kärsinyttä henkilöä vanhoista rikoksista. Pilkka osuu omaan nilkkaan.

        Miksi rikoksesta tuomittu ja rikoksensa sovittanut henkilö on jotenkin huonompi kuin muut? Muutama esimerkki kansanedustajista.

        Halla-aho on europarlamentissa. Kimmo Sasi ja Maria Guzenina-Richardson ovat tuomittu vakavista liikennerikkomuksista ja ensinmainuttu jopa kuolemantuottamuksesta. Hakkarainen kävi 80- luvulla Suomussalmen kirkolla hopea- ja viinikeikalla. AVI-pomo Häkämies on tuomittu pahoinpitelystä. Harri Jaskarilla on kontollaan laiton uhkaus. Kaikkosella on tuomio luottamusaseman väärinkäytöstä. Eero Lehti unohteli parikymmentävuotta sitten ennakkoja ja sosiaaliturvamaksuja. Silvia Modig on kunnostautunut rattijuopumuksella ja liikenteen vaarantamisella. Pertti Oinonen on kärynnyt ratista ja sählännyt aseiden kanssa. Sirpa Pietikäiselläkin on törkeä rattijuopumus harteillaan. Lisää...
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista

        Tätä taustaa vasten on vaikeaa kuvitella, että yksi rikoksensa sovittanut heinolalainen voisi olla jotenkin suuri uhka kaupungin kehittämiselle.

      • puhdistusta tarv.
        ljvljvkjvkyvkyvkyvky kirjoitti:

        Ei pääse Laitinen valtuustoon. Yksikään ryhmä ei tollasta itsemurhaa tule tekemään.Ukko on pelkkä tietämättömien jumala puhuessaan ihan niinkuin tietäisi.

        Jospa Laitinen ja Seppä muodostavat yhdessä oman ryhmänsä, jolloin he eivät ole riippuvaisia muista ryhmistä, niin silloin he menevät heittämällä valtuustoon. Tällä hetkellä kaupunkilaisilla on oikeaa tietoa, millaista peliä pelaa Heinolassa hyväveliverkosto tähtenään Hilden, kiitos siitä kuuluu Heinola24 sivuille.

      • hohhoijaaaaaaaaaaa
        puhdistusta tarv. kirjoitti:

        Jospa Laitinen ja Seppä muodostavat yhdessä oman ryhmänsä, jolloin he eivät ole riippuvaisia muista ryhmistä, niin silloin he menevät heittämällä valtuustoon. Tällä hetkellä kaupunkilaisilla on oikeaa tietoa, millaista peliä pelaa Heinolassa hyväveliverkosto tähtenään Hilden, kiitos siitä kuuluu Heinola24 sivuille.

        Eipä taida siltikään onnistua.
        "Oikeaa tietoa". Millä pystyt tuollaisen toteamuksen tekemään? Mielipiteitä ja kaunoja ei pitäisi erehtyä kutsumaan "tiedoksi".

        Olet sinäkin valitettavasti Laitisen ja Sepän kaunapropagandan uhri.

      • tiedon puute
        hohhoijaaaaaaaaaaa kirjoitti:

        Eipä taida siltikään onnistua.
        "Oikeaa tietoa". Millä pystyt tuollaisen toteamuksen tekemään? Mielipiteitä ja kaunoja ei pitäisi erehtyä kutsumaan "tiedoksi".

        Olet sinäkin valitettavasti Laitisen ja Sepän kaunapropagandan uhri.

        Valitettavasti me tavalliset veronmaksajat saamme hallinnostamme vain sitä tietoa, jota täällä esitetään. Etpähän ole koko kahden vuoden aikana yrittänyt kumota niitä tietoja, joita täällä esitetään. Monesti on pyydetty näiden tietojen kumoamista Railin taholta, mutta kertaakaan ei ole saatu asiallista vastausta, kaikenlaisia möläytyksiä on saatu vastaukseksi. Ja koska kaupunkikaan ei tiedota mitään, jää tavallisen kaupunkilaisen tehtäväksi tehdä johtopäätös, että täällä esille tulleet tiedot pitävät paikkansa. Kai sinä taas jotakin möläytät, kun luet tämän.

      • asiallistako
        tiedon puute kirjoitti:

        Täällä me kaikki "minät" ja "sinät" olenne anonyymejä. On vain kuvittelua että joku "Raili" täällä kävisi lukemassa ja vielä vastaisi. Asiallisia vastauksia anonyymeille rääväsuille? Enpä usko.
        Asiallisia vastauksia asiallisiin kysymyksiin saa kysymällä asiasta vastuullisilta virkamiehiltä. Tältä palstalta saa vain pahaa mieltä ja pahanpuhujien lietsontaa.

      • Varas on venevaraskin
        tytytyt mcvmcm kirjoitti:

        ***Ovatko ihmiset sitten liian herkkänahkaisia? - "Kunniaton kunniaansa oikeudessa etsii". Voisin melkein väittää, että kun henkilö tuntee kunniaansa loukatun kovan arvostelun jälkeen on todennäköisesti arvostelu osunut suoraan maaliinsa. Ei savua ilman tulta.***
        Lähde: http://oikeusjakohtuus.blogspot.fi/

        Keitä ovat Heinolan kunnialliset virka- ja luottamushenkilöt?

        Minua hämmästyttää kovin näiden kunniallisten heinolalaisten pyrkimys nolata jo rangaistuksensa kärsinyttä henkilöä vanhoista rikoksista. Pilkka osuu omaan nilkkaan.

        Miksi rikoksesta tuomittu ja rikoksensa sovittanut henkilö on jotenkin huonompi kuin muut? Muutama esimerkki kansanedustajista.

        Halla-aho on europarlamentissa. Kimmo Sasi ja Maria Guzenina-Richardson ovat tuomittu vakavista liikennerikkomuksista ja ensinmainuttu jopa kuolemantuottamuksesta. Hakkarainen kävi 80- luvulla Suomussalmen kirkolla hopea- ja viinikeikalla. AVI-pomo Häkämies on tuomittu pahoinpitelystä. Harri Jaskarilla on kontollaan laiton uhkaus. Kaikkosella on tuomio luottamusaseman väärinkäytöstä. Eero Lehti unohteli parikymmentävuotta sitten ennakkoja ja sosiaaliturvamaksuja. Silvia Modig on kunnostautunut rattijuopumuksella ja liikenteen vaarantamisella. Pertti Oinonen on kärynnyt ratista ja sählännyt aseiden kanssa. Sirpa Pietikäiselläkin on törkeä rattijuopumus harteillaan. Lisää...
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista

        Tätä taustaa vasten on vaikeaa kuvitella, että yksi rikoksensa sovittanut heinolalainen voisi olla jotenkin suuri uhka kaupungin kehittämiselle.

        Varkaus on vakava rikos. Kymmenittäin veneitä varastanut, kolme rattijuoppoutta, kavallus, kirjanpitorikos on siinä meriitti.
        Tuomio ovat lapsellisen pieni, ehdollista vankeutta muutaman ajaksi. Sen jälkeen on vapaa jatkamaan uraansa. No eiköhän sillekin
        stoppi tule. Odotellaan!

      • Ystävän neuvo
        Varas on venevaraskin kirjoitti:

        Varkaus on vakava rikos. Kymmenittäin veneitä varastanut, kolme rattijuoppoutta, kavallus, kirjanpitorikos on siinä meriitti.
        Tuomio ovat lapsellisen pieni, ehdollista vankeutta muutaman ajaksi. Sen jälkeen on vapaa jatkamaan uraansa. No eiköhän sillekin
        stoppi tule. Odotellaan!

        Järvet alkavat olla jäässä. Sinulla on ilmeisesti pakkomielle veneistä, koska talvellakin jatkuvasti niitä muistelet. Siihen saattaa löytyä terveydenhuollosta apua.

      • sjgd vesr ty
        sflgjbasdjgf.kasbdgj kirjoitti:

        Voi lapsellisuuden huippu! Järjen taso näkyy ja se ei ole korkea.

        Niin, lapsellista syödä esimiehelle lähetetyt leivät, ja vielä lapsellisempaa nyrpistyä, kun siitä huomautettiin. nJa vielä vielä lapsellisempaa ottaa lelunsa ja muuttaa vesitorniin - siis sihteeri toimi eri paikassa kuin esimiehensä! Olisi siis ollut loogisempaa hänen erota virastaan, jos ei pystynyt sitä hoitamaan. Mutta kun on lusikalla annettu...

      • haastan hänet
        asiallistako kirjoitti:

        Täällä me kaikki "minät" ja "sinät" olenne anonyymejä. On vain kuvittelua että joku "Raili" täällä kävisi lukemassa ja vielä vastaisi. Asiallisia vastauksia anonyymeille rääväsuille? Enpä usko.
        Asiallisia vastauksia asiallisiin kysymyksiin saa kysymällä asiasta vastuullisilta virkamiehiltä. Tältä palstalta saa vain pahaa mieltä ja pahanpuhujien lietsontaa.

        Raili kyllä käy ja lukee ja todennäköisesti monet möläyksistä tosiaan ovat häneltä.

        Helppohan täällä on vastata omalla nimellään. Laitinenkin uskaltaa tehdä niin, vaikka saa ontaa niskaan koko ajan. Miksei kansan syyttämä osapuoli uskalla? Ei uskaltanut silloin näyttää naamaansa siinä Ylen haastattelussakaan, jossa Rinnevaara puhui ihan järkeviä. Sehän olisi ollut tilaisuus näyttää kaupunginjohtajalle kaapin paikka, jos olisi ollut rahkeita muuhun kuin selkään puukottamiseen. Ei ollut.

    • kehitys kehittyy?

      Rikoksensa jo sovittanut heinolalainen saattanee olla jonkinlainen uhka rikoksiaan sovittamattomille heinolalaisille... vai kuinka? Jaa mitenkäs sitä kaupunkia oikein pitäisikään "kehittää", heh?

      • Mutta.........

        Koetusajalla tehdyt ovat käsittelyssä tovin kuluttua! Taas alkoo sovittelu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6489
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4193
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2597
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1538
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe