Maailman rikkaudet-miksi ne kasaantuu?

herää jo,,,

http://www.uusisuomi.fi/raha/75033-rikkain-1-omistaa-puolet-kaikesta-lehti-nain-siihen-liittyy-laura-raty-ja-2100-eukk

Lehti viittaa tämänvuotiseen laskelmaan, jonka mukaan rikkain prosentti maailman ihmisistä omistaa jo noin 48 prosenttia maailman kaikesta varallisuudesta. 1900-luku oli vaurauden kasautumista purkanutta aikaa 1970-luvulle asti, mutta sittemmin tilanne on etenkin Yhdysvalloissa kärjistynyt jo lähes vuoden 1870 tasolle.

Ulkopolitiikka-lehti kirjoittaa taloustieteilijä Thomas Pikettyn nostattaneen keskustelua maailmasta, jossa päättäjät kuuntelevat tarkalla korvalla ”maailman omistavia” miljardöörejä.

– Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että läntisten demokratioiden päätöksenteossa kuunnellaan jo nyt rikkaiden näkemyksiä enemmän kuin keskiluokan ja köyhien, lehti toteaa.

Tuloerojen kärjistyessä poliitikkojen ja muun eliitin elinpiiri erkanee yhä kauemmas keskiluokasta ja etenkin köyhistä. Päätöksenteossa vähäosaiset unohtuvat ymmärryksen puutteen, rikkaiden vaikutusvallan ja vähäosaisten oman turhautuneen passiivisuuden seurauksena.
_____________
Näin me teemme, me suutumme kun meitä kohdellaan huonosti
ja niinpä oäätämme "en enää äänestä" rikkaat ovat siitä hyvillään
koska heitä äänestetään aina.
Meilläkin nukkuvien olisi syytä herätä ja äänestää niitä puolueita
jotka pidetään nyt pimennossa julkisuudelta.

9

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todellisuus

      Verotus kevenee mitä enemmän omistat. Kymmenykset pitäisi maksaa maksukyvyn mukaan (progressiivinen verotus), mutta todellisuudessa veroprosentit pienenee tulojen kasvaessa, varsinkin pääomatulojen.

    • syy & seuraus

      OECD: Tuloerojen kasvu hidastaa "merkittävästi" talouskasvua - näin paljon se leikkasi Suomesta
      http://www.talouselama.fi/uutiset/oecd tuloerojen kasvu hidastaa merkittavasti talouskasvua nain paljon se leikkasi suomesta/a2281937

      "Teollisuusmaiden järjestö OECD sanoo uudessa raportissaan, että tuloerojen kasvaminen on hidastanut merkittävästi länsimaiden talouskasvua.

      OECD:n viesti on voimakkaassa ristiriidassa usein toistetun väitteen kanssa, jonka mukaan tuloerojen kasvu nimenomaan auttaa talouskasvua.

      Tiistaina julkistetuissa laskelmissaan OECD toteaa, että esimerkiksi Ison-Britannian talous olisi nykyisin 20 prosenttia suurempi, jos tuloerot eivät olisi kasvaneet 1980-luvun jälkeen."

      - Kokkariopit ovat täysin vääriä.

      • kaikoment

        Oikeassa olet, mutta näinhän kyykyt ovat viime vuosikymmeninä perustelleet pääomaverotusta ja johdon ylisuuria palkkioita - tuovat dynaamisuutta yhteiskuntaan lisäten samalla kansakunnan varallisuutta. Taisi käydä päinvastoin - minkä jokainen ajatteluun kykenevä ihminen ymmärsi jo 90-luvulla.

        Ainoa perustelu tuloerojen kasvattamiselle on vain ahneus, joka lopulta vie tuhkatkin pesästä - kuten Suomellekin on käymässä. Fyrkat ei vain enää riitä valtion ylläpitoon, joten kyykkyjen mielestä valtionkin voisi yksityistää - tulisi huomattavasti nykyistä halvemmaksi.

        Sinänsä muutaman rikkaimman ihmisen varallisuus riittäisi Suomen ostoon.

      • uusi hype

        "OECD kertoo, että tuloerojen kasvu on leikannut Suomen talouskasvusta 9 prosenttiyksikköä 1980-luvun jälkeen, saman verran kuin Norjassa ja Isossa-Britanniassa.

        Vain Meksikossa ja Uudessa-Seelannissa tuloerojen kasvu on leikannut talouskasvua enemmän, OECD laskee.

        Guardian kertoo, että sen laskelmat ovat ensimmäinen selkeä todiste siitä, että tuloerojen ja hitaamman kasvun välillä on yhteys.

        OECD ehdottaa korkeampia veroja rikkaille, ja köyhimmän 40 prosentin aseman kohentamista.

        Vielä 1980-luvulla Isossa-Britanniassa rikkain 10 prosenttia tienasi 7 kertaa enemmän kuin köyhin 10 prosenttia. Nyt kerroin on kasvanut 9:ään. Tulos on kuitenkin ollut hitaampi, ei nopeampi talouskasvu.

        OECD:n mukaan tuloeroilla on "huomattavasti ja tilastollisesti merkittävä negatiivinen" vaikutus tulos.

        Tuloerojen kasvamiseen johtava politiikka ei johda talouskasvuun, OECD päättelee."

        Lähde edelleen: http://www.talouselama.fi/uutiset/oecd tuloerojen kasvu hidastaa merkittavasti talouskasvua nain paljon se leikkasi suomesta/a2281937

        -- Uuden Seelannin politiikkaa globaali liberaalioikeisto mm. kokoomus kannatti joitain vuosia sitten ja koitti apinoida mallin kovalla hypellä Suomeenkin. Nyt Uusi Seelanti on oikeistoliberaaleilla opeillaan ja tuloerojen kasvulla ajettu alas ja mallia haetaan Virosta, jonka talous ja tuloerojen kasvu ennen pitkää näivettää. Duunarit ei tienaa oikein mitään ja rikkaat sekä yritykset ei maksa veroja, joilla saataisiin yhteiskunta pelaamaan pidemmällä aikavälillä.

      • tuloerot syynä
        uusi hype kirjoitti:

        "Suomessa tuloerot ovat viime vuosina kasvaneet voimakkaasti, mikä on leikannut lähes kymmenyksen maamme talouskasvusta. Näin arvioi OECD tänään julkistamassaan raportissa."

        Näin tuloerot vaikuttivat Suomen talouskasvuun
        http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/12/09/nain-tuloerot-vaikuttivat-suomen-talouskasvuun/201416998/12

        1985-2011 Suomi oli tuloerojen kasvussa teollisuusmaiden kärkijoukkoa
        OECD:n selvitys: Isot tuloerot hyydyttävät kouluhalut ja talouskasvun
        http://www.hs.fi/talous/a1418098619545?jako=c4e59e59a56f993cd4a96cfa8fc7ec6e

        OECD: Kasvaneet tuloerot haittaavat talouskasvua – myös Suomessa
        Talousjärjestö arvioi, että Suomen talouskasvu olisi ollut viidenneksen korkeampaa ilman tuloerojen kasvua.
        http://yle.fi/uutiset/oecd_kasvaneet_tuloerot_haittaavat_talouskasvua__myos_suomessa/7677446

        OECD: Tuloerojen kasvu hidastaa "merkittävästi" talouskasvua - näin paljon se leikkasi Suomesta
        http://www.talouselama.fi/uutiset/oecd tuloerojen kasvu hidastaa merkittavasti talouskasvua nain paljon se leikkasi suomesta/a2281937

        11 ja puoli vuotta porvarihallitusjohdossa (kokkarit ja kepu) he ovat valehdelleet meille että tuloerojen kasvu on vain hyväksi, samaa tekee EK ja elinkeinoelämä.
        Onhan se selvää että kun normikansan ja pienituloisten ostovoima hiipuu niin kauppa ei käy. Ei se rikas osta montaa televisiota, tablettia, makkarapakettia tai maitoa vaikka kuinka rikas olisi. Samat miljoonat jaettuna lukemattomille taviksille merkitsisivät tuhansia tai satoja tuhansia uusia televiokauppoja ym. yritysten hyödyksi. Mutta kun porvari ja yrittäjä on niin kateellinen että itselle kaikki ja muilta pois. Nämä Elina Lepomäen, Susanna Kosken, Björn Wahlroosin ym. riistäjien teesit ovat niin persiistä kuin voi olla. Pelkkä kateus estää sen että verotus olisi oikeudenmukainen, eli rikas maksaisi kymmenyksensä tulojensa mukaan progressiivisen verotuksen muodossa. Nyt multimiljonäärin veroprosentti on pienempi kuin paremman keskituloisen.

      • oli ihan
        tuloerot syynä kirjoitti:

        hyvin koottu, tämä vain taitaa olla sen verran monimutkainen aihe, että se ei kerää kommentteja täällä, näähän useimmat äänestelee juuri niitä puolueita jotka noita suuria tuloeroja kannattavat, ehkä osa havahtuu siinä vaiheessa kun pska on jo tuulettimessa ja ollaan kuin Kreikka.

        http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182456-jyrki-ala-tyrki

      • Totta noin

      • ooeeceedee
        oli ihan kirjoitti:

        hyvin koottu, tämä vain taitaa olla sen verran monimutkainen aihe, että se ei kerää kommentteja täällä, näähän useimmat äänestelee juuri niitä puolueita jotka noita suuria tuloeroja kannattavat, ehkä osa havahtuu siinä vaiheessa kun pska on jo tuulettimessa ja ollaan kuin Kreikka.

        http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182456-jyrki-ala-tyrki

        Me olemme olleet kuin Kreikka jo pitkään - silmät ovat ummistettu useilta ongelma-alueilta kauan ja vain toivottu, että talouden kehitys peittäisi pahimmat paikat, mutta venäjä-pakotteet viimeistään paljastavat talouden todellisen tilan eli kusessa ollaan ja fyffee vaan valuu ulkomaille.

        Edes "loskatmummojensuuhun"-tapahtuma eli ns. Slush-häppeninki yltiö-optimismillaan (kuka helevatti keksi nimen) ei Suomea nousuun vedä - tulee mieleen kansankapitalismin kulta-aika, jolloin kaikki keskenkasvuiset visionäärit kakarat rahastivat viimeiset pennit ennen romahdusta ja "ammattijohtajat" jopa maksoivat niistä saadakseen "nuorekkuutta" toimintaansa.

        Ihmisten pahin virhe on, ja mitä myös kyykyt käyttävät hyväkseen, olla "voittavien" puolella - suurin osa immeisistä haluaa olla "voittajia" vaikkakin se tulee maksamaan heille paljon niin terveydenhuollossa (julkinen th on jo alhaalla), koulutuksessa (pisa on kuin pissaa) ja sosiaalipuolella (vanhukset jo arpovat kuka saa käyttää vaippaa seuraavaksi).

        1956 oli yleislakko, jonka aikana useampi suomalainen kuoli hallinnon aiheuttamien toimien kautta - ehkä 2016 olisi syytä nousta viimein kapinaan kyykkyjen ja stubbidojen harvainvaltaa vastaan ja ottaa maa taas kansan haltuun.

      • kas vain

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe