Kuopion Prisman parkkipaikat pysäköinninvalvonnan piiriin

Opiskelijamöttonen

Kuopion Prisma on ilmoittanut Savonia-AMK:n opiskelijakunnalle, että Prisman alueen autopaikkoja aletaan valvomaan Kuopion kaupungin pysäköinninvalvonnan toimesta 8.12.2014. Siitä ei ole tietoa kuinka aktiivisesti valvontaa tehdään mutta kyse on siitä, että asiakkailta on tullut Prismalle palautetta parkkipaikkojen vähyydestä.

Tämä toimenpide on kohdistuttu viereisen Microkadun yksikön Savonia-AMK:n opiskelijoihin mutta saa nähdä miten tilanne kehittyy.

Jo nyt kaupunki pyrkii estämään aidalla opiskelijoiden vaarallista tienylitystä, joka on ihan oikein mutta kuitenkaan näillä toimenpiteillä ei ainakaan helpoteta yhtään Kuopion opiskelijoiden elämää.

Vaihtoehtoina Microkadulla pysäköintiin on maksullinen hiekkakenttä joka on selkeästi alimitoitettu, sekä parkkihalli, joka on 5x kalliimpi.

Kuopion Savonia-AMK:n Opistotien kampuksella taas pysäköinti on täysin ilmainen opiskelijoille ja sitä valvotaan lupalapuilla, miksi Microkadun kampuksella ei toimi vastaava vaan opiskelijoiden pitäisi lunastaa 10-50€ pysäköintluvat, kenellä opiskelijalla on sellaiseen varaa? Kaikki opiskelijat eivät myöskään pääse kulkemaan busseilla, joten se ei ratkaise asiaa.

Terv.
Jatkossakin aion käyttää Prisman parkkipaikkaa ellei Microkadun kampusen vastaavat järjestä opiskelijoille ilmaisia pysäköintipaikkoja.

121

7664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satumaiset rikkaudet

      Et kai sinä köyhä ole eksynyt rikkaan eliitin kouluun? Rikkaiden pentujen ei tarvitse kitistä pysäköintimaksuista kun koko lapsuuden ajan on verosuunnittelun nimissä siirretty perintöomaisuutta tilille ja rahaa on jo 18-vuotiaana enemmän kuin tavallinen duunari kerkeää ansaita koko elämänsä aikana.

      • hymyhuuliii

        Savonia ammattikorkeakoulu- rikkaan eliitin koulu. Viikonlopun paras vitsi!

      • muovilusikka percees
        hymyhuuliii kirjoitti:

        Savonia ammattikorkeakoulu- rikkaan eliitin koulu. Viikonlopun paras vitsi!

        tavikset käy tavallisen matalan ammattikoulun jollei rakennus sitten satu olemaan korkea, rikkaat seurapiirihanhien kultalusikka suussa syntyneet herrantertut käyvät ammattikorkeakoulut.

      • hymyhuuliiii
        muovilusikka percees kirjoitti:

        tavikset käy tavallisen matalan ammattikoulun jollei rakennus sitten satu olemaan korkea, rikkaat seurapiirihanhien kultalusikka suussa syntyneet herrantertut käyvät ammattikorkeakoulut.

        mitkä sitten käyvät yliopiston?=)

      • Hanna Manna

        Minulla on kuule ihan helvetin rikas pentu ja se käy ylpeänä ja kunnialla hyvän ammatin opinnot amiskassa! Ei pidä yleistää, nyt ei eletä enää menneitä aikoja.

      • mustat silmät
        hymyhuuliiii kirjoitti:

        mitkä sitten käyvät yliopiston?=)

        Tansanialaiset kehitysapustipendillä.

    • Kuopion meininkiä

      Seuraavaksi aloittaja tuleneekin kitisemään saamastaan pysäköintihuomautuksesta. Menneellä viikolla kävin Prismassa kahdesti ja kummallakin kerralla pysäköinninvalvoja oli autojen välejä kiertelemässä!

      • Vihdoinkin

        Oikein! Hyvä, että alkavat kiertää! Jää maksaville asiakkaille paikkoja. Prisma mikään yleisparkkipaikka ole!

      • se todellinen ongelm
        Vihdoinkin kirjoitti:

        Oikein! Hyvä, että alkavat kiertää! Jää maksaville asiakkaille paikkoja. Prisma mikään yleisparkkipaikka ole!

        Maksaviallisia asiakkaita siellä Alkon puoleisessa päädyssä pysäköi. Enemmän minua haittaa kun opiskelijoita on Alkon kassajonossa aina niin, että saa puolituntiakin vuoroaan odottaa. Eikö siihen Microkadulle vois vaihtaa sen teknisen tilalle sosiaalityön opetusta. Näkis ees joskus naisiakin siinä jonossa eikä aina vain rillipäisiä jätkiä.

    • suojatie on keksitty

      Kuulin bussissa kun muuan mummo kertoi kaverilleen, että lapsenlapsi on töissä Microteknialla, on niin hyvä pitää auto Prismalla. Tuo riista-aita olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten Savilahdentielle.

      • Sellainen neuvo

        Itse olin menossa käymään työasioissa koko päiväksi Microtekniaan. Soitin sen neuvontaan ja kysyin, onko ilmaisia parkkipaikkoja. On kuulemma 15 minuutiksi, mutta "tuonne Prisman pihaan voit jättää" kuului neuvo.

      • totuus usein
        Sellainen neuvo kirjoitti:

        Eikös siinä palatessa tule käytyä myös ostoksilla, kun auto on parkissa valmiiksi kaupan pihassa.

      • kuka kertoisi heille
        Sellainen neuvo kirjoitti:

        Itse olin menossa käymään työasioissa koko päiväksi Microtekniaan. Soitin sen neuvontaan ja kysyin, onko ilmaisia parkkipaikkoja. On kuulemma 15 minuutiksi, mutta "tuonne Prisman pihaan voit jättää" kuului neuvo.

        Vai että oikein neuvovat siellä?!

      • mitä sitten pitäs
        kuka kertoisi heille kirjoitti:

        Vai että oikein neuvovat siellä?!

        No eikö se ole neuvonnan tehtävä?

      • oikeita neuvoja
        mitä sitten pitäs kirjoitti:

        No eikö se ole neuvonnan tehtävä?

        Neuvoisivat sitten oikein eikä höpönlöpöä! Kannustavat laittomuuteen?! Kuka on luvannut prisman pihalle tuoda!?

      • lapsiparkki
        oikeita neuvoja kirjoitti:

        Neuvoisivat sitten oikein eikä höpönlöpöä! Kannustavat laittomuuteen?! Kuka on luvannut prisman pihalle tuoda!?

        Savolaisilla menee käyttöoikeus aina omistusoikeuden edelle.

    • jooo..

      Tehostetun valvonnan arvasi, kun Prisman pihalle ilmestyi isot kyltit parkkikiekosta. Enemmänkin yllätti tuo "aletaan valvomaan". Olin ymmärtänyt pysäköintialueen olleen aiemminkin kaupungin vastuulla, eipä sillä, ei pysäköinnin valvontaa ole tullut siellä aiemmemin nähtyä.

      Hyviä toimenpiteitä, mutta eihän tämä varsinaista ongelmaa poista, eli opiskelijoille lupalapullista paikoitustilaa tarviis edelleen lisää? Nyt ihmisvirrat kulkevat muita reittejä ja volyymi tullee kasvamaan pysäköintikiekkorumban takia. En usko, että vapaata parkkitilaa Prismalla tullaan näkemään juurikaan enempää mitä viime aikoina.

      • Kuuleha opiskelija

        "Hyviä toimenpiteitä, mutta eihän tämä varsinaista ongelmaa poista, eli opiskelijoille lupalapullista paikoitustilaa tarviis edelleen lisää?"

        Mittee sinäkii poijjanloppi tiijät pysäköentisuunnittelusta? Oesit vuan hiljoo! Se on kiinni vuan siitä omasta asenteesta mitenkä sen pysäköinninvalavonnan kansa tulloo toimeen. Minä oon ite nähnä monta kertoo mitenkä Neulamäestä ja Suarjärveltä päiväks ajetaan auto parkkiin keskustaan ja sitten ite männään bussilla takasi kottiisa! Varsin tahallaan viijjään parkkipaikat oikeilta immeisiltä. Ihan kiusallaan! Iltasella pahimpaan ruuhka-aekaan sitten tullaan taksilla tai linja-aatolla hakemaan se kottero sieltä poes yöks omalle parkkipaekalle. Se on kuule ihan oekeen että semmoseen männöön puututtaan! Ja het kovalla käellä! Ne ee ne parkkipaekat oo sitä varten että asijattomasti ja turhaan niillä seisotettaan niitä aatoja!

        Minä oun ite ihan omin silimin nähnä mitenkä Petoseltaki monta kertoo päivässä ajetaan taksilla ja käävään kiäntämässä parkkikiekkoo siinä Risman eessä. Että pisti vihaksen. Semmonen ol mikähä lie hampuusin näkönen ukko, Alkossakkii käv ja het joka kerta! Eikö lie käännä apteekissakii kun niin kauvan viipy, jokkii sekakäyttäjä! Kyllä semmosille pittää nyt laki suaha ja oikeille immeesille ne parkkipaikat, semmosille jotka niitä ihan oekeesti tarvihtoo. Ja maksaa verosa!

        Ja kyllä se vuan on sitte kumma jos ee tuommone terve ja virriili nuor mies jaksa yhtää kävellä. Siellä on Volttikavun Carsonin eessä tyhjiä paekkoja vaekka miten. Ee tuo nyt oo paljo jos kolome-neljä kassia käessä ja salakku repussa tuon matkan kävelöö kun on kerta pitännä se aato ylpäitään hommata! Het vuan pitäs piästä uuvestaan istumaan näehen nykysten opiskelijoehen, ee yhtää jakseta seesovilta jalon olla! Mitenkä työ meenootta armeejassa pärjätä, ne ee kuule siellä Pasilla kuleta komppanian ja ruokalan väliä!

        Sen vielä sanon, että kyllä on loppuin lopuks hyvin järjestetty pysäköenti Kuopijossa. Kun vuan yhtää kahtoo niin on hirvee harvinaesta että tiällä sakon sua. Itellekkää ee satu ku 4-5 kertoo vuojessa, ja se on kyllä kuule vähän ku verrataa muihi tämän kokosiin kaupunkiin- Tampereellaki suap jo pelekkä pyöräilijäkkii usseemmin ja sinä kehtoot sitte vielä valittoo! Ite en oo valittanna ku muutaman kerran pysäköennin valavonnan toemistoon ja sielläkkii on nii rento ja mukava se tunnelma ollunna. Kaikki asiakkaattii ihan hymyssä suin ja ilosesti tervehtii niitä virkaelijoita ja kiittävät palavelusta poes lähtiissään. Mänepä kuule muualla pysäköennin valavontaan nii näet minkälaista se on!

        Ja mittee se muutama sakko sulle meinoo kun suat opiskelutuet ja kaekki. Jos minnäe terve työkuntonen suan ne maksettuva kitisemätä, nii minkä tähe et sinä veronmaksajaa rahoilla ihtees kooluttava!

    • peeässä kärsii vielä

      Nyt tiedän jättää käymättä tuolla Prismassa edes satunnaisesti. Kovin ikävältä ja ennen kaikkea oudolta tuntuisi saada sakkolappu automarketin parkkipaikalla. Automarkettien parkkipaikoilla nyt tuppaa joutua kävelemään pitkälle ja niissä on muualla ostokärryjenkin jättöpisteitä myös siellä pihan perillä. Microtekniassa en ole kuin vieraillut pari kertaa auditorion iltatilaisuuksissa ja parkkitilaa on silloin löytynyt konttoritalojen pihoilta hyvin.

      • piytkys

        siinä mitään outoa ole kun toimii sääntöjen mukaan ni ei sakkoja tule,,

      • peeässä kärsii viel
        piytkys kirjoitti:

        siinä mitään outoa ole kun toimii sääntöjen mukaan ni ei sakkoja tule,,

        On se enemmän kuin outoa, että kauppaliike panee automarkettinsa parkkialueen vapaaehtoisesti pysäköinnin valvonnan - kaupungin rahastuksen piiriin. Arkipäivinä työaikaan ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa löytää tyhjää parkkiruutua, ei tosin ole ollut jouluruuhkassakaan parkkialue täynnä. Kaupassa käydään eniten viikonloppuina ja arkena työajan jälkeen. Tämä paikallinen osuuskauppa on kuunnellut muutamaan valittajaa, jotka eivät ole löytäneet mielestään tarpeeksi läheltä ovea ruutua, vaan ovat joutuneet kävelemään. Kyllä se panee vaihtamaan toiseen kauppaan, kun on unohduksesta saanut mukavan pikavoittolisän kauppalaskun oheen.

      • bonusta

        Hyvä juttu, on ainakin yksi vapaa ruutu. Luuserien pitäisi saada kaikki ilmaiseksi,

      • köyhien bonukset
        bonusta kirjoitti:

        Hyvä juttu, on ainakin yksi vapaa ruutu. Luuserien pitäisi saada kaikki ilmaiseksi,

        Jäbä taitaa luulla, että Prisman parkkipaikka on maksullinen. Siinähän sitä on ajattelun varsinainen luuseri =)

      • miinusta
        köyhien bonukset kirjoitti:

        Jäbä taitaa luulla, että Prisman parkkipaikka on maksullinen. Siinähän sitä on ajattelun varsinainen luuseri =)

        Prismalla ilmainen, eikö rahat riitä maksulliseen parkkiin työpaikalla,

      • köyhien bonukset
        miinusta kirjoitti:

        Prismalla ilmainen, eikö rahat riitä maksulliseen parkkiin työpaikalla,

        Työpaikka muualla kuin Microtekniassa tarjoaa ilmaisen parkkipaikan, vaikka voisi tuosta maksaakin. Jätän ne satunnaiset ostoskäynnit Prismassa nyt väliin. Köyhät ne bonusten perässä juoksee.

      • PutinIn In My Ass

        Onko siinä eroa jos saa sen "sakkolapun" vaikka verotoimiston ,maistraatin tai kelan parkista..eihän niissäkään ole kokopäiväparkkeja.
        Prismalta ihan oikein ,siipiveikot saa lapun kouraan ..
        Koko kampusesta näkee ettei äly riittänyt tekemään siitä toimivaan vaan pidettiin yritystä yksinkertaisena ja että kyllä kustantaa parkkikentät.
        Mutta katsokaapa kaupungin ylemmäntason väkeä ,kyllä niille paikkoja riittää jopa pariin eri paikkaan. Vittu mitä veljeilyä

      • kolikoissa rikas
        köyhien bonukset kirjoitti:

        Työpaikka muualla kuin Microtekniassa tarjoaa ilmaisen parkkipaikan, vaikka voisi tuosta maksaakin. Jätän ne satunnaiset ostoskäynnit Prismassa nyt väliin. Köyhät ne bonusten perässä juoksee.

        Verrattuna muihin paikkoihin, missä olen asunut, Kuopio poikkeaa siinä, että täällä on pienemmät palkat ja työpaikallakin pysäköinti maksaa :-)

        Noo, on kyllä muitakin eroja ja osa jopa positiiviseen suuntaan. Onneksi. Kyllä silti Savossa ja Kuopiossa tietynlainen köyhyys ja siitä johtuva aika fanaattinen ahneus pistää hieman silmään. Se asia ei ole koko 40-vuotisen elämäni aikana muuttunut miksikään ja tuskin muuttuu jatkossakaan. Se johtuu talousmaantieteestä, joka muokkaa kansanluonnetakin jonkin verran.

        Toisaalta Kuopio oli ensimmäisiä kaupunkeja, joka otti käyttöön laajamittaista maan alle pysäköintiä, eli välillä myös onnistutaan.

      • Ihmiset ja oma napa
        peeässä kärsii viel kirjoitti:

        On se enemmän kuin outoa, että kauppaliike panee automarkettinsa parkkialueen vapaaehtoisesti pysäköinnin valvonnan - kaupungin rahastuksen piiriin. Arkipäivinä työaikaan ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa löytää tyhjää parkkiruutua, ei tosin ole ollut jouluruuhkassakaan parkkialue täynnä. Kaupassa käydään eniten viikonloppuina ja arkena työajan jälkeen. Tämä paikallinen osuuskauppa on kuunnellut muutamaan valittajaa, jotka eivät ole löytäneet mielestään tarpeeksi läheltä ovea ruutua, vaan ovat joutuneet kävelemään. Kyllä se panee vaihtamaan toiseen kauppaan, kun on unohduksesta saanut mukavan pikavoittolisän kauppalaskun oheen.

        Itsehän sinä kauppaliikkeesi valitset. Aina olen ihmetellyt kaltaisiasi ihmisiä, joille pysäköintikiekon käyttäminen on niin vaikeaa, että se määrittelee jo ostospaikan valinnan. Kiekon käyttö vie aikaa 3 sekuntia ja siten takaa maksuttoman pysäköinnin. Sitten ollaan niin helvetin tyytyväisiä, kun kauppaliike päättääkin siirtyä maksulliseen puomikäytäntöön ja kerran viikossa kaupassa käydessä ujutetaan 2-3 euroa, jotta pääsee säkkeinensä kotiin.

        Sitäpaitsi. Tätä ongelmaa ei alunpitäen olisi syntynyt ellei Microteknian väki olisi alkanut kaupan maksamaa, kaupan ylläpitämää, kaupan asiakkaille tarkoitettua pysäköintialuetta hyödyntämään jatkuvaan päiväpysäköintiin. Se, että onko parkkialue täysi vai tyhjä ei edes kuulu tähän keskusteluun. En usko, että nimimerkki "peeässä kärsii vielä" antaisi omaan maksamaansa parkkiruutuun siellä kotipihassa minun pistää autoani päiväksi parkkiin,vai?

      • peeässä kärsii vielä
        Ihmiset ja oma napa kirjoitti:

        Savossa taidetaan olla vielä pitkään napa-retkellä etsimässä sitä napaa niin pahasti on napa ei asioiden ydin hukassa. Ensin vastauksena tuohon parkkeeraamiseen minun taloni pihalle tai taloyhtiössä maksullisille parkkiruuduille. No tuo maksullisuus jo kertookin, että ei sinne yksityisalueelle parkkeeraaminen käy ja talon oma piha on kotirauhan piiriin kuuluvaa yksityisaluetta eli täysin eri asia kuin julkinen kauppaliikkeen piha-alue. Toki voihan tuo kauppakin muuttaa pihansa luvanvaraiseksi ja kassalta voitaisiin silloin antaa lappunen, jolla puomi nousisi tai muuttaa parkkialue maksulliseksi. Molemmat puomivaihtoehdot samoin kuin varsinkin tämä asiakkaiden sakottaminen kiekon unohtamisen takia on äärimmäisen typerää asiakassuhteiden hoitoa. Peeässän napaan taitaa tämä typeryys kuulua samalla kun suuri osa parkkialueesta on tyhjänä eli parkkipaikoista ei ole pulaa. Vain Savossa on tyhmiä, kun periaatteen vuoksi halutaan pitää parkkialue puolityhjänä ja sakottaa asiakkaita. Ei etelässä sakottajaa ole pyydetty, vaan vain parkkialueelle "hylättyihin" autoihin puututaan. Kävin tänään päivällä siis näiden opiskelijoiden aikaan siellä kaupassa ja paljon on tyhjää parkkitilaa.

    • ei ymmärrä ei....

      Eihän Microteknian parkkipaikkojen vähyys ole mitenkään PeeÄssän päänsärky !

      • kaupan puolella

        No niin juuri. Mitä se Peeässälle kuuluu, missä opiskelijat saavat autonsa parkkiin. Outoa syyttää kauppaa asiasta. Minusta Peeässä toimii oikein. On yliopiston asioita järkätä paikoitustilat!

      • oikeasti kaupan puol
        kaupan puolella kirjoitti:

        No niin juuri. Mitä se Peeässälle kuuluu, missä opiskelijat saavat autonsa parkkiin. Outoa syyttää kauppaa asiasta. Minusta Peeässä toimii oikein. On yliopiston asioita järkätä paikoitustilat!

        Kuopiolainen ei käsitä, että yrittäessään häätää opiskelijoita, Peeässä hoitaa asiakassuhteitaan antamalla kaupungin sakottaa heidän asiakkaitaan kauppareissulla.

    • heheheheheheh1

      Kukahan tässä kusetti ketä? Tecnopolis rakensi toimitiloja yrityksille. Sitten huomattiin ettei tänne vittu tule mitään yrityksiä. Jotain käyttöä tyhjille tiloille piti keksiä. Joku keksi, että vuokrataan ne oppilaitoksille.

      – Nyt lokakuun alussa avaimia oli jaettu asiakkaille 8 127. Heistä 3 827 on opiskelijoita.

      Suurimmat asiakkaat ovat Savonia-ammattikorkeakoulu, Savon koulutuskuntayhtymä ja Itä-Suomen Yliopisto.

      Puolet Techopoliksen väestä on opiskelijoita.

      Missä ovat ne kasvuyritykset jotka toisivat rahaa Kuopioon?

      • njetprisma

        juurikin näin, missä ne kasvuyritykset..jospa vaikka valtoilta rahhoo, tai eulta..kusetus..hehhehehhe

    • Elämä on

      Omalla autolla ajellaan, ja sitten itketään jostain 10-50 euron pysäköintiluvasta. Mitäs ne bensat, vakuutukset, renkaat ja verot maksaakaan vuodessa? Puhumattakaan itse auton huoltoon menevästä rahasta. Vai ei ole opiskelijalla rahaa. Paskan marjat! Ja Prismanko pitäisi järjestää myös Technopoliksen väelle ilmainen parkki, kun kiinteistön omat maksulliset paikat ammottaa tyhjillään, kun kukaan ei raski niitä käyttää?

      • Anarkisti Marko

        Minulla ei ole koskaan ollut omaa autoa terveisin 25v Savonigga AMK-opiskelija.

      • technopoppi soi

        Teknopopiksen opiskelijathan voisivat oikeastaan vaatia Prismaa rakentamaan heille sähkötolpalliset pysäköintipaikat siihen pääoven eteen, työntäkööt varsinaiset Prisman asiakkaiden autot vaikka sinne takapihalle.
        Tai oikeastaan koko Prisman voisi tyhjentää vaikka alatorille ja liikkeen sisätiloista voisi tehdä valtavan lämpimän autotallin teknopopiksen koko henkilökunnalle.

    • eik3

      Ei kai heidän elämäänsä tarvitse aidalla helpottaa tai vaikeuttaakaan, eiväthän ei Prismassa opiskele...

      • nyt vasta huomasin

        Rengaslukot ja hinausauto.

      • ammatti apina
        nyt vasta huomasin kirjoitti:

        Rengaslukot ja hinausauto.

        Amk apina sai häkkinsä, nyt ei apina juokse auton alle.

    • Autojen ehdoilla

      Olisiko ehkä ollut aitaa halvempi laittaa ihan vaikka suojatie tuohon, niin pääsee vaikka ruokatunnilla sujuvasti kaupoille. Autojen ehdoilla, nykypäivää joo.

      • hohhoijaaaa

        Tuo suojatie tehtäisiiin tuollaiseen paikkaan muualla, mutta Savossa rakennellaan aitoja kuten on esimerkiksi jo Siilinjärvellä Nurmeksen tielle tehty. Muualla osuuskauppa olisi ehdottomassa suojatien tekoa kaupungille, mutta Peeässä antaa parkkipaikansa kaupungin sakkorysäksi.

      • gfhfghgfbcb
        hohhoijaaaa kirjoitti:

        Kannattaa käydä Prismassa parkilla mutta kiitokseksi vaikeuttamisesta tehdä silti ostoksensa Cittarissa.

      • hohhoijaaaa
        gfhfghgfbcb kirjoitti:

        Kannattaa käydä Prismassa parkilla mutta kiitokseksi vaikeuttamisesta tehdä silti ostoksensa Cittarissa.

        Tuo on sitä kuopiolaista toimintaa

      • affaasdasd
        hohhoijaaaa kirjoitti:

        Tuo suojatie tehtäisiiin tuollaiseen paikkaan muualla, mutta Savossa rakennellaan aitoja kuten on esimerkiksi jo Siilinjärvellä Nurmeksen tielle tehty. Muualla osuuskauppa olisi ehdottomassa suojatien tekoa kaupungille, mutta Peeässä antaa parkkipaikansa kaupungin sakkorysäksi.

        vittu jos siihen suojatie laitettas parinkymmenen metrin päähän toisesta suojatiestä pitäs tehä liikennevalotkin, vitun älypää mieti kumpiko kalliimpaa, kävele se 20metriä pidempi matka ehkä käy vähän helpommin. Ootte te technopoliksen opiskelijat melkosia :D

      • kaupunkien kadut
        affaasdasd kirjoitti:

        vittu jos siihen suojatie laitettas parinkymmenen metrin päähän toisesta suojatiestä pitäs tehä liikennevalotkin, vitun älypää mieti kumpiko kalliimpaa, kävele se 20metriä pidempi matka ehkä käy vähän helpommin. Ootte te technopoliksen opiskelijat melkosia :D

        Taitas kannattaa sinun hakea sinne technopolikseen opiskelijaksi, niin ehkäpä siellä oppisi kuinka pitkä matka on yksi metri. Peruskoulu kun ei ole näemmä pystynyt sellaista opettamaan.

      • vanha pieru
        kaupunkien kadut kirjoitti:

        Taitas kannattaa sinun hakea sinne technopolikseen opiskelijaksi, niin ehkäpä siellä oppisi kuinka pitkä matka on yksi metri. Peruskoulu kun ei ole näemmä pystynyt sellaista opettamaan.

        Kyllä minä paukutin metrin määritelmää niiden päähän, mutta eipä sinne jäänyt. Oppilaista viidesosa tai enemmänkin ehkä kuudesosa ei sitä ymmärtänyt. Opetetaanhan USAssakin SI-järjestelmän suureet, mutta ne unohtuvat.

    • Hölmöt

      Korkeasti koulutettujen apinoiden tason huomaa kitinästä. Siellä on valo-ohjattu suojatie molemmin puolin. Alikulkukäytävä löytyy myös. Laiskuutta tosin ei voi ulkoistaa.. se tulee ihan itsestään.

      • ??????

        Miksi kiertää kilometri? Ensin kävellä sinne valo-ohjatulle suojatielle ja sitten takaisin.

        Sama kuin haluaisit keskustasta puijonlaaksoon. Suljetaan se moottoritien ali kulkeva tunneli. Siinähän on karjalankadun silta vieressä ja toinen tunneli KYS:n kohdalla. Joutaa sitä kiertämään niiden kautta.

      • Laiskat jalat
        ?????? kirjoitti:

        Kilometri?

        Mikäli lukuarvojen ymmärtäminen on tuolla tasolla ei ole mikään yllätys, että sieltä Microkadulta ei tulee kovinkaan kummoista liiketoimintaa.
        Arvioisin, että siitä tornin pohjoispuolelta kun tulee sitä jalkakäytävää siihen Savilahdentien varteen ja "oikaisee" siihen Prisman puoleiselle bussipysäkille, niin matka liikennevalojen ja suojatien kautta on maksimissaan 150 metriä pidempi. Kuopiolainenhan "oikoo" kyllä joka paikassa. Aikanaan nauratti kun taloyhtiön pihaan tamppautui talvella polku. Sitä myöten ihmiset oikaisi varmaan 15 metriä ;)

        Mikäli en ihan väärin muista niin tuohonhan kaavailtiin joskus 2005-2006 ylikulkusiltaa. Paikkakin oli jo katsottu, siihen Microteknia puolen bussipysäkin viereen. Muistelen, että kustannuksista neuvottelivat siten, että kaupunki, Peeässä ja Microteknia maksaisi kaikki 1/3 koko hommasta. Kaupunki kieltäytyi omasta osastaan ja tuo silta jäi tekemättä.

    • sjfsdjsdiojgiroe

      Mitä yhteistä on hirvillä, Siilinjärven yläasteen ja lukion opiskelijoilla sekä Kuopion Mikroteknian AMK opiskelijoilla?
      v: kaikki ovat niin tyhmiä elukoita että niille pitää rakentaa hirviaitoja. Hirven kohdalla sen kyllä ymmärtää kun se ei ole käynyt minkäänlaisia kouluja...

      • ................

        Ja sinä olet vielä tyhmempi? Apukoulun käynyt ja senkin kahteen kertaan?

      • muualla viisaampia

        Tyhmiä ovat kyllä ne Kuopion ja Siilinjärven liikennesuunnittelijat, jotka ehdottavat umpityhmille päättäjille aidan rakentamista suojatien sijaan.

      • 16+14
        muualla viisaampia kirjoitti:

        Tyhmiä ovat kyllä ne Kuopion ja Siilinjärven liikennesuunnittelijat, jotka ehdottavat umpityhmille päättäjille aidan rakentamista suojatien sijaan.

        Pitääkö suojateitä olla 10 metrin välein?

      • järjetön kaupunki
        16+14 kirjoitti:

        Pitääkö suojateitä olla 10 metrin välein?

        Kannattaisi opetella kuinka pitkä on metri. Neulamäen risteyksen ja Microteknian risteyksen puolivälissä olisi muualla valo-ohjattu suojatie niiden välisen jalankulkun ja pysäkkien takia joukkoliikenteen käytön helpottamiseksi, mutta Kuopiossa kaupunki rakentaa aidan.

      • Laiskat jalat
        järjetön kaupunki kirjoitti:

        Siinä olisi ollut jo 7-8 vuotta jalankulkusilta, mikäli kaupunki olisi aikanaan sen 1/3 tuon kuluista maksanut.

      • Kuopion kintut
        Laiskat jalat kirjoitti:

        Siinä olisi ollut jo 7-8 vuotta jalankulkusilta, mikäli kaupunki olisi aikanaan sen 1/3 tuon kuluista maksanut.

        Kuopiolainen tapa suosia yksityisautoilua osoittaa niiden laiskojen jalkojen olemassaoloa. Ja sitähän täällä niin suositaan joukkoliikenteen kustannuksella maalaiseen tyyliin.

      • S-arvalla
        järjetön kaupunki kirjoitti:

        Kannattaisi opetella kuinka pitkä on metri. Neulamäen risteyksen ja Microteknian risteyksen puolivälissä olisi muualla valo-ohjattu suojatie niiden välisen jalankulkun ja pysäkkien takia joukkoliikenteen käytön helpottamiseksi, mutta Kuopiossa kaupunki rakentaa aidan.

        Metri on alunperin määritelty matkana,joka on 1/10000000 = 10exp(-7) etäisyydestä Pohjoisnavalta Päiväntasaajalle. Englantilaiset määrittelivät metrin ns. sekuntiheilurin avulla.

      • mittoomisen onkelma
        S-arvalla kirjoitti:

        Metri on alunperin määritelty matkana,joka on 1/10000000 = 10exp(-7) etäisyydestä Pohjoisnavalta Päiväntasaajalle. Englantilaiset määrittelivät metrin ns. sekuntiheilurin avulla.

        Niihän se vuan niillä engelsmanniloilla. Mutta toesta tiällä Savossa, kun pittää nimittäen tämmösessä epätasasessa muastossa ottoo huomijoon tuo paenovoeman eli gravitaatijon vaehtelu. Sekun vettää ylämäessä paljon enemmän takasinpäen ku alamäessä ja se vuan pannoo kehtuuttammaan sennii verran, että Puijonnyppylännii mieluummin kiertää Suarjärven puolelta ku Niuvanniemen kaatta. Ja lissee mutkoo tulloo, jos sattuu olemaan Kallansillat just ylläällä, et piäse ylj muute ku Puutossalamen lossin kaatta!

        Että se ee tuokaa asia oo ihan nii yksinkertanen tiällä Savossa. Heleppohan se on engelsmannin mitata ku vuan merta pitkin purjehtoo, siinä ee matkantekkoo kuareuta paenovoima ollenkaa, mitä vähä suattaa Coriolis-voema vasemmalle käelle vängetä. Nii että jos nyt on lähtennä Päeväntassoojalta ja out tältee kohi mänössä sinne Pohjosnavalle, niin kyllä kerkii sekuntiheiluris heilahtoo usseemman kerran ennenku out perillä.

        Sama se tapahtuu sitä Risman kohalla olovoo aitoo kiertäissäkkii. (Jälellä olova) Aika lyhenöö ja metrit pitenöö, ite oun ainakii huomanna, että pitemmällä askeleella nyt harppovat, ja se tuo askelee mittahan on ylleensä se nuin metri, sen mukkaan minkä pitunen se metri sattuu kullakkii millonnii olemaan.

      • S-päällikkö
        mittoomisen onkelma kirjoitti:

        Tuo kertomani metrin määritelmä on vanhaa pierua ja ohkin ranskalainen määritelmä. Eipä tässä ole kauaa aikaa ehkä n. 20 vuotta, kun fransmannet suorittivat vielä uusintamittauksia Tornionjokilaaksossa. Mutta se englantilainen metri perustuu ns. sekuntiheiluriin, jonka heilurin varren pituus on n. metri. Tässä edestakaiseen heilahdukseen kuluu 2 s. Kuopiossa on kaikki toisin kuten olet asian ymmärtänyt. Kuopiohan on maailman navalla tai ainakin melkein ja pyörimisakselin piikki on Puijon torni. Coriolisvoima vaikuttaaa Kuopiossa siten, että se heittää Prisman parkista amislaisen jettan Carslssonin parkkiin tai Tokmannille. Coriolisvoima ei vaikuta Prisma - Technopolis suunnassa vaan Prisma -Calsson suunnassa, joten amislaisen ei kannata olla nyreissään verkkoaidasta.

        >>>>>Sama se tapahtuu sitä Risman kohalla olovoo aitoo kiertäissäkkii. (Jälellä olova) Aika lyhenöö ja metrit pitenöö,

    • apulaistarkastaja

      Toivottavasti Prisman parkkipaikkaa kiertäisi sama tarkastaja joka äkkiä huomaa onko samat autot päivästä toiseen parkissa, kenties ruutua vaihdetaan ja kiekkoa välillä käydään kiertämässä !

      • norsun muisti

        Kovimpa on vähän autoja parkissa tuolla Prisman kentällä, jos kerran tarkastaja voi muistaa tuollaisia asioita. Onhan siinä sentään useampi sata ruutua. Ei sitten kaupalla voi olla ongelmaa parkkiruutujen olosta täynnä.

    • 7+6

      No nyt ne aikoo yhdistää kaupan ja oppilaitoksen

      "Seudullisesti merkittävä päivittäistavarakauppa sallitaan Prisman läheisyyteen Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavassa.

      Suunnittelupäällikkö Paula Qvick Pohjois-Savon liitosta arvioi torstaina, että iso päivittäistavarakauppa mahtuu esimerkiksi hybridimallilla, jossa autopaikat voivat olla alakerrassa, kauppa katutasolla ja opiskeluun liittyviä tiloja yläkerrassa."

      http://www.savonsanomat.fi/savo/kuopion-savilahteen-tilaa-kaupan-suuryksikolle/1932945

      • opiskelukaupunki

        Kuvaa hyvin Kuopiota, kun yläkerroksissa kuvaillaan olevan opiskelua. Muualla puhuttaisiin pelkästään toimistoista. Opiskelutiloilla ei niitä kaupallisia tilojakaan tarvita Kuopioon lisää.

    • PoikottiPoro

      Voinhan minä sen kiekon laittaa. Mutta jos yksikin sakko napsahtaa niin Peeässä menee boikottiin.

      • onnistunut missio

        Parkkisakon saa mistä vain, parkkisakon tarkoitus on karkoittaa väärinpysäköijä, boikotoi vaan pääsevät rikollisista eroon.

    • Boycott xx

      Hirveää porukkaa nämä amikset uhoamaan, ensin meni Hese boikottiin ja nyt Peeässä !!

      Siitä vaan boikottia pystyyn please!

      • BoikottiPoro

        En ole amis enkä rikollinen vaan ostoksensa keskittävä asiakasomistaja. Jos tulee yhdetkin sakot sillä aikaa kun olen kantamassa rahaa kassaan eikä minun auto ole keskellä tuetä tahi invapaikalla niin se oli sitten siinä.

      • kiekolla pysäköinti
        BoikottiPoro kirjoitti:

        En ole amis enkä rikollinen vaan ostoksensa keskittävä asiakasomistaja. Jos tulee yhdetkin sakot sillä aikaa kun olen kantamassa rahaa kassaan eikä minun auto ole keskellä tuetä tahi invapaikalla niin se oli sitten siinä.

        Mutta kun siellä on aina ollut 3 h kiekkopaikat.

    • uuuyfyft

      Ihmettelen paitsi opiskeliljoiden/työntekijöiden laiskuutta kävellä suojateitä pitkin, niin myös kaupungin pysäköinninvalvontaa; miksi kaupungin pysäköintilaitos päivystää yksityisen kaupan pihalla?
      Ja vielä, vaikka siellä niitä saatanoita pysäköikin koslansa, niin onko kenellekään käynyt niin, että olisi Prisman pihasta jäänyt tyhjä parkkipaikka löytymättä?
      Nyt haiskahtaa muuten, että opiskelijat ovat alkaneet käyttää Tokmannin pihaa p-paikkanaan. Autoja täynnä ja kaupoissa ei juuri ketään.

      • bonus tuplana hinnoi

        Ihmettelen ainoastaan osuuskauppa Peeässää, kun se on pyytänyt kaupunkia sakottamaan asiakkaitaan ja sakot menevät kaupungin kassaan. Taitaa puuttua alkeellinen myyntihenkinen asiakassuhteiden hoitotaito sen puljun johdolta. Mutta savolaiset maksavat parkkisakotkin hamutessaan heidän mieleensä iskostettuja bonuksia.

      • rahaa on
        bonus tuplana hinnoi kirjoitti:

        Ihmettelen ainoastaan osuuskauppa Peeässää, kun se on pyytänyt kaupunkia sakottamaan asiakkaitaan ja sakot menevät kaupungin kassaan. Taitaa puuttua alkeellinen myyntihenkinen asiakassuhteiden hoitotaito sen puljun johdolta. Mutta savolaiset maksavat parkkisakotkin hamutessaan heidän mieleensä iskostettuja bonuksia.

        S-ryhmällä on rahaa ja voi tehdä kuten parhaaksi katsoo ja se katsoo asiakkaan etua. Amislaiset tuovat Prismaan vain hiekkaa. Rahaahan heillä ei ole.

      • hölmöt bonusten perä
        rahaa on kirjoitti:

        S-ryhmällä on rahaa ja voi tehdä kuten parhaaksi katsoo ja se katsoo asiakkaan etua. Amislaiset tuovat Prismaan vain hiekkaa. Rahaahan heillä ei ole.

        Peeässän johdossa siis katsotaan asiakkaan edun olevan maksaa sakkoja kauppa-asiointinsa yhteydessä kaupan puolityhjällä parkkipaikalla. Heikotpa ovat businesstaidot.

    • Asiakasomistaja111

      Prisman parkkipaikalla tainnut aina olla kiekkopakko, myös asiakasomistajille!
      Joten turhaa uhoamista tuollainen PoikottoPoro.
      vihjeeksi että Cittarin parkkipaikalla EI ole kiekot käytössä!

      • PoikottiPoro

        En uhoa, lupaan. 'Bonus tuplana hinnoi' kiteyttää asian hienosti tuossa ylempänä.

    • 9+10

      Kunhan se Opistotien kampus siirtyy kokonaan Savilahteen, niin ehkä autoilun tarve vähenee Mikroteknian ja Opistotien Tekun välillä.
      Nythän on niin järjettömästi jaettu tunnit, että siirtymäaikaa on 15 minuuttia kampusten välillä. Silloin on pakko käyttää autoa.

    • S- asiakas

      "Pitäkää tunkkinne!"

      Minä vaihdan kauppaa, jos autoni ei sovi kaupan eteen parkkiin. Kiekon laitan ja niin pitääkin ja ostokset aion edelleen viedä lähellä olevaan autoon. Onko se Prisma vai joku muu, riippuu parkkipaikoista.

      Prisman on nyt korkea aika laittaa asiakkaiden parkkeeraus kuntoon!

      • S - > K-kauppaan

        S-Keilankannan parkkiin alkoi ilmestyä lähistöllä olevien kerrostalojen autoja. Kuinkas sitten kävikään? Juuri niin, kauppa kielsi parkkeeraamisen ja kutsui pirkon sakottamaan. Nyt asiakkailla on tilaa autolle. Sitten parkkia vailla olevat alkoivat pysäköidä muiden talojen vierasparkkeihin ja taas pirkolla töitä. Sitten tuli Kanavaharjulle vuoropysäköinti. On se kumma, että saa rakentaa asuntoja ilman vierasparkkia.

        Miksi Prisman pitäisi rakentaa parkkeja Savonialle? Voiko joku vastata siihen!

      • paikka löytyy helpos
        S - > K-kauppaan kirjoitti:

        Eiköhän tässäkin ole suurin syy se, että ei tehdä kaupunkilaista kaupunkisuunnittelua ja mahdollisteta parkkeerausta molemmin puolin kadun varteen vaikka 2 tunnin ympärivuorokautisia kiekkopaikkoja. Ei kaupungeissa kerrostaloille rakenneta vieraspaikkoja. Mutta Kuopiossa on lähiössä sallittava ilman pysäköinti, kun ihmiset ajavat joka tapauksessa omalla julkisten sijaan.

        Haitanneeko tuo automarketin autopaikkojen käyttäminen, jos ne muuten olisivat suurelta osin tyhjillään, kuten on koulupäivinä on tilanne pitkin vuotta. Nyt on sitten niin, että suurin osa paikoista on tyhjillään ja automarketissa asioivaa sakotetaan.

      • Asukas13

        Kaupungin liikenne/katu-suunnittelijan ajatus on että vieraat vievät autonsa Tori-Parkkiin ja sieltä bussilla kylään Keilankantaan. Näppärää, eikö?

      • K- -> S-kauppaan
        paikka löytyy helpos kirjoitti:

        Eiköhän tässäkin ole suurin syy se, että ei tehdä kaupunkilaista kaupunkisuunnittelua ja mahdollisteta parkkeerausta molemmin puolin kadun varteen vaikka 2 tunnin ympärivuorokautisia kiekkopaikkoja. Ei kaupungeissa kerrostaloille rakenneta vieraspaikkoja. Mutta Kuopiossa on lähiössä sallittava ilman pysäköinti, kun ihmiset ajavat joka tapauksessa omalla julkisten sijaan.

        Haitanneeko tuo automarketin autopaikkojen käyttäminen, jos ne muuten olisivat suurelta osin tyhjillään, kuten on koulupäivinä on tilanne pitkin vuotta. Nyt on sitten niin, että suurin osa paikoista on tyhjillään ja automarketissa asioivaa sakotetaan.

        Vika onkin siinä, että ovien läheltä parkkipaikat ovat aina varattuja. Kaupasta saa ainakin päivällä kävellä kauas kauppapussien ja lasten kanssa. Jos Prisma haluaa antaa paikkoja Savonialle, niin eikö se silloin voisi merkitä kauempaa ovista nuo paikat. Luulenpa, että ovien lähelle parkkeeratut autot ovat naamioituneena "kaupan asiakkaiksi". Kuten joku tuolla aiemmin sanoi parkkipaikat lähes täynnä, mutta missä ovat asiakkaat.
        Miten niin asiakkaita sakotetaan? Siellä on ollut kiekko ainakin niinpitkään kun muistan ja vielä ulko-ovessa huomautus kiekon muistamisesta. Kiekolla saa pysäköidä 3 h.

      • paikka löytyy helpos
        K- -> S-kauppaan kirjoitti:

        Niin maalla Kuopiossa halutaan isäntien lailla oven viereen. Kun pihan perilläkin on ostoskärryjen jättöpisteet ja niitä on muutenkin riittävän tiheässä, ei ole mikään ongelma kävellä pitemmälle ja niinhän se onkin tehtävä isommissa paikoissa.

        Enpä ole juurikaan muistanut laittaa kiekkoa vuosia siellä asioituani enkä ole koskaan edes nähnyt kaupungin virkamiestä rahastushommissa. Nyt syksyllä ei ole tullut niinkään enää käytyä, kun täällä Siilissäkin löytyy vastaava ruokaosasto. Väittävät pysäköinnin valvonnan annetun nyt kaupungille. Pkseudulla tulee parkkeerattua useammin eikä sielläkään automarkettien halleissa parkkipirkkoja näy. Jos Peeässä on todella antanut valvonnan kaupungille, niin taatusti kiertävät rahastamassa kiekon unohtaneet kaupan asiakkaat ja kaupungin kassanhoitaja kiittää.

      • S -> Tokmannille

        Isäntien lailla! Ei vaan emäntien lailla kauppakassien ja lasten kanssa vesisateessa.

        Et nyt löytänyt sitä pihviä tästä ruuasta. Jättävätkö savonialaiset tarkoituksella autonsa ovien lähelle, jotta luultaisiin kaupan asiakkaiksi?

      • paikka löytyy helpos
        S -> Tokmannille kirjoitti:

        Isäntien lailla! Ei vaan emäntien lailla kauppakassien ja lasten kanssa vesisateessa.

        Et nyt löytänyt sitä pihviä tästä ruuasta. Jättävätkö savonialaiset tarkoituksella autonsa ovien lähelle, jotta luultaisiin kaupan asiakkaiksi?

        Niin samanlaisia maalaisia ovat kuopiolaiset emännätkin eli oven viereen tulisi voida pysäköidä. Kauppakasseja kuljetetaan muualla sellaisella ostoskärryllä lapsen istuessa istuinpaikalla auton viereen ja kärryn voi jättää keräyspisteisiin samanlaisesti ympäri pysäköintialuetta. Vapaan parkkiruudun löytyminen on silloin tärkeintä eikä hyötyliikunta ole pahasta. Jos niitä lapsia on enemmän mukana, niin joutuvathan nuo kävelemään kaupan sisälläkin aika matkan ja kauppa-asioinnin voisi tehdä ehkäpä toisessa kaupassa vähäisemmälläkin kävelyllä, jos se on ongelma.

        Jotenkin puuttuu tuo loogisuus näiltä maalaiskuopiolaisilta. Nyt väitetään savonialaisten kävelevän pitkälle parkkialueen toiselle puolelle autolleen kaupan oven eteen. Arkena ei taatusti ole mitään ongelmaa. Vähääkään järkevinä parkkeeraavat itselleen mahdollisimman lähelle eli kauas kaupan ovesta siis sinne missä ei muuten olisi auton autoa arkipäivisin.

      • s -> K

        .......................ja niin voi taas savonialainen pysäköidä lähemmäs ovia. Niin käyhän hä hakemassa sen kolmioleivän ja kokiksen.

        En vain ymmärrä logiikkasi, että ulkopuoliset mielestäsi .....
        Ai niin p-kele, Sinähän olet amislainen!

      • paikka löytyy helpo
        s -> K kirjoitti:

        .......................ja niin voi taas savonialainen pysäköidä lähemmäs ovia. Niin käyhän hä hakemassa sen kolmioleivän ja kokiksen.

        En vain ymmärrä logiikkasi, että ulkopuoliset mielestäsi .....
        Ai niin p-kele, Sinähän olet amislainen!

        Kaukana olen amislaisesta, vaan aivan toiselta suunnalta ammattikorkeakoulusta katsottuna. Ja vuosikymmenten takana on koulujen käynti, kun eläkkeelle jäätyäni olen jo palannut tänne Savoon

        Vaikka nämä ammattikorkeakoululaiset kävisevätkin hakemassa sen kokiksen kolmioleipineen päivän päätteeksi, niin enpä luule heidän pysäköivän aamulla sinne koulusta katsoen kauimmaksi kaupan ovelle. Tuskin ovat heränneet niin hyvissä ajoin. Heiltä kun taitaa puuttua luentoja viivästyttävä akateeminen vartti. Taitaa siellä asioidessasi siellä oven luona olla sillä hetkellä asioivien autoja. Ei tuossa Prisman komplessissa sentään niin vähän asiakkaita käy, että oven läheltä löytäisi valmiiksi tyhjän ruudun muuten kuin odottaessa toisen auton lähtöä nähdessään sellaisen olevan tulossa. Ai niin täällähän ei koskaan anneta toiselle autolle tietä tulla ulos ruudusta ja se tehdään vaikka näin voitaisiin saada itselle parkkiruutu. Ikäväähän se on sateessa vaikka lasten kanssa kulkea muualle kuin niiden parin lyhyen katoksen vieressä ole muutamalle parkkiruudulle. Lapsia kuitenkaan tuskin haittaa sateessa käveleminen, vai ovatko kuopiolaiset lapset nyt jo niin sokeria. Silloin kannattaa käydä toriparkista talon alla päästävissä liikkeissä. Peeässä kun on niin köyhä, että ei sillä ole ollut varaa rakentaa Prisman asiakkaille katettua parkkia. Toisin on varakkaimpien osuuskauppojen kanssa eikä siellä edes kaupunkia päästetä sakottamaan kaupassa asioivia.

      • Hippi Vihervä
        paikka löytyy helpo kirjoitti:

        Vikahan on siinä, että Prisman parkkipaikka on liian iso. Amikset joutuvat ajamaan autolla sieltä parkkilentokentän aidanviereltä sinne oven eteen, kun kukaan jaksa sitä matkaa kävellen taivaltaa sellaisessa lohduttomassa kivierämaassa. Ei ole edes juoma-automaatteja välillä. Tästä koituu merkittävää lisäystä polttoaineenkulutukseen ja amisten kukkaroon syntyy lovea, joka entisestään vaikeuttaa rillipäisten tietokoneinssien mahdollisuuksia parisuhdemarkkinoilla. kin. Puhumattakaan hiilijalanjäljestä. Ja siitä, että öljyonnettomuuksien todennäköisyys kasvaa Suomenlahdella.

        Minä näkisin asian siten, että Kuopion Prisman parkkipaikan hulppea koko on itse asiassa kansainvälinen ongelma, johon pitäisi kansainvälisen yhteisön ottaa kantaa. PeeÄssä on niin iso pulju, että se ei suostu pienentämään parkkipaikkaansa, ellei sitä uhata kansainvälisillä talouspakotteilla. Jos Kuopion kaikki maahanmuuttajat alkaisivat boikotoimaan, niin saattaisipa alkaa muuttumaan ääni kellossa. Jos sen lisäksi vielä Kuopion kaikki maaltamuuttajat alkaisivat boikotoimaan, niin sitten varmasti. Ainakaan Alko ei kestäisi sitä tilannetta. Tiedän, mistä puhun. Aion itse käydä tänään Alkossa, ostoksilla :-)

    • Menkää pyörällä

      Ei ollut 15 vuotta sitten vielä opiskelijoilla varaa autoilla kulkea. Jos nykyään on, niin on varaa maksaa se parkkimaksukin. Ei ne parkkipaikatkaan ole ilmaisia. Ja jos isukilla on varaa maksaa auto, vakuutus, huollot ja bensat, niin kyllä sen rahapussista löytyy käteistä yhtä pysäköintilippustakin varten.

      • huh hellettä sanoi

        Harvinaisen penseä kommentti, niinkuin on varmaan myös ihminen kommentin takana. Niin se on helppo sanoa, kun ei tiedä tai ymmärrä, että on erilaisia ihmisiä, opiskeljoita ja tilanteita. Esim. lapsellisten opiskelijoiden saattaa olla hankalaa viedä lapsi hoitoon ja pyöräillä petoselta 10 km koululle ja vastaavasti takaisin ja pitää velä lasten hoitoajat kohtuullisina, (jotta ehtii leikkiä lastenkin kanssa ennekuin taas illalla istahtaa koneelle tunneiksi koulutehtäviä tekemään). Pysäköinti 50e/kk (sitäkö tarkoitti 10-50e pysäköinti, minulla ei tietoa) ei ole ole opiskelijalle kohtuullinen summa maksaa, tulot kun ymmärrettävästi eivät ole työssäkäyvän tulojen tasoa. Ja se miten kenelläkin on varaa pitää autoa, ei ole kenenkään muun huolen aihe. (Eihän se suinkaan ole kenenltäkään pois, jos joku onnekas opiskelija saakin naurettavan pienen opintotuen lisäksi esim. vanhemmiltaan joskus pientä taloudellista avustusta..) Ja edelleenkin aion pysäköidä autoni Prisman parkkiin. 3 tunnin välein juoksen tuntien välissä kiekkoa kääntämään ja jos suinkin ehdin auton paikkaa vaihtamaan. Aina en välttämättä ehdi sitten ruokailemaan, kun kierrän liikennevalojen kautta (meille suunnitellun riistaidan vuoksi), kun ruokatunnin kesto voi olla 30 minuuttia, mutta en valita. Ymmärrän PeeÄssää, eihän se ole opiskelijoille velvollinen ilmaisia parkkipaikkoja järjestämään, mutta ei ole ilmeisesti Savonia AMK:kaan. Ja laittomastihan minä en sikäli pysäköikään, että minulla on parkkikiekko, joka oikeuttaa 3h pysäköinnin, jonka jälkeen ajan auton uuteen parkkiruutuun. Valitettavaa. Kaikkien kannalta tämä tilanne. Vähän voisi antaa opiskelijoillekin ymmärrystä, esim tässä ketjussa. Opiskelijoista tulee työelämään päästyään niitä kaivattuja veronmaksajia. Ja eiköhän nuo technopoliksesta valmistuvat hoitoalan opiskelijatkin sitten maksa takaisin valheella ja vääryydellä anastetun ilmaisen parkkipaikan sinuakin hoitaessaan joskus tulevaisuudessa. ;-)

      • ajokortti ei muodiss
        huh hellettä sanoi kirjoitti:

        Eikö Kuopiossa toimi joukkoliikenne, jos Petoselta oman auton vaihtoehtona pitäisi pyöräillä Savilahteen opiskelemaan? Kaupungeissa voidaan mainiosti viedä lapsi päiväkotiin ilman autoa ja mennä sitten julkisilla opiskelemaan.

    • Jollaljalajalei

      Ongelma on ettei opiskelijoilla ole omia parkkipaikkoja koululla? Pitäisköhän olla? Tuollaiset kulut pitää sisällyttää kiinteistöön. Nimellisen korvauksen voi opiskelijoilta vaatia ettei paikkoja varata tarpeettomasti.

      Mielenkiintoista miten Peeässä suhtautuu nykyisiin ja tuleviin asiakkaisiinsa ja millaisen ilmapiirin kauppansa ympärille haluavat luoda. On tainnut jollakulla jäädä joku Jollaksen kurssi väliin.

    • helppo juttu

      Mikä täällä porukkaa vaivaa, koko ketju on aivan turha ja jonkin asennevammaisuuden ilmentymä. Prisma on tarkoittanut parkkipaikkansa omien asiakkaidensa käyttöön eikä sitä tarvinne muuksi muuttaa eikä arvostella!

      • jeebus

        Haista sinä nilkki paska!

    • keke9

      Ihmittelen vaan, että kellä opiskelijalla on varaa ajaa autolla? Siihen aikaan kun itse opiskelin niin opiskelijat ajoivat vielä pyörällä. Jos on varaa pitää autoa niin ei luulisi kehtaavan kitistä pysäköintimaksuista?!

    • helppo arvaus

      Kysypäs jeebus vanhemmiltasi saatko noin kirjoittaa vai juuri heiltäkö olet tuon oppinut kuten epäilen?

    • Volle08

      Kyllä on opiskelijoilla huono kunto jos marisevat että joutuvat aidan valmistumisen jälkeen kiertämään muutaman sata metriä. Ja aion asioida Prismassa jatkossakin sillä laitan aina kiekon, oli sitten aamu, päivä tahi ilta. Ja miten opiskelijoilla ei muka rahat riitä oppilaitoksen alueen pysäköintiin, näkyy euroja riittävän oluen ostamiseenkin ja baareissa ramppaamiseen!

      • mualaispaekka

        Niin sitä joutuvat kiertämään myös Prisman asiakkaat, jotka tekevät täällä harvinaisesti eli kulkevat kaupunkilaisesti julkisilla. Suojatie valoilla olisi palvellut nimenomaan heitä.

      • Minkä maalainen
        mualaispaekka kirjoitti:

        Niin sitä joutuvat kiertämään myös Prisman asiakkaat, jotka tekevät täällä harvinaisesti eli kulkevat kaupunkilaisesti julkisilla. Suojatie valoilla olisi palvellut nimenomaan heitä.

        Eivätkä ole kiitollisia siitä, että saavat enemmän liikuntaa vaan valittavat täällä suuna päänä? Ei maalainen vaan kehtaisi. Luulisin.

      • mualaispaekka
        Minkä maalainen kirjoitti:

        Eivätkä ole kiitollisia siitä, että saavat enemmän liikuntaa vaan valittavat täällä suuna päänä? Ei maalainen vaan kehtaisi. Luulisin.

        Niin maalainen tuo kuopiolaisen kommentti. Savolaiset mualaiset vaekka Kuppijosta yllä kehtoovat mitä vuan.

    • peeässä---

      Ja aikaa näkyy löytyvän turhien aloituksia tekemiseen!

    • jep, jep

      PeeÄssä menettää rahaa. Kadun toiselta puolelta on haettu evästä lounaaksi. Nyt ei, kun on aita edessä.

      Tai sitten salajuoni. Techopoliksen lounaskuppiloihin yritetään saada lisää syöjiä.

      • näi vua on!

        Kyllä vuan 15 vuotta sitten syötii Hanna Partasen leipomoo kalakukkoo eekä ravattuna tuntii välillä missää Rismassa. Uamulla vua laitettii kalakukko Männistössä reppuun ja sitten ajettiin puuvanteisilla potkupyörillä Mölymäelle, ylämäettii satulasta noosemata.

        Että mittee ne nykyset opiskelijalotvakkeet oekeen valittaa!

      • kööhä Savo

        Onko se Savon ammattikorkeakoulu Savonia niin köyhä, ettei sillä ole tarjota melkein ilmaisia aterioita tarjoavaa ruokalaa.

      • ajhgjagjan
        näi vua on! kirjoitti:

        Kyllä vuan 15 vuotta sitten syötii Hanna Partasen leipomoo kalakukkoo eekä ravattuna tuntii välillä missää Rismassa. Uamulla vua laitettii kalakukko Männistössä reppuun ja sitten ajettiin puuvanteisilla potkupyörillä Mölymäelle, ylämäettii satulasta noosemata.

        Että mittee ne nykyset opiskelijalotvakkeet oekeen valittaa!

        Kenellä opiskelijalla on varaa ostaa Hanna Partasen tai kenenkään muunkaan kalakukkoa??

      • kannatan kotimaista
        ajhgjagjan kirjoitti:

        Kenellä opiskelijalla on varaa ostaa Hanna Partasen tai kenenkään muunkaan kalakukkoa??

        Kalliita kieltämättä ovat, käsityö maksaa. Mutta niissä onkin kaikki muikut siististi samaan suuntaan ladottuna eikä miten sattuu poikittain niinkuin kiinalaisissa halpakukoissa.

        Pistelee nimittäin ulostaessa aika hemmetisti sellainen muikun selkäruoto, jos on tulosuuntaansa poikittain.

        En halua olla mitenkään EU-vastainen ja rajoittaa kilpailua, mutta kyllä jo Vehmersalmelaiset kalakukot arveluttaa ostaa!

    • minä

      Yleensä näillä isoilla marketeilla on jätti-isot parkkialueet puoliksi tyhjinä. onko käyty keskustelua montako parkkiruutua opiskelijat tarvitsevat ja olisiko Prisma valmis vuokraamaan ruutuja opiskelijoille?

      • lapset ja kauppakass

        Näin pitäisi toimia. Mielestäni vuokraaja voisi olla Savonia, joka sitten edelleen luovuttaisi paikat opiskelijoille ilmaiseksi tai sopivalla korvauksella. Kuitenkin niin että peli olisi selvä. Kaiken pitää tapahtua rehelliseltä keskustalaiselta pohjalta.

      • Belisilmassimo
        lapset ja kauppakass kirjoitti:

        Näin pitäisi toimia. Mielestäni vuokraaja voisi olla Savonia, joka sitten edelleen luovuttaisi paikat opiskelijoille ilmaiseksi tai sopivalla korvauksella. Kuitenkin niin että peli olisi selvä. Kaiken pitää tapahtua rehelliseltä keskustalaiselta pohjalta.

        Jos PeeAssällä olis tässä pelisilmää niin ottaisi pisteet kotiin lainaamalla päiväsaikaan tarpeettomia parkkipaikkoja persaukisille opiskelijoille eikä peloittelisi heitä ja samalla muita asiakkaitaan parkkipirkoilla. Luulisi onnistuvan helposti kun Savonian reksi istuu PeeAssän hallintoneuvostossa varapuheenjohtajan palleilla.

      • ehdotus1111
        Belisilmassimo kirjoitti:

        Auttaisiko tämä asiaa:

        http://www.adressit.com/

        Minä ainakin voisin tuollaisen vetoomuksen allekirjoittaa. En siksi, että itse tarvitsisin parkkipaikkaa, vaan siksi, että mielestäni järjen tulisi voittaa.

        Onhan teillä varmaan joku opiskelijayhdistys, joka voisi lähteä ajamaan asiaa. Sitten vaan yhteyttä lehtiin, yleen ja vaikka minne ja facessa jakoon niin maan laajuisesti, että.

      • akateem. mies
        Belisilmassimo kirjoitti:

        Jos PeeAssällä olis tässä pelisilmää niin ottaisi pisteet kotiin lainaamalla päiväsaikaan tarpeettomia parkkipaikkoja persaukisille opiskelijoille eikä peloittelisi heitä ja samalla muita asiakkaitaan parkkipirkoilla. Luulisi onnistuvan helposti kun Savonian reksi istuu PeeAssän hallintoneuvostossa varapuheenjohtajan palleilla.

        kaiken pitää tapahtua rehelliseltä keskustalaiselta pohjalta. S-ketjulla on rahaa, mutta mitä tekee Savonia. Herätkää jo siellä Savonialla ja hoitakaa opiskelijoidenkin parkkiasiat kuntoon. Se on vaan niin, että "isommat" auttavat pienempiään.

      • Ruutumekko
        akateem. mies kirjoitti:

        kaiken pitää tapahtua rehelliseltä keskustalaiselta pohjalta. S-ketjulla on rahaa, mutta mitä tekee Savonia. Herätkää jo siellä Savonialla ja hoitakaa opiskelijoidenkin parkkiasiat kuntoon. Se on vaan niin, että "isommat" auttavat pienempiään.

        Eihän tuo edes maksais mitään boonusväelle. Vähän hyväntahtoisuutta vaan.

    • juualoitussuomi

      Ihan perus juutalointi minun nähdäkseni. Ollaan himputin neulamäen erämaan laidalla ja ilmaista pysäköintitilaa ei löydy. Outoa vai mitä? Yritetään pakottaa opiskelijat maksamaan juutalointimaksut kun kukaan tervejärkinen ei suostu maksamaan pysäköintipaikasta metsässä.

      Onneksi aitaan voi tehdä reiän, että pääsee nopeammin kiekkoa veivaamaan.

    • Tehokas valvonta

      Prisman parkkialue on tarkoitettu prisman asiakkaille, oliko nyt parkkikiekolla kaksi tuntia. Noudattakaa sääntöjä. Pysäköinninvalvonta on hyvä asia, loppuu se toisen tontin luvaton käyttö.

      • ????

        Ihanko totta? Eikö ollut järkevämpää sanottavaa?

      • ½§?#¤%&/
        ???? kirjoitti:

        Ihanko totta? Eikö ollut järkevämpää sanottavaa?

        Ihanko totta? Eikö ollut järkevämpää sanottavaa?

      • K -> S-kauppaan

        Amislaisilla nautintaoikeus ylittää omistusoikeuden.

        MInäkään en voi ymmärtää, että toisen rakentama ja maksama parkkialue on saatava jonkun toisen käyttöön. Parkkiaika taitaa olla peräti kolme tuntia kiekolla.

      • insseillä putkiaivot
        K -> S-kauppaan kirjoitti:

        Amislaisilla nautintaoikeus ylittää omistusoikeuden.

        MInäkään en voi ymmärtää, että toisen rakentama ja maksama parkkialue on saatava jonkun toisen käyttöön. Parkkiaika taitaa olla peräti kolme tuntia kiekolla.

        Jos ne opiskelijat ovat niin ahkeria, että ovat opiskelupaikalla nytkin joululoman ja alennusruuhkan aikaan ja parkkeeraavat siksi Prisman parkkialueelle, niin johan Peeässän kannattaa tukea noita tulevia asiakkaitaan. Kerran kun ovat tottuneet ajamaan Prisman pihaan, niin sinnehän nuo ajavat jatkossakin.

    • Massikeisari

      Menkää amikset bussilla kouluun, niin ei tartte ulista. Sitä varten se joukkoliikenne on keksitty, jos ei ole varaa ajaa autolla ja maksaa sen pysäköinnistä.

      • ????

        Ammattikorkeakoulun opiskelijat amiksia?

    • huvittunut

      On ihmiset vihasia:D Minua vaan naurattaa!

    • 2500eKKJaSiltiPyörällä

      Miten helvetissä opiskelijoilla on varaa autoon?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1865
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1817
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1738
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1302
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      60
      1119
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1102
    Aihe