MITÄ OLETTE MIELTÄ VANHUUDESTA

monica

en olisi uskonut kun nykyään seuraa ja kuuntelee kuinka vanhat ihmiset saa kaikenmoista ikävää niskaansa Kuulin juuri lähisukulaiselta että vanhuksille ollaan ilkeitäkin ja paikka on omassa kotonaan ja sitä harrastaa kotiavustajat jotka saapuvat auttamaan jo huonokuntoisia vanhuksia, että pääsee jaloilleen ja avustavat ruokailussa, sekä suihkuttavat, tämä on vaan ikävää kuultavaa kun juuri edistetään kotona asumista, kun laitoksissa on niin kallista.

Ja nyt kuuluu tällaista, jos kuljet pimeällä kadulla vaara vaanii että menetät rahojasi tai jotain muuta väkivaltaa, on kaikenmoista joka kohdistuu vanhuksiin, ja yksi asia on vielä, että kotoa häviää kaikenmoista mikä mahtuu laukkuun että tavarat häipyy tuulettaessa tavaroita kai" ilmavirta" vie "mennessään". Kun tulemme siihen ikään että tarvitaan kotiin avustajia niin muistakaapas kun olen kertonut mitenkä käy pikku tavaroiden kun kotona asuvat vanhukset ovat huonoja liikkumaan niin eivät perässä pysy. ja nyt oli lehdessä että myyvät myyvät väkisin kotiremontteja ja vanhuksille. on maailma mennyt kamalaksi kun ei voi kehenkään oikein luottaa. ja on viheliäistä tulla vanhemmaksi mitä nyt ollaan. onko muiden korviin kantautunut tällaista tietoa kuin kerroin.

53

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jäi sanomatta että eivät tietysti kaikki ole ilkeitä ja ikäviä.....

      • minä vaan

        Heps kukkuu,,,,,,,En ole pitkän matkan aikana juurikaan tavannut oikeassa elämässä ilkeitä ihmisiä paremminkin yli ystävälisiä, naisiakin joita on riittänyt. Hoitsujakin on ollut laitoksissa aina kolmekin kerrallaan tuntuukin toisinaan etten olisi moista ansainnutkaan.
        Ihana fiilis syntyi lääkärissäkin jossa nuori laislääkäri kädestä kiini pitäen ja syvälle lmiin katsoen huokaisee, sinähän olet jo vanhamies, tuntuu kuitenkin kun olisin nuoren miehen reinkarnaattio joka on tässä vanhuksen kehossa.

      • Reinkarnaattio
        minä vaan kirjoitti:

        kiitti sulle m.v.annoit taas ajateltavaa

    • jjoutava

      Monica ystäväni. Mihin ovatkaan joutuneet vanhat hävyttömät ihmiset,jotka häiritsivät ja terrorisoivat ilkeyksillään kanssakulkijoitaan. Muistan kuinka oli aivan elokuva tehty tämmöisestä vanhasta ihmisestä. Onko nyt otettu niskalenkki meistä vanhoista, tukahdutettu reipas toimintakyky.

      • jjoutava

        Monica kirjoitat niin harvoin että hullaannuin noin liian läheisesti kirjoittamaan aloitukseesi. Siitä on jo vuosia kun sitä Murre- tai laihdutusketjua vedit. Joku vanha hävytön sinuakin vainosi ja häiritsi.

        Toivottavasti nyt saat osallistua rauhassa. Tämäkin kirjoitukseni voi antaa kimmoketta, mutta kirjoitan silti sillä uskon, että jos hän haluaa niin tuleehan hän joka tapauksessa. Nyt vasta oikein tajuan että tuo edellinen vaikka en tarkoittanut sitä oli juuri omiaan yllyttämään. Voi minua hullua minkä tein ! #

      • monica ek

        No sanoppas se, kaikki hyvä loppuu aikanaan.Oletko sinäkin tavannut hävytömiä ihmisiä,,,,,,voi herran duudeli sentään,Katsoit oikein elokuvankin vanhasta ihmisestä katsoitko sentähden että oppiaksesi hänen tavoilleen,,,,,,, jjoutava.

      • jjoutava
        monica ek kirjoitti:

        Nyt kieli keskellä suuta minä vastaan sinulle, että tiedän sinut oikein mukavaksi kirjoittajaksi ja kun heitä ei niin kovin viljalti täällä nykyisin ole nii en millään soisi että häippäät taas vuosikausiksi palstoilta.

        En paljon muista edes katsoinko sitä elokuvaa teatterissa, minua vain nauratti se mainoskuva hurjasta mummosta. Ihmisiä on joka junaan ja kun tykkään matkustaa junassa niin siellä niitä aina näkee.

      • laitaatsilta

        Kyllä niitä on. Muuten ei olisi tehty hyvää elokuvaa, Vanha hävytön nainen. En ole katsonut, liekö romaanin pohjalta tehty.
        Aikoihin en ole väki pahaa naisihmistä, eli akkaa tavannut. On luonnonlaki, ettei nuorten naisten sovi olla väkihyvissä väleissä muuten kuin ansaintamielessä.
        Mut sellaisia kypsiä naisia, joilla vielä soker sulaa suussa olen tavannut. soon sellanen omalajinsa kanssa synkkaaminen.
        Kemiat vaan kohtaa. Sinänsä simppelijuttu

      • jjoutava
        jjoutava kirjoitti:

        Nyt kieli keskellä suuta minä vastaan sinulle, että tiedän sinut oikein mukavaksi kirjoittajaksi ja kun heitä ei niin kovin viljalti täällä nykyisin ole nii en millään soisi että häippäät taas vuosikausiksi palstoilta.

        En paljon muista edes katsoinko sitä elokuvaa teatterissa, minua vain nauratti se mainoskuva hurjasta mummosta. Ihmisiä on joka junaan ja kun tykkään matkustaa junassa niin siellä niitä aina näkee.

        Lienee paikallaan kertoa, että elokuva "Vanha hävytön nainen." on Bertolt Brechtin novelliin perustuva n. 70v naisesta joka leskeksi jäätyään lastensa kauhuksi myy jopa miehensä vaatteet, ostaa auton ja tekee justiin niin kuin itseään huvittaa.

      • jjoutava kirjoitti:

        Se oli opettavainen elokuva siinä näytettiin että kertaheitolla vanhempikin naine voi itsenäistyä, kun on ollut toisen ehkä määräilevänkin ihmisen vallan alla. Minusta on aivan turha kauhistella jos vanhempikin nainen alkaa elämään omaa elämäänsä, ryhdistäytyy ja saa tehdä niin kuin haluaa.

    • L - L

      Masentavaa kehitystä!

      Esimerkkejä.

      Kun nuori, puolituttu nainen alkaa tervehtimään muodollisesti "päivää" niin epäilen se tarkoittavan että, "pidä ukko etäisyyttä"!

      Astetta pahempi on tilanne jossa vieras, nuori nainen teitittelee. Jopa tulee vanhusmainen olo.

      Huippua edustaa se kun 20:n tietämissä oleva nainen antaa minulle istuimensa täydessä ratikassa.
      Vaimo oli todistamassa tapahtumaa ja kysyin häneltä, että olenko todella niin vanhan ja raihnaisen näköinen?
      Vastaus oli kolkko. "Kyllä olet"!

      Mikähän onkaan seuraava aste?

    • pappamopedi

      Ja mopoikäinen jannu heittää, ootkos pappa rekan alle jäänyt äskettäin. Sitä jäin miettimään mistä mopari olisi kuullut Juicen laulusta kun siinäkin noin laulettiin.

    • fiiuliin*

      Enpä tosiaakaan tunne montaa vanhaa ilkeää ihmistä, mutta nuorempia kyllä.
      Kun sairaalassa makasin, niin sielläkin sattui jotain, mitä en halua edes kertoa.
      Hiljaksiin ollessa ja kuunnellessa ja katsellessa, erottaa parhaiten toisten ihmisten luonteet. Jos suunsa avaa tuleekin tupenrapinat, parasta on vain kuunnella.

      Kävin tänään silmälääkärissa ja minua kohdeltiin kyllä hyvin vaikka puhua pälpätin liikaakin.
      Moron

      • ikäjäbä

        Olen lopen kyrsiintynyt silmälaseihin. Menin lääkäriin saadakseni lähetteen silmäkirurgialeikkaukseen
        Kun näen 2.5 laseilla, silmälääkäri sanoi ettet sinä niitä vielä tarvitse. Kyllä tarvitsisin, mutta ei oo nappulaa mennä yksityisklinikalle.

        Silmälasit likaantuu, linssit huurtuvat kun kylmä tulee. Piilolasit taas ei muuten käy kun olen myös fyysisesti yliherkkä jäbä.

      • L - L
        ikäjäbä kirjoitti:

        Pidin sankalaseja 52-vuotta. 64:na kävin leikkauksessa. Jos olisin ymmärtänyt miten paljon elämänlaatu muuttuu niin olisin leikkauttanut aikaisemmin.

        Pari vuotta meni siten, että joissakin tilanteissa ryhdyin vaistomaisesti ottamaan laseja pois.

        Vaimo menee molempien silmien kaihileikkaukseen tammikuun alkupuolella.
        Taiton korjausta hänellä ei ole paljoakaan.
        -1,75 ja -1,25.

    • sotilaan poika

      Mitäpä miehen vanhuuesta nuoruuesta vanhuudesta, lausuili Väiski ennen. Se Kalevalan henkilö.
      Parhaat laulut on joka tapauksessa laulettu. Pitää hyväksyä sekin, että vierasapua tarvitsee. Raskaampiin töihin siivoikseen jne.
      Kyllä sita aikanaan duunia tehtiinkin. Nyt ei nuorille ole töitä. Se surettaa.

    • jakolasku

      Kyllä se tämäkin on huolestuttavaa..."Vanhus lojui kauppakeskuksen lattialla - ihmiset vain kävelivät ohi".
      Iltalehdessä tämä juttu.

      Kaatua ei saa eikä heikkonakaan saa olla, kukaan ohikulkija ei auta vaikka vierestä kävelevät.

      Joskus jo kuukausia sitten oli "dokumenttimainos" missä dementoitunut vanha nainen käveli vähäpukeisena kadulla useiden ihmisten ohi. Ketään ei kiinnostanut vähäpukeinen nainen talvella, alkuaan tapaushan oli totta, nainen tuupertui hankeen kehon lämpötila laski alhaiseksi, sairaalassa nainen menehtyi.

    • Onnellinen vanhus

      Miksi vanhus kohtaa pahoja ihmisiä?
      Miksi vahusta kohdellaan ilkeästi?

      Kaikissa palveluammateissa on ihmisiä joilla on aivan samat luonteenpiirteet kuin meilläkin esiintyy ja jotka ovat perusluonteessa.

      Kaikki eivät sovellu omaan työtehtäväänsä ja ammattinsa vaatimuksiin.
      Vahusten hoidossa pitää olla kärsivällisyyttä. Hoitajien pitää kuunnella vanhusta ja lasta, kukaan ei voi olla kovakourainen, ei puhua ilkeästi, ei pahoinpidellä hoidettavaansa, eikä muutoinkaan käyttäytyä ylimielisesti, jos haluaa edustaa hyvää ammattitaitoa ja osaamista tehtävissään.

      Vanhuuteen yleensä näen suhtautumisen olevan myönteistä.
      Minussa itsessänikin on silooin vikaa jos minuun kohdistetaan vihamielisyyttä. Rikoksen uhrina ei kukaan ole asemaansa itse syyllinen, ei vanhuskaan.

      Jos liikaa tuijoteen siihen kuinka yhteiskunta kohtelee ikääntyneitä, tulee paha mieli, koska niin moni vanhus on vailla kunnollista hoivaa ja huolenpitoa. Osa omasta halustansa jää sinne mökkiinsä, osalle ei riitä palveluja, koska kuntoisuusluokitus jakaa vanhukset omillaan toimeen tuleviksi ja hoivaa vaativiksi ihan kummallisin perustein.

      Minä olen kokenut pelkkää kunnioitusta ikäni johdosta. Kaunis en ole ryppyisine naamoineni, mutta voin hymyillä ja vastaanottaa kommunikoinnit ystävällisesti, en alta kulmain pälyille odottaa kuinka minuun suhtaudutaan.

      Myönteisyyttä vanhuuteen ja omaan vanhuuteenne. Kukaan ei ole ikäsyrjinnän kohteena ellei siihen ole jokin muukin syy, siihen syrjintään ja sehän on laitonta.

      • ed.

        Kirjoitusvirheet huonon näön piikkiin.

      • ed. kirjoitti:

        Kirjoitusvirheet huonon näön piikkiin.

        Onnellinen vanhus

        se nyt on vaan niin että vanhukset ovat sitä heikointa porukkaa joille voi tehdä mitä vaan, ne eivät jaksa alkaa etsimään oikeuksia mikä kohdistuu itseensä,
        nykyajan vanhukset ovat hyvin sopeutuvaisia eikä alja rettelöimään, ja yhteiskuntakaan ei liiemmin välitä kun olemme sellaista joutosakkia ja pitää antaa elämälle mahdollisuus meillekin,ja näin ollen tulemme yhteiskunnan pussille,
        mutta onhan se niinkin että omia rahojamme sieltä nostamme nehän ovat olleet vain lainassa ne meidän ruokarahamme,

        nyt kun olemme sivussa työelämästä niin tarvitsemme ne omaan käyttöömme.

        sinä saat olla niistä vähistä onnelisista vanhuksista, se yksi, joka on onnelinen vanhus.

      • vanhempina
        monica kirjoitti:

        Miten ja kuka tulee yhteskunnan pussille?

        ainakin itse elätän itseni, iästäni huolimatta ihan niin pitkään kuin jalat kantavat ja tiedän kuka olen ja mitä teen.
        En ole ikinä saanut pennin hyrrää avustuksia, kaikki on ite tienattua ja maksettua.
        jos varat ei riitä niin silloin on tuki yhteiskunnassa, mutta toivon mukaan ei niin kalliisiin laitoksiin minua sijoiteta ettei eläke riitä kuluja kattamaan, tai kuolen pois muiden kustannuksella elämästä.

        Vanhempana olen pahemmin loukkauksien kohteena kuni vanhana tai vanhuksena. Oma lapsi on pahin vihollinen, mutta minulla ainaki riittää voimia taistella vastaan, minun yli ei kävele kukaan.
        sen verran pitää olla kuntoa ettei ensimmäinen vastaantulija kaada katuun, siksi pidän kunnostani huolta.

        Vanhuus ei oo häppee, eikä se anna mitään erikoisoikeuksiakaan jos niin oletetaan.

      • monica kirjoitti:

        Onnellinen vanhuus -- luulen että olen onnellisempi kun Äitini joka eli 78v -- .
        Hän oli koko-lailla terve ,, Näin jälkeenpäin olen ajatellut , kun itsekin tulen vanhaksi (vielä en tunnusta) että jos hänellä olisi ollut samat mahdollisuudet elämässään kun minulla olisi hänenkin elämänsä ollut onnellisempi .
        Onneksi meidän sisarusparvessa oli yksi sisar naimaton . joka eli eläkkeelle päästyään äitini kanssa .
        Minä voin sanoa että jokin on minua johdattanut -- Olin 51v kun vielä sain samaa työtä täältä ja näin pääsin omiani lähelle
        . Tytär sattumalta sai kuulla että minun alaani oleva sais työtä yhdessä Ortoperifirmassa -- Se olikin minun onnenpotku sieltä suomesta lähtö -- Koska se paikka jossa aiemminolin ollut työssä meni vuodenlähtöni jälkeen konkkaan ,
        Lupasivat että jos petyn voin tulla takasin . Hyvät ystävät jäi -
        Mutta nyt on täällä kaksinverroin enemmän ,kun on kohtalo tuonut paljon heitä nuorena ja nyt ovat minunikäisiä , ja ystävystyttykin .

        Ihminen joka ei ole ollut koskaan valmis muutoksiin ja nekatiivinen kaikkeen uuteen --on pettynyt ihminen

        Mielenlaatu on niin tärkeä ja toisten ihmisten huomioonottaminen -- se on ollut minulle aina tärkeää. Ehkä siksi en ole saanut itsekkään huonoa kohtelua -- vaikka olenkin jo yli 80 ,

      • vanhempina kirjoitti:

        No,vanhimpina

        selvitinhän tuossa juuri että käymme yhteiskunnan pussille nykyään kun olemme eläkkeellä, mutta samaan hengen vetoon ilmoitin että omia rahojamme otamme kun saadaan eläke joka on jo aikoinaan säästettyjä rahoja eläkettä varten.

        Huh huh sinun luonnettasi kyllä sekin pehmenee kunhan vanhenet.

      • hyvä ulla.
        ullamirjami kirjoitti:

        Onnellinen vanhuus -- luulen että olen onnellisempi kun Äitini joka eli 78v -- .
        Hän oli koko-lailla terve ,, Näin jälkeenpäin olen ajatellut , kun itsekin tulen vanhaksi (vielä en tunnusta) että jos hänellä olisi ollut samat mahdollisuudet elämässään kun minulla olisi hänenkin elämänsä ollut onnellisempi .
        Onneksi meidän sisarusparvessa oli yksi sisar naimaton . joka eli eläkkeelle päästyään äitini kanssa .
        Minä voin sanoa että jokin on minua johdattanut -- Olin 51v kun vielä sain samaa työtä täältä ja näin pääsin omiani lähelle
        . Tytär sattumalta sai kuulla että minun alaani oleva sais työtä yhdessä Ortoperifirmassa -- Se olikin minun onnenpotku sieltä suomesta lähtö -- Koska se paikka jossa aiemminolin ollut työssä meni vuodenlähtöni jälkeen konkkaan ,
        Lupasivat että jos petyn voin tulla takasin . Hyvät ystävät jäi -
        Mutta nyt on täällä kaksinverroin enemmän ,kun on kohtalo tuonut paljon heitä nuorena ja nyt ovat minunikäisiä , ja ystävystyttykin .

        Ihminen joka ei ole ollut koskaan valmis muutoksiin ja nekatiivinen kaikkeen uuteen --on pettynyt ihminen

        Mielenlaatu on niin tärkeä ja toisten ihmisten huomioonottaminen -- se on ollut minulle aina tärkeää. Ehkä siksi en ole saanut itsekkään huonoa kohtelua -- vaikka olenkin jo yli 80 ,

        Ullamirjami.

        Juuri sinun tavallasi ajattelen, on ollut onni saada työtä ja vielä lisäksi terveyttä.
        Vanhempien opetuksien kautta on syntynyt terve itsetunto ja kunnioitus muita ihmisiä kohtaan.

        En ymmärrä mitä tuo moonika tarkoittaa sanoessaan edellistä kirjoittajaa kovaksi ihmiseksi.
        Ensiksi hän kirjoittaa ettei vanhuksilla ole voimaa vastustaa mitään jakun on olemasa ainakin yksi jolla on voimia ja itsetuntoa pitää puoliansa saa moonikalta heti kirouksen yllensä.

        Uskallan tunnustaa olevani onnellinen vanhus ikäkin riittää varmasti, koska omatkin lapset ovat jo eläke iässä.

        Olkaamme onnellisia vaikka kaikilla ei ole hyvä mieli. Heille emme mitään voi, koska luonne on se mikä on ja sen mukaan eletään ja koetaan muut ihmiset.

      • hyvä ulla. kirjoitti:

        Minkä ihmeen kirouksen sait minulta jota väität,,,, sanoithan että pahin vihollinen on omalapsesi, muta taistelet vastaan, ompas kovaa juttua että oma lapsi on vihollinen, kyllä sitä ihmettelee muutkin kuin minä.

        mitä ihmeen kirousta olen päällesi asettanut, ettet nyt vaan liiottele sinäkin, minä en kyllä ole nuolevainen ihminen joten en sinunkaan kirjoituksellesi mielistele ollenkaan.

    • Kylläpä tekis mieli aloittajalle sanoo napakat sanat puskastakin huudellessaan, mutta enpä tämän enempää. En tätäkään olis kirjoittanut, ellei niin rumasti olis jjoutavalle tokaissut, sanoisinpa peräti, että palstan kilteimpiin ihmisiin kuuluva on jjoutava.

      • mitä ihmettä tarkoitat minäkö puskista huutelen jhan saat haistaa pitkän pierun, ja mitä olen sanonut rumasti jjoutavalle sinä kerrot nyt heti etkä viidestoistapäivä, ei tullut mieleenikään loukata tai sanoa rumasti hänelle mutta jos et muuta osaa kuin arvostella väärin kirjoituksia niin poistu ketjusta....

      • monica kirjoitti:

        mitä ihmettä tarkoitat minäkö puskista huutelen jhan saat haistaa pitkän pierun, ja mitä olen sanonut rumasti jjoutavalle sinä kerrot nyt heti etkä viidestoistapäivä, ei tullut mieleenikään loukata tai sanoa rumasti hänelle mutta jos et muuta osaa kuin arvostella väärin kirjoituksia niin poistu ketjusta....

        Hyvää Joulua silti sinullekin!

    • en palaa ketjuusi

      Monica

      En todella ihmettele kun luen noita vastauksiasi, että tunnet vanhuksien olevan jollain tavalla toisen luokan kansalaisia turvallisuutensa ja hyväksytyksitulemisensa kanssa.

      Olet todella hyvä esimerkki siitä kuinka vanha nainen voikin olla kärkevä ja kiukkuinen. Voestisi kertovat siitä, että et ole sinä itsesikään kanssa, et ole onnellinen ihminen.

      Säälittää tuo tapasi vastata kuin pyssyn suusta solvaten ja ajaen muita pois.
      Todellakin, minä tulin ja menen saman tien ketjustasi, koska haluat olla kukko tunkiolla. Poikkeava mielipide vastauksissa joita olet saanut, saa sinut kiehumaan raivoa.
      Kun toteat susille että voi mennä pois, samaa voisi sanoa sinulle. Rauhoitu hetki.

      En sano näkemiin, vaan hyvästi monican ketjuille.

      Sinut kun tunnistaa pienellä alkavista lauseistasi ja aina samna tyylisestä suhtautumisesta muihin, niin osaan jopa varoa sekaantumasta juttuihisi.

      Toivon mukaan löydät onnesi ja voi tuntea olevasi minä itsesi kanssa, silloin voit olla ystävällinen muille kirjoittajille. Olemalla aina kielteinen, kerää vain itsellensä paineita kun miettii kuinka tuollekin nyt osoittaisin ovea.

      • Samaa mieltä asiasta,minua kohdellaan asiallisesti,olin vanhus ta en.Tämä aloiteellinen on aina aliarvioinut muut palstalaiset,minulla on vinopino niitä herjauksia,jotka eivät vielä ole vanhentuneet,mitä kunnianloukkauseen tulee,joita hän lateli palstalla.
        Tulostin jokaisen tekstin ja voin viedä ne minä päivänä hyvänsä
        oikeusasteisen prosessin aikaansaataamisen todistusaineistoksi,joten matskua kyllä riittää ama

      • Morsmaikulle

        Se on hyvä päätös ,pysyä poissa,,, vaan kyllä sinä osaat itsekin sanoa mitä ikävämmin muille. olit jopa joka suuntaan jotain sanomassa ikävästi.
        mitä tulee pieniin kirjaimiini kirjoittaessani niin voin kertoa että minulle on tullut sellainen tapa että kirjoitan kiireellä koko textin ja sitten teen niihin välit entterillä ja silloin on aloituksena joko iso tai pieni kirjain,
        enkä käy niitä oikomaan. tämä vain sen tähden että osaan kyllä oikein kirjoitustakin jos haluan, olen kyllä sujut itseni kansa ja myöskin lapseni kanssa, en voisi koskaan sanoa että lapseni on suurin viholiseni, se sai minut kirjoitamaan mitä kirjoitin....

      • Vai tulit riitaa haastamaan, älä unohda että sinunkin krjoitukset sanoo sanansa, kun haetaan syyllisiä.

        En jatka tätä enempää,vaikka aina vaan yrität riitaa aikaansaada.

      • monica kirjoitti:

        Vai tulit riitaa haastamaan, älä unohda että sinunkin krjoitukset sanoo sanansa, kun haetaan syyllisiä.

        En jatka tätä enempää,vaikka aina vaan yrität riitaa aikaansaada.

        Ilmoitan vaan kohteliaimmin, etten ole viestin ´ en palaa ketjuusi ´ kirjoittaja.

      • muistaa""
        monica kirjoitti:

        Morsmaikulle

        Se on hyvä päätös ,pysyä poissa,,, vaan kyllä sinä osaat itsekin sanoa mitä ikävämmin muille. olit jopa joka suuntaan jotain sanomassa ikävästi.
        mitä tulee pieniin kirjaimiini kirjoittaessani niin voin kertoa että minulle on tullut sellainen tapa että kirjoitan kiireellä koko textin ja sitten teen niihin välit entterillä ja silloin on aloituksena joko iso tai pieni kirjain,
        enkä käy niitä oikomaan. tämä vain sen tähden että osaan kyllä oikein kirjoitustakin jos haluan, olen kyllä sujut itseni kansa ja myöskin lapseni kanssa, en voisi koskaan sanoa että lapseni on suurin viholiseni, se sai minut kirjoitamaan mitä kirjoitin....

        Kukas se ketäkin kurdin morsiameksi on nimitellyt -- puskista.

      • muistaa"" kirjoitti:

        Kukas se ketäkin kurdin morsiameksi on nimitellyt -- puskista.

        inuakos tarkoitat en kuuna päivänä ole sanonut sinua kurdi morsiammeksi, enkä kuulu niihin jotka lymyää puskissa eikä uskalla
        nimimerkilään kirjoittaa, vaan huutelee sieltä. olen aina nimimerkillä kirjoittava, tämä sinulle tiedoksi....

    • satu-unelma

      Aina olen saanut hyvää ja ystävällistä kohtelua, meninpä lääkäriin, kauppaan aseman lippuluukulle mihin vaan. Tuleekin mieleen sanonta:
      "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Eihän vanhukset mitään yli-ihmisiä ole, ihan normaali asiallinen kohtelu riittää.
      Eniten moitetta taitaakin tulla palstakavereilta. ellei olla samaa mieltä vaikka on lupa olla erimieltäkin. Eihän se ole keneltäkään pois !

    • riman alitus sinulle

      monica

      Luin nuo toisetkin kirjoitukset tuolta alhaalta, mutta kun aloituksesi jäi hieman "kaivertamaan", että onko tulkintasi, siis otantasi koko Suomalaisesta vanhusväestöstä? Jotenkin luot ylimitoitettua kauhua, mutta oletan, että vain itsellesi, joten huolehdi nyt turvallisuudestasi!!!

      Nyt otat esimerkin tuttavastasi, jolla on huono kokemus kotiavustajastaan, mutta oletko todellakin tietoinen, kuinka tämä tuttavasi kohtelee kotiavustajaansa?

      Entäs tämä? Pimeillä kaduilla vaara vaanii vanhuksia....? Onko pakko mennä pimeille kaduille vanhuksena? Ei auta selitys, että olin teatterissa, Oopperassa, koska takxit on olemassa, jotka saattavat vanhuksen turvallisesti sisätiloihin.

      Nuo pikku tavaroiden katoamisetkin voisi hyvin välttää, kun laittaa ne aarteensa lukittuun kaappiin ja avaimen piiloon.

      No, olen minäkin lukenut noista "remonttimiehistä" jotka ovat saaneet vanhuksen "ansaan", mutta kun ajatellaan koko Suomen väestöä ja niistä vanhusten määrää, niin "otanta" lienee aika pieni. Ihmeesti heillekin ilmaantui omainen, joka huomasi asian? Onhan se heidän asiansa huolehtia aikaisemmin asiat, kuin tulla jälkeenpäin valittelemaan vanhuksen toimenpiteitä.

      Tuo kirjoittamasi, että on "viheliäistä tulla vanhemmaksi"/tarkoitit ilmeisesti vanhukseksi, koska minä tulin vanhemmaksi saadessani lapseni, niin sitä en ainakaan itse koe viheliäiseksi.

      Myös tuo asenteesi henkilölle "vanhempina", joka ei sinun "pirtaasi" sopinut ja jopa jäit siitä "piehtaroimaan" omaa hyvän olon tunnettasi, mutta mietippäs, mikä olikaan heidän elämänsä ? Sitä et tainnut tietääkkään?

      Ja, mikä olikaan sanomani sinulle? Kaiken lukemani tästä ketjusta tuli mieleeni vetämäsi laihdutus ketju, jossa kärkkäästi hyökkäsit niitä vastaan, jotka esittivät jotain muuta vaihtoehtoa, kuin "korppuja ja teetä" iltaisin.

      Ja entäs todella härski kirjoitus erään(alempana) palstalaisen "touhuista" mielikuvituksisasi, joka mielestäni lähinnä viittaa, että itse olet jäänyt jostain ilman ja joku toinen voi siitä nauttia???

      Sama kärkäs kirjoittaja olet edelleen, siis jos sinun mielipiteitä ei hyväksytä....niin...

      "Korviin on kantautunut", että kaikki hyvin seurakunnassa. Eläke on hyvä ja siitä riittää hieman säästöönkin, niiden entisten lisäksi. Lapsien kanssa on hyvät välit ja lapsenlapsien kanssa toistaiseksi vielä paremmat, sillä he tulevat mummia halaamaan, toista, kuin omat lapseni. Harmi, että lähtevät nyt Teneriffalle jouluksi ja toivon, että heidän paluu lentonsa on onnekkaampi, kuin tuo, oliko eilinen?

      Monica......hitsi, että mietin mitä sanoisin? Olkoon sinullakin hieman optisempi elämänasenne, että et luo "hirviöitä" muutaman ystäväsi kokemuksista, sillä ainakin toivon, että et kuvaile tuolla olettamuksellasi toisen palstalaisten intiimiä elämää omilla sexsi fantasioillasi, että olisihan se voinut noinkin tapahtua??

      • Kiitos että joku näkee ton kalkkarokäärmeen sieluun asti.
        Minä hullu tulin avautunneeksi hänen murreketjussaan ja hän
        alkoi ladata täyslaidallisia,kun tyhmä erehdyin häntä arvostelemaan eräässä ketjussa.
        Minulla tosin ne loukkaukset ovat monistettuina ja asiani voin viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi milloin vain,viisi vuotta ei vielä ole kulunut.
        Kuinka ihminen voi näin alas vaipua.
        Olen toki syyllistynyt hk.luoukkauksiin,mutta olen pyytänyt anteeksi julkisesti palstalla.
        Onhan meillä huonoja päiviä,jolloin tulee ladattua eetteriin sanontoja,joita ei normaalisti edes suustaan päästäis,mutta jatkuva toisen alistaminen ja puskahiletys ei ole tätä päivää,mielipide aman

      • rituliini_38 kirjoitti:

        Kiitos että joku näkee ton kalkkarokäärmeen sieluun asti.

        Rituliini

        Koitas tukkia suutasi, ja lopettaa nimittelemästä kalkkarokäärmeksi sinähän olet peto ihmiseksi kun et ymmärrä että ei ole oikeutta sinullakaan herjata, pistä nyt mieleesi Että kukaan ei yksinään riitele,

        vaikka tiedän nyt sinun riitelevän mielelläsi, sen olet näyttänyt palstalla, et viihdy muuten kuin olemalla äkänen vanha ämmä, joka hoidat terveyttäsi haukumalla minua, vaikka lupasin lopettaa vastailun, niin totean vielä että et kuulu minun tuttavapiiriini ja se taas sitä, että en halua tuntea sinua.....

        Monica olen sua monta kertaa varoittanut,toi kirjoittelijoiden mollaus kostaantuu sinulle vielä ja joudut edesvastuuseen sanoistasi.Minulla mökkinaapuri on asiantutija,joten turvaudun häneen,kun hän tulee paikalle.Tiehoitokunnanpuheenjohtajana
        olenkin häneen jo ollut yhteydessä,joten sinun kannatta tarkkailla postiasi,vain tämän kerran sanon sanottavani ja senjälkeen lainkoura tekee tehtävänsä ama

        Vaikka vastasit Rituliinille, niin kumpi teistä aloitti toisensa soimaamisen ensin? Mikä oli se härski "runoelmasi" Rituliinille, siis henkilölle, jota et tunne ja joka ei kuulu ystäviesi piiriin? Miksi kirjoitit sen?

        Olipa sinulta monica ylevä lausunto, että "et kuulu minun tuttava piiriin" Rituliini, mutta tuskin toinenkaan sitä pahakseen pistää??

        Olen minäkin loukannut Rituliinia kirjoituksillani ja tahtomattani, sillä joskus vain tulee innoissaan kirjoiteltua "jonninjoutavaa", toisten innoittamana, vaikka ei tarkoita mitään pahaa, mutta sinä kohdistit sen "kuuluisan" runosi henk.kohtaisesti, jota minä en kyllä hyväksy keneltäkään palstalaiselta, koska se oli liian härski ja henkilöön käyvä ihmiselle, jota et todellakaan tunne.

        Nythän on mahdollista ottaa "mittaa" sinun, monica kannatuksesta, vastaan Rituliini?

        Kummalla mahtaa olla enempi puolustusta ja kumpi telotaan palstalta sinne ns. "hevonhelvettiin" ja olkoon "taistelukenttä" tämän aloituksen tulos.

        Monican suosio voisi nousta, kun laittaisit tänne muutaman laihdutus vinkin?

      • rituliini_38 kirjoitti:

        Kiitos että joku näkee ton kalkkarokäärmeen sieluun asti.
        Minä hullu tulin avautunneeksi hänen murreketjussaan ja hän
        alkoi ladata täyslaidallisia,kun tyhmä erehdyin häntä arvostelemaan eräässä ketjussa.
        Minulla tosin ne loukkaukset ovat monistettuina ja asiani voin viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi milloin vain,viisi vuotta ei vielä ole kulunut.
        Kuinka ihminen voi näin alas vaipua.
        Olen toki syyllistynyt hk.luoukkauksiin,mutta olen pyytänyt anteeksi julkisesti palstalla.
        Onhan meillä huonoja päiviä,jolloin tulee ladattua eetteriin sanontoja,joita ei normaalisti edes suustaan päästäis,mutta jatkuva toisen alistaminen ja puskahiletys ei ole tätä päivää,mielipide aman

        Ja nyt kun olen lukenut tähänasti kirjoitetut .
        Voin vaan sanoa että kaikenlaisia meitä on -- ja ehkä niitäkin jotka pysyvät piilossa , arkana kun eivät arvaa kirjoitella täälä .
        Luulisin että sellaisia on enemmistö meidän (minun) ikäisissä .

        Ja onneksi on Sähköpostit heillä jotka ovat rekattuna -- sananvaihtoa voi siellä vielä jatkaa

        Toivon itse puolestani että Suvaisette täälä kirjoittajia , ei minunkaan aina ole mukava kirjoittaa tänne koska olen kanssa joskus joutunut "alakynteen" tai sitten vaan luovuttanut ja se onkin ollut paraskeino ,omastakokemuksestani sanon---
        Hyvää joulun alusviikkoja Joulukalenterissa juuri sanottiin ,että 13 päivää jouluun .

        Onneksi on läheisiä joillekka voin mennä Joulua viettämään -- koska olen se onnellinen Mummu Jerrycottoninkanssa --- Syntynytkin Sunnuntaina .

      • monica kirjoitti:

        Rituliini

        Koitas tukkia suutasi, ja lopettaa nimittelemästä kalkkarokäärmeksi sinähän olet peto ihmiseksi kun et ymmärrä että ei ole oikeutta sinullakaan herjata, pistä nyt mieleesi Että kukaan ei yksinään riitele,

        vaikka tiedän nyt sinun riitelevän mielelläsi, sen olet näyttänyt palstalla, et viihdy muuten kuin olemalla äkänen vanha ämmä, joka hoidat terveyttäsi haukumalla minua, vaikka lupasin lopettaa vastailun, niin totean vielä että et kuulu minun tuttavapiiriini ja se taas sitä, että en halua tuntea sinua.....

        Kyllä sinä nyt olet ihan tyhjän päällä monica.Toi kalkkarokäärme ei ole mitään sun nimittelyiden litaniassa.
        Oikein runomitalla alasajoit minua,sattuuko muistumaan mieleen?
        Minä olen ollut suosiollinen sua kohtaan,mutta en enää.
        Nyt laitetaan ruletti pyörimään ja katsotaan kenen eväät ensin syödään kaikella kunnioituksella ama,rajansa kaikella

      • rituliini_38 kirjoitti:

        Monica olen sua monta kertaa varoittanut,toi kirjoittelijoiden mollaus kostaantuu sinulle vielä ja joudut edesvastuuseen sanoistasi.Minulla mökkinaapuri on asiantutija,joten turvaudun häneen,kun hän tulee paikalle.Tiehoitokunnanpuheenjohtajana
        olenkin häneen jo ollut yhteydessä,joten sinun kannatta tarkkailla postiasi,vain tämän kerran sanon sanottavani ja senjälkeen lainkoura tekee tehtävänsä ama

        Miksi syytät minua kun itse tulet haastamaan riitaa ketjulleni luuletko että käräjiä käyt nyt yksinäsi onhan minuakin varten lakimies jo olemassa,sinä uhkailet ja haukut minua aivan liikaa joten saattaa sinulle tulla kalliiksikin tämä riitelemin kun nimittelet ja soitat vaan jatuvasti suutasi ja uhkailet jatkuvasti sekä yrität riitaa aikaseksi, minä olen koittanuta väistää sinua mutta ei ole tehonnut, tulet ketjulleni haukkumaan ja nimittelemään....

      • ullamirjami kirjoitti:

        Ja nyt kun olen lukenut tähänasti kirjoitetut .
        Voin vaan sanoa että kaikenlaisia meitä on -- ja ehkä niitäkin jotka pysyvät piilossa , arkana kun eivät arvaa kirjoitella täälä .
        Luulisin että sellaisia on enemmistö meidän (minun) ikäisissä .

        Ja onneksi on Sähköpostit heillä jotka ovat rekattuna -- sananvaihtoa voi siellä vielä jatkaa

        Toivon itse puolestani että Suvaisette täälä kirjoittajia , ei minunkaan aina ole mukava kirjoittaa tänne koska olen kanssa joskus joutunut "alakynteen" tai sitten vaan luovuttanut ja se onkin ollut paraskeino ,omastakokemuksestani sanon---
        Hyvää joulun alusviikkoja Joulukalenterissa juuri sanottiin ,että 13 päivää jouluun .

        Onneksi on läheisiä joillekka voin mennä Joulua viettämään -- koska olen se onnellinen Mummu Jerrycottoninkanssa --- Syntynytkin Sunnuntaina .

        Voi ullamirjami,me ollaan vahvoja naisia,sun Jerrykottonis ja sinä.Olen kaiketi ollu sun siskos edellisessä elämässä,
        meillä vain noi ajatelmat lyö yksiin.
        Olen kaiketi sitä aiemminkin tuonut julki,tätä sielujen sympatiaa.
        Toivon sinulle mitä parhainta Joulunalus aikaa,älä välitä se juhla menee ohi vähenmälläkin höösäämisellä.
        Minä en aio yksinäiseen Jouluuni panostaa liienmälti,ohi se on kuitenkin muutamassa päivässä ja taas vuoden odotuksen päässä.Kaksi koiraani ja neljä kissaani eivät koko Jeesuslapseta tiedä mitään,enkä aio heille kertoakaan ama

    • L - L

      Yleensä en reagoi tämän tyylin vanhuuskysymyksiin koska ilmeisesti en ole riittävän vanha enkä tähän mennessä tunne kohdanneeni varsinaista "vanhuuskohtelua".
      Pikemminkin päin vastoin. Joskus kanssaihmiseni tuntuvat unohtavan ikäeromme vaikka en odotakaan mitään "hyshys" kohtelua.

      Avaus esittelee ääritapauksia joita saattaa esiintyäkin.

    • valitettavaa.

      Tuttua monicaa. Kaikki tämä ilkeys, kateus ja pikkusieluisuus kuitenkin vetää palstalla kirjoittajia.

    • Tämähän on taas kuin kubismia, kun minä ilmestyn ketjuun sanomaan rauhallisesti jonkin totuudensanan, alkaa vimmattu kuhina ja elämöinti. Jossain valitettiin, että palstalla on kuivaa ja yksitoikkoista. No niin, s ´ils vous plait, eipä ole enää!
      En edes paikan päällä ole ollut, katoin hemmetin hyvää dokumenttia latvialais-venäläisestä taiteilijasta.
      Muistakaapa nyt arvoisa vallankumousväki, minun kirjoituksiani eivät ole muut kuin nikilläni kirjoitetut.. Ja sivustakatsoja...sivullinen l ´ètranger olen. Ja vielä pohjimmiltani rauhan tyyssija......

      • Ei tämä johdu sinusta ollenkaan vaan ihan muusta yksilöstä joka selviä lukemalla, vakka täällä yritää yksi vieraskin käydä kimppuuni haukkuu loukuttaa sen minkä kerkee....Mutta ei hauku loukkuu tee ellei halolla päähän lyö, sanoo sananlaskukin....

    • hävettävää käytöstä

      Kun on pahalla tuulellaon pahalla tuulella, mutta tämä eräs on sitä aina.
      Miksi avaa ketjuja kun suuttuu vastaajille, kirjoittais blogia niin sais olla omaa mieltänsä eikä kukaan häiriköisi rouvan palstalla.

      Antakaa toki jo rauha tänän avaajalle, kaikki kun eivät tunnusta omia tekojansa, vaikka omissa pöksyissä olisi hajun lähde.

      Rauhoittakaa ja antakaa rouvan vaahdota vihassaan.

    • jakolasku

      Tästäkin olisi voinut saada ihan asiallisen ketjun aihekin on ajankohtainen. Hoitajista se on kiinni kuinka työhönsä suhtautuu ja se heijastuu taas hoidettavaan.
      Totta sekin on jos ei osaa puollustautua joutuu yhteiskunnan riepotettavaksi, kukaan ei hoida eikä puollusta. Jos joku soittaa vanhan ovikelloa niin soittaja on ehkä perheen rahaton aikamiespoika jolla ei ole omaa elämää eikä rahaa.

    • vanhukset vaarassa

      Vanhus on aina vaarassa jos kukaan ei ole hänen tukenaan ja vaatimassa hyvää asiallista hoitoa,
      vanha ihminen on aina avuttomassa tilassa,
      vain harva on perillä omista oikeuksitaan ja ajatusmaailma terve että pystyy puoliaan pitämään,
      omakohtainen kokemus on että vanhaksitulo pelottaa,
      kuolema lähestyy vääjäämättä,
      vaikka hyvällä hoidolla elämää voi jatkaa vielä vuosia,
      sori vaan, luotto on heikentyny nyky terveydenhoitoon,
      toisaaltaan meidän vanhojen ihmisten on poistuttava täältä elämästä joskus jokatapauksessa,
      mutta elämämme pituutta ei saa viranomaiset päättää hoidetaanko vai ei,
      vaan päätös pitää tulla vanhukselta itseltään,
      harva vanhus haluaa kuolla hoidon puutteeseen, ei varmaankaa kukaan.

      • Sinulle, vanhukset vaarassa

        Olen myöskin sitä mieltä kun olen kuunnellut ihmisten puheita tämä on aivan kuin jatkoa sille keskustelulle jota käytiin jo jokin aika sitten kun vanhukset makasi märissä vaipoissaan, olivat aivan kuin hyljätyt, josta tuli mieleen että kunpa ei eläisi kovin vanhaksikaan vain sen verran vanhuutta kuin pystyy itse itseään hoitamaan ja pärjäilemään , vaikka nyt on hieman ruvettu näkemään vaivaa vanhustenkin eteen kun järjestetään laitoksissa jotain piristävää ulkoilua ja muuta toimintaa.

        Siitä tulee sellainen tunne että välitetään, on niitäkin vanhuksia joilta puuttuu lähiomaiset syystä tai toisesta niin hekin saavat tuntea hyväksyntää, elämän ehtoo puolella....

        Kerroit että vanhaksi tulo pelottaa kun kuolema lähestyy , minulla ei ole sellaisia tuntemuksia, päinvastoin en pelkää kuolemaa yhtään se tulee kuitenkin pelkäs tai ei ja kun siihen voi jo varautua koko elämän ajan niin siihen ajatukseen tottuukin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5399
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3477
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1602
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      197
      1521
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1023
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe