IPU;n pj, ei kelvannut linnaan?

aito itsenäisyys?

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajaa ei kutsuttu Linnaan
6.12.2014 00:19 Mauri Nygård Antti Pesonen IPU Itsenäisyys Itsenäisyyspuolue Linnan juhlat 31 kommenttia ilmoita asiaton viesti




Näinä päivinä lehdissä on ollut juttua ja kuvia ihmisistä, jotka ovat saaneet kutsun Linnan juhliin. Pääsevät kättelemään itse Suomen tasavallan presidenttiä.

Vaan yksi on joukosta poissa, Antti Pesosta siellä ei näy.

Vaikka hän on lähes kaikkensa uhraten puolustanut maataan ylivoimaista vihollista vastaan jo parikymmentä vuotta. Kahdeksan viimeisintä vuotta johtanut Itsenäisyyspuoluetta, IPUa, joka perustettiin vastustamaan Suomen EU-jäsenyyttä, ja kun erinäisin laittomin keinoin sinne mentiin, niin sen jälkeen Antti Pesonen ja IPU ovat yrittäneet saada äänensä ja sanomansa kuulumaan, jotta erottaisiin hyvän sään aikana.

Mediamenestys on kuitenkin ollut huono johtuen siitä, että juuri Media on johtanut tätä vallankumousta, jossa tavoitteena on valta pois kansalta ja kansallisvaltioilta.

Hyvin on onnistuttukin ja jopa siinä määrin, että kenenkään itselleen rehellisen mielestä Suomea ei voi enää kutsua itsenäiseksi valtioksi. Suunnitellun EU:n ja USA:n sopimuksen myötä valta on karkaamassa yhä kauemmas.

Pesosen mielestä itsenäisyys on kuitenkin mahdollista palauttaa, kunhan kansa herää äänestämään muita kuin eduskunnassa nyt häärääviä puolueita, muita kuin niitä, jotka nyt Linnassa tanssivat.

Pesonen käy Suomen toista pitkitettyä talvisotaa. Onneksi ilman nikkeliä piipussa.

Ovat sankarit muut karkeloissa, ja homma heiltä se käy.

Mauri Nygård

IPUn vpj

www.toisinajattelija.fi

15

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jospa yhdessä

      keksitään jotakin, että mies saadaan linnaan
      ei lannistuta, ei

      • tärkeä pointti

        Millähän rikoksella Pesonen saataisiin linnaan? Ja miksi? Eikös IPU ole rehellisten puolue joka ei seurustele talousrikollisten kanssa ainakaan linnassa.


      • tärk. pointt
        tärkeä pointti kirjoitti:

        Millähän rikoksella Pesonen saataisiin linnaan? Ja miksi? Eikös IPU ole rehellisten puolue joka ei seurustele talousrikollisten kanssa ainakaan linnassa.

        eikö ulkonäkö jonniimoiseen tuomioon riitä ?


    • rehellinen käytös

      Ei kai Pesonen hingu vihollisten orgioihin? Sehän olisi maanpetos.

      • Täystuho

        Kyllä Mauri Nygård on ollut parasta valintaa puolueen puheenjohtajistoo,tuhoaa kaiken mitä toiset yrittävät vaivoin rakennella.


    • happihyppely,

      siellä saadaan näkyvyyttä, vain siitä on kyse,
      Pesonen ei taida muuten juhlista piitata.

      Joku kerran ehdotti hänelle vedonlyöntiä tuolla US palstalla,
      kossupullosta, Pesonen sanoi ettei harrasta vedonlyöntiä
      eikä pidä kyseisestä juomasta.

      Harrastuksetkin on hieman kuivat joskin kehittävät,
      lukeminen ,ajattelu, kirjoittelu,
      toivottavasti käy lenkillä välillä.

      • kivinen =tiemme

        Onko olemassa puolue jolla oli aloittaessaan vaikka 10%
        kannatus, se saadaan hetkessä kunhan saamme äänemme kuuluviin.

        Mediat tekee parhaansa ettei niin tapahtuisi.

        IPU eikä muutkaan pienpuolueet pääse YLE;n vaalikeskusteluihin
        vaikka laki määrää että kaikille kuuluu aikaa tasapuolisesti,
        eipä ole ainoa laki mitä rikotaan, EU aikana niitä on jo paljon,
        _________________________________________________

        Eduskuntapuolueet jakavat itselleen tänä vuonna suoria puoluetukia 34 miljoonaa euroa valtion verokertymästä. Se voidaan käyttää kokonaisuudessaan mainontaan ja oman propagandan levittämiseen.

        Poliittisten perillisten kasvattamiseen rahaa käytetään monin verroin enemmän. Jos et satu kuulumaan kyseisiin järjestöihin tai puolueisiin, mahdollisuutesi saada apurahoja ovat todella rajalliset.

        Voit kertoa omat kokemuksesi erään aktiivikansalaisen toimittaman järjestölistan tiimoilta. Tekstin ja listan perusteella ainakin itselleni syntyy mielikuva, että tällaisella toiminnalla määritellään pitkälti ennalta ”suomalaisen demokratian” suuntaviivat. Loppu on suoraa lainausta saamastani viestistä.

        ”Kuten tiedetään, perinteisillä puolueilla on pääosa ja näkymättömätkin lonkeronsa syvällä vaikuttamassa yhteiskunnassamme, muun muassa "ohjaamassa" mikä on "palkitsemisen" arvoista ja mikä ei;

        Asetelma 1.3. Suurimpien puolueiden oheisjärjestöjä

        http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181973-kenen-leipa-laulattaa

        Katso lista minne rahat käytetään.

        Tulipa taas mieleeni, lasten reumasairaala olisi tarvinnut 2millä,
        mutta ei riittänyt rahaa,
        kärsiköön, he eivät äänestä.


    • Idiootteja IPUTETAAN

      Pakkoko oli väärentää isäntämaasopimuksen käännös!
      Kyllä Peelo-Pesonen linnaan joutaa moisesta väärennöksestä useammaksi vuodeksi!

      • EU vai?

        Mikä sun isänmaasi onkaan?


    • levy juuttunut?

      Jos oikein yrittäisit niin ehkä saisit jotain sisältöä viesteihisi tuon
      saman jankutuksen sijaan,

      laske montako kertaa olet tuon jo laittanut?

      • Ei se osaa laskea...

        Nykyisin matematiikka Suomessa on populismia, ainakin jos tulos on oikea.


    • Halla-ahon äänestäjä

      Kannatan että Antti Pesonen olisi pitänyt kutsua linnaan ja jättää joku per formanssi
      tai teilija pois sieltä

      Myöskään Kuoppamäki ei ole usein kutsuilla tai hyväksytty

      juuri nyt
      KELLO 9 MAIKKARISSA perjantaina uusinta maanantaina
      ISÄNMAAN MIES
      JUKKA KUOPPAMÄKI
      TAISTOLAISEN LAULULIIKKEEN vihaama

      Taistolaisia edustavat politiikassa nykyisin sinnemäkiläis-hassilaiset eli vihreät
      ja tennilätaanilalaiset eli vasemmistoliitto

      Kuoppamäki
      Jälkeenpäin kuulin, että tämän laulun myötä taistolaiset vihasivat minua. He kokivat sen jollain tavalla vaaralliseksi.

      Kun festivaali oli ohi ja kaikki olivat lähteneet pois, niin yksi puolalainen toimitsija kertoi minulle, että Moskovasta oli tullut sähke; tämä laulu ei saa näkyä eikä voittaa. Vapaus oli asiana jo varattu heille. Moskova oli sitä mieltä, että tällaisia lauluja ei voida hyväksyä, jos laulaja ei ole kommunisti. Palkintojenjaossa olin jo vaistonnut jotain tällaista, mutta en osannut kuitenkaan kuvitella sitä. Laulu voitti Syksyn Sävelen ja moni muistaa sen siinä käytetystä hyppykepistä.

      http://www.elvisry.fi/artikkeli/kymmenen-laulua-elaman-valtatielta

      Sininen ja valkoinen

      – Minun piti lähteä puolustamaan edellisen vuoden voittoani Rostockiin. Mietin, että mitä kertoisin ja siitä lähti tämä teksti, halusin kertoa jotain Suomesta. Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin. Näin se alkaa ja vastaus on: Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen, valkoinen on hanki.

      – Topelius on isoäitini isoisä, joten minulla on topeliaaninen tausta. Topeliuksen ehdotus oli aikoinaan 1800-luvulla, että Suomen lippu olisi sinivalkoinen.

      – Sininen ja valkoinen voitti Rostockissa ja laulusta tuli minulle tietynlainen brändi. Jotkut luulivat, että laulu oli jotenkin poliittinen, mutta kyllä se on pelkästään kotiseuturakkaudesta syntynyt. Jälkeenpäin kuulin, että tämän laulun myötä taistolaiset vihasivat minua. He kokivat sen jollain tavalla vaaralliseksi.

      – Olin Kanadassa siirtolaisten satavuotisjuhlassa vähän aikaa sitten. Heille tämä on laulujen laulu. Jokaisella on kotimaa sydämessään, vaikka muuttaakin pois. Täällä asuva katselee asioita toisella tavalla, asiat ovat ikään kuin itsestään selviä. Itselleni hieno asia on se, että tämä tuli myös kansakoulun laulukirjaan.

      Kultaa tai kunniaa

      – Olin Sopotissa esiintymässä kesällä 1973. Minulla oli oma bändi mukana, ikään kuin rock-yhtye, ison festivaaliorkesterin keskellä. Laulut olivat hippi ja new age -henkisiä, Pieni laulu vapaudesta ja Siskot & Veljet, se oli sellainen kaikki yhdessä laulu, jossa me luomme paremman maailman. Lähetyksellä oli yli 60 miljoonaa katsojaa suorassa lähetyksessä ja kahdeksan-yhdeksän takaisinlavalle-pyyntöä. Kaikki kollegat hakkasivat selkään, että hieno homma, sä voitat tämän.

      – Tuli palkintojenjako, eikä nimeäni mainittu missään, ikään kuin minua ei olisi ollut olemassakaan. En voinut mennä juhliin, koska tuntui, että toiminta oli ollut falskia ja siinä oli jotakin mätää. Istuin huoneessani ja kirjoitin tämän laulun. Se tarkoittaa, että joko voitto tai kunnia, molempia ei saa, saa vain toisen.

      – Kun festivaali oli ohi ja kaikki olivat lähteneet pois, niin yksi puolalainen toimitsija kertoi minulle, että Moskovasta oli tullut sähke; tämä laulu ei saa näkyä eikä voittaa. Vapaus oli asiana jo varattu heille. Moskova oli sitä mieltä, että tällaisia lauluja ei voida hyväksyä, jos laulaja ei ole kommunisti. Palkintojenjaossa olin jo vaistonnut jotain tällaista, mutta en osannut kuitenkaan kuvitella sitä. Laulu voitti Syksyn Sävelen ja moni muistaa sen siinä käytetystä hyppykepistä.

      • Toivotaan, toivotaan

    • tyhmiä IPUTETAAN

      Oikeuteen ja linnaan Pesonen joutaa väärennetystä käännöksestä, jolla yritetään IPUTTAA koko Suomen kansaa.

      • S i n i t u l k k u

        Mikä on väärin käännetty? Eikö valtiolla ole virallista käännöstä suomeksi ja (suomen)ruotsiksi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe