Lastani kiusataan

19+11

Tämä sai miettimään omia kokemuksiani kiusaamisesta. Pahin minulle aina oli, ja on edelleen, että vaikka minua joskus kiusattiin, en halunnut loukata ketään, fyysisesti tai henkisesti. Sama jatkuu edelleenkin, jos joku yrittää loukata minua, en tee asialle mitään, koska en tahdo pahaa kenellekään.

Mietin että mitä lapselleni sanoisin. Kyselin vähän että mitä kiusaajat sanovat kun kiusaavat, että saisi vähän selville mistä asia johtuu. Itse olin aina fiksu, mutta en pahemmin käynyt koulussa perheasioiden takia, lintsasin kaiket päivät ja näin ollen minua ei kauheasti ehditty kiusaamaan, ja jos kiusattiin, se oli sellaista yleistä kiusaamishenkeä meidän luokassamme. Kaikki kiusasivat toisiaan jatkuvasti. Joskus jäi paha mieli, yleensä ei. Kaikki sai osansa tasapuolisesti.

Lapseni sanoi että he esimerkiksi rikkovat pyörän ja lähtevät karkuun, mutta mietin että hän ei ehkä halua sanoa mitä hänelle sanotaan.

Hassua on, että poikani on hyvä koulussa. Hän sai juuri kympin kokeesta. Itse sain yhden kympin koko peruskouluni aikana. Se ehkä vaikuttaa asiaan myös. Muitakin meriittejä hän on saanut. Niiden mukana tulee paljon huomiota, jota ei voi välttää muuten kuin asettamalla asemansa myös "koviksena", mutta jos poikani on niinkuin minä, hänellä on kaikkea muuta mielessä kuin alkaa isottelemaan muille.

Mietin että mitä itse tekisin, mutta jos kiusaaminen onkin vain satunnaista perus lasten häröilyä, tämän asian suurentelu vain pahentaisi asiaa. Katsotaan mitä poika sanoo..

11

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokeile tätä

      Minua kiusattiin kun olin 4lk nyt olen 7lk isäni soitti rehtorille ja kertoi kiusaajan kokonimet ja kertoi myös mitä he olivat sanonut minulle sen jälkeen asia meni kivakouluun=semmonen paikka missä autetaan kiusaamisen lopettamiseen jos et tiennyt :) sen jälkeen mua ei oo kiusattu tee samoin soita rehtorille sano kiusaajien kokonimet ja kerro mitä ne on tehnyt/sanoneet pojallesi

    • Hei nimimerkki 19 1

      Koska olet huolissasi lapsesi kiusaamisesta, teet aivan oikein, kun yrität selvittää asiaa. Kiusaamista ei pidä hyväksyä eikä sallia. Jos se on aluksi satunnaista, se voi pahentua ja ollakin myöhemmin vakavaa, jatkuvaa kiusaamista. Kiusaajat eivät tarvitse kiusaamiselleen edes syitä, he kyllä keksivät niitä vaikka mistä, joten syyn miettiminen ja selvittäminen, ei ole mielestäni edes tarpeen. Kiusata ei saa mistään syystä. Tietenkin olisi tärkeätä, että lapsesi kertoisi sinulle tarkemmin kuka kiusaa ja millä tavalla, jotta sinun olisi helpompi puuttua asiaan, soittamalla kouluun. Ellei hän halua kertoa, mutta sinusta näyttää, että häntä tosiaan kiusataan, voit soittaa kouluun siitä huolimatta. On hyvä, että puolustat lastasi.

      Kaikkea hyvää,
      Pirkko-pappi

    • asdfsaf24swefasdf

      Ne on isättömiä poikia jotka kiusaa. Isättömiä ja sen takia kurittomia. Ei tule loppumaan ellei lyö takaisin. Fyysinen kipu on se mikä poika lapsia kontrolloi ja pelkästään se noin 40 vuotiaaksi asti. Miksi testosteronia täynnä oleva poika tottelee isää kun tuntee olevansa tuhoutumaton? Koska faija vetää pataan niin saatanasti jos ei tottele. Ei siinä sen kummenpia logiikkoja ole. Ja lapset palautuvat mistä vain yksittäis tapauksesta mutta eivät sellaisesta jatkuvasta julmasta kiusaamisesta. joka takuulla johtaa masennukseen jne. Kannattaa ottaa poika turvaan ja pois koulusta. Niinsanottu koulu on lähinnä kiusaamis instituutio nykyään, eihän siellä ole yhtä ainoata kuria pitävää kunnioitettavaa aikuista koska eivät naiset jotka ovat lapsia päästään pysty mitään fyysistä kuria pitämään.

      • Hei.

        En nyt malta olla lyhyesti kommentoimatta, että kyllä tytökin osaavat kiusata ja myös sellaiset pojat, joilla on isä kotona. Ei noin voi yleistää, että isättömät pojat kiusaa.
        Eikä koulu ole ollenkaan noin huono paikka. Kouluissa on hyviä, lapsista ja nuorista kiinnostuneita opettajia, jotka tekevät kaikkensa, että nuorilla on mahdollisuus opiskella elämää varten.

        Pirkko-pappi


    • kärsinpaljon

      Ole lapsesi tukena, pysy vahvava ja yritä lopettaa kaikin tavoin kiusaaminen.
      itse voin 10v koulukiusattuna sanoa että elämäni oli hirveää. kukaan ei tehnyt mitään ei opettajat, ei vanhemmat eikä ystävät. olen nyt paljon vanhempi mutta kärsin edelleen kiusaamisesta jäi traumat se on vaikuttanut paljon esimerkiksi etten voi luottaa ihmisiin, en ole sosiaallinen, pelkään sosiaallisia tilanteita, ja saan paniikkikohtauksia ja paljon muuta. eli ole lapsesi tukena, näytä sille et autat, välität ja ettei kiusaaminen missään tapauksessa johdu lapsestasi. ja ettei vika ole sinun lapsesi. voimia! ja toivon koko sydämmestäni että saat kiusaamisen kuriin.

    • Ongelmaan on helppo ratkaisu. Ainahan voi vaihtaa koulua jos homma ei toimi toisessa. Jos olet aikuinen ja työpaikka pännii mitä teet... Vaihdat työpaikkaa paremoaan

      • ännännä

        Helppo ja helppo.. Tytärtämme kiusattiin edellisessä koulussa jopa tappouhkauksiin asti. Koulu ei tehnyt yhtään mitään asian parantamiseksi. Poliisi totesi asiaan että ei myöskään voi tehdä mitään koska tekijät ovat alle viisitoista. Otin asian puheeksi kiusaajien vanhempien kanssa ja kohtalaisen kovaan sävyyn totesin että homman on parempi loppua ennenkuin itse olen käräjillä.

        Asia rauhoittui ja samalla muutimme toiseen kuntaan. Tyttäremme joutui uudelleen kiusatuksi uudessa koulussa. Koulu oli ns. Kiva-koulu joten asia eteni rehtorin kautta byrokratiateitse eteenpäin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, kiusaaminen vain jatkui.

        Täytyy jatkaa seuraavassq viestissä (ps. ei toimi pilkku tässä eli ei tarvi avautua siitä...:-) )


      • ännännä kirjoitti:

        Helppo ja helppo.. Tytärtämme kiusattiin edellisessä koulussa jopa tappouhkauksiin asti. Koulu ei tehnyt yhtään mitään asian parantamiseksi. Poliisi totesi asiaan että ei myöskään voi tehdä mitään koska tekijät ovat alle viisitoista. Otin asian puheeksi kiusaajien vanhempien kanssa ja kohtalaisen kovaan sävyyn totesin että homman on parempi loppua ennenkuin itse olen käräjillä.

        Asia rauhoittui ja samalla muutimme toiseen kuntaan. Tyttäremme joutui uudelleen kiusatuksi uudessa koulussa. Koulu oli ns. Kiva-koulu joten asia eteni rehtorin kautta byrokratiateitse eteenpäin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, kiusaaminen vain jatkui.

        Täytyy jatkaa seuraavassq viestissä (ps. ei toimi pilkku tässä eli ei tarvi avautua siitä...:-) )

        Kyllä koulun vaihto auttaa, usko pois.

        Tosiaan jos itseäni työpaikka "kyrsii" en itse netissä tai pomolle vaan lähden meneään. Anna lapselle sama oikeus


      • Arja Lehtikangas
        ännännä kirjoitti:

        Helppo ja helppo.. Tytärtämme kiusattiin edellisessä koulussa jopa tappouhkauksiin asti. Koulu ei tehnyt yhtään mitään asian parantamiseksi. Poliisi totesi asiaan että ei myöskään voi tehdä mitään koska tekijät ovat alle viisitoista. Otin asian puheeksi kiusaajien vanhempien kanssa ja kohtalaisen kovaan sävyyn totesin että homman on parempi loppua ennenkuin itse olen käräjillä.

        Asia rauhoittui ja samalla muutimme toiseen kuntaan. Tyttäremme joutui uudelleen kiusatuksi uudessa koulussa. Koulu oli ns. Kiva-koulu joten asia eteni rehtorin kautta byrokratiateitse eteenpäin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, kiusaaminen vain jatkui.

        Täytyy jatkaa seuraavassq viestissä (ps. ei toimi pilkku tässä eli ei tarvi avautua siitä...:-) )

        Hei, etsin koulukiusattuja nuoria ja heidän vanhempiaan tv-ohjelmaan.

        Ota yhteyttä [email protected]


    • Desigree

      Kiusaaminen voi johtua mistä vaan vaikka silmien väristä, nykyään ei koulumenestys yleensä kiusaamiseen vaikuta, kiusaajat tuntuvat useimmiten olevan niitä "hyviä" oppilaita.
      Jos kouluun on kiusaamisen takia yhteydessä, oman kokemukseni mukaan se ainoastaan pahentaa asiaa, toki silloin koulussa osataan kiusaamiseen puuttua, muttei siitä yleensä mitään apua ole. Kiva-koulu järjestelmällinen on aivan huijausta koko 9vuoden peruskoulun aikana ainoa mitä kiva koulu omalla kohdallani sai aikaan oli oli muutaman hassun keskustelun kaikkien osapuolien ja vanhempien kesken, ja vaikka asia paheni tämän jälkeen ei kiva-koulu asiaa pidemmälle käsitellyt.
      Ainoa millä kiusaamisen saa loppumaan on koulun vaihto, enkä nyt tarkoita toiseen lähiiställä olevaan kouluun vaihtoa vaan toiselle paikka kunnalle koulun vaihtoa, kaveri suhteet ovat niin pitkälle levinneitä että kun joku uudessa koulussa kuulee lapsen olleen vanhassa koulussa kiusattu tulee hänestä jälleen helppo ja todennäköinen kohde.
      Ja jos ei uudessa koulussa ensimmäisen 2viikon aikana saa ystäviä on todennäköistä ettei niitä saa siellä ollenkaan.

    • Kovakovalle

      Järkevintä on ottaa kiusaajien nimet ylös ja sen jälkeen käydä juttelemassa heidän vanhempiensa kanssa. Itse olen kerran näin tehnyt ja sanoin kiusaajan isälle ilmeenikään värähtämättä, että jos kerrankaan kuulen vielä asiasta, niin tulen ja muotoilen naamasi uuteen uskoon. Loppui kiusaaminen siihen paikkaan ja tästä on jo varmaan 6-7 vuotta aikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe