Kyvyttömyys auttaa Suomea

se ero

Johti Ranskassa Daladierin hallituksen eroon 75 vuotta sitten, kukaan ei piitannut paskan vertaa lännessä Baltian maista tai Puolasta.

7

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalju Kulli

      Ranskan ja muidenkin länsimaiden piittaamattomuus Baltianmaista saattoi yksinkertaisesti johtua siitä että niitä ei mielletty elinkelpoisiksi valtioiksi. Siihen aikaan rotuasiat olivat pinnalla ja virolaisia pidettiin venäläisiin verrattavana sakkina.

      Baltianmaita ei pidetty mitenkään merkittävinä maina missään suhteessa, eikä länsimaiden kannattanut tuhlata niihin vähiä resurssejaan tärkeiden asioiden kustannuksella.

      Nykyään taas poliittinen korrektius esimerkiksi NATO:lta laittaa puhumaan korulauseita ja lupailemaan pehmoisia itäisille NATO-liittolaisille, mikä voi koitua kohtalokkaaksi tosipaikan tullen, kun totuus paljastuu.

      Suomi sensijaan taisteli länsimaisen sivistyksen puolesta idän barbarismia vastaan, kuten eräässä sodanaikaisessa filmissä eräs sotilas ytimekkäästi totesi. Tällaista asennetta Ranskan ja muun lännen kannattikin tukea.

      • ohi on

        Englanti tuki näitä kusipäitä vuonna 1919 ainoastaan siksi koska ei halunnut antaa bolshevistiselle Venäjälle Itämeren herruutta. Virolaiset ääliöt luulevat Englannin vieläkin hyvää hyvyyttään auttavan loisia.


    • Siniverinen

      Taas mulk.kulla keulii. Mutta ei siellä missä pitäisi. ;D

      Carl Haglund puhui tänään uutisissa kuinka EU:ssa olevat NATO valtiot keskittyvät pelkästään NATO:n kehittämiseen ja luottavat NATO:on. EU on heikko, eikä sillä ole yhtenäistä ja vakavasti otettavaa puolustuspolitiikkaa.
      Liitteenä kartta kartta NATO maista.

      http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=282735&contentlan=1&culture=fi-FI#status-nato

      Kartta herättää tunteita ja nyt on myöhäistä liittyä NATO:on, se olisi veren kaivamista nenästä. Suomella on vaihtoehtona liittoutuminen vain Ruotsin kanssa, joka on hiukan heikko tällä hetkellä. Luottaisin tässä tilanteessa enemmän kyllä NATO:n voimaan. Ei taida olla edes Ranska puolellamme.

      • Kalju Kulli

        Nyt kyllä Aleksi Neukkulainen alias Siniverinen ei taida olla ihan tässä maailmassa. Kerroin edellä pelkästään neutraalisti historiallisia faktoja. NATO ei tule konkreettisesti auttamaan Viroa sodan syttyessä, eikä välttämättä Suomeakaan. USA ja muut maat katsovat kokonaisuutta.

        Ruotsin kanssa liittoutuminen olisi sama kuin pettävän puolison kanssa naimisiinmeno. Ruotsalaiset pysyisivät konfliktista erossa niin kauan kuin se ei suoraan vaikuttaisi heihin. Toisen maailmansodan aikana Saksa liittoutui Suomen kanssa vain koska meillä oli yhteinen vihollinen.

        Kannattaa joskus ottaa oppia sinua fiksummista henkilöistä historiassa. Suomenlinnan Kuninkaanportissa on jo 300 vuotta ollut laatta jossa lukee: "Seiso omalla pohjallasi, älä luota vieraan apuun"


      • viro kärpänen

        Viro se luulee olevansa aina maailman keskipiste. Virolaiseen paskapäähän ei yksinkertaisesti mahdu se ettei enemmistö länsimaalaisista kiinnosta Viro enää edes siirtomaana. Mitään realistista uhkaa Venäjän taholta Suomea ja Ruotsia kohtaan ei ole. Venäjän hyökkäys Suomeen ja Ruotsiin olisi kohtalokas isku tuolle kehitysmaalle.


      • Paljon vikoja
        viro kärpänen kirjoitti:

        Viro se luulee olevansa aina maailman keskipiste. Virolaiseen paskapäähän ei yksinkertaisesti mahdu se ettei enemmistö länsimaalaisista kiinnosta Viro enää edes siirtomaana. Mitään realistista uhkaa Venäjän taholta Suomea ja Ruotsia kohtaan ei ole. Venäjän hyökkäys Suomeen ja Ruotsiin olisi kohtalokas isku tuolle kehitysmaalle.

        Niin ja itämerestä ovat kaikki kalat itselleen kahmineet. Kyrön dobigit oli varmaan Virosta hommattu, tahallaan möivät sellasia joista jää kiinni. Viron vika on myös ettemme pärjää maastohiihdossa ja yleisurheilussa. Lisäksi on mainittava, että on Viron vika ettei meiltä löydy öljyä ja että meillä ei ole ydinasetta. Kaikista suurin Viron vika on maailmanlaajuinen ilmastonlämpeneminen ja ebolavirus.


      • turkulainen kalamies
        Paljon vikoja kirjoitti:

        Niin ja itämerestä ovat kaikki kalat itselleen kahmineet. Kyrön dobigit oli varmaan Virosta hommattu, tahallaan möivät sellasia joista jää kiinni. Viron vika on myös ettemme pärjää maastohiihdossa ja yleisurheilussa. Lisäksi on mainittava, että on Viron vika ettei meiltä löydy öljyä ja että meillä ei ole ydinasetta. Kaikista suurin Viron vika on maailmanlaajuinen ilmastonlämpeneminen ja ebolavirus.

        Turkulaisena ja ahkerana kalamiehenä voin kertoa että kyllä siellä enempi puolalaisia troolareita on ollut ammattiaan harjoittamassa kuin virolaiset. Venäläisten määrä on myös tänä päivänä kasvanut, heitä ei koske ainakaan EU:n sopimukset kalastuslaeista ja kansainvälinen laki on aukkoinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      56
      5431
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3487
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1612
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1544
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1033
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe