Kainuun keput

Känä eli Urkki K

Kainuun keput möhlivät pahemman kerran kun eivät valinneet lääkäri Hannu S Kemppaista eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi.
Hannu olisi kerännyt paljon ääniä kaikkia terveyskeskuksia myöten.

68

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puavo kettu

      kainuun oma väyrynen

      • Lehmänkaupat

        Ihan samoja kepuleita kaikki keskustalaiset. Iltalypsyt mielessä.

    • reeekorttti

      Ei kepuilta voi vaatiakkaan järjellistä toimintaa, kaikki ovat reppanoita luusereita jotka on potkittu pois kaikkien järkevien ihmisten yhteisöistä.
      Riitelyn ja toisten arvostelun he hoitavat kyllä erittäin ammattitaitoisesti.

    • Hissun kissun

      Timo Korhonenkin on herännyt kohta 4 v unestaan, vaalit lähestyy. Kirjoituksia alkanut näkymään täytyyhän nimi saada näkyviin, kun muulloin ei miehestä kuulu mitään. Olisko vaalikauden yksi niistä turhakkeista.

      • niin että näin

        onhan timo ollut melkein 8v, siellä isolla kirkolla eikä mitään mainittavia saavutuksia.mielestäni on timolla kotiin tulon aika.

      • Nimetön merkki
        niin että näin kirjoitti:

        onhan timo ollut melkein 8v, siellä isolla kirkolla eikä mitään mainittavia saavutuksia.mielestäni on timolla kotiin tulon aika.

        100 kansanedustajaa riittäisi Suomessa.
        Tämmöiset Timo Korhoset jäisivät silloin pois eduskunnasta.

      • ovista ja ikkunoista
        Nimetön merkki kirjoitti:

        100 kansanedustajaa riittäisi Suomessa.
        Tämmöiset Timo Korhoset jäisivät silloin pois eduskunnasta.

        Eipä tuo taitasi timppaa paljon surettaa, 5000e/kk tulee sopeuttamiseläkettä mitään tekemättä hamaan tappiin asti. Siinnäpähän kirjottelettä tympääntyneenä säälittävät persu kurjat.

      • EI PERSU
        ovista ja ikkunoista kirjoitti:

        Eipä tuo taitasi timppaa paljon surettaa, 5000e/kk tulee sopeuttamiseläkettä mitään tekemättä hamaan tappiin asti. Siinnäpähän kirjottelettä tympääntyneenä säälittävät persu kurjat.

        ei muuten tule 5000 e kk, hamaan loppuun .ja hyvä niin sen verran on tietoa EI PERSULLA.

    • Nortti

      Mieluummin joulupukki eduskuntaan kuin turhake Kemppainen. Toisaalta mitallissa on toinenkin puoli että saatais parempi lääkäri tilalle.No eivaiskaan riittää kun poistuis sieltä tervryskeskuksesta.

      • äikän ope

        Ei se oo mitalli vaan mitali.

      • ope ei pätevä
        äikän ope kirjoitti:

        Ei se oo mitalli vaan mitali.

        talli

      • dipi
        äikän ope kirjoitti:

        Ei se oo mitalli vaan mitali.

        Ei se oo....vaan ole...äikän opelle tiedoksi.

    • juhan talo

      Kauko Juhantalo maalaisliitto/keskustapuolue.
      Siinä on mies joka osaa koplata valtion ja omat rahansa samoissa neuvotteluissa.
      Vieläpä ministerinä ollessaan.
      Kenenkään joka osaa omilla aivoilla ajatella ei kannatta äänestää maalaisliitto/keskustapuoluetta.
      Ovat ne niin monesti vuosien varrella osittaneet ketkuilunsa ja samat ketkut sieltä on taas pyrkimässä eduskuntaan.

      • sivu seurailija

        Juhantalo ei sinne enää koskaan pääse. Kuinka on sekoomuksen laita, kun kukaan ei muista niitä ja ne on ollut hallituksessa monta kautta? Nykyhallituksesta Jyrkiboy häippäs, vielä Pääministeri, kesken kauden kaikkien vakuuttelupuheiden mukaan, että Suomella on kaikki hyvin! Tilalle tuli Stubbi. Oletteko tyytyväisiä ( ei ainakaan kannatusprosentit siltä näytä)?? Stubekki valitsi hallitukseen sen Rädyn, joka luuli, ettei niin pieniä liksoja, kuin 2500 €/kk ole olemassakaan!! Haloo!! Mikähän puolue tätä maata vienyt kohti katastrofia???

    • TAISTO SINISALO

      ONHAN SINNE TULOSSA MUITAKIN KUIN KOPLARI JUHANTALO MM.. ENT,PÄÄM.MATTI SULHASPOIKA VANHANEN JOSPA VAIKKA KEPU LOONAISI VIELÄ JOHANNES VIROLAISEN.

      • uljas musta

        lisäksi voisi loonata AHTI TANKERO KARJALAISEN JA AHTI PEKKALAN.

    • kepulainen 1

      Olisitte kysyneet sitä Hannu Kemppaista kun niin sitä haluatte sinne eduskuntaan, ei kai se meistä oo kiinni.

      • Näin se menee

        Kepulaisten se olisi pitänyt kysyä Hannu Kemppaista ehdokkaaksi...

      • en usko
        Näin se menee kirjoitti:

        Kepulaisten se olisi pitänyt kysyä Hannu Kemppaista ehdokkaaksi...

        Herää epäily kukakohan sitä on kaipailevinään ??? ? Ehkä ei oikeasti kukaan.....

    • hurumumma

      Samanlaisia keikareita kaikki nuo Kajaanin päättävissä elimissä olevat vanhat gubbeukot.
      Kukaan niistä ei aja tavallisen kansalaisen asiaa, vaan oman naaman näkeminen vaalien alla lehdissä on se tavoite!
      Ei ne tiedä eikä tajua tavallisten kansalaisten elämästä eikä ahdingoista mitään!

    • MIES HYRSKÄLTÄ

      mitä kepulainen timo korhonen on saanut aikaan kohta 8v. aikana.EI MITÄÄN............

      • tietäjä tiina

        Jos ei sitten mitään, en tiedä . Ei hän kuitenkaan ole laittanut virveleitä autoon ja lähtenyt vieraisiin kuten joku muu. Huvittaisi vaan tietää kuinka hän vaimolle on sitten saaliinsa kertonut ?

      • opri
        tietäjä tiina kirjoitti:

        Jos ei sitten mitään, en tiedä . Ei hän kuitenkaan ole laittanut virveleitä autoon ja lähtenyt vieraisiin kuten joku muu. Huvittaisi vaan tietää kuinka hän vaimolle on sitten saaliinsa kertonut ?

        eikai meidän suosikki poika ole kyläillyt vieraissa katiskoissa

    • jyssän nuolija

      Lehtomäki kulkee jätevedenpuhdistin kainalossa.

      • järkeä kepuille

        lehtomäki osallistujana tv tentissä......oli karmeeta kekkosenaikaista kielenkäyttöä ja muka uhmakasta esiintymistä ,kylmät aallot ja yökötys meni läpi kropan kun seurasi....pitäisi muiluttaa vennäälle riitelemään moinen muori.

      • Rahaa riittää
        järkeä kepuille kirjoitti:

        lehtomäki osallistujana tv tentissä......oli karmeeta kekkosenaikaista kielenkäyttöä ja muka uhmakasta esiintymistä ,kylmät aallot ja yökötys meni läpi kropan kun seurasi....pitäisi muiluttaa vennäälle riitelemään moinen muori.

        Ei kameli luovu kyttyröistään. Saako Paula ruplasäkin moskovasta?

    • iiro lantalo

      kepu pettää aina näin on näreet

      • taavetti sontalo

        ihan totta nahkurin orsilla tavataan

    • tupeevaara

      mauri pekkarointi pekkarinen kaikkea se maa paikallansa kantaa -----------

    • kepu koplarit

      Kauko Juhantalo on tulossa myös koplailemaan.
      Joko lienee ministeripesti luvattu koplari Kaukolle?

    • PAAVO JALASVAARA 201

      paavo jalasmökki väyrynen on jo varannu ministerin postin ja vaihto ehtoksi eduskunnan puhemiehen postin ,niin että semmosia KEPULAISIA....

    • nuariita

      timo ruuhi pilkki korhonen suoraan tipakselta.

    • riimuspaska

      EIKÖ RUUHEN TIMO PILKIT OLE KEVÄÄLLÄ ONKOHAN NE ENNEN VAALEJA...

      • eeköstä niin

        TIMO JÄRJESTÄÄ VAALIEN JÄLKEEN JOS ON VAALI KASSASSA EUROJA VAI OLIKO NE RUPLIA.

    • huono muistinen

      muistakaa keput äänestää annikki koistista tai alvar saukkoa.

      • Koestinen

        Kuka ihmeen Annikki?

      • näkriäinen
        Koestinen kirjoitti:

        Kuka ihmeen Annikki?

        kahvin tarjoilija kepun tupailloissa muinoin olihan joskus kansaned.kainuusta

    • muisti katko

      eemil törkyeemeli partanen

      • kys vaan

        kuka törky eemeli

      • ei maalaisl.
        kys vaan kirjoitti:

        kuka törky eemeli

        aikoinaan kansanedust.ja vähän aikaa sosiaalim. 60 luvulla.

      • Kukapa muistas?
        kys vaan kirjoitti:

        kuka törky eemeli

        Onko totta että Eemeli ehti julistaa Huuko Hyvösen kuolleeksi ennen aikojaan?

      • muisti lokero
        Kukapa muistas? kirjoitti:

        Onko totta että Eemeli ehti julistaa Huuko Hyvösen kuolleeksi ennen aikojaan?

        näin silloin aikoinaan kerottiin.

    • fgh1

      Joskus silloin, kun Hannu Kemppainen oli eduskunnassa, hänen lääkärityöhönsä kyllästyneet mummot keräsivät ääniä hänelle, jotta saisivat paremman lääkärin.
      Ne mummot ovat nyt jo maanpovessa, eikä uusi sukupolvi ole yhtä fiksua.
      En tiedä saiko Hannu mitään aikaan eduskunnassa. Kovasti oli ministeriksi menossa juuri niihin aikoihin, kun sitten putosi.

      • ei mihinkään

        Ei ole hyvä kummassakaan työssö. Kun potilaalla tökkii verenkierto ajassa , on tukosta , tämä suosittelee juoksulenkkiä.

      • vipertti

        Ai että pudotessaan oli horjahtaa oikein ministeriksi ? Kävi kuitenkin hyvä tuuri ettei ihan näin päässy kuitenkaan käymään.

      • OttoVee

        Oli pikkuinen käsikähmä helsinkiläisen tyttöystävänsä kanssa ja todettiin, ettei sovi ministeriksi

      • kukakukakuka?
        OttoVee kirjoitti:

        Oli pikkuinen käsikähmä helsinkiläisen tyttöystävänsä kanssa ja todettiin, ettei sovi ministeriksi

        Kenellä oli?

    • OLEMME NÄHNEET

      kainuusta ei enää yhtään keoulaista kansanedustajaa SIIHEN MEILLÄ EI OLE VARAA.

      • keukeukeput

        Miksi kepua ei kiinnosta kuntareformi?

      • tiedosto p-paskalla
        keukeukeput kirjoitti:

        Miksi kepua ei kiinnosta kuntareformi?

        kepullhan on jo kaikissa kainuun kunnissa kokkareiten avustuksella kuntareformi.

    • suhmura sanni

      onko se entinen tipakselainen sami kilpeläinen ehdokkaana.

      • arlaa se pitaa olla

        onko se entinen valionmaitomies.

    • Tipaksenkylänmies

      Maitopoika ei tiennyt missä asuu ja missä on koti, niin ei voitu valita. Yritti kyllä moneksi ja monta kertaa, mutta kun Iso-Amppa suuttui ja käänsi prinssille selkänsä, maitopojan poliittinen lento loppui kuin käsinlypsy navetoissa.

      • ontojokinen

        SEMMOSTAHAN SE KEPULAISILLA TAHTOO OLLA SE POLIITIKAN TEKO PYRKYRYYTTÄ -SAMIN TOIMINTA OLI YKSI ESIMERKKI KUNNALLIS VAALEISSA TÄSSÄ MUINOIN.

      • Mummo4
        ontojokinen kirjoitti:

        SEMMOSTAHAN SE KEPULAISILLA TAHTOO OLLA SE POLIITIKAN TEKO PYRKYRYYTTÄ -SAMIN TOIMINTA OLI YKSI ESIMERKKI KUNNALLIS VAALEISSA TÄSSÄ MUINOIN.

        Jalasmökkiä hinataan jo kuulemma kohti senaatintoria ja ulkoministerin palli kiiltelee silmissä. Palataan taas keskiaikaan suomessa.

    • NÄIN JOULUNA

      korhos timolla näky jo olevan vaali-vankkurit lähtökuopissa viertolan pihalla yrittää vissiin MAITOLAITURIN KANSSA kun oli näköjään valmius asemissa viertolan pihalla.--tämähän olisi ovela veto timpalta MAITOLAITURILLA eduskuntaan. leikki leikkinä timo on jo näytönsä antanut SIIS EI JATKOON.

    • Kaikki kehiin

      Liekkö Timpalla jo uutta morsmaikkua vaalitäkyksi mistä heittää vai meinaako pujotella kampanjan poikamiespohjalta? Päivystääkö Ontojoella kukaan vastaamaan tähän maailmanpoliittiseen kysymykseen?

      • o-ntojoki

        palataan asiaan vähän ennen vaaleja -vaikka hiihtolomalla-

    • jyssännuolija

      Lehtomäki nuolee Putinin emmentaalit, slurps!

      • Kukka7

        Vanhas masa kierrättää taas ruususia,että kansa saa lukea lemmenjuttuja seiskalehdestä ensi vaalikaudella. Onpa mukavaa tulossa poliittisella kentällä.

    • karja vankkurit

      missä oli viikon lopulla vaali karjan parissa timo sarkasmi korhonen.

      • valiojoukkoa

        Ritva "Kike" Elomaa ps. 2011– rekisterimerkintärikos 2003 1140 euron sakot Turun hovioikeus tuomitsi Elomaan kahdesta rekisterimerkintärikoksesta hänen miehensä Kimmo Elomaan talousrikosjutun yhteydessä.

        Teuvo Hakkarainen ps. 2011– haaskaus 1985 Kaatoi humalassa luvattomasti puita.
        törkeä varkaus 1986 9 kk ehdollista vankeutta Kaveriporukka varasti Suomussalmen kirkon ehtoollishopeat ja -viinit.
        kulkuneuvon luovuttaminen juopuneelle 1987

        Jussi Halla-aho ps. 2011–2014 uskonrauhan rikkominen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan 2008 50 päiväsakkoa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Halla-ahon syyskuussa 2009 30 päiväsakkoon uskonrauhan rikkomisesta. Hovioikeus vahvisti tuomion lokakuussa 2010. Sekä Halla-aho että apulaisvaltakunnansyyttäjä valittivat tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus kovensi rangaistusta 50 päiväsakkoon tuomitsemalla Halla-ahon 8.6.2012 uskonrauhan rikkomisesta ja myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaa
        Tony Halme ps. 2003–2007 salakuljetus, laittomaan tuontitavaraan ryhtyminen, ampuma-aserikos, huumausaineiden käyttörikos ja aseen varomaton käsittely 2004 4 kk ehdollista vankeutta ja 80 päiväsakkoa Helsingin käräjäoikeuden tammikuussa 2004 antama tuomio pysyi hovioikeudessa samana. Tuomio koski tapahtumia Halmeen asunnossa Helsingissä heinäkuun alussa 2003. [27]
        törkeä rattijuopumus ja liikenteen vaarantaminen 2006 80 pv ehdollista vankeutta ja 30 päiväsakkoa sekä 4 kk:n ajokielto Tuomittiin silminnäkijöiden kuvausten perusteella ajettuaan holtittomasti Laitilassa. Vakka-Suomen käräjäoikeuden elokuussa 2006 antama tuomio säilyi joulukuussa hovioikeudessa. Halme selitti ajon holtittomuuden johtuneen sairaudesta.
        James Hirvisaari ps., m11 2011– kiihotus kansanryhmää vastaan 2011 25 päiväsakkoa Oikeusjutun nosti apulaisvaltakunnansyyttäjä heinäkuussa 2010. Syyte hylättiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa marraskuussa 2010, mutta Kouvolan hovioikeus langetti tuomion joulukuussa 2011. Tuomion syynä oli Uusisuomi.fi -sivustolla julkaistu kirjoitus, jonka katsottiin panetelleen ja solvanneen muslimeja.

        Mika Niikko ps. 2011– 1982 Ajeli 15-vuotiaana rakennustyömaalla ystävänsä varastamalla työkoneella.
        varkaus 1983 Käsilaukkuvarkaus
        1985 vahingonkorvaukset ja 6 kk ehdollista vankeutta Teki kahden ystävän kanssa liki 70 ostoa katteetomalla luottokortilla
        1990 Ajoi varastetulla autolla suojatiellä jalankulkijan päälle

        Pentti Oinonen ps. 2007– törkeä rattijuopumus ja liikenteen vaarantaminen 1989 ehdollinen vankeus [65]
        ampuma-aserikos 1992

        Pertti "Veltto" Virtanen ps. 1995–1999, 2007– liikennerikkomus 2009 8 päiväsakkoa Ei noudattanut pakollinen pysäyttäminen -liikennemerkkiä.

      • reilusti vaan
        valiojoukkoa kirjoitti:

        Kerro omat salatut paheesi , varmaan niitäkin löytyy!!!!!!

      • Efraim / Efraim.
        reilusti vaan kirjoitti:

        Kerro omat salatut paheesi , varmaan niitäkin löytyy!!!!!!

        Toisen virheet on helppoa nähdä, omista virheistä visusti vaietaan.

      • perskuta kepulit
        Efraim / Efraim. kirjoitti:

        Toisen virheet on helppoa nähdä, omista virheistä visusti vaietaan.

        niistä virheistä ,poliitisistä timo v korhonen vainenee sujuvasti.SARKASMIA...

      • valiojoukkoa
        perskuta kepulit kirjoitti:

        niistä virheistä ,poliitisistä timo v korhonen vainenee sujuvasti.SARKASMIA...

        Minua ei ole tuomittu missään oikeuslaitoksessa.
        Kaksi ylinopeussakkoa n. 30 vuotta sitten. Olen rehellinen ja siitä syystä en äänestä persuja.

    • Stubbi .stubbi tuu

      Keskusta-puoluetta tarvitaan aina,kun tämä armas maamme on lamaantuneessa tilassa. Niinkuin on tämän hetken tilanne on

      Nykyinen Hallitus on saan omilla toimillaan kaiken tämän aikaan, Stubbi, tuunn Hallitus

      • juppijuu juppijuu

        samanlainen juppi se kekun,kepun sipiläkin on ja änkyrät päälle.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5309
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3437
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      192
      1463
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      988
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe