Olenko minä narsisti?

Vai romantikko?

Olemme seurustelleet jo useamman vuoden, riitaisasti. Olen aina ollut hieman taipuivainen mustasukkaisuuteen, mutta en koskaan näin paljoa mitä tässä nykyisessä suhteessa.

Olen käynyt lukemassa tietoa narsismista ja ihmisten kokemuksia elää narsistin kanssa. Tunnistan tarinoista tuon mustasukkaisuuden ja tarpeen kytätä toisen tekemisiä. Suutun siitä, jos mies katsoo esim. televisiossa puolialastonta naista ja porno tai naisten katselu runkkaamiseen on minulle ehdoton ei. Tämän vuoksi kyttään välillä tietokoneen historiaa.

Miksi teen näin? Siksi, että haluan olla kumppanini seksuaalisen halun kohde, ilman tarvetta katsoa muita naisia / muiden seksiä. Toisten naisten katselu runkkaamiseen loukkaa minua suuresti.

Tiedän etten ole täydellinen ihminen. Ei kukaan ole. Mutta mielestäni siinä vaiheessa, kun toiseen ihmiseen haluaa sitoutua, antaa rakkautta ja tulla rakastetuksi, niin toinen ihminen hyväksytään koko pakettina. Tämä tarkoittaa minulle myös sitä, että pornon / youtuben alastonviedot eivät kuulu suhteeseen - ainakaan minun kanssa seurusteltaessa.

Olen pienirintainen nainen. Erityisesti nykyinen silikoni / tissien tyrkyttämis-kulttuuri harmittaa, suorastaan raivostuttaa minua. Koen asian ongelmaksi. Koen, että pienirintaisia sorretaan ja joka kanavalta työnnetään tuutin täydeltä alastomuutta ja leikattuja vartaloja - ihannoitavaksi.

Kyllä, olen epävarma itsestäni. Minusta tuntuu etten riitä toiselle, jos hän haluaa katsella tuollaista. Silloin ei mielestäni voi puhua rakkaudesta.

Mies on siis luvannut olla katsomatta pornoa. Kuitenkin olen huomannut, että pientä lipsumista on saattanut tapahtua yuotube alastonviedoiden suhteen.

En pysty oikein luottamaan mieheen ja tämä kiristää jo entisestään omia hermojani ja riitaakiin syntyy helposti. Kuitenkin haluaisin uskoa parempaan ja olla hänen kanssaan. Mitä järkeä tässä oikein on?

Kaipaan läheisyyttä ja haluaisin seurustella miehen kanssa. Olen itse luotettava nainen. Tosin nyt olen käynyt kaksi kertaa yksin ulkona ilman tarkoitusperiä, ja yllätyksekseni olen saanut paljon huomiota miehiltä ja kehuja :) Se on tietenkin piristänyt ja tuonut naisellisuuden varmuutta. Olen luonnollisesti kaikonnut tilanteista, koska haluan olla uskollinen.

Kaipaisin mieheltäni enemmän ihailua ja vähemmän tarvetta vilkuilla naisia.

Olenkohan narsisti? Vai romantikko?

Miehen mielestä niinä kertoina, kun hän on katsonut jotakin sellaista mikä on rikkonut hänen antamaa lupaustaan, niin syy on ollut se, että hän on ollut vihainen minulle.

Kun riitelemme, niin minä pyydän anteeksi tai alan lepyttelemään. Minulle tulee oikeasti huono omatunto riidoista. Mutta hän ei yleensä pyydä anteeksi sanomisiaan.

Riitatilanteissa mies raivoaa ihan älyttömästi (huutaa, kaahaa autolla). Syy hänen mukaansa on ylleensä minun. Tiedän, että mustasukkaisuuteni menee välillä ihan överiksi. Mutta riitoja tulee paljon ihan muista aiheista. Vaikkapa siitä, että millä äänensävyllä puhun hänelle.

Minusta on jo jonkun aikaa tuntunut, että miehelläni on jonkinlainen luonnehäiriö. Kenties meillä molemmilla on heikko itsetunto ja provosoimme toisistamme esiin huonot piirteet?

Mutta muuttuisiko tämä enää kenenkään muun ihmisen kohdalla? Minä olen ainakin niin rikki, että en tiedä... Lastakin tekisi mieli, mutta kohta loppuu aika...

20

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Et ole narsisti etkä romantikko vaan huonolla itsetunnolla varustettu ihminen.

      Mitä jos yrittäisit alkaa vahvistaa itsetuntoasi hankkimalla onnistumisen kokemuksia. Itsetunto ei vahvistu sillä, että tuijottaa peiliin ja hokee itselleen, että "olen kaunis, olen sitä-ja-tätä", mutta kun huomaat pärjääväsi hyvin töissä, opinnoissa, jossain harrastuksessa, liikuntalajissa, yhteiskunnallisessa toiminnassa tms, itsetuntosi kohoaa ja tarve tuollaiseen lapselliseen (anteeksi vain, mutta sitä se on) kyttäämiseen loppuu.

      Älkää nyt ainakaan lasta hankkiko tuohon tilanteeseen.

    • HyväNyt

      Et ole narsisti, mutta monella muullakin kuin narsistilla saattaa olla narsistisia piirteitä. Itseasiassa kaikilla jonkin verran, sinulla keskimääräistä enemmän.

      Tiedät että toimit väärin, mutta perustelet tekojasi ja tunteitasi. Et osaa muutakaan. Se johtuu siitä, että itsetuntosi ei ole kohdallaan.

      Lisäksi sinulla saattaa olla läheisriippuvuutta. Usein läheisriippuvat ihmiset ovat hyvin epävarmoja ja mustasukkaisia. Kannattaa miettiä asiaa.

      Tunnistan osan tavoistasi nuorempana itsestäni. Ne olivat pinnalla erityisesti silloin, kun elin muutenkin raskaassa suhteessa, jossa kumppanini oli aloistava ja piti minua itsestäänselvänä, tavallaan. Epävarmuuteni kasvoi.

      Tekin kenties vain pahennatte toistenne vikoja?

      Voin lohduttaa, että jos oikeasti haet ongelmiisi apua, niin tuollaisista voi päästä eteenpäin.

      Minä elän nykyään onnellisessa parisuhteessa. En voi näin vuosienkaan jälkeen sanoa, että itsetuntoni olisi huippu, mutta pystyn hallitsemaan paljon paremmin tunteitani. Minusta on tullut itsevarmempi. En toimi sen perusteella, jos joskus tulee heikko hetki.

      Esimerkiksi jos minulle tulee joskus mieleen, että mitäs jos oma rakas onkin tehnyt jotain... niin en silti koskaan esimerkiksi lue hänen viestejään, tai urki koneelta mitään. Päätän luottaa, koska se on tervettä. Se epävarmuus menee sitten ohi itsestään, kun jossain vaiheessa ollaan lähekkäin sohvalla ja hymyillään toisillemme.:)

      Ja koska olen tällainen ihminen, kohtelen häntä hyvin ja kunnioittavasti, niin miksi ihmeessä hän mitään muuta hakisikaan? Sen sijaan jos kumppania kohtelee huonosti ja ahdistavasti, niin ei yllättäisi, vaikka mielenkiinto menisi muualle. Jos haluat uskollisen miehen, joka pysyy rinnallasi, niin käyttäydy niin, että ansaitset sellaisen. Juuri nyt et ansaitse.

      Ja jos mies vaikka joskus lipsuisi katsomaan pornoa, niin mitäs sitten... Hän kuitenkin haluaa minua, ja seksielämämme on hyvää. Hän ei mene sänkyyn muiden kanssa, eikä menisi vaikka joku juuri nyt ehdottaisi. (Ja minäkin saatan joskus katsoa pornoa, enkä silti halua koskaan pettää.)

      Sinä olet asettanut ehtoja, jotka mies on vasten tahtoaan hyväksynyt, koska muuten menettäisi sinut. Sellaisenko suhteen sinä haluat? Minä haluan ajatella nykyään myös sitä, että kukaan ei vaadi keneltäkään mitään, vaa suhde on luonnostaan rakastava, terve.

      Sen voin sanoa, että mikään ei elämässäsi muutu, jos et itse muutu. Sitä en osaa sanoa, voiko sinun ja nykyisen suhde muuttua paremmaksi. Se riippuu teistä molemmista. Mutta sinä voit muuttaa vain itsesi. Hae apua. Minä kävin aikoinaan terapiassa 1,5 vuotta.

    • KysynVaan-76

      Voit edellyttää mieheltä sitä että hän ei koskaan katsele mitään naisiin liittyvää kiihottavaa materiaalit heti kun itse jätät elämästäsi kaiken romanttisen materiaalin joka ei liity mieheesi, siis romanttiset kirjat, romanttiset elokuvat, rakkauslaulut jne. Nehän toki samoin loukkaavat miehesi itsetuntoa koska siinä koet romanttisia tunteita vieraita ihmisiä kohtaan tai ainakin eläydyt niihin, vai mitä?

      • Jenniina

        Juuri näin kuten KysynVaan-76 kirjoitti. Lisäksi pukeudut ulos mennessä säkkiin, ettei muut vaan katsele sinua sillä silmällä ja ainoastaan neljän seinän sisällä saat laittaa jotakin kaunista päälle ja meikata miehesi iloksi. Kärjistetysti näin.


    • ...

      Sanoisin, että kaikilla ihmisillä on narsistisia piirteitä. Mutta sinun ongelmasi on varmaan lähinnä tuolla epävarmuudessa ja itsetunnossa. Miehesi taas lupailee katteettomasti ja aiheuttaa tahallaan luottamuspulaa.

    • eihaittamuteiliikaaa

      Mikähän siinä on, kun ei haittaa muiden naisten katselu taikka pornojutut netissä, liika olisi liikaa toki. Kaikkea kaunista kaikki haluavat katsella...

    • Herää jo!

      Et ole narsisti, koska pystyt olemaan pahoillasi kumppanille rähjäämisestä. Se osoittaa empatiaa, johon narsisti ei kykene.

      Et myöskään ole romantikko, vaikka tunnet romanttisia tarpeita.

      Olet huonolla itsetunnolla varustettu nainen, jota kalvaa ajatus omasta epätäydellisyydestä. Yrität mahdollisesti kontrolloimalla kompensoida turvattomuuden tunnettasi ja siten estämään mahdolliset ei toivotut ilmiöt ennakkoon.

      Olet myös ristiriidassa omien sanojesi kanssa. Kun kirjoitit:

      "Tiedän etten ole täydellinen ihminen. Ei kukaan ole. Mutta mielestäni siinä vaiheessa, kun toiseen ihmiseen haluaa sitoutua, antaa rakkautta ja tulla rakastetuksi, niin toinen ihminen hyväksytään koko pakettina"

      Et ilmeisesti ymmätänyt kirjoittamaasi tai sitten sinulla on eri säännöt hänelle ja itsellesi. Kun toivot itselle hyväksyntää pakettina vikoinesi, niin mikset hyväksy hänen vikaansa olla kiinnostunut naiskauneudesta, jos sitä nyt viaksi voidaan laskea? Onhan se tuonut teidänkin yhteen. Muutoinhan hän ehkä eläisi joko yksin tai jonkun miehen kanssa? Ehkei kuitenkaan kannaltasi oikein toivottava skenario? Eihän?

      Mieti mikä aiheuttaa sinussa nämä tunteet ja mistä ne kumpuavat? Minkälaiset ovat kotoasi saamat mallit miehelle ja naiselle? Mitkä olivat niitä asioita tai tekoja, jotka aiheuttivat kotonasi jännitteitä tai riitoja? Miten nämä seikat ovat vaikuttaneet sinuun lapsuutesi eri vaiheissa?

      Tämän pohdinnan jälkeen luulen, että olet askeleen lähempänä edistystä ja henkistä kasvua. Voit toki vaihtoehtoisesti jäädä potemaan tilannetta ja syyttelemään miestäsi kaikesta ja elämään jatkuvassa epäluulossa, jos se sitten tuntuisi paremmalta.

      • AP, jatkaa...

        Ymmärrän toki kirjoittamani, mutta ehkä sinä et ymmärtänyt luettua. Voin toki muotoilla asian toisin: kun toista rakastaa, niin silloin rupisammakkokin muuttuu prinssiksi. Eli, toisen hyväksyy koko pakettina (henkisesti ja myös fyysisesti).

        Mikä siinä on, että pornon / naisten katselu pitäisi olla hyväksyttävää parisuhteessa? Minusta se tarve ei kuulu parisuhteeseen - se on minun arvo. Tähän en mielipiteitä muilta kaipaa.

        Mutta kiitos muista kommenteista. Tosin hieman provosoivaa väittää etten ansaitsisi luotettavaa kumppania... Ymmärrän toki luottamuksellisuuden tärkeyden omassa toiminnassa. Olen vain sinkkuaikana nähnyt kuinka moni mies "josta ei voisi uskoa sellaista", ovat flirttailemassa ja ties mitä yrittämässä. Pahimpia ovat olleet ne pienten lasten isät. Joskus on tullut mieleen, että olisi ehkä hyvä, jos kumppani katsoisi miehen kännykkään. Tietenkin luvalla, estettä ei pitäisi olla jos ei ole salattavaa.


      • Herää jo!
        AP, jatkaa... kirjoitti:

        Ymmärrän toki kirjoittamani, mutta ehkä sinä et ymmärtänyt luettua. Voin toki muotoilla asian toisin: kun toista rakastaa, niin silloin rupisammakkokin muuttuu prinssiksi. Eli, toisen hyväksyy koko pakettina (henkisesti ja myös fyysisesti).

        Mikä siinä on, että pornon / naisten katselu pitäisi olla hyväksyttävää parisuhteessa? Minusta se tarve ei kuulu parisuhteeseen - se on minun arvo. Tähän en mielipiteitä muilta kaipaa.

        Mutta kiitos muista kommenteista. Tosin hieman provosoivaa väittää etten ansaitsisi luotettavaa kumppania... Ymmärrän toki luottamuksellisuuden tärkeyden omassa toiminnassa. Olen vain sinkkuaikana nähnyt kuinka moni mies "josta ei voisi uskoa sellaista", ovat flirttailemassa ja ties mitä yrittämässä. Pahimpia ovat olleet ne pienten lasten isät. Joskus on tullut mieleen, että olisi ehkä hyvä, jos kumppani katsoisi miehen kännykkään. Tietenkin luvalla, estettä ei pitäisi olla jos ei ole salattavaa.

        Sinulla toki saa olla omat arvosi, mutta kun neuvoja kysyit niin vastasin. On sinusta itsestäsi kiinni mitä niillä teet. Toivon, että kuitenkin punnitset niitä harkiten, etkä vain sivuuta asiaa olan kohautuksella.

        Yrität siis selittää ristiriitaisuuttasi toistamalla sitä samaa ajatusta uudelleen muotoiltuna? Ymmärräthän, että "vääryyden" toistaminen ei tee siitä oikeaa. Tässä kohtaa tuplanegatiivinen ei ole = positiivinen.

        Pyyteetön rakkaus perustuu aina molempien vapauteen ja vapaaseen tahtoon. Muuten se muuttuu loputtomaksi peliksi kahden uhrin ja samalla kahden väärintekijän välillä. Asettamalla ehtoja hänelle, asetat samalla esteitä suhteellenne. Lisäksi toista kun ei voi omistaa, niin silloin on vain yritettävä hyväksyä tietyt erilaisuudet tai pidättäydyttävä suhteesta.

        Mikään ei ole niin kuluttavaa, kuin kytätä ja joutua kyttäväksi sekä itsensä kieltäminen. Se syö luottamusta ja ajan mittaan työntää teidät vääjäämättä poispäin toisistanne.

        Et voi rakastaa ketään enempää kuin itseäsi. Tämän takia tärkein suhde parisuhteessa on suhde omaan itseensä. Jos heikko itsetunto ja "turvattomuuden" tunne myrkyttää mieltäsi, ethän halua saastuttaa sillä sinun omaa rakkaintasi? Ethän?


      • Cirsiccca
        AP, jatkaa... kirjoitti:

        Ymmärrän toki kirjoittamani, mutta ehkä sinä et ymmärtänyt luettua. Voin toki muotoilla asian toisin: kun toista rakastaa, niin silloin rupisammakkokin muuttuu prinssiksi. Eli, toisen hyväksyy koko pakettina (henkisesti ja myös fyysisesti).

        Mikä siinä on, että pornon / naisten katselu pitäisi olla hyväksyttävää parisuhteessa? Minusta se tarve ei kuulu parisuhteeseen - se on minun arvo. Tähän en mielipiteitä muilta kaipaa.

        Mutta kiitos muista kommenteista. Tosin hieman provosoivaa väittää etten ansaitsisi luotettavaa kumppania... Ymmärrän toki luottamuksellisuuden tärkeyden omassa toiminnassa. Olen vain sinkkuaikana nähnyt kuinka moni mies "josta ei voisi uskoa sellaista", ovat flirttailemassa ja ties mitä yrittämässä. Pahimpia ovat olleet ne pienten lasten isät. Joskus on tullut mieleen, että olisi ehkä hyvä, jos kumppani katsoisi miehen kännykkään. Tietenkin luvalla, estettä ei pitäisi olla jos ei ole salattavaa.

        Sinä tarvitset apua. Ajatusmaailmasi kuulostaa nurkkaan ajetulta. Jos kiellät pornon mieheltä, niin samalla sitten on tuolla ajatuskuviolla kiellettyä lukea seiskaa, iltalehtiä, mitä tahansa nettisivua yms. Siellähän voi olla kauniita naisia vähissä vaatteissa? Mä oon sanonut miehelleni että on ok katsoa pornoa, itsekin teen sitä välillä. Ollaan puhuttu tästä, ja meillä molemmilla se toimii vähän samalla tavalla; erilaiset kohtaukset itsessään kiinnostavat meitä, jossa auttaa se että näyttelijä näyttää kivalta. Kun homma on hoidettu, niin unohtuu kyllä myös näyttelijän naama.

        En yksinkertaisesti ymmärrä tätä pornokateutta naisten suunnalta. Okei, silloin jos mies on aina koneen ääressä, päivittäin ja se vaikuttaa suoraan omaan makuukammariin. Mutta uskon että tämäkin on selkeä vähemmistö suhteista. Niin ja eikä oo parempi että mies katsoo näyttelijän naamaa kuin lähtee etsimään baarista seuraa?

        Kyttääminen ja nurkkaan ajaminen ei toimi. Omaa asennettaan voi toki muuttaa.


      • 8+3
        Herää jo! kirjoitti:

        Sinulla toki saa olla omat arvosi, mutta kun neuvoja kysyit niin vastasin. On sinusta itsestäsi kiinni mitä niillä teet. Toivon, että kuitenkin punnitset niitä harkiten, etkä vain sivuuta asiaa olan kohautuksella.

        Yrität siis selittää ristiriitaisuuttasi toistamalla sitä samaa ajatusta uudelleen muotoiltuna? Ymmärräthän, että "vääryyden" toistaminen ei tee siitä oikeaa. Tässä kohtaa tuplanegatiivinen ei ole = positiivinen.

        Pyyteetön rakkaus perustuu aina molempien vapauteen ja vapaaseen tahtoon. Muuten se muuttuu loputtomaksi peliksi kahden uhrin ja samalla kahden väärintekijän välillä. Asettamalla ehtoja hänelle, asetat samalla esteitä suhteellenne. Lisäksi toista kun ei voi omistaa, niin silloin on vain yritettävä hyväksyä tietyt erilaisuudet tai pidättäydyttävä suhteesta.

        Mikään ei ole niin kuluttavaa, kuin kytätä ja joutua kyttäväksi sekä itsensä kieltäminen. Se syö luottamusta ja ajan mittaan työntää teidät vääjäämättä poispäin toisistanne.

        Et voi rakastaa ketään enempää kuin itseäsi. Tämän takia tärkein suhde parisuhteessa on suhde omaan itseensä. Jos heikko itsetunto ja "turvattomuuden" tunne myrkyttää mieltäsi, ethän halua saastuttaa sillä sinun omaa rakkaintasi? Ethän?

        Olipa loistavasti vastattu!


    • porn-o-rules

      Sinulla on huono itsetunto. Miksi? Osaatko sanoa mistä se juontaa? Onko sinua kenties joskus petetty?

      Kannattaa huomioida, että jokainen mies runkkaa ja suurin osa katsoo pornoa runkatessaan. Ei miehet silti niitä pornofilmien naisia halua oman vaimon asemaan. Itse joskus runkatessa ja pornoa katellessa haaveilen omasta naisestani.. Ironista vaikka saan omaa naistani monta kertaa viikossa.

      Runkkaus on silti miehen oma yksityinen nautinnon hetki, todella kiihottavaa eikä se tarkoita millään tavalla sitä ettei oma puoliso olis haluttava. On vaan mukava nautiskella välillä itsekseen jos puoliso on poissa kotoa. Ja joskus saatan tehdä niin kun on esimerkiksi nukkumassa.

      Pornon katsominen ei tarkoita sitä että niitä muita naisia haluais! Pettäminen on taas sitten asia erikseen mutta siitä kai ei kyse ollutkaan. Rajoittamalla pornon katsomista ja runkkausta saat miehen ennen pitkää kyllästymään rähjäykseesi ja lopputuloksen arvaat varmaan itsekin.

      • AP, jatkaa

        Porno ei kuulu mun käsityksessä parisuhteeseen. Se on mun arvo. Mutta toki sinä saat tehdä mitä haluat. Tue toki silikoni-, huume-, lapsiporno-, rikollis-, epäeettistä bisnestä. Tiesitkö, että porno on addiktoivaa?

        Oletko pohtinut voisiko seksuaalinen läheisyys syventyä kumppanin kanssa aivan uudelle tasolle, kun lopettaisit pornon? Vai etkö kehtaa toteuttaa hänen kanssaan fantasioita? Ujostuttaako? Miksi et halua yllättää kumppania kesken unien kuumalla seksillä? Kuinka tylsää..


      • Minttuäiti
        AP, jatkaa kirjoitti:

        Porno ei kuulu mun käsityksessä parisuhteeseen. Se on mun arvo. Mutta toki sinä saat tehdä mitä haluat. Tue toki silikoni-, huume-, lapsiporno-, rikollis-, epäeettistä bisnestä. Tiesitkö, että porno on addiktoivaa?

        Oletko pohtinut voisiko seksuaalinen läheisyys syventyä kumppanin kanssa aivan uudelle tasolle, kun lopettaisit pornon? Vai etkö kehtaa toteuttaa hänen kanssaan fantasioita? Ujostuttaako? Miksi et halua yllättää kumppania kesken unien kuumalla seksillä? Kuinka tylsää..

        Se on sun arvo, mutta onko miehesi arvo? Sanot, että parisuhteessa pitää hyväksyä toinen pakettina, mutta et sitten kuitenkaan hyväksy miestäsi? Kahvikin on addiktoivaa, ja lenkkeily. Kyse on järkevästä käytöstä. Minäkään en pidä pornosta, mutta olen varma, että mieheni katsoo sitä välillä. Hienotunteisesti silloin kun en ole paikalla näkemässä, eikä siis liikaa. Itse en kulje kyttäämässä selaushistoriaa ihan tarkoituksella, koska tiedän, että muutama sydämensykäys jäisi välistä, jos siellä olisi jotain silikonibimbotouhua.

        Parisuhteessa pitää antaa toiselle tilaa tehdä omia valintoja. Kahlehtiminen ja kyttääminen myrkyttävät parisuhteen luottamusta. Parisuhteen ei saa olla vankila!


    • shamaanitar

      Olen selvännäkijä ja aistin tässä tapauksessa että olet itse tuo mies ja mitä narsismiin tulee niin olet sellainen ja vahvasti.
      Sinun kannattaa hakeutua hoitoon mahdollisimman nopeasti ennen kuin teet pahaa läheisillesi.

      Tämä on ammattilaisen neuvo jota kannattaa totella.

    • 15 + 19

      Sinä saat haluta suhteelta ja mieheltä ihan mitä vaan, mutta et saa vaatia häneltä mitään. Saat vain valita. Jos mies ei vastaa odotuksiasi, jätä hänet ilman syyttelyjä.

      Veikkaan, että suurin osa naisista toivoo mieheltä samaa kuin sinä. Valitettavasti joudutte toiveissanne pettymään: haluamannelaisia miehiä ei ole olemassa, vaikka seurustelun alkuvaihe antaisi muuta ymmärtää.

      Jos se yhtään lohduttaa, miehet joutuvat pettymään odotuksissaan yhtä karvaasti.

    • totuus2

      Vinkki, älä ole kenenkään kansaa yhdessä, ennenkuin hankit itsetunnon.

      • 2 + 12

        Aivan. Turha pilata kahta elämää yhden sijaan.


    • samatarina

      Tuo oli ihan kuin itse oisin kirjottanu tuon... Tunnen ettäjos mies näkee vviehättävävämpiä naisia kuin minä niin hän ajattelee jotai tuhmia heti tms tai ajattelee että oisinpa minäkin samanlainen. Myös jos katsotaan eskm leffaa ja siinä on väyäpukeisia naisia niin alkaa ärsytttää ihan tajuttomasi. Ja jos mun mies pornoa katsois niin se loukkais ihan äärettömän paljon, mutta ei sitä nykyään kuulema pahemmin harrasta. Epäilen melkeinpä aina jos mies kertoo olleensa jotain ja tulen vainoharhaiseksi jos on kaverinsa luonaillalla..

      Itsekkin tulee joskus mietittyä että olenko narsisti mutta tiedän todellisuudessa että en ole. Oon vain erittäin huonolla itsetunnolla varustettu nainen.tiedän että nun huono itsetunto raastaa suhdetta ja se tässä onkin se ongelma.

    • 19+1

      Älkää siskot itse hävetkö sitä jos porno ällöttää ja häiritsee. Olen 51 v. ja niinpä tuo tekee. Mielestäni reaktioni on luonnollinen ja oikeutettu eikä minun omia aitoja tunteitani tarvitse hävetä. Miesystävä vähättelee ja naureskelee asenteelleni. Mutta mitäpä miehet naisen sielunelämästä voivat ymmärtää, hehän ovat miehiä. Marsilaiset ja venuslaiset voivat tulla hienosti toimeen toistensa erityislaatuisuutta kunnioittaen ja arvostaen.
      Yhtä arvokkaita mutta ei samanlaisia, eläköön se pieni ero.
      Aloitukseen: pienet rinnat ovat kauniina kestävät läpi elämän, vain paranevat raskauden ja lapsensaannin myötä. Juuri kuuntelin eräältä radioasemalta pitkää selvitystä rintojen pienennysleikkauksista. Isot rinnat aiheuttavat 50-vuotiaaksi mennessä, ehkä jo ennen, selkäkipuja ym. vaivaa. Naiset halusivat terveydellisistä syistä pienennyttää suuria rintoja, ja kokivat häiritsevänä sen, että uimahallissa ja rannoilla ym. julkisilla paikoilla rintoja tuijotettiin julkeasti.
      Aloittaja voisi harkita hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Jos ei isäsi ole muistanut kehua pikkutyttönä tarpeeksi, ala vaikka itse päivittäin peilin edessä ihailla ja kehua itseäsi. Kyllä se siitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe