Ns. kunniaväkivalta ja naisen paikka meillä ja maailmalla

MKV

torstai 11. joulukuuta 2014
Murha, perhemurha ja niiden puolusteleminen – mikä erottaa ne ns. kunniamurhista?
Vastikään turkulainen mies laittoi ex-vaimonsa palasiksi ja sulloi osat Paimiossa jätelaatikkoon. Voiko olla naisvihamielisempää ja järjestelmällisempää toimintaa? Mitään tämän tyyppistä naiset eivät harrasta, paitsi toisen miehen kanssa, jolloin kolmiodraamassa uuden miehen kanssa voidaan laittaa vanha ukko hengiltä ja osiin.

Keskustelu naisten tekemistä lastentapoista jatkuu kiihkeänä, kun Oulun lapsimurhien käsittely jatkuu oikeudessa. Oululaisnaisen toimintaa on hyvin vaikeaa ymmärtää, enkä haluaisi medikalisoida hänen tilaansa, mutta usean lapset tappaminen viittaa pahasti vakavaan psyykkiseen tilaan. Se ei poista sitä tosiasiaa, että hän on mitä todennäköisimmin murhannut viisi lasta raa'asti, mikä ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää.

Hämmentävää on ollut julkkisten tai sellaiseksi pyrkivien äitien "paljastukset", että hekin ovat ajatelleet lastensa tappamista. Aika moni meistä on joskus herkutellut ajatuksella, että voisi tappaa lapsensa, puolisonsa, anoppinsa, appensa, siskonsa, veljensä, äitinsä, isänsä, naapurinsa tai työkaverinsa, kun se on niiiiin ärsyttävä. Varsinkin Etelä-Euroopassa on riitojen yhteydessä tapana huutaa läheisille, että "tapan sinut", mutta silti Suomessa henkirikosluvut ovat paljon korkeammat kuin Etelä-Euroopassa.

.......


http://murhakunnianvarjolla.blogspot.fi/

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1565
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1204
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1127
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1036
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        580
        985
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        967
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        892
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        870
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        714
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        670
      Aihe