Tekn johtaja, miksi et vaadi itse?

Aina Vaiheessa.

historia:
Piispanen on päätöksessään(11.8.2011) todennut, että VT Jyrki Karmavuo on 5.8.2011 soittanut poliisiylitarkastajalle(Piispaselle) ja ilmoittanut, ettei Laukkasesta ole tehty tutkintapyyntöä., eikä kaupunginhallitus ole tehnyt tutkintapyyntöä.

Kuka siis paperin toimitti Piispaselle ( kirjeessä ei ole kaupungin vaakunaa ja allekirjoitustakin voi epäillä oikeaksi). Valtakirjaa ei Piispasen päätöksessä(11.8.2011), jossa luetellaan asiakirjat, jotka ovat päätöksen liitteenä, siis avointa asianajovaltakirjaa ei ole merkitty liiteluetteloon . Sitä ei ole tässä päätöksessä ollut, sehän on nyt selvä.

Herää vahva epäilys, että mistä Rapo, Kangasharju, Aiittokoski, Savolainen ja Asko Kauranen saivat sen aloitteeseensa v. 2011 (liitteet hallituksen listalla ). Tästä voisi laittaa yhden tutkimuksen.

Yksi avoin asianajovaltakirja on ollut ja se on liitetty H Hankilan kotipaikkaselvitykseen ja päiväys on valtakirjassa 21.6.2011. Samalla päiväyksellä oleva avoin asianajovaltakirja on em. valtuutettujen aloitteessa, jossa halutaan selvittää Sami Laukkasen tutkintapyyntöä.
Aloite on kaup.valt. § 53/2011.

Tutkitaanko nyt ensin se, ja kuulustellaan, miten toisen asian yhteydessä ollut valtakirja on siirretty heidän aloitteeseen.
Ja erityisesti, mistä se on saatu. Kaupunginvirastolta vai keneltä??

Kaiken kaikkiaan on todettavissa, että tekninenjohtaja Sami Laukkasta on pyritty suojelemaan yleiseltä medialta näissä yhteyksissä käsiteltävistä asiasta (lentokenttä oy). Siinä syy, että päätös on tehty periaatteella, ettei sitä julkaista.

Tikanmäki ja Laukkanen tekivät itse asiasta suurieleisesti tiedotustilaisuuden, josta on monia lehtileikkeleitä, ihan Kaleva-lehteä myöten.

nykytilanne:
hallintojohtaja Ranto naputtelee typeriä sähköpostejaan eri tahoille ja saattaa kaupungin entistä huonompaan valoon keskeneräisissä riita/tutkintajutuissa.
Milloin hänen koe-aikansa eräpäivä on?
Tarttee laittaa mies Kärsämäelle oman kuntansa sotkuja lisäsotkemaan.
Me osaamme sotkea itse asiamme, meillähän on monta vahvaa alan konkaria remmissä.

65

492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aina Vaiheessa.

      13.4.2014 ketjusta "Hercule Poirot"
      20.6.2011 kaupunginhallitus

      Kuka kirjoittaa?Joku, jolla on esityslista, sillä netissä ei ole asioita 3 ja 4.
      Asiat 3 ja 4 ovat varmaankin olleet Hankilan kotipaikka-asia ja Laukkasen tutkintapyyntöasia, jolloin päädytty, ettei Laukkasesta tehdä tutkintapyyntöä.
      Nämä asiat on kirjattu salaisiksi, ettei media pääse riepottelemaan .

      21.6.2011 kaupunginhallitus on päättänyt uudessa kokouksessa § 178, että salaisuuspäätös puretaan. Kyseessa Sami Laukkasen oikaisuvaatimus/tutkintapyyntö ja Heikki Hankilan kotipaikka. Miten tähän tultiin?
      Samana päivänä kaupunginjohtaja ja hallituksen pj lähtivät Ouluun neuvottelemaan mahdollisuutta, että työvoimatoimisto säilyisi Pyhäjärvellä. Klo 10.00 tuli tieto radiosta ,että valtuuston listalla on tilapäisen valiokunnan perustaminen. Epäluottamusta kaupunginjohtajalle. Listaa ei ollut julkistettu, se julistettiin vasta klo 12.00.
      Tikanmäki oli asian valmistellut kaupunginjohtajan tietämättä asiasta.
      Tämän jälkeen on asiaa punnittu ja Siinä tilanteessa päätös oli, että ei ole salattavaa, että pidetään lehdistötilaisuus ja ilmoitetaan tämä esillä oleva Hankilan asia ja Laukkasen asiassa.

      VT Karmavuo oli matkalla kotiin edellisen päivän kokouksesta, mutta palasi Kokkolasta tähän tiedotustilaisuuteen. Olisi ollut satavarmaa siitä, jos Karmavuo olisi sanonut, että Laukkasesta on tehty tutkintapyyntö, niin olisi hallitus reagoinut. Juurihan edellisenä päivänä hallituksessa oli toisin päätetty kuin mitä nyt yritetään lehtitietojen mukaan vahvistaa todeksi.
      (Iisalmen Sanomien lehtileike, jonka rapo ja kumppanit on aloitteeseensa laittaneet puhuu Lentokenttäasiasta "Nyt kaupunki onkin tehnyt tutkintapyynnön tapahtumista. Tutkintapyynnössä haetaan selvitys siihen, ovatko lentokentän päällikkö, kaupungin tekninen johtaja ja kaikki valtuutetut toimineet asiassa pykälien mukaan". Huom. kyseessä on Lentokenttäasian selvittäminen, ei tutkintapyyntöä Laukkasesta, joka paperi on liitetty aloitteeseen (ilman kaupungin vaakunaa jne...)
      Pyhäjärven Sanomat uutisoi seuraavasti:
      "Hallitus oli antanut lentokenttäyhtiön asioiden selvittämisen tuoreelle kaupungin tekniselle johtajalle Sami Laukkaselle. Hän ei hallituksen mielestä tehtävässään onnistunut ja toimi hallituksen mukaan vastoin hallituksen päätöstä ja kaupunkikonsernin johtoa. Laukkanen itse on kokenut toimineensa saamiensa ohjeiden mukaan....... Lehti jatkaa laajasti kertomusta. Missään vaiheessa ei ole
      uutisoitu tutkintapyynnön lähettämistä Sami Laukkasesta .Kysymyksessä on ollut
      Lentokenttä Oy:n asia. Kuten IIsalmen Sanomien uutinen selkeästi kertoo, että kyseessä on ollut Lentokenttä asiat ja siitä syystä tehtävät tutkinnat .Lehti jatkaa:" "Jostakin on jäänyt ristiriita lentokenttäyhtiön sopimukseen .On tosi häikäilmätöntä toimintaa mitä pieni piiri pystyy pyörittämään ja kaivamaan maata jalkojen alta. Miten Tikanmäki on ottanut allekirjoitusoikeudet lentokenttäyhtiössä?Homma on perin juurin pengottava ja sitten valtuuston päätökseen tyydyttävä.", sanoo Pekka Päivärinta PJ. Sanomissa.
      Karmavuo ei ole voinut sanoa väitetyllä tavalla, koska tutkintapyyntöä Laukkasesta ei ole tehty (se, kuka raakileen toimitti poliisiin, on hyvä kysymys)
      Ei kuitenkaan Karmavuo,(Piispasen päätös 11.8.2011, jossa päätöksessä todetaan Karmavuoron lausunto asiasta), eikä hallitus, eikä kaupunginjohtaja, eikä hallituksen puheenjohtaja. Se on Faktaa, sano kuka mitä.

      Mysteerio sinänsä on, kuka kavalsi ja oli JUUDAS ISKARIOT(että raakile joutui poliisiin, vaikka tutkintaa EI Laukkasen kohdalla päätetty tehdä ja se, että valtuustoaloitteessa on avoin asianajovaltakirja, mitä ei ole Piispasen päätöksen liiteasiakirjana 11.8.2011.)

      Jatkan päivitystä 22.6. seuraavaan osioon.-lainaus kiinni

      • Aina Vaiheessa.

        13.4.2014 jatkoa "Hercule Porot"
        Tutkintapyyntöjä oli lähetetty kaksi Keskusrikospoliisille Vantaalle 22.6.2011.
        Sen lähetti Lentokenttä Oy:n puolesta(valittu toimitsija) Karmavuo. Tutkintapyynnössä halutaan selvitystä siihen, ovatko lentokentän päällikkö, kaupungin tekninen johtaja ja kaikki valtuutetut aina toimineet pykälien mukaan.-

        Kaupunginhallitus teki tutkintapyynnön Oulun Keskusrikospoliisille sen seikan selvittämiseksi onko Heikki Hankilalla kotipaikkaoikeus. Kirjelmän laati VT Jyrki Karmavuo. Tähän asiakirjaan on annettu kaupungin puolesta Karmavuolle
        avoin asianajovaltakirja, joka on päivätty 21.6.2011 ja suljettu kaupunginhallituksessa kirjekuoreen ja toimitettu postiin. ON VAIN YKSI VALTAKIRJA ja tähän asiaa.
        Rapo, knit aloitteessa valtuustolle elokuu 2011, koskien Laukkasta, esitetään tätä valtakirjaa (valtakirjaa ei ole Piispasen päätöksessä 11.8.2011).

        11.8.2011 Piispanen Jokilaaksojen poliisista on tehnyt päätöksen syyttämättä
        jättämisestä.
        Päätöksessä kirjoitetaan, että 5.8.2011 varatuomari Jyrki Karmavuo on soittanut Piispaselle ja kertonut, ettei ole tehnyt tutkintapyyntöä Sami Laukkasesta kuin ei myöskään kaupunginhallitus (lue edellä kerrottu ja toimenpide ja päätös)
        Päätöksen liitteet on lueteltu: Siinä on tekninen johtaja Sami Laukkasesta
        tutkintapyyntö, joka on ilman kaupungin vaakunapaperia ja ilman päiväystä (siis raakile). Epäilenpä, että nimikirjoitus on "siirretty" allekirjoituksena, sillä tuskin Karmavuo allekirjoittaa asiakirjaa, joka oli vasta esillä kaupunginhallituksen kokouksessa, SIIS JUUDAS ISKARIOT ON KESKUUDESSAMME.

        Avointa asianajovaltakirjaa, jota nyt Rapo,a Kauranen ja knit pitää todisteena, ei ole Piispasen päätöksen liiteluettelossa. (Mikäs rikos tämä on??)

        Kaupunginhallitus käsitteli asiat rehellisesti ja yritti suojella Laukkasta ja Hankilaa.

        Radiouutinen teki tarpeelliseksi antaa asiat julki.

        Tikanmäki puukotti selkään niin kaupunginjohtajaa kuin kaupunginhallitusta.

        Tikanmäki oli väärin perustein kerännyt 15 valtuutetun nimen kaupunginjohtajan ja hallituksen erottamiseksi, niin silloin tehtiin avoimesti tiedote tapahtuneista .

        Tässä tarttis jo vaikkapa kirkon apua, että selviäisi, kuka teki, kuka valehtelee ja kuka toimii (ainakin asiakirjan allekirjoittaja ensimmäinen on kirkkovaltuuston puheenjohtaja----- valitettavasti kaatuu vastuu sinnepäin ja jos totuuden kanssa on jotain tekemistä, niin selvitystä kaivataan, OTL??)

        Tässäpä lyhykäisesti vastausta kiinnostuneille! "-lainaus kiinni.

        ON AIKA SAATTAA AVOIN ASIANAJO-OIKEUS sulkuun Pyhäjärvellä, niin kauaksi aikaa, kuin hallinnossa istuvat mm. nämä kopioiduissa jutuissa esiintyvät henkilöt.
        Heihin ei voi luottaa minuuttia pidempään sen jälkeen kun he poistuvat paikalta.


    • eipä häävi mies

      "hallintojohtaja Ranto naputtelee typeriä sähköpostejaan eri tahoille ja saattaa kaupungin entistä huonompaan valoon keskeneräisissä riita/tutkintajutuissa.
      Milloin hänen koe-aikansa eräpäivä on?
      Tarttee laittaa mies Kärsämäelle oman kuntansa sotkuja lisäsotkemaan.
      Me osaamme sotkea itse asiamme, meillähän on monta vahvaa alan konkaria remmissä."

      lainattu ehdotus aloituksesta, josta olen ihka liikuttavan samaa mieltä.
      koeaikana liinat kiinni, jottei jää meidän vaivoiksi pidempään.

    • hienoa, että teit

      Aloitus nappiin ja asia niin totta kuin totta on.

      Pankaa tämä asia uuteen tutkintaan. Tässä hyvä aloite asian juonelle.

    • asiakirjaväärennös

      Takokaa nyt, KUN KAURASEN ASKO SITÄ muutama valtuusto takaisinpäin vaati.

      Tuo selostus asiasta vaatii sitä ja panee muistinystyrät hyrräämään.

      Nyt sen tutkintaa haluaa KESKUSTAPUOLUE RYHMÄJOHTAJANSA SUULLA.

      NYT SE ON TEHTÄVÄ JA LAITETTAVA JALALLE. Tässähän on nähtävissä

      asiakirjaväärennös, joka on ollut aloitteen liitteenä.

    • ib????

      Näyttää siltä, että Ranto polliisina on annettu tehtäviä , mutta ottipa tosi
      surkean pestin. Ei tule pärjäämään.
      Mutta, kun
      on jo hyvä-veli porukan sisäpiirissä mukana sekä toimien, niin henkisesti ja luonteeltaan , ei totuus ole häntä kohdannut. Hän elää tässä valheiden ilmapiirissä. Valitettavasti. On syytä tarkentaa linjansa ja katsoa kalenteria. Se kannattaa.

    • kiittäen

      Voisiko tuon aloitteen kirjoittaja selvemmin vielä asiaa kertoa. Ei voi ja lopputoteamus sen lisäksi. Täyttä asiaa sekin . Sitäkään ei voi selvemmin sanoa.

    • ajan hukka

      Tarpeetonta kirjoitusta.

    • Turhake 626

      Anteeksi kuinka?

      Jos noin olet mieltä, heitä lapiollinen hiekkaa hallinnon rattaisiin, koska tiedämme varmasti Kaurasen puhallelleen Rannon olkapään takana, jotta saisivat selville KUKA KÄYTTI AVOINTA ASIANAJOVALTAKIRJAA ketjussa esiin tuotuun törkeyteen?

      Hallinnolla on pimeyden puolelta oudot rattaat, kun niiden pyörät jauhavat jonnin joutavaa ja toisarvoista pykälien kirjailua ihmisjahdista kerryttäen.

      Asia on tasan näin.
      Tämäkin mätäpaise on puhkaistava.
      Suomi14 tietää paljosta muustakin, ja nyt keskeneräisenä pidettävästä kiusanteosta on jaettu kansalle.

      • mistä löytyy

        onko linkkiä tuonne Suomi14-sivuille?


    • raukat!!

      Tämmöisten juttujen kirjoittelijat pitäisi saada pois tältä palstalta. Vanhoja tutkintapyyntöjä jauhetaan ikuisuuksia ja sitten kun joku erehtyy sanomaan jotakin niin tehdään uusia. Kyllä on raukkamaista touhua, hävetkää!

    • asioiden hoitoa

      Ei ole vanha asia. Ihan tässä kevättalvella Asko Kauranen uusi tämän aloitteen valtuustossa.
      Kaupunginhallitus ei ole ryhtynyt aloitteen vaatimiin toimenpiteisiin.

      • Rantokin jo......

        Ei juoksupoika sitä itse keksinyt, aloitetta meinaan!
        Siitä sivusta se ohjattiin päivänvalolla. Juoksupojat on poikia vain.


    • asia § 35

      Kaupunginvaltuusto

      § 35

      31.03.2014
      Selvityspyyntö kahdesta poliisitutkintapyynnöstä

      KVALT § 35


      Valtuutettu Asko Kauranen on kaupunginvaltuuston kokouksessa 31.3.2014 esittänyt valtuuston työjärjestyksen 5 §:n tarkoittamana valtuutetun aloitteena selvityspyynnön tarkastuslautakunnalle ja kaupunginhallitukselle, minkä hän on myöhemmin valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä toimittanut kirjallisena ennen pöytäkirjan tarkastamista.



      Selvityspyyntö kuuluu seuraavasti: "Pyydän tarkastuslautakuntaa ja kaupunginhallitusta selvittämään pikaisesti Sami Laukkaseen kohdistuvan tehdyn tutkintapyynnön keskusrikospoliisille liittyen Pyhäsalmen Lentokenttä Oy:n toimintaan, koska asia on kiistetty kaupunginvaltuustossa. Olleellinen asia tässä kysymyksessä on selvittää, onko Jyrki Karmavuo tehnyt tutkintapyynnön asiassa. Lisäksi pyydän selvittämään samasta asiasta tekemäni kahden valtuustoaloitteen tapahtumien kulun.

      Pyhäjärvi 31.3.2014

      Asko Kauranen

      kaupunginvaltuutettu"

      Selvityspyyntö liitteineen on tämän pöytäkirjan liitteenä nro 5.
      http://dynasty2.pyhajarvi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames

    • totuus on tämä

      Justiisa, tässä se on. Hyvä lukea, ettei täällä valehdella, vaikka toisin pyritään asioita kääntelemään.

    • polliisivaltio

      Nyt, kun meillä on tuo rikosetsivä Ranto, niin tutkikaa ihan munaskuita myöten tuo asia, niin loppuu tämä ainainen. Ranto voi ihan virka-aikana toimia salapoliisina ammattitaidollaan.
      Mutta hei--- kuka tekee hallintojohtajan asiat? Yhteyssihteerille on tarvetta.

      • ei siis ole tarvetta

        ranto ei kuulemma nähny yhteyssihteerille enää tarvetta mutta palvelusihteeriä tarvitaan - hallituksen 15.12. esityslistalla lukee kohdassa palvelusihteerin toimen täyttölupa: "yhteyssihteerin työsuhde on päättymässä 31.12.2014"


    • pissivaippa

      Ranto ja kumppanit kuittaavat henkilöiden solvauksen toteamalla: ei aihetta.
      nääs kun tod. näköisten varsinaisten tutkintapyynnön tekijöiden kantapäille rysähtää
      lisää kuormaa...lueskelkaa ketjun aloitustekstit, niin honaatte!

      • Tolumies

        Jospa ne merkitsevät tiedoksi saatetuksi ja sitten asia "unohtuu".


    • jälkihiki

      "Herää vahva epäilys, että mistä Rapo, Kangasharju, Aittokoski, Savolainen ja Asko Kauranen saivat sen aloitteeseensa v. 2011 (liitteet hallituksen listalla ). Tästä voisi laittaa yhden tutkimuksen."
      No onkos Asko itse itsensä esittänyt tutkintaan?
      Joten, laitetaan Siperiaan. Sanovat Siperian opettavan.

    • ei sen vaikeampaa

      No, saivat kaupunginltalolta Hankilan papereista. Ei tuo niin suuri ihme.
      No, mistä Rapo sai sen papereihinsa.
      No, Tikanmäen Jukalta, joka otti sen "tytöiltä".
      No, kysykää Jukalta.

    • blogia lukemalla

      "Raijan ajatuksia"...kertoo tuosta Kaurasen tekemästä selvityspyynnöstä, siellä on
      mielestäni asiasta myös oikeaa tietoa...


      "sunnuntai 21. syyskuuta 2014




      IHMETYTTÄÄ, KUMMASTUTTAA PIENTÄ KULKIJAA "

    • miten menee??

      Edellä on myös valtuuston päätös 31.3.2014 sekä aikoionaan Asko Kaurasen allekirjoittama aloite vuodelta 2011.

    • Varjonyrkkeilyäkö?

      http://raijanajatuksia.blogspot.fi/2014_09_01_archive.html
      syyskuu 2014
      lainaus alkaa-
      "ASKO KAURASEN ALOITTEESTA


      1. Maaliskuun valtuustossa § 35 Asko Kauranen teki valtuustoaloitteen, jossa hän pyytää tarkastuslautakuntaa ja kaupunginhallitusta selvittämään pikaisesti Sami Laukkaseen kohdistuvan tutkintapyynnön tekijän. Aloitteessa hän johtopäätöksenään toteaa, että toimeksiannon antaja on Rinnevaara tai minä.
      Minua tämä syytös loukkaa ja haluaisin, että se joskus vielä selviää. Itse olen Päivärinnan kanssa vaatinut poliisia tutkimaan. Mutta vastaus oli: Ei rikosta. Tutkinta lopetettu.
      Miksi, sitä en tiedä. No mitä sitten aloitteen käsittelyssä on tapahtunut.
      2. Hallitus 14.4.2014 § 166 kohdalla on päättänyt antaa hallintotoimen tehtäväksi selvittää pyynnön tarkoittaman tutkintapyynnön toimeksiannon

      3. Hallitus 19.5.2014 § 176 on jättänyt kuitenkin valtuuston päätöksen täytäntöön panematta, koska katsoo, että päätöksenteossa valtuustossa on tapahtunut muotovirhe. (Hämmästyttää, koska valtuusto oli yksimielinen, ja että pykäliä tehtiin kaksi 34 ja 35.), ja hämmästyttää tuo 14.4.2014 päätös. Käsittääkseni tuo kohta on tuolloin pantu täytäntöön


      4. Tarkastuslautakunnan esityslista 8.9.2014. tämän asian tiimoilta on se, että kohdalla 9 se merkitsee tiedoksi tulleena hallituksen pöytäkirjan 18.8.2014 § 276.

      Onkohan käsittelyssä viivyttelyä, epäselvyyttä, haluttomuutta edes tutkia. Mielestäni ON. Minua ei ole kutsuttu esim. kuultavaksi. Tarkastuslautakunta ei ole tehnyt sitä, mitä sille kuuluu. Koska asia on minulle tärkeä, ja luulisi olevan myös Laukkaselle, toivon, että tarkastuslautakunta ryhtyy selvittämään asiaa ja vie sen poliisiviranomaisten tehtäväksi.


      Valtuustoaloite sisältää selvitysvaatimuksen. Ilman Kaurasen omia näkemyksiä, olisin voinut yhtyä aloitteeseen, eli siihen, että tutkintapyynnön tekijä tai tekijät on selvitettävä. Mutta, jokin minua asiassa häiritsee. Miksi aloitetta ei haluta selvittää? Kolahtaisiko vastaus johonkin/joihinkin?
      Voisiko ajatella, että tekijällä olisi pokkaa tulla esiin, jotta totuus selviäisi.
      Sen voin sanoa, en ikinä ole tehnyt tutkintapyyntöä Laukkasesta.
      Aloitteen sisältämä väite on selvitettävä!!!!
      Syyskuun aurinkoisena sunnuntaina.
      Kaikella ystävyydellä
      Raija"-lainaus kiinni

    • vuodesta 2011

      Nyt tämä on selvitettävä, onhan tässä vuosia jo odotettu.

    • veronmaksajat maksaa

      Laukkanen pelaa asiaansa, kokemattomana, osaamattomana, mutta on nähnyt,että jos ja vain osoittaa suurta KUNNIOITUSTA tätä vanhaa kaartia kohtaan, kun ei muuta osaakaan. Arvokkuus: kyllä, herra johtaja, se pelaa... näin se käytännössä pelaa!!

      Oman edun tavoittelija. Ei todellista kaupunkilaisten etujen ajaja. Hän ei ymmärrä sellaista sanomaa!!.

      • Onneksemme

        Kukapas muu kuin veronmaksaja maksaa? Onneksi suurin osa tienaa elannollaan tulot joista verot maksetaan!


    • hullun hommaa

      Typerä, osaamaton tyyppi, uskokaa.
      Vie Pyhäjärven perikatoon,
      jo kahdessa vuodessa!!

    • ei vastuuta

      entä tekn pj? hää siunaa kaiken.

    • Aina vaan samaa

      Voi teitä viisaita, kaikkitietäviä. Läträtä voi näköjään näinkin.

    • itkun paikka.

      Kiusaako ne taas?

    • Sopikaa, sopikaa!

      Pyhäjärven valtuuston voimasuhteet taantuivat takaisin dinosaurusten ja luolamiesten aikakauteen.

      Luottamusta NAUTITAAN keskinäisessä kehumis-ja tsemppauskerhoissa.

      Runsaasti oikaisuun vaadittuja asioita käsitellään periaatteella; näistä yli vaan että heilahtaa, jäljessä tulevat keräävät raadot. Vuosien päässä, kun kansalla on merkillinen kyky unohtaa pienestä suurempaan tehdyt kassanvajaukset, varsinkin kun politikan dinosaurus pysyy lauman kärjessä isona ja lihavana, ihailun ja imartelun ruokkimana.
      Ei ole suinkaan dinosauruksen vika olla sitä mitä on, vaan se on ihailijoiden ja imartelijoiden syytä, että antaa hänelle enemmän, kuin hän ymmärtää vastaan ottaa.
      Historian esimerkkien valossa, varoituksen sana, liian paisuvaiseksi päässyt syö lopulta kaiken, myös ruokkijansa.

      Luolamiesten tavoin ärhennellään muutamalle rohkealle naiselle valtuustossa, että nämä pysyisivät hiljaa perässä ja keittäisivät edelleenkin vain sitä kahvia.

      Pyhäjärviset eivät varmasti tarkoittaneet tätä vaalikaudelle 2013-16?

      Veli on noussut veljeään vastaan, sisko siskoaan vastaan ja ulkopuolisten viranomaisten yritykset puuttua murhaavaan toimintaan, kaikuvat kuuroille korville.

      1.Poikani, jos olet ketä lähimmäisellesi taannut, lyönyt kättä vieraalle;
      2. jos olet kietoutunut oman suusi sanoihin, joutunut suusi sanoista kiinni,
      3. niin tee toki, poikani, pelastuaksesi tämä, koska olet joutunut lähimmäisesi kouriin: Mene, heittäydy maahan ja ahdista lähimmäistäsi;
      4. älä suo silmillesi unta äläkä silmäluomillesi lepoa

    • leikitäänkö??

      Näyttäisi siltä, että kansa vaatii teknistä johtajaa itseään auttamaan tämän sotkun selvittämisessä. Hän varmaan tietää asiasta enemmän kuin arvaammekaan.

      Kun nykyinen lautakunnan puheenjohtaja, joka aloitteen aikoinaan (v.2011)
      näyttää allekirjoittaneen ja nyt uusii aloitteensa (2014), on kaupunginhallituksen
      aloite selvitettävä.

      Näytti Ranto selvittäneen Tikanmäen matka- ja lentomatkalaskut. Ja Ruotoistenmäki ei muista mittää. (hallituksen lista 15.12.2014/Pyhäjärvi). Laskut ovat poliisi Ranton mukaan oikein.
      Mitenkähän tämä nyt oikein on? Ranto on hallintojohtaja, ei "etsivä" meidän kaupungissa.
      Nämä laskut on tilintarkastusviranomaisen tutkittava tarkastusviranomaisena.
      Ei käy, että hallintojohtaja, joka on hallituksen puheenjohtajan alainen.

    • Sopikaa pian.

      Dinosauruksia on, heitä on vaan ja te naurettavat seuraajat ruokitte näitä huolimatta tulevasta rappiosta silmät sokeina.
      -kaupunginhallituksen pj
      -hallituksessa 2
      -valtuuston pj
      -valtuustossa 5
      -teknisen pj
      -tekninen johtaja
      -vt-kaupunginjohtaja
      -tark.ltk pj
      -palvelusihteeri

      Ottakaa omanne ja poistukaa paikalta omin jaloin te muut, mikäli haluatte pelastaa itsenne ja haluatte auttaa kuntalaisia näkemään, ja viedä kuntaa rehelliseen ja hyvinvointia arvostavaan aikaan.

    • leikki on lapsen työ

      Näytti hallitus 8.12.2014 hyväksyneen tikanmäen ansionmenetyslaskut.
      Päivi Ruotoistenmäellä ei ollut mitään sanottavaa??

      Ranto on asian tutkinut? Vaikka on ennen ollut poliisi niin onko hän hallintojohtajan ominaisuudessa oikeutettu tutkimaan asiaa Täyttääkö se oikeusnormit ?. Onhan hallituksen puheenjohtaja
      niinkutsutusti esimiesasemassa Rantoon nähden?

    • pelotta vaan.

      Eipä tietenkään eihän päivi tässä tilanteessa muista mitään, ei tiedä mitään eikä halua lausua suurimmasta edes halaistua sanaa.

      No kun hallitus on hallinnollisen sanansa selvityksessä antanut, niin päätöksen jälkeen asia OIKEALLE poliisille sillä riittää kun luottamusasemassa etua käyttäen ja käytännössä tehtynä "asia näyttää siltä että kaikki ei ole kunnossa".

      Se ylittää jo tutkintakynnyksen.

      Että tutkintapyyntö heti hallituksen päätöksen jälkeen.

      • Moukat!

        Tehkää vaan tutkintapyyntöjä, mutta muistakaa, että aiheeton tutkintapyyntö on rikos.

        Laukkanen voisi halutessaan tehdä edellisestä hallituksesta ja myös tästä Pyhäjärven omatunnosta rikosilmoituksen väärästä ilmiannosta. Kunnianloukkaus tulee myös kyseeseen.


      • heitän tuon...
        Moukat! kirjoitti:

        Tehkää vaan tutkintapyyntöjä, mutta muistakaa, että aiheeton tutkintapyyntö on rikos.

        Laukkanen voisi halutessaan tehdä edellisestä hallituksesta ja myös tästä Pyhäjärven omatunnosta rikosilmoituksen väärästä ilmiannosta. Kunnianloukkaus tulee myös kyseeseen.

        tuolta ylempää sulle luettavaksi.
        "

        Aina Vaiheessa.
        12.12.2014 07:17
        7
        Sulje
        13.4.2014 jatkoa "Hercule Porot"
        Tutkintapyyntöjä oli lähetetty kaksi Keskusrikospoliisille Vantaalle 22.6.2011.
        Sen lähetti Lentokenttä Oy:n puolesta(valittu toimitsija) Karmavuo. Tutkintapyynnössä halutaan selvitystä siihen, ovatko lentokentän päällikkö, kaupungin tekninen johtaja ja kaikki valtuutetut aina toimineet pykälien mukaan.-

        Kaupunginhallitus teki tutkintapyynnön Oulun Keskusrikospoliisille sen seikan selvittämiseksi onko Heikki Hankilalla kotipaikkaoikeus. Kirjelmän laati VT Jyrki Karmavuo. Tähän asiakirjaan on annettu kaupungin puolesta Karmavuolle
        avoin asianajovaltakirja, joka on päivätty 21.6.2011 ja suljettu kaupunginhallituksessa kirjekuoreen ja toimitettu postiin. ON VAIN YKSI VALTAKIRJA ja tähän asiaa.
        Rapo, knit aloitteessa valtuustolle elokuu 2011, koskien Laukkasta, esitetään tätä valtakirjaa (valtakirjaa ei ole Piispasen päätöksessä 11.8.2011).

        11.8.2011 Piispanen Jokilaaksojen poliisista on tehnyt päätöksen syyttämättä
        jättämisestä.
        Päätöksessä kirjoitetaan, että 5.8.2011 varatuomari Jyrki Karmavuo on soittanut Piispaselle ja kertonut, ettei ole tehnyt tutkintapyyntöä Sami Laukkasesta kuin ei myöskään kaupunginhallitus (lue edellä kerrottu ja toimenpide ja päätös)
        Päätöksen liitteet on lueteltu: Siinä on tekninen johtaja Sami Laukkasesta
        tutkintapyyntö, joka on ilman kaupungin vaakunapaperia ja ilman päiväystä (siis raakile). Epäilenpä, että nimikirjoitus on "siirretty" allekirjoituksena, sillä tuskin Karmavuo allekirjoittaa asiakirjaa, joka oli vasta esillä kaupunginhallituksen kokouksessa, SIIS JUUDAS ISKARIOT ON KESKUUDESSAMME.

        Avointa asianajovaltakirjaa, jota nyt Rapo,a Kauranen ja knit pitää todisteena, ei ole Piispasen päätöksen liiteluettelossa. (Mikäs rikos tämä on??)

        Kaupunginhallitus käsitteli asiat rehellisesti ja yritti suojella Laukkasta ja Hankilaa.

        Radiouutinen teki tarpeelliseksi antaa asiat julki.

        Tikanmäki puukotti selkään niin kaupunginjohtajaa kuin kaupunginhallitusta.

        Tikanmäki oli väärin perustein kerännyt 15 valtuutetun nimen kaupunginjohtajan ja hallituksen erottamiseksi, niin silloin tehtiin avoimesti tiedote tapahtuneista .

        Tässä tarttis jo vaikkapa kirkon apua, että selviäisi, kuka teki, kuka valehtelee ja kuka toimii (ainakin asiakirjan allekirjoittaja ensimmäinen on kirkkovaltuuston puheenjohtaja----- valitettavasti kaatuu vastuu sinnepäin ja jos totuuden kanssa on jotain tekemistä, niin selvitystä kaivataan, OTL??)

        Tässäpä lyhykäisesti vastausta kiinnostuneille! "-lainaus kiinni.

        ON AIKA SAATTAA AVOIN ASIANAJO-OIKEUS sulkuun Pyhäjärvellä, niin kauaksi aikaa, kuin hallinnossa istuvat mm. nämä kopioiduissa jutuissa esiintyvät henkilöt.
        Heihin ei voi luottaa minuuttia pidempään sen jälkeen kun he poistuvat paikalta.


    • Valetta

      Sokea Reettakin näkee, että Karmavuo tutkintapyynnön teki hallituksen ja TR:n ohjeen mukaan. Tulivat kuitenkin katumapäälle, kun hoksasivat syyttäneensä väärää miestä. Nyt loruillaan väärennöksistä, Raijakin, vaikka tasan tarkkaan tietää asian.
      Muistakaa ne lehdistötilaisuudet, jossa tutkintapyynnöillä oikein kehuskeltiin. Taisi Karmavuo siinä poseerata etualalla, ja rouvat taustalla

      Nyt on koko Karmavuo häipynyt kuin pieru saharaan, kun asiat pitäisi selvittää.

    • ei se nyt auta

      Mitä täällä yritetään.
      Asko Kauranen ym:t itse ottivat asian esille valtuustossa 31.3.2014 ja pyytää
      selvittämään "kuka teki Laukkasesta tutkintapyynnön"

      Turhaa tuosta on enemmän hillua. Se nyt vain on niin kuten aloittaja tällä viestiketjulla kertoo.

      Näin se on .Ja tutkittava on.

    • seitikki, tikki

      Luin lehdestä kun kaksi rintarottingilla olevaa miestä tilitti tapahtumia. oikein olivat isoja miehiä. Sanatkin oli suuria.

      Mutta miksipä se asia muuttuu ei ole asiapaperi kaupungin puolelta. Ei, paras tutkia ja sitten hutkia.
      Tosiaan asiahan kuuluu Laukkasen itse panna tutkintaan. Mutta kun asia on näin pitkällä on parasta että asianosaiset tulisivat koloistaan, kuinka se on omia teitään joko linnunratoja tai maanteitä tai kuriirin kautta lennähtänyt eteenpäin.

      Tottuus essiin, toivottavasti hyväveli verkosto näkkee jo että nyt ei auta verkkoja kutoa lissää.

      • Kuka käsittää?

        Lehtiä lukiessa jäin miettimään erästäkin kuvien kera tehtyä juttua. Lyhyesti kerrottuna siinä kaupungin asianajaja tuomari Karmavuo kertoo, että mm. Laukkasesta on hallitus päättänyt tehdä tutkintapyynnön. Asian vahvistaa paikalla olleena hallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja. Ei kerro poikkipuolista sanaa asianajajan antamaan tiedotteeseen. Perästä on saatu tietää, että kaupunginhallitus oli jo tuolloin päättänyt, ettei tutkintapyyntöä tehdä.


      • Kuhan häntä
        Kuka käsittää? kirjoitti:

        Lehtiä lukiessa jäin miettimään erästäkin kuvien kera tehtyä juttua. Lyhyesti kerrottuna siinä kaupungin asianajaja tuomari Karmavuo kertoo, että mm. Laukkasesta on hallitus päättänyt tehdä tutkintapyynnön. Asian vahvistaa paikalla olleena hallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja. Ei kerro poikkipuolista sanaa asianajajan antamaan tiedotteeseen. Perästä on saatu tietää, että kaupunginhallitus oli jo tuolloin päättänyt, ettei tutkintapyyntöä tehdä.

        Uskottava päättäjien edustus oli silloin tiedottamassa. Ihmetyttää perästä tapahtuva selvittely varsinkin kun poliisit ovat antaneet ratkaisunsa. Eikä netissä ole mitään sellaista hallituksen päätöstä näkyvissä, että kielteistä päätöstä olisi tehty, joskaan ei myönteistäkään. Olihan silloin muitakin sotkuja, joita vieläkin yritetään selvittää. Tästä on sentään jo ratkaisu.


    • Harhaanjohtajat

      Pyhäjärven demokratian rosoisuus on saanut hyvin merkillisen käymistilan sekä myöhemmin kaikkien seurattavaksi tulevan ja jatkotoimenpiteinä esiintyvän tapahtumaketjun.

      Paljon porua ylläpitäneet asiat, joista eräät tietyt henkilöt ovat jättäneet tutkintapyyntöjä, selvityspyyntöjä, ja joita he ovat käyttäneet röyhkeästi itsensä puhdistamiseksi ja saattaneet ne julki hyvin loukkaavien vihjausten kera, joutunevat näköjään itse tutkinnan kohteeksi.

      Muistelen muutaman tällaisen pitkäkestoinen prosessin
      -lentokentän raha-asioiden selvitysvaiheiden yhteydessä poikineet sivujuonet ovatkin yllättäen SYVYYKSISTÄ pulppuavan ongelman pääjuonia, Hankilan yhteydessä.?paljastettu kotipaikka, Laukkasen nimen sotkeminen tutkintaan avoimen asianajovaltakirjan ilmestymisen ja merkillisen poliisille asti viedyn käytön
      MITEN KAIKKI TAPAHTUI?

      Kysymys kuuluu ; ovatko syyllisiä etsittävä tutkintapyynnöstä julkisuusmetelin nostaneiden porukoista? Heistä, jotka aloitteen sekä tutkintapyynnön allekirjoittivat ja pärisyttävät rumpua "viattomuuden enkeleinä" syyllistäen muita?
      TUTKINTA tulee kääntymään päinvastaiseksi, olen siitä varma.

      Edellisen hallituksesta ja Kj Rinnevaarasta tehty tutkintapyyntö ns. viimeisen kokouksen päätöksistä?
      Kysymys kuuluu; kuka ei hallinnossa tehnyt todellakaan niin kuin tehdä piti? Kuka valehtelee henkilöiden kunniaa loukkaavasti? Kuka johtaa Pyhäjärvellä likaista taustatyöskentelyä edellistä hallitusta ja Rinnevaaraa kohtaan, ja miksi? Mistä syystä?
      Tutkintapyynnössä hyökkääjinä olevat henkilöt ovat itse piakkoin tutkittavina. TUTKINTA kääntyy heitä kohden.

      Tilipäivä.

    • tekijät esiin!!!!

      Varmaan joulukuun kokouksessa hallintojohtaja Ranto on tehnyt selvityksen tästä
      "Laukkasen tutkintapyynnöstä", eli valtuutettu Asko Kaurasen (keskustaryhmän ryhmäpuheenjohtaja) aloitteesta 31.3.2014, jolla liiteasiakirjoihin viitaten vaaditaan selvittämään tämä laukkasjupakka.

      • turhake ltk

        Mitäs tarkastuslautakunta on asian suhteen tehnyt:

        Lautakunnassa ovat: Asko Torssonen, pj
        Kalevi Lehtomäki , vpj
        Pirjo Lammassaari , j
        Taimi Nurminen, j
        Teija Mykkänen, j

        Onko puheenjohtaja/varapuheenjohtja toiminut. Puheenjohtaja esittelee asiat
        lautakunnalle.
        Katso tässä ketjussa oleva valtuuston pykälä 35/31.3.2014 ja Asko Kaurasen vaatimus asiasta.


    • riittääkö aika

      Tekninen johtaja

      Miksi et vaadi itse poliisia tutkimaan tätä kummajaista. Haluatko olla vuosia-vuosikymmeniä valtuutettujen hampaissa. Näethän, että sieltä se asia nousee, ettei vain itse tekijöiltä, sitähän ei tiedä, ennenkuin pyydät tutkintaa.

    • korrppoo

      Keneltä tutkintaa pitää nyt pyytää. Poliisi on jo tehtävänsä tehnyt?

    • sinne vain

      KRP- joo

      • Täältä tietoa,,

        Proon Tuki &Apu järjestö autaa..


    • joutilaat

      Ei tämä jupakka lopu ennenkuin hyväveli verkosto lopettaa tuon tyhjän parjauksen ja syyttelyn . Ihte aloittivat sopan keiton, isot miehet asialla, että viittivätkin sotkee ja tehä päivänselvistä asioista tutkintapyyntöjä. Jo kansakoululainenkin ymmärtää ja tajuaa että palkka pitää olla oikein ja asiat kaupungissa on hoidettava rehellisesti ilman vippaskonsteja. Juuttaan joutilaat oikeeseen työhön pitäisi laittaa ne vaikka viikoksi halonhakkuuseen oikein kirveen kanssa . Eiköhän höpibnät jäisi ainakin vähemmälle.

    • kestääkö hermot

      Tämän jutun alkutaivalta lukiessani syveni uudelleen se vahva tunne, että

      Tikanmäen Jukka ja "joku" kaupungintalolla teki aloitteeseen valtakirjan.

      Sehän on jäljennös.

    • tutkittava juttu

      Näin minäkin asian olen ymmärtänyt. Joku valmistelusihteerikkö?

    • Sopan keitto

      Nämä sopat eivät lopu ennen kuin kaikki on tutkittu.

    • guuglatkaa

      Mahtaako tämä Karmavuo olla sukua Kytäjän kartanon edesmenneen omistajan lesken uudelle miehelle? Kytäjän kartano on siis Hyvinkäällä.

    • tappioputki

      Mitä sitten olkoon sukua kaikille muille paitsi ei pyhäkkäille. Pyhäjärven perusongelmaa on että täällä on piisalle asti pesäntekijöitä ja juonittelijoita virkaverkostojen lisäksi.
      Vuosi on päättymässä, ja yli 3 vuotta on juupas teki eipäs teki- asiaa piruiltu ja käytetty inhottavana epäilyksen varjona.

      Tehkää tekijämiehet, kun tekijäksi olette kehuneet itsenne, asia finaaliin.

    • ymmärrän asian

      Onkohan tuo Karmavuo isän ,äidin,kummin kaima vai mikä lienee?Pyhäjärvisille?

      Karmavuo on ilmoittanut Piispasen päätöksessä, että ei ole tehnyt tutkintapyyntöjä,joten katselkaa vain toisianne silmiin ja kertokaa totuus
      Asko Kauraselle, Sami Laukkaselle ja, Raija Leppäharjulle ja viimekädessä myös kaupunginhallitukselle, joka sitten kertoo aloitteen selvitetyn ja ilmoittaa tämän kaupunginvaltuustolle, joka sitten siunaa, jos näkee asian selvitetyksi.

      Vai onko asia niin kotikutoinen, että täytyy yrittää sotkea vieläkin. Toisaalta ja toisaalta-tilanteilla?

    • Helppo tapa

      Pyytäkää Karmavuo seuraavaan valtuuston kokoukseen selostamaan antamiaan lausuntoja ja niihin johtaneita tapahtumia. Jokainen valtuutettu kuulee silloin omilla korvillaan. Ei tartte arvuutella eikä kertoa mitä joku toinen on sanonut.

      • Jokainen ymmärtämään

        Just nuin. Voi kysellä niin että jokainen ymmärtää ja paikalle tulleet kuuntelijatkin käsittää. Eihän tuota kukaan muu pysty edes selittämään. Voi käännellä ja väännellä asiaa niin kauan, että se saavuttaa loppunsa.


    • VUOTEEN 2015

      Ehkä uusi hallintojohtaja tietää keinot, miten löydetään henkilö, jota on vaikea tavoittaa. Saisitte tämän asian pois ennen vuoden vaihdetta.

    • veliveljet

      Ei tarvita Karmavuoto. Tarvitaan vain omat aloitteentekijät, jotka kertovat, kuka teki, mitä teki ja miksi teki. Kuka otti valokopion Hankilan valtakirjasta. Kuka antoi sen ja kenelle. Kuka antoi Tarmo Rapoille, kangasharjulle, aittokoskelle jne.. kyseisen valtakirjan valtuuston aloitteeseen elokuussa 2011.

      Tähän ei tarvita Karmavuota on ihan kotitekoista. ja nämä aloitteentekijät kyllä tietävät, kuka asian on junaillut. Tai jos eivät tiedä muut kuin Rapo. Hän tietää, kuka keräsi paperit. Hän tietää, mistä avoin asianajovaltakirja sanottuihin
      Laukkasen tutkintapyyntöön joutui. Rapo tietää, että Kyllä Jukka tietää!! Uskokaa jo!"!

    • Vain ainoastaan

      Vain Karmavuo tietää, miksi hän kertoi hallituksen ratkaisun lopputuloksen päinvastaisena kuin se oli tehty.

      • Kylmä Kalle

        Eikö hän toiminutkin kaupungin asioiden hoitajana siihen aikaan.


    • siinäpä pulma

      Poliisin raportissa/päätöksessä on tutkittu Karmavuon osallisuus. Hän sanoo, ettei ole tehty/tehnyt Laukkasesta tutkintapyyntöä. Niin mitenkäs sinne aloitteeseen livahti se avoin asianajovaltakirjajäljennös 21.6.2011). Kuuluu Hankilan asiaan.

    • Rotokollapäällikkö

      Mitäpä nuista. Ei mitään lisättävää. .Asia on käsitelty loppuun. Tuloksena 0 on 0 aihio.
      Sillä siisti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe