Päätösten tekeminen

Hypomaniassa teen kaikki päätökset, sekä hyvät että huonot, mutta näin jälkikäteen ajatellen, niin kyllä ne huonotkin päätökset on loppupeleissä ollut oikeita, vaikka niitä on joskus katunut. Masiksessa en taas pysty tekemään mitään päätöksiä, en vaikka tiedän, että jokin päätös täytyisi tehdä en pysty.

Komppaan edellistä. Mulla järki yleensä toimii. Työpaikalla olis joskus voinut pitää turpansa kiinni. Kakkostapaus-

Ei sitä hypomanian päällä ollessa ajattele tekevänsä sen takia päätöksiä vaan siksi koska ne tuntuvat juuri silloin tarpeellisilta ja tärkeiltä. Toki joskus sitten kaduttaa jälkeenpäin, mutta useimmiten ei. Minulla on kyllä välillä todella pitkiäkin tasaisia kausia jolloin elän ihan normaalisti ja teen normaaleja päätöksiä. Masennuksissa en kykene oikein tekemään edes sitä päätöstä menenkö kauppaan vaikka ruoka olisi loppu. Ainoa tietoinen päätös masennuksen päällä ollessa on vetäytyminen, kontaktien rajoittaminen ihmisiin ja joskus jopa ihan se välien katkaisukin kun ei vain kykene olemaan missään tekemisissä kenenkään kanssa.

Joo, tutulta kuulostaa. Hyvien päätösten tekeminen on ollut näin jälkikäteen mahdotonta. Työ ja opiskeluasiat menneet pieleen, koska päätökset on joutunut tekemään (ajoituksen takia) lähinnä masennusvaiheiden aikana ja silloin ainakin itselläni päätöksen teko on sitä, että valitsee helpoimman mahdollisen vaihtoehdon, ettei vaan joudu tekemään mitään erityisen haastavaa.

Maniavaiheen aikana työ sujuu hyvin. Opiskelu on vaikeampi järjestää, koska joskus maniavaiheen aikana olen tehnyt ihan hyviä päätöksiä vaihtaa alaa, mutta sitten se mania loppuu ja minulta loppuu veto, enkä saa sitten haettua koulutukseen.

Maniavaiheessa tulee joskus älyttömiä ja suuruudenhulluja ideoita, mutta muuten silloin on paremmin selvillä mitä haluaisi. Masennusvaiheen aikana kun se ajattelu on EVVK-linjaa ihan kaiken suhteen ja enemmän miettii, tappaisiko itsensä nyt vai myöhemmin.

Jotenkin sitä ehkä nyt vanhemmiten koettaa tehdä suunnitelmia sen maniajakson aikana ja sitten pitäytyä noissa päätöksissä, oli mikä oli. Tämä toimii kyllä paremmin kuin masennuksen aikana päätösten teko.

Tein viime syksynä päätöksen että haen kevään 2014 yhteishaussa opiskelemaan yliopistoon. Aloin lukemaan ja kaikki sujui todella hyvin toukokuun alkuun saakka, sitten iski masennus ja jäi koko homma, enkä päässyt edes pääsykokeeseen. Itkettää vieläkin, kun olisin oikeasti halunnut tuota alaa lähteä opiskelemaan. Nyt taas heitän vuoden hukkaan nykyisessä työssäni joka ei kehitä minua yhtään tai anna edes haasteita, sillä maksan vain vuokran ja täytän päiväni tässä oravanpyörässä. Ehkä ensi vuonna...

Joo juurikin toi manian kaikkivoipaisuus kuvitelmat kun ei silloin muista miten huonoksi olotila voikin mennä. Luulee, että selviää mistä vain ja oheen aloittaa pari uutta harrastusta. Sitten kun iskee masennus, haluaa vaan lopettaa kaiken eikä pääse ulos kotoa, saatika pysty kohtaamaan ihmisiä. Bipopää, toi on ihan totta että maniassa on selkeemmin tiedossa mitä oikeesti haluaa.

Huoh, ens vuonna uudestaan :) tsemppiä. Oon itekin heittänyt hukkaan monta tilaisuutta masennuksen takia. Mm. Työpaikan ja keskeyttänyt opinnot.

Huoh, pahoitteluni, juuri noin minullekin on käynyt. Tämän taudin pahimpia vaikutuksia on juuri itselleni ollut tuo opiskelupaikkojen haku, koska ensinnäkin se hakeminen on hirveän vaativaa pääsykokeisiin lukuineen, joten silloin olisi ihan pakko olla todella hyvässä kunnossa (tai maniassa). Toinen paha puoli tuossa opiskeluhommassa on se, että haut on aina tiettyyn aikaan, johon ei voi vaikuttaa, joten niitä hyviä vaiheita (eli manioita) ei välttämättä pääse hyödyntamään hauissa.

Joskus harmittaa hirveästi tuo koko Suomen pääsykoehässäkkä. Olisi kiva, jos voisi hakea vain papereilla, kuten joissakin maissa on tapana. Nuo paprut kun yleensä pystyy täyttämään huonommassakin kunnossa.

Huoh ja muut samojen asioiden kanssa kamppailevat, hankkiutukaa ihmeessä lääkäriin, kunnon psykiatrille, ja selittäkää siellä tuo pääsykoe-ongelma. Ehkä hoitoa fiksaamalla saadaan teidät pysymään OK kunnossa juuri sinä tärkeänä aikana. Itse olen turhaan missannut monia hyviä mahiksia, kun hoito oli huonossa jamassa.

Hei

Ikävältä kuulostaa, itse selvisin 27 v asti ja ehdin kouluja käydä ennen ekaa sairaalareissua. Mulla on onneksi lukupäätä, mutta sekin menee aina surkeaan kuntoon masiksessa. Nyt on ikää jo paljon, mutta jatkuvasti joutuu uutta yrittää oppia, mikä on tuskaista. Onnistuu, jos ei ole muuten kova stressi. En oikein usko tuohon hypomanialla säätämiseen.

Ja, kuinka ihmeessä olette oppineet tuntemaan hypomanianne?

Ilmaisin ilmeisesti hiukan huonosti itseäni. En ole ikinä tietoisesti yrittänyt hyödyntää manioita, nuorempana ei ollut edes diagnoosia. Nyt olen vain jälkikäteen tajunnut, että pari kertaa kävi opiskelujen kannalta niin onnellisesti, että hyvä jakso tuli juuri kun oli tärkeäpääsykoe/tenttisuma edessä ja nämä menivät sitten putkeen.

Tarkoitin tuolla manian hyödyntämisellä sitä, että jos pääsykokeen ajankohdan voisi valita itse, niin silloinhan alkaisi lukea kun parempi jakso alkaa ja tekisi sen kokeen ennen kuin masennus pukkaa päälle. Tämä vaan ei tietenkään ole mahdollista.

Itselläni oli eritysen hankalaa, kun nuorempana hyvät jaksot olivat usein juuri syksyllä, joka on pyrkimisten kannalta turha ajankohta.

Hypomanian huomaa paitsi mielialasta (paljon tulevaisuuden suunnitelmia) myös aktiviteettien lisääntymisestä.

Kiitos hypomaniakuvauksista. Maniasta en tiedä, kun sen kriteerinähän on psykoosi, eikä ole osunut onneksi kohdalle. Lähellä on käyty, uskon tosin. Mun taudin pääkuva on agitated depression eriasteisena, ja kun se on pahana (harvoin) päällä olisin nuorena voinut tehdä epätoivoisiakin huonoja päätöksiä. Sairaus on lisännyt pelkoa päättää isoja juttuja, jotka stressaisivat, ja ehkä veisivät huonoon kuntoon. Se on hinta jota maksan. Työelämässä huomaan masennusjaksojen (lievä-keskivaikea) päättämättömyyden, ja paremmat jaksot siivittävät helpommin päätöksiin, mutta ovatko jaksot hypomaniaa, en tiedä. Kaikki mielialavaihtelu ei ole patologista. Päätökset on vaikeita ilman diagnoosiakin.