maapallon todellinen ikä

Matti Myöhänen

maapallon todellinen ikä

Eroosio kertoo nuoresta maailmasta

-Mantereiden ikää voidaan arvioida kulumisen eli eroosion perusteella. Mantereiden keskikorkeus on n.620metriä merenpinnasta, Maan valtamerien keskisyvyyden ollessa 3794metriä, mikä on lähes viisinkertainen mannerten keskikorkeuteen nähden. Jos me noudatamme ateistista uniformitarianismiä (nykyisyys on avain menneisyyteen) elikkä eroosio olisi tapahtunut aina samalla nopeudella, niin tästä voidaan helposti laskea, että kuluisi noin 10miljoonaa vuotta, että kaikki maapallon mantereet olisivat sulaneet valtameriin.

“Mantereet ovat vanhoja vain, jos tutkimustulokset tulkitaan käyttäen naturalistisia/uniformitarianistisia oletuksia. Tämä ei kuitenkaan ole järkevää monestakaan syystä, esim. geologia kertoo: vuosimiljoonat puuttuvat maakerrostumista” (Luominen lehti nro:7)

-Ei ole mitään viitteitä siitä, että tämän maapallon oletetun historian aikana mantereita olisi välillä kokonaan sulanut pois, ja sitten taas olisi kohonnut, ja sulanut pois, vaan tutkimusten mukaan mantereet on vanhoja. Muutamia esimerkkejä aivan viime vuosilta: Englannin kanaalissa Dover.issa eroosio syö rantakalliota noin 1 metrin joka 6 vuosi. Paljon rakennuksia esimerkiksi on sortunut mereen, Dover.in liitukalliot ovat valkoisia ainoastaan sen takia, että sitä kokoajan murtuu mereen.

-Pohjoisempana Yorkshire.ssa eroosio syö rantaa jopa metrin vuodessa. Tästä voitaisiin arvioida, että missä rantaviiva on tuhannen vuoden tai miljoonan vuoden kuluttua, tai missä se olisi ollut miljoona vuotta sitten. 27.12.2000 Englannin Dorset.issa joka on Englannin kanaalin pohjoisrannikolla 2,5km matkalta 45metriä korkeaa rantakalliota sortui mereen.

Eroosion pois kuluttama Doggerland yhdisti Britannian manner-eurooppaan.Eroosion pois kuluttama Doggerland yhdisti Britannian manner-eurooppaan. -Doggerland on kadonnut manner joka yhdisti 6000vuotta sitten Britannian mannereurooppaan ja Tanskaan asti. Nykyisin siitä on jäljellä vain Doggerin matalikko Britannian itärannikolla.

“Doggerland oli kuivaa maata noin 20 000-7000 vuotta sitten” Historia-lehti, nro:15/2012, sivu:6.

“Tutkijat ovat jo pitkään tienneet, että Pohjanmeren pohja on tuhansia vuosia sitten ollut kuivaa maata.” Historia-lehti, nro:15/2012, sivu:6.

-Historia-lehdessä oletetaan Doggerlandin katoamisen johtuvan merenpinnan noususta. Tästä ei kuitenkaan ole luotettavia todisteita.

-Etelä Australian rannikolla on 2 merkittävää turistikohdetta, ne on kalliopaaseja, jotka sijaitsevat rantavedessä, toista niistä on kutsuttu Lontoon sillaksi, ja toista 12 apostoliksi. Niitten on arvioitu olevan noin 20 miljoonaa vuotta vanhoja. On kuitenkin huomattu, että eroosio syö näitäkin melko nopeasti, niinpä Lontoon silta (London Bridge) Victoria, Australia, romahti tammikuussa 1990. Ja saman kohtalon kokivat 12 apostolia, (The Twelve apostles) Victoria, Australia, heinäkuussa 2005. Vuonna 1991 maanvyöry madalsi uudessa-seelannissa sijaitsevaa Mount Cook.ia peräti 10metrillä.

-Nebraska.ssa Usa.ssa sijaitsee savupiippu niminen kallio (Chimney Rock) ja viimeisen 150vuoden aikana eroosio on madaltanut sitä 9 metriä. Nämä, ja lukuisat muut havainnot ovat selvässä ristiriidassa ateistisen uniformitarianismin kanssa.

-Vanha testamentti onkin enemmän oikeassa, sillä Jobin kirjassa Job toteaa, Job 14: “Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, kallio siirtyy sijaltansa, vesi kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan.”

“Pitkiin ajanjaksoihin uskovien mukaan mantereet ovat yli 2500miljoonan vuoden ikäisiä. Eroosio olisi kuitenkin kuluttanut maapallon mantereet olemattomiin jo 10 miljoonassa vuodessa” (Luominen-lehti, nro:3, s.16-19)

-Tämä 10miljoonaakaan vuotta ei ole mantereiden ikä, vaan se osoittaa uniformitarianismin ja pitkien ajanjaksojen mahdottomuutta.

-Nopea eroosio sopii loistavasti yhteen nuoren, noin 6000 vuotta vanhan maailman kanssa.

17

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä ihmettelijä

      Mitenkäs sen kanssa kun Egyptin pyrämidit on radiohiiliajoituksella arvioitu 6000v vanhoiksi?

      • novvoi (ei kirj.)

        Egypti on ollut yhtenäisenä valtakuntana jo yli 5000 vuotta ja asutettuna ainakin kymmeniä tuhansia vuosia, itse asiassa ihmislaji oli tuolloin jo aikaa sitten levinnyt yli koko maapallon.
        Nykyinen Englanti oli ollut osa yhtenäismannerta, sitten aluetta josta tuli Eurooppa ja lopulta muuttunut saareksi.

      • Olet ATEISTI,
        novvoi (ei kirj.) kirjoitti:

        Egypti on ollut yhtenäisenä valtakuntana jo yli 5000 vuotta ja asutettuna ainakin kymmeniä tuhansia vuosia, itse asiassa ihmislaji oli tuolloin jo aikaa sitten levinnyt yli koko maapallon.
        Nykyinen Englanti oli ollut osa yhtenäismannerta, sitten aluetta josta tuli Eurooppa ja lopulta muuttunut saareksi.

        ""novvoi (ei kirj."""

        niin, sinä olet totuutta vastaan, oikia vastarannan kiiski. Olet ATEISTI, ET OLE JUUTALAINEN. OLET VALKOINEN MONGOLI.

      • novvoi (ei kirj)
        Olet ATEISTI, kirjoitti:

        ""novvoi (ei kirj."""

        niin, sinä olet totuutta vastaan, oikia vastarannan kiiski. Olet ATEISTI, ET OLE JUUTALAINEN. OLET VALKOINEN MONGOLI.

        Israelissa asuu yli 6 miljoonaa kaltaistani vastarannan kiiskiä, älä vaan mene sinne edes käymään.

    • 18V eläkeläinen

      Ainoa johtopäätös ketjun aloittajan kirjoituksesta on se paratiisissa asuivat alunperin Aatami (Allaani) ja Eeva (Elli) ja kun talonpoika usutti heidät syömään sen omenan. Tämä on ihanselvää että juutalaiset ovat harhautuneita romaneja ja herran oikea valittukansa on romanit joiden päälaupunki on Jerusalem.

    • yx jeeno

      Eipä se Matti, kuulosta kovin uskottavalta, teoriasi maapallon iästä.

    • maapallon ikä

      Evolutionistit uskovat maapallon olevan n. 4,5 miljardia vuotta sitten. On olemassa monia todisteita jotka todistavat, että maapallo on suhteellisen nuori n. 6000v.

      Tähtien todisteet. Maailmankaikkeudessa on lukusia ja monia tähti ryhmittymiä. Jokaisessa ryhmittymässä on miljardeja tähtiä, joilla on oma kiertoratansa. Tieteen mukaan jotkut näistä tähti ryhmittymistä kulkevat yhdessä tiettyyn suuntaan todella nopeasti. Tästä syystä on mahdotonta, että ne pysyisivät yhdessä, jos maailmankaikkeus olisi todella vanha.

      Jotkut tähdet ovat läpimitaltaan todella suuria, niin suuria etteivät ne pystyisi olemaan olemassa edes muutamia miljoonia vuosia, sillä niiden alkuperäinen massa olisi ollut mahdottoman suuri. Nämä suuret tähdet säteilevät energiaa todella nopeasti, jotkut 100 000 - miljoona kertaa nopeammin kuin meidän aurinkomme. Tähtien energia ei voisi sisältää riittävästi vetyä säteilläkseen niin nopeasti pitkiä aikoja, koska niiden alkuperäinen massa olisi ollut jättimäinen (liian jättimäinen).

      Jotkut tähdet säteilevät energiaa niin voimakkaasti, että ne eivät olisi pystyneet selviytymään maailmankaikkeudessa todella pitkiä aikoja (miljoonia vuosia). Standardin aurinko energia teorian mukaan mikään tähti ei sisällä tarpeeksi vetyä, että sen atomi fuusio ei kestäisi kuin korkeintaan 50 000 - 300 000 vuotta.

      Vety maailmankaikkeudessa. Erään aurinko energia teorian mukaan vety muuntuu jatkuvasti heliumiksi tähden loistaessa. Vety ei kuitenkaan muunnu toiseksi aineeksi. Fred Hoyle eräs johtavista tähtitieteilijöistä väittää, että jos maailmankaikkeus olisi yhtä vanha kuin alkuräjähdys teoreetikot väittävät, niin maailmankaikkeudessa olisi vain vähän vetyä. Se olisi varmaankin jo melkein kokonaan muuttunut heliumiksi. Tähti spektrit paljastavat, että vetyä on todella paljon tähdissä, siksi maailmankaikkeuden täytyy olla nuori, ei vanha (miljardeja vuosia).

      Auringon kutistuminen. Tutkimusten mukaan aurinko kutistuu 0,1 % vuosisadassa. Tämän mukaan 50 000 vuotta sitten aurinko olisi ollut niin suuri, että valtameret olisivat kiehuneet sen kuumuudesta. Se merkitsisi myös sitä, että ihmiset ja eläimet olisivat kuolleet sukupuuttoon jo aikoja sitten. Tämä todistaa miljardien vuosien vanhan maapallo teorian vääräksi.

      1968 havaittiin, että auringossa on vähän neutriinoja. Tämäkin todistaa nuoren maan puolesta. Neutriinojen tulisi säteillä auringosta ulospäin suurina määrinä, mutta näin ei tapahdu. Tämä fakta yhdistettynä auringon kutistumiseen viittaa selkeästi, että aurinko on nuori, ei vanha (miljoonia vuosia).

      Pyrstötähdet. Pyrstötähtien (komeetta) oletetaan olevan saman ikäisiä kun meidän maapallo ja aurinkokunta. Pyrstötähdet koostuvat sirpaleisista "kivistä", joita jäätynyt kaasu ja vesi yhdistää toisiinsa. Kun komeetta kiertää tai tulee lähelle aurinkoa, niin komeettaa ympäröivä jää sulaa ja haihtuu sekä auringon kuumuus haihduttaa pois komeetan kaasut. Kun jää sulaa niin komeetasta irtoava kaasu ja pöly muodostavat komeetalle hohtavan pyrstön, joka voi olla satojen kilometrien pituinen. Tämän tähden komeettoja sanotaan pyrstötähdiksi. Kun komeetta liikkuu eteenpäin niin sen häntä haihtuu pois, eli häviää avaruuteen.

      • jatkuuuuuuuu

        Monet komeetat ovat hajonneet ja haihtuneet pois sinä aikana kun ihmiset ovat kyenneet tarkemmin tutkimaan avaruutta. Esimerkiksi monet komeetat joita on havaittu 1800-luvulla ovat jo hajonneet ja haihtuneet pois. Monet niistä ovat hajonneet syöksyessään kohti aurinkoa. Kaikki komeetat tuhoutuvat ajan kuluessa, joka on aika lyhyt ajanjakso. Tarkkojen tutkimusten mukaan komeetan hajoamisen prosessi tapahtuisi 10 000 vuoden sisällä. Tämä todistaa nuoren maan puolesta (luominen).

        Tiedemiehet ovat tutkineet, että komeetat sisältävät paljon vettä. Samoin on havaittu, että useat pienemmät komeetat ovat syöksyneet maan ilmakehään ja hajonneet siellä. Jokainen komeetta, joka hajoaa maan ilmakehässä lisää myös meressä olevan veden määrää. Jos maa olisi miljardeja vuosia vanha, niin valtamerissä ja merissä tulisi olla paljon enemmän vettä kuin siellä on nykyisin. Tämäkin todistaa nuoren maan puolesta (luominen) ei miljardien vuosien vanhasta maapallosta.

        Aurinko tuuli. Auringon säteily virtaa ulospäin ja levittää hyvin pieniä hiukkasia, jotka kiertävät aurinkoa. Jos aurinkokuntamme olisi miljardeja vuosia vanha, niin näiden pienten hiukkasten olisi pitänyt pyyhkiytyä pois aurinkokunnastamme jo kauan aikaa sitten. Tutkimukset ja satelliitti havainnot todistavat, että näitä hiukkasia on todella paljon ja ne kiertävät aurinkoa. Tämä todistaa, että aurinkokuntamme on nuori (luominen), ei miljardien vuosien vanha.

        Jupiterin kuut. Syyskuun viidentenä päivänä 1977 Voyager I luotain lähettiin Jupiterin lähelle. Luotain saapui Jupiterin läheisyyteen maaliskuun viidentenä päivänä 1979. Jupiterin läheisyydessä tehtiin tuhansia mittauksia sekä otettiin tuhansia kuvia planeetasta sekä sen kuista. Jupiterilla on monia kuita, säännöllisiä ja epäsäännöllisiä. Tutkimusten mukaan Jupiterin neljän Galilean kuun sisin kuu Io oli täynnä aktiivisia tulivuoria (peräti 60). Nämä tulivuoret sylkivät ulos rikkiä, rikkidioksidia ja silikaattimineraaleja, joista muodostui 97-257 kilometrin pituisia savupilviä. Jupiterin Io kuun laava on aurinkokuntamme kuumimpia, sillä niiden lämpötila on n. 1500 °C).

        Io-kuun tulivuoret syöksevät tulikuumaa laavaa ulos 3218 kilometrin nopeudella. Tavallinen evoluution opetus opettaa, että kaikkien planeettojen ja kuiden sulaminen on tapahtunut 5 miljardia vuotta sitten ja seuraavan miljardin vuoden aikana niissä on ollut vulkaanista toimintaa. Neljä miljardia vuotta sitten vulkaaninen toiminta loppui ja ne jäähtyivät. Io-kuu on aika pieni ja siellä on vieläkin todella aktiivista vulkaanista toimintaa. Io-kuu ei ole jäähtynyt, vaan sen sisus on lämmin.

        Tässä tulee esille hyvin evoluutioteorian valhe ja väärä olettamus. Evolutionistit päättelivät, että avaruudessa planeetoilla ja niiden kuilla ei ole enää ollut vulkaanista toimintaa moneen miljardiin vuoteen. Selkeät faktat kumosivat tämänkin teorian.

      • jatkuuuuuuuuuuuuuuuu
        jatkuuuuuuuu kirjoitti:

        Jupiterin kaikki Galilean neljä kuuta ovat erilaisia. Jos ne olisivat syntyneet kehityksen tuloksena, niin ne olisivat fyysisiltä ominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia. Niissä tulisi olla sama määrä tulivuoria ja kraattereita, jota niissä ei kuitenkaan ole. Luominen muutamia tuhansia vuosia sitten selittää hyvin Io-kuu tulivuoret sekä neljän kuun fyysiset eroavaisuudet.

        Kuu. Evolutionistit uskovat maan ja kuun olevan miljardeja vuosia vanha. Jos tämä olisi totta, niin kuun pinnalla pitäisi olla 30-90 kilometrin paksuinen pölykerros. Kuun pinnalla on n. 5-7 sentin paksuinen pölykerros, joka tarkoittaa sitä, että kuu on noin 6000-8000 vuotta vanha.

        Kuu kerää pölyä itseensä päivittäin. Pieni osa kuun pölystä on peräisin avaruudesta ja suurin osa on kuun omaa pintamateriaalia. Evolutionistit olettivat ja laskivat, että kuussa pitäisi olla todella paksu pölykerros. Koska kuusta kuitenkin löytyi vain muutaman sentin mittainen pölykerros, niin evolutionistit olettivat uuden oletuksen, jonka mukaan kuuhun saapuva pölyn määrä on huomattavasti vähäisempi kuin alkuperäisessä olettamuksessa arvioitiin. Tästä käy ilmi kuinka evolutionistit tekevät oletuksia ja arvioita, joita esitetään totuutena, mutta heidän arvionsa menevät kuitenkin pieleen. Koko evoluutioteoria on pelkkä olettamus, päättely ja hypoteesi, ei tieteellinen fakta.

        Erästä kuukivien löydön yksityiskohtaa harvoin mainitaan. Kuussa olevista kivistä on löydetty lyhytikäisiä radioaktiivisia isotooppeja kuten uraani 236 ja torium 230. Nämä aineet eivät ole pitkäikäisiä, vaan lyhyessä ajassa muuttuvat lyijyksi. Jos kuu olisi edes 50 000 vuotta vanha, niin nämä isotoopit olisivat muuttuneet lyijyksi. Kuukivissä on kuitenkin paljon näitä isotooppeja. Kuun maaperän näytteiden analysointi todistaa, että kuu ei ole miljardeja vuosia vanha, vaan hyvin nuori.

        Kuukivistä on tehty useista erilaisia radioaktiivisuus tutkimuksia. Tutkimusten tulokset ovat vaihdelleet suuresti. Siitä huolimatta suhteellisen suuri radioaktiivisuus todistaa nuoren kuun puolesta, ei miljardia vuosia vanhasta kuusta.

        Useita inertti (ei reagoi kemiallisesti muiden aineiden kanssa) kaasuja on löydetty kuun pinnalta. Tiedemiehet uskovat kaasujen tulleen auringosta (aurinkotuuli). Matemaattisten Argon 36 ja Krypton 84 laskelmien mukaan kuun inertti kaasujen määrä osoittaa kuun iäksi noin 1000-10 000 vuotta, ei yhtään enempää. Laskelmien mukaan esim. 20 000 vuotta on liian vanha kuun iäksi. Tämä todistaa ettei kuu ole miljardeja vuosia vanha.

        Kuusta on saatu paljon tutkimustietoa, joka paljastaa että kuu ei ole kylmentynyt. Kuussa on järistyksiä, laava virtoja, kaasupäästöjä. Kuussa on lämpötasapaino, joka todistaa ettei se ole miljardia vuosia vanha, vaan hyvin nuori.

        Tutkijat ovat havainneet mielenkiintoisen faktan. Kuu vetäytyy maapallosta n. 4 cm vuodessa. Kuun vetäytyminen maasta johtuu vuorovesikitkasta. Koska kuu vetäytyy maasta, niin kuu ei voi olla miljardeja vuosia vanha, sillä silloin sen olisi täytynyt olla niin lähellä maata, että maan vetovoima olisi tuhonnut sen. Kuu ei olisi koskaan voinut olla 18 000 kilometriä lähempänä maata. Kuu ei voi olla kovinkaan vanha, sillä jos kuu olisi ollut liian lähellä maata, niin joko maan vetovoima olisi tuhonnut kuun tai sitten kuun vaikutuksesta maan pintakuori olisi sulanut. Mitä lähempänä kuu on maata, niin sen vetäytymisnopeus on sitä suurempi mitä lähempänä maata kuu kiertää. Tutkimusten ja laskelmien mukaan esimerkiksi n. 1,5 miljardia vuotta sitten kuu olisi ollut kiinni maassa. Tieteellinen tosi fakta kuun vetäytymisestä todistaa hyvin nuoren kuun puolesta eikä kuu voi olla mitenkään miljardeja vuosia vanha.

      • jatkuuuuuuuuuuuuuuuu
        jatkuuuuuuuuuuuuuuuu kirjoitti:

        Ilmakehä. Uraanin ja toriumin radioaktiivinen hajoaminen tuottaa heliumia. Jos ilmakehä olisi miljardeja vuosia vanha, niin miljardien vuosien aikana ilmakehässä tulisi olla huomattava määrä heliumia. Tutkimusten mukaan ilmakehässä on niin vähän heliumia, että maapallo ei voi olla miljardeja vuosia vanha. Tutkimukset puhuvat sen puolesta, että maapallo on hyvin nuori (n. 6000v.)

        Evolutionistit sanovat, että heliumia on niin vähän ilmakehässä, koska sitä karkaa suuria määriä avaruuteen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että heliumia ei karkaa suuria määriä avaruuteen. Tutkimusten mukaan on mahdollista, että auringon korona (aurinkotuuli) levittää heliumia myös maan ilmakehään. Larry Vardiman sanoo kirjassaan The Age of the Earth's Atmosphere: A Study of the Helium Flux through the Atmosphere (1990), että ilmakehän heliumin määrän perusteella ilmakehä ei voi olla 10 000 vuotta vanhempi.

        Meteorit. Meteoreja syöksyy jatkuvasti ilmakehään sekä maahan. Pieni määrä meteori pölyä laskeutuu ilmakehän läpi maan kamaralle. Meteori pöly koostuu raudasta, nikkelistä sekä silikaatti yhdisteistä.

        Noin 20 miljoonaa meteoria törmää maan ilmakehään 24 tunnin välein. Meteoreiden ja pölyn takia maan paino nousee tuhansilla tonneilla päivittäin. Tutkimusten mukaan ja löydöksien mukaan meteorien ja pölyn määrä viittaa selkeästi maan olevan muutamia tuhansia vuosia vanha, ei miljardien vuosien vanha.

        Arizonassa lähellä Winslow nimistä kaupunkia sijaitsee meteorin kraateri, jonka läpimitta on 1,2 kilometriä ja se on noin 174 metriä syvä. Kun on tutkittu meteorikraatereita niin on havaittu, että niiden jäänteitä ei ole löydetty syvemmistä sedimenttikerrostumista. Meteorikraaterit ovat aina lähellä maan pintaa. Tämä ja eroosio (maailmanlaajuissa eri kerrostumien tutkimuksissa ei ole löydetty eroosiota) todistaa, että kaikki meteorikraaterit ovat vain muutamia tuhansia vuosia vanhoja. Tämä myös todistaa sedimenttikerrostumien syntyneen melko nopeasti, ei pitkällä aikavälillä.

        Tektiitit ovat lasimaisia meteoreja. Muun muassa Tsekkoslovakiasta, Australiasta, Amerikasta ja monista muista paikoista on löydetty tektiittejä. Tektiitti syntyy suuressa kuumuudessa, jossa se sulaa lasimaiseen muotoonsa. Tektiittejä on löydetty vain maan ylemmistä kerrostumista, eikä niitä ole syvemmissä sedimenttikerrostumissa, niitä ei ole esim. löydetty syvistä fossiilikerrostumista. Jos maapallo olisi miljardeja vuosia vanha, niin tektiittejä pitäisi löytyä kaikista kerrostumista. Tämä todistaa maapallon olevan nuori, ei miljoonia vuosia vanha.

        Maan magneettikenttä. Useita havaintoja maan magneettikentän heikkenemisestä on tehty jo 170 vuoden ajan. Professori Thomas G. Barnes teki tutkimuksia maan magneettikentän mittauksista, joita oli tehty 1835 - 1965 vuosien välillä. Thomas G. Barnes kirjoitti mm. maan magneettikentästä muutaman kirjan; Foundations of Electricity and Magnetism, Heath, (1965) ja Origin and Destiny of the Earth's Magnetic Field, Institute for Creation Research, (1973) Tutkimusten mukaan maan magneettikentän puoliintumisaika on 1400 vuotta. Tämä todistaa maapallon magneettikentän olevan korkeintaan n. 10 000 vuotta.

        10 000 vuotta sitten maan magneettikentän heikkenemisen tähden maapallo olisi ollut kuin magneettinen tähti. 20 000 vuotta sitten maan magneettikentän heikkenemisen tähden maapallo olisi ollut nestemäisessä muodossa. Miljardi vuotta sitten maan magneettikentän heikkenemisen tähden maapallosta ei olisi jälkeäkään sillä se olisi höyrystynyt. 7000 vuotta sitten maan magneettikentän heikkenemisen tähden maan magneettikenttä olisi ollut 32 kerta voimakkaampi kuin nykyään. Maan magneettikentän heikkeneminen todistaa maapallon hyvin nuoreksi n. 6000 vuotta vanhaksi. Tämä todistaa evoluutioteorian opetuksen 4,5 miljardin vuoden vanhasta maapallosta virheelliseksi.

        Raamatun sukuluetteloista voidaan laskea, että Adamista Jeesuksen syntymään ja tähän päivään on noin 6000 vuotta. Raamattu kertoo luomisen tapahtuneen päivissä, eli kuuden päivän aikana. Maan magneettikentän heikkenemisen puoliintumisaika ja siitä tehdyt tutkimukset todistavat maapallon magneettikentän olevan n. 6000 vuotta vanha. Raamatun todistuksen mukaan maapallon ikä olisi n. 6000 vuotta. Kaiken edellä tutkitun valossa evoluutioteorian opettama 4,5 miljardin vanha maapallo on virheellinen ja Raamatun todistus nuoresta maapallosta (n. 6000v.) on totinen tosiasia.

      • Evoluutioteorian ha

        Evoluutioteorian harha-askeleet

        Evoluutioteoria on rakennettu olettamusten, päättelyn ja arvailujen varaan ei todelliseen totuuteen tai faktaan. Tämän kirjoituksen tekstistä osa on vapaasti käännetty (kirjoituksessa on myös minun ajatuksiani ja tekstiä sekä muita lähteitä) kirjasta Evoluution käsikirja (Vance Ferrell Evolution Handbook). Evoluution käsikirjan selkeät todisteet todistavat evoluutioteorian olevan pelkkä teoria, joka perustuu olettamuksille, jotka eivät ole totta. Kun tutkimme tätä aihetta, niin samalla huomaamme Raamatun olevan totisesti Jumalan sanaa.

        Luku 1: Evoluutioteorian historiaa
        Luku 2: Alkuräjähdys ja tähtien evoluutio
        Luku 3: Maan alkuperä
        Luku 4: Maapallon ikä
        Luku 5: Ajan määrityksen ongelmia
        Luku 6: Epätarkat iänmääritys menetelmät
        Luku 7: Alkuperäinen ympäristö
        Luku 8: DNA ja proteiini

        Huom! Lisää lukuja on tulossa lähiaikoina! (kaiken kaikkiaan n. 27 lukua)

        Lähteet:

        http://evolution-facts.org/Handbook TOC.htm
        http://www.answersingenesis.org/articles/cm/v13/n4/magnetic

        http://www.harunyahya.com/other/fi/books/evolution/evoluution_petos11.php

      • ihmiskunnan ikä
        Evoluutioteorian ha kirjoitti:

        Mitä Jeesus opetti ihmiskunnan iästä?

        Miljooniin vuosiin uskovat teologit ovat unohtaneet, mitä Jeesus opetti ihmiskunnan iästä. Markus 10:6 aiheuttanee silti päänsärkyä niille, jotka uskovat, että maailma on miljoonia vuosia vanha. Vuoden 1992 Kirkkoraamatun mukaan jae kuuluu: "Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi." Käännös on hieman epätarkkaa. Kreikankielinen teksti "apo de arkhes ktiseos", tarkoittaa kirjaimellisesti "luomisen alusta".

        Tätä kannattanee verrata toiseen alkuun, eli Johanneksen evankeliumin jakeeseen 1:1: "En arkhe en ho logos" , "Alussa oli Sana. Jos "alussa" ei ole "alussa" Uudessa testamentissa, koska se sitten oli? Muutama miljoona vuotta alun jälkeenkö?

        Jeesus käytti selkokieltä. Hän ei puhunut kuvaannollisesti opettaessaan avioliitosta Markus 10:6:ssa. Teksti osoittaa selvästi, että Jeesus uskoi, että maailma ei ole miljoonia vuosia vanha. Hänen pitäisi tietää: Kolossalaiskirjeen mukaan Hän on kaiken Luoja.

      • yx jeeno
        ihmiskunnan ikä kirjoitti:

        Mistäpä ne sen ajan ihmiset ois tienny maapallon iän. Kun tähdetkin olivat niille ikkunoita taivaaseen ja maa oli pannukakun muotoinen. Vastahan se vatikaanikin myönsi muutama vuosikymmen sitten että maa on pallon muotoinen .

        Mutta kaikella kunnioituksella, sinä se varsinainen tiedemies taidat olla, sinun pitäisi mennä luennoimaan tuonne tiedefoorumille, että nuo AKATEEMIKOTKIN saisivat järkeä päähänsä.

      • jeeralo
        yx jeeno kirjoitti:

        Kaa, minä olen vaan tavallinen manne, en yhtään kummosempi kuin muutkaan kaleet.
        En voi toivottaa hyvää joulua, koska se ei ole Jeesuksen Kristuksen syntymä aika.
        Mutta muuten toivotan kaikkea hyvää sinulle, ja perheellesi

      • novvoi (ei kirj.)
        yx jeeno kirjoitti:

        Mistäpä ne sen ajan ihmiset ois tienny maapallon iän. Kun tähdetkin olivat niille ikkunoita taivaaseen ja maa oli pannukakun muotoinen. Vastahan se vatikaanikin myönsi muutama vuosikymmen sitten että maa on pallon muotoinen .

        Mutta kaikella kunnioituksella, sinä se varsinainen tiedemies taidat olla, sinun pitäisi mennä luennoimaan tuonne tiedefoorumille, että nuo AKATEEMIKOTKIN saisivat järkeä päähänsä.

        "Mistäpä ne sen ajan ihmiset ois tienny maapallon iän"
        Aivan ja vaikka nyt tiedetään jotkut silti mieluummin pitäytyvät 3000 vuoden takaisissa luuloissa. Kyllä tuon ajan ihmiset olisivat ottaneet tiedon vastaan jos sitä olisi ollut, ei Raamattukaan käske olemaan tietämätön eikä siinä ole mitään uskonkappaletta maapallon iästä tai tähtitaivaasta . Jos olisi, meidän pitäisi uskoa mm että aurinko kiertää maapalloa, sitä ei enää kukaan sentään kehtaa väittää.

    • mäenmuistamittään

      On todistettu, että ns. miesmuisti on kolme vuotta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5078
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe