Onko epic autokoulu keksinyt pyörän uudelleen?

vierestäseurannut

Miksi tästä epic autokoulusta jauhetaan niin paljon? Toiminta muistuttaa hyvin paljon movian markkinointisuunnitelmaa ja kohtalo tulee olemaan todennäköisesti sama. Luvata voi maat ja mannut mutta todellisuus iskee kyseisen lafkan toimitusjohtajaa päin näköä. Jos nyt joutuisin miettimään uudestaan minne autokouluun lapseni laittaisin, kyseinen lafkan ei olisi listani kärjessä. Kuva, minkä olen saanut kyseisen firman mainoksista on yliampuvaa itsekehua.

4

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jore57

      Olkaa huoleti, kyllä asiakkaat tulevaisuudessa kertovat kokemuksistaan. Epic on tuote, tulevaisuuden autokoulu.

      Sen mitä olen sivusta seurannut, olen huomannut, oppilaat todella pitävät konseptista. Kyseessä todella erilainen kuvio, kuvio mihin ei olla totuttu. Yhtiön päällikköä en ole tavannut, joten hänestä en voi lausua mitään. Melkoisen komea on yhtiön kasvu reilussa vuodessa, annan ison RESPECT kumarruksen.

      Epicin väki, näyttäkää näille kateellisille paskiaisille!

    • juu999

      Noo kyllä se verottaja osaa laskea jos ei omistaja, näin kävi kun paljon markkinoitiin halvalla, moni asiakas menetti rahansa. Joten tässä lamassa olisin todella varovainen kaikkeen uuteen ja halpaan.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi-Soffa

    • todella erilainen???

      Jotenkin en osaa olia kateellinen yritykselle. Konsepti josta yrittäjä tuossa edellä kirjoitti on säälittävää. Itsekehulla ei ole rajoja! Ensin lasketaan autot alas (että yrittäjä pääsee itse kyytiin ilman tikkaita ) ja sitten hinnat niin alas, että laskuoppi ei ole ollut tämän neidin vahvuus kauppiksessa. Jos tämäkään ei tepsi, lähtee ko namusetä liikkeelle, lähjoakseen nuorisoa milloin milläkin. Jos itse tuotteessa ei ole mitään uutta, on erotuttava ostamalla asiakas . Muuten Ko. kouluun ei menisi kukaan.

      • -_-

        Kyllä huomaa ettei alalla mene hyvin, kun täytyy jauhaa kuraa muista yrittäjistä keskustelupalstoilla. Jos porukka käyttäisi tämän saman energian esim. markkinointiin, ei tarvitsisi haukkua muita täällä. Ja säälittävää tekstiä tältä edelliseltä mennä henkilökohtaisuuksiin. Pelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4349
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      239
      2143
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1580
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      158
      1401
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      256
      1129
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1077
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1054
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1045
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      54
      939
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      933
    Aihe