opintotukea heti peruskoulun päätyttyä

palleroporo

Minua ärsyttää. Lähdin opiskelemaan kauas omalta paikkakunnaltani. Asun parin muun henkilön kanssa asunnossa. Ja koska olen alle 17 vuotias, en näin ollen saa kuin asumislisää. Ainakaan minulle ei ole kerrottu, että saisin myös muuta opintotukea. Siis en saa tukea ruokaan, enkä vesi- ja sähkökaskuihin ym. Olen pyytänyt, että vanhemmat maksaisivat lapsilisistäni ainakin osan minulle. Hehän tavallaan tienaavat sillä, että asun muualla, enkä ole kotona syömässä. Lapsilisät kuuluisivat minulle.

Minusta opintotukea pitäisi alkaa saamaan heti peruskoulun päätyttyä, eli lapsilisä loppuisi 15-16 vuotiaana. Oppivelvollisuushan kestää 17 vuoteen asti, mutta suurin osa pääsee peruskoulusta jo aiemmin.
Minulla on onneksi hyvät välit vanempiini, mutta kaikilla ei ole, eivätkä he välttämättä saa minkäänlaista raha-apua jos lähtevät opiskelemaan kauemmas ja muuttavat pois kotoa.

3

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a<sdzfxcg

      "Minulla on onneksi hyvät välit vanempiini, mutta kaikilla ei ole, eivätkä he välttämättä saa minkäänlaista raha-apua jos lähtevät opiskelemaan kauemmas ja muuttavat pois kotoa. "

      Sitä varten tässä maassa on sossu.

    • aattelin vaan

      Vanhempien kuuluu elättää lapsensa täysi-ikäiseksi asti.

    • harmittava_tosiasia

      Mutta kaikki vanhemmat ei elätä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4269
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      236
      2100
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1550
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1367
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1039
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1025
    7. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      242
      1023
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      135
      1021
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe