Miten ja mistä kulta on tullut maapallolle?

Vaskoolilla jokeen :

Olen seurannut nyt ohjelmaa kultakuume ja minua on alkanut kiinnostaa kullan esiintyminen maailmalla, mistä ja miten kulta on siis päätynyt maapallon rakenteisiin? Onko olemassa varsinaista ns kullan emäkalliota jossain maan uumenissa?

3

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kulta on ainakin toistaiseksi vallitsevan käsityksen mukaan syntynyt supernovalähtöisessä nukleosynteesissä kuten muutkin rautaa raskaammat alkuaineet. Sitä on aurinkokuntamme lopullista muotoutumista edeltäneessä protoplanetaarissa kiekossa esiintynyt yleisen kosmisen alkuaineiden jakautumisen mukainen suhteellinen määrä.

      Planeettallemme päätyneestä määrästä valtaisa osa ilmeisesti upposi raudan ja sensellaisten alkuaineiden joukossa ytimeen planeettamme vielä käydässä läpi prosesseja, jotka johtivat nykyisen rakenteen muodostumiseen. Osan planeetamme kullasta kuitenkin kai esitetään saapuneen myöhemmin meteoriittien mukana.

      Malmigeologisessa mielessä kultaa esiintyy esim. kvartsin ja rikkikiisun yhteydessä, mikä ilmeisesti selittyy sen fysiko-kemiallisilla ominaisuuksilla suosia sellaisia faaseja magmaattisissa prosesseissa. Kullalla ilmeisesti on tapana rikastua jäännössuliin ja myös hydrotermisten prosessien seurauksena sivukiven rakoihin.

    • Eksoottisempaa

      Teoreettisten laskelmien mukaan kultaa on täällä ylenmääräisesti tavallisten supernovien tuottamaksi. Vallitsevan kultamäärän synnyttämiseksi tarvitaan eksoottisempia ilmiöitä. Olen muistelevinani, että teorioissa on pyöritelty supertiiviiden möykkyjen kuten valkoisten kääpiöiden tai neutronitähtien yhteensulautumisissa tapahtuneita supernovaräjähdyksiä.

      Kopioin tänne joskus tieteellisen artikkelin jonkin lehden nettisivulta, missä asiaa oli selvitetty tarkemmin, mutta juttu jäi kirkon sensuroiman palstan kadonneisiin aarteisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6489
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4193
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2597
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1538
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe