Poliisi terapeuttina

vakiHHärö

Kerron tänne vaan vielä sellaisen asian, että osa kirjoittamistani hölmöistä viesteistä johtuu myös siitä, että tämä Raatikaisen sukulainen alkoi jostain syystä pitämään poliisia terapeuttinaan ja soitteli humalassa poliisille kertoen lähestulkoon joka ikisen pikkuriidan, koska siihenaikaan oli tapana ettei poliisi saa sulkea puhelinta ja niinpä poliisi kuunteli näitä humalaisen sönkötyksiä ja juttuja siitä mitä olen taas tehnyt ja sanonut ja osa oli täyttä humalaisen paskanjauhantaa ja valheellista minun mustamaalausta jolla tarkoitus varmaan jatkuvasti mustamaalata minua poliisille että omat kusipäisyydet ja rikokset ei tulisi esiin. Soitteluita oli siis niin paljon, että kun hän taas soitti poliisiin ja sanoi nimensä niin poliisi vastasi ei että xxxxtieltä vai? Tietäen jo mistä soitto tulee. Välillä hän teki myös niin, että esitti soittavansa poliisiin ja puhui kännykkä poskella vaikka sillä ei oltu soitettu mihinkään. Eräänä kertaana hän soitti poliisiin ja halusi taas terapiaa poliisilta ja sanoi minun vaativan korvauksia siitä että hän itse on hajoittanut televisioni jolloin poliisi oli sanonut että kyllä sossu maksaa ne uudet telkkarit ja yhdessä nauroivat puhelimeen. En uskonut sitä todeksi vaan otin kännykän käteeni ja kuuntelin ja sanoin puhelimeen, että vittu täällä ketään ole, niin poliisi vastasi puhelimessa että kyllä täällä on poliisi. En tiedä kenelle näitä on soiteltu, mutta poliisin numero näkyi kännykässä ja välillä ei ollut mitään numeroa tai puhelua oikeasti.

Että siinä olette saaneet saman myös minulta poliisit, laki on sama kaikille. :) Mutta en kirjoita enää tänne, koska idiootit ja aspergerit ja muut laitoshoidot haluvat olla jotain edes nettikirjoituksen muodossa ja sisältöä elämään edes jotenkin kun eivät edes tiedä mikä on homman nimi ja silleen, idiootit. bye bye.

Tässä myös samasta aiheesta, jonka olen postittanut tänne silloin kun aloitin tähän ryhmään postittamaan.

http://www.ilkka.fi/mielipide/yleisöltä/kansalaisten-luottamus-poliisiin-vaarantuu-1.1549769

Kansalaisten luottamus poliisiin vaarantuu

A-studion (3.2.) mukaan viime vuosien rikostilastot kertovat karua kieltään poliisin rikostutkinnan tasosta. Muun muassa omaisuusrikoksista ainoastaan noin joka kymmenes selviää.

Totuus lienee vieläkin pahempi, sillä pienistä rikoksista ilmoituksen tekeminen poliisille koetaan turhaksi eikä poliisi mielellään ota edes ilmoitusta vastaan.

Syy ei ole yksittäisten poliisimiesten, vaan poliitikkojen hyväksymän suuruuden ekonomian ja valtion tuottavuusohjelman, minkä perusteella poliisipiirien on oltava maakuntien kokoisia, ja valtion työntekijöitä poliisit mukaan lukien on vähennettävä.

1960-luvulla, jolloin maalaispoliisit eivät olleet työaikalain alaisia, eräässä eteläsavolaisessa nimismiespiirissä, jossa oli noin 12 000 asukasta ja seitsemän poliisimiestä, tehtiin vuosittain 400 - 500 rikosilmoitusta. Kun työaikalaki ei rajoittanut poliisin työtä, tutkintaa jatkettiin rikoksen selviämiseen asti eli usein ”kellon ympäri”. Melkein kaikki rikokset pikku varkauksista ja ikkunan rikkomisista alkaen selvitettiin.

Poliisit asuivat virka-alueellaan, tunsivat kaikki asukkaat ja antoivat siihen saakka virkavaltaiselle ja byrokraattiselle poliisiviranomaiselle ihmismäiset kasvot. He elivät mukana kansalaisten iloissa ja suruissa.

Kun ihminen kääntyi poliisin puoleen, häntä autettiin, vaikka kyseessä ei olisi poliisille kuuluva asia ollutkaan. Luottamus oli molemminpuolista.

Nykymenolla luottamus arjen turvallisuus huononee ja poliisi menettää kansalaisten luottamuksen. Olisiko aika painaa jarrua ja laittaa peruutusvaihde päälle?

Taito Taskinen

entinen maalaispoliisi Kuopio

25

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katastrofi oli

      suomalaiselle käräjöinnille oli kun Anneli Auer otti poliisin terapeutikseen. Terapeuttiin pitää voida luottaa, terapeutti vaikenee asiakkaana asioista, poliisi on paljastaja.

      • terskapeutti

        Jos olet tämä sama Ylikonstailija joka on paljastellut Auerista ja Seppoillut ehkä muillekin, niin sinua kuule ei voi pitää terapeuttina eikä kertoa yhtään mitään mitä tapahtui tms

      • oikeusturva

        Auer todellakin teki virheen, kun luotti poliisiin. Kaikki hänen sanomansa on käännetty ylösalaisin ja häntä itseään vastaan poliisin toimesta. Poliisi on myös väärentänyt esitutkintamateriaalia todistamaan, että Auer olisi syyllinen. Härskiä toimintaa epärehelliseltä poliisilta. Auer on tehnyt poliisista rikosilmoituksia, mutta ne eivät etene tutkittaviksi asti, vaan haudataan luottopoliisien ja syyttäjien pöydille pinon alimmaisiksi. Rikokset vanhenevat, siksi asioissa vitkutellaan. Auer istuu syyttömänä linnassa, eikä pysty sieltäkäsin paljoakaan tilanteeseensa vaikuttamaan. Joulukuun Alibin muknaa tulee Ulvilan murhamysteeri dokumentti, jok kannattaa jokaisen kansalaisen katsoa. Siinä näytetään miten eri viranomaiset ovat omalta osaltaan toimineet tässä elävässä kauhutarinassa.

      • terskapeutti
        oikeusturva kirjoitti:

        Jos ihmisillä ei ole enää mitään oikeusturvaa, niin siinä tapauksessa Ylikonstailija voi tulla luokseni päiväkahville niin pistetään se niskalaukaus ihan oikeasti niin loppuu perkele tää touhu ja järjettömyys että ensin ruinataan että häntä ei voi mitenkään jättää koska on oppinu elämästä niin paljon kauttani kun ei ole ikinä kelannut asioita tältä henkiseltä ja filosofiselta pohjalta ja vittu vielä senkin jälkeen hajotetaan ihan kaikki ystävyys ja kaveruussuhteet johon normaali-ihmiset sanoo että mitä vittuu... sairasta... kenen kavereita ne ja oli kivaa ja hauskaa ja jengi sanoo että nyt tulee taas niin kivat ja hauskat bileet kun olen paikalla, mutta siihenmpä loppui ja tyssäs ihan kaikki ja kysyttiin vaan että miksi ei enää biletetä.., ja itse vielä kehtaa heittää sääliä kun nyt on jäänyt monet hyvät bileet väliin... ketään ei voi pakottaa jossain elämäntilanteissa johonkin pakkosuhteisiin... edelleen näköjään vainonut ja stalkannut ja muutenkin tehnyt elämästä helvettiä mm. määräilemällä jotain niin järjetöntä että sipsejä ei saa syödä kun ne eivät ole terveysruokaa... se on nskalaukauksen paikka, tervetuloa päiväkahveille...

      • pitchdark

      • här här

      • (halloo

        Lain mukaan viranomaisen on viipymättä mm. vastattava sähköposteihin ja hoidettava asiat viipymättä ja aivan turha syttää resurssipulaa tai jäädä eläkeelle tai lomalle tai virkavapaalle. Ja jos näin toimitaan, niin silloin ollaan ihmisoikeusloukkausten puolella ja EIT:ssä jolloin Suomi taas köyhtyy tuhansia ja satoja euroja. Ei se siitä miksikään vanhene, paitsi että nämä täysin kusipää viranomaiset laittavat uutta ohjelmaa taas peliin ettei millään saisi omia oikeuksiaan tai jos joku muu taho saa vihiä niin joo ei kun tässä asiassa ei tutkita ihan kaikkea vaan pelataan jotain satanan pallopeliä että vaan tämä ja tämä. Mutta minä vien koko asiani ja kaikki siihen liittyvät iljettävyydet vaikka koko maailman ympäri joka ikisille ihmisoikeusjärjestölle ja teen kantelun ja rikosilmoitukstyen ihan kaieksta epäinhimillisyydestä kuten kiristämisestä ja lahjusten otosta silloin kubn kyse on ihan vain minun omasta asiasta ja jos siihen liittyy kaikkea muutakin, niin silloin on otettava vastuu ihan omista tekosistaan minua uhkaamatta.
        '
        Mutta, se mitä piti sanoa, on se, että Auerin tapauksessa se kuva joka on julkisuudessa kaikista eniten Jukka s. Lahdesta on myöskin medioihin manipuloitu siten, että ihmiset eivät tunnista kunnolla kyseistä henkilöä ja tietäisi hänen taustoistaan ja elämästään millainen hän on ollut jne. Auerin pitäisi ladata enemmän vanhoja kuvia miehestä nettiin...

      • lkihjukijhylkui
        (halloo kirjoitti:

        Että sen myötä Suomi saa noin paljon lisää kuraa niskaan mitä enemmään vieläkin temppuillaan ja Suomi saa aivan varmasti niin turpaansa ja selkäänsä kuin olla ja osaa.

      • hitsin hitsi
        lkihjukijhylkui kirjoitti:

        no voi hitsin hitsi kun perusjätkä perusolemukseltaan rääpäle lähtökohdistaan ja tavoiltaan ja kasvatukseltaan saanut viran, niin sitten ollaan jotain ja kiusataan kermaa ja halutaan olla niinkuin hekin vaikka uhkaamalla ja halutaan heidän omaisuutensa ja tehdään vaikka kasvoleikkaus jne... katsos ne, joiden oikeasti kuuluu olla viroissa ja joilla pitäisi olla valtaa ovat sellaisia jotka ovat oikeudenmukaisia ja kauniita sisäisesti ja ulkoisesti luonnostaan... asia ei muutu kasvoleikkauksilla jos sisältä on samaa rumaa paskaa kuten Urpilainen ja Guzenina ja sitä rataa muut pikku nilviäisviranomaiset jotka muka päättää miten jotain lasta kasvatetaan lestaadiotyyliin tai sdp arvomaailman tai räsäsen arvomaailman kautta jolloin ei naureta eikä iloita eikä olla oma itsensä. Paitsi se kaikki on paskanjauhantaa jolla rikastutaan ja sorretaan ja tapetaan muita kun rääpäleet haluavat olla kanssa jotain ja haluavat samanlaisen elämän johon ei muuten ole mitään edellytyksiä.

      • fuck ya all
        hitsin hitsi kirjoitti:

        tai sitten tämä asenne, että kun minä nyt tiedän edes jotain niin hengaan tässä sivussa ja vieressä ja hyödyn tilanteesta itselleni edes 10 euroa ja jos en saa sitä, niin kiristän ja uhkaan. Ketään ei vittu kiinnosta, eikä asiat ratkea netissä jauhamalla paskaa jonkun idioottien suusta ja mielipiteillä miten tahansa sutata ja tuhrata toisen maine kun idiootti on nyt kirjoittanut näin nettiin tuhansille muille, niin just joo asia varmaan on niin siellä virtuaalitodellisuudessa mutta vain virtuaalisesti ei irl.

      • yäk
        hitsin hitsi kirjoitti:

        no voi hitsin hitsi kun perusjätkä perusolemukseltaan rääpäle lähtökohdistaan ja tavoiltaan ja kasvatukseltaan saanut viran, niin sitten ollaan jotain ja kiusataan kermaa ja halutaan olla niinkuin hekin vaikka uhkaamalla ja halutaan heidän omaisuutensa ja tehdään vaikka kasvoleikkaus jne... katsos ne, joiden oikeasti kuuluu olla viroissa ja joilla pitäisi olla valtaa ovat sellaisia jotka ovat oikeudenmukaisia ja kauniita sisäisesti ja ulkoisesti luonnostaan... asia ei muutu kasvoleikkauksilla jos sisältä on samaa rumaa paskaa kuten Urpilainen ja Guzenina ja sitä rataa muut pikku nilviäisviranomaiset jotka muka päättää miten jotain lasta kasvatetaan lestaadiotyyliin tai sdp arvomaailman tai räsäsen arvomaailman kautta jolloin ei naureta eikä iloita eikä olla oma itsensä. Paitsi se kaikki on paskanjauhantaa jolla rikastutaan ja sorretaan ja tapetaan muita kun rääpäleet haluavat olla kanssa jotain ja haluavat samanlaisen elämän johon ei muuten ole mitään edellytyksiä.

        Siihen tyyliin sopien pedofiilien lapsihuoraprostituoitukin laittaa vähän kauniimpaa nuttua päälle jos vaikka saisi joku ihan eliittipomo lapsitussua ettei tarvi pussikaljapedoja nussii...

      • hukkaset
        terskapeutti kirjoitti:

        Jos ihmisillä ei ole enää mitään oikeusturvaa, niin siinä tapauksessa Ylikonstailija voi tulla luokseni päiväkahville niin pistetään se niskalaukaus ihan oikeasti niin loppuu perkele tää touhu ja järjettömyys että ensin ruinataan että häntä ei voi mitenkään jättää koska on oppinu elämästä niin paljon kauttani kun ei ole ikinä kelannut asioita tältä henkiseltä ja filosofiselta pohjalta ja vittu vielä senkin jälkeen hajotetaan ihan kaikki ystävyys ja kaveruussuhteet johon normaali-ihmiset sanoo että mitä vittuu... sairasta... kenen kavereita ne ja oli kivaa ja hauskaa ja jengi sanoo että nyt tulee taas niin kivat ja hauskat bileet kun olen paikalla, mutta siihenmpä loppui ja tyssäs ihan kaikki ja kysyttiin vaan että miksi ei enää biletetä.., ja itse vielä kehtaa heittää sääliä kun nyt on jäänyt monet hyvät bileet väliin... ketään ei voi pakottaa jossain elämäntilanteissa johonkin pakkosuhteisiin... edelleen näköjään vainonut ja stalkannut ja muutenkin tehnyt elämästä helvettiä mm. määräilemällä jotain niin järjetöntä että sipsejä ei saa syödä kun ne eivät ole terveysruokaa... se on nskalaukauksen paikka, tervetuloa päiväkahveille...

        Että tällaisille "viranomaisille" voi sanoa suoraan, että VITTU KUN NÄÄN SUT SIVIILISSÄ, niin aletaampa miettimään millaisia tyyppejä hakeutuu virkoihin toteuttamaan sadistisia eläimellisiä halujaan koska kehitykseltään vielä sen tasolla ovat...

      • hihihihiihhhihhiiiii
        terskapeutti kirjoitti:

        Jos ihmisillä ei ole enää mitään oikeusturvaa, niin siinä tapauksessa Ylikonstailija voi tulla luokseni päiväkahville niin pistetään se niskalaukaus ihan oikeasti niin loppuu perkele tää touhu ja järjettömyys että ensin ruinataan että häntä ei voi mitenkään jättää koska on oppinu elämästä niin paljon kauttani kun ei ole ikinä kelannut asioita tältä henkiseltä ja filosofiselta pohjalta ja vittu vielä senkin jälkeen hajotetaan ihan kaikki ystävyys ja kaveruussuhteet johon normaali-ihmiset sanoo että mitä vittuu... sairasta... kenen kavereita ne ja oli kivaa ja hauskaa ja jengi sanoo että nyt tulee taas niin kivat ja hauskat bileet kun olen paikalla, mutta siihenmpä loppui ja tyssäs ihan kaikki ja kysyttiin vaan että miksi ei enää biletetä.., ja itse vielä kehtaa heittää sääliä kun nyt on jäänyt monet hyvät bileet väliin... ketään ei voi pakottaa jossain elämäntilanteissa johonkin pakkosuhteisiin... edelleen näköjään vainonut ja stalkannut ja muutenkin tehnyt elämästä helvettiä mm. määräilemällä jotain niin järjetöntä että sipsejä ei saa syödä kun ne eivät ole terveysruokaa... se on nskalaukauksen paikka, tervetuloa päiväkahveille...

        Anneli Auerin tyyliset ja näköiset enemmän samaa luokkaa niin pysy siellä liehittelemässä niitä...

      • sanavapaus
        (halloo kirjoitti:

        Lain mukaan viranomaisen on viipymättä mm. vastattava sähköposteihin ja hoidettava asiat viipymättä ja aivan turha syttää resurssipulaa tai jäädä eläkeelle tai lomalle tai virkavapaalle. Ja jos näin toimitaan, niin silloin ollaan ihmisoikeusloukkausten puolella ja EIT:ssä jolloin Suomi taas köyhtyy tuhansia ja satoja euroja. Ei se siitä miksikään vanhene, paitsi että nämä täysin kusipää viranomaiset laittavat uutta ohjelmaa taas peliin ettei millään saisi omia oikeuksiaan tai jos joku muu taho saa vihiä niin joo ei kun tässä asiassa ei tutkita ihan kaikkea vaan pelataan jotain satanan pallopeliä että vaan tämä ja tämä. Mutta minä vien koko asiani ja kaikki siihen liittyvät iljettävyydet vaikka koko maailman ympäri joka ikisille ihmisoikeusjärjestölle ja teen kantelun ja rikosilmoitukstyen ihan kaieksta epäinhimillisyydestä kuten kiristämisestä ja lahjusten otosta silloin kubn kyse on ihan vain minun omasta asiasta ja jos siihen liittyy kaikkea muutakin, niin silloin on otettava vastuu ihan omista tekosistaan minua uhkaamatta.
        '
        Mutta, se mitä piti sanoa, on se, että Auerin tapauksessa se kuva joka on julkisuudessa kaikista eniten Jukka s. Lahdesta on myöskin medioihin manipuloitu siten, että ihmiset eivät tunnista kunnolla kyseistä henkilöä ja tietäisi hänen taustoistaan ja elämästään millainen hän on ollut jne. Auerin pitäisi ladata enemmän vanhoja kuvia miehestä nettiin...

        Muita "ohjelmia" ovat mm. sananvapauden riistäminen mm. stalkkeroimalla ja jauhamalla paskaa, että syyttet ropisee myös siitä jos ne tulkitaan ja annetaan olettaa olevan uhkailua,.

      • yäk
        här här kirjoitti:

        Kyl on häröö meininkii... ;-)

        näin on, niin et loputon huoltajakiistaja kun en mä haluu näin niin perusjjätkä nauttii et nii et nää uudet susivanhemmat sit ja näin... no way no no sairas ainoostann nauttii mut joo ei laillisesti tai nii joo.. mä en halunu sitä tai sitä jätkää al8unperin... et joo.. ei se tajuu kuitebnkaa vaikka rautalangasta vääntäis, mut sitte jos sanoo suoraan nii jo voi vittuu minkäs teit ... mut joo en mä halunu näitä hultajuuskiistoja koska mä en ikinä susta tykänny enkä voinu sietää. et sitä rataa anne-li aueris kyllä jakaa teidän pevorinkii... koska mul on sydän... toiisn kuin eräillä

      • tajuu ny jo
        pitchdark kirjoitti:

        bileet....

        https://www.youtube.com/watch?v=ojIW92cFNIc

        Sing it to the world - My chemical romance

        https://www.youtube.com/watch?v=hTgnDLWeeaM

        ei se edes tajua koska on niin omahyvänen paska, jaksaa kuunnella kertosäkeen ja miettii sit et mitä vittuu, mitä tää tarkotti, judt nii kun ei sille voi puhuu suoraan, mut jos anot suoraan ni.. joo... et nii ei haluu tajuu ei nii, koska se on perusjätkä joka ei tajuu mistää mitää vaikka laulais ja kertois nii joo ei... koska vain hän on perusjätkä anneli antaa auerin kanssa pedofiilii ja sadistista...

      • hahhahhaha
        tajuu ny jo kirjoitti:

        perusjätkä ei tajuu mistään mitään eikä siitä jos on vähän pitchdark - eikä tajuu itekää vaan on ihan sujut sen kanssa ja luulee ettei kukan huomaa, mut perusjätkä ihmettelee mitä tää on tää remontointi ja tapetin repiminen... ;-DDDD gangstarappii...

      • pol. salailee
        oikeusturva kirjoitti:

        Auer todellakin teki virheen, kun luotti poliisiin. Kaikki hänen sanomansa on käännetty ylösalaisin ja häntä itseään vastaan poliisin toimesta. Poliisi on myös väärentänyt esitutkintamateriaalia todistamaan, että Auer olisi syyllinen. Härskiä toimintaa epärehelliseltä poliisilta. Auer on tehnyt poliisista rikosilmoituksia, mutta ne eivät etene tutkittaviksi asti, vaan haudataan luottopoliisien ja syyttäjien pöydille pinon alimmaisiksi. Rikokset vanhenevat, siksi asioissa vitkutellaan. Auer istuu syyttömänä linnassa, eikä pysty sieltäkäsin paljoakaan tilanteeseensa vaikuttamaan. Joulukuun Alibin muknaa tulee Ulvilan murhamysteeri dokumentti, jok kannattaa jokaisen kansalaisen katsoa. Siinä näytetään miten eri viranomaiset ovat omalta osaltaan toimineet tässä elävässä kauhutarinassa.

        http://poliisirikollisena.com/2010/12/poliisi-vuoden-pahin-salaaja/
        Mm. Auerin tapauksessa poliisi on salaillut jatkuvasti, jotta asiaa ei saataisi koskaan selvitettyä.

        Rehellinen poliisi on satuolento!

      • Apsoj55
        lkihjukijhylkui kirjoitti:

        Että sen myötä Suomi saa noin paljon lisää kuraa niskaan mitä enemmään vieläkin temppuillaan ja Suomi saa aivan varmasti niin turpaansa ja selkäänsä kuin olla ja osaa.

        ne varsinaiset temppuilut tapahtuvat. Pitäisi osata katsoa ja ymmärtää, mitkä seikat kantavat. Niillä iänikuisilla peppu- ym. navanalusviesteillä temput netissä tehdään. Onko muita temppukeinoja huomattu?

      • Apsoj55
        Apsoj55 kirjoitti:

        ÖH,ÖH. Piti laittaa nimimerkiksi sana NETISSÄ.
        Nyt alkaa joululoma kun alkeellisia kömmähdyksiä kirjoittelen. Hyvää Joulua t. Apsoj

    • Eikös

      Taran ponnistelut monen vuoden ajalta riitä...

      • (sairas

        vittuun idiootti! en kaipaa yhtään mitään kommentteja keneltäkään

    • vapauttja

      Jihuu !!

      Nyt se vapauttava tuomio tuli,
      www.iltalehti.fi/vapauttava_tuomio_ulvilansumassa.html

      Siitäs saitte te syyttelijät, harmittaako kun syyllinen pääsi kuin koira veräjästä ?

      Hah haa !

    • terapeutti Stråle

      Aika taitavia ovat nämä Ulvila-aktivistit netin käyttäjinä. Ja seuraavaksi alkaa arvailut että kuuluuko tämän viestin lähettäjä aueristeihin vai antiaueristeihin...

      • Apsoj55

        En pysty anaalisoimaan vastauksesi perusteella

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6489
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4193
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2597
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1538
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe